Poromies-lehden ajankohtaisia julkaisuja

Uusimmat artikkelit

6.9.2021

PALOJÄRVI - TUULIVOIMALOITA KAAVAILLAAN PUOLUSTUSVOIMIEN KIELLOSTA HUOLIMATTA

Palojärven paliskunnassa eletään kaivoshankkeiden ja tuulivoimalasuunnitelmien ristiaallokossa. Honkavaara-Isovaaran tuulivoimahanke meni jo kerran nurin Ylitornion kunnanhallituksessa, mutta vuoden kuluttua hallitus päättikin toisin.

--- Teksti: Timo Rehtonen. Kuva: Inka-Maria Vuolo  ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 2/2021.

Puolustusvoimat antoi hankkeesta oman lausuntonsa kunnanhallituksen vastakkaisten päätösten välissä. Tuulimyllyjen aiheuttamien tutkahäiriöiden vuoksi se ei halua tuulimyllyjä Rovaniemen sotilaskentän läheisyyteen.
– Mikä kummallisinta, kunta ei ole siitä moksiskaan, vaan on näemmä julistanut sodan puolustusvoimille. Saamieni tietojen mukaan myllyjen määrän tai korkeuden pienentämiselläkään ei olisi vaikutusta puolustusvoimien kantaan, poroisäntä Tapio Vuolo sanoo.

Hän kuitenkin korostaa, että paliskunnan vastustus tuulipuistoja vastaan ei perustu sotilaspoliittisiin tai esimerkiksi maisemallisiin näkökohtiin.
– Me perustamme kielteisen näkökantamme tutkimuksiin, joissa kerrotaan selkeästi, että myllyt ja porot eivät sovi samaan paikkaan. Yhden myllyn vaikutusalue on 15 kilometriä, joten sadan myllyn tuleminen tarkoittaisi, että paliskunnan keskellä sijaitseva alue joutuisi poronhoidon osalta lopetusuhan alle.

Tuulipuiston toteutuminen käytännössä katkaisisi paliskunnan kahtia.
– Tämä raanujärveläisten poronomistajien laidunnusalue on paliskunnan suurin porokeskittymä. Se on suurin myös osakasmäärällä mitattuna. Toista vastaavanlaista keskittymää on vaikea löytää näiltä korkeuksilta tai eteläisemmältä poronhoitoalueelta.

Kun hanke tuli ensimmäisen kerran esille, sitä vastustettiin kansalaisadressilla, johon oli kerätty 1500 nimeä. Adressi sai myös valtakunnallista julkisuutta.
– Kansanliikkeen ansiosta hanke kaatui ensimmäisellä kerralla, mutta vuoden kuluttua adressia ei kunnassa paljon enää muisteltu.

Kaivos-alan kanssa keskustellaan

Palojärven pitkään palkiseen on suunnitteilla useita kaivoshankkeita. Huolta aiheuttavasta tilanteesta huolimatta paliskunta haluaa pitää välit malminetsijöihin asiallisina.
– Tutkimus ei niin haittaa meidän toimintaamme, ja kun saadaan selvyys siitä mitä maaperä sisältää, niin ei tarvitse enää jurnata seuraavaa 200 vuotta maan sisältämän malmin määrästä. Jos tarvitsee ruveta tosissaan vastustamaan, niin katsotaan tilanne sitten uudestaan. Vastustus on joka tapauksessa varmaa, koska on selvää, ettei kaivoksista ainakaan ole mitään hyötyä poronhoidolle, Vuolo toteaa.

Poronhoitovuosi oli heikko

Toukokuussa päättynyt poronhoitovuosi oli Palojärven paliskunnassa heikoin 20 vuoteen.
– Paljon sattui samalle vuodelle. Pienet vasaprosentit, matalat teuraspainot ja suuret määrät kadonneita poroja aiheuttivat sen, että moni poronhoitaja on päässyt vain nollatulokseen. Osa on tehnyt tappiota, Tapio Vuolo sanoo.

3.9.2021

SYVÄJÄRVI - AMPUMA-ALUEEN SOPIMUS UUSINTAAN

Kuulumisia paliskunnista - Syväjärven paliskunta. Paliskunnan ja puolustusvoimien solmiman sopimuksen alkuperäisiä asiakirjoja Kyläjärven ampuma-alueen käytöstä ei löydy kummaltakaan osapuolelta. Paliskunnan saama vuosittainen korvaus viivästynee.

--- Teksti: Timo Rehtonen. Kuva: Jari Hannula  ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 2/2021.

Kyläjärven ampuma-alue on perustettu vuonna 1969, joten alkuperäisten asiakirjojen löytäminen ei ole välttämättä helppoa. Sopimuskohtien tarkastelua pyytää Puolustusvoimat. Mitään kärhämää asiaan ei kuitenkaan liity.
– Sopimuspuoli vaihtui Puolustusvoimien sisällä ja he haluavat nähdä perustelut maksamilleen korvauksille. Sopimuksen uusiminen on tällä hetkellä Puolustusvoimien käsittelyssä. Ainoa harmi tästä on, että tämän poronhoitovuoden talousarvioon kirjattu korvaus myöhästynee, kertoo Syväjärven paliskunnan poroisäntä Jari Hannula.

Vähäluminen talvi

Mennyt talvi oli Hannulan mukaan poikkeuksellisen vähäluminen, hän ei muista vastaavaa nähneensä. Porot ovat talven jäljiltä hyvässä kunnossa.
– Pääosaa poroista on ruokittu talven ajan. Huhtikuun lopulla ensimmäiset porot on päästetty metsään.

Keväisiin toimenpiteisiin kuuluu poroluettelon laatiminen.
– Näyttäisi, että poroluku on aika kohdallaan, eli se jää jonkin verran alle 5500:n. Hyvä näin, sillä poroluvun ylittäminen vaikuttaisi paliskunnan saamiin investointitukiin.

