UUSI YHDISTYS: POROTUOTTAJAT RY AJAA POROTALOUDEN ETUJA

--- Teksti: Timo Rehtonen --- 

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 1/2026

Paliskuntien perustama omarahoitteinen yhdistys toimii itsenäisenä organisaationa, joka tekee läheistä yhteistyötä Paliskuntain yhdistyksen kanssa. Yhdistys pyrkii vaikuttamaan muun muassa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon, lainsäädäntöön ja säännösten valmisteluun. Jäseniksi halutaan kaikki paliskunnat.

Kun Oivangin ja Posion Livon paliskuntien poroisännät Juha Kujala ja Seppo Hirvonen kävivät syyskuussa 2025 eduskunnassa valistamassa kansanedustajia ja ministereitä poronhoidolle vaikeasta petotilanteesta, maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah totesi, että poroihmiset näyttäisivät tarvitsevan oman edunvalvontaorganisaationsa.

Monissa paliskunnissa oli ajateltu samalla tavalla jo pitemmän aikaa.

Paliskuntain yhdistys on porotalouden ohjaus-, neuvonta- ja asiantuntijaorganisaatio, jonka resurssit ovat rajalliset. Porotuottajat voidaan määritellä selkeästi porotalouden edunvalvontajärjestöksi.

– Uskomme, että Porotuottajat pystyy viemään tehokkaasti ja näkyvästi tiettyjä asioita eteenpäin. Näymme ja kuulumme päättäjille ja tiedotusvälineille isosti, kun sille on tarvetta, sanoo Porotuottajien johtokunnan puheenjohtaja Juha Kujala.

Yhdistys ei kuitenkaan aio olla Paliskuntain yhdistyksen kilpailija.

– Tämä ei ole kilpaileva yhdistys eikä toteuta asioita ristiriidassa Py:n kanssa, vaan nimenomaan yhdistyksen toimintaa tukien.

Yhdistys ei ole riippuvainen ulkopuolisesta rahoituksesta. Jäsenmaksua kerätään jäsenpaliskunnilta 20 senttiä/paliskunnan viimeisin vahvistettu poroluku. Näin ollen esimerkiksi 2000 porolla maksua kertyy 400 euroa vuodessa.

– Jäsenmaksuilla rahoitetaan yhdistystoiminnan kuluja, kuten matkakustannuksia. Johtokuntaan kuuluvat tekevät asiaa sydämellään, eivät rahan takia, Kujala toteaa.

Nopea reagoija

Poroihmisten sanomaa voidaan tuoda esille muun muassa olemalla suoraan yhteydessä päättäjiin ja järjestämällä mielenilmauksia, joista esimerkkinä oli helmikuun alussa eduskuntatalon edessä järjestetty tapahtuma, johon osallistui 50 poroelinkeinon edustajaa.

Yhdistys pyrkii vaikuttamaan myös siihen, että porotalous otetaan huomioon seuraavassa hallitusohjelmassa.

– Tavoitteisiin pyrkiminen vaatii suoraa toimintaa, eli päättäjien tapaamista ja informointia, Kujala sanoo.

Yhdistyksen jäsenpaliskunnat ovat jatkuvassa yhteydessä toisiinsa.

– Tarkoituksena on toimia jäntevästi ja pitkäkestoisesti, mutta myös reagoida nopeasti elinkeinoa koskettaviin asioihin. Johtokunta on paliskuntien työrukkanen, joka ajaa asioita eteenpäin, ja siihen tarvitaan kokoonpano, joka on sitoutunut, aikaansaava ja osallistava.

Nykyinen, yhdistyksen alullepannut johtokunta väistyy, kun tulevan kesän Poroparlamentin yhteydessä valitaan uusi johtokunta kolmeksi vuodeksi. Samalla sen jäsenmäärä kasvaa kuudesta kahdeksaan.

Porotuottajat ry:n ylin päättävä elin on valtuuskunta, joka koostuu jäsenpaliskuntiensa edustajista.

– Pyrimme siihen, että toimintaan saadaan mukaan koko poronhoitoalueen edustus ja osaaminen, Juha Kujala sanoo.

Porotuottajat ry:n johtokunnan jäsenten näkemyksiä

Kavakka, Komulainen ja Kustula:

Lisävoimaa edunvalvontaan

– Porotuottajat ry ajaa koko poronhoitoalueen poroelinkeinon etuja. Saamme lisävoimaa edunvalvontaan, kun olemme yhdessä rintamassa asioiden takana, Mika Kavakka kiteyttää näkemyksensä yhdistyksen toimintaperiaatteesta.

Matti Komulainen toteaa, että Porotuottajat ry voi ottaa näkyvämmin ja tiukemmin kantaa asioihin kuin Paliskuntain yhdistys. Hän korostaa, että yhdistyksen asialista on laaja, kyseessä ei ole yhden asian liike.

– Petotilanne on ollut porotalouden kriisityöryhmän mukanaan tuoma lähtölaukaus yhdistykselle, mutta yhdistys on kokonaisvaltaisesti porotalouden etua ajava järjestö.

Niko Kustula muistuttaa, että jäsenpaliskunnat päättävät keskenään, mihin asioihin otetaan kantaa ja miten.

– Mitään tiettyjä asioita ei ole lukittu pääasioiksi, hän sanoo.

Lähiaikojen esille nousevia teemoja petotilanteen lisäksi ovat varmasti esimerkiksi poronlihan tuottajahinta, elinkeinon kustannukset ja muu maankäyttö.

Hirvonen ja Jaurun: suora yhteys päättäjiin ja asukkaisiin tärkeää

Seppo Hirvosen mielestä poroelinkeinon pitää näkyä niin päättäjien kuin kansalaisten keskuudessa.

– On paljon helpompi tuoda asia esille, kun vastassa ovat tutut kasvot. Päättäjät on hyvä tuntea muutenkin kuin sähköpostin, puhelimen tai Teamsin kautta. Jalkautumisella on merkityksensä.

Markus Jaurun on samaa mieltä.

– Henkilöt, jotka tekevät meidän elinkeinoamme koskevia päätöksiä eivät ole käsittäneet aikaisemmin esimerkiksi petotilanteen vakavuutta. Kun asian ovat ottaneet esille kasvotusten henkilöt, joita kyseinen ongelma koskettaa, on viestillä ollut vahva painoarvo.

Yhdistys voi olla vaikuttamassa myös paliskuntiensa asukkaiden asennoitumiseen poronhoitoa kohtaan. Seppo Hirvonen kertoo esimerkin omasta paliskunnastaan.

– Olemme järjestäneet jo kahtena vuotena ohjatun poroerotuksen, jossa paikkakuntalaiset saavat tulla mukaan kokoamaan poroja, kun samalla kerromme työstämme. Kehuja on tullut kauheasti. Meille siitä ei juuri synny vaivannäköä, mutta merkittävänä hyötynä on, että suhteet asukkaisiin paranevat.

Kriisityöryhmän aikaansaannokset esimerkkinä

Markus Jaurun muistuttaa, että yhdistyksen perustamisen pohjana on ollut osaltaan juuri kriisityöryhmän aikaansaama vaikutus.

– Sitä voidaan pitää esimerkkinä. Vastaavalla tavalla voidaan toimia myös yhdistyksessä, hän sanoo.

– Petokorvaukset on maksettu määriteltyyn rajaan asti ja EU:n maksukattoihin on saatu tasokorotuksia. Kriisityöryhmällä on ollut varmasti edistävä vaikutus näihin asioihin, Mika Kavakka sanoo.

Myös kriisityöryhmän ja Porotuottajien yhdessä järjestämä mielenilmaus Helsingissä oli yksi esimerkki yhdistyksen toimintamuodoista. Poroelinkeino halutaan saada näkyvästi esille suurelle kansalle.

Yhteistyö Paliskuntain yhdistyksen kanssa oltava saumatonta

Kaikkien nykyisten johtokunnan jäsenten mielestä on tärkeää, että Porotuottajat ja Paliskuntain yhdistys kulkevat rinnan samaan suuntaan, koska samojen asioiden puolesta tehdään työtä molemmissa yhdistyksissä. Näin on määritelty myös Porotuottajien säännöissä.

