PORONLUUSTA APUA LUUNMURTUMIIN JA LUUTUMISONGELMIIN

Erkki Mustakarin nilkan luudutusleikkauksessa testattiin porosta saatavaa luukorviketta ensimmäisten joukossa maailmassa. Suomalaisyhtiön kehittämä tuote voi korvata omaluusiirrehoidot ja vähentää leikkauskustannuksia.
--- Teksti: Hanna Tölli. Kuva: Lauriane Janssen ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 5/2018.
Voit ostaa lehden https://www.lehtiluukku.fi/pub?id=199000



Porojen luuproteiinit ovat samankaltaisia kuin ihmisten. Lisäksi porojen luun kiertokulku ja kasvu on todella nopeaa.

Eläkkeellä oleva Formula 1 -asiantuntija Erkki Mustakari astelee tyytyväisenä kotirannallaan Mallorcalla. Hän on tyytyväinen, koska kävely sujuu. Vielä kaksi vuotta sitten oli vaikeampaa. Aktiivisesti urheilua koko elämänsä harrastanut Mustakari oli kärsinyt jo vuosia jalkakivuista, jotka olivat jääneet jäljelle 10 vuotta sitten tehdystä, muutoin onnistuneesta oikean nilkan nivelsiteiden korjausleikkauksesta.

- Aika monta vuotta jaksoin silti mennä eteenpäin. Syksyllä 2015 päätin kuitenkin, että jotakin asialle on tehtävä. Menin jalkakirurgi Timo Sirolan vastaanotolle. Nilkkaongelmat vaikeuttivat arkeani huomattavasti, Erkki Mustakari kertoo.

Testaajaksi ensimmäisten joukossa

Vastaanotolla Timo Sirola ehdotti, että Mustakarille tehtäisiin toinen leikkaus. Siinä luudutettaisiin ylempi nilkkanivel. Leikkaus oli mahdollista toteuttaa perinteisillä luudutusmenetelmillä. Sirola kertoi Mustakarille, että tällä olisi toinenkin vaihtoehto. Mustakari voisi päästä ensimmäisten potilaiden joukossa testaamaan uutta luudutustuotetta, jota oli kehitetty yli kymmenen vuoden ajan oululaisessa BBS-Bioactive Bone Substitutes -yhtiössä.

Tuotteen kliinisiin testeihin osallistuminen arvelutti hieman Erkki Mustakaria, mutta hän totesi siitä olevan paljon etuja.
– Suostuin kokeiluun, sillä se vaikutti turvalliselta. Tunsin kirurgin ja luotin hänen taitoihinsa. Vanhin tyttäreni, joka työskentelee lääkärinä, oli myös hyvä kannustaja. Hän totesi, että ilman muuta kannattaa kokeilla luutumista edistävää ainetta.

’Olen enemmän kuin iloinen’

Kirurgin arvio toipumisajan nopeudesta osui oikeaan. Leikkaus tehtiin syyskuussa 2015, ja jo joulukuussa Erkki Mustakari pystyi kävelemään ilman tukea. Tammikuussa Erkki Mustakari lähti kohti Mallorcaa. Hän ajoi vaimonsa kanssa läpi Euroopan muuttokuorman kanssa.

Uudessa kotimaassa oli aikaa kävellä. Tammikuusta helmikuuhun Mustakari käveli päivittäin. Aiemmin vaivanneet kivut ja turvotukset hävisivät. Kävelykin palautui normaaliksi.

– Olen enemmän kuin iloinen, että suostuin luudutusleikkaukseen ja mukaan tuotetestaukseen. Minun kannaltani lopputulos on suorastaan loistava, Mustakari toteaa.

Erkki Mustakarin kokemus ei ole poikkeus. Hänen lisäkseen kliinisiin testeihin osallistui 33 potilasta, eikä yhdellekään heistä kehittynyt tuotteesta aiheutuvia reaktioita tai tulehduksia.

Poron luuproteiinit kiihdyttävät luun kasvua

Tavallisesti luutumisleikkauksissa käytetään esimerkiksi erilaisia synteettisiä luunkorvikkeita. Sairauksien hoidossa käytetään myös luusiirteitä. Molemmat menetelmät on todettu toimiviksi, mutta toipumisaika on usein pitkä.

Kokeiluluvan saaneen luukorvikkeen toiminta perustuu poron luista eristettyyn luuproteiiniseokseen ja proteiinien luun kasvua kiihdyttävään vaikutukseen.

– Poroilla luun kiertokulku ja kasvu on todella nopeaa. Ne pudottavat sarvensa kerran vuodessa, minkä jälkeen uudet sarvet kasvavat jopa senttimetrin verran päivässä. Niinpä poron luusta eristettävät, luun kasvua edistävät proteiinit ovat tehokkaampia kuin esimerkiksi ihmisen vastaavat proteiinit, korvikkeen kehittäneen BBS Oyj:n toimitusjohtaja Pekka Jalovaara kertoo.

Luonnollista ja turvallista

Porojen luuproteiinit ovat samankaltaisia kuin ihmisten. Ihmisillä on luunkasvua edistäviä proteiineja, jotka aktivoituvat luun vaurioiduttua. Aina elimistön omat mekanismit eivät kuitenkaan toimi tai ne toimivat heikommin. Toisinaan luuvaurio voi olla niin suuri, ettei elimistön oma kapasiteetti riitä sitä korjaamaan.

– Leikkauksessa kehoon tuodut luuproteiinit tehostavat kehon omien luunkasvutekijöiden toimintaa. Syntyy siis bensaa liekkeihin -efekti, Pekka Jalovaara kuvailee menetelmää.

Useat yrityksen tekemät tutkimukset ovat osoittaneet poron luista erotettavan luukorvikkeen olevan turvallinen käyttää. Sitä ei valmisteta keinotekoisesti, vaan proteiinit uutetaan suoraan luista. Lopputuloksena saadaan luonnollinen määrä luonnollisessa muodossa olevia luuproteiineja.

– Valmistuksessa hyödynnetään luonnontuotetta. Toisin kuin esimerkiksi solulinjoissa tuotettavissa luukorvikkeissa, tässä menetelmässä menetelmän aikana tapahtuvien virheiden mahdollisuus on pienempi, Jalovaara toteaa.

Luutumiseen vaikuttavia tekijöitä tutkittu yli 50 vuotta

Oululaisyrityksen kehittämä tuote ei ole syntynyt nopeasti. Sen taustalla on yli 50 vuotta jatkunut luuproteiinitutkimus. Tutkimuksen käynnisti 1960-luvulla amerikkalainen luututkija Marshall R. Urist. Hänen käynnistämiään tutkimuksia jatkettiin Tampereen yliopistossa 1980-luvulla. Yliopiston tutkijat selvittivät proteiinin eristämistä naudan luista. Oululainen ortopedian ja traumatologian professori Pekka Jalovaara, joka on myös BBS:n perustaja, keksi tutkimusryhmänsä kanssa perehtyä poronluun proteiineihin.

– Naudanluu oli edelleen tutkimuksissa mukana. Naudan proteiinien käyttö oli kuitenkin riski. Naudalla on tauteja, jotka voivat siirtyä ihmiseen. Porojen kohdalla tätä ongelmaa ei ole, joten se on turvallisempi vaihtoehto, Jalovaara kertoo.

Yksittäisen proteiinin eristäminen ja käyttäminen luunkasvun kiihdyttäjänä on tuottanut Jalovaaran mukaan erilaisia sivuvaikutuksia, kuten luun liikakasvua, syöpää tai luukasvustoa siellä, missä sitä ei pitäisi olla.

– Poron luuproteiinien kanssa näitä ongelmia ei siis ole ollut.

Pitkä tie tuotteeksi

Poronluuproteiinitutkimukset vaihtuivat tuotekehitykseen 2000-luvun alussa. BBS perustettiin vuonna 2003, minkä jälkeen yrityksessä ryhdyttiin kehittämään sopivaa menetelmää luuproteiinien tuotannollistamiseen.

– Luuproteiinit ovat hyvin kudosyhteensopivia, joten ne sulavat nopeasti elimistössä. Niinpä ne tarvitsevat tukimateriaalin toimiakseen riittävän kauan hoidettavalla alueella, Pekka Jalovaara kertoo.

Ihanteellisen tukimateriaalin valinta osoittautui haasteeksi. Testeissä kokeiltiin niin kipsiä kuin bioaktiivista lasia. Kokeilujen tuloksena parhaaksi vaihtoehdoksi osoittautui raemainen (tri)kalsiumfosfaatti, jota on luussa muutenkin. Se oli siis luontainen ainesosa luukorvikkeeseen.

– Luun hyvistä ominaisuuksista saimme yhdistettyä lopputuotteeseen kaksi. Pastamaisen muodon lisäksi tuotteen sisältämä proteiiniuute on ainutlaatuinen. Vastaavaa käyttövalmista yhdistelmää ei ole aikaisemmin nähty leikkaussaleissa. Poron luuproteiineihin pohjautuva pastamainen luukorvike on siis hyvin lähellä sitä, miten luu muutenkin toimii, Pekka Jalovaara tiivistää.

Kehitystyön aikana kysyttiin mielipiteitä ja näkemyksiä myös kirurgeilta.

– Heidän toiveenaan oli, että tuote työstettäisiin valmiiksi käytettävään muotoon. Tähän asti leikkaussaleissa on jouduttu tekemään erilaisia tuotesekoituksia ennen leikkausta.

Seuraavassa vaiheessa yrityksessä ryhdyttiin kehittämään sopivaa pakkausta tuotteelle. Sopivan ruiskun löytäminen vei sekin aikaa. Lopputulos eli lääkinnällinen laite voi näyttää yksinkertaiselta, mutta sen taustalla on vuosien työ.

– Olemme joutuneet tutkimaan, välillä erehtymään ja sitten aloittamaan alusta. Vaikka visio on ollut olemassa, tie päätepisteeseen on ollut mutkikas.

