KUN AJAT, AJA

Eräänä iltapäivänä hiljattain, töistä kotiin ajellessani, musiikki lakkasi kuulumasta auton soittimesta ja etupenkillä oleva kännykkä ilmoitti varoituksesta. Nappasin kännykän käteeni ja vilkaisin sitä. Sen kahden sekunnin mittaisen pikavilkaisun aikana tielle ehti hypätä hirvas.

--- Teksti ja kuva: Anne Ollila ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 5/2018.

Paniikkijarrutuksella ja ronskilla väistöliikkeellä vältin törmäyksen täpärästi. Olosuhteet olivat tilanteessa puolellani; muuta liikennettä ei ollut. Keli oli paras mahdollinen. Tie oli kesäisen kuiva ja vauhtia vain 80. Suotuisten olosuhteiden ansiosta selvisimme poron kanssa molemmat pelkällä säikähdyksellä. Tapaus muistutti kuitenkin lähes turhan konkreettisesti asiasta, jonka kanssa kuvittelen olevani varsin säntillinen: ajaessa huomio kuuluu kokonaan auton ja liikenteen hallintaan.

Jos kuvaamassani tilanteessa olisi käynyt toisin, olisiko kolarin aiheuttanut poro? Vastaus on tietysti ei. Ajoneuvon kuljettajan tehtävä ja vastuu on olla ajamatta muiden tiellä liikkuvien yli. Kolarin aiheuttaja olisin siis ollut minä. Porovahinkojen kohdalla ei kuitenkaan Suomessa kysytä, kuka kolarin aiheutti. Sen sijaan uutisointiin on vakiintunut puhetapa, jossa porokolarin aiheuttajaksi nimetään poro. Tämä kertoo osaltaan karua kieltä siitä, millaisessa asenneilmapiirissä ja liikennekulttuurissa suomalaista arkea eletään.

Valitettavasti en ole hutilointeineni kuskina ainutlaatuinen. Liikenneturvan ’Kun ajat, aja’ -kampanjassa kysytään, käytätkö puhelinta ajaessasi? Joka kolmas suomalainen myöntää lukevansa tekstiviestejä ja sosiaalisen median päivityksiä ajon aikana ainakin joskus. Neljä viidestä vastaa puheluihin ja kaksi kolmesta soittaa ajon aikana. Kun liikenteessä keskittyy moneen asiaan, jää asioita väistämättä huomaamatta. Aivot pystyvät keskittymään tietoisesti yhteen tehtävään kerrallaan. Liikenne on ehdottomasti väärä paikka lukea tai kirjoitella yhtään mitään.

Tänä syksynä lupaan opetella ja vakiinnuttaa arkeeni aukottoman liikenteeseen lähdön valmistelurutiinin. Autoon istuttuani asetan Porokello-hälyttimen auki niin, että sen käyttö ei vaadi ajaessa huomiotani. Tarkistan, että puhelin on kytketty auton kaiutinjärjestelmään. Säädän valmiiksi musiikin ja ilmastoinnit. Kiinnitän turvavyön. Vasta kaiken tämän tehtyäni lähden tienpäälle. Keskityn ajaessani ajamiseen. Mikäli matkan aikana tulee tarve reagoida tekstiviestiin, sähköpostiin tai muuhun vastaavaan, muistan että tienvarsilla on runsaasti levikkeitä pysähtymiseen ja asian hoitamiseen eläinten tai muiden kanssakulkijoiden henkeä vaarantamatta. Haastan siis itseni olemaan liikenteessä epäitsekäs. Haastan samaan myös sinut.

Liikennekulttuuri

Suomeen tuntuu pesiytyneen joustamattomuuden ja empatianpuutteen kulttuuri. Minulla on oikeuksia ja muilla velvollisuuksia. Mikä on minun, on minun. Muut väistykööt. Sama asenneilmapiiri heijastuu silmiinpistävästi käyttäytymiseen tieliikenteessä. Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen toteaa Helsingin Sanomien haastattelussa, että suomalaiset tienkäyttäjät tuppaavat näkemään vikoja etenkin muissa. Pyöräilijöitä ärsyttävät henkilöautot, henkilöautoilijoita linja-autot, linja-autonkuljettajia taksit ja takseja pyöräilijät.