Mika Kavakka: – Paliskuntain yhdistyksellä on oma tärkeä roolinsa, jota ei pidä kyseenalaistaa, vaan toimia täydentävänä tekijänä.

Markus Jaurun: – Meillä tulee olla alusta saakka selkeät pelisäännöt yhdistysten kesken. Työnjako näyttäisi toimineen hyvin tässä käynnistysvaiheessa.

Kuinka saadaan muut paliskunnat jäseniksi?

– Siihen, miten paliskuntia saadaan yhdistyksen jäseniksi on vaikea vastata, koska isolla alueella eletään eri palkisissa erilaisissa tilanteissa, Niko Kustula arvioi.

Mika Kavakka näkee, että yhdistyksen asettamien tavoitteiden toteutuminen hyödyttäisi kaikkia paliskuntia.

– Tässähän tehdään työtä koko poroelinkeinon eteen ja toivon, että kaikki paliskunnat lähtisivät mukaan toimintaan.

Seppo Hirvonen sanoo, että vaikka osa paliskunnista on erkaantunut Paliskuntain yhdistyksen hallitustyöskentelystä, se ei ole este liittyä Porotuottajiin.

– Kaikilla paliskunnillahan on tavoitteena harjoittaa kannattavaa porotaloutta, mihin pyrkiminen on Porotuottajien päätavoite. Tietenkin eri paliskunnilla saattaa olla erilaisia ajatuksia määrätyistä asioista, mutta sehän se kehittää keskustelua.

Hän muistuttaa, että yhdessä toimimisessa asioiden parantamiseksi täytyy olla paloa.

– Semmoisen, jolla ei ole sitä, ei kannata edes pyrkiä yhdistystoimintaan. Näyttää onneksi kuitenkin siltä, että paloa on havaittavissa laajalla alueella roihuksi asti.

Markus Jaurun pitää uuteen yhdistykseen liittymistä mielekkäänä.

– On mielenkiintoista päästä mukaan kehittämään yhdistyksen toimintaa heti alusta lähtien. Olemme tärkeiden asioiden äärellä.

INFOLAATIKKO

Porotuottajat ry

Porotalouden kokonaisvaltaiseen edunvalvontaan keskittyvä yhdistys toimii itsenäisenä organisaationa, mutta tekee läheistä yhteistyötä Paliskuntain yhdistyksen kanssa.

Vaikeaan petotilanteeseen keskittynyt paliskuntien yhteinen kriisityöryhmä jatkaa toimintaansa poronhoitovuoden 2025–2026 loppuun asti. Tämän jälkeen petotilanteeseen liittyvä työskentely siirtyy Porotuottajille.

Yhdistys saa rahoituksensa jäsenpaliskunniltaan. Jäsenmaksun suuruus on 20 snt x paliskunnan viimeisin vahvistettu poroluku.

Uusi johtokunta ja valtuuskunta valitaan kesäkuussa 2026 Poroparlamentin yhteydessä. Valtuuskunta on Porotuottajat ry:n ylin päättävä elin, jossa on valtuutettu jokaisesta jäsenpaliskunnasta.

Jäseniksi halutaan kaikki paliskunnat.

INSTAGRAM

Jaa omia tarinoitasi elinkeinon sisältä tägäämällä @porotuottajatry julkaisuihisi, niin tarinat leviävät yhteisen viestikanavan kautta päättäjien ja muiden ihmisten tietoon.

Lue lisää

KOTKAN PESILLÄ, KOTKAN SILMIN

'900, 700, 500 metriä, tuolla tunturin rinteessä, ensimmäisen kinkaman päällä, rakan reunassa, iso petäjä, pesä latvasta alarinteen puolella, 200 oikealle jää nyt, 100. Tässä. Hyvin tullaan pesälle, nyt jo näkyy yksi valkoinen poikanen pesässä ja emo siinä yläpuolella. Laitetaanpa tiedot onnistuneesta pesinnästä tablettiin.' Näin todettuani lentäjälle ja kyydissä istuvalle paliskunnan edustajalle matka helikopterin kyydissä jatkuu pohjoisen taivaalla seuraavalle kotkareviirille ja pesille.

--- Teksti ja kuvat: Petri Piisilä ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 1B/2025.

Kotkan pesien tarkastus käy joutuisasti kesäkuun alkupuolella. Helikopterilla käydään tarkastamassa kaikki puissa olevat poronhoitoalueen tiedossa olevat maa- ja merikotkan pesät. Viime kesänä, 11 lentopäivän aikana tarkastettiin kaikkiaan 1368 pesää, joista 913 oli maakotkan pesiä ja loput merikotkan, tunturi- ja muuttohaukan pesiä. Homma kuulostaa helpolta. Sitä se onkin, mutta isoin työ on tehty vuosikymmenten aikana pesiä etsittäessä.

Kotkaseurannat poronhoitoalueella

Metsähallitus vastaa maakotkaseurannasta koko Suomessa ja erityisesti poronhoitoalueella, jossa paliskunnille maksetaan reviiriperusteinen korvaus vuosittaisen pesintätilanteen mukaan.

Pohjoismaista Suomi on ainoa, jossa paliskunnille maksetaan korvausta maakotkareviireistä. Korvausjärjestelmä tuli voimaan 1998. Siitä lähtien reviirien määrä ja korvaussumma ovat hiljalleen lisääntyneet paremman tietoisuuden ja loputtoman maastotyön ansiosta. Suomen maakotkakanta on vajaa 500 pesivää paria, joista 90 % sijaitsee poronhoitoalueella. Vuosittain pesiviä tai asutuiksi tulkittuja reviirejä on noin 350.

Maakotkan poikanen pesässä heinäkuun alkupäivinä Muotkatunturin paliskunnassa.

Maakotka on monipuolinen saalistaja. Pääasiallista ravintoa ovat jänikset, kanalinnut sekä vasat. Kotka voi tappaa myös aikuisen poron lentämällä sen selkään ja iskemällä kyntensä poron kylkien läpi puhkaisten keuhkot. Maakotkareviirien ja pesien tietotason myötä, myös maakotkasta maksettava reviiriperustainen korvaus on noussut. Tällä hetkellä reviirien määrä Lapin alueella on vakiintunut, eikä uusille reviireille ole juuri tilaa.

Myös merikotka kuuluu poronhoitoalueen osalta seurantalajeihin. Merikotkakannan koko poronhoitoalueella on liki 150 paria. Pesivien merikotkien lisäksi myös esiaikuiset ja pesimättömät merikotkat hakeutuvat pohjoiseen. Suosittuja alueita ovat Lokan ja Porttipahdan kalakaatopaikat sekä tunturialueet vesistöineen. Merikotka ei kuulu korvausjärjestelmän piiriin. Lajin ravinnonkäyttöä tutkittiin ja seurattiin muutama vuosi sitten parin maastokauden aikana keräämällä pesiltä saalisjätteitä ja seuraamalla vasonta-alueilla merikotkan käyttäytymistä. Tämä työ on saamassa jatkoa. Maakotkaan verrattuna merikotkan uhka porotaloudelle on vähäinen. Molempien kotkalajien kanta on vakaa ja vuotuista pesimämenestystä säätelee kevään ja edellistalven sääolot sekä ravinto.

Reviiriperustainen korvausjärjestelmä

Viime vuonna paliskunnille maksettava korvaussumma oli yhteensä 870 255,88 €. Korvausjärjestelmän edellytys on, että maakotkan pesäpaikat tunnetaan mahdollisimman hyvin.