Syväjärven paliskunnan erityispiirteenä on, että porot ovat jakautuneet useampaan eri kairaan sekä kesällä että syksyllä. Kesä ja talvilaitumien välillä ei ole laidunkiertoaitaa. Palkisella on noin parikymmentä vasanmerkintä- ja erotuspaikkaa.

Uhat ovat tällä hetkellä taka-alalla

Pedot eivät ole olleet suurena ongelmana viime vuosina Syväjärven paliskunnan poronhoidolle, ne vievät vuosittain alle 10 poroa.

Kaivoksia tai tuulipuistoja ei ole näillä näkymin suunnitteilla Syväjärven paliskunnan alueelle.
– Kaivoksia alkaa Sodankylän alueella olla jo tarpeeksi. Enempää tänne ei mielestäni mahdu, koska luontoa pitäisi jäädä tulevillekin sukupolville. Joukhaisselän tuulipuiston laajentaminen on kylläkin merkitty kaavaan, mutta varsinaisia laajennussuunnitelmia ei ole ollut vielä missään esillä, Hannula sanoo.

Paliskunnan luoteisosassa sijaitsevan tuulipuiston vaikutuksesta porojen käyttäytymiseen on saatu jo kokemusta.
– Nykyisellään tuulipuisto on jo riittävä haitta alueelle. Seurantapantojen antamien tietojen perusteella porot eivät ole tuulipuiston läheisyydessä viihtyneet, joten emme halua luovuttaa paliskunnan alueelta enempää laitumia tuulivoiman käyttöön.

Ettoporukkaa on löytynyt tähän asti riittävästi, vaikka ettotöitä on käynnissä yhtä aikaa eri puolilla paliskuntaa. Paliskunnan nuoriakin poronhoito kiinnostaa ja he osallistuvat mielellään porotöihin.
– Porotalous on merkittävä elinkeino näissä kylissä muun maatalouden vähennyttyä, Jari Hannula toteaa.

20.8.2021

SAALISTAAKO MERIKOTKA PORONVASOJA?

Merikotkanpoikanen 'Mari' pesässään. Mari on vuonna 2017 Lapissa kuoriutunut merikotka, joka kantaa satelliittilähetintä. Kuva: Olli-Pekka Karlin.

Poronhoidon ominaispiirteisiin kuuluu, että porot laiduntavat vapaina luonnossa suurimman osan vuodesta.

--- Teksti: Camilla Ekblad  ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 2/2021.

Samalla ne ovat luonnollisesti alttiita petoeläimille suuremmassa mittakaavassa kuin kotieläimet. Suurten maapetojen (karhun, suden, ahman ja ilveksen) sekä maakotkan aiheuttamista vahingoista maksetaan korvauksia, mutta uutena uhkana taivaalle on viimeisten vuosikymmenten aikana liidellyt merikotka. Merikotkakannan kasvaessa poronhoitajat ovat työssään nähneet miten myös merikotkat ovat oppineet saalistamaan poronvasoja, ja toivovat, että niiden aiheuttamista vahingoista maksettaisiin korvauksia. Mahdollisen korvausjärjestelmän laatimiseen vaaditaan kuitenkin tutkimustietoa. Asian selvittämiseksi ja tiedon kartuttamiseksi ympäristöministeriö käynnisti tutkimuksen, jonka toteuttaa Sääksisäätiö yhteistyössä Turun Yliopiston kanssa.

Koska merikotkan pesiltä löydetään vuosittain poronvasojen jäänteitä on kiistämätöntä, että merikotkat syövät poroja. Pesiltä kerättyjen saalistähteiden perusteella tiedetään myös melko hyvin, missä suhteessa pesivät merikotkat syövät poronvasaa muihin saaliisiin verrattuna. Epäselvää kuitenkin on, ovatko pesiltä löytyneet poronvasat kuolleet itsestään tai muusta syystä, vai ovatko ne merikotkien tappamia. Toinen suuri tiedonpuute liittyy nuorten, pesimättömien merikotkien ravinnonvalintaan. Koska tähteitä ei keräänny, niiden saalisvalintaa on vaikea tutkia. Uuden tutkimuksen keskeinen tavoite on selvittää nämä asiat.

Merikotka Lapissa

Merikotka mielletään nimensä mukaisesti saariston asukiksi, ja Suomen tiheimmät pesimäkannat löytyvätkin Ahvenanmaalta, Turun saaristosta ja Merenkurkusta. Merikotkia on kuitenkin pesinyt harvalukuisina Lapissa jo 1800-luvulla. 1900-luvun puolivälissä merikotka oli hävitä sukupuuttoon Suomesta vainon ja ympäristömyrkkyjen takia. Suojelutoimien ansiosta laji saatiin kuitenkin pelastettua ja vuoden 2019 uhanalaisuusarvioinnissa kanta todettiin elinvoimaiseksi.

Lokan ja Porttipahdan altaiden rakentaminen 1970-luvun taitteessa loi vesiympäristöön sopeutuneelle merikotkalle uuden otollisen pesimäympäristön. Ensimmäinen pesintä alueella todettiin vuonna 1976. Sen jälkeen pesivien parien määrä on noussut jyrkästi. Toinen pesimäkeskittymä löytyy Kuusamon seudulta. Vuonna 2020 poronhoitoalueella oli tiedossa 98 asuttua merikotkanreviiriä, jotka tuottivat yhteensä 75 poikasta. Merikotkat ovat hyvin paikkauskollisia ja asustavat pääsääntöisesti kerran valitsemallaan reviirillä loppuelämänsä. Niillä on kuitenkin usein reviirillään monta eri ns. vaihtopesää, joista ne valitsevat vuoden pesän.

