ERÄVOITTO

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus kumosi Maaningan tuulivoimakaavan. Paliskuntain yhdistyksessä päätöstä pidetään historiallisena, vaikka asia edenneekin vielä Korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

--- Teksti: Timo Rehtonen. Kartta: Paliskuntain yhdistys  ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 2/2021.

– Tämä on todella tärkeä päätös, sillä tällä perusteella ei ole koskaan aikaisemmin kumottu kaavaa Suomessa, sanoo Paliskuntain yhdistyksen toiminnanjohtaja Anne Ollila.

Hallinto-oikeus katsoi Kuusamon Maaningalle suunnitteilla olevan 54 tuulivoimalan puiston aiheuttavan kohtuutonta haittaa poronhoidolle, koska puisto sijoittuisi Tolvan paliskunnan keskeisille laidunalueille. Suunnitellun kaavan mahdollistaman toiminnan vuoksi poronhoidon harjoittamisen edellytykset heikentyisivät olennaisesti.

Erävoitto pitkässä prosessissa

Kaavavalitusasiassa Tolvan paliskuntaa avustanut lakimies Joni Ylänkö arvioi, että hallinto-oikeuden päätös on poronhoidon kannalta merkittävä, koska se on tiettävästi ensimmäinen päätös, joka tunnustaa vasomisalueiden olennaisen merkityksen ja korostaa maakuntakaavan määräystä turvata poronhoidon edellytykset maankäytön suunnitellussa.
– Tässä mielessä se on selkeä erävoitto Tolvan paliskunnalle pitkässä prosessissa, jossa se on puolustanut oikeuttaan harjoittaa poronhoitoa alueella.

Ylängön mukaan päätöksen ennakkopäätösarvosta on kuitenkin liian aikaista puhua.
– Jokainen kaavavalitus on yksilöllinen, ja tämän asian käsittely on kesken. Hallinto-oikeuden päätös ei ole lainvoimainen, ja on oletettavaa, että päätöksestä valitetaan Korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Vasta lopulliset päätökset voivat vaikuttaa ennakkopäätöksinä suuntaan taikka toiseen.

Hanke sijoittuu yksityismaille

Tolvan paliskunta ja useampi muu taho on valittanut aikaisemmin Pohjois-Pohjanmaan vaihemaakuntakaavasta Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen. Valitukset ovat tällä hetkellä Korkeimman hallinto-oikeuden käsiteltävänä. Kuusamon kaupunki päätti vireillä olleista valituksista huolimatta laittaa tuulivoimalle suunnitellun osayleiskaavan voimaan. Tämän päätöksen hallinto-oikeus siis kumosi.
– Maakuntakaavassa annettiin määräys, että alemman asteen suunnittelussa poronhoidon edellytykset tulee turvata. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, eli osayleiskaava ei toteuttanut maakuntakaavan ohjausta, sanoo Paliskuntain yhdistyksen maankäyttöasioihin erikoistunut porotalousneuvoja Marja Anttonen.

Yleisesti ottaen edellytykset poronhoitoon otetaan paremmin huomioon valtion mailla kuin yksityismailla. Kun valtion mailla suunnitellaan maankäyttöön liittyviä toimenpiteitä, tulee suunnitelmista neuvotella aikaisessa vaiheessa paliskunnan kanssa. Yksityismaiden suhteen tätä velvoitetta ei ole, vaikka viranomaismenettelyihin liittyy silloinkin niin sanottu osallistamisvelvollisuus. Maaningan hanke sijoittuu yksityismaille, joten siinäkin mielessä hallinto-oikeuden päätös on merkittävä.
– Lakejahan on noudatettava kaikkialla, olipa kyseessä valtion tai yksityiset maat. Jo hankkeen ympäristövaikutusten arvioinnissa todettiin, että tuulivoimahankkeen erikokoiset vaihtoehdot tälle alueelle aiheuttaisivat merkittävää haittaa poronhoidolle, Anttonen sanoo.
– Laissa kielletty kohtuuttoman haitan aiheuttaminen todettiin sitten hallinto-oikeudessa, kun se tarkasteli asiaa maankäyttö- ja rakennuslain kautta.

Tolvan paliskunnan poroisäntä: Hanke on suunniteltu väärälle alueelle

Yli viisi vuotta kestänyt prosessi on vaatinut Tolvan paliskunnalta paljon työtä, koska neuvotteluja on käyty säännöllisesti eri osapuolten kanssa. Valitusten laatiminen on vaatinut myös oman ison työpanoksensa.
– On tietysti kaiken tämän jälkeen hienoa todeta, että poronhoito on otettu huomioon päätöksessä, sanoo Tolvan paliskunnan poroisäntä Olavi Lämsä.

Tuulivoimakaava oli sijoitettu alueelle, jossa vasoo ja laiduntaa paliskunnan poroista 70 prosenttia. Kyseessä on hiljainen kaira, jossa ei tapahdu poronhoidon lisäksi juuri muuta ihmistoimintaa, kun taas alueen ympärillä on asutusta.
– Poroista oli aikaisemmin jonkin verran haittaa maanviljelylle, mutta aktiivisin toimin olemme saaneet porot asettumaan tälle alueelle. Jos tuulivoimapuisto toteutuisi, paliskunnasta ei löytyisi enää tilaa poronhoidolle, Lämsä sanoo.

Hänkin luonnehtii hallinto-oikeuden päätöstä vasta erävoitoksi, koska käsittely jatkunee Korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Tuulivoimaa sinänsä hän ei kuitenkaan vastusta periaatteellisesti.
– Tämä tuulivoimahanke on vain suunniteltu väärälle alueelle. Paliskunnan rajalle sijoitettuna siitä ei olisi porojen vasomiselle, laidunkierrolle tai poronhoitotöille näin suurta haittaa.

Palojärven paliskunnan poroisäntä: Poro karttaa tuulimyllyjä

Palojärven paliskuntaan on suunnitteilla useita uusia tuulivoimahankkeita. Poroisäntä Tapio Vuolo on iloinen Maaningan päätöksestä.
– Tällainen oikeuden päätös antaa uskoa siihen, ettei kaikkea ole vielä menetetty ja poronhoito voi jatkua, kuten se on tehnyt jo satoja vuosia näillä palkisilla.

Vuolo toteaa, että tutkimukset kertovat selkeästi porojen karttavan tuulivoimapuistoja jopa 15 kilometrin säteellä.
– Monesti puhutaan, että eivät ne porot välitä tuulimyllyistä vaan paremminkin kerääntyvät räkkää pakoon myllyjen ympärille. On kuitenkin huomioitava porojen käyttäytyminen eri vuodenaikoina. Onhan meidänkin paliskunnassa erotusaita aivan tuulimyllyn juurella, mutta siellä käsitellään poroja vain alkutalvesta. Tiedetään, että vaadin on herkimmillään juuri uuden elämän syntymisen aikoihin. Nämä rauhalliset, syrjäiset vasonta-alueet ovat elintärkeitä poronhoidossa. Toivottavasti niitä riittää myös tulevaisuudessa, Tapio Vuolo sanoo.

Mistä on kysymys?

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus kumosi Maaningan tuulivoimahankkeen osayleiskaavan huhtikuussa 2021.

Kumousperusteina olivat poronhoidolle ja matkailulle aiheutuvat merkittävät haitat.

Paliskuntain yhdistyksen edustajakokous on vedonnut, että tuulivoimaa ei tule rakentaa tärkeille porolaidunalueille.

Paliskuntain yhdistyksen hallitus totesi kokouksessaan 7/2020, että Maaningan tuulivoimahanke tuhoaa Tolvan paliskunnan mahdollisuudet jatkaa poronhoitoa. Se esitti hankkeesta luopumista tai sen sijoittamista alueelle, jossa se ei haittaa poronhoitoa.

Valtion mailla on sovittu tuulivoiman osalta Paliskuntain yhdistyksen ja Metsähallituksen välisessä yhteistyösopimuksessa (11.1.2021): 'Tuulivoimahankkeista neuvotellaan paliskunnan kanssa jo niin aikaisessa valmisteluvaiheessa, että niiden sijaintiin, laajuuteen ja haittojen minimointiin on tosiasiallinen mahdollisuus vaikuttaa. Hankkeen valmisteluvaiheessa neuvotellaan mahdollisista kompensaatioista.'

Tolvan paliskunta

• Kotikunta: Posio Pinta-ala: 1 287,8 km2 
• Suurin sallittu eloporomäärä: 1 900 
• Poronomistajia: 61 
• Tolvan paliskunta kuuluu Itäkemijoen merkkipiiriin. Paliskunta sijaitsee Posion kunnan ja pieneltä osin Kuusamon kaupungin alueella. Paliskunta rajoittuu pohjoisessa Sallan, idässä Alakitkan ja Oivangin, etelässä Akanlahden ja lännessä Posion Livon ja Timisjärven palkisiin. 
• Paliskunnan alueesta noin 35 % on valtionmaata ja 65 % yksityismaata. Paliskunnan alueella on kolme suurta suojelualuetta: Riisitunturin kansallispuisto, Ritakorkian suojelualue (Natura) ja Kätkytvaaran suojelualue (Natura).

Lue lisää

SAAMELAISEN ELÄMÄNTAVAN PUOLESTAPUHUJA

Historia, nykyisyys ja tulevaisuus. Näistä kolmesta koostuvan jatkumon turvaamiseksi tarvitaan toisinaan tekoja. Tulevaisuus ei ole turvattu, jos perinteet unohdetaan (vuoden saamelainen Minna Näkkäläjärvi).

--- Teksti: Timo Rehtonen. Kuva: Minna Näkkäläjärvi  ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 1/2021.

1970-luvun alussa poronhoito oli toisenlaista kuin tänä päivänä. Liikkumista nopeuttavia moottorikulkuneuvoja oli harvassa, joten poromiehet olivat kairassa viikkokausia kerrallaan. Poronhoitoperheiden äidit eivät juurikaan käyneet töissä kodin ulkopuolella – heidän tehtävänään oli huolehtia perheen lapsista ja antaa oma työpanoksensa poronhoidolle.