Reviiriperustainen korvaus määräytyy onnistuneiden pesintöjen ja asuttujen reviirien mukaan. Järjestelmän korvausarvo on tällä hetkellä 971,31 € kertoimella 1. Arvo määräytyy kolmen viimeisen poronhoitovuoden lihan hinnan keskiarvon mukaan. Uusi korvausarvo tulee voimaan, jos muutos on 10 % tai enemmän suuntaan tai toiseen, viimeksi voimassa olleeseen korvausarvoon nähden. Summa kerrotaan kolmella tai viidellä paliskunnan sijainnista riippuen. Metsäpaliskunnissa asutun pesän kerroin on yksi ja onnistuneen pesinnän suhteen kolme. Tunturipaliskunnissa vastaavat kertoimet ovat kaksi ja viisi. Tunturipaliskunnissa onnistunutta pesintää kohtaan korvataan liki 5 000 € ja metsäpaliskunnissa vajaa 3 000 €. Tunturipaliskuntiin kuuluvat: Hammastunturi, Ivalo, Kaldoaivi, Kyrö, Käsivarsi, Lappi, Muddusjärvi, Muotkatunturi, Näätämö, Paatsjoki, Paistunturi, Sallivaara ja Vätsäri. Hyvän reviiritietoisuuden ansiosta korvauksen määrä voi nousta jopa 70 000 euroon.

Reviiriperusteinen korvaus määräytyy oheisen kaavan mukaan.

Pesät, jotka sijaitsevat alle neljän kilometrin päässä paliskuntien rajasta, jaetaan rajapaliskuntien kesken. Mikäli reviiri sijoittuu tunturi- ja metsäpaliskunnan rajalle, korvaus maksetaan tunturipaliskunnan kertoimen mukaan. Muutamien pesien korvaussumma voi jakaantua jopa neljään paliskuntaan. Lisäksi reviiriperusteista korvausta maksetaan naapurimaiden tiedossa olevilta reviireiltä asutun pesän mukaisesti. Korvaus maksetaan vuosittain todettujen pesintöjen mukaan.

Kotkaseurantojen resurssipula

Metsähallituksen Luontopalvelujen pieni viiden henkilön ryhmä vastaa pesien etsinnästä ja tarkastuksesta muiden seuranta- ja vastuulajeihin liittyvien töiden ohessa. Muut vastuu- ja seurantalajit ovat naali, kiljuhanhi, tunturi- ja muuttohaukka sekä tunturipöllö. Lisäksi teemme petoseurantaa erityisesti ahman osalta keräämällä dna-näytteitä. Tuomo Ollilan jäätyä eläkkeelle kotkatyön vetovastuun otti Eetu Sundvall. Viiden henkilön lisäksi tarkastustyöhön antavat oman panoksensa vapaaehtoiset petolinturengastajat, jotka käyvät kopterilentojen jälkeen rengastamassa onnistuneiden pesien poikaset.

Poronhoitoalue on laaja, ja on suuria alueita, joihin emme resurssipulan takia ehdi maastotöihin helikopterilla tehtävää tarkastusta lukuun ottamatta. Näin huono tilanne on vanhan Lapin läänin ulkopuolelle sijoittuvissa paliskunnissa, joissa lisäresursseille olisi tarvetta.

Tarve pesätiedoille on suuri

Metsähallitus on maksanut 100 euron löytöpalkkiota uusista pesistä poronhoitoalueella. Vuosittain tällä tavoin löydettyjä palkkiopesiä on ollut reilu parikymmentä. Pesätietoja on tullut poroelinkeinon harjoittajilta, metsästäjiltä ja retkeilijöiltä. Ilmoitetut pesät tarkistetaan aina ennen palkkion maksua.

Tarve pesätiedoille on suuri juuri nyt, kun poronhoitoalueelle kohdistuu huomattavan paljon muuta maankäyttöä, kuten tuulivoima- ja kaivoshankkeita.

Kotkaa voidaan pitää ns. sateenvarjolajina, jonka suojelu hyödyttää myös muita lajeja, mukaan lukien poro. Maakotka on keskeisessä osassa Metsähallituksen maankäyttöhankkeisiin liittyvissä lausunnoissa. Pyydämmekin poronhoitajia ilmoittamaan aktiivisesti mahdollisia pesiä ja pesintään viittaavia havaintoja. Kotkista aiheutuu poronhoidolle vahinkoa, joten suurin hyöty pesätietojen antamisesta tulee reviiripohjaisen korvauksen myötä. Mitä paremmin alueiden ja palkisten pesät ovat tiedossa, sitä kattavampi on korvaus suhteessa vahinkoihin. Metsähallituksen rekisterissä on lukuisia reviirejä, jotka tuntuvat autioituneen. Vaihtopesien etsintä on työlästä eikä pienellä porukalla ennätä mitenkään joka kairaan. Pesän etsintä on aina aikaa vievää maastossa oloa, vaikka olemme siihen vuosikymmenten aikana hyvin harjaantuneet.

Tunnista pesä

Tyypillisesti maakotkan pesä on männyssä, mutta myös kuusi, haapa ja koivupesiä tiedetään. Lisäksi kymmenkunta pesää sijaitsee kalliopahdoilla. Pesäpuu sijoittuu maastossa usein tunturin tai vaaran rinteeseen. Ilmansuunnalla ei ole väliä, mutta lähes aina pesäpuu sijaitsee puustoisimmilla rinteillä ja tykkyrajan alapuolella. Lisäksi pesiä ja pesäpuita on soiden metsäsaarekkeissa ja jopa aivan kangasmailla. Pesä on yleensä noin kolmanneksen latvasta ja sieltä avautuu lähes esteetön näkymä reviirin suuntaan. Tuulenpesän päälle tehdyt pesät ovat myös suosittuja. Ne saattavat tarjota jopa näkösuojaa. Reviirillä on tyypillisesti pari kolme pesää, mutta tiedetään reviirejä, joissa pesiä voi olla jopa kahdeksan.

Valtion mailla ja yhteismetsien mailla sekä yksityismailla maanomistajan suostumuksella oleviin pesäpuihin kiinnitetään lajista riippuen rauhoituskyltti.

Merikotkan pesä taas on tyypillisesti männyn latvassa sääksen pesän tapaan. Nämä lajit käyttävät pesäaineksina kuivia oksia ja keloja, kun taas maakotka rakentaa pesänsä männyn oksista havuineen. Ennen pesinnän aloitusta maakotka kantaa pesään havuja oksineen, jotka voivat olla jopa kymmenien senttien paksuisia. Merikotka käyttää pesämaljan sisustamiseen jänkien hetepaikkojen heiniä. Vuosien saatossa kotkan pesät voivat kasvaa valtavan kokoisiksi. Siksi pesäpuut ovat yleensä vanhoja petäjiä, joissa on vahvat oksat.

Merikotka nuorukainen valmiina ensilennolle Hirvasniemen paliskunnassa.

Molemmat kotkalajit aloittavat pesinnän jo maaliskuulla. Tätä edeltää soidinlennot. Komeina alkukevään päivinä kotkapari kaartelee pesäpaikan yllä ja intoutuu ajoittain aaltomaiseen soidinlentoon. Pesää koristellaan tuoreilla havuilla lähes päivittäin ennen pesintää ja osin vielä pesinnän aikana. Herkin vaihe pesinnän suhteen on haudonta-aika. Luvaton maastoliikenne saattaa keskeyttää pesinnän jo alkuvaiheessa. Myös kevään poikkeukselliset sääolot keskeyttävät pesintöjä. Tappioita voi tulla vielä kesälläkin poikasaikaan kylmien ja yhtäjaksoisten sateiden takia.

Lisätietoa seurannoista

Kotkat ovat hyvin pitkäikäisiä lintuja. Tällä hetkellä edelleen elossa oleva vanhin maakotka on 35-vuotias ja yli kolmekymppisiä on sitten jo useampia. Rengastusten avulla on saatu paljon tietoa maakotkan liikkeistä. Reilun kahdenkymmenen vuoden aikana on käytetty myös ns. lukurenkaita, jotka erottuvat jopa valokuvista. Aivan uusinta tietoa maakotkien liikkumisesta on tuonut satelliittiseuranta. Poronhoitoalueella on satelliittilähettimellä varustettu 49 kotkaa, joista 36 maakotkaa ja 13 merikotkaa. Erityisesti tuulivoimalahankkeiden lähettyvillä olevilla reviireillä on aikuisia kotkia valjastettu lähettimillä. Luonnonvarakeskus tutkii tuulivoimaloiden vaikutusta eläimistöön ja tässäkin hankkeessa on kotkanuorukaisia valjastettu satelliittilähettimillä. Näin on saatu valtavasti tietoa reviireillä olevien maakotkien liikkeistä. Maakotkan reviiri on laaja, jopa 100–300 neliökilometriä. Myös nuoria, pesänsä jättäviä poikasia on valjastettu lähettimillä, jotta niiden muuttomatkoista ja kiertelystä ennen reviirille asettumista saataisiin tärkeää tietoa.

