SIVUELINKEINOKSI KALASTUS?

Lähiruokabuumin seurauksena kotimaisen villin järvikalan menekki on kasvanut huimasti. Kalastus sopii monille järvialueiden poronhoitajille sivuelinkeinoksi, koska poronhoitoa ja kalastusta voi harjoittaa eri aikoina vuodesta. Lokan tekojärvelle onnistuttiin houkuttelemaan uusia ammattikalastajia, mutta edelleen heitä tarvitaan lisää.

--- Teksti: Timo Rehtonen. Kuva: Paliskuntain yhdistys ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 3/2023.

Kemin-Sompion paliskunnan ammatikseen kalastavien poromiesten vuosisuunnitelmassa on määritelty kummallekin ammatille omat jaksonsa, mutta käytännössä suunnitelma muuttaa jonkin verran muotoaan luonnonolosuhteiden mukaan. Suurpiirteisesti ajatellen kesällä kalastetaan ja talvella hoidetaan poroja.
– Kesällä jää kalastukselle hyvin aikaa, koska vasanmerkitys toteutetaan nykyään tehokkaasti, tänäkin vuonna se tapahtui reilun viikon aikana. Sitten kun vasanleikko on ohi, kalastetaan taas täysillä syksyyn asti, kertoo Lokan tekojärvellä kalastava poromies Mikko Pyhäjärvi.

Mikko Pyhäjärvi. Kuva: Tanja Pyhäjärvi.

Jos porotöissä voi pitää taukoa marraskuussa, Lokan altaalla keskitytään pyytämään peledsiikaa, joka parveutuu silloin kutemaan.
– Heti jäitten tultua laitetaan verkot jään alle, siinä menee se pari kolme viikkoa. Joskus saattaa olla, että kalastusta täytyy tehdä päällekkäin poronhoitotöiden kanssa, mutta esimerkiksi viime vuosi meni hyvin. Ehdittiin pyytää kalaa ja heti sen jälkeen päästiin taas poronhoitotöihin, sanoo Juuso Pyhäjärvi, joka kuuluu puolisonsa Jenni Nousun kanssa Lokan kalastajien nuorempaan osastoon. Molemmat ovat kolmekymppisiä.

Suomalaisella sisävesikalalla on ostajansa

Kotimaisen villin kalastetun kalan suosio markkinoilla on ollut 4–5 viime vuoden ajan vahvassa nousussa. Lapin Kalaleaderissa työskentelevän aktivaattori Markku Ahosen mukaan Suomesta löytyy nykyään asiakaskunta, joka on valmis maksamaan korkealaatuisista, kestävällä tavalla kalastetuista tuotteista. Lähiruokabuumi on totta.
– Lähiruoka- ja kestävyyskriteerit täyttyvät kirkkaasti Pohjois-Suomen sisävesikalastuksessa. Tällä hetkellä hittikaloja ovat ahven ja hauki, joilla kalastajat tekevät yhtä hyvää tiliä kuin esimerkiksi siialla tai muikulla, hän sanoo.

Ammattikalastukseen sopivia järviä Lapissa.

Järvikalojen kalastus on ekologisesti kestävää.
– Järvikalaa riittää. Kaupallisen kalastuksen määrä voitaisiin ihan kevyesti kolminkertaistaa.

Risto Pyhäjärvi on Lokan ammattikalastaja, jonka työtehtäviin kuuluu myös Lokan Luonnonvara Osuuskunnan tuotteiden markkinointi. Hän vahvistaa Ahosen havainnon kotimaisen kalan kysynnän kasvusta. Tosin tämä kesä (2023) on ollut poikkeava.
– Olisiko inflaatio, hetkellinen ylitarjonta ja kauppojen aikaisempaa korkeammat katteet aiheuttaneet, että kotimaisen tuoreen kalan hinta on noussut kuluttajalle liian korkeaksi, hän pohtii, mutta uskoo, että taantuma on lyhytaikainen.

Kalastajia tarvitaan lisää – uusia kalastajia neuvotaan tarvittaessa kädestä pitäen

Lokan kalastajien ensimmäiset sukupolvet ovat jo eläköityneet tai eläköitymässä. Kalatuotteiden toimitusvarmuuden turvaamiseksi tarvitaan riittävä määrä kalastajia toimittamaan kalaa tilaajille. Pieniä määriä ei kannata kuljettaa, koska kuljetuskustannukset nousevat tällöin liian korkeiksi. Myös kalalaitoksen ylläpitoon tarvitaan varoja.
– Ostajat ovat tottuneet siihen, että toimitamme sen minkä lupaamme. 4–5 kalastajalla tämä ei onnistu, Risto Pyhäjärvi sanoo.