Erkunan Tuomman Birit-Anni löysi onnensa naapurikylästä, Palojoensuusta. Sinne nousi myös Birit-Anni ja Heikki Mäkitalon koti Minnan syntymän aikoihin.
– Äitinä Birit-Anni piti yllä saamelaista elämäntapaa niin hyvin kuin se siihen aikaan oli mahdollista. Ja kuten siidoissa oli ollut jo vuosisatoja tapana, hän huolehti myös meidät lapset osaksi Erkunan siidaa, Minna Näkkäläjärvi kertoo.

Näkkäläjärven merkittävimmät lapsuusmuistot liittyvät poronmerkityksiin, erotuksiin ja paimennuksiin. – Parhaimmat muistot lapsuudesta sijoittuvat kevätaikoihin, jolloin sai olla poissa koulusta ja pääsi mukaan porohommiin, erityisesti paimennuksiin.

Eräs Suonttajärven kevätpaimennus on jäänyt erityisesti mieleen.
– Vedet olivat alkaneet jo nousta jokien ja jänkien päälle, vaikka yöt laavussa olivatkin kylmiä. Silloin ajattelin, että olisipa meillä nopeampi kelkka, että emme uppoaisi vetiseen jänkkään. Nykyään on nopeampia kelkkoja, mutta paimennukset ovat jääneet vähemmälle. Pitäisi aina miettiä mitä toivoo, Näkkäläjärvi nauraa. 

Lapsia oli siihen aikaan paljon, ja heillä riitti tekemistä.
– Saimme olla mukana kaarteella, paimentamassa ja milloin missäkin. Toimimme myös kenttäteurastuksessa nylkijöiden pikku apulaisina. Pidimme kiinni poron päästä, kun teurastajat löivät surmaniskun, laskimme veriä ja levitimme taljoja lumelle. Nykyään teurastamoissa tuskin saa käyttää lapsityövoimaa, mutta ajat olivat silloin toiset. 

Kesäiset vasanmerkinnät tehtiin Salvasjärven alueella, joka sijaitsee aivan nykyisen Hietakeron varausilmoitusalueen läheisyydessä.
– Vietimme siellä useita kesiä. Matka sinne tehtiin kävelemällä, silloin kun perheillä ei ollut useita koneita käytössä. Palojärvestä, läheltä Norjan rajaa, on Salvasjärveen matkaa noin 17 kilometriä, mutta onneksi reitti oli pääosin helppokulkuista tunturimaastoa.
– Muistan, kun äiti piti lapsitokan kävelyintoa yllä sanomalla, että tuon seuraavan tievan takana olemme jo perillä, mutta sen takana olikin vaan seuraava tunturi, josta hän lausui taas samalla tavalla.

Vakinaista on vain poronhoito

Vuonna 1969 syntyneen Minna Näkkäläjärven perheeseen kuuluivat äidin ja isän lisäksi isoveli ja pikkusisko. Leveämpää leipää oli saatavilla noina aikoina Ruotsissa, jossa perheen isä kävi viikot työskentelemässä metsurina. Myöhemmin hän asettui kotiseudulleen tekemään erilaisia sekatyömiehen hommia. 

Saamelaislapsena ja porosuvun jäsenenä pikku-Minna sai jo muutaman vuoden ikäisenä oman poromerkkinsä, joka pohjautui hänen äitinsä merkkiin. Siidan ihmiset hoitavat yhdessä poroja ja huolehtivat siitä, että merkki ja porot pysyvät siidassa.
– Saan olla kiitollinen oman siidani ihmisille siitä, että minullekin on luotu sitä kautta mahdollisuus olla mukana poronhoitohommissa. Siitä on kyse myös saamelaisessa poronhoidossa yleisestikin, eli ajatellaan aina tulevia sukupolvia ja heidän mahdollisuuttaan jatkaa elinkeinossa. Se onkin varmaan arvokkain asia, jonka olen perintönä saanut omilta ihmisiltäni. Ajattelutavan tehdä pyyteetöntä työtä yhteisön ja tulevien sukupolvien eteen.

Kouluaikoina, ala-asteella Palojoensuussa sekä yläasteella ja lukiossa Hetassa 'ei tapahtunut mitään erikoisempaa'. Koulunkäynti peruskoulussa ja lukiossa sujui hyvin ja päättyi lakkiaisiin.
– Lukion jälkeen lähdin harjoittelemaan omaa elämää ja sillä tiellä olen pysynyt.

Tie kulki ensin Inariin opiskelemaan saamenkäsitöitä, mutta jo vuoden kuluttua opiskelupaikaksi vaihtui Norjan Kautokeinoon juuri perustettu Saamelainen korkeakoulu (Sámi Allaskuvla), josta Näkkäläjärvi valmistui kolmessa vuodessa saamenkieliseksi luokanopettajaksi. Uutta ammattiaan hän harjoitti vuoden verran Ruotsin Jokkmokkissa (Jokimukka), mistä matka jatkui tutkimusinstituutin sihteeriksi Norjaan. Työura onkin koostunut määräaikaisten opettajanpestien lisäksi enemmän tai vähemmän projektiluonteisista työpaikoista, jotka kaikki ovat jollakin lailla liittyneet saamen kieleen, kulttuuriin tai poronhoitoon.
– Projektiluontoiset työt ovat olleet minulle ihanteellisia, koska silloin olen pystynyt olemaan mukana myös porohommissa.

Rajaseudulla asumisessa ja kolmen valtakunnan alueella työskentelyssä on omat etunsa.
– Kun osaa monia kieliä, on tarjolla hyvin myös työpaikkoja. On ihan tavallista, että tämän alueen lapset osaavat kolmea kieltä. Kielitaito luo kaikelle, myös poronhoidolle, paremmat elinmahdollisuudet, koska rajanaapureiden siidojen kanssa 'kuuletteleminen' kuuluu saamelaisporonhoitajien arkipäivään. 

Eri alueiden poromiesten välisiä keskusteluja käydään muun muassa silloin kun pedot alkavat liikkua. – Poromiehiä ei voida pitää tavallisina yrittäjinä, koska he eivät saa suojella omaisuuttaan, poroja, silloin kuin siihen on tarvetta. Tappiot pitää vain kärsiä ja toivoa, että pedot eivät pääse liiaksi lisääntymään.

Kotiseutu on kallis

Myös Minna Näkkäläjärven aviomies, Jari, on kotoisin Erkunan siidasta. Ensimmäinen perheen kolmesta pojasta syntyi vuonna 1995. Vuosituhannen vaihteessa Näkkäläjärven perhe muutti saman katon alle asumaan luontaiselinkeinotilalle Hettaan.
– En ole päässyt kauas kotikylästäni, mutta ehkä se ei ole ollut tarkoituksenakaan. Muualla asuessani on ollut koko ajan kaipuu takaisin tänne elämään sellaista elämää, joka tekee onnelliseksi. 

Lapsista kaksi nuorinta on ilmaissut mielenkiintonsa jatkaa poronhoidon parissa.
– Vanhin poika on valinnut erilaisen uran, ja se on ihan hyvä sekin. Kaikki pojat ovat valinneet oman tiensä kulkea kohti omaa elämää ja pärjäämistä. Se on tärkeintä.

Viikkojen reissut vähentyneet, paperityöt lisääntyneet

Vielä muutama sukupolvi sitten poronhoitajat kulkivat porojensa mukana eläen niiden kanssa yötä päivää. Nyt porotöitä tehdään enemmän päivätyöluonteisesti.
– Uuden teknologian myötä naisenkin osasta on tullut erilainen. Nykyään poronhoitoperheen äiti voi käydä töissä kodin ulkopuolellakin, mutta siitä huolimatta hän voi olla mukana myös poronhoidossa. Näin tapahtuu usein myös pakosta, koska perheen toimeentuloa ei voida enää aina varmistaa pelkällä poronhoidolla.

Poronhoidon luonne on muuttunut jo yhden sukupolven aikana valtavasti.
– Vanhempi sukupolvi haikailee vieläkin entiseen poronhoitomalliin. Ymmärrän sen kyllä hyvin, koska nykyään poronhoitoa pitää ajatella niin yrittäjämäisesti. Enää ei riitä, että saa lihan pöytään hoitamistaan poroista, vaan tuloslaskeman viivan alla pitää näkyä plusmerkkisiä rahasummia.

Näkkäläjärvi on juuri aloittanut työskentelyn Käsivarren paliskunnan sihteerinä.
– Toimin teknisenä sihteerinä, eli valmistelen kokouksia ja asiakirjoja sekä hoidan paperirumbaa ja tiedottamista. Työ vaikuttaa mielenkiintoiselta ja toivottavasti siitä tulee antoisa kokemus niin minulle kuin paliskunnallekin.

Käsivarren paliskunnan alueella on neljä eri siidaa, joista jokaisessa on oma perinteinen poronhoitomallinsa, alueensa ja jopa oma saamen kielen murteensakin.
– Tunnen Käsivarren paliskunnan toimintaa sen eri siidojen ihmisten kautta. Nyt onkin mielenkiintoista nähdä, miten paliskunta toimii hallinnon puolelta katsottuna.

Varausilmoitus tuli yllätyksenä aiheuttaen paniikin

Viimekeväinen malminetsintäyhtiö Akkerman Finland Oy:n varausilmoitus Käsivarren Hietakeron alueelle tuli shokkina Erkunan siidalle. Yhtiön tarkoituksena on varausajan sisällä hakea alueelle edelleen malminetsintälupaa. Pinta-alaltaan Helsingin suuruinen varausalue sijaitsee Erkunan Siidan alueella peittäen kesä- ja syyslaidunalueesta 70 prosenttia.
– Aiemmin ei ole tullut mieleenkään, että yhtäkkiä voi joutua puolustamaan omaa elämäntapaansa ja elinkeinoaan. Iski paniikki ja päässä pyöri kysymys, että miten tämä on edes mahdollista. Siitä hädästä syntyi ajatus, että on pakko tehdä jotakin, Näkkäläjärvi muistelee 'Ei kaivoksia Suomen Käsivarteen' -kansalaisliikkeen alkutaipaletta. 

