Poromies-lehden ajankohtaisia julkaisuja

25.11.2021

MUONION PALISKUNTA - KAIVOSVÄÄNTÖÄ JA REITTIENVÄISTELYÄ

Paliskunnassa on nuoria poronhoitajia. Jesper Friman (vas.) ja poroisäntä Vili Kurki Sainkankaan aidalla.

Kuulumisia paliskunnista: Kolarin kunnanvaltuusto hyväksyi asemakaavan kaivosyhtiölle, joka on vetänyt lupahakemuksensa pois. Retkeilyreitit vievät elintilaa poronhoidolta. Nuorisossa on kuitenkin tulevaisuus.

--- Teksti: Timo Rehtonen. Kuva: Mauri Kuru  ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 3/2021.

Muonion paliskunnassa kukin tokkakunta tekee vasanmerkinnät hieman omalla tavallaan. Loppupäätelmänä voidaan kuitenkin todeta, että vasojen syntyvyys on ollut hyvä. Tai siis jos loppupäätelmiä voi vielä kesällä tehdä.
– Tällä hetkellä näyttää hyvältä, mutta ei vasoja kannata laskea tarkemmin ennen kuin syksyllä. Karhut ottavat osansa, minkä lisäksi kuumat kelit ja voimakas räkkä ovat vasojen uhkina. Kesän aikana vasikoita katoaa yleensä paljon, poroisäntä Vili Kurki toteaa.

Mennyt talvi oli olosuhteiltaan suotuisa poronhoidolle.
– Porot kaivoivat pitkään, eikä oikein huonoa tilannetta päässyt syntymään. Oli tavallinen talvi. Onneksi toissatalven vaikeat olosuhteet eivät toistuneet.

Paliskunnan porot palkivat metsässä ympäri vuoden, joten tarharuokintaa harjoitetaan hyvin vähän. Metsässä poroja ruokitaan tarpeen mukaan.

Asemakaava yhtiölle, jolla ei ole hakemusta

Kolarin kunnanvaltuusto hyväksyi viime keväänä viimeisinä tekoinaan Hannukaisen kaivoskaavan. Paliskunta on yhdessä useamman muun alueen toimijan kanssa valittanut päätöksestä Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen.
– Valtuuston päätöstä täytyy ihmetellä, koska kaivosyhtiöllä ei ollut sillä hetkellä sisässä yhtään lupahakemusta kaivoksen perustamiseksi. Kunta on siis kaavoittamassa valtavaa aluetta sellaiselle yhtiölle, jonka tulevista suunnitelmista ei ole tietoa, Kurki sanoo.

Paliskunnassa oli aiemmin saatu sellainen käsitys, että lupaprosessien ja kunnan päätösten on tarkoitus edetä samanaikaisesti. Nyt yhtiö veti lupahakemuksensa pois, mutta kaavoitustyö kuitenkin jatkui.

Nähtäväksi jää, mitä mieltä tänä syksynä aloittava uusi Kolarin kunnanvaltuusto on Hannukaisesta. Tosin voi olla jopa niin, että lupahakemusprosessit ja niistä tehtävät valitukset ovat vielä seuraavankin valtuuston asialistalla – onhan kaivoshanke ollut esillä jo kohta 20 vuoden ajan.

Muonion paliskunnalle kaivoksen toteutuminen olisi katastrofi.
– Kaivos veisi palkisen keskeltä ison laidunalueen pääerotus- ja laidunkiertoaitoineen. Sen lisäksi pöly- ja meluhaitat ulottuisivat kaivoksesta joka suuntaan, tehden välttelyalueen jopa 15 kilometrin säteelle. Ei siitä paljon paliskuntaa jäisi poronhoidolle.

Jokaisella liikuntalajilla omat reittinsä

Muonio on erityisporonhoitoalueen paliskunnista rakennetuin. Tämän lisäksi massamatkailukohteiden Ylläs, Olos ja Pallas väliset reitit levittävät turismia ympäri paliskuntaa.
- Uusimpana ovat tulleet polkupyöräreitit. Talvella on semmoisia paikkoja, että talvikävelijöillä, hiihtäjillä, pyöräilijöillä ja lumikenkäilijöillä on kaikilla omat reittinsä 200 metrin välein, Kurki sanoo.

Talvireitit vievät omalta osaltaan elintilaa palkiselta.
- Matkailutoimijoiden kanssa on aikaisemmin päästy keskustelemaan kävely- ja hiihtoreittien sijoittelusta, mutta pyöräilyreittien äkillinen tarve yllätti.

Myös paliskunnan alueella sijaitseva metsäautotieverkosto pyrkii koko ajan laajenemaan. Talvella teitä pitkin ajetaan yleisesti moottorikelkoilla, vaikka se ei olekaan sallittua.
– Paliskunnan näkökulma on, että olemassa olevia teitä voidaan pitää kunnossa, mutta uusien teiden rakentamiseen suhtaudumme kriittisesti.

Kurki toivoo, että paliskuntaan oltaisiin yhteydessä jo asemakaavoja suunniteltaessa.
– Silloin voisimme kertoa, mitkä alueet ovat meille tärkeitä. Tähän saakka paliskunnan mielipidettä on kyselty vasta kuulemistilaisuudessa, jolloin kaavaluonnostelma on jo piirretty eikä isoihin muutoksiin tunnu olevan enää siinä vaiheessa halua tai valmiutta.

Hyvä ikärakenne

Matkailun ja kaivossuunnitelmien puserruksesta huolimatta Muonion paliskunnassa työskentelee nuoriakin poronhoitajia.
– Tilanne on sen puolesta hyvä. Nuorisoa voisi olla enemmänkin, jos tällaista puristusta ei olisi, mutta usko tulevaisuuteen on kova. Porotalous ei täältä katoa mihinkään, kyllä se tulee aina säilymään jossakin muodossa, poroisäntä Vili Kurki sanoo.

0 comments:

Lähetä kommentti

Suositut julkaisut

Poroista muualla

Lapland above ordinary.
Poroaiheisia artikkeleita


Poro-aiheisia blogipostauksia
Poropostauksia Blogit.fi


Blogi: Mikko Jokinen
Lapissa tarvitaan kulttuurisensitiivisyyttä


Blogi: Deliporo.fi
Deliporon blogipostit


Blogi: Kujalan porotila
Son moro sano poro


Paloma-projektin blogit - Kuusamo
Paloma-projekti


Tapio Nykänen - Antroblogi 2016.
Poro syntipukkina


Suurpetojen vaikutus poronhoitoon. I. Kojola, S. Heikkinen & S. Kaartinen. Luonnonvarakeskus 2018. PDF-tutkimusjulkaisu 57/2018

Blogi-arkisto