Merikotkia Lokalla toukokuussa 2020. Kuva: Raimo Mattila.

Talvella, järvien ollessa jäässä, Lapissa ei juurikaan esiinny merikotkia. Pesivät parit palaavat reviireilleen keväällä ja pysyvät pesimäaikana pääsääntöisesti 10 (–15) kilometrin säteellä pesästään. Pesivien merikotkien lisäksi poronhoitoalueella liikkuu maalis-huhtikuun taitteesta nuoria, pesimättömiä merikotkia. Nuoret merikotkat liikkuvat reviirikotkista poiketen laajasti ensimmäisinä elinvuosinaan, jopa tuhansien kilometrien laajuisilla alueilla. Satelliittipaikantimilla varustettujen nuorten merikotkien liikkeitä seuraamalla on havaittu, että moni rannikolla kuoriutunut merikotkanuorukainenkin käy kesäaikaan Lapissa.

Kartassa näkyvät alueet, joilla suurin osa merikotkista pesii.

Lapissa kuoriutuneita poikasia on tähän mennessä ollut seurannassa vasta kaksi. Nämä ovat molemmat oleilleet kesänsä pohjoisessa, sujuvasti skandinavialaisina sekä Suomen, Norjan että Ruotsin puolella. Ruotsissa ei ole tehty satelliittitutkimusta, joten Ruotsissa kuoriutuneiden merikotkien liikkeistä emme tiedä mitään. Norjalaiset ovat asentaneet satelliittilähettimiä Smølan saarella Keski-Norjassa kuoriutuneille merikotkille. Nämä nuoret linnut ovat lennelleet pohjoisessa mutta pysyneet visusti Norjan puolella. Muualla Norjan rannikolla kuoriutuneista merikotkista satelliittitietoa ei kuitenkaan ole.

Nuorten ja pesivien merikotkien esiintyvyydessä Lapissa on suuria eroja. Tunturissa ei juurikaan ole pesiviä merikotkia, kun taas nuoriso satelliittipaikannusten perusteella säännöllisesti liikkuu alueella, vaikka käyvätkin ahkerasti myös tekojärvillä missä myös suurin osa pesivistä pareista majailee.

Merikotkien ruokavalio

Merikotkat syövät yksinomaan lihaa, mutta ovat sen puitteissa melko kaikkiruokaisia. Pääosa saaliista koostuu kaloista ja vesilinnuista. Lapissa ruokalistalta löytyvät myös kurjet ja metsäkanalinnut. Pääravintona alueella on kuitenkin hauki, josta noin puolet koko ruokavaliosta koostuu. Merikotkille kelpaavat myös nisäkkäät. Lapissa ne syövät poronvasojen lisäksi mm. jäniksiä ja piisameja. Vesistöjen ollessa jäässä nisäkkäiden merkitys ravinnossa kasvaa.

Tutkimus

Merikotkan merkitystä porotalousvahinkojen aiheuttajana tarkastellaan tässä tutkimuksessa useammalta kannalta.

Satelliittitutkimus

Satelliittipaikantimien avulla voidaan seurata lintujen liikkeitä reaaliajassa. Kymmenen poronhoitoalueella keväällä 2021 kuoriutuvaa merikotkanpoikasta tulee saamaan paikantimet, jotka ensi keväänä paljastavat meille missä nämä linnut liikkuvat ja kiinnostavatko niitä kenties porojen vasomispaikat. Paikannusten avulla voidaan myös yleisesti mallintaa nuorten merikotkien suosimia paikkoja ja elinympäristöjä.

Maastohavainnointi

Vaaratilanteiden näkeminen vaatii oikeassa paikassa olemista oikeaan aikaan. Tänä keväänä havainnoitsijoita lähtee tähystämään muutamiin tarkoin valittuihin paikkoihin vasomistarhoille ja tunturiin. Paikat on valittu yhteistyössä poronhoitajien kanssa.

Koparatutkimus

Saaliiksi joutuneiden poronvasojen elinkelpoisuuden päättelemiseksi merikotkan pesiltä kerätään kaikki löytyneet koparat, jotka lähetetään Ruokavirastoon tarkempaan syyniin. Keräämme myös tietoa siitä miltä pesiltä poronvasojen jäänteitä löytyy. Koparoita kerätään ja esiintyvyys todetaan vertailun vuoksi myös maakotkanpesiltä.

Auta tutkijoita osallistumalla tutkimukseen!

Ilmoita merikotkavahingosta, lähetä tapettu vasa tutkittavaksi tai kerro ongelmapaikka.

Suurimmalla todennäköisyydellä vaaratilanteita näkevät alueella säännöllisesti liikkuvat, kuten paikalliset poronhoitajat. Tutkimuksen ajaksi verkkoon on avattu raportointilomake, jolla voi kertoa havaitsemistaan uhkatilanteista. Toivomme, että mahdollisimman moni tapahtuma tulisi tietoomme. Kysely on avoinna elokuuhun 2022 asti, ja siihen voi vastata milloin vaan.

Jos näet merikotkan tappavan poronvasan ja ruho on tallella, sen voi ilmaiseksi lähettää Ruokavirastoon tutkittavaksi.

Onko tiedossasi paikka, jossa merikotkat ovat aiheuttaneet erityisen paljon vahinkoja poroille? Jatkamme havainnointia keväällä 2022 ja otamme mielellämme vastaan vinkkejä hyvistä paikoista, jonne kannattaa tulla havainnoimaan.

Tarkemmat ohjeet ja linkki kyselyyn löytyvät Paliskuntain yhdistyksen sivuilta: paliskunnat.fi/py/merikotka-porovahingot. Voit ilmoittaa vahingoista myös Paliskuntain yhdistyksen porotalousneuvojille. Lisätietoa projektista löytyy osoitteesta saaksisaatio.fi/poro.