Ensin varausilmoituspäätöksestä tehtiin valitus Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen, vaikka sen tiedettiinkin olevan käytännössä turhaa. Valitusta ei käsiteltäisi, koska Tukes ja kaivoslaki sallivat aluevarauksen ilmoitusluontoisena asiana. Valitusoikeus olisi ainoastaan toisella, samalle alueelle kaivostoimintaa suunnittelevalla yhtiöllä, ei saman alueen poromiehillä.
– Jostakin oli kuitenkin lähdettävä liikkeelle, jotta oma ja kyläläisten mielipide saatiin esille. Piti toimia nopeasti, koska valitusaikaa oli tiedon saannin jälkeen vain muutama päivä aikaa. Muutenkin oli kiire toimia, koska uusi laki oli astumassa voimaan jo joulukuussa. Silloin näytti, että lakiin ei ollut tulossa isoja muutoksia, Näkkäläjärvi muistelee kevään paniikinomaisia aikoja.
– Sitä oli kuin jänis autonvaloissa, ei tiennyt minnepäin pitäisi lähteä. 

Lakia ei kuitenkaan muutettu joulukuussa, vaan eduskunta päätti jatkaa sen valmistelua. Näkkäläjärvi arvioi, että kansalaisliikkeellä oli oma osuutensa prosessin kulkuun.
– Uskon, että on osittain meidänkin ansiotamme, että lakia ei hyväksytty sellaisenaan. Kansalaisadressin luovutusreissulla Helsingissä minulle jäi sellainen mielikuva, että kaivoslain valmistelu voi hyvinkin vielä edetä parempaan suuntaan. Muun muassa ympäristöministeri Krista Mikkosella oli samanlaisia näkemyksiä kuin meillä nykyisen kaivoslain sisällöstä ja sen parantamisesta.

Kansalaisliike toimii edelleen aktiivisesti. Tällä hetkellä odotetaan vastausta siihen, voidaanko varausilmoituspäätöksestä valittaa Korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Monimutkaisten lakikiemuroiden selvittämiseksi Näkkäläjärvi on saanut lakiapua Saamelaisneuvostolta.

Kaivosyhtiön kanssa ei ole tarkoitus neuvotella.
 – Yhtiö tunkeutui alueellemme ilmoittamatta siitä mitään meille. Nyt he ovat kertoneet erilaisissa julkisissa haastatteluissa neuvotteluhaluistaan, mutta katsomme, että on liian myöhäistä neuvotella.

Äidin hätä laittaa toimimaan

Ei kaivoksia Suomen Käsivarteen -liike on paljolti henkilöitynyt Minna Näkkäläjärveen.
– Asetuin keulakuvaksi tietoisesti, koska en voinut siihen tehtävään muitakaan pyytää. Tiedän itse tasan tarkkaan, mitä asiaa ajan. Äidin hätä omien lasten ja heidän lastensa tulevaisuudesta on laittanut toimimaan. Minulla on ollut myös paljon hyviä tukijoita, minkä vuoksi keulakuvana oleminen ei ole tuntunut yksinäiseltä. 

Kasvotusten Näkkäläjärvi on saanut hyvää palautetta ja kannustusta. Mahdollisista selän takana pahaa puhuvista hän ei välitä.
– En tietenkään usko, että minut nimetään kaikkialla yksimielisesti laupiaaksi samarialaiseksi, mutta ajattelen, että yli 37 000 allekirjoitusta adressissa osoittaa minun ja liikkeemme olevan oikealla asialla, Näkkäläjärvi sanoo.

Hän puhuu ajamastaan asiasta paljolti me-muodossa.
– Suurin osa mukanaolijoista tekee tätä vapaaehtoistyönä ja palkatta. Kaikkia meitä yhdistää huoli tulevaisuudesta ja luonnon säilyttämisestä. Eikä pelkästään Käsivarren alueella, vaan koko Saamelaisalueella. 

Kansalaisliikkeen valtavaan kasvuun on Näkkäläjärven mukaan merkittävänä syynä nykyisen kaivoslain puutteet.
– Keskusteluissa eri ihmisryhmien kanssa on tullut esille ihmettely siitä, miten tällainen kaivosviranomaisten ja -yhtiöiden harjoittama toiminta voi olla mahdollista Suomessa. Pidetään käsittämättömänä, että kaivoslaki voi kävellä muiden lakien ja olemassa olevien elinkeinojen yli.

Aktiivina toimiessa oppii myös uutta

Minna Näkkäläjärvi sanoo, että kansalaisliikkeessä toimimisen ansiosta hän on saanut paljon rautaista kokemusta yhteistyön eri muodoista. On ollut myös hienoa tutustua ihmisiin oman tuttavapiirin ja elinalueen ulkopuolelta.
– Myös oman paliskunnan ihmisten tuki on osoittanut, että meillä on yhteinen asia, jonka eteen täytyy taistella, jos halutaan, että tulevatkin sukupolvet saavat hoitaa porojaan Käsivarressa.

Minna Näkkäläjärvelle myönnettiin vastikään saamenkielisen sanomalehti Ávvirin 'Vuoden saamelainen 2020' -tunnustus. Sen tarkoituksena on 'rohkaista saamelaisia vaalimaan kulttuuriaan ja kieltään ja siirtämään niitä tuleville polville, sekä edistää valtaväestön tietoisuutta saamelaisista.'

Sekä ehdokkuus että varsinainen tunnustus tulivat Näkkäläjärvelle yllätyksenä. Hänen mielestään tunnustuksen ja kiitokset ansaitsevat yhtä lailla Ei kaivoksia Suomen Käsivarteen -liikkeen taustajoukot, kotiväen ohella.
– Onhan sitä tullut kirjoitettua vuosien varrella useampia kannanottoja ja monessa asiassa on puolustusasemissa seisottu. Työelämässäkin olen yrittänyt vaikuttaa siihen, että yhteiskunta ottaisi paremmin huomioon saamen kielen ja kulttuurin. Tulosta ei ole aina syntynyt, mutta koskaan en ole heittänyt yrittämästä. Enkä lopeta ennen kuin sydänkäyrä on suorana, Näkkäläjärvi naurahtaa ja kertoo lähtevänsä jatkamaan nutukkaiden neulomista.

Minna Näkkäläjärvi

• Omaa sukua Mäkitalo, saameksi Ergon Duommá Ánne Minna Biret Ellen. 
• 52-vuotias kansalaisaktivisti ja poronhoitaja Enontekiöltä, asuu Hetassa. Käsivarren paliskunnan osakas Erkunan siidassa. 
• Opiskellut saamenkäsitöitä, valmistunut saamenkieliseksi luokanopettajaksi. Työskennellyt opettajana. Ollut mukana erilaisissa saamen kieltä, kulttuuria ja poroelinkeinoa kehittävissä projekteissa. Toimii myös poronhoitajana. 
• Harrastaa saamenkäsitöitä. 'En ole aikaisemmin tiennyt, mitä ovat harrastukseni, koska lapsuudessani harrastamista pidettiin vähän joutavanpäiväisenä touhuna. Nyt kuitenkin olen tämän elämänkokemuksen kautta ajatellut, että harrastukseni on varmaankin saamenkäsitöiden tekeminen.' 
•  Motto: Hyvä tuli pallaa ja lämmittää, huono polttaa.

Lue lisää

POROMATKAILUYRITTÄJÄT SELVINNEET KORONA-AJASTA VAIHTELEVASTI

Liikevaihdon pudotus jopa 95 prosenttia. Tulevaisuuden matkailijavirroista ei tietoa. Valtion tuista ei apua. Poromatkailulle koronavuosi on ollut haastava.

--- Teksti: Timo Rehtonen. Kuva: Jonas Rudolph  ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 1/2021.

Lähestytään vakavaa ja ikävää asiaa kuitenkin ensin positiivisesti.
– Ulkomailla on patoutunutta matkustusintoa. Sieltä on tulijoita, kunhan korona saadaan hallintaan. Lapissa on väljyyttä, mikä on vahvuutemme. Valoa on siis tunnelin päässä!

Näin ajattelee rovaniemeläisen Arctic Reindeer -porotilamatkailuyrityksen toimitusjohtaja Miia Merkku.

Vaikka hänen yrityksensä liikevaihto on matkailun osalta pudonnut koronan vuoksi 90–95 prosenttia, on outo vuosi tuonut mukanaan jotain hyvääkin.
– Yhteydet ulkomaille pelaavat nyt paremmin, koska kaikkialla on jouduttu tekemään iso digiloikka. Suomessa olemme olleet jo pitkään digitaalisen maailman edelläkävijöitä, kun taas ulkomailla etäkokoukset ja muut sähköiset viestintämuodot ovat paljolti pysyneet lapsenkengissään, Merkku sanoo.
– Vielä joitakin vuosia sitten ulkomaalaiset yhteistyökumppanit olisivat halunneet asioida faxin välityksellä. Kerroin heille, että meillä ei ole sellaista laitetta ollut vuosikausiin, mutta sähköpostilla voisimme ottaa viestejä vastaan.

Nuoremmille lukijoille kerrottakoon, että telefaksi oli laite, joka kopioi kuvan paperista digitaaliseksi ja lähetti sen puhelinlinjoja pitkin vastaanottajalle. Perillä kuva tulostui jälleen paperille. Sitten koronan aikaisen matkailutoiminnan synkempiin puoliin.

Porotilamatkailuyhdistyksen varapuheenjohtajana Miia Merkulla on käsitys poromatkailuyritysten tilanteesta myös yleisemmällä tasolla.
– Matkailuala elää nyt rankkoja aikoja. Vaikeaa on ollut etenkin sellaisissa yrityksissä, joissa oli juuri ennen koronaa tehty isoja investointeja, jolloin kassassa ei ole ollut puskuria ottaa vastaan isoja taloudellisia iskuja. Ja vielä pitää kestää, koska käytännössä tilanteen normalisoitumista voidaan odottaa vasta tulevalla talvikaudella.