Omaluusiirrehoitojen korvaajaksi

Ensimmäinen luukorvike on valmis, mutta työtä jatketaan vielä Pekka Jalovaaran mukaan. Nykyistä tuotetta voi käyttää tällä hetkellä nilkan luuduttamisessa, mutta yhtiö hakee tuotteen käyttöoikeutta muihinkin raajoihin.

Erityisesti kirurgien toiveissa oli saada tuote omaluusiirrehoitojen korvaajaksi.

– Siirrehoidossa rikotaan potilaan oma suoliluu, ja sieltä otetaan siirteeseen tarvittava luumassa. Tämä leikkausmenetelmä on potilaan näkökulmasta epämiellyttävä. Usein suoliluu tulehtuu ja on todella kipeä, toteaa uutta luukorviketta leikkauksissa käyttänyt ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri Timo Sirola.

Lääkärin näkökulmasta uusi menetelmä näyttää erityisen kiinnostavalta, jos se vielä joskus korvaa omaluusiirteet.

– Silloin voimme hoitaa potilaan ongelman kuntoon yhden leikkauksen aikana kahden sijasta. Se säästää myös yhteiskunnan kustannuksia ja kirurgin aikaa.

Potilaalle isoin ilo

Uudet menetelmät tietävät säästöjä yhteiskunnalle. Suurin merkitys leikkauksella on kuitenkin potilaalle itselleen. Erkki Mustakarikin on tyytyväinen luudutusleikkauksen lopputulokseen, vaikka nilkka ei enää taivukaan samalla tavalla kuin ennen. Uuden kävelytekniikan oppiminen vei entiseltä huippu-urheilijalta loppujen lopuksi lyhyen ajan.

Nykyään kävelyn lisäksi aikaa löytyy myös toiseen tärkeään harrastukseen, golfin pelaamiseen.

– Tässä meni monta vuotta, etten voinut pelata itse kävellen. Minun oli käytettävä golfauton kyytiä. Nyt en enää tarvitse apua kulkemiseen. Mallorcan pelikenttiä onkin tullut testattua kiitettävästi.

Artikkeli julkaistu alunperin Niveltiedossa 2/2018. Lisätietoja www.nivel.fi

Lue lisää

KUN AJAT, AJA

Eräänä iltapäivänä hiljattain, töistä kotiin ajellessani, musiikki lakkasi kuulumasta auton soittimesta ja etupenkillä oleva kännykkä ilmoitti varoituksesta. Nappasin kännykän käteeni ja vilkaisin sitä. Sen kahden sekunnin mittaisen pikavilkaisun aikana tielle ehti hypätä hirvas.
--- Teksti ja kuva: Anne Ollila ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 5/2018.
Voit ostaa lehden https://www.lehtiluukku.fi/pub?id=199000



Paniikkijarrutuksella ja ronskilla väistöliikkeellä vältin törmäyksen täpärästi. Olosuhteet olivat tilanteessa puolellani; muuta liikennettä ei ollut. Keli oli paras mahdollinen. Tie oli kesäisen kuiva ja vauhtia vain 80. Suotuisten olosuhteiden ansiosta selvisimme poron kanssa molemmat pelkällä säikähdyksellä. Tapaus muistutti kuitenkin lähes turhan konkreettisesti asiasta, jonka kanssa kuvittelen olevani varsin säntillinen: ajaessa huomio kuuluu kokonaan auton ja liikenteen hallintaan.

Jos kuvaamassani tilanteessa olisi käynyt toisin, olisiko kolarin aiheuttanut poro? Vastaus on tietysti ei. Ajoneuvon kuljettajan tehtävä ja vastuu on olla ajamatta muiden tiellä liikkuvien yli. Kolarin aiheuttaja olisin siis ollut minä. Porovahinkojen kohdalla ei kuitenkaan Suomessa kysytä, kuka kolarin aiheutti. Sen sijaan uutisointiin on vakiintunut puhetapa, jossa porokolarin aiheuttajaksi nimetään poro. Tämä kertoo osaltaan karua kieltä siitä, millaisessa asenneilmapiirissä ja liikennekulttuurissa suomalaista arkea eletään.

Valitettavasti en ole hutilointeineni kuskina ainutlaatuinen. Liikenneturvan ’Kun ajat, aja’ -kampanjassa kysytään, käytätkö puhelinta ajaessasi? Joka kolmas suomalainen myöntää lukevansa tekstiviestejä ja sosiaalisen median päivityksiä ajon aikana ainakin joskus. Neljä viidestä vastaa puheluihin ja kaksi kolmesta soittaa ajon aikana. Kun liikenteessä keskittyy moneen asiaan, jää asioita väistämättä huomaamatta. Aivot pystyvät keskittymään tietoisesti yhteen tehtävään kerrallaan. Liikenne on ehdottomasti väärä paikka lukea tai kirjoitella yhtään mitään.

Tänä syksynä lupaan opetella ja vakiinnuttaa arkeeni aukottoman liikenteeseen lähdön valmistelurutiinin. Autoon istuttuani asetan Porokello-hälyttimen auki niin, että sen käyttö ei vaadi ajaessa huomiotani. Tarkistan, että puhelin on kytketty auton kaiutinjärjestelmään. Säädän valmiiksi musiikin ja ilmastoinnit. Kiinnitän turvavyön. Vasta kaiken tämän tehtyäni lähden tienpäälle. Keskityn ajaessani ajamiseen. Mikäli matkan aikana tulee tarve reagoida tekstiviestiin, sähköpostiin tai muuhun vastaavaan, muistan että tienvarsilla on runsaasti levikkeitä pysähtymiseen ja asian hoitamiseen eläinten tai muiden kanssakulkijoiden henkeä vaarantamatta. Haastan siis itseni olemaan liikenteessä epäitsekäs. Haastan samaan myös sinut.

Liikennekulttuuri

Suomeen tuntuu pesiytyneen joustamattomuuden ja empatianpuutteen kulttuuri. Minulla on oikeuksia ja muilla velvollisuuksia. Mikä on minun, on minun. Muut väistykööt. Sama asenneilmapiiri heijastuu silmiinpistävästi käyttäytymiseen tieliikenteessä. Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen toteaa Helsingin Sanomien haastattelussa, että suomalaiset tienkäyttäjät tuppaavat näkemään vikoja etenkin muissa. Pyöräilijöitä ärsyttävät henkilöautot, henkilöautoilijoita linja-autot, linja-autonkuljettajia taksit ja takseja pyöräilijät.

Poliisin liikennerikostilastot kertovat hätkähdyttävää viestiä myös pohjoissuomalaisesta liikennekulttuurista. Erityisen hätkähdyttävä tämä viesti on siksi, että ymmärrettävästi liikennevalvonnan tehokkuus ja painotukset ratkaisevat liikennerikollisuuden ilmitulon. Liikkuva poliisi, eli liikennevalvontaan erikoistunut poliisin yksikkö, lakkautettiin kokonaan vuoden 2014 alusta.

Poronhoitoalue on pääosin pitkien etäisyyksien ja äärettömän vähäisen liikennevalvonnan aluetta. Rovaniemen pohjoispuolella ei ole lainkaan edes automaattista nopeusvalvontaa, eli peltipoliiseja. Poliisin liikennevalvonnan resurssit ovat niin olemattomat, että liikenteessä tapahtuvista rikoksista ja rikkomuksista pilkistää oletettavasti esiin vain jäävuoren terävin huippu.

Eniten liikennettä ja liikennevalvontaa on keskuksissa, mikä näkyy myös tilastoissa. Vuonna 2016 kaikissa kuntakeskuksissa poliisi sai haarukoitua tilastoihinsa porokolareihin suhteutettuna huomattavasti suuremman määrän liikenteessä törttöilyä. Liikennerikostilastoihin peilattuna porokolareiden lukumäärä on hämmästyttävän vähäinen.

Piittaamattoman liikennekulttuurin ja siihen liittyvien liikennerikosten lisäksi kuljettajien terveys on keskeisessä roolissa liikenneonnettomuuksissa. Liikennevakuutuskeskuksen julkaisemassa Ajoterveysraportissa vuodelta 2016 analysoitiin 1073 kuolemaan johtanutta onnettomuutta vuosilta 2009–2013. Raportin mukaan kuolemaan johtaneista onnettomuuksista peräti noin puolet oli sairausperäisiä. Lähes joka toisessa kolarissa sen välitön syy tai taustariski oli kuljettajan huono terveydentila kuten sydän- ja verisuonisairaudet, aivotoiminnan muutokset tai diabetes. Sairaudet tuovat mukanaan voimakkaat lääkitykset, joilla puolestaan on vaikutusta ajokykyyn, tarkkaavaisuuteen ja vireyteen.

Ei voi kuin suuresti hämmästellä sitä, että porokolareja tapahtuu näinkin vähän. Lähes 25 000 poliisin haaviin jääneen liikennerikkomuksen ja -rikoksen alueella poroja kuoli liikenteessä vain noin 3 300.

Vahingot ja korvaukset

Tiet ja rautatiet halkovat porojen elinympäristöjä ja laidunalueita. Luonnollisesti myös porot kulkevat teillä, joita on rakennettu niiden laidunmaiden läpi runsain mitoin. Liikennemäärät ovat vuosikymmenten saatossa kasvaneet merkittävästi. Samalla liikennevalvonta on lähestulkoon loppunut ja ajokulttuuri muuttunut entistä piittaamattomammaksi. Tästä johtuen liikennevahinkoja, kuten porokolareja, tapahtuu vuosittain sekä tie- että raideliikenteessä.

Kolarimäärät vaihtelevat vuosien välillä paljon, sillä muun muassa säät vaikuttavat ratkaisevalla tavalla porojen kulkemiseen teillä ja raiteilla. Säät ja muut luonnonolot, kuten valon määrä ja tienpinnan liukkaus, vaikuttavat myös ihmisten kykyyn havainnoida ympäristöään ja hallita kulkupelejään. Kolarialtteinta aikaa ovat marraskuu, joulukuu ja tammikuu.