Poliisin liikennerikostilastot kertovat hätkähdyttävää viestiä myös pohjoissuomalaisesta liikennekulttuurista. Erityisen hätkähdyttävä tämä viesti on siksi, että ymmärrettävästi liikennevalvonnan tehokkuus ja painotukset ratkaisevat liikennerikollisuuden ilmitulon. Liikkuva poliisi, eli liikennevalvontaan erikoistunut poliisin yksikkö, lakkautettiin kokonaan vuoden 2014 alusta.

Poronhoitoalue on pääosin pitkien etäisyyksien ja äärettömän vähäisen liikennevalvonnan aluetta. Rovaniemen pohjoispuolella ei ole lainkaan edes automaattista nopeusvalvontaa, eli peltipoliiseja. Poliisin liikennevalvonnan resurssit ovat niin olemattomat, että liikenteessä tapahtuvista rikoksista ja rikkomuksista pilkistää oletettavasti esiin vain jäävuoren terävin huippu.

Eniten liikennettä ja liikennevalvontaa on keskuksissa, mikä näkyy myös tilastoissa. Vuonna 2016 kaikissa kuntakeskuksissa poliisi sai haarukoitua tilastoihinsa porokolareihin suhteutettuna huomattavasti suuremman määrän liikenteessä törttöilyä. Liikennerikostilastoihin peilattuna porokolareiden lukumäärä on hämmästyttävän vähäinen.

Piittaamattoman liikennekulttuurin ja siihen liittyvien liikennerikosten lisäksi kuljettajien terveys on keskeisessä roolissa liikenneonnettomuuksissa. Liikennevakuutuskeskuksen julkaisemassa Ajoterveysraportissa vuodelta 2016 analysoitiin 1073 kuolemaan johtanutta onnettomuutta vuosilta 2009–2013. Raportin mukaan kuolemaan johtaneista onnettomuuksista peräti noin puolet oli sairausperäisiä. Lähes joka toisessa kolarissa sen välitön syy tai taustariski oli kuljettajan huono terveydentila kuten sydän- ja verisuonisairaudet, aivotoiminnan muutokset tai diabetes. Sairaudet tuovat mukanaan voimakkaat lääkitykset, joilla puolestaan on vaikutusta ajokykyyn, tarkkaavaisuuteen ja vireyteen.

Ei voi kuin suuresti hämmästellä sitä, että porokolareja tapahtuu näinkin vähän. Lähes 25 000 poliisin haaviin jääneen liikennerikkomuksen ja -rikoksen alueella poroja kuoli liikenteessä vain noin 3 300.

Vahingot ja korvaukset

Tiet ja rautatiet halkovat porojen elinympäristöjä ja laidunalueita. Luonnollisesti myös porot kulkevat teillä, joita on rakennettu niiden laidunmaiden läpi runsain mitoin. Liikennemäärät ovat vuosikymmenten saatossa kasvaneet merkittävästi. Samalla liikennevalvonta on lähestulkoon loppunut ja ajokulttuuri muuttunut entistä piittaamattomammaksi. Tästä johtuen liikennevahinkoja, kuten porokolareja, tapahtuu vuosittain sekä tie- että raideliikenteessä.

Kolarimäärät vaihtelevat vuosien välillä paljon, sillä muun muassa säät vaikuttavat ratkaisevalla tavalla porojen kulkemiseen teillä ja raiteilla. Säät ja muut luonnonolot, kuten valon määrä ja tienpinnan liukkaus, vaikuttavat myös ihmisten kykyyn havainnoida ympäristöään ja hallita kulkupelejään. Kolarialtteinta aikaa ovat marraskuu, joulukuu ja tammikuu.

Liikennevakuutuskeskuksen vahinkotilaston mukaan vuonna 2017 Suomessa tapahtui yhteensä 562 091 vakuutusyhtiöiden tietoon tullutta autovahinkoa. Näistä vahingoista 12 561  oli hirvi-, peura- ja porovahinkoja, joista noin kolmannes (4192) porovahinkoja.

Koska porokolareissa ei selvitellä kolarin syyllistä ja syytöntä osapuolta, ei vahingonaiheuttaja ole korvausvastuussa porosta. Mikäli vahingonaiheuttajalla on hirvieläinkolarit kattava kaskovakuutus, porokolari ei vaikuta vakuutuksen bonuksiin. Pakollinen liikennevakuutus, eli käytännössä Liikennevakuutuskeskus (LVK), maksaa poron omistajalle menetetyn poron korvausarvon. Jos poron omistajaa ei voida selvittää, korvauksen saa tapahtumapaikan paliskunta.