16.8.2021

PUOLENTOISTA KILON MÖTIKÖISTÄ MUUTAMAN SADAN GRAMMAN LAITTEISIIN

Seppo Koivisto on ollut alusta saakka mukana porojen paikannuslaitteiden kehitystyössä. Palojärven paliskunnassa paikannus tuli tarpeeseen.

--- Teksti: Timo Rehtonen  ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 2/2021.

Vuoden 2006 syksyllä Koivisto oli yhdessä muiden Palojärven paliskunnan poronhoitajien kanssa jälleen vaikean paikan edessä: poroja ei tahtonut löytyä mistään.
– Mietin illalla kämpällä, että onhan se kumma, että jos västäräkkejä osataan seurata Afrikkaan asti, niin eikö porojenkin sijainnin voisi saada selville samalla tavalla.

Palojärven paliskunta ei ole ihan Afrikan kokoinen, mutta iso se on. Se syntyi, kun Muurolan, Meltosjärven, Raanujärven ja Männyn paliskunnat yhdistyivät vuonna 1964. 4000 neliökilometrin alueella on useita taajamia, monenlaista maankäyttöä ja erilaisia maastoja.
– Meillä on ollut koko ajan lähtökohtana kehittää poronhoitoa siten, että muidenkin elinkeinojen harjoittajat otetaan huomioon. Asioista keskustellaan ja pyritään sitä kautta toimivaan rinnakkaiseloon, Koivisto sanoo.

Puolentoista kilon karhupangat olivat ensimmäisiä paikantimia

Erilaisia mahdollisuuksia porojen paikannukseen oli pohdittu paliskunnassa jo jonkin aikaa ja monelta kantilta. Riippuliitimien käyttö oli näistä lennokkain. Ajatus liitävistä poromiehistä hylättiin kuitenkin liian utopistisena ja vaarallisena.
Mahdollisuutta porojen paikantamiseen lähettimien avulla haluttiin tutkia enemmän.
– Kysyin Paliskuntain yhdistykseltä, olisiko sillä halua lähteä tukemaan tutkimusta. Vastakaikua ei kuitenkaan tullut, koska porojen virtuaalinen seuranta ei tuolloin sopinut kaikille poronhoitoalueen elinkeinonharjoittajille, Koivisto muistelee.

Tämän jälkeen hän otti yhteyttä Riista- ja kalataloustutkimuslaitoksen tutkijaan, Mauri Niemiseen. Koivisto toi esille halunsa selvittää, miten paikannusjärjestelmällä voisi vaikuttaa poronhoitotyön järkevöittämiseen ja työtehoon.
– Parin viikon kuluttua hän ilmoitti, että ministeriö/RKTL on myöntänyt Palojärven paliskunnalle tutkimusrahaa paikantimien kehitystyöhön. Pian tämän jälkeen Nieminen hommasi meille kuusi kappaletta karhujen seurannassa käytettävää lähetintä.

Ennen juhannusta 2007 ensimmäiset, 1,6 kilogrammaa painavat Trackerin karhupangat ripustettiin vaadinten kaulaan. Niiden todettiin olevan hyödyllisiä jo ensimmäisenä kesänä ja syksynä.
– Kävelymäärät vähenivät välittömästi. Nykypäivänä voidaan todeta, että paliskunnassa tehtävä työmäärä on vähentynyt paikantimien tultua 3000 työpäivästä 1500 työpäivään vuodessa, Koivisto toteaa. Mutta ennen nykypäivää ehti tapahtua kaikenlaista.

Kuolinkellon toimivuus oleellista

Seppo Koivisto on toivonut alusta paikantimien antavan tietoa sekä porojen sijainnista että niiden kuolemista.
– Palojärven paliskunnassa menetetään paljon poroja ilvekselle. Maastossa, joka on suureksi osaksi hakattu ja pensaiden vallassa ei suurpedon tappamia poroja löydy helposti. Siksi haluttiin alusta saakka, että paikannin kertoo myös poron reaaliaikaisen kuolinpaikan.

Tracker valmistikin 200 kappaleen erän niin sanottuja kuolinpantoja, mutta laitteet eivät toimineet niin kuin piti. Sen aikainen tekniikka ei ollut riittävää, vastaanottimet eivät tavoittaneet lähettimiä.
– Esitin, että asennetaan vastaanotin lentokoneeseen, joka lentää viikoittaisia palolentoja. Sitä kokeiltiin, mutta tulos ei ollut sen parempi, Koivisto kertoo.

Seuraavaksi hän otti yhteyttä Digitaan, joka omistaa Suomen radio- ja televisiomastot.
– Ajattelin, että ympäri Lappia sijaitsevien korkeiden mastojen avulla lähettimet voitaisiin saada kuulumaan joka paikassa. Hieman yllättäen Digitan ja sen ranskalaisen yhteistyökumppanin mielestä asia olikin tutkimisen arvoinen.

Porojen paikannuksessa syntyi uusi kehitysvaihe, jossa paikannuksessa käytetään Digitan Suomeen rakentamaa langatonta LoRaWAN-tiedonsiirtoverkkoa. Syntyi Ranniot-laite, jonka nimi on Koiviston keksimä (rannio = porojen polkema ura + IoT).
– Digitalla on ollut kovasti intoa panostaa tähän. Uskon, että siruja sijoitetaan tulevaisuudessa yhä enemmän tavaroihin, ja niitä voidaan käyttää myös villieläinten reittejä seuratessa. Siinä mielessä Digitan into ei ole lainkaan ihmeteltävää, hän toteaa.