Uusien kalastajien houkuttelemiseksi järjestettiin vuosina 2016–2019 Lapin Kalaleaderin ja Sodankylän kunnan rahoittama rekrytointihanke, joka oli niin tuloksekas, että asia huomioitiin jopa EU:n komission uutissivuilla. Kalastukseen liittyviä toiminimiä perustettiin tuolloin toistakymmentä.

Oleellista oli, että kokeneet kalastajat neuvoivat tulokkaita tarvittaessa kädestä pitäen.
– Useimmat kävivät ensin tutustumassa toimintaan, ennen kuin lähtivät varsinaiseen harjoitteluun. Samalla he näkivät, millaisella työmäärällä sai minkäkin verran ansiota, hän sanoo.

Lähtökohdat ovat tulijoille hyvät, koska kalamarkkinat ja myyntiketjut ovat valmiina. Kalastaja voi tällöin keskittyä kalastamiseen. Osuuskuntamuotoinen toiminta on voittoa tavoittelematonta liiketoimintaa, jolloin kalastajalle voidaan maksaa saaliista niin hyvä hinta kuin on mahdollista. Lokan kala-alan laitoksessa kala pystytään käsittelemään fileeksi asti. Kalastajan tuotua kalasaaliin satamaan osuuskunta huolehtii sen kuljetuksesta asiakkaille, joita on ympäri Suomea.
– Suurin osa menee kalatukuille ja aika iso määrä kalakukkoleipomoille. Oulu, Helsinki ja Kuopio ovat pääpaikkoja, Risto Pyhäjärvi kertoo.

Markku Ahonen arvioi, että edellytykset kaupalliseen kalastukseen Lapin järvillä ovat erinomaiset.
– Vesialueita ja kalastusoikeuksia on, kalan hinta ja kysyntä ovat hyvät, infrastruktuuri toimii ja kalakannat ovat vahvat. Vain tekijöitä puuttuu.

Pienilläkin investoinneilla voi päästä vauhtiin

Myös Juuso Pyhäjärvi aloitti ammattimaisen kalastuksen rekryhankkeen aikana. Kynnys uuden ammatin aloittamiseen oli matala, koska paikkakuntalaisena hän tiesi, millaisesta toiminnasta on kysymys.
– Isä on harjoittanut kaikenlaista kalastusta, ja kalahallin toiminta tuli jo lapsena tutuksi. Kalastus sopii hyvin sellaiselle, jolla on jonkinlainen ennakkokäsitys asiasta, mutta muualta tulleella saattaa olla haasteita saada homma käyntiin. Tiedon puute on isoin kynnyksen aiheuttaja, hän toteaa ja kertoo itsekin opastaneensa vastatulleita.
– Olen auttanut ja neuvonut uusia kalastajia parhaani mukaan. Koska kyseessä on iso järvi kivineen ja kantoineen, on tärkeää tietää, mihin veneellä voi ajaa.

Juuso Pyhäjärvi. Kuva: Jenni Nousu.

Hän sanoo, että ahvenenpyyntiin tarvittavat investoinnit ovat vielä varsin maltilliset, mutta rahaa saa kulumaan, jos hankkii kerralla kaikki uudet laitteet ja pyydykset.

Mikko Pyhäjärvi on aloittanut ammattimaisen kalastuksen vuonna 2006. Häntä voi luonnehtia jo konkarikalastajaksi, koska pitkän ammattilaisuran lisäksi kalastus on ollut osa arkipäivää jo lapsena.
– Pienilläkin investoinneilla pääsee vauhtiin. Vähemmän kalapuolella on hankintoja kuin poropuolella, jossa kalustoa pitää päivittää koko ajan, hän sanoo.

Jenni Nousu kuuluu myös Lokan kalastajiin. Kuva Juuso Pyhäjärvi.

Markku Ahonen tuntee poronhoitoalueen ammattikalastustilanteen. Hänen mukaansa useat kalastajat ovat aloittaneet viisi metriä pitkällä veneellä ja muutamalla kymmenellä verkolla. Liikkeelle voi lähteä pienesti varsinkin silloin, kun kalastusta harjoitetaan sivuelinkeinona.
– Usein kalavesien ääressä asuvat omistavat veneen jo ennestään. Veneen täytyy olla tietysti tarpeeksi iso, että se on turvallinen, mutta mitään laivaa ei tarvitse hankkia. Lapin osalta voidaan todeta, että käytännössä kaikki pyynti tapahtuu ihan normaaleja perämoottoriveneitä käyttäen.