Täydellinen romahdus matkailijaluvuissa

Porotilamatkailuyhdistyksen puheenjohtaja, Saariselällä Reindeer’s Travel -yritystä pyörittävä Uule-Niiles Sara on samaa mieltä Merkun kanssa. Muutosta parempaan ei ole odotettavissa lähiaikoina. Ensi talvikin saattaa olla vielä hiljainen.
– Ennen koronaa poromatkailulla oli menossa kova nousukiito. Meilläkin tehtiin kuusi kuukautta vuodessa töitä aamusta iltaan. Se oli aikaa, jolloin moni yrittäjä uskoi tulevaisuuteen.

Saran yrityksen matkailutuotteet ovat tällä hetkellä myynnissä kolmena päivänä viikossa. Päätoimisen poromatkailuyrityksen ainoana vaihtoehtona on ollut satsata suomalaisiin asiakkaisiin.
– Olemme hieman muuttaneet ohjelmien sisältöä ja laskeneet hintaa. Siitä ei voi olla varma, onko hintojen alennus ollut oikea veto, mutta näin on kuitenkin yhteistyökumppaneitten kanssa päätetty. Nyt meillä on vieraillut 2–10 asiakasta päivässä, kun ennen koronaa päivittäinen asiakasmäärä oli sadan hujakoilla.

Sara sanoo, että ammattimaisesti toimivat, ison kulurakenteen omaavat yritykset tekevät tällä hetkellä tappiota joka päivä. Hänenkin yrityksensä pyörii aiemman 15–20 kausityöskentelijän sijaan pelkän omistajan työpanoksen voimin. Yksi henkilö käy avustamassa silloin, kun Saralla on muuta menoa.

Hiihtokeskusten lähellä mahdollisuus pärjätä parhaiten

Poromatkailua harjoitetaan laajalla alueella Suomussalmelta Utsjoelle. Kotimaisia matkailijoita voivat saada asiakkaikseen parhaiten sellaiset yritykset, jotka toimivat isoissa matkailukeskuksissa tai niiden lähistöllä.

Rovaniemen matkailijaluvut ovat nousseet valtavasti viime vuosina ulkomaalaisten matkailijoiden osalta, mutta suomalaiset eivät juurikaan pidä Rovaniemeä talvimatkailukohteena, jonne tultaisiin viettämään esimerkiksi hiihtolomaa.
– Tätä pidetään kauttakulkupaikkana, Miia Merkku sanoo.
– Toki Rovaniemen alue on tehnyt markkinointikampanjoita suomalaisille, ja esimerkiksi Aurinkomatkat on ottanut Rovaniemen yhdeksi pakettimatkakohteekseen, mutta kotimaiset asiakkaat eivät voi millään paikata kansainvälisten asiakkaiden jättämää aukkoa.

Alkuvuoden aikana Arctic Reindeer -porotilalla on käynyt muutamia asiakkaita viikoittain. – Ei se paljon ole, mutta eteenpäin kuitenkin, Merkku toteaa.

Hänen yrityksensä vahvuutena on, että matkailuvirtojen tyrehdyttyä on voitu panostaa muuhun toimintaan.
– Töitä on ollut aika paljonkin poronhoidon puolella. On helpotus, että tuloja tulee eri lähteistä. Lapissahan on tyypillistä, että elanto otetaan pienistä puroista.

 Usea poromatkailuyrittäjä harjoittaakin varsinaisen matkailutoiminnan lisäksi esimerkiksi lihanjalostusta ja lihan suoramyyntiä sekä myy oheistuotteita, kuten käsitöitä tai taidetta.

Tämän kauden liikevaihto tehtiin ennen koronaa parissa päivässä

Uule-Niiles Sara sanoo, että jos kansainvälisiä asiakkaita ei pian saada Lappiin, poromatkailuala romahtaa.
– Kylmä totuus on, että jos jäämme kotimaisten asiakkaiden varaan, tätä voi tehdä vain sivutoimena. Esimerkiksi meidän yrityksessämme näyttäisi siltä, että tämän kauden koko liikevaihto tulee olemaan samaa luokkaa kuin mitä ennen koronaa oli parin päivän liikevaihto.

Kevät voi vielä muuttaa jotain.
– Sitä on kuitenkin mahdotonta arvioida. Haasteellista on myös se, kun ei tiedä tuleeko huomenna kaksi ihmistä vaiko kymmenen. Kuitenkin koko ajan pitää olla valmius ottaa asiakkaita vastaan, Sara sanoo.

Miia Merkun mukaan tilanne voi kohentua hieman jo kesällä, jos koronatilanteessa ei tule takapakkeja. – Meillä vierailee joka kesä kymmeniä eurooppalaisia bussiryhmiä, jotka ovat menossa Nordkapiin tai tulossa sieltä. Näitä vierailuja on nytkin varauslistalla.

Arctic Reindeerillä on hyvin varauksia ensi kaudeksi. Käytännössä koronan vuoksi perutut matkavaraukset ovat siirtyneet vuodella eteenpäin.

Lapin matkailulle aiemmin merkittävät maat Kiina ja Australia pitänevät rajansa kiinni tämän vuoden ajan. Aasian alueelta voi olla mahdollista saada joistakin maista asiakkaita ensi kaudelle. Toivo on nyt kuitenkin eurooppalaisissa matkailijoissa.

– Jos heitä saataisiin tänne ensi talvena, olisi se pelastus alallemme, Uule-Niiles Sara sanoo.

Valtion konttorin tuet eivät ole osuneet oikeille kuukausille

Poromatkailuyritysten on ollut mahdollista saada Business Finlandin tukea. Valtionkonttorin myöntämät tuet eivät tähän mennessä ole olleet matkailualalle suotuisia, koska liikevaihdon putoamisen vertailujaksoina ovat olleet kesä- ja syyskuukaudet, jolloin poromatkailulla ei ole paljon asiakkaita normivuosinakaan.

– Olemme jääneet Valtionkonttorin tukimuodoista tämän takia ulkopuolelle. Toivottavasti tulee vielä kolmas tukijakso, joka painottuu talvikuukausille, Sara sanoo.

Korona-ajalla voi olla vaikutusta tulevaisuuden matkailutoimintaan

Saran mukaan sosiaalisen median kautta tapahtuva markkinointi on korostunut pandemian aikana.
– Somen paikallisryhmissä tiedottaminen on noussut tärkeäksi, koska niitä luetaan paljon. Tilanne on ollut uusi varmasti niin markkinoijille kuin markkinoinnin kohteillekin, eli kotimaisille matkailijoille. He eivät ehkä ole tottuneet lähtemään lomalla porosafarille, mutta nyt palveluja tarjotaan aktiivisesti. Ja on sellaistakin asennetta ilmennyt, että kun matkailun vaikea tilanne tiedetään, on osallistuttu safarille halusta tukea alaa.

Voi olla, että suomalaisia jää asiakkaiksi myös koronan jälkeen.
– Hinta on ongelma, koska suomalaiset haluaisivat halpoja tuotteita. Ei voi kuitenkaan olla niin, että ulkomaalaiset maksaisivat samasta tuotteesta enemmän. Kahta eri hintaa ei voi olla.

Myös Miia Merkku on pohtinut kotimaisten matkailijoiden tuomaa potentiaalia.
– Suomalainen on kotimaassaan hyvin itsenäinen matkailija, mutta kyse onkin nyt palveluntarjoajien muuntautumiskyvystä. Meillä olisi heille paljon tarjottavaa.

Pandemia-aika on nostanut esiin myös suurempia matkailun tilaan liittyviä kysymyksiä.
– On syytä miettiä, mitä matkailulta halutaan. Kysymys on siitä, kannattaako meidän ylipäätään jatkaa massamatkailua herkässä luonnossa, vai profiloidummeko voimakkaammin yksilölliseen palveluun ja pienempiin ryhmiin, jolloin matkailu on entistä kestävämpää ja parempilaatuista, Miia Merkku pohtii.

Lue lisää

AJANKOHTAISTA ASIAA PORONHOITOALUEELTA 2/2021

Käsivarren paliskunta - Lupa-ahma on pyydetty

Suomen riistakeskus myönsi tammikuussa Käsivarren paliskunnalle poikkeusluvan yhden ahman tappamiseen. Paliskunta haki alun perin kaatolupaa neljälle ahmalle. Luvan myöntämisellä on tarkoitus ehkäistä porotaloudelle aiheutuvia erityisen merkittäviä vahinkoja.

--- Teksti: Timo Rehtonen. Kuvat: Juha Tornensis  ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 1/2021.

Yhden ahman vähentämisellä ei ole juurikaan merkitystä. Luvanhakuvaiheessa oli kuitenkin niin vähän lunta, että ahman tappamien porojen todellista määrää ei pystytty osoittamaan. Yleensä olemme saaneet vuosittain kaksi kaatolupaa, sanoo Käsivarren paliskunnan poroisäntä Juha Tornensis.

Ahma on rauhoitettu Suomessa, mutta poronhoidolle aiheuttamien vahinkojen vuoksi sitä on voitu metsästää vuodesta 2017 alkaen. Suurimmaksi sallituksi saalismääräksi metsästysvuodelle 2020–2021 on asetettu kahdeksan ahmaa. Käsivarren paliskuntaa ahma kurittaa erityisesti, koska myös Norjan ja Ruotsin ahmat vierailevat alueella.

Ahman saalistusteho riippuu lumiolosuhteista, mutta kevättalven lumiolojen ennakointi metsästyskauden alussa on mahdotonta.
– Pyyntilupien hakuvaiheessa eletään paliskunnassa kiireisiä aikoja, kun taas kevätpuolella vuotta, jolloin vahingot pääasiassa tapahtuvat, lupia ei ole enää saatavissa. Keväällä meidän on helpompi seurata petotilannetta, kun porot ovat paimennuksessa.