Paikannuksella on roolinsa julkisuudenhallinnassa

Seppo Koiviston mielestä paikannuslaitteet voivat parantaa porotalouden mainetta.
– Paikantimien yleistyessä petojen aiheuttamia valtavia vahinkomääriä ei voida enää kyseenalaistaa. Tieto kuolleista poroista on silloin reaaliaikaista ja läpinäkyvää niin poronomistajille, vahinkotarkastajille kuin muillekin tahoille.

Porotalous kaikessa erikoisuudessaan on Koiviston mukaan herkkuaihe suomalaiselle medialle.
– Poronhoito voi olla tulevaisuudessakin hieno elinkeino, kunhan sille annetaan vain mahdollisuus. Tällä hetkellä se on kuitenkin liian suuren ulkopuolisen paineen kohteena. Esimerkiksi eteläisen poronhoitoalueen ihmisiä pidetään kohta ryöstäjinä normaali-ihmisten piirissä, vaikka siihen ei ole mitään syytä. Taustalla on yleinen tietämättömyys elinkeinosta ja petotilanteesta. Tietoa voidaan lisätä tällaisia laitteita ja järjestelmiä käyttämällä. 

Seppo Koivisto
  • Kipinä poronhoitoon lähti 1950-luvun lopulla Pelkosenniemellä ja Savukoskella, jossa hänellä oli pieni porokarja. 
  • Jatkanut poronhoitoa Palojärven paliskunnassa vuodesta 1976 lähtien. Toimi Palojärven paliskunnan rahastonhoitajana 1980–1989. Sen jälkeen istunut paliskunnan hallituksessa. 
  • Kauppasi 31 vuotta moottorikelkkoja omassa liikkeessä. 
  • Vuonna 2003 myi yritystoiminnan Ilkka Korteniemelle. 
  • 'Vaikka olen ollut toisessa ammatissa, olen osallistunut porotöihin silloin kun sen aika on ollut. Viimeiset 15–16 vuotta en ole juuri muita oikeita hommia tehnyt. Poronhoito on sydäntäni lähellä, toinen tärkeä asia on moottorikelkka.'

13.8.2021

POROJEN PAIKANTAMINEN KEHITTYY HUIMAA VAUHTIA

Porojen paikannuslaitteiden käyttö on yleistynyt vuosi vuodelta. Lähes reaaliaikainen tieto porojen sijainnista ja kuolinpantatoiminto tehostaa poronhoitoa. Akut kehittyvät, laiteet pienenevät.

--- Teksti: Timo Rehtonen. Kuva: Mari Parpala  ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 2/2021.

Paikannuksesta on hyötyä myös ammattia opeteltaessa.
– Enää ei tarvitse kulkea ensin 15 vuotta vanhempien poronhoitajien perässä oppiakseen maastot. Nykynuorelle kun antaa älylaitteen käteen, hän on jo hetken kuluttua valmis toimija, sanoo paikannuslaitteiden kehitystyössä toistakymmentä vuotta mukana ollut Palojärven paliskunnan poromies Seppo Koivisto.

Paikannuslaitteita kehitetään kovaa vauhtia. Tämä tuli esille webinaarissa, jossa oli mukana neljä laitevalmistajaa. Jo lähitulevaisuudessa nähdään entistä pienempiä laitteita, joiden akut kestävät merkittävästi pitempään kuin nykyään. Myös järjestelmien kuuluvuutta laajennetaan koko ajan.
– Kun kehitetään ratkaisuja, jotka eivät tarvitse kännykkäverkkoja, tulee niiden käyttö mahdolliseksi joka puolella poronhoitoaluetta, sanoo webinaaria järjestämässä ollut Lapin AMK:n projektipäällikkö Kirsi Muuttoranta.

Paikannuslaitteiden määrästä poronhoidossa ei ole tällä hetkellä tarkkaa tietoa.
– Tieto on kentällä hajallaan. Käyttökokemusten keräämiseksi on tarkoitus tehdä AMK:ssa opinnäytetyö, hän toteaa.

Tracker ja Ultracom samalle omistajalle

Ultracomin ja Trackerin poronpaikannuslaitteita on käytössä paljon. Viime joulukuussa Open Air Group Ab -konserni osti kempeleläisen koirien ja porojen paikannuslaiteratkaisuja kehittävän ja valmistavan Ultracomin koko osakekannan. Jo aiemmin se oli ostanut samalla toimialalla operoivan Tracker Oy:n. Tätä myötä Open Air Groupin yhteenliittymällä on nyt 200 000 käyttäjää Suomessa ja ulkomailla.

Trackerin teknologiajohtaja Hannu Lohen mukaan yhteistyön etuna on, että näin yrityksille turvataan taloudellinen vakaus ja jatkuvuus. Ultracomin ja Trackerin laitteita omistavia tietysti kiinnostaa, milloin eri järjestelmät keskustelevat keskenään.
– Tavoitteena on saada aikaiseksi asiakashyötyjä yhteensopivuuden kautta, mutta tässä vaiheessa on vaikea sanoa aikataulusta mitään, koska yhteistyö alkoi vasta muutama kuukausi sitten.

Lohi korostaa, että Ultracom ja Tracker haluavat toimia pitkäjänteisesti.
– Toiminnan täytyy olla liiketaloudellisesti kannattavaa, jotta asiakkaat voivat luottaa laitteiden toimivuuteen tulevaisuudessakin.