Rankkaa työtä, epävarmuutta siedettävä

Ahonen ei halua herättää uusiksi kalastajiksi hamuavien mieliin unelmia, joissa kalastus on silkkaa luonnon ihailua ja kevyttä puuhastelua.
– Rehellisyyden nimessä täytyy sanoa, että se on rankkaa työtä. Varsinkin sesonkiaikoina tehdään tosi pitkää päivää, hän sanoo.

Myös epävarmuutta on siedettävä.

Juuso Pyhäjärvi muistuttaa, että jos olosuhteet ovat huonot, tämä näkyy suoraan lompsassa.
– Silloin täytyy ajatella, että tämä vuosi meni näin, mutta ensi vuosi on varmasti parempi. Heilahtelut eivät kuitenkaan minua hetkauta, koska olen oppinut sietämään epävarmuutta, kun olen porojen kanssa koko ikäni elänyt.

Mikko Pyhäjärvi arvostaa vapautta byrokratiasta.
– Vuoteen 2006 asti olin normaaleissa palkkatöissä, mutta kyllästyin värkkäämään työkkärin ja Kelan kanssa. Sen jälkeen olen tehnyt porotöiden lisäksi laskutustyönä kalastusta ja oppaan töitä. Poronhoito ja kalastus tuovat varmuutta ja tukevat elantoa.

Poromies-kalastaja ei juuri lomaile, jos hän haluaa harjoittaa molempia ammattejaan täysipainoisesti.
– Vapaapäivät voi kuitenkin itse määritellä niiksi ajoiksi, kun on rauhallisempaa. Työt ja vapaat täytyy suunnitella ja rytmittää etukäteen, Mikko Pyhäjärvi sanoo.

Myös Juuso Pyhäjärvi on tyytyväinen ratkaisuunsa toimia kahdessa luontaisammatissa.
– Kun on mahdollisuus tehdä kesällä muitakin töitä, niin olisi typerää olla niin tekemättä. Kesälomathan siinä palavat, mutta se on uhraus, joka on tehtävä, hän naurahtaa.

Apua aloittamiseen löytyy ilman erilliskorvausta

Markku Ahonen työskentelee Lapin Kalaleaderissa, joka kehittää elinkeinokalataloutta Inarin, Sodankylän, Kemijärven ja Pellon kuntien alueilla. Poronhoitoalueella toinen vastaava toimija on Kainuun- ja Koillismaan Kalaleader.
– Me autamme alkubyrokratiassa ilman erillistä korvausta. Paperityöt eivät ole isoja, ja niiden tekemiseen saa meiltä apua, hän sanoo.

Aloittava kalastaja voi rekisteröityä joko kakkosluokkaan kalastajaksi, jolloin paperityöt ovat yhden A4-sivun luokkaa, tai hän voi ilmoittaa itsensä ykkösluokan kalastajaksi, jolloin hänen toiminnastaan tulee tukikelpoista. Tällöin rekisteröitymislomakkeeseen tulee liittää liiketoimintasuunnitelma, jossa osoitetaan, että yrittäjä pääsee rekisteröitymisestä alkaen kolmantena vuotena itsepyydetyn kalan myynnissä yli 10 000 euron liikevaihtoon.
– Meille kalaleadereille liiketoimintasuunnitelman laatimisessa avustaminen on rutiinihommaa, Ahonen sanoo.

Poronhoitoalueella on hyvin kalankäsittelytiloja

Jotta kalaa voi myydä, kalat tulee käsitellä laitoshyväksytyissä tiloissa. Tällaisia laitoksia on hyvin niillä alueilla, joissa ovat parhaat edellytykset harjoittaa kaupallista kalastusta. Kalankäsittelytilat ovat kuntien omistamia ja ylläpitämiä. Kunnat saavat tilojen kehittämiseen EU-tukea ja valtiontukea 80-prosenttisesti. Tilojen käyttäjän on oltava rekisteröitynyt kaupallinen kalastaja, joka omistaa hygieniapassin. Kaikissa tiloissa noudatetaan omavalvontasuunnitelmaa. Jotkut kalastajista ovat omavalvonnan vastuuhenkilöitä, jotka opastavat uusia henkilöitä. – Kyse ei ole rakettitieteestä, pitää vain tehdä niin kuin kokeneemmat kalastajat opastavat. Erityistä huomiota kiinnitetään siisteyteen ihan kuten elintarviketeollisuudessa yleensäkin. Poromiehet tietävät tämän, koska samoja periaatteita noudatetaan myös lihankäsittelyssä, Markku Ahonen sanoo.