Erään maakotkareviirin koiras. Lähetinlinnun paikannukset kahtena eri vuotena pesimäaikana (Olli-Pekka Karlin).

Asuttujen pesien ja reviirien väli on keskimäärin noin 12 kilometriä mutta tunnetaan tapauksia, joissa asutut pesät ovat lähempänäkin. Tällöin reviirit sijoittuvat eri suuntiin ja tunturi tai korkea vaara voi jakaa reviirin rajaa. Maakotka karttelee isoja vesistöjä ja isompia kyliä ja kaupunkeja. Tämän takia voi olla laajoja tyhjiöalueita. Yhtenäisillä tunturialueilla myös pesäpuiden puute vaikuttaa reviirien sijainteihin.

Kesällä 2023 nuori maakotka valjastettiin lähettimellä Kuusamossa. Vietettyään talven Moldovan ja Ukrainan rajalla pienellä alueella Jati palasi pohjoiseen ja karttakuvassa vuoden ikäisen kotkan paikannukset poronhoitoalueella 8.5.–27.8.2024 (Birdlife/Jyrki Mäkelä).

Pesintäaikana helmikuulta syyskuulle kotkat pysyttelevät omalla reviirillä. Pesinnän epäonnistuttua kotkat saattavat liikahtaa kauaksikin kotireviiriltä. Nuoret kotkat lähtevät syys-lokakuulla muuttomatkalle etelään. Valtaosa jää talvehtimaan eteläiseen Suomeen ja Ruotsiin sekä Venäjän läntisiin osiin. Osa kotkanuorista saattaa jatkaa matkaa jopa Valko-Venäjälle ja Ukrainaan. Myös osa vanhoista linnuista lähtee etelämmäs kaamosta karkuun. Näin etenkin talvina, jolloin pohjoisen pesimäalueilla riistaa on niukalti. Vanhat linnut palaavat pesäpaikoilleen ensimmäisten lauhojen ilmojen saavutettua Suomen jo tammi-helmikuun taitteessa. Nuoret kotkat palaavat pohjoiseen vasta maalis-toukokuulla ja viettävät ensimmäiset neljä viisi vuotta kiertolaisina ennen kuin asettuvat jollekin reviirille.

Poronhoitajia pyydetään mukaan

Toivomme, että otatte rohkeasti meihin yhteyttä, näin parannamme yhdessä tietämystämme maakotkareviireistä. Erityisen kiinnostavia ovat mahdolliset pesät ja pesäpaikat. Myös toistuvasti samoilla seuduilla havaitut kotkat on hyvä ilmoittaa. Samalla voi ilmoitella muitakin petolintujen pesiä, sillä lajit käyttävät myös toistensa pesiä. Maakotkan pesiä on tavattu jopa kanahaukan ja korpin alun perin rakentamista pesistä. Tällöin pesän koko kasvaa lajin vaihtuessa. Hyvien havaintojen ja vinkkien myötä pystymme kohdentamaan rajallisia resursseja oikeisiin paikkoihin.

Eläintiimin yhteystiedot ja alueet, joilla pääsääntöisesti liikutaan:

Jukka Ikonen Länsi-Lappi p.040 704 3121, jukka.ikonen@metsa.fi
Marko Kunnari Etelä- ja Länsi-Lappi p. 040 867 8980, marko.kunnari@metsa.fi
Petri Piisilä Itä- ja Pohjois-Lappi p. 040 827 2462, petri.piisila@metsa.fi
Petteri Polojärvi Pohjois-Lappi p. 040 502 9961, petteri.polojarvi@metsa.fi
Eetu Sundvall koko poronhoitoalue p. 040 612 7294, eetu.sundvall@metsa.fi

Petri Piisilä työskentelee Metsähallituksen Luontopalveluissa luonnonsuojelun asiantuntijana.

Työtehtäviin kuuluvat pohjoisten uhanalaislajien ja Metsähallituksen vastuulajien (naali, ahma, kiljuhanhi, maa- ja merikotka, tunturi- ja muuttohaukka, tunturipöllö) seuranta poronhoitoalueella sekä muut lajistoinventoinnit

Parasta työssä on yli 200 maastopäivää vuodessa pohjoisen luonnossa.

Lue lisää

PORONUORET ARVOSTAVAT TYÖSSÄÄN VAPAUTTA –TULEVAISUUDELTA TOIVOTAAN VAKAUTTA

Poronhoitajaksi halutaan, koska mielenkiintoisessa ja olosuhteiltaan vaihtelevassa ammatissa pääsee liikkumaan luonnossa ja työskentelemään eläinten kanssa itse suunniteltua aikataulua noudattaen. Myös haasteita riittää, mutta ne eivät lannista ainakaan neljää haastattelemaamme nuorta poronhoitajaa.

--- Teksti: Timo Rehtonen ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 1B/2025.

Haastateltavat:

Erkki Oja, 25, Lohijärvi
Simo Holck, 28, Alakylä
Jenny Postila, 15, Sattasniemi
Asla Pulska, 29, Lappi

Simo Holck

Simo Holck kertoo rakastavansa ammattiaan.
– Tässä työssä saa touhuta eläimien kanssa, liikkua luonnossa ja työskennellä hyvin toimivassa työyhteisössä. Harvalla lienee yhtä paljon vapautta tehdä työtänsä haluamallaan tavalla.

Asla Pulska

Asla Pulska pitää niin ikään poronhoitajan ammatin vapaasta työnkuvasta. Tärkeää on myös ymmärtää poronhoidon kulttuurinen ja perinnöllinen merkitys.
– Poronhoito on suuri osa omaa maailmaa ja arvoja. On vaikea kuvitella tilannetta, että ei olisi poroja. Mitä sitä silloin tekisi ja olisi?

Jenny Postila

Jenny Postila muistuttaa, että poronhoitajaksi ei voi alkaa noin vain kuka tahansa.
– Jos porotöihin pääsee, sitä pitää osata arvostaa, ja perinnettä on tärkeää jatkaa omalta osaltaan. Poronhoito on tärkeä työ ja elämäntapa sen lisäksi, että se on mukavaa.

Erkki Oja. Kuva Veera Venäläinen

Erkki Ojan mielestä poromiehen ammatti on mielenkiintoinen vaihtelevien olosuhteiden ansiosta. Työmaalla kohtaa usein uusia tilanteita.
– Maastossa liikkuessa tulee nähtyä muutakin ympäristöä kuin pääteiden varsia.

Hän on samaa mieltä Jennyn kanssa perinteen jatkamisen tärkeydestä.
– Tietysti haluan myös ylläpitää perinteistä ammattia. Kun väki vanhenee ja vähenee, on hyvä, että löytyy jatkajia. Haasteena on elinkeinon säilyminen, ja haluan olla tässä mukana.

Poronhoitoon on kasvettu

Kaikki haastatellut ovat lähtöisin porosuvuista, porot ovat olleet läsnä lapsuudesta lähtien. Työt on opittu tekemällä. Asla on lisäksi opiskellut Saamelaisalueen koulutuskeskuksessa poronhoitajaksi, Jenny aikoo hakea samalle linjalle peruskoulun jälkeen.

Asla ja Simo ovat päätoimisia poromiehiä, mutta he tekevät myös muita töitä. Aslan sivutyö on kuitenkin luonteeltaan hyvin lähellä hänen päätyötään, sillä hän toimii Paliskuntain yhdistyksen palkkaamana Suomen ja Venäjän välisen poroesteaidan kunnossapitäjänä. Tästä sivutyöstä kertyy vuoden aikana 3–4 kuukauden työpanos.