Liikennevakuutuskeskuksen vahinkotilaston mukaan vuonna 2017 Suomessa tapahtui yhteensä 562 091 vakuutusyhtiöiden tietoon tullutta autovahinkoa. Näistä vahingoista 12 561  oli hirvi-, peura- ja porovahinkoja, joista noin kolmannes (4192) porovahinkoja.

Koska porokolareissa ei selvitellä kolarin syyllistä ja syytöntä osapuolta, ei vahingonaiheuttaja ole korvausvastuussa porosta. Mikäli vahingonaiheuttajalla on hirvieläinkolarit kattava kaskovakuutus, porokolari ei vaikuta vakuutuksen bonuksiin. Pakollinen liikennevakuutus, eli käytännössä Liikennevakuutuskeskus (LVK), maksaa poron omistajalle menetetyn poron korvausarvon. Jos poron omistajaa ei voida selvittää, korvauksen saa tapahtumapaikan paliskunta.

Käytännössä auton tai junan alle jääneestä porosta koituva tappio on poron omistajalle aina suurempi kuin onnettomuudessa menetetyn poron korvausarvo. Erityisesti tuottavassa iässä menetetyn siitosporon korvaaminen uudella vie vuosia. Yhden siitosvaatimen menetys tarkoittaa aikuisen poron tulevan teurasarvon menetyksen lisäksi keskimäärin neljän vuoden vasatuoton menetystä, joista ensimmäisen vuoden osalta menetetään myös tuotto siitä vasasta, joka on teurastamisen sijaan jätettävä kasvamaan menetetyn poron tilalle. Poron kuolemasta juontuvaa surua ja mielipahaa ei voi korvata.

Porokolareiden vähentäminen

Paliskuntain yhdistys, paliskunnat ja poromiehet pyrkivät aktiivisesti löytämään keinoja porokolarien vähentämiseksi. Poroja paimennetaan pois teiden välittömästä läheisyydestä. Vuosien saatossa on kokeiltu monenlaisia keinoja vahinkojen estämiseksi, mutta täydellistä läpimurtoa ei ole vielä tehty.

Eläinonnettomuuksista Helsingin yliopistossa väitellyt Milla Niemi ennakoi, että tulevaisuudessa autojen kehittyvä teknologia, muun muassa lämpösäteilyn tunnistus, tuo uusia keinoja eläinonnettomuuksien ennaltaehkäisyyn. Näin varmasti on. Sitä ennen on kuitenkin tehtävä tiiviisti töitä olemassa olevilla keinoilla.

Porojen heijastinmaalausta tehdään monissa paikoissa edelleen. Se auttaa siellä, missä porot kulkevat välittömästi erotusten jälkeen vilkasliikenteisten teiden tuntumassa. Vaikka maalin kestoaika on lyhyt, se voi estää kolareita niinä muutamina viikkoina, joina se sarvissa pysyy. Märällä säällä tai rapsakassa pakkasessa maalaaminen on turhaa, sillä maali tarttuu ainoastaan kuivaan ja jäättömään pintaan.

Porokello-sovellus kannattaa ottaa käyttöön niin varoittamiseen kuin varoitusten vastaanottoon. Järjestelmän kehittämisessä ratkaisevaa on säilyttää varoitusten luotettavuus varoittajaverkoston lisäämisestä huolimatta. Jotta varoituksia olisi ajantasaisesti saatavilla, tulee hälyttäjäjoukossa olla myös viikonloppuisin ja pääväylien ulkopuolella liikkuvia varoittajia. Kannustamme jokaista poronomistajaa ottamaan käyttöönsä varoittajasovelluksen ja käyttämään sitä aktiivisesti aina tiellä liikkuessa.

Vanha hyvä tapa liikenteessä on väläyttää valoja vastaantulijalle, jos havaitsee tiellä tai tien tuntumassa poroja. Näin on pohjoisen teillä toimittu kautta aikain ja vältetty monta kolaria. Älä siis unohda vanhoja toimivia käytäntöjä siksi, että käytät lisäksi uusia! Muista väläyttää valoja kahdesti aina, kun näet vastaantulijan lähestyvän paikkaa, jossa näit poroja tiellä.

Haasta itsesi ajamaan ajatuksella. Hyvin tyypillisen taikauskoisena lappilaisena olen arastellut kertoa ääneen, oikeastaan edes tietoisesti ajatella, että en ole koskaan ajanut porokolaria. Autolla ajoa poronhoitoalueella on mittareihini kertynyt jo lähes miljoonan kilometrin verran. Tämän jutun kirjoittamisen myötä päätin kääntää taikauskoni toiseen asentoon ja tehdä siitä käänteisesti itseään toteuttavan ennusteen. Jatkossa sanon aina reippaasti ääneen, etten ole koskaan tappanut poroa autolla, enkä aio tehdä sitä jatkossakaan. Tämä sanominen saa minut toivoakseni pysymään liikenteessä valppaana. Haastamaan itseni olemaan ajamatta sitä ensimmäistä porokolaria. Ajamaan, kun ajan.

Turvallista syksyä liikenteeseen!

1 https://www.liikenneturva.fi/fi/kampanja/tarkkaamattomuuskampanja/kun-ajat-aja
2 Asiantuntijat arvioivat HS:n liikennekyselyn perusteella, että vikojen näkeminen muissa tienkäyttäjissä on yleistä. https://www.hs.fi/autot/art-2000005809943.html
3 http://www.psyli.fi/files/2790/Ajoterveysraportti_2016_Liikennevakuutuskeskus.pdf
4  https://www.liikennevirasto.fi/tilastot/tietilastot/liikennemaarakartat
5  http://www.lvk.fi/fi/tilastot-ja-raportit/lvkn-vahinkotilastoja/
6  Niemi, Milla (2016) Animal-vehicle collisions - from knowledge to mitigation. Helsinki: Helsingin yliopisto. https://helda.helsinki.fi/handle/10138/160439

Lue lisää

POROTUTKIMUSTA VAI PORON HUTKIMISTA? Osa 4: Märehtimisen märehtiminen - poron hiilijalanjälki

Hallitusten välisen ilmastopaneelin (IPCC) raportti tänä syksynä antoi melkoisen kylmää kyytiä. Tai pitäisikö sanoa, että kyyti on kylmää, mutta ilmasto lämpenee.
--- Teksti: Sanna Hast ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 6/2018.
Voit ostaa digilehden https://www.lehtiluukku.fi/pub?id=199000



Raportissa todetaan, että ilmaston lämpeneminen on rajoitettava 1,5 asteeseen. Kansainvälisen yhteisön on raa’alla kädellä vähennettävä ilmastokuormitusta, tiukennettava päästötavoitteita ja jokaisen meistä on myös katsottava peiliin arkisten kulutustottumustemme kanssa.

On selvää, että tarvitaan suoraselkäistä ja – ainakin monen länsimaiseen hyvinvointiin ja paksuun elämään tottuneen mielestä – erittäin nihkeää poliittista päätöksentekoa, että tämä laiva saadaan kääntymään ja ilmaston lämpeneminen pysäytettyä 1,5 asteeseen. Tavoite vaatii päästöveroja ja päästöttömämpien tai päästöneutraalien vaihtoehtojen voimakkaita tukia. Hiilidioksidia on lisäksi pystyttävä poistamaan ilmakehästä muun muassa hiilinielujen sekä hiilidioksidin talteenoton keinoin.

Ilmastonmuutos on sen tyyppinen ongelma, jonka kohdalla ketään tai mitään ei voi syyttää koko hommasta, mutta suunnilleen kaikkia voi syyttää jostakin. Kun sama ajatus käännetään syyttelystä ratkaisuhakuiseksi: yksittäiset ihmiset eivät voi korjata kaikkea, mutta jokainen voi tehdä jotain. Eli mitenkäs se peiliin katsominen?

Fossiilisten polttoaineiden käyttöä tulee vähentää. Lihaa ja maitotuotteita syödä vähemmän. Energiaratkaisuja harkita ja – hetkinen.

Lihansyönti nostetaan asiantuntija-arvioissa suorastaan leimallisesti ilmastokuormitusta aiheuttavalle mustalle listalle. Tarkoittaako tämä myös poronlihaa?

Pengoin asiaa. Erilaisten ruoka-aineiden ilmastovaikutuksista löytyy monenlaisia laskureita ja hiidioksidiekvivalenttilukuja, mutta poronlihan hiilijalanjäljestä löytyy hyvin vähän selvityksiä. Jos kattavaa tutkimusta etsii, niin sitä ei ainakaan löydy. Silvenius ym. (2015[1]) tekivät suppeahkon tilastopohjaisen laskelman, ja julkaisivat sen pohjalta raportin. He laskivat Meri-Lapissa tuotetun pororouheen hiilijalanjäljen ja vertasivat sitä suomalaiseen yhdistelmätuotettuun naudanlihapihviin.

Yhteensä pororouheen tuotannon ilmastovaikutus todettiin 14 kg CO2ekv/kg. Suurimmat vaikutukset aiheutuvat polttoaineen kulutuksesta ja lisäruokinnan aikaisesta märehtimisestä. Metaanin ja dityppioksidin osuus oli 59 % (tässä isoimmassa roolissa on juuri poron talvisen lisäruokinnan aikainen märehtiminen), rehujen viljelyn ja prosessoinnin 10,5 %, poronhoitoon liittyvän polttoaineenkulutuksen 24 % ja teurastamon ja jalostuksen 6,5 %.

Rehevöittävä vaikutus pororouhekilon tuotantoketjussa puolestaan on yhteensä 10,4g PO4ekv/kg.

Vertailussa huomataan, että pororouheen tuotantoketjun ilmastovaikutus on pienempi kuin yhdistelmätuotannossa tuotetun naudanlihapihvin. Vertailussa on huomattava, että yhdistelmätuotannossa suurin osa naudanlihapihvin hiilikuormasta jyvittyy itseasiassa maidolle. Silveniuksen arvion mukaan heidän tekemässään laskelmassa on vain noin 10 % kokonaishiilikuormasta. Toisin sanoen, jos vertailussa olisi lihakarjasta tuotettu lihapihvi tai jos lihapihvissä olisi huomioitu maidontuotannon aikainen hiilikuorma, olisi se monin- tai jopa kymmenkertainen. Rehevöittävä vaikutus on pororouheella myös selvästi pienempi kuin yhdistelmätuotannossa tuotetulla naudanpihvillä.