Paliskuntain yhdistys on antanut maa- ja metsätalousministeriölle lausunnon, jossa se katsoo, että poikkeuslupien määrää säädettäessä tulee jättää riittävästi liikkumavaraa tarpeeseen ja tilanteeseen perustuvalle lupaharkinnalle.

Käsivarren erämaa-alueella sijaitsee useita Natura 2000 -kohteita. Korkein hallinto-oikeus on linjannut, että näillä alueilla Suomen riistakeskuksen ahman poistolupapäätösten pitää pohjautua Natura-arviointiin, jossa tulee tieteellisin perustein selvittää ahmayksilön tai yksilöiden poiston vaikutus. 

Paliskuntain yhdistys on valmistellut Käsivarren erämaa-aluetta koskevan Natura-arvion. Sen mukaan yhden ahman poistopyynnillä on olemattoman niukasti vaikutuksia kohteena olevaan Natura-alueeseen.

Poroisännälle nykyiset säädökset näyttäytyvät karulla tavalla.
– Ennen ahmojen pyynnistä maksettiin, eivätkä ne loppuneet silloinkaan. Nyt yleismaailmallinen trendi näyttää olevan, että poronhoidon tehtävänä on ruokkia petoja, Juha Tornensis toteaa.

Taivalkosken paliskunta - Yhden ahman kaatolupa vaati kuukausien työn

Taivalkosken paliskunnassa ahma kaatui päivässä, mutta metsästystä edeltävän byrokratian pyöritys kesti parisen kuukautta. Kuvio meni näin: Maaselän Natura-alueesta sijoittuu vain pieni osa Taivalkosken paliskunnan alueelle ja loput Pudasjärven kuntaan, mihin pyyntilupia ei voi myöntää. Lisäksi aiottu pyyntialue rajattiin Natura-alueen ulkopuolelle. Paliskunnassa ja Paliskuntain yhdistyksessä katsottiin, että Suomen riistakeskukselle tehtävän ahmankaatolupahakemuksen yhteyteen riittää Natura-arvioinnin sijasta Naturatarvearviointi.
– Se oli kattava, kymmeniä sivuja pitkä asiapaperi. Siinä esiteltiin muun muassa suojavyöhyke, joka oli tarkoitus jättää Maaselän alueen ympärille, poroisäntä Mika Käsmä kertoo.

Tämän jälkeen selvityksestä antoivat Suomen riistakeskukselle lausuntonsa ELY-keskus ja Metsähallitus, joista etenkin jälkimmäisen mukaan arviointi ei ollut riittävä.
– Siinä vaiheessa oli kulunut jo monta viikkoa. Riistakeskus halusi meiltä nyt vastaselvitystä ELY-keskuksen ja Metsähallituksen kantoihin. Uudessa selvityksessä laajensimme suojavyöhykettä ja kuvasimme tarkemmin, mihin ahman pyytäminen vaikuttaisi ja mihin ei.

Paperi meni jälleen ELY:n ja Metsähallituksen lausuttavaksi. Tällä kertaa molemmat antoivat aiempaa myönteisemmän lausunnon, jolloin riistakeskus päätti lopulta myöntää Taivalkosken paliskunnalle luvan yhden ahman pyytämiseen. Hakuprosessissa oli kuitenkin kulunut aikaa jo siinä määrin, että luvan sai vain kahdeksi vuorokaudeksi, koska helmikuussa ahmaa ei saa metsästää edes poikkeusluvalla. Riistakeskuksesta kysyttiin, aikooko paliskunta ottaa vastaan näin lyhytkestoisen luvan.
– Vastasin, että totta kai. Aamulla meitä lähti kuusi miestä metsään ja iltapäivällä toimenpide oli jo suoritettu, Käsmä kertoo.

Vaikka arviointien ja hakemusten tekemisiin käytettiin paljon aikaa ja vaivaa, ja tavoite jopa lopulta saavutettiin, ei Käsmän mukaan yhden ahman tappaminen poista paliskunnan peto-ongelmaa.
– Ahmoja on täällä valtavat määrät. Kun yksi poistuu, sen reviiri täyttyy nopeasti. Tämä lupamäärä – neljä koko poronhoitoalueelle – ei vaikuta mihinkään yhtään mitään, se on pelkkää kosmetiikkaa. Jos saisimme Pudasjärven merkkipiiriin kahdeksan lupaa ja kuusamolaisille sekä kainuulaisille annettaisiin saman verran, voisimme olla tyytyväisiä, Mika Käsmä toteaa ja kertoo juuri olevansa lisäämässä uutta ilmoitusta ahman tekemästä poronraadosta Pesä-sovellukseen.
– Tästäkään porosta ei tiedetä, kenelle se on kuulunut. Ahma kun usein irrottaa poron pään ja vie korvat mennessään. Täytyy yrittää kesällä etsiä poron pilttaa, jossa on tietoa poron omistajasta.

Pohjois-Sallan paliskunta - Pari vaikeaa vuotta näkyy poromäärissä

Poroisäntä Ensio Pirttilä arvioi, että aikaisempia, olosuhteiltaan huonoja vuosia paikkaillaan pahimmillaan vielä seuraavat viisi vuotta.
– Ja niiden tulevien vuosien pitää olla olosuhteiltaan hyviä. Nyt on ollut hyvä talvi, kun lunta on vähän ja se on pehmeää, joten porot pystyvät kaivamaan ruokaa helposti. Ne ovatkin pysyneet pääosin samoilla paikoilla ja ovat hyväkuntoisia, Pirttilä sanoo.

Pohjois-Sallan paliskunnan korkein sallittu poromäärä on 4800 poroa. Pirttilä arvioi paliskunnan porojen määrän olevan tällä hetkellä noin 3000 poroa. Viime vuosi oli erityisen vaikea poronhoidolle koko poronhoitoalueella.

Ilvesten määrä noussut

Pohjois-Sallan paliskunnassa on pantu merkille muutaman viime vuoden aikana ilveksen aiheuttamien vahinkojen yleistyminen. Ahman tekemien tuhojen määrä on pysynyt suurin piirtein ennallaan.
– Nyt kun lumi on ollut pehmeää ja vähäistä, ei ahmojen aiheuttamia vahinkoja ole ollut tänä talvena kuin muutamia, mutta ilveksen aiheuttamia on jo kymmeniä. Ehkä lauhat talvet ovat olleet suotuisia ilvekselle.

Pohjois-Sallan paliskunnalla on Venäjän kanssa yhteistä rajaa yli 100 kilometriä. Näyttää siltä, että naapurin puolen ilvekset pistäytyvät tekemässä saalistusreissuja Suomen puolella.
– Ne tekevät pikku lenkkinsä ja palaavat Venäjälle. Poikkeuslupia ilvesten kaatamiseen on haettu ja saatukin, mutta niiden metsästäminen on hankalaa tästä syystä, hän sanoo.

Kansainvälinen peto voi olla taudinlevittäjä

Maailmanlaajuisena virusaikana myös mahdollisten eläinperäisten virusten leviäminen suur- ja pikkupetojen välityksellä jos ei suorastaan huoleta, niin ainakin aiheuttaa pohdintaa. Pari vuotta sitten Kaakkois-Suomessa alettiin metsästää villisikaa aiempaa tehokkaammin, koska sen pelättiin levittävän afrikkalaista sikaruttoa, jota oli todettu Pietarin alueella. Suomen villisikakanta saatiin näin laskuun.
– Taudit ja loiset saattavat levitä petojen ja niiden jättämien haaskojen välityksellä. Esimerkiksi ekinokokkia on löytynyt vuosittain muutamasta porosta, Pirttilä sanoo. Pari vuotta sitten Kaakkois-Suomessa alettiin metsästää villisikaa aiempaa tehokkaammin, koska sen pelättiin levittävän afrikkalaista sikaruttoa, jota oli todettu Pietarin alueella. Suomen villisikakanta saatiin näin laskuun.

Heisimatoihin kuuluva ekinokokki elää aikuisena koiraeläimen suolessa. Toukkavaiheen väli-isäntinä voivat toimia hirvieläimet ja muut märehtijät, myyrät tai jyrsijät.

Lue lisää

KOIRIEN AIHEUTTAMAT VAHINGOT LISÄÄNTYNEET MERKITTÄVÄSTI

Poroisäntien mukaan metsästyskoirien aiheuttamat vahingot ja häiriöt poronhoidolle ovat yleistyneet viime vuosina. Syinä ovat muun muassa höltynyt koirakuri, tietämättömyys ja metsästystavan muuttuminen.

--- Teksti: Timo Rehtonen. Kartta: Paliskuntain yhdistys  ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 1/2021.

Vakavimmissa tapauksissa koira on joko repinyt poroa tai jopa tappanut sen. Alakylän paliskunnassa sattuu vuosittain useampia tällaisia tapauksia.
– Sinänsä on positiivista, että viime syksynä koiranomistajat itse ilmoittivat näistä. Se on hieman jopa yllättävää, ehkä valistus on auttanut, poroisäntä Jani Jääskö sanoo.

Palojärven paliskunnan poroisäntä Tapio Vuolo ei ole täysin vakuuttunut kaikkien metsästäjien valistuneisuudesta. Edelleenkin tapauksia jätetään ilmoittamatta.
– Jos vahinko käy, niin sillehän ei voi enää mitään, mutta kun luikitaan pakoon ilmoittamatta, se on ihmeellistä toimintaa. Poro saatetaan jopa lopettaa, mutta siitä ei kerrota kenellekään.

Vuolon mukaan kahden viime vuoden aikana koirien aiheuttamia vahinkoja on tapahtunut enemmän kuin koskaan aiemmin.
– Koira on tällä palkisella suurin peto. Tappamisten ja repimisten lisäksi koirat aiheuttavat häiriötä pelkällä läsnäolollaan.

Vuolo korostaa, että paikalliset metsästysseurat ovat toimineet mallikkaasti.
– Vanhan ajan seuroissa tiedetään, miten pitää toimia. Niiden kanssa pidetään palavereja pelisäännöistä ja kauden aikana metsästäjät kysyvät meiltä, missä he voivat liikkua. Ongelmia aiheuttavat pienet seurueet, joiden liikkeistä paliskunnassa ei tiedetä mitään. Metsähallitus on määritellyt niille metsästysalueen, joka voi olla missä päin kuntaa tahansa, Vuolo sanoo.