Hän nojaa liiketoiminnan kannattavuuteen myös konsernin suhtautumisessa kehitystyöhön ja laitteiden tuomiseen markkinoille. Ultracomin tuotteisiin esimerkiksi kuuluu kuolinpanta, Trackerin tuotevalikoimista sitä ei löydy.
– Ajatusta ei ole kuopattu, mutta ihan pientä määrää niitä ei ole järkeä valmistaa. Kun löytyy yli 1000 kappaleen kertatilaus, sitten tehdään. Tällaisen tilauksen voi tehdä esimerkiksi paliskunta tai useampi paliskunta yhdessä. Nyt tilauksia on tullut sen verran, että vuoden 2021 loppukesästä on tarkoitus toimittaa laitteita yksi erä.

Mapitare on kehittänyt IoT- paikannusjärjestelmää poronhoitajien kanssa

Rovaniemeläinen Mapitare Oy on toiminut karttateknologia-alalla yli 15 vuotta. Sen asiakkaina ovat olleet pääasiassa turvallisuusviranomaiset.
– Olemme työskennelleet turvallisuusviranomaisten operatiivisten tilannekuva- ja kenttäjohtamisjärjestelmien parissa. Eläinpaikannuspuolella historiamme on lyhyt, noin neljä vuotta, mutta työtä on nopeuttanut kehittynyt karttateknologiamme ja turvallisuussektorille tuotetut paikannusratkaisut, sanoo toimitusjohtaja Petri Särkisaari.

Mapitaren kehitystyö perustuu yhteistyöhön radio- ja televisiomastot omistavan Digitan kanssa. Paikannuksessa käytetään Digitan Suomeen rakentamaa langatonta LoRaWAN-tiedonsiirtoverkkoa. Yhteistyössä on ollut mukana myös paliskuntia, jolloin Ranniot-laitetta kehitettäessä on kuultu poronhoitajia.
– LoRaWAN verkon peitto koko Suomessa on jo todella hyvä ja kattavuus kasvaa koko ajan. Tukiasemia perustetaan aina sinne missä esiintyy tarpeita tai kuuluvuudessa todetaan olevan parantamisen varaa. Testaamme myös liikuteltavia tukiasemia, jotka voivat saada käyttövirtansa esimerkiksi aurinkopaneeleista.

Mapitare ei perusta liiketoimintaansa suurten tilausmäärien kautta saatuihin alennusprosentteihin.
– Myymme laitteet nettohinnalla kaikille, ja jos laite menee rikki, se vaihdetaan. Sillä ei ole väliä, myydäänkö niitä yksittäin vai monta kerralla, koska liiketoiminnan tulos tehdään palvelumaksulla, Särkisaari sanoo.

Anicaren paikannin kiinnitetään poron korvaan

Aki Marttilan neljä vuotta sitten perustaman Anicare Oy:n kehittämä Rudolf-laite kiinnitetään poron korvaan tähän tarkoitukseen suunnitelluilla pihdeillä. Piltan tapaan asennettava paikannin painaa 21 grammaa.

Poronhoitajana lapsesta saakka toiminut, teknologiaa opiskellut Marttila on lähtenyt tuotteistamaan laitettaan ajatuksella 'aisti – tiedä – löydä'. Ominaisuuksia lisätään laitteeseen sitä mukaa kuin ne todetaan toimiviksi ja poronhoidon kannalta tarpeelliseksi. Tämä on mahdollista laitteen etäpäivityksellä.
– Tarkoituksena on, että laite voisi tulevaisuudessa paikannuksen lisäksi kertoa muutakin tietoa poron terveydentilasta. Lähtökohtana on, että pedon tai liikenteen vuoksi kuollut poro on mahdollista löytää tarkasti maastosta heti vahingon tapahduttua.

Anicaren Rudolf-laite käyttää matkapuhelinverkon osaa, jonka ansiosta laitteen signaalin kantavuus on jopa seitsenkertainen tavalliseen matkapuhelinverkkoon verrattuna.

Aki Marttila sanoo, että hänen yritykselleen jokainen asiakas on tärkeä.
– Teknologian tullessa koko ajan edullisemmaksi paikanninlaitteita on mahdollista käyttää yhä useammalla porolla. Laitteiden hintojen tulee olla poronomistajille kohtuullisia, jotta ne voivat kattaa koko porokarjan. Kattavalla laitemäärällä voidaan ongelmakohtia todentaa ja tätä kautta vaikuttaa niin poliittiseen kuin teknologiseen kehitykseen.

Kenellä on oikeus tietoon?

Paikantimilla voidaan kerätä tietoja talteen myös arkistoihin, joita voitaisiin käyttää hyväksi esimerkiksi porotutkimuksessa. Paikannustiedon avulla voidaan myös osoittaa konkreettisesti eri alueiden merkitys poronhoidolle. Kaivosten ja tuulipuistojen vaikutusten arvioinnissa data porojen liikkeistä voi vahvistaa paliskunnan neuvotteluasemia. Tietojen käytön tulee olla kuitenkin sopimuksiin perustuvaa ja tietosuojalakien mukaista.

Petri Särkisaaren mukaan tietojen hyödyntämiseen tutkimuskäytössä voitaisiin päästä poliittisilla tai asianomaisten välisillä päätöksillä.
– Mielellämme luovutamme paikantimista kerätyn tiedon tutkimusta varten, jos asianomaisilta saadaan suostumus tähän, hän sanoo.

Aki Marttila on samoilla linjoilla.
– Mielestäni tietoja voitaisiin luovuttaa eteenpäin, kunhan siihen on aina poronomistajan lupa.

Hannu Lohi kertoo, että Tracker-paikantimien tiedot ovat tallessa ja käyttäjän siirrettävissä haluamaansa arkistoon jo nyt suoraan, kun käyttää Tracker-ohjelmassa 'vie GPX tiedostoon' -ominaisuutta. Projektityönä on mahdollista rakentaa myös mekanismi, jossa tiedot siirtyvät automaattisesti.
– Näin on tehtykin esimerkiksi Ruotsissa, jossa poropannan omistaja voi kytkeä päälle omasta Tracker-ohjelmastaan paikkatietojen lähettämisen ja historian kertasiirron Luulajan yliopiston ylläpitämään UC-WRAM tietokantaan. Tässä järjestelmässä paikantimen omistaja päättää itse tietojen lähettämisestä, jolloin ei synny ongelmia tietosuojalakien kanssa.