Silveniuksen ym. raportin arvion tärkein huomio lienee siinä, että suurin osa poronlihan hiilikuormasta tulee polttoaineen kulutuksesta ja eläinten märehtimisen myötä vapautuvasta metaanista.

Metaani on hiilidioksidia lyhytikäisempi, mutta sen ilmastoa lämmittävä vaikutus lyhyellä aikavälillä on jopa monikymmenkertainen hiilidioksidiin verrattuna. [2] Nauta- ja hirvieläimet ovat märehtijöitä, joten ruoansulatuksen metaanipäästöjen osuus kokonaishiilikuormaa tuijotettaessa on keskeinen. Jos tätä asiaa tarkastellaan kapeasti lihantuotannon ja hiilijalanjäljen näkökulmasta, mitä enemmän poroja on ja mitä enemmän niitä joudutaan ruokkimaan ja motorisoidusti hoitamaan, sitä enemmän näyttäisi hiilijalanjälki kasvavan.

Mutta, asia ei ole näin yksinkertainen

Märehtimisen huomioiminen poronlihan kohdalla on monisyinen seikka. Tromssan yliopiston gradun [3] perusteella poro on märehtijänä vähemmän metaania tuottava kuin esimerkiksi lehmä. Lisäksi jäkäläravinnolla poro tuottaa vähemmän metaania kuin rehuravinnolla ja on myös energiatehokkaampi.

Luonnonlaitumilla ollessaan poro on märehtijänä rinnastettava ennemminkin riistaeläimeen, kuten hirveen, eivätkä nämä eläimet ole ensisijaisesti olemassa ruuantuotantomielessä.

Toisin kuin nykyiset lihan- ja maidontuotantoeläimet, poro on peuran seuraajana keskeinen osa pohjoista ekosysteemiä ja se on olemassa monesta syystä. Poronliha ja muut porotuotteet ovat kiistatta yksi syy, mutta eivät ainoa.

Poronhoitomallit ovat hyvin erilaisia eri puolilla poronhoitoaluetta ja lisäruokinnan tarpeellisuus vaihtelee huomattavasti. Muun maankäytön ja metsätalouden muuttaman metsärakenteen sekä ilmastonmuutoksen myötä vaikeutuvien talviolosuhteiden vuoksi lisäruokintaan joudutaan turvautumaan eripuolilla poronhoitoaluetta talven vaikeina kuukausina.

Valtaosan vuodesta kaikki porot ovat luonnonravinnolla ja lihantuotto perustuu pääsääntöisesti täysin luonnonravinnolla kasvaviin vasoihin – poronlihan hiilijalanjälki pienenee tältä osin.

Poronlihan tuottamiseen ei myöskään tarvitse erikseen raivata viljelysalaa eläinten ravinnontuotantoa varten. Poro on näille leveysasteille, näiden luonnonolosuhteiden jalostama eläin. Poro hyödyntää äärimmäisen monipuolisesti erilaisia suo-, metsä- ja tunturiluontotyyppejä, siksi sen liha on myös ravintoarvoiltaan terveellisintä maailmassa.

Hiilikoparanjälki

Poronhoidon kokonaishiilijalanjälkeä arvioitaessa olisi kyettävä huomioimaan, miten porolaidunnus vaikuttaa maaperän hiilitaseeseen. Joitain tutkimuksia on, missä on huomattu, että laidunnus lisää hiilen sitoutumista maaperään4, toisissa laidunnuksen vaikutus näyttää olevan neutraali.[5] Ainakaan laidunnus ei siis vapauta maaperän hiiltä. Toisin kuin esimerkiksi metsähakkuut, pellonraivaus tai turvetuotanto.

Lisäksi, olisi kyettävä ottamaan huomioon myös vapaana laiduntavan poron ilmaston lämpenemistä hillitsevä vaikutus. Laidunnus vähentää pusikoitumista, pitää tunturit avonaisina ja sitä kautta lisää lämmön heijastumista takaisin. [6] Poro on yksi keskeinen tekijä, joka hidastaa tunturiluonnossa ilmaston lämpenemistä ja ilmastonmuutoksen lajien monimuotoisuutta kaventavia vaikutuksia.

Selvää on, että hiilikuormaa ilmoittavat laskurit eivät anna koko totuutta, kattavampaa tarkastelua kaivataan – ja, samalla pitää myös syödä.

Poron kohdalla asiaa on tarkasteltava monipuolisemmin kuin vain tuotetun lihakilon hiilijalanjälkenä, sillä porojen vapaa laiduntaminen hillitsee ilmastonlämpenemistä ja myös auttaa hiilen sitoutumista maaperään.

Poronhoito on näille leveyksille muovautunut ja sopeutunut elinkeino ja kulttuuri. Se on sosio-ekologinen järjestelmä, joka tuottaa lähiruokaa ja muita porosta saatavia tuotteita. Asiaa voi ruokakaupan hyllyrivistöjen välissä kulkiessaan miettiä siltäkin kantilta, mikä olisi yhtä energiapitoinen, ravinnerikas, terveellinen ja lähellä tuotettu vaihtoehto poronlihalle näillä leveysasteilla?

Niimpä niin. Sanoisin, että pohjoisen ihmisen arjen ilmastotekoja ovat:
1. Vähentää fossiilisten polttoaineiden kulutusta, niiden mahdollisuuksien mukaan, mitä näillä haja-asutusalueilla ylipäänsä on
2. Suosia (hieman vuodenajasta riippuen) kotimaisia kasviksia, marjoja, poroa, riistaa ja luonnon kalaa
3. Äänestää kaikissa vaaleissa tarkkaan ja harkitusti

1 Silvenius F, Kurppa S, Tauriainen J, Nousiainen J, Hietala S (2015) Lähiruoat julkisissa hankinnoissa -ympäristövaikutukset hankintakriteereinä, Case-elinkaariarviointien tulokset, Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 19/2015
2 Ks. esim. http://ilmasto.org/ilmastonmuutos/kasvihuoneilmio-ja-ilmastonmuutos/kasvihuonekaasut/metaani
3 Hansen, Kia Krarup (2012) Methane emissions from reindeer – Do reindeer fed lichens emit less methane than reindeer on a pelleted feed diet? Master of Science thesis in Biology, University of Troms
4 Esim. Väisänen M, Sjögersten S, Large D, Drage T, Stark S (2015) Long-term reindeer grazing limits warming induces increase in C release: potential role of soil C quality. Environmental Research Letters 10 No.9
ja
Ylänne H, Olofsson J, Oksanen L, Stark S (2018) Consequences of grazer-induced vegetation transitions on ecosystem carbon storage in the tundra. Functional Ecology 32:1091-1102, https://doi.org/10.1111/1365-2435.13029
5 Köster K, Berninger F, Köster E, Pumpanen J (2015), Influences of reindeer grazing on above- and below-ground biomass and soil carbon dynamics. Arctic, Antarctic and Alpine Research 47:495-503
6 Esim. Beest M, Sitters J, Ménard C, Olofsson J (2016) Reindeer grazing increases summer albedo by reducing shrub abundance in Arctic tundra. Environmental Research Letters, doi:10.1088/1748-9326/aa5128
ja
Cohen J, Pulliainen J, Ménard C B, Johansen B, Oksanen L, Luojus K ja Ikonen J (2013) Effect of reindeer grazing on snowmelt, albedo and energy balance based on satellite data analyses, Remote Sens. Environ. 135, s. 107–17

Lue lisää

TIEVERKON VARJOPUOLI

Suomen tieverkko käsittää lähes puolen miljoonan kilometrin edestä eritasoisia liikenneväyliä. Vuonna 2017 näillä teillä autoiltiin noin 50 miljardia kilometriä - reilusti yli tuhat kertaa Kuuhun ja takaisin. Laajalle ulottuva tieverkko mahdollistaa nykyisen elämäntyylimme, mutta ihmisten ja tavaroiden liikkumisella on hintansa.
--- Teksti: Milla Niemi. Kuva: Mikko Rautiainen ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 5/2018.
Voit ostaa lehden https://www.lehtiluukku.fi/pub?id=199000



Metsäpeura on suomalaisista hirvieläimistä ainoa, jolle liikennekuolleisuudella on merkitystä lajitasolla.

Teiden alle jää maa-alueita, ja infrastruktuurin rakentaminen pirstoo aikaisemmin yhtenäisiä aluekokonaisuuksia yhä pienempiin osasiin. Samalla jäljelle jääneiden elinympäristöjen laatu kärsii esimerkiksi reunavaikutuksen lisääntymisen sekä liikenteen aiheuttaman melun seurauksena. Tiet hankaloittavat eläinten liikkumista, ja pahimmillaan jakavat aikaisemmin yhtenäiset eläinpopulaatiot erillisiksi osakannoiksi. Lisäksi liikenne tappaa. Vaikka Suomen liikennemäärät ovat kansainvälisesti tarkasteltuna varsin maltillisella tasolla, kuolee meidänkin maanteillämme vuosittain miljoonia selkärankaisia eläimiä.

Sorkkaeläimiä ja sammakoita

Valtaosa liikenne ja eläimet -teeman ympärillä käytävästä keskustelusta keskittyy hirvieläinonnettomuuksiin. Sekä yksityisautoilijoiden että liikennesektorin mielenkiinnon suuntautuminen sorkkaeläinkolareihin on täysin ymmärrettävää. Henkilövahinkoihin johtavat eläinonnettomuudet tapahtuvat yleensä hirvieläinten, erityisesti hirven, kanssa. Niin ikään näistä onnettomuuksista yhteiskunnalle vuositasolla aiheutuvat kustannukset lasketaan Suomessakin kymmenissä miljoonissa euroissa. Yksittäisen hirven tai vaikkapa valkohäntäpeuran kannalta auton alle jääminen on toki yleensä tuhoisaa, mutta kantojen kokonaistilannetta liikennekuolleisuus ei nykytilanteessa hetkauta.