Simo työskentelee vuosittain joulukuusta maaliskuuhun kokkina, kesäkuusta syksyyn sivutoimena ovat metsänraivaustyöt.
– Opiskelin peruskoulun jälkeen kokiksi, kun ajattelin, että Rovaniemen ja Kittilän alueelta löytyy aina ravintolatöitä. Hiljaisempaa kautta vuoden aikana on vain huhti-toukokuu, jolloin ei tarvitse tehdä muuta kuin ruokkia poroja ja suunnitella niiden irtilöysäämistä, hän kertoo ja arvioi, että melkein kaikkien nuorten poronhoitajien täytyy tehdä myös muita töitä elantonsa ansaitsemiseksi.

Erkin päätoimialana on maatalous, mutta hän on samalla pyrkinyt myös koko ajan kasvattamaan porokarjaansa, jotta elanto ei olisi pelkästään yhden elinkeinon varassa. Lohijärven paliskunnassa on tällä hetkellä muutamia päätoimisia poronhoitajia.
– Täällä on perinteisesti ollut ihmisillä sekä poroja että lehmiä. Viime vuosina maatilat ovat tosin vähentyneet, hän sanoo.

Jenny ruokkii talviaikaan perheensä poroja kotiaitauksessa. Hän on mukana myös ettoporukassa, minkä vuoksi koulupäiviä jää varsinkin syksyisin jonkin verran välistä.
– Saan koulusta vapaata tarvittaessa, vaikka kymppi on kyllä kehottanut käymään välillä koulussakin.

Haasteet eivät lamaannuta

Yksikään haastatelluista ei pelkää poronhoitoon liittyviä moninaisia haasteita ja uhkakuvia niin paljon, että niillä olisi vaikutusta tulevaisuudensuunnitelmiin. Muutoksiin on osattava sopeutua, jos niihin ei voi vaikuttaa. Yhteiskuntaa on seurattava ja esimerkiksi kunnallispoliittisista päätöksistä on hyvä olla tietoinen.

Simo Holck aikoo asettua ehdolle tulevissa kunnallisvaaleissa.
– Koen, että kuntapolitiikan kautta voi vaikuttaa muuhun maankäyttöön enemmän kuin vain kuultavana oltaessa. Silloin on siellä, missä päätetään, eikä pelkästään kuultavana.

Poronhoidosta ei tiedetä tarpeeksi

Nuorten mielestä poronhoitoon suhtaudutaan usein kärjistyneesti. Muusta yhteiskunnasta kuuluu vahvasti sekä myötämielisiä että kriittisiä mielipiteitä poronhoitoa kohtaan.
– Suurin osa on poronhoidon puolella, mutta toisaalta lehdistä voi lukea poronhoidon vastustajilta rajujakin kommentteja. Niitä ei pidä kuitenkaan ruveta miettimään liikaa, koska onhan joka asiassa vähintään kaksi puolta ja mielipidettä, Asla Pulska toteaa.

– Näistä mielenilmaisuista ei voi pahastua, koirat haukkuu ja karavaani kulkee. Yritän kuitenkin aina tarpeen tullen perustella, mihin esimerkiksi korvausjärjestelmä perustuu. Mutta jos vastaanottajalla on valmiiksi kielteinen asenne, on sitä vaikea muuttaa, Erkki Oja sanoo.

Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että poronhoidosta tiedetään yleisesti hyvin vähän. Tämä koskee niin muualta tulleita kuin paikkakuntalaisia. Ihmisiä pitäisi valistaa poronhoidon kuvioista, mutta tehokkaan valistustavan löytäminen on haasteellista.

Simo Holck oli mukana Tunturi-Lapin Leader-hankkeessa, jossa kerrottiin pääasiassa ala-asteen oppilaille poronhoitoon liittyvistä yksityiskohdista.
– Tätä perustietoa pitäisi mielestäni edelleen tuoda esille paikallisille lapsille.

Nuoret muistuttavat, että monet Lapin syrjäkylät ovat riippuvaisia porotaloudesta. Poromiesten lapset ovat koulujen ja päiväkotien olemassaolon kannalta tärkeitä, ja moni muukin palvelu tukeutuu porotalouteen.

Porotaloudella on merkitystä myös Suomen huoltovarmuudelle. Siis sille, miten valtio pärjää kriisin keskellä tai jonkin vakavan häiriötilanteen sattuessa. Kun muu liha loppuu, poronlihaa on todennäköisesti saatavilla. Poroihmiset ovat myös päteviä toimimaan erämaassa pelastustehtävissä, koska heillä on paikallistuntemusta ja he osaavat liikkua erämaissa.

Kymmenen vuoden päähän toivotaan vakautta

Minkälaisia ovat sitten nuorten poroihmisten tulevaisuudensuunnitelmat? Näin he vastasivat, kun kysyttiin, missä tilanteessa he toivoisivat olevansa kymmenen vuoden kuluttua.

Jenny:
'Toivon, että käyn silloin edelleen ettotöissä ja hoidan porojani omassa kotipaikassa tunturin juurella.'

Erkki:
'Isä on jäänyt silloin luultavasti eläkkeelle, jolloin minulla on vetovastuu maatilasta. Toiveena on, että lehmiä ja poroja pidetään edelleen.'

Simo:
'Ajatuksena on, että elanto koostuisi silloin kokonaisuudessaan poromatkailusta ja perinteisestä poronhoidosta. Haluaisin olla silloin asettunut kunnolla tänne, että ei tarvitsisi miettiä, mistä voi repiä rahat seuraavaan tarpeelliseen investointiin. Tietenkin perhekin olisi mukava olla olemassa jo siinä vaiheessa.'

Asla:
'Kymmenen vuoden kuluttua toivon olevani tilanteessa, jossa takana ei ole katovuosia. Elämä olisi vakaata. Siihen auttaisi tietysti myös se, että poromäärä olisi kasvanut tasaisesti vuosi vuodelta.'

Lue lisää

MUUTOSTEN VUOSI

--- Teksti: Anne Ollila. Kuva: Helena Rännäli.

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 1B/2025.

Kolmas ja viimeinen viisivuotiskauteni Paliskuntain yhdistyksen toiminnanjohtajana päättyy elokuun puolivälissä. Työ on ollut erittäin antoisaa. Useimmiten hyvällä tavalla haastavaa. Toisinaan toki myös huonolla tavalla raskasta. Ehkä kirjoitan aiheesta jossain vaiheessa kirjan. Aineksia siihen taatusti riittää.

Olen Paliskuntain yhdistyksen historian viides toiminnanjohtaja. Ensimmäinen nainen. 15 vuotta tässä työssä tekee minusta historian kolmanneksi pitkäaikaisimman toiminnanjohtajan. Pisimmän työuran toiminnanjohtajana, 24 vuotta, on tehnyt Yrjö Alaruikka vuosina 1948–1972. Hopealle yltää Veikko Huttu-Hiltunen 18 vuodella, ajalla 1973–1991. Olen varsin tyytyväinen pronssisijaani 15 vuodella, vuosina 2010–2025. Se on vähintään kaksi kolmannesta enemmän kuin alkaessani suunnittelin.

Työn imu on ollut vahva. Erityisen suuri ilo on ollut tutustua laajasti poronhoidon kentällä elämäänsä eläviin poroihmisiin. Toki tuolla samalla kentällä eläjänä minulla on ollut kotikenttäetu. Silti poroelonkirjon moninaisuus on jaksanut kiehtoa ja ilahduttaa, haastaa ajattelua ja laajentaa näkökenttää. Ja kiehtoo se tietysti edelleen. Poronhoidossa maailma myllertää ympärillä. Kansainvälinen politiikka ja sen buumeina nostattama kiihkeätempoinen luonnonvarabisnes puristavat meitä kaikkia alati kovempaa. Elämisen tilasta todella kamppaillaan. Raskaasti ja lakkaamatta. Se syö voimia niin yhdistyksen työssä kuin poronhoidon kentällä, paliskunnissa. Molemmat ovat kovan paineen alla ja valtavan paljon vartijoina.