Koirat pakottavat porot siirtymään

Sallan paliskunnassa on huomattu, että sen keskeinen laaja laidunalue, jossa myös metsästetään paljon, on alkanut viime vuosina tyhjentyä poroista syksyisin. Ne siirtyvät metsästyskauden aikana kylien lähelle ja asumusten piiriin.
– Arvio on, että metsästys on ainakin osasyy porojen siirtymiseen pois perinteisiltä laidunalueilta. Mielestäni tämän ilmiön syyt pitäisi tutkia tieteellisesti, poroisäntä Pasi Oinas sanoo.

Samanlaista porojen siirtymistä on todettu tapahtuvan myös Alakylän paliskunnassa.
– Koirat hajottavat tokkia. Kun poro kohtaa paljon häiriötekijöitä, se rantautuu Ounasjokivarteen asutusalueelle ja yksityismaille. Tämä on seurausta hirvenpyynnin aikaistamisesta, Jani Jääskö toteaa.

Hänen mukaansa hirvenmetsästys alkaa näkyä poronhoidossa jo elokuussa, kun metsästäjät kouluttavat hirvikoiriaan vesilintujen pyyntikaudella.
– Hirvipyyntipaine yhdistettynä suureen määrään hirvikoiria aiheuttaa valtavan sirkuksen valtion mailla, koska sekä poronhoito että hirvenmetsästys sijoittuvat samoille alueille. Lintukoirista en katso olevan poroille häiriötä, koska niillä metsästetään eri tavoin kuin ajavilla koirilla.

Tapio Vuolo toteaa, että nykyisellä hirven kiimarauhoituksella ei ole vaikutusta metsässä liikkuvien koirien määrään. Rauhoitusaikana pidetään paljon hirvikoirakokeita, joista ei edes ilmoiteta paliskuntaan. Hirvenpyyntiaika on myös liian pitkä.
– Meillä alkavat porot olla tarhassa marras–joulukuulla. Hirvenpyynnin jatkuessa koiria ilmestyy tarhoille häiriköimään.

Vuolo pitää valitettavana myös sitä, että jotkut metsästäjät päästävät useamman koiran kerrallaan irti.
– Kuten tiedetään, koiran saalisvietti iskee päälle laumassa huomattavasti herkemmin kuin sen liikkuessa yksinään. Tästä asiasta ovat olleet huolissaan myös 'vastuulliset', yhdellä koiralla metsästävät.

Hirviä metsästetään eri tavalla kuin aiemmin

Hirvenmetsästyksen luonne on muuttunut viime vuosien aikana oleellisesti.
– Ennen vanhaan norjanharmaahirvikoira lyllersi eteenpäin isännän lähettyvillä. Tänä päivänä koirat löysätään irti ja niitä seurataan paikannuslaitteiden avulla. Metsästäjät vahtaavat ruutua ja ajavat autolla koiran perässä kymmeniä, ellei satoja kilometrejä päivässä, Vuolo sanoo.
Jani Jääsköllä on jyrkkä näkemys paikannuslaitteiden käytöstä hirvenmetsästyksessä.
– Tuollaiset isojen poikien videopelit pitäisi lailla kieltää. Nythän 'metsästäjä' saattaa vilkaista silloin tällöin koiran sijaintia seuratessaan samalla kännykästä jääkiekkoa. Sitten kun koiran arvellaan olevan hirvenajossa, se onkin poron perässä.

 
Jääskön mielestä koirakuri on yleisesti höltynyt.
– On paljon metsästyskoiria, joilla ei pitäisi metsästää. Niiden käyttäytymistä voi poronhoidon näkökulmasta verrata suden käyttäytymiseen.

Tapio Vuolo toteaa, että hirvenmetsästyksessä käytettävien koirien määritelmää pitäisi tarkentaa. Laissa sanotaan, että hirvieläinten metsästyksessä ei saa käyttää kytkemättömänä ajavaa koiraa, jonka säkäkorkeus on yli 39 senttimetriä.
– Nykyiset hirvikoirat ovat tätä isompia ja täysin ajavia. Ja sellaisia koiria ei pitäisi käyttää, jotka eivät sovellu metsästykseen. Jos koira raatelee poroa kerran, se uusii tekonsa. Se on todettu moneen kertaan vuosien saatossa.

Myös lemmikkien omistajat tarvitsevat valistusta

Joka vuosi syntyy pahaa jälkeä myös kotikoirien päästessä porotarhoihin.
– Koira jätetään pihalle pissalle eikä huomata, että se käy pienen mutkan poroaidassa. Koirien pidon yleistyttyä ovat yleistyneet myös semmoiset lemmikin pitäjät, jotka eivät jaksa huolehtia kotieläimestään, Jääskö sanoo.

Palojärven paliskunnassa porojen uhkana ovat keväällä alueelle saapuvien mökkiläisten mukanaan tuomat koirat. Pääsiäinen on pahinta aikaa. Kriisitilanteita aiheuttaa ymmärtämättömyys siitä, miten koirat ja porot suhtautuvat toisiinsa.
– Koiranomistajille kerrotaan, että poro saattaa vauhkoontua nähdessään oudon koiran. Se on monelle uusi tieto. Valistamisesta on kyllä opittu, mutta joka vuosi tulee uusia tapauksia, Tapio Vuolo sanoo ja muistelee tapausta, jossa hän kohtasi nuoren parin, joka tarpoi vastaan järven jäällä pitkin upottavaa kelkanjälkeä. Miehellä ja naisella oli mukanaan kolme koiraa, joista yksi oli hihnassa ja kaksi vapaana.
– Kysyin, mistä he ovat tulossa. Rouva sanoi, että he olivat käyneet näyttämässä koirille vähän poroja. Minä puolestani kerroin heille, että niin ei pitäisi tehdä. Kun poro näkee oudon koiran, se alkaa hädissään törmäillä aitaa päin ja sitten ollaankin jo vahinkojen äärellä. Lopulta he ymmärsivät asian vakavuuden.

Taloudelliset tappiot poronhoitoalueella mittavia

Sallan paliskunnan poroisäntä Pasi Oinas sanoo, että koirien aiheuttamat yksittäiset vahingot eivät ole taloudellisesti ylitsepääsemättömän raskaita. Metsähallitus myi vuonna 2020 Sallan riistanhoitoyhdistyksen alueelle 836 hirvilupaa ulkopaikkakuntalaisille. Paikallisten hirvenmetsästäjien määrä oli 702. Lisäksi hirvenmetsästyksen vuorokausilupia myytiin 171 kappaletta.
– Vahinkojen määrä on metsästäjämääriin katsoen varsin vähäinen, mutta porojen siirtäminen tarhaan tai vaihtoehtoisesti luonnonlaitumille aiheuttaa ylimääräisiä kustannuksia.

Kun koira aiheuttaa vahinkoa porolle, korvaus maksetaan useimmiten koiranomistajan vakuutuksesta.
– Ongelmana on, että vakuutusyhtiöiden käytännöt vaihtelevat. Jotkut vakuutusyhtiöt eivät maksa mitään, toiset korvaavat käyvän arvon. Arvioisin koiratuhojen aiheuttavan vuositasolla kymmenien tuhansien eurojen vahingot Palojärven paliskunnassa, Tapio Vuolo sanoo.

Alakylän paliskunnan poroisäntä ei ole tyytyväinen koirien aiheuttamien vahinkojen korvausjärjestelmään.
– Koirat ovat tappaneet meiltä siitosvaamia ja vasoja, joista olisi saatu tuottoa tulevaisuudessa. Niistä maksettava pieni kertakorvaus ei vastaa todellisia tappioita, Jani Jääskö sanoo.

Sallassa ei ole tehty koirien aiheuttamista vahinkotapauksista rikosilmoituksia, mutta poliisi on ollut apuna useammankin tapauksen selvittämisessä. Alakylän paliskunnassa on ilmoitettu poliisille joistakin tapauksista ja tehty muutama rikosilmoitus. Palojärven paliskunnassa on menetelty samoin, mutta saatujen kokemusten perusteella poroisäntä Tapio Vuolo katsoo rikosilmoituksen tekemisen olevan käytännössä turhaa.
– Poliisi on ilmoittanut poron olevan niin arvoton eläin, että siihen kohdistuvien vahinkojen tutkimiseen ei kannata tuhlata resursseja.

Ei voida sivuuttaa olankohautuksella ja satasta tarjoamalla

Koirien aiheuttamien vahinkojen kasvaessa on asiaan suhtauduttava sen vaatimalla vakavuudella. Hirvenmetsästyskauden aikana joissakin paliskunnissa joudutaan esimerkiksi päivystämään tokkaa ympärivuorokautisesti.

Koirien aiheuttama vahinkoriski poronhoitoalueella lasketaan nykyään vähintään kymmenissä tuhansissa euroissa, mutta kun mukaan otetaan koirien aiheuttamat häiriöt porojen talvilaiduntamiseen ja rykimään, tappiot voivat nousta vuositasolla jopa puoleen miljoonaan euroon. Kyse ei ole enää mistään pikkujutuista, eikä vain siitä, että koiranomistaja voi vahingon sattuessa hoitaa asian lykkäämällä satasen setelin poronomistajan kouraan.

Paliskuntain yhdistys antoi lausunnon koirien käyttämisestä metsästyksessä

Paliskuntain yhdistys on lähettänyt maa- ja metsätalousministeriölle lausunnon, jossa tuodaan esille nykymuotoiseen metsästykseen liittyviä ongelmia:
'Metsästyskoirien poroille ja poronhoitotöille aiheuttamat vahingot ja häiriöt metsästyksen tai koirankoulutuksen yhteydessä ovat jatkuvasti yleistyneet, kun perinteinen metsästyskulttuuri on hiipunut, paikanninteknologia vallannut tilaa, vahvasti saalisviettisten ajoon ja puremiseen taipuvaisten koirien jalostus noussut valtalinjaksi metsästyskoirien jalostuksessa ja metsästyskoiramäärät kasvaneet.'