Viitisentoista vuotta sitten tehdyn arvion mukaan Suomen maanteillä kuolee useita miljoonia selkärankaisia eläimiä vuodessa. Suurin osa on lintuja, mutta joukkoon mahtuu myös nisäkkäitä, sammakkoeläimiä ja matelijoita. Pelkkä yksilömääriin tuijottaminen ei kuitenkaan kerro koko totuutta. Oleellisempaa on liikennekuolleisuuden osuus lajin kokonaiskuolleisuudesta sekä se, minkälaisia yksilöitä liikenne kannasta verottaa. Rusakonpoikasen jääminen auton alle tuskin heiluttaa paikallista kantaa, mutta esimerkiksi aikuisen saukkonaaraan osalta tilanne voi jo olla toinen. Liikenteen aiheuttamasta kuolleisuudesta kärsivät tyypillisesti pitkäikäiset ja hitaasti lisääntyvät lajit. Poikkeuksiakin toki löytyy - maailmanlaajuisesti tarkasteltuna kenties pahiten teistä ja liikenteestä kärsivät sammakkoeläimet. Tiet katkovat kulkureittejä kutu- ja talvehtimislampien välillä, eikä sammakoiden taipumus jähmettyä auton valokeilaan varsinaisesti paranna niiden elinajanodotetta.

Turvallisesti tien yli

Yleisesti hyväksytyimmäksi ja toimivimmaksi tavaksi ennaltaehkäistä eläinkolareita ja samalla vähentää maiseman pirstoutumista ovat osoittautuneet erilaiset keinotekoiset kulkureittiratkaisut. Vihersiltojen ja eläimille tarkoitettujen alikulkujen idea on simppeli: eläimet siirretään kulkemaan moottoriliikenteen ylä- tai alapuolelle. Yli- ja alikulkurakenteiden toimivuutta tehostetaan yleensä ohjaamalla eläimet oikeaan kohtaan aidalla. Eläinten käyttämille kulkureiteille sijoitetut, riittävän leveät ja maisemoidut rakenteet tarjoavat turvallisen vaihtoehdon lähes kaikkien lajiryhmien edustajille. Kulkureittiratkaisujen merkittävin ongelma on monesta muustakin yhteydestä tuttu - raha. Varsinkin leveät vihersillat ovat mittavia investointeja, eikä niitä voida näin rakentaa riittävän tiheästi.

Vilkkaasti liikennöidyt päätiet aidataan usein hirvieläinonnettomuuksien estämiseksi. Oikein käytettynä aidat vähentävät tehokkaasti suojatulla väylällä tapahtuvia eläinonnettomuuksia. Täysin ristiriidattomia riista-aidat eivät silti ole. Tien aitaaminen ei poista eläinten liikkumistarvetta esimerkiksi kesä- ja talvilaidunalueiden välillä. Jos muuta pääsyä tien toiselle puolelle ei ole, kelpaavat liittymien aukkopaikat ja muut aidan heikot kohdat reitiksi - joka yleensä katkeaa keskelle moottoritietä. Myös riista-aitojen päät keräävät eläinten tienylityksiä ja näyttäytyvät samalla kolarikeskittyminä. Riista-aidat voivat joissakin tapauksissa myös siirtää onnettomuuspainetta pääteiltä alemmalle tieverkolle. Aitoja tulisikin pääsääntöisesti käyttää ainoastaan erilaisten kulkureittiratkaisujen kanssa.

Huomio kuljettajaan

Eläinten kulkureiteistä varoittavat liikennemerkit ja sesonkiluonteisesti toteutettavat varoitus- ja valistuskampanjat ovat suhteellisen edullisia ja helppoja toteuttaa, ja siksi myös paljon käytettyjä ennaltaehkäisykeinoja. Autoilijat vain eivät ole kovin halukkaita muuttamaan ajokäyttäytymistään tienvarressa kesät talvet seisovan hirvivaaramerkin tai kohonneesta kolaririskistä varoittelevan lööpin vuoksi. Erilaisia eläinten liikkeisiin reagoivia dynaamisia varoitusmerkkejä on ollut kokeilussa Suomessakin, ja teknologian kehittyessä ne tulevat todennäköisesti valtaamaan tilaa perinteisemmiltä varoitusmerkeiltä. Nykytekniikka auttaa myös varoituskampanjoiden kohdentamisessa.

Tulevaisuudessa kiinnostavia ratkaisuja on lupa odottaa autonvalmistajien suunnasta. Jatkuvasti kehittyvät autojen turvalaitteet, kuten jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden suojaksi suunnitellut varoitus- ja jarrutusjärjestelmät auttavat kuljettajaa havaitsemaan myös tiealueella liikkuvat eläimet. Eläinonnettomuusriskin ajallista ja alueellista vaihtelua voidaan myös mallintaa, ja varoittaa riskialueella liikkuvaa autoilijaa navigaattorisovelluksen avulla. Porokello on erinomainen esimerkki nykyaikaista teknologiaa hyödyntävästä varoitusjärjestelmästä.

Parhaatkaan varoitusjärjestelmät tai huippuunsa hiotut sovellukset eivät yksinään estä eläinonnettomuuksia, vaan myös kuljettajan on tehtävä oma osansa. Hyvä alku on keskinopeuden pudottaminen auringonnousun ja -laskun molemmin puolin. Eipä tienlaitojen tarkkailustakaan suurta haittaa pitäisi olla - varsinkaan eläimistä varoittavien liikennemerkkien vaikutusalueella.

Lue lisää

POROTUTKIMUSTA VAI PORON HUTKIMISTA? OSA 3: Peltoporo-politiikkaa eteläisellä poronhoitoalueella

Poronhoidon oikeutusta on eteläisellä poronhoitoalueella räikeästi pyritty tänäkin syystalvena kyseenalaistamaan, paikoin varsin mielikuvitukselliseen sävyyn. Poronhoidon ikiaikaista ja lakisääteistä perustaa, vapaata laidunoikeutta, on kritisoitu, milloin puutarha- tai peltoporojen tai liikennevahinkojen vuoksi, milloin jopa eläinten heitteillejätön tai ihmisoikeuksien nimissä.
--- Teksti: Sanna Hast ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 1/2018.
Voit ostaa digilehden https://www.lehtiluukku.fi/pub?id=199000 



Poroja on vaadittu ympärivuotisesti tarhattavaksi ja poronhoitoalueen etelärajaa nostettavaksi. Porovihamielisyydestä kertoo karua tarinaa se, että joka vuosi poroista löytyy teurastusten yhteydessä ilmakiväärin osumia tai hauleja. Poroja myös tapetaan tai raanautetaan tahallaan autoilla, mikä on paitsi ilmeinen eläinsuojelurikos, niin liikennevahinkokorvausjärjestelmän vääristämistä ja väärinkäyttöä.

Nyt oikaistaan pari sitkeästi viljeltyä, mutta siitäkin huolimatta hataralla faktapohjalla olevaa uskomusta:

1. Poron ympärivuotinen tarhaaminen ratkaisee poronhoidon ja muun maankäytön väliset riidat

Ympärivuotinen tarhaaminen on paitsi elinkeinotoimintana kannattamatonta, niin se on myös vahingollista poroille niiden biologian ja fysiologian kannalta. Porot sairastuvat ja niiden luontainen käyttäytyminen häiriintyy. Myös lihan laadullisessa koostumuksessa ja maussa tapahtuu muutoksia [1].

Jos poro jalostetaan ympärivuotista tarhaamista kestäväksi eläimeksi, ei se enää ole poro, eikä sen ympärille rakentuva elinkeino ja kulttuuri ole poronhoitoa. Ympärivuotisen tarhaamisen vaatiminen ei ole maankäytön ristiriitojen yhteensovittamista, se on elinkeinon lopettamisen vaatimista.

Metsätalous on sodanjälkeisten vuosikymmenten kuluessa muuttanut metsäalueilla porojen talvilaidunmaat porolaidunmaista metsätalousmaiksi. Pitkälti tästä syystä poroja joudutaan lisäruokkimaan talvikuukaudet. Metsätalous ja muu maankäyttö (mm. tiestö, maatalous, turvetuotanto, energiantuotanto, kaivokset, asutus, matkailu, vapaa-ajan asutus) on vienyt ja pirstonut porojen luontaiset laidunalueet, pakottaen porot kulkemaan myös paikoissa, missä niistä aiheutuu toisinaan harmia. Myös petokanta on kasvanut ja painaa erityisesti idässä poroja ihmisasutusten läheisyyteen. Porolaidunten paikoin paineistunut tilanne ja siitä kumpuavat ristiriidat muiden maankäyttäjin kanssa eivät ole yksin porojen tai poromiesten syytä. Kuitenkin, porotalous on se elinkeino, jota vaaditaan tilanteessa rangaistavaksi. Uusia keinoja ristiriitojen lieventämiseksi ja ratkaisemiseksi tarvitaan ja niitä on etsittävä yhteistyössä eri tahojen kesken.

2. Vapaa laidunoikeus oikeuttaa hyväksikäyttämään tai aiheuttamaan vahinkoa toisten omaisuudelle

Jos porot aiheuttavat omaisuudelle vahinkoa (esim. pihapiirit tai viljelykset) on asianosaisella velvollisuus ilmoittaa siitä paliskunnalle ja myös oikeus hakea vahingonkorvauksia. Kun vahinkojen syy on selkeästi tutkittu, arvioitu ja todettu, on paliskunta velvollinen korvaamaan poroista aiheutuvan vahingon (PHL 1990/848, 31§, 34§). Riitatilanteita voi viedä kunnan porovahinkojen arvioimislautakunnalle tai viimekädessä oikeuteen, aivan samalla tavalla kuin mitä hyvänsä omaisuusvahinkoihin liittyviä riitatilanteita. Vapaata laidunoikeutta sen sijaan ei voi riistää vedoten vahinkoihin.