Laitostunnuksen saaneet kalankäsittelytilat Lapissa:

• Inari: Veskoniemi, Inarin kirkonkylä
• Sodankylä: Siltaharju, Lokka
• Posio: Mourusalmi
• Pello: Sirkkakoski
• Kemijärvi: Riekkoniemi

Lisäksi yksittäisillä kalastajilla omia tiloja, SAKK:lla jalostustilat

• Lapin Kalaleaderin kunnat ovat Inari, Sodankylä, Kemijärvi ja Pello.

Kainuun ja Koillismaan Kalaleader koostuu kuudesta leader-alueesta

• Oulujärvi LEADER ry toimii Kainuussa Kajaanissa, Paltamossa ja Puolangalla sekä ja Pohjois-Pohjanmaalla Vaalassa.
• Elävä Kainuu LEADER ry:n aluetta ovat Hyrynsalmi, Kuhmo, Ristijärvi, Sotkamo ja Suomussalmi.
• Keskipiste-LEADER ry:n toimii Haapajärven, Haapaveden, Kärsämäen, Nivalan, Pyhännän, Pyhäjärven, Reisjärven ja Siikalatvan kunnissa
• Koillismaan LEADER ry:n aluetta ovat Kuusamon kaupunki sekä Posion ja Taivalkosken kunnat.
• Peräpohjolan LEADER ry:n aluetta ovat Simon, Tervolan, Keminmaan, Kemin, Rovaniemen ja Ranuan kunnat.
• Oulun Seutu LEADER ry:n aluetta ovat Ii, Pudasjärvi, Utajärvi, Muhos, Kempele ja Oulun maaseutumaiset alueet.

Lue lisää

PORONHOITAJIEN SOSIAALITURVAA KEHITTÄMÄSSÄ

Pirita Hattukangas. Kuva: Juho-Pekka Ylinampa.

Maatalousyrittäjien eläkelaitos Melassa on kalastajien ja poronhoitajien sosiaaliturvakysymyksiä käsittelevä asiantuntijaelin: kalastajien ja poronhoitajien neuvottelukunta. Neuvottelukunnan tehtävänä on toimia kalastajien ja poronhoitajien edustajana ja Melan yhteistyökumppanina, kun käsitellään kalastajia ja poronhoitajia koskevia kysymyksiä sekä heidän sosiaaliturvansa kehittämistä. Mela saa neuvottelukunnan jäseniltä ensiarvoisen tärkeää tietoa poronhoidon ja kalastuksen ajankohtaisista asioista sekä elinkeinojen kehittymisestä.

--- Teksti: Julia von Flittner ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 3/2023.

Kalastajien ja poronhoitajien neuvottelukunta koostuu Paliskuntain yhdistyksen, Suomen porosaamelaiset ry:n, Saamelaiskäräjien, Suomen Ammattikalastajaliitto SAKL ry:n, Kalatalouden Keskusliiton ja Melan edustajista. Paliskuntain yhdistyksellä on neuvottelukunnassa kolme edustajaa: poromiehet Ari Kustula Ivalon paliskunnasta ja Pirita Hattukangas Poikajärven paliskunnasta sekä poroisäntä Antti Pätsi Akanlahden paliskunnasta.

Ajankohtaisten asioiden äärellä

Neuvottelukunta kokoontuu kerran vuodessa. Keskeisimpänä teemana neuvottelukunnan kokoontumisissa on poro- ja kalatalouden ajankohtaisista asioista keskusteleminen. Kokoontumiset on järjestetty niin, että niissä päästään vuorovuosin tutustumaan tarkemmin kumpaankin elinkeinoon. Joka kolmas vuosi neuvottelukunta kokoontuu Espoossa Melan pääkonttorilla.
– Olemme käyneet neuvottelukunnan kanssa tutustumassa muun muassa eri jalostuslaitoksiin sekä kalastajien ja poronhoitajien työhön ja työolosuhteisiin, kertoo neuvottelukunnan jäsen, poromies Pirita Hattukangas.

Neuvottelukunnan jäsen, poromies Ari Kustula kertoo, että kokoontumisissa käydään läpi alojen kehittymistä, ajankohtaisia kysymyksiä ja tulevia uudistuksia sekä tehdään esityksiä uusista toimista.