Työnkuva muuttuu paikantimien myötä

Projektipäällikkö Kirsi Muuttorannan mukaan Ruotsin poronhoitajien keskuudessa porojen paikannustiedon lisääntymistä ei pidetä pelkästään hyvänä asiana.
– Siellä pohditaan sitä, kuinka paljon perinteinen poronhoito muuttuu, jos jokaisen poron sijainti tiedetään tarkasti. On esitetty myös, että reaaliaikainen tieto voi lisätä poronhoitajan stressiä, kun paikantimien ilmoittamia kriisitilanteita joudutaan jatkuvasti tarkastamaan. Teknologia nähdään silti ehdottomasti positiivisena asiana.

Seppo Koivisto ei pidä paikantimien käyttöä poronhoidossa millään tapaa ongelmallisena.
– Toistakymmentä vuotta sitten oli paljonkin ajatuksia, että paikantaminen loukkaa kulttuuria ja perinnettä. Paikantamiseen tuntuu olevan kuitenkin tarvetta, eikä minun mielestäni tekniikan kehittyminen loukkaa ketään tai mitään. Onhan poronhoidossa otettu valtavasti käyttöön muutakin tekniikkaa vuosien varrella.

10.8.2021

PÄÄTTÄJÄN PAIKALLA – TAPIO VUOLO


Juttusarjassa esitellään paliskuntain yhdistyksen hallituksen jäseniä.

--- Teksti: Timo Rehtonen. Kuva: Anne-Mari Kovalainen  ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 2/2021.

Palojärven paliskunta kuuluu läntiseen merkkipiiriin, joka on vuorotellut Paliskuntain yhdistyksen hallituspaikasta Itäkemijoen merkkipiirin kanssa. Tällä kertaa hallitukseen otettiin kuitenkin edustajat molemmista merkkipiireistä. Läntisestä merkkipiiristä vuorossa oli Palojärven paliskunta.
– Vuorottelun vuoksi paliskunta saa aika harvoin hallituspaikan. Meidän palkisesta taisi olla hallituksessa viimeksi Könösen Kalevi yli 20 vuotta sitten, Tapio Vuolo laskeskelee.

Ensin oma ryhmä, sitten julkisuus

Vuolo toivoo, että hallituksessa toimitaan sopuisasti mutta tiukasti.
– Kun linjataan poronhoitoon liittyviä yleisiä asioita, olisi hyvä, että olisimme samalla puolella. Jos alamme kähisemään keskenämme, se ei näytä hyvältä ulospäin.

Vuolo sanoo, että hänellä on ajatuksia, miten poronhoitoa tulisi kehittää, mutta mietteet kerrotaan ensin omalle porukalle.
– On tärkeää, että asiat käsitellään hallituksessa ennen kuin mielipiteitä lauotaan julkisuuteen. Minulla ei ole tarkoitus poltella siltoja mihinkään suuntaan.

Oma paliskunta tarvitsee lisää nuoria poronhoitajia

Vuolo on toiminut Palojärven paliskunnan keulapaikoilla yli 20 vuotta.
– Siinä alkaa olla yhdelle ihmiselle osuutta hallinnollisesta toiminnasta. Poroisännän homma on siinä mielessä tyly virka, että kiitosta saa harvoin, mutta vastaan joutuu panemaan paljon. Ei ole mukavaa, että saa vastarannan kiiskin maineen, mutta jonkunhan se on omiaan puolustettava.

Palojärven paliskunnan uhkana ovat useat kaivos- ja tuulivoimalahankkeet. Paine on kova, koska uusia hankkeita tulee jatkuvalla syötöllä. Joukkoon kaivattaisiin uutta verta.
– Kun edes silloin tällöin mukaan tulisi nuorisoa, sekin riittäisi. Silloin kun aloitin paliskunnan paperinpyörittämisen osakkaita oli 343. Tänä päivänä heitä on noin 180, vaikka poromäärä on pysynyt samana.

Tämä tarkoittaa myös sitä, että aikaisempaa pienempi määrä poronomistajia joutuu tekemään entistä enemmän töitä.
– On poronomistajia, jotka eivät huolehdi poroistaan. Se on tiettyinä aikoina vuodesta raskasta niille, jotka tekevät porotöitä aktiivisesti. Olen sitä mieltä, että jos poroja hommaa, niistä pitää ottaa myös vastuu.

Poronhoitaja uskoo aina tulevaisuuteen

Erilaisista paliskuntaa uhkaavista tekijöistä huolimatta Vuolo suhtautuu tulevaisuuteen positiivisesti. Niin kuin poronhoitajat yleensäkin.
– Vaikka nytkin ollut huonoin vuosi pitkiin aikoihin, usko tulevaisuuteen on vahva. Poronhoitaja ajattelee aina, että pian ajat paranevat, hän nauraa.

Ja aina välillä ne paranevatkin.
– Tämä on semmoinen ammatti, että ei voi tietää, mitä huominen tuo tullessaan. Tällä elinkeinolla on kuitenkin omat pojat kasvatettu täysiksi miehiksi, että kyllä porolla elääkin. Poronhoitaja menee sen mukaan, mitä luonto antaa, Tapio Vuolo filosofoi.

Tapio Vuolo, 52 v.