Porojen viljelyksille aiheuttamien vahinkojen estämisessä tulisi säädöksiä muuttaa siten, että ne mahdollistaisivat aitaamisavustusten ohjaamisen suoraan maanomistajille tai vuokraviljelijälle. Tällöin aitaamistarpeen arvioiminen olisi viljelijän asiantuntemuksen varassa ja hän voisi rakentaa juuri sellaisen aidan ja veräjäratkaisut kuin itse haluaa, ilman minkäänlaisia viivytyksiä. Motivaatio ja herkkyys aidan kunnossapitoon olisi kunnossa, kun aita olisi viljelijän omaa omaisuutta.

Toisten viljelysmaat eivät kuulu vapaan laidunoikeuden piiriin ja paliskunnat ovat velvollisia estämään viljelyksille aiheutuvia vahinkoja. Viljelysten ja pihapiirien aitaaminen on tehokkain ratkaisu tähän.

Aitaamistarve punnitaan kuitenkin tapauskohtaisesti. Rakentamiskustannusten on oltava kohtuulliset aitaamisesta saatavaan hyötyyn nähden. (PHL 1990/848, 31§, 32§) Aidat ovat viljelysten suojelemista ja vahinkojen ehkäisyä varten, eivät niinkään elinkeinon harjoittamista. Poronhoidon omat aitarakenteet ovat asia erikseen. Suoja-aitoja on poronhoitoalueella satoja, ellei tuhansia kilometrejä.  Aina maanomistaja ei anna aidata maitaan. Maaston piirteet, järvet tai naapuritilojen sijoittuminen voivat myös hankaloittaa toimivien aitarakennelmien keksimistä. Jatkuvasti aitoja lisäksi kaatuu tai rikkoutuu esimerkiksi hirvien ja viljelystyökoneiden alle.

Porojen aiheuttama (mahdollinen) viljelysvahinko on monen asian summa. Yksittäiset, satunnaisesti vierailevat porot eivät yleensä vahinkoa aiheuta. Pellon maanmuoto vaikuttaa siihen, miten herkästi vesi jää pellolle makaamaan ja altistaa mahdollisille home- tai jäätymisvaurioille. Kesän ja syksyn märkyys ja alkutalven lämpötilojen sahaaminen vaikuttavat omalta osaltaan. Selvää on, että uusilla nurmipelloilla ja erityisesti kesällä, porotokat on pidettävä pois viljelyksiltä. Syksyllä osa viljelijöistä kuitenkin toivottaa poron tervetulleeksi pellolleen. Poro kaivaa ja syö liian pitkäksi jääneen heinän ja mahdollistaa sillä tavalla paremmat lähdöt uudelle kasvulle seuraavana keväänä. Porolle tämä on kuitenkin helposti haitaksi, sillä pellolle pidemmäksi ajaksi asettuvat porot alkavat yllättävän nopeasti laihtua. Pelto ei tarjoa porolle riittävän monipuolista ravintoa, mutta voi olla maistuvaa ja helposti saatavilla, joten porot voivat viipyä siellä oman hyvinvoinnin kustannuksella. Tehoviljelyssä oleva pelto aiheuttaa poroille myös suoranaisen hengenvaaran myrkytysriskin muodossa. Siksi porot on viisasta pitää pelloilta poissa niissäkin tapauksissa, joissa viljelijä toivoo tokkaa huoltamaan ja ilmaamaan syys- tai talvipeltojaan, ellei ole tarkasti tiedossa millaisista ja millä tavalla käsitellyistä pelloista on kyse. Porolle tarkoitetun ravinnon viljelyyn käytettäviä peltoja ei lannoiteta tai myrkytetä voimaperäisesti, joten ne eivät myöskään aiheuta vastaavia riskejä porolle ja ympäristölle.

Poro pellolla kaivamassa ei automaattisesti ole a) rikos, eikä edes b) vahinko viljelykselle.

3. Poromiehet eivät hoida porojaan

Valtion petopolitiikka on syönyt – kirjaimellisesti – erityisesti itäiseltä poronhoitoalueelta mahdollisuuksia kestävään poronhoidon harjoittamiseen. Itärajan tuntumaan muodostuu laajoja alueita, joita porot välttävät ja rauhallisia laidunmaita menetetään siten petokannan vuoksi. Toinen valitettava seuraus on, että porot hakevat turvaa ihmisasutusten läheisyydestä ja samalla kulkeutuvat alueille, joille niitä ei kaivata.

Kuusamossa ja Kainuussa haaskakuvauspaikat kasvattavat ja tuottavat kiihtyvällä nopeudella ihmisiin kesyyntyvää petokantaa, mikä tulee vain entisestään lisäämään pedoista ja poroista aiheutuvia ongelmia erityisesti kaakkoisella poronhoitoalueella. Kuusamossa ja Kainuussa haaskakuvauspaikat kasvattavat ja tuottavat kiihtyvällä nopeudella ihmisiin kesyyntyvää petokantaa, mikä tulee vain entisestään lisäämään pedoista ja poroista aiheutuvia ongelmia erityisesti kaakkoisella poronhoitoalueella.

Poronhoitoa tuntemattomalle saattaa syntyä käsitys, että poroja on aiempaa enemmän, vaikka tosiasiassa niitä on vähemmän kuin aikoihin. Ihmisten kokemus poromäärien kasvusta johtuu siitä, että petokanta painaa poroja enenevässä määrin kyliin ja pihapiireihin.

Porojen on myös siirryttävä laidunalueelta toiselle tiestöstä huolimatta. Teiden lisääntyvä suolaaminen alkutalvesta houkuttelee poroja teiden varsille. Ylinopeudet erityisesti syksyn ja talven keleissä, älylaitteiden räplääminen ajon aikana, alkoholin ja muiden päihteiden vaikutuksen alaisena ajaminen, ylirasittuneena tai väsyneenä ajaminen, ja niin edelleen, ovat hirvittävän yleistä arkipäivää suomalaisessa liikennekulttuurissa. Suurin vaara liikenteessä on ihminen itse.

Mitä tulee liikennevahinkoihin, liikennevakuutus korvaa peltivahingot ajoneuvolle, samalla tavalla kuin hirvikolareissa. Poromiehelle menetetty siitoseläin on moninkertaisesti isompi menetys kuin yksittäisen eläimen arvo teuraana. Korvausraha ei tee vasoja ja naarasvasan kasvattaminen siitoseläimeksi vie kolme vuotta. Poroja kuolee liikenteessä joka vuosi ehdottomasti liikaa. Paliskunnat ja Paliskuntain yhdistys kehittävät aktiivisesti uusia keinoja ehkäistä näitä menetyksiä (mm. sarvien heijastinmaalaus ja Porokello-sovellus).

Todettakoon siis, että…

Niputtamalla poroihin liittyviä ongelmatilanteita yhdeksi vyyhdiksi, johon nopeaksi ratkaisuksi ehdotetaan porojen ympärivuotista tarhaamista, rakennetaan niin hutera silta, ettei sille astu aasikaan. Ongelmatilanteiden taustat ja syyt ovat monimutkaisia. Myös ratkaisujen on oltava moninaisia, perustuttava oikeaan tietoon ja synnyttävä hyvästä, rakentavasta yhteistyöstä.

Poronhoito on sekä kulttuuri että elinkeino, jonka imagolla ratsastaa maailmalle koko Suomi. Vapaa laidunoikeus on tämän elinkeinon ja kulttuurin perusta. Laidunalueiden pirstoutumisesta ja niissä tapahtuneista muutoksista huolimatta, porot ja poronhoitajat ovat kautta historian sopeutuneet ja sitkeästi eläneet näillä Pohjolan perukoilla. Poronhoidolla on pohjoisen maaseudulla syvimmät ja lujimmat juuret, joiden varaan on kehittynyt monipuolinen ja alati kasvava maailman parhaan lihan tuotantoon ja jalostukseen, käsitöihin, nahkaan, sarveen ja matkailuun nojaava maaseutuelinkeino, porotalous.

Poronhoito pitää omalla panoksellaan maaseutua asuttuna, palvelurakennetta elävänä sekä tuottaa alati kasvavalle matkailulle aitoa sisältöä. Ilman poroa ei pohjoisessa ole elävää maaseutua.

1 Maijala, Veikko ja Nieminen, Mauri (2004) Poron ympärivuotinen ruokinta ja sen kannattavuus, Kala- ja Riistaraportteja Nro 304, Helsinki
Parkanon Palkeet (2000), loppuraportti 20.5.2000; sekä Käppi, Jyrki (2017), Parkanon Palkeet -projektipäällikkö, 3.11.2017 puhelinkeskustelu
Nurmi, Hanna, Laaksonen, Sauli, Nuorgam, Marja ja Kasvi, Jutta (2017) Onnellisen poron lihaa? Poromies 6/2017
ks. myös Oula Kustulan haastattelu sivulta 7 (Poromies-lehti).

Lue lisää

SUOMEN MARKKINOILLE EI TARVITSISI LOUHIA KILOAKAAN FOSFORIA

Kierrätyslannoitteen keksijä Jari Järvisen mukaan metsäteollisuudessa sivutuotteena syntyvästä tuhkasta ja lietteestä voidaan saada kaikki lannoitukseen tarvittavat ravinteet. Hänen vetämänsä yrityksen, BioA:n tavoitteena on korvata Suomen markkinoilla olevat kemialliset lannoitteet jo muutaman vuoden aikana.
--- Teksti: Timo Rehtonen. Kuva: Tapani Niemi ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 6/2018.
Voit ostaa digilehden https://www.lehtiluukku.fi/pub?id=199000



Miksi kaivaa, kun pitäisi kierrättää? Kun fosfori loppuu kallioperästä, fosforin kierrätyksen tulisi olla toimivaa. Kaivosyhtiö Yara päättää aikaisintaan tänä syksynä, aloittaako se uudelleen Soklin kaivoshankkeen teknistaloudelliset selvitystyöt. Luonnonsuojeluliitto on huolissaan Soklin fosforin sisältämien radioaktiivisten aineiden leviämisestä luontoon ja ruokaan. Vasanleikko kesällä 2018 Soklin alueella.