Parhaassa tapauksessa poroisännillä on raskaassa tehtävässään tukena hyvä hallitus ja osaavaa apua paliskunnan sisältä. Huonommassa tilanteessa sisäpolitiikkakin kampittaa. Aina paliskunnissa ei osata nähdä tilanteita koko laajuudessaan. Jos koskaan, nyt on aika löytää yhteinen sävel omien kesken. On aika tunnistaa todelliset uhat ja viholliset ja koota voimat niiden kanssa selviytymiseen.

Kaikesta paineesta ja vastakkainasetteluista huolimatta poronhoidon arvostus on suomalaisten keskuudessa ilahduttavan hyvällä mallilla. Poroelämän imu vetää yhä mukaansa nuoria sukupolvia. Myös nuoret naiset ovat löytäneet entistä yleisemmin tiensä poronhoidon pariin, mikä aivan erityisesti ilahduttaa minua. Tasapainoiseen sukupuolirakenteeseen on poronhoidossa vielä matkaa. Erityisesti matkaa on paliskuntien hallinnossa. Suunta on kuitenkin oikea.

Uusia tuulia

Oman suuntani uudistamisen aika on nyt. Työurani seuraavaan vaiheeseen minut vievät mukanaan eläimet. Jatkan tiivistä poroelämän elämistä. Poronhoitotöiden ohella ryhdyn kehittämään muutaman vuoden ajan miedoilla lämmöillä kypsytellyn poromatkailuyrityksemme toimintaa. Suunnittelen sulan maan ajalle, matkailun rinnalle, muutakin yritystoimintaa. Siitä lisää myöhemmin. Olen myös avoin kaikenlaisille yhteistyöideoille. Jos sellainen mieleen juolahtaa, annahan kuulua.

Lisäksi tekijäänsä odottelee tietokirja, johon sain juuri Suomen kulttuurirahaston tietokirja-apurahan. Apuraha mahdollistaa muutaman kuukauden kokoaikaisen työskentelyn kirjahankkeen parissa. Kirjan työnimi on: Porojen hyvinvointi, matkailukäyttö ja eettinen kouluttaminen.

Sykäyksen tietokirjan kirjoittamiseen sain eläintenkouluttajan erikoisammattitutkinnon opinnoista. Tuo opintopolku on ollut antoisampi kuin koskaan osasin odottaa. Olen konkreettisesti nähnyt, miten tutkimustieto ja teoreettinen ymmärrys auttavat perinteisten toimintatapojen hiomisessa ja näkyvät vastaansanomattomasti tuloksissa. Se on ollut oppimisen iloa parhaimmillaan. Sekä minulle että poroille. Tavoitteenani on sanoittaa tätä kokonaisuutta ymmärrettävään muotoon sekä eettisestä eläinten kohtelusta ja matkailukäytöstä kiinnostuneelle yleisölle että poron kouluttamisen parissa työtä tekeville. Kirkkaimpana kärkenä tietysti entistäkin paremmin voiva poro. Rovaniemeläisille olen käytettävissä myös paikallispolitiikan tekoon. Vuosien harkinnan, pohdinnan ja lukuisten pyyntöjen jälkeen olen ehdolla kuntavaaleissa. Rehellisesti sanoen, vaikein päätös tässä prosessissa on ollut valita joukkue, jonka riveihin voisin hyvillä mielin astua. En ole täysin tyytyväinen yhdenkään puolueen kaikkiin linjauksiin, joten punnitsin vaihtoehtoja tarkasti. Lopputulemana päädyin Keskustaan. Haluaisin tilaisuuden kokeilla luotsata Rovaniemen Keskustaa ympäristöystävällisempään ja poronhoidon tarpeet huomioivaan suuntaan sekä samalla tehdä vastaavaa vaikuttamistyötä myös valtakunnan tason politiikassa. Olen käytettävissä, jos koet, että voisin olla hyvä valinta tähän tehtävään.

Kapulan vaihdos

Minun on nyt aika tarttua uusiin tehtäviin ja siirtää yhdistyksen toiminnanjohtajan viestikapula seuraavalle puurtajalle. Tätä kirjoittaessa hakuilmoitus on mahdollisesti jo julkaistu ja haku avattu. Toivottavasti saamme paljon hyviä hakijoita. Valinta tehdään kesäkuun ensimmäisenä sunnuntaina ja vaihdoksen on tarkoitus tapahtua siten, että yhdistyksen historian kuudes toiminnanjohtaja aloittaa ensimmäisen viisivuotiskautensa 16.8.2025.

IIoista kevättä kaikille!

Lue lisää

KATASTROFAALINEN PETOTILANNE PORONHOITOALUEELLA – RATKAISUJA ETSITÄÄN

Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah tutustui lokakuun puolivälissä poroerotukseen Oivangin paliskunnan erotusaidalla Kuusamossa.

--- Kuvat: Maaren Angeli ---

Kirjoitus on julkaistu Poromies-lehdessä 4/2024.

Poromiehet kohtaavat mittavia ja alati laajenevia haasteita suurpetojen aiheuttamien vahinkojen vuoksi. Poronhoitoalueella tilanne on vakava ja poronhoitajat käyttävät jopa kuukausia vuodessa petojahtiin, mikä syö merkittävästi aikaa ja resursseja.

Ministeri Sari Essayah vieraili Kuusamossa Oivangin erotuksessa lokakuun puolivälissä. Ministeri sai päivän aikana laajasti tietoa petotilanteesta ja poromiesten arjen haasteista. Essayahin mukaan lisähelpotuksia petotilanteeseen voi olla odotettavissa, sillä EU suunnittelee Bernin sopimuksen päivittämistä. Bernin sopimus suojelee susia erityisen tiukasti poronhoitoalueen ulkopuolella. Sopimuksen uudistus mahdollistaisi joustavamman kansallisen petopolitiikan.

Poromiehet kantavat suurimman vastuun petopyynnistä

Oivangin paliskunnan poroisäntä Juha Kujala kertoo, että petojen pyynti on käytännössä siirtynyt kokonaan poronhoitajien vastuulle, koska suden kannanhoidollinen pyynti on kielletty poronhoitoalueen ulkopuolella. Kujalan mukaan poronhoitajat Kuusamon alueella käyttävät vuosittain jopa 60–70 päivää petojen pyyntiin. Tämä on erityisen ongelmallista, sillä petojen määrä ja niiden aiheuttamat vahingot ovat kasvaneet viime vuosina kiihtyvällä tahdilla.

Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (vas.), Paliskuntain yhdistyksen puheenjohtaja Matti Riipi ja ministerin avustaja Sonja Falk.

Poronhoitajat käyttivät viime vuoden aikana Kuusamon alueella petojen poistamiseen noin 800 000 euroa. Kahden viime vuoden aikana poromiehet ovat kaataneet Kuusamon alueella lähes 50 sutta.

Metsästysvuonna 2023–2024 poronhoitoalueella poistettiin vahinkoperusteisilla poikkeusluvilla kokoisuudessaan 52 sutta.

Kujalan mukaan tavoitteena on puolittaa petovahingot seuraavien viiden vuoden aikana, mutta se on mahdollista vain poistamalla merkittävä osa suurpedoista poronhoitoalueelta. Tilanne on erityisen vaikea eteläisellä poronhoitoalueella, jossa petopaine on käynyt sietämättömäksi. Petojen aiheuttama paine ja kustannukset ovat kovat myös pohjoisemmalla alueella, jossa ahma aiheuttaa suurimman osan vahingoista.

Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah on luvannut helpotuksia petokantojen hallintaan, ja ministeriön asettama suurpetotyöryhmä on pidentänyt poikkeuslupien voimassaoloa. Ministeriön työryhmä jatkaa suurpetopolitiikan kehittämistä, ja tavoitteena on myös suden kannanhoidolliseen metsästyksen mahdollistuminen. Poronhoitajat odottavat konkreettisia päätöksiä, jotka auttaisivat hallitsemaan suurpetojen aiheuttamia vahinkoja. Essayah on osoittanut tukensa helpotuksille, mutta käytännön toimet ja EU:n linjaukset määrittävät, kuinka pian asiaan voidaan puuttua tehokkaasti.

Lue lisää

PALISKUNTIEN NÄKEMYKSIÄ EI HUOMIOIDA ROVANIEMEN KAUPUNGIN PÄÄTÖKSISSÄ

Hirvaan loislääkintään ei riitä yksi mies avuksi eläinlääkärille.

Poikajärven paliskunta - Rovaniemen kaupunki ei halua kuunnella paliskuntien mielipiteitä, kun se suunnittelee uusia asuinalueita ja tuulivoimapuistoja. Kaupungin teettämässä tuulivoimaselvityksessä Meltaukseen sijoitettiin kolmen myllyn tuulivoimapuisto, jonka vaikutuksista poronhoitoon ei kysytty Poikajärven paliskunnalta, vaikka kyseessä on poronhoidolle merkittävä alue.

--- Teksti: Timo Rehtonen. Kuvat: Sanna Hast.

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 3/2024.

Poronhoidolla oli vaikutuksensa siihen, että Rovaniemestä tuli 1900-luvun alkupuolella Lapin kaupankäynnin keskus. Erilaisia porotuotteita kuljetettiin tuolloin merkittäviä määriä rautateitse Rovaniemeltä Keski-Eurooppaan. Ympäri Lappia pororaidoilla tuoduista liha-, nahka- ja luutuotteista sekä taljoista myytiin iso osa jo Rovaniemen markkinoilla.

Rovaniemi hyödyntää poroa matkailumarkkinoinnissaan, ja miksipä ei hyödyntäisi, sillä matkailijoille on tarjolla monenlaisia poroon liittyviä matkailutuotteita. Monelle turistille jo pelkkä poron näkeminen on elämys.

Poronhoito on siis edesauttanut Rovaniemen kehittymistä kaupungiksi ja porolla on rakennettu kaupungin imagoa. Siihen nähden Rovaniemen suhtautuminen käytännön poronhoitoon on yllättävän välinpitämätöntä.
– Kaupunki ei huomioi kaavoituksessa eikä missään keskusteluissa poronhoitoa, toteaa Poikajärven paliskunnan poroisäntä Janne Mustonen.

Kaupunki suunnittelee uusia asuin­alueita poronhoitajilta kyselemättä. Se ei myöskään kerro uusille alueille muuttaville asukkaille alueiden historiasta tontteja myydessään. Muutosta eivät ymmärrä porot eivätkä entisille porojen laidunmaille muuttavat asukkaat, mistä aiheutuu molemminpuolista hämmennystä.

Muutama vuosi sitten Rovaniemen kaupunki teetätti konsulttiyhtiöllä tuulivoimaselvityksen. Rovaniemen paliskunnille selvityksen tekemisestä ei kerrottu. Selvityksen mukaan Auttissa ja Meltauksessa sijaitsevilla alueilla ei ole rajoitteita tuulivoimalle, vaikka tosiasiassa molemmat alueet ovat tärkeitä poronhoidon toiminta- ja laidunalueita.

Meltaukseen suunniteltu kolmen tuulimyllyn teollisuusalue sijaitsee Poikajärven paliskunnassa. Kaupunginvaltuusto äänesti suunnitelman hyväksymisestä tänä keväänä.
– Yritimme vaikuttaa kaupungin päättäjiin, ja äänestyksestä tulikin tiukka, sillä Meltauksen tuulivoimasuunnitelma sai kaupunginvaltuustolta kannatuksen vain yhdellä äänellä, Mustonen sanoo.

Tällä hetkellä on epäselvää, vaaditaanko suhteellisen pienen tuulivoimateollisuusalueen toteuttamiseen ympäristövaikutusten arviointia (YVA-menettelyä), jolloin paliskunta pääsisi kertomaan näkemyksensä teollisuusalueen vaikutuksista poronhoitoon.
– Emme vielä tiedä, miten etenemme, mutta joka tapauksessa kaupunki joutuu nyt ottamaan huomioon myös meidän mielipiteemme, jos aluetta aletaan kaavoittaa.

Asia on Mustosen mukaan hankala, koska hanke sijoittuu yksityisten maille. Jos paliskunta onnistuu torppaaman tuulivoiman, on mahdollista, että poronhoitajien ja maanomistajien välit tulehtuvat.

Poronhoidolla on pitkät perinteet

Poikajärven paliskunta on laaja ja monivivahteinen. Sen alueella sijaitsevat Rovaniemeltä länteen, pohjoiseen ja itään suuntautuvat isot maantiet, lentokenttä, varuskunta-alue ja suuri osa Rovaniemen taajamaa. Poronhoito on ollut monelle suvulle elinkeino ja elämäntapa useiden sukupolvien ajan.

Mustosen mukaan poronhoito elää tällä hetkellä kannattavuuskriisin keskellä.
– Meidän palkisessa on ollut aina suhteellisen paljon ammattiporomiehiä, joiden tulojen pääosa on tullut poronhoidosta. Heidän määränsä on kuitenkin vähentynyt, koska kulut ovat nousseet jyrkästi vuosi vuodelta, ja tuloja on pakko hankkia perusporonhoidon ulkopuolelta.

Toisaalta paliskunnassa uskotaan tulevaisuuteen, sillä vaikka paliskunnan porot kuuluvat pääasiassa vanhemmille ikäryhmille, myös nuoria osakkaita on huomattava määrä. Tuottoa on pyritty parantamaan nostamalla lihan jalostusastetta.
– Monet leikkaavat ja myyvät poronlihansa itse. Puolet palkisen teuraista myydään suoraan yksityisasiakkaille, puolet menee ostoliikkeille. Suhdeluku vaihtelee liikkeen hinnan mukaan, Mustonen sanoo ja harmittelee teurastamon puutetta.
– Palkisella ei ole osuutta mihinkään teurastamoon. Jos täällä olisi enemmän hyväksyttyjä laitoksia, niistä menisi varmasti lihaa nykyistä enemmän muun muassa matkailun tarpeisiin.

Monet paliskunnan osakkaat ovat mukana poromatkailussa joko työntekijöinä tai yrittäjinä.
– Sillä tavalla voi hommata lisätuloa. Poronhoito sopeutuu monenlaiseen tilanteeseen, tämä on sellainen laji, Mustonen sanoo.

Pohjoiset ja itäiset alueet tuotannollisesti parhaita

Rovaniemen ympäristö on ollut sotien jälkeen merkittävää puunhankinta-aluetta, minkä seurauksena Poikajärven paliskunnassa ei enää vanhoja honkia humise. Poronhoidon kannalta parhaita seutuja on paliskunnan pohjois- ja itäosa, jossa lähes ainoana maankäyttäjänä toimii metsätalous.
– Se onkin sitten tosi vahva maankäyttäjä, joka on vienyt laitumia paljon. Tehokas metsätalous on yksi suurimmista syistä ruokinnan tarpeen kasvulle, Mustonen sanoo.

Pohjois- ja itäosat palkisesta ovat pääosin valtion maita, yksityisten maita sijaitsee jokivarressa ja kaupungin ja kylien lähellä.

Porotyöt hoidetaan neljällä työporukalla. Talvella käytännössä kaikki porot ruokitaan tarhoissa. Vasat merkitään kesällä perinteiseen tapaan, mikäli mahdollista.
– Joillakin alueilla se ei onnistu, koska porot eivät enää kokoonnu yhteen samalla tavalla kuin ennen, mutta syksyllä pyrimme käyttämään poroja edelleen mahdollisimman paljon erotuksissa.