Käytännössä auton tai junan alle jääneestä porosta koituva tappio on poron omistajalle aina suurempi kuin onnettomuudessa menetetyn poron korvausarvo. Erityisesti tuottavassa iässä menetetyn siitosporon korvaaminen uudella vie vuosia. Yhden siitosvaatimen menetys tarkoittaa aikuisen poron tulevan teurasarvon menetyksen lisäksi keskimäärin neljän vuoden vasatuoton menetystä, joista ensimmäisen vuoden osalta menetetään myös tuotto siitä vasasta, joka on teurastamisen sijaan jätettävä kasvamaan menetetyn poron tilalle. Poron kuolemasta juontuvaa surua ja mielipahaa ei voi korvata.

Porokolareiden vähentäminen

Paliskuntain yhdistys, paliskunnat ja poromiehet pyrkivät aktiivisesti löytämään keinoja porokolarien vähentämiseksi. Poroja paimennetaan pois teiden välittömästä läheisyydestä. Vuosien saatossa on kokeiltu monenlaisia keinoja vahinkojen estämiseksi, mutta täydellistä läpimurtoa ei ole vielä tehty.

Eläinonnettomuuksista Helsingin yliopistossa väitellyt Milla Niemi ennakoi, että tulevaisuudessa autojen kehittyvä teknologia, muun muassa lämpösäteilyn tunnistus, tuo uusia keinoja eläinonnettomuuksien ennaltaehkäisyyn. Näin varmasti on. Sitä ennen on kuitenkin tehtävä tiiviisti töitä olemassa olevilla keinoilla.

Porojen heijastinmaalausta tehdään monissa paikoissa edelleen. Se auttaa siellä, missä porot kulkevat välittömästi erotusten jälkeen vilkasliikenteisten teiden tuntumassa. Vaikka maalin kestoaika on lyhyt, se voi estää kolareita niinä muutamina viikkoina, joina se sarvissa pysyy. Märällä säällä tai rapsakassa pakkasessa maalaaminen on turhaa, sillä maali tarttuu ainoastaan kuivaan ja jäättömään pintaan.

Porokello-sovellus kannattaa ottaa käyttöön niin varoittamiseen kuin varoitusten vastaanottoon. Järjestelmän kehittämisessä ratkaisevaa on säilyttää varoitusten luotettavuus varoittajaverkoston lisäämisestä huolimatta. Jotta varoituksia olisi ajantasaisesti saatavilla, tulee hälyttäjäjoukossa olla myös viikonloppuisin ja pääväylien ulkopuolella liikkuvia varoittajia. Kannustamme jokaista poronomistajaa ottamaan käyttöönsä varoittajasovelluksen ja käyttämään sitä aktiivisesti aina tiellä liikkuessa.

Vanha hyvä tapa liikenteessä on väläyttää valoja vastaantulijalle, jos havaitsee tiellä tai tien tuntumassa poroja. Näin on pohjoisen teillä toimittu kautta aikain ja vältetty monta kolaria. Älä siis unohda vanhoja toimivia käytäntöjä siksi, että käytät lisäksi uusia! Muista väläyttää valoja kahdesti aina, kun näet vastaantulijan lähestyvän paikkaa, jossa näit poroja tiellä.

Haasta itsesi ajamaan ajatuksella. Hyvin tyypillisen taikauskoisena lappilaisena olen arastellut kertoa ääneen, oikeastaan edes tietoisesti ajatella, että en ole koskaan ajanut porokolaria. Autolla ajoa poronhoitoalueella on mittareihini kertynyt jo lähes miljoonan kilometrin verran. Tämän jutun kirjoittamisen myötä päätin kääntää taikauskoni toiseen asentoon ja tehdä siitä käänteisesti itseään toteuttavan ennusteen. Jatkossa sanon aina reippaasti ääneen, etten ole koskaan tappanut poroa autolla, enkä aio tehdä sitä jatkossakaan. Tämä sanominen saa minut toivoakseni pysymään liikenteessä valppaana. Haastamaan itseni olemaan ajamatta sitä ensimmäistä porokolaria. Ajamaan, kun ajan.

Turvallista syksyä liikenteeseen!