Maataloudessa tarvitaan typen ja kaliumin ohella fosforia. Asiantuntijalausuntojen mukaan maaperässä esiintyvä fosfori kuitenkin loppuu nykyisellä kaivuvauhdilla jo muutaman kymmenen vuoden kuluessa.

– Meille tulee ensin nälkä ja sitten kylmä, eli tällä menolla fosfori loppuu maailmasta ennen kuin öljy. Suomen tarpeita varten voitaisiin siirtyä kierrätyslannoitteisiin ihan milloin vaan, meidän ei tarvitsisi louhia kiloakaan, Jari Järvinen toteaa.

Fosforin kierrätykseen on siis väistämättä ryhdyttävä, mikäli ihmiskunta haluaa edelleen syödä. On asenteista kiinni, aletaanko kierrätystä toteuttaa tosissaan ennemmin vai myöhemmin.

- Fosforia tarvitaan, mutta se, että mistä sitä saadaan - kierrätystuotteista vai kaivoksista louhimalla, sen päättää asiakas, Järvinen sanoo.

Järvinen puhuu asiakkaasta, mikä sopii yritysjohtajalle, joka on lähtenyt toteuttamaan kierrätysideaansa ansaintalogiikka edellä.

– Olemme käyttäneet tähän aikaa kohta 8 vuotta ja rahaa 3,5 miljoonaa euroa. Alusta saakka oli selvää, että pyrimme löytämään uuden tyyppistä, kierrätystuotteisiin perustuvaa, kannattavaa liiketoimintaa. Nyt asiat alkavat olla kohdallaan monen kehitysvaiheen jälkeen.

Ensin Suomi, sitten maailma

BioA:n Kalkitseva NPK-lannoite valmistetaan metsäteollisuuden sivuvirtoja eli tuhkaa ja lietteitä hyödyntäen. UPM:n kanssa patentoitua lannoitetta aletaan tuottaa Kotkan tehtaalla vuoden 2019 keväällä. Tulevaisuudensuunnitelmat ovat mittavat.

– Kun peltolannoitteita käytetään Suomessa vuodessa 600 000 tonnia vuodessa, Kotkan tehtaan ensimmäisen vuoden tavoitteena on 40 000 tonnia, mutta jo muutaman vuoden kuluttua tuotannon on tarkoitus olla 400 000 tonnia vuodessa. Yhtiön päämääränä on perustaa lähivuosina kymmeniä tehtaita ympäri maailmaa samalla katseen kiinnittyessä maailmanlaajuisiin 152 miljardin lannoitemarkkinoihin, Järvinen kuvailee yrityksen tulevaisuudensuunnitelmia.

Kierrätyslannoitteen kehitystyössä ovat olleet mukana Suomen johtavat kemianteollisuuden osaajat. UPM:n lisäksi vaikuttavalta nimilistalta löytyvät Stora Enso, Fortum, Neste, Raisio ja VTT. Yhteistyötä on tehty myös Turun, Tampereen ja Helsingin yliopistojen sekä Aalto-yliopiston kanssa.

– Ostimme yliopistoilta tiettyjä, hyvin tarkkaan määriteltyjä kehitysosioita. Meillä oli sellainen diili, että jos homma ei etene, se katkaistaan. Se oli yrityslähtöistä toimintaa, ei mitään perustutkimusta, eli kun me halusimme johonkin asiaan vastauksen, he selvittivät sen. Yliopistoissa toimintatavasta pidettiin.

BioA ei ole lähtenyt lobbaamaan poliitikkoja.

– Me teemme meidän työtämme ja valtiovalta hoitaa omia asioitaan. Vältämme poliitikkoja, koska haluamme olla vapaa yritys ilman poliittisia leimoja ja yhteyksiä, Jari Järvinen toteaa.

Ympäristöministeriössä keskitytään kierrätyksen kehittämiseen

Ympäristöministeriö ei ole rahoittanut BioA:n tutkimus- ja tuotekehitystä, mutta ministeriössä ymmärretään tällaisten toimijoiden merkitys. Niiden voimin kierrätysravinnealalle saadaan liiketoimintaa ja toimivat markkinat.

– Toki alalla on muitakin toimijoita kuin BioA. Esimerkiksi Helsingin yliopiston Hyvän sadon kierrätyslannoitus -hankkeessa testataan usean eri valmistajan kierrätyslannoitteita kenttäkokeissa, kertoo ympäristöministeriön projektipäällikkö Arja Nykänen.

Ympäristöministeriössä on alettu valmistautua kaivannaisfosforin vähenemiseen vuodesta 2012 lähtien. Silloin laadittiin Ravinteiden kierrätyksen edistämistä ja Saaristomeren tilan parantamista koskeva ohjelma (Raki-ohjelma), josta rahoitetaan tutkimus- ja kehityshankkeita.

– Kaivannaisfosforin rajallisuuden vuoksi ravinteiden kierrätystoimenpiteissä on keskitytty nimenomaan fosforin kierrättämisen kehittämiseen. Hankkeissa kehitetään erilaisten lantojen, biojätteen, elintarviketeollisuuden sivuvirtojen sekä jätevesilietteiden käsittelytekniikoita niin, että niistä saadaan kierrätyslannoitevalmisteita.

Myös vesiin karannutta fosforia poistetaan erilaisilla tekniikoilla. Ohjelmassa teetetyn selvityksen mukaan kierrätysfosfori riittäisi kattamaan viljojen ja nurmien lannoitustarpeen.

– Tämän vuoden loppuun mennessä Raki-ohjelman seurantaryhmä valmistelee myös ravinteiden kierrätyksen toimenpideohjelman, jonka tavoitteena on saada ravinteiden kierrätys seuraavalle tasolle konkreettisin toimin ja ohjauskeinojen avulla, Nykänen sanoo.

Kaivannaisfosfori ei olekaan loppumassa ihan heti?

Yara on yksi maailman suurimmista lannoitteiden valmistajista. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto myönsi sille kesällä 2018 ympäristöluvan Soklin kaivoksen toimintaan.

Yaran Siilinjärven kaivoksen johtaja Teija Kankaanpää kertoo, että Yara päättää aikaisintaan tänä syksynä, aloittaako se uudelleen hankkeen teknistaloudelliset selvitystyöt.

Kankaanpään mukaan kaivannaisfosforia riittää vielä sadoiksi vuosiksi.

– Kallioperässä olevia tunnettuja fosforivarantoja on International Fertilizer Development Centerin vuonna 2010 julkaiseman raportin mukaan vielä 300–400 vuodeksi. Täytyy kuitenkin muistaa, että tuossa ovat mukana vain sillä hetkellä tunnetut esiintymät, jotka on luokiteltu mineraalivarantoihin tai malmivaroihin. Jos fosfaatin maailmanmarkkinahinta nousee, voivat marginaaliset esiintymät muuttua mineraalivarannoiksi tai malmivaroiksi. Uudet tutkimukset ja tutkimusmenetelmät voivat myös lisätä varantoja, kun niiden avulla voidaan löytää uusia esiintymiä, Teija Kankaanpää sanoo.

Kuinka pitkällä Yara on kierrätystä koskevissa tutkimushankkeissa ja kuinka tärkeänä se niitä pitää? Jos fosfori kaivannaisena on loppumassa, eikö silloin lannoitevalmistajien tulisi keskittyä enemmän kierrätykseen kuin kaivamiseen?

– Tänä päivänä maailman kasvavaa väestöä ei pystytä ruokkimaan ilman kivennäislannoitteita, mutta Yara näkee, että kierrätysravinteet ovat osana tulevaisuuden ravinneratkaisuja ja Yara haluaa aktiivisesti olla mukana edistämässä kiertotaloutta tutkimalla ja kehittämällä ratkaisuja. Tuotannossa Yara hyödyntää kierrätettyä epäorgaanisia aineita lannoitteiden raaka-aineena ja tutkii kierrätysravinteita muun muassa Suomessa Kotkaniemen koetilalla Vihdissä. Yara on yhdessä UPM:n kanssa kehittänyt kierrätyslannoitteen, mutta hanke on vielä kesken.

Radioaktiivisuus huolestuttaa luonnonsuojeluliittoa

Yara voi aloittaa kaivostoiminnan Soklissa vasta sen jälkeen kun valitukset päätöksestä on käsitelty. Yksi valituksen tehneistä on Suomen luonnonsuojeluliiton Lapin piiri, joka perustelee kantaansa muun muassa kaivoksen vaikutuksilla kala- ja porotalouteen. Toiminnanjohtaja Anna Bagge toteaa, että kierrättämiseen pitäisi satsata pikaisesti. Hän muistuttaa myös Soklin fosforin korkeasta radioaktiivisuudesta.

– Se on maailman eniten radioaktiivisia aineita sisältävää fosforia, joten sen käyttö tulisi olemaan ongelmallista. Käyttämällä Soklista kaivettuja fosforilannoitetuotteita radioaktiiviset aineet leviäisivät ympäristöön ja myös ihmisten syömään ruokaan.

Lue lisää

POROTUTKIMUSTA VAI PORON HUTKIMISTA? OSA 2: Poro ja muuttuva ilmasto

Ilmastonmuutos on vähiten julkisesti esillä, kun porolaitumien tilasta käydään keskustelua. Vaikka sen vaikutusten ymmärtäminen ja estäminen on merkittävin ja kiperin kansainvälistä yhteisöä kohtaava haaste.
--- Teksti: Sanna Hast ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 6/2017.
Voit ostaa digilehden https://www.lehtiluukku.fi/pub?id=199000

Poromäärät aiheuttavat kuumia tunteita ympäri poronhoitoaluetta. Kun julkisessa keskustelussa kaasu pohjassa oiotaan mutkia, unohtuu, että asia on yksinkertaisesti sanoen vähintäänkin monimutkainen. Tämä juttusarja nostaa esiin tutkimustietoa ja näkökulmia, joita porolaidunkeskusteluun liittyy.