Paliskuntain yhdistys vastustaa jyrkästi hirvenmetsästykseen esitettyjä aikaistuksia ja kiimarauhoituksen lyhentämistä poronhoitoalueella:
'Porojen rykimäaikainen rauha eli kiimarauhoitus ja poronhoitotöiden toteutuksen onnistuminen on turvattava. Poronhoitotyöt ja rykimä ovat kiivaimmillaan lokakuussa. Mikäli hirvenmetsästys on poronhoitoalueella ajoitettava tälle ajankohdalle, tulee se hoitaa ilman koiria.'

Lausunnossa todetaan, että porot eivät pysty asettumaan talvilaidunmailleen koirien vuoksi:
 'Syys–lokakuun aikaisen koirapaineen vuoksi porojen rykimä häiriintyy tai pahimmillaan estyy. Tämän seurauksena osa poroista jää tiinehtymättä, mikä alentaa seuraavan vuoden vasatuottoa ja poronomistajan tuloja.'

Nykyinen tilanne metsästyskoirien käytön osalta on kokonaisuudessaan kohtuuton:
'Metsästysoikeus ei voi olla oikeutta vaarantaa toisten eläinten ja ihmisten turvallisuutta säännönmukaisesti ja yhä lisääntyvässä määrin.'

Lausunnossa vaaditaan muun muassa seuraavanlaisia muutoksia:
'Koirametsästyksen aiheuttamien vahinkojen ja merkittävien häiriöiden vuoksi metsästystä koiria käyttäen tulee rajoittaa poronhoitoalueella. Porovapaiden koirien hallittu käyttö voidaan sallia kiimarauhoituksen jälkeen marraskuun loppuun asti. Joulu–tammikuun metsästyksessä koirien käyttö tulee poronhoitoalueella kieltää.'

Lausunnossa otetaan kantaa myös koiravahingoista maksettaviin korvauksiin. Korvausjärjestelmän ei katsota olevan ajan tasalla.

ASKO LÄNSMAN: METSÄSTYS PITÄISI RAJATA TIETYILLE ALUEILLE

Utsjoella, Kaldoaivin paliskunnassa porot kootaan syksyisin paliskunnan eteläosaan. Kauaa ne eivät kuitenkaan siellä pysy, sillä hirvenmetsästyksen alettua hirvikoirat ajavat porot takaisin tunturiin.
– Tilanne on katastrofaalinen. Laidunkierto katkeaa metsästyksen vuoksi täysin, Asko Länsman sanoo.

Tilanne on pahentunut sitä mukaa kuin ulkopaikkakuntalaisten metsästäjien – ja hirvikoirien – määrä on kasvanut. – Riistanhoitoyhdistyskin on lausunut, että koirilla metsästäminen ei sovi tänne laisinkaan.

Länsmanin mukaan hirvikoirien poroille aiheuttamien vahinkojen, kuten repimisten ja tappamisten määrää on vaikea arvioida, koska porot laiduntavat vapaana tunturissa. – Lähtökohtana on, että porot saavat olla rauhassa, mutta nyt tämä ei toteudu hirvikoirien takia, Länsman sanoo.

Hänen mielestään hirvenmetsästys tulisi sallia vain osassa paliskuntaa. – On kohtuutonta poronhoidolle, että metsästys on sallittua kaikkialla paliskunnan alueella.
- Asko Länsman on utsjokelaisen poronlihajalostamo Lumiporon toimitusjohtaja, poromies ja Paliskuntain yhdistyksen hallituksen jäsen.

Lue lisää

TURVETUOTANTOALUEITA ON MAHDOLLISTA PALAUTTAA POROLAITUMIKSI

Tupasvilla menestyi hyvin paljaalle suopohjalle siirrettynä.

Luonnontilaiset suot ovat tärkeitä porojen kesälaitumia. Eteläisellä poronhoitoalueella Pohjois-Pohjanmaalla ne ovat olleet myös hyvin turvetuotantoon soveltuvia. Pudasjärven kaupungin ja entisen Yli-Iin kunnan alueilla turvetuotanto onkin merkittävä soiden käyttömuoto. Vapo Oy:llä on ollut turvetuotannossa kaikkiaan lähes 4000 hehtaaria suota yhteensä 27 kohteessa. Turveruukki Oy:llä on tuotantoalueita kaikkiaan n. 3000 ha. Asiaa tutkittiin juuri valmistuneessa Turveporo-hankkeessa.

--- Teksti: Oili Tarvainen, Hannu Hökkä, Jouko Kumpula, Anne Tolvanen ja Mika Jokikokko. Kuvat: Olli Tarvainen  ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 1/2021.

Lähitulevaisuudessa turpeen energiakäyttö vähenee merkittävästi ilmastopoliittisista syistä, ja turvetuotanto vielä tuotannossa olevilla alueilla tulee päättymään hyvinkin nopeasti. Perinteisten jälkikäyttömuotojen lisäksi tarvitaan uusia vaihtoehtoja, joissa otetaan huomioon ympäristövaikutusten lisäksi myös aluetaloudelliset tekijät. Porotalouden näkökulmasta suonpohjien paras käyttömuoto olisi uusien laidunalueiden perustaminen istuttamalla tai palauttamalla niille sellaista suokasvillisuutta, jota poro käyttää ravinnokseen luontaisesti. Laidunalueiden lisääntyminen vähentäisi todennäköisesti myös ristiriitoja porotalouden ja muiden maankäyttömuotojen välillä.

Turveporo-hankkeessa turvetuotannosta vapautuneille suonpohjille siirrettiin koneellisesti poron ravintokasvien, tupasvillan, järvikortteen ja raatteen luontaisia kasvustoja syksyllä 2017 (ks. Poromies-lehti 6/2018). Kasvustojen menestymistä seurattiin kolmen kasvukauden ajan (2018–2020). Lisäksi seurattiin kahden erilaisen laidunseoksen menestymistä kylvökoealoilla. Siirtoistutettuja ja kylvettyjä kasvustoja verrattiin suonpohjien luontaisen kasvittumiseen. Lisäksi puolet koealueista aidattiin, jotta voitiin selvittää laidunnuksen vaikutukset kasvillisuuden palautumiseen.

Kasvustojen seurantamittauksia Latvasuon koekentällä.

Koneellisesti siirretyistä luonnonkasveista parhaiten kasvuun lähti tupasvilla. Kasvustot vahvistuivat ja kukkivat runsaasti siirron jälkeisinä vuosina, joskaan niiden leviämistä ei voitu kattavasti todentaa kolmessa vuodessa. Tupasvilla näytti kuitenkin kestävän hyvin koneellisen siirron ja menestyi sekä kuivilla että märillä alustoilla.

Järvikortteen ja raatteen siirto ei tuottanut toivottua tulosta. Erityisesti järvikorte näytti olevan altis kilpailulle muun kasvillisuuden kanssa: koneiden mukana tulleet rikkakasvit valtasivat järvikortealat jo ensimmäisenä vuonna. Toisaalta järvikorte levisi ojien varsilla, jossa sitä esiintyi luontaisesti. Myös raate juurtui ja kukki kosteissa ojanpenkoissa, joihin sitä istutettiin käsin. Kokemusten perusteella järvikortteen ja raatteen koneellista siirtoa ei ole siten kustannustehokasta toteuttaa, vaikkakin molemmat kasvilajit näyttävät leviävän nopeasti, mikäli kasvuolosuhteet ovat niille suotuisat.

Molemmat kylvökokeissa käytetyt laidunseokset kehittyivät tasaisesti kokeen aikana. Monivuotinen Etelä-Suomessa kivennäismailla käytettävä Riistalaidun Diana -laidunseos menestyi odotuksia paremmin, kun sen menestymistä verrattiin turvemaille soveltuvaan laidunseokseen. Lisäksi suhteutettuna kylvettyyn siemenmäärään molempien laidunseosten timoteilajikkeiden kuivasato oli samalla tasolla. Saatujen tulosten perusteella laidunseoksia voi suositella kuivemmille suonpohjille, joilla koneiden kantavuus on hyvä.

Turvetuotannon päättymisestä kulunut aika, pohjaveden pinnan tason vaihtelut sekä alueen hoitotoimet vaikuttavat merkittävästi kasvillisuuden kehittymiseen suonpohjille. Tuhka- ja typpilannoitetut rehuseosten kasvustot peittivät paljasta maata tehokkaammin kuin luonnonkasvien kasvustot. Toisaalta koneiden tai siirrettyjen kasvustojen mukana tulleet rikkakasvit valtasivat erityisesti järvikortealat heti ensimmäisenä vuonna. Rikkakasvien kasvustot kuitenkin taantuivat nopeasti. Yhteen vetäen voidaan todeta, että sekä luonnonkasvien siirrolla että rehuseosten kylvöllä voidaan edistää porolle soveltuvien ravintokasvien leviämistä. On kuitenkin todettava, että moni poron ravintokasvi leviää myös luontaisesti suonpohjille ympäröiviltä alueilta.

Hankkeen viimeisenä vuonna toteutettiin myös sidosryhmille suunnattu kysely tuotannosta poistettujen turvesoiden jälkikäyttömuodosta. Hankkeen tuloksista on tiedotettu retkeilyissä, seminaarissa, sanomalehtiartikkeleissa ja paikallistelevision ja paikallisradion uutisissa. Lisäksi tuloksista on valmistumassa raportti Luonnonvarakeskuksen julkaisusarjaan sekä tieteellinen artikkeli.

Hanke toteutettiin Luonnonvarakeskuksen koordinoimana yhteistyössä paliskuntien, turvetuotantoyhtiöiden ja Pudasjärven kaupungin kanssa. Hanketta rahoittivat Euroopan aluekehitysrahasto (Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus), Luonnonvarakeskus, Pudasjärven kaupunki, Turveruukki sekä Kiimingin ja Kollajan paliskunnat.