Jos porot eivät kokoonnu enää entiseen tapaan, eivät sitä tee myöskään poromiehet.
– Tarhaus on aiheuttanut sen, että eri omistajien porot eivät ole samalla tavalla isoissa tokissa niin kuin aikaisemmin. Tällöin poromiesten välinen vuorovaikutus vähenee ja yhteisöllisyys katoaa, kun jokainen huolehtii vain omista poroistaan. Enää ei tehdä yhdessä töitä yhtä paljon kuin ennen.

Liikenne verottaa ja lennoston alue kasvaa

Poikajärven paliskunnassa on kaksi suurta valtaväylää, Valtatie 4 ja Kantatie 79 Rovaniemeltä Kittilän kautta Muonioon. Vuonna 2023 poroja jäi auton alle eniten Muonion paliskunnassa (382), seuraavina vahinkotilastoissa olivat Poikajärvi (221) ja Oivanki (217).

Janne Mustosen mukaan liikennevahingot ovat pääasiassa sesonkiluontoisia. Kesällä porot hakeutuvat maanteille, koska avoimen tien päällä tuuli vähentää poroja kiusaavien paarmojen, sääskien ja mäkärien lukumäärää. Syksyllä tulee lunta, pimeää ja liukasta samaan aikaan kun etelän ihmiset alkavat kulkeutua Lapin matkailukeskuksiin.
– Arviomiehet saattavat olla välillä hyvinkin kiireisiä. Vaikka meillä on satakunta poronomistajaa, heistä on kuitenkin vain kolmisenkymmentä aktiiveja. Liikennevahinkojen arviointi työllistää heitä aika paljon.

Lennosto on laajentamassa aluettaan. Mustonen uskoo, että laajennus ei aiheuta isompia ongelmia.
– Jos alue aidataan kunnolla, sinne ei pääse poroja. Keskustelemme Puolustusvoimien kanssa säännöllisesti, kävimme viimeksi keväällä kiertämässä uudet rakennustyömaat.

Poikajärven paliskunta

Kotikunta: Rovaniemi
Pinta-ala: 2 536 neliökilometriä
Suurin sallittu eloporomäärä: 4 600
Poronomistajia: 96

Ohjeet on kirjattu, mutta ovatko ne tiedossa?

Kun kirjoittaa Rovaniemen kaupungin sivujen hakuruutuun 'porot ja vakituinen asutus' saa hakutulokseksi tiedoston, jossa annetaan ohjeita rakentajalle Rovaniemellä.

Tekstissä kerrotaan, että 'porolla on poronhoitoalueella maanomistussuhteista riippumaton vapaa laidunnusoikeus. Tämä on poronhoidon tarkoituksenmukaisen toiminnan kannalta välttämätöntä. Poron vapaa laidunnusoikeus perustuu poronhoitoalueen historiaan nautintaoikeuksineen ja se on poronhoitoa koskevassa lainsäädännössä tarkoitettu pysyväksi oikeudeksi'. Rovaniemen kerrotaan sijaitsevan poronhoitoalueella.

Ohjeessa mainitaan myös, että 'porot tulevat uusille asuinalueille, koska ne ovat voineet vapaasti laiduntaa alueella ennen rakentamista, ja että porojen pihoille tuleminen on tavallisinta parin ensimmäisen vuoden aikana ja sitten se vähenee'.

Tekstistä saa käsityksen, että Rovaniemen kaupungin kantana on, että poro kuuluu Rovaniemelle.

On sitten eri asia, tiedetäänkö ohjeen olemassaolosta ja kuinka aktiivisesti sen sisällöstä tiedotetaan rakentamista suunnitteleville ja muille rovaniemeläisille. Markkinoimaton tiedostohan on vain ison internetin pieni osa, jonka voi löytää ainoastaan silloin kun sitä osaa etsiä.

Lue lisää

ELÄMÄÄ POHJOISELLA ITÄRAJALLA

--- Teksti: Anne Ollila ---

Kirja-arvostelu on julkaistu Poromies-lehdessä 4/2024.

Vuonna 1918 syntyi eteläiseen Kuusamoon, Kurvisen kylään, Polojärven poroperheen kuopus Matti. Hän teki työuransa Rajavartiolaitoksessa, eläköityen vartiopäällikön tehtävästä vuonna 1968 ja siirtyen tuonpuoleisiin vuonna 1985. Sittemmin Ulla Parviainen sai käsiinsä kummisetänsä Matin viimeistelemättömän, tosielämään pohjautuvan romaanikäsikirjoituksen, viimeisteli sen ja julkaisi teoksena "Elämää rajamailla".

Kirjan kertomukset paikantuvat itärajalle Kuusamoon, Matti Polojärven kotikylään Kurviseen, ja sijoittuvat ajallisesti 1920-luvun rajaseudun elämään. Luonnonantimet, eräelämä ja työt, pedot, Venäjän raja, ihmisten kohtaamiset, puute ja pärjääminen ovat kerronnan keskeistä materiaalia. Näin suomalaisten eräseutujen historiallisissa tarinoissa vääjäämättä on, jos ainekset elämän tarinoille kumpuavat koetusta, eletystä, nähdystä ja kuullusta arjesta. Itselleni aivan erityisesti kirjan monet eränokkelat tarinat nostivat hymyn huulille ja toivat mieleen lämpimät muistot omasta, Matin kanssa samaa ikäluokkaa edustaneesta isoisästä. Pohjoisen erämaan eläjä ja tarinankertoja hänkin, joskin läntisen Lapin tuntureilta. Yhdistävänä tekijänä näissä eränokkeliksi nimittämissäni juonenkäänteissä on tavallisen erämaan eläjän jännitteinen kohtaaminen virkaatekevän valvojan kanssa. Hauskuus tarinaan syntyy, kun eränkävijä nokittaa, Matin sanoin, "intomielisen virkamiehen" nokkeluudessa ja pääsee livahtamaan tekemisineen valvonnan ulottumattomiin. Virkamies jää nuolemaan näppejään, kuin Naltion pahaa unta näkevä riistapoliisi ikään.

Mainiota antia on myös teoksen kieli. Henkilöiden eläväinen ja vahva murre kuljettaa lukijan pitävällä otteellaan eteläiseen Kuusamoon, itärajan maisemiin. Vienankarjalankieliset repliikit rajaseudun ihmisten kohtaamisissa tarjoavat vielä herkullisen lisämausteen teoksen rikkaaseen kieleen. Tarinat rakentavat maisemaksi sadan vuoden takaisen karun pohjolan rajaseudun, jonka kieli sitoo vahvalla otteella tarkempaan kulttuurimaantieteelliseen osoitteeseen, Kuusamon Kurviseen.

Nykyajan poroihmisen näkökulmasta varsin moni kirjan puheenparsi kuulostaa edelleen ajankohtaiselta ja tutulta. "Voi saatanan, saatana, oli Aatun ensimmäiset sanat nähtyään poron jälkien menevän yli rajan…Tuossa oisivat käen ulottuvilla, vaan menepä ota, jahkaili Aatu". Rajaseudun elämää on porojen kanssa eletty tuolloin ja eletään edelleen. "Vajaa kilometri ennen aitaa jouduttiin Hossan talojen kohdalla menemään rantaa myöten. Porot kulkivat rauhallisesti, kunnes yhtäkkiä talon rannan puoleisella kaistalla olevat porot lähtivät laukkaamaan poispäin. Kuului huutoa poromiesten joukosta: - Saatana, se vanhanpiian koira!"

Niinpä.

Kaikkinensa Elämää rajamailla on ehdottomasti sykähdyttävä lukukokemus. Tarinoiden samanaikainen poroelämään ja erätarinointiin kytkeytyvä tuttuus sekä itärajan kielestä ja kulttuurisista erityispiirteistä kumpuava vieraus haastavat ainakin länsilappilaisen poroihmisen katsomaan elettyä elämää ilahduttavasti uusista suunnista. Monipuolisuudessaan teos tarjoaa takuulla eri lukijoille erilaisen aika- ja kulttuurimatkan Kuusamon Kurvisenkylän värikkääseen kulttuurihistoriaan ja sadan vuoden takaiseen poroelämään.

Suosittelen lämpimästi.

Lue lisää