Ilmastonmuutoksen vaikutukset luonnon monimuotoisuuteen huolettavat ja aiheuttavat päänvaivaa niin arktisen luonnon tutkijayhteisölle kuin poronhoitajillekin. Ilmaston lämpenemisen vaikutukset näkyvät jo nyt arjessa: lämpenevät ja epävakaammat talvet, sekä hyönteisten ja muiden loisten leviäminen tuovat jatkuvasti uusia haasteita poronhoitoon.

Ilmaston lämpenemisen havaittuja tai ennakoituja yleisiä vaikutuksia tundralla ja tunturiylängöillä ovat:
* Talvet alkavat myöhemmin ja loppuvat aiemmin
* Talviin sisältyy enemmän sääntönä kuin poikkeuksena leutoja jaksoja, mistä seuraa maanpinnan jäätäminen keskellä talvea
* Loisten, tautien ja tuhohyönteisten leviäminen
* Pusikoitumisen/pensittymisen yleistyminen ja monimuotoisuuden väheneminen kasvien välisen kilpailun lisääntyessä
* Puurajan nouseminen ylemmäs

Hiljattain julkaistujen tutkimusten1 mukaan, porot ja muut kasvinsyöjänisäkkäät auttavat arktisen monimuotoisuuden suojelussa lämpenevässä ilmastossa estämällä pienten ja hitaasti kasvavien lajien katoamista. Vuorinen kollegoineen (2017) tutkivat tuoreessa artikkelissaan ilmaston lämpenemisen pitkäaikaisvaikutuksia eritoten arktisella tundralla. Tutkimus tehtiin alueella, joka ulottuu Suomen käsivarteen Skandinavian vuoristoalueelta (Darjun ylänkö). Alue on karua tunturiylänköä (450 m–730 m mpy) ja siellä vallitsee kuiva, mantereinen ilmasto. Se ulottuu osittain myös Käsivarren paliskuntaan. Alue oli aiemmin pääsääntöisesti porojen talvilaidunta, nykyisin se on kuitenkin jonkin verran myös kesälaitumena käytössä (sporadically grazed). Enimmäkseen se on edelleen syys-talven laidun. Kaarlejärven ja kollegoiden (2017) tutkimus toteutettiin kokonaisuudessaan Kilpisjärvellä. Tutkimuksessa testattiin koeolosuhteissa laiduntavien eläinten, lämpenemisen ja ravinteiden saatavuuden merkitystä lajien esiintymiseen.

Vuorisen ja kollegoiden tutkimuksessa on joitain poikkeuksia ja joitain seikkoja, mitkä vahvistavat yllä mainittuja ilmastonmuutoksen toteutuneita tai ennakoituja yleisiä vaikutuksia. Yksi poikkeama näyttäisi olevan, että puurajan nouseminen ylemmäs ei tutkimusalueella ole toteutunut. Selkeä vaikutus on pienten, huonon kilpailukyvyn omaavien arktisten lajien väheneminen, samoin jäkälikköjen. Uusi ilmasto suosii kilpailukykyisiä kloonautuvia lajeja, sekä lajeja jotka menestyvät suljetussa kasvillisuudessa [2]. Tämä luo epäsuotuisan ympäristön siementämällä lisääntyville lajeille, mutta myös monille arktisiin olosuhteisiin erikoistuneille lajeille.

Ilmaston lämpenemisen odotetaan suosivan alppilajeja ja edesauttavan pensittymistä, sekä kiihdyttävän lajien välistä kilpailua. Kilpailussa arktisen alueen olosuhteisiin erikoistuneet lajit häviävät ja monimuotoisuus kärsii. Tutkimukset antavat viitteitä siihen, että porojen laidunnus auttaa suojelemaan arktista monimuotoisuutta, pitämällä pensittymistä aisoissa. Kasvinsyöjälajit toimivat hidastavana tai ehkäisevänä muuttujana.

Syömällä korkeita ja leveälehtisiä kasveja, porot vähentävät varjostumista ja lisäävät valon määrää, mikä mahdollistaa useampien kasvien esiintymisen ja hyötymisen lämpimämmistä oloista.

Pitkäaikaisseurannassa ilmaston lämpeneminen on ilmeistä: vuoden keskilämpötilat ovat nousseet, samoin ovat yleistyneet ja lisääntyneet sellaiset päivät talven aikana, jolloin tapahtuu sulamista. 2000-luvulla on vahvistunut enemmänkin säännöksi, että kesken talven ilmenee plussan puolella olevia päiviä (20 tai useampi päivä talven aikana) [3].

Pitkäaikaisseuranta osoittaa, että jäkäläpeitto on vähentynyt, varsinkin korkeammilla alueilla. Varvikot sen sijaan ovat lisääntyneet ja niiden esiintyminen varsinkin tundran alaosilla. Jäkälälajikkeiden välillä on kuitenkin merkittäviä eroja: jotkin ovat vähentyneet, kun toiset pysytelleet samoina tai jopa lisääntyneet. Heinävartiset lajikkeet (forbs) lisääntyivät merkittävästi ja putkilokasvit sekä sammalet (vascular ja bryophyte), jotka aiemmin ovat esiintyneet puurajan alapuolella olivat nyt ilmestyneet. [4]

Darjun ylängöllä puurajan siirtymistä ei ole tapahtunut, mikä on ristiriidassa muualla tehtyjen tutkimusten kanssa. Tätä saattaa selittää lähinnä alueella tapahtuneet voimakkaat muutokset kasvillisuudessa. Lajit jotka sietävät tai ovat immuuneja kevään jäätyneelle maaperälle (vaivaiskoivu ja jäkälät, Eurooppalaisen arktisen tundran tyypillisiä kasveja) väistyvät varvikoiden ja sammalten edeltä (kasvillisuus, joka on tyypillisempää Skandinavian vuoriston alaosille). Variksenmarja estää tehokkaasti siementämällä lisääntyvien kasvien leviämistä. Varpujen lisääntyminen liitetään ilmaston lämpenemiseen – kun talvet ovat leudompia ja keväällä jäisen maan aika ja tähän kuuluva kuivuminen keventyy – varpukasvit menestyvät. Varpujen mukanaan tuoma lajien välinen kilpailu vaikuttaa selkeästi jäkäliköiden vähentymisenä.

Näyttää siltä, että lämpenevä tundra suosii boreaalisten lajien levittymistä. Samalla talven leudot jaksot, lämpötilojen sahaaminen – ja tähän kuuluva sulamisvesien maanpinnan jäätäminen – aiheuttavat vaikeuksia monille jäkälälajeille.

Porojen laidunnus, erityisesti lisääntynyt kesälaidunnus ja tallominen vaikuttavat jäkäliköiden vähenemiseen, mutta tämä ei tutkijoiden mukaan ole pääasiallinen syy. Boreaalisten jäkälälajien lisääntyminen ja arktisten jäkälälajien väheneminen viittaa ilmastolliseen syyhyn.

Jos porolaidunnus olisi pääsyy jäkälikköjen vähenemiseen, ei lajistollisesti havaittu erilainen vaikutus olisi näin selkeä. Porojen laiduntaminen saattaa sen sijaan vaikuttaa tunturikoivun levinneisyyden vakauteen. Varpujen levittymisen suorien ja epäsuorien vaikutusten ja porolaidunnuksesta aiheutuvasta yhteisvaikutuksesta tunturikoivun leviäminen Darjussa näyttää estyneen. [5]

Tutkijat ennustavat, että Fennoskandian alava arktinen tundra (low arctic tundra) tulee muuttumaan: varpu- ja ruohovartiset kasvit lisääntyvät (tyypillistä Skandinavian vuoriston alaosille) ja kasvillisuus saa piirteitä myös boreaalisista lajikkeista. Porolaidunnus hidastaa tunturikoivujen ja puuvartisten kasvien etenemistä. Kasvien keskinen (lajien välinen) kilpailu lisääntyy, mikä vähentää monimuotisuutta ja luo huonot olosuhteet monille arktisille lajeille.

Porolaidunnus edesauttaa tundran pysymistä avoimena maaperänä. Tämä on helpotus monille arktisiin oloihin erikoistuneille lajeille. Kun tavoitteena on arktisen flooran kokonaisvaltainen suojelu, porolaidunnuksen säilyttäminen hidastaa ilmastonlämpenemisen negatiivisia vaikutuksia. Pidemmällä tähtäimellä monimuotoisuuden suojelussa auttaa todennäköisesti vain ilmaston lämpenemisen estäminen.

Ilmasto muuttuu ja on muuttunut aina. EU-tasoinen monimuotoisuuden suojelu puolestaan on isolta osaltaan byrokratiaa. Lainsäädännölliset ohjauskeinot ilmenevät liian usein kankeana ja paperinmakuisena yksittäisiin lajeihin tuijottamisena. Paikallisesti tällainen on harvoin hedelmällistä ja toisinaan jopa haitallista kulttuurisen monimuotoisuuden kannalta. Monimuotoisuuden suojelussa pitäisi löytää tilaa kokonaisvaltaisemmalle arvokeskustelulle siitä, millaisen arktisen alueen haluamme 50 tai 100 vuoden päästä? Mikä on se ”luonnontila”, jota pyritään suojelemaan ja onko sellaista enää edes mahdollista suojella ilmaston muuttuessa? Millaista elämää ja elämäntapoja haluamme alueella nähdä?

1 Vuorinen KEM, Oksanen L, Oksanen T, Pyykkönen A, Olofsson J, Virtanen R. Open tundra persist, but arctic features decline – Vegetation changes in the warming Fennoscandian tundra. Glob Change Biol. 2017; 00:1-14. https://doi.org/10.1111/gcb.13710 , sekä
Kaarlejärvi, Elina, Eskelinen, Anu, Olofsson, Johan, Herbivores rescue diversity in warming tundra by modulating trait-dependent species losses and gains, Nature Communications (2017). DOI: 10.1038/s41467-017-00554-z, löytyy: https://phys.org/news/2017-09-reindeer-grazing-tundra-diversity-climate.html#jCp
2 Putkilokasvit, kanervakasvit ja pienet puuvarsiset sekä varvikot lisääntyvät
3 Vuorinen ym. (2017), s.5-6
4 Sama, s. 7
5 Sama, s. 11

Lue lisää