HAASTATTELUILLA TIETOA SOVELLUSMAHDOLLISUUKSISTA: MENETELMÄÄ KANNATTAA KEHITTÄÄ

Turvesoiden jälkikäytön mahdollisuudet porotaloutta hyödyttävästi riippuvat paljon eri sidosryhmistä ja rahoituksesta. Maanomistajilla on keskeinen rooli, sillä he päättävät aina lopulta alueelle tulevan jälkikäyttömuodon. Kenttäkokeiden lisäksi hankkeessa tehtiin kaksi haastattelua, joilla selvitettiin maanomistajien ja eri sidosryhmien (turvetuottajien, poronhoitajien, viranomaisten, maa- ja metsätalous- sekä riistaorganisaatioiden) näkemykset turvesoiden jälkikäytöstä.

Haastatteluilla saatiin tietoa käytännön toteutusmahdollisuuksista ja yleisestä kiinnostuksesta aiheeseen sekä kehitysideoita. Ne vaikuttavat merkittävästi tulosten laajempaan sovellettavuuteen.

Poron ravintokasvien siirto ja kasvatus turvetuotannosta vapautuneilla suonpohjilla nähtiin yleisesti lupaavana ja hyödyllisenä vaihtoehtona, vaikkakin toimien rahoitukseen ja laajemman mittakaavan toteutettavuuteen liittyy epävarmuutta. Mikäli kasvien siirtoistutus tai kylvö saadaan toimimaan kustannustehokkaasti, sitä voitaisiin hyödyntää erityisesti joillakin sopivilla paikoilla kosteikkojen perustamisen yhteydessä. Valtio voisi rahoittaa turvetuotantoalueiden jälkikäyttöä porolaidunten palauttamisen lisäksi hiilinieluina ja vesilintukosteikkoina, jotka osaltaan auttavat ylläpitämään biodiversiteettiä ja vesien laatua.

Turvetuotantoalueita vapautuu tuotannosta lähitulevaisuudessa suuria määriä, ja poron ravintokasvien palauttaminen niille koettiin mahdollisuutena lisätä ja monipuolistaa porolaitumia. Vastaajat olivat sitä mieltä, että menetelmää ja sen rahoitusmuotoja kannattaa kehittää, jotta sitä voidaan tarjota maanomistajille houkuttelevana vaihtoehtona.

Lue lisää

NAISTEN MÄÄRÄ PORONOMISTAJINA ON KASVANUT, MUTTA PALISKUNTIEN HALLITUKSISSA HEITÄ ON VÄHÄN

--- Teksti: Timo Rehtonen. Kuva: Tarja Konstig ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 1/2021.

'Poronomistajissa on yhä enemmän naisia, joten olisi luonnollista, että heitä olisi paliskuntien hallituksissakin.'

Tätä mieltä on Posion Livon paliskunnan hallituksen jäsen Minna Tuomivaara-Oiva. Henni Seppänen Kallioluoman paliskunnasta arvioi, että naiset eivät ehkä koe hallintoa omaksi paikakseen.

Syytä voi olla osaksi naisissakin. Hallituspaikka saattaa tuntua olevan oman mukavuusalueen ulkopuolella.
– On tietysti omat vaikeutensa liittyä mihin tahansa työyhteisöön, jossa toinen sukupuoli on vahvasti edustettuna, mutta kun on vain oma itsensä, niin uskon, että puhevälit aukeavat, Minna Tuomivaara-Oiva sanoo.

Minna Tuomivaara-Oiva opiskelee lähihoitajaksi ja toimii sivutoimisena poronhoitajana. Posion Livon paliskunnan hallituksen jäsen ja ollut poronhoitotöissä lapsesta lähtien isän ja äidin porotilalla.

Tuomivaara-Oiva toimi aiemmin myös varaporoisäntänä. Hän kieltäytyi kuitenkin uudesta kaudesta opiskelukiireidensä vuoksi.
– Varaherraksi nimittämiseni saattoi hieman järkyttää vanhempia miehiä. Sittemmin tilanne tasaantui, eikä mitään ongelmia ole ollut. Meidän palkisen kokouksissa kaikkien mielipiteitä kuunnellaan ja olen kokenut olevani tasavertainen miesten kanssa, sanoo Tuomivaara-Oiva, joka on aloittanut porotöiden tekemisen jo lapsena. Kaikki oman paliskunnan ihmiset ovat hänelle tuttuja.
– Olen saanut pienestä pitäen olla mukana päätöksenteossa.

Erilaisia vastuita eri sukupolville

Tuomivaara-Oivan mukaan olisi hyvä, että paliskuntien hallituksissa olisi mukana monen sukupolven ja kummankin sukupuolen edustajia.
– Nuoremmilla ihmisillä on esimerkiksi nykyteknologia hyvin hallussaan, joten heille voisi antaa vastuuta sen toteuttamisesta. Paikannusjärjestelmien käyttö poronhoidossa on yksi esimerkki tällaisesta.

Tuomivaara-Oiva on kiinnittänyt hallitustyöskentelyssään huomiota erityisesti paliskunnan kulurakenteeseen.
– Kulut vaikuttavat suoraan päämaksuihin, joten haluan seurata taloutta tarkasti. Jos paperipuoli ei ole kunnossa, ei ole mikään kunnossa. Katselen kokouksissa tarkasti läpi kaikki laput.

Hallitukseen ei ole ollut tunkua

Vantaalta kotoisin olevan Henni Seppäsen urakehitys Kallioluoman paliskunnan rahastonhoitajaksi ja hallituksen jäseneksi on ollut nopeaa. Vuonna 2016 Kuusamoon muuttaneella Seppäsellä on tätä nykyä oma poromerkki ja pieni porokarja. Tällä hetkellä hän on äitiysvapaalla.
– Rahastonhoitajan tehtäviä on hyvä tehdä silloin kun lapsi nukkuu, Seppänen sanoo ja kertaa viime vuosien tapahtumia.
– Muutin viitisen vuotta sitten Kuusamoon poromiehen emännäksi. Ennen äitiysvapaalle jääntiä työskentelin päätyökseni Kuusamon kaupungilla sihteerinä, mutta otin sitten rahastonhoitajan työt vastaan kun edellinen rahastonhoitaja halusi lopettaa. Vuoden jälkeen pääsin mukaan hallitukseen, kun täällä meidän paliskunnassa ei ole sinne ollut oikein tunkua. Ajattelin kyllä itsekin, että mitähän ne ajattelevat tämmöisen kaupunkilaisen pystyvän antamaan hallitukselle, mutta ihan hyvin minä olen siellä pärjännyt, Seppänen naurahtaa.

Henni Seppänen on Kallioluoman paliskunnan hallituksen jäsen ja rahastonhoitaja sekä sivutoiminen poronhoitaja, poronomistaja.

Hän sanoo, että muu hallitus, joka koostuu pelkästään miehistä, on ottanut hänet hyvin vastaan.
– Olen saanut hyvää oppia porotaloudesta ja niistä kiemuroista, jotka eivät näy tavan ihmisille. En ole toisaalta kovin paljon vielä pystynyt ottamaan kaikkiin asioihin kantaa, koska olen ollut mukana niin vähän aikaa.

Seppänen arvioi, että naisen läsnäoloa saatetaan ehkä hieman varoa, koska vuosien varrella on totuttu miehiseen ilmapiiriin. Tämä näkyy muun muassa siten, että kun poromiehillä on asiaa rahastonhoitajalle, he eivät aina soita Hennille, vaan hänen miehelleen, Juholle, joka toimii paliskunnan varaporoisäntänä.

Kallioluoman paliskunnassa on osakkaina myös naisia, mutta he eivät ole ilmaisseet halukkuuttaan toimia paliskunnan hallituksessa.
– Varmaankin he pääsisivät hallintoon, jos haluaisivat. Ehkä he eivät vain koe hallitusta omaksi paikakseen. Voi olla myös, että on totuttu siihen, että miehet hoitavat porot ja tekevät päätökset ja naiset tukevat toimintaa. Sellainen asenne voi varmasti kuitenkin muuttua ajan myötä.

Henni Seppänen ei ole perhearjen keskellä juuri ehtinyt tapaamaan kasvotusten muiden paliskuntien väkeä, mutta yhteyksiä on voinut pitää jonkin verran sosiaalisen median kautta.
– Esimerkiksi Paliskuntain yhdistyksen ylläpitämässä Facebook-ryhmässä keskustellaan ja tiedotetaan poronhoidon ajankohtaisista asioista. Sieltä olen saanut hieman tietoa myös siitä, mitä muissa paliskunnissa tapahtuu.

NAISTEN MÄÄRÄ PORONOMISTAJISSA ON KASVANUT

Poronomistajissa on yhä enemmän nuoria – etenkin nuoria naisia. Poronomistajien määrä on laskenut viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Alalta poistujat ovat olleet pääasiassa vanhempia miehiä, kun taas naisten osuus on pysynyt vakaampana.

 Poronomistajien joukossa on kaikenikäisiä, mutta merkittäviä muutoksia on nähty nuorten naisten osuuksissa. Vielä vuosina 1995–1996 poronomistajatilastoissa ei ollut alle 17-vuotiaita naisia juuri lainkaan, mutta jo vuosina 2005–2006 heitä oli lähes yhtä paljon kuin samanikäisiä miehiä. Tänä päivänä ilmiö näkyy esimerkiksi porotalouden aloitustuen hakijoiden määrässä.

 – Jonkinlainen kulttuurinen muutos on tapahtunut 2000-luvun alussa, kun yhä useampi tyttö on saanut poromerkin. Voisi ajatella, että yhteiskunnallinen muutos sukupuolirooleissa heijastuu myös tässä – sukupuolien väliseen tasa-arvoon liittyvä keskustelu on yltänyt poronhoitoonkin. Enää ei ole niin väliä, onko työn jatkaja tyttö vai poika. Aikaisempi kahvinkeittäjä on alkanut tarttua poroa sarvista, miettii Paliskuntain yhdistyksen toiminnanjohtaja Anne Ollila.

Lue lisää