  • Palojärven paliskunnan poroisäntä
  • Ensimmäinen kausi hallituksessa
  • Kotoisin Ylitornion Raanujärven kylästä, jossa asuu edelleen. Opiskellut ja asunut aikaisemmin myös Rovaniemellä (10 vuotta).
  • Opiskellut metsäteknikoksi ja maanmittausinsinööriksi. Työskennellyt aikaisemmin metsäalalla. Toiminut päätoimisena poronhoitajana 24 vuotta. Tänä aikana ollut ensin paliskunnan rahastonhoitajana 21 vuotta, viimeiset kolme vuotta poroisäntänä. Uusi kausi poroisäntänä alkaa kesäkuussa 2021.


23.6.2021

PÄÄTTÄJÄN PAIKALLA - MATTI RIIPI

Juttusarjassa esitellään paliskuntain yhdistyksen hallituksen jäseniä.

--- Teksti: Timo Rehtonen. Kuva: Hanna Riipi  ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 2/2021.

Matti Riipi toivoo, että Suomen hallitusohjelmaan poronhoidosta kirjatut asiat alkaisivat toteutua pian myös käytännössä.
– Hallitusohjelman kirjaukset ovat mielestäni jopa poikkeuksellisen hyviä, mutta niiden eteneminen käytännöksi vaikuttaa hitaalta. Paliskuntain yhdistyksen kannanotoilla voidaan yrittää nopeuttaa prosesseja.

Maamme hallituksen tavoitteena on edistää porotalouden kehittymistä kannattavana, kestävänä ja kulttuurisesti merkittävänä elinkeinona. Se pyrkii myös vähentämään ristiriitaa porotalouden ja muiden maankäyttömuotojen välillä. Lisäksi hallitus haluaa turvata porotalouden investointituet.

Maa- ja metsätalousministeriön käsittelyssä on tällä hetkellä niin sanotun porotuholain mukaiset korvaukset. Tuholaki on laadittu aikanaan porotaloutta kohtaavien vahinkojen korvaamisen perustaksi.
– Nykyisellään laki on kuitenkin liian monitulkintainen ja hitaasti toteutettava, joten se pitäisi päivittää, Riipi sanoo.

Poronomistajian myös nuoria ja naisia

Sen lisäksi, että Paliskuntain yhdistyksen hallituksen jäsen ottaa kantaa poronhoitoon liittyviin yleisiin asioihin, on hän oman merkkipiirinsä edunvalvoja.
– Voidaan pitää rikkautena, että edustajia on ympäri poronhoitoaluetta. Tällöin poronhoidon erityispiirteet laajan poronhoitoalueen eri osista tulevat esille. Jokaisella seudulla ovat omat olosuhteensa ja omat tapansa harjoittaa ammattia, Matti Riipi sanoo.

Sattasniemen paliskunnan tilanteen hän näkee valoisana.
– Meillä on hyvä laidunkierto, ja teurasmäärät ovat olleet hyviä. Mennyt talvi oli suosiollinen, joten nyt odotetaan hyvää vasavuotta.

Sattasniemen paliskunnan erityispiirteenä on, että poronhoitajista on suuri osa nuoria.
– Nuoria ja naisia on varmaan mukana paljon, koska olosuhteemme ovat varsin hyvät ja täällä elävät edelleen poronhoidon perinteet. Poronhoito nähdään ammattina, jota voi harjoittaa tulevaisuudessakin.

Sodankylässä on meneillään kehityshanke, joka perustuu poron sivutuotteiden kokonaisvaltaiseen hyödyntämiseen kaupallisesti. Uusia tuotteita on tarkoitus tuoda markkinoille jo ensi syksynä. Markkinaselvityksen mukaan esimerkiksi poronverelle on kova kysyntä.

Ihan pelkkää auvoa ei ole elämä Sattasniemenkään paliskunnassa. Muu maankäyttö aiheuttaa paineita ja haasteita.
– Sijaitsemme malmirikkaalla alueella, ja tällä hetkellä paliskunnasta on yli puolet jonkinlaisten malmitoimenpiteiden alla. Tästä tilanteesta ei valitettavasti taideta päästä eroon niin kauan kuin maa sisältää rikkauksia.

Matti Riipin mielestä poronhoitajia ei kuulla riittävästi maankäyttöön liittyvässä päätöksenteossa.
– Poro tarvitsee laitumensa. Täytyy muistaa, että me poronhoitajat olemme oikeuden omistajia, emme sidosryhmää, niin kuin meidät usein virheellisesti luokitellaan. 

Matti Riipi, 37 v. 
  • Sattasniemen poroisäntänä ensimmäistä kautta 
  • Ensimmäinen kausi hallituksessa 
  • Kotoisin Sodankylästä, asuu Sattasjokivarressa vaimon ja kahden lapsen kanssa
  • Alkoi päätoimiseksi poronhoitajaksi varusmiespalveluksen jälkeen 
  • Paliskuntain yhdistyksen hallituksessa on Sodankylän merkkipiiristä kaksi edustajaa (toinen on Lapin paliskunnan poroisäntä Antti Äärelä)

Suositut julkaisut

Ajankohtaista muualla

Lapland above ordinary
Juttuja poro-hakusanalla
Poro-aiheisia blogipostauksia
Poropostauksia Blogit.fi
Blogi: Mikko Jokinen
Lapissa tarvitaan kulttuurisensitiivisyyttä

Blogi: Deliporo.fi
Deliporon blogipostit


Blogi: Kujalan porotila
Son moro sano poro


Paloma-projektin blogit - Kuusamo
Paloma-projekti


Tapio Nykänen - Antroblogi 2016.
Poro syntipukkina


Suurpetojen vaikutus poronhoitoon. I. Kojola, S. Heikkinen & S. Kaartinen. Luonnonvarakeskus 2018. PDF-tutkimusjulkaisu 57/2018

Blogi-arkisto