1 https://www.liikenneturva.fi/fi/kampanja/tarkkaamattomuuskampanja/kun-ajat-aja

2 Asiantuntijat arvioivat HS:n liikennekyselyn perusteella, että vikojen näkeminen muissa tienkäyttäjissä on yleistä. https://www.hs.fi/autot/art-2000005809943.html

3 http://www.psyli.fi/files/2790/Ajoterveysraportti_2016_Liikennevakuutuskeskus.pdf

4 https://www.liikennevirasto.fi/tilastot/tietilastot/liikennemaarakartat

5 http://www.lvk.fi/fi/tilastot-ja-raportit/lvkn-vahinkotilastoja/

6 Niemi, Milla (2016) Animal-vehicle collisions - from knowledge to mitigation. Helsinki: Helsingin yliopisto. https://helda.helsinki.fi/handle/10138/160439

Lue lisää

TIEVERKON VARJOPUOLI

Metsäpeura on suomalaisista hirvieläimistä ainoa, jolle liikennekuolleisuudella on merkitystä lajitasolla.

Suomen tieverkko käsittää lähes puolen miljoonan kilometrin edestä eritasoisia liikenneväyliä. Vuonna 2017 näillä teillä autoiltiin noin 50 miljardia kilometriä - reilusti yli tuhat kertaa Kuuhun ja takaisin. Laajalle ulottuva tieverkko mahdollistaa nykyisen elämäntyylimme, mutta ihmisten ja tavaroiden liikkumisella on hintansa.

--- Teksti: Milla Niemi. Kuva: Mikko Rautiainen ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 5/2018.

Teiden alle jää maa-alueita, ja infrastruktuurin rakentaminen pirstoo aikaisemmin yhtenäisiä aluekokonaisuuksia yhä pienempiin osasiin. Samalla jäljelle jääneiden elinympäristöjen laatu kärsii esimerkiksi reunavaikutuksen lisääntymisen sekä liikenteen aiheuttaman melun seurauksena. Tiet hankaloittavat eläinten liikkumista, ja pahimmillaan jakavat aikaisemmin yhtenäiset eläinpopulaatiot erillisiksi osakannoiksi. Lisäksi liikenne tappaa. Vaikka Suomen liikennemäärät ovat kansainvälisesti tarkasteltuna varsin maltillisella tasolla, kuolee meidänkin maanteillämme vuosittain miljoonia selkärankaisia eläimiä.

Sorkkaeläimiä ja sammakoita

Valtaosa liikenne ja eläimet -teeman ympärillä käytävästä keskustelusta keskittyy hirvieläinonnettomuuksiin. Sekä yksityisautoilijoiden että liikennesektorin mielenkiinnon suuntautuminen sorkkaeläinkolareihin on täysin ymmärrettävää. Henkilövahinkoihin johtavat eläinonnettomuudet tapahtuvat yleensä hirvieläinten, erityisesti hirven, kanssa. Niin ikään näistä onnettomuuksista yhteiskunnalle vuositasolla aiheutuvat kustannukset lasketaan Suomessakin kymmenissä miljoonissa euroissa. Yksittäisen hirven tai vaikkapa valkohäntäpeuran kannalta auton alle jääminen on toki yleensä tuhoisaa, mutta kantojen kokonaistilannetta liikennekuolleisuus ei nykytilanteessa hetkauta.

Viitisentoista vuotta sitten tehdyn arvion mukaan Suomen maanteillä kuolee useita miljoonia selkärankaisia eläimiä vuodessa. Suurin osa on lintuja, mutta joukkoon mahtuu myös nisäkkäitä, sammakkoeläimiä ja matelijoita. Pelkkä yksilömääriin tuijottaminen ei kuitenkaan kerro koko totuutta. Oleellisempaa on liikennekuolleisuuden osuus lajin kokonaiskuolleisuudesta sekä se, minkälaisia yksilöitä liikenne kannasta verottaa. Rusakonpoikasen jääminen auton alle tuskin heiluttaa paikallista kantaa, mutta esimerkiksi aikuisen saukkonaaraan osalta tilanne voi jo olla toinen. Liikenteen aiheuttamasta kuolleisuudesta kärsivät tyypillisesti pitkäikäiset ja hitaasti lisääntyvät lajit. Poikkeuksiakin toki löytyy - maailmanlaajuisesti tarkasteltuna kenties pahiten teistä ja liikenteestä kärsivät sammakkoeläimet. Tiet katkovat kulkureittejä kutu- ja talvehtimislampien välillä, eikä sammakoiden taipumus jähmettyä auton valokeilaan varsinaisesti paranna niiden elinajanodotetta.

Turvallisesti tien yli

Yleisesti hyväksytyimmäksi ja toimivimmaksi tavaksi ennaltaehkäistä eläinkolareita ja samalla vähentää maiseman pirstoutumista ovat osoittautuneet erilaiset keinotekoiset kulkureittiratkaisut. Vihersiltojen ja eläimille tarkoitettujen alikulkujen idea on simppeli: eläimet siirretään kulkemaan moottoriliikenteen ylä- tai alapuolelle. Yli- ja alikulkurakenteiden toimivuutta tehostetaan yleensä ohjaamalla eläimet oikeaan kohtaan aidalla. Eläinten käyttämille kulkureiteille sijoitetut, riittävän leveät ja maisemoidut rakenteet tarjoavat turvallisen vaihtoehdon lähes kaikkien lajiryhmien edustajille. Kulkureittiratkaisujen merkittävin ongelma on monesta muustakin yhteydestä tuttu - raha. Varsinkin leveät vihersillat ovat mittavia investointeja, eikä niitä voida näin rakentaa riittävän tiheästi.

Vilkkaasti liikennöidyt päätiet aidataan usein hirvieläinonnettomuuksien estämiseksi. Oikein käytettynä aidat vähentävät tehokkaasti suojatulla väylällä tapahtuvia eläinonnettomuuksia. Täysin ristiriidattomia riista-aidat eivät silti ole. Tien aitaaminen ei poista eläinten liikkumistarvetta esimerkiksi kesä- ja talvilaidunalueiden välillä. Jos muuta pääsyä tien toiselle puolelle ei ole, kelpaavat liittymien aukkopaikat ja muut aidan heikot kohdat reitiksi - joka yleensä katkeaa keskelle moottoritietä. Myös riista-aitojen päät keräävät eläinten tienylityksiä ja näyttäytyvät samalla kolarikeskittyminä. Riista-aidat voivat joissakin tapauksissa myös siirtää onnettomuuspainetta pääteiltä alemmalle tieverkolle. Aitoja tulisikin pääsääntöisesti käyttää ainoastaan erilaisten kulkureittiratkaisujen kanssa.

Huomio kuljettajaan

Eläinten kulkureiteistä varoittavat liikennemerkit ja sesonkiluonteisesti toteutettavat varoitus- ja valistuskampanjat ovat suhteellisen edullisia ja helppoja toteuttaa, ja siksi myös paljon käytettyjä ennaltaehkäisykeinoja. Autoilijat vain eivät ole kovin halukkaita muuttamaan ajokäyttäytymistään tienvarressa kesät talvet seisovan hirvivaaramerkin tai kohonneesta kolaririskistä varoittelevan lööpin vuoksi. Erilaisia eläinten liikkeisiin reagoivia dynaamisia varoitusmerkkejä on ollut kokeilussa Suomessakin, ja teknologian kehittyessä ne tulevat todennäköisesti valtaamaan tilaa perinteisemmiltä varoitusmerkeiltä. Nykytekniikka auttaa myös varoituskampanjoiden kohdentamisessa.

Tulevaisuudessa kiinnostavia ratkaisuja on lupa odottaa autonvalmistajien suunnasta. Jatkuvasti kehittyvät autojen turvalaitteet, kuten jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden suojaksi suunnitellut varoitus- ja jarrutusjärjestelmät auttavat kuljettajaa havaitsemaan myös tiealueella liikkuvat eläimet. Eläinonnettomuusriskin ajallista ja alueellista vaihtelua voidaan myös mallintaa, ja varoittaa riskialueella liikkuvaa autoilijaa navigaattorisovelluksen avulla. Porokello on erinomainen esimerkki nykyaikaista teknologiaa hyödyntävästä varoitusjärjestelmästä.

Parhaatkaan varoitusjärjestelmät tai huippuunsa hiotut sovellukset eivät yksinään estä eläinonnettomuuksia, vaan myös kuljettajan on tehtävä oma osansa. Hyvä alku on keskinopeuden pudottaminen auringonnousun ja -laskun molemmin puolin. Eipä tienlaitojen tarkkailustakaan suurta haittaa pitäisi olla - varsinkaan eläimistä varoittavien liikennemerkkien vaikutusalueella.

Lue lisää