Tulevia kehittämistarpeita

Kysyttäessä, mitä tulevaisuuden kehittämistarpeita Ari ja Pirita näkevät poronhoitajien sosiaaliturvassa, nousee molempien vastauksissa esiin erityisesti poronhoitajan sijaisapu ja siihen liittyvät teemat.
– Enimmäismäärä korvattavista tunneista pitäisi olla tarpeeksi suuri, jotta myös isomman vahingon tai sairauden kohdatessa olisi mahdollisuus saada sijaisapua. Sijaisapua tulisi myös laajentaa niin, että se koskisi myös perhevapaita, Ari painottaa.

Ari Kustula. Kuva: Tarja Konstig.

Pienen lapsen äitinä myös Pirita nostaa ensimmäisenä esiin nimenomaan äitiys- ja vanhempainvapaan, joka vielä toistaiskesi puuttuu poronhoitajilta kokonaan.
– Odotin lastani syksyllä juuri rankimpaan työaikaan ja jouduin usein miettimään, kenet saan töihin tekemään ne työt, joita en itse raskauden takia pystynyt tekemään, Pirita muistelee.

Antti Pätsi. Kuva: Tarja Konstig.

Sijaisavun tavoitteena on tukea poronhoitajan työssä jaksamista, terveyttä ja toimintakykyä sekä parantaa näin poronhoidon harjoittamisen edellytyksiä. Poronhoitaja on kuitenkin lain mukaan oikeutettu sijaisapuun vain sairauden tai tapaturman aiheuttaman työkyvyttömyyden takia, mutta ei esimerkiksi raskauden tai synnytyksen ajaksi. Kuitenkin poronhoitoon osallistuu yhä enemmän naisia ja tyttöjä, joten myös tarve vanhempainvapaan aikaiselle sijaisavulle on kasvussa.
– Aika, jonka joutuu olemaan pois töistä, ei rajoitu välttämättä pelkkään raskausaikaan, vaan myös synnytyksestä palautuminen ottaa aikansa. Lisäksi ensivaiheet pienen vauvan kanssa ovat hyvin sitovia ja esimerkiksi imettäminen kesken poronhoitotöiden ei välttämättä ole käytännössä mahdollista, Pirita muistuttaa.

On tärkeää, että tieto kulkee molempiin suuntiin

Kalastajien ja poronhoitajien elinkeinot ovat monin tavoin erilaisia, mutta niissä on myös paljon yhteistä. Molemmissa luonto ja vuodenkierto ovat vahvasti läsnä, ne säätelevät työolosuhteet ja töiden aikataulut. Ilmasto vaikuttaa keskeisesti sekä poronhoitotyöhön että kalastukseen, vahinkoeläimet haastavat molempia elinkeinoja ja yhteiskunnan paineet näyttäytyvät elinkeinojen harjoittajille samankaltaisesti.

Neuvottelukunnan työllä on tärkeä merkitys mietittäessä poronhoitajia ja kalastajia koskevia erityiskysymyksiä. Se tarjoaa erinomaisen kanavan tuoda esiin poronhoitotyön erityispiirteitä ja ajankohtaista tietoa elinkeinosta, kun pohditaan poronhoitajien sosiaaliturvan kehittämistä.

Myös Ari ja Pirita näkevät neuvottelukunnan toiminnan tarpeellisuuden.
– On tärkeää, että Melassa saadaan tietoa porotalouden harjoittajilta, mutta myös toisin päin. Näin ajankohtaiset asiat ovat molemmin puolin tiedossa, Ari korostaa.

Kaikkia kehittämistarpeita ei suoraan neuvottelukunnassa pystytä ratkaisemaan. Esimerkiksi poronhoitajien sijaisavun tuntimäärien nostaminen sekä sijaisavun perusteiden laajentaminen koskemaan myös perhevapaita ovat kehittämistarpeita, joihin Mela ei suoraan voi vaikuttaa, vaan ne vaativat toteutuakseen lakimuutoksia. Näissäkin tapauksissa on kuitenkin tärkeää nostaa tarpeet keskusteluun, sillä Mela vie neuvottelukunnan viestiä edelleen sosiaali- ja terveysministeriöön. Melan omia palveluita, kuten esimerkiksi poronhoitajien työhyvinvointitoimintaa koskevat toiveet ja tarpeet sen sijaan Melan on mahdollista suoraan huomioida palveluidensa kehittämisessä.
– Jotta palveluita voidaan kehittää, on tärkeää pysyä elinkeinojen mukana. Muuttuva maailmantilanne, ilmasto ja moni muu asia vaikuttavat sekä poronhoitoon että kalastukseen. Kalastajien ja poronhoitajien neuvottelukunnassa ajankohtaista tietoa saadaan välitettyä molempiin suuntiin, summaa Pirita.

Lue lisää

KÄDENTAITOJEN JÄLJILLÄ

Poron talja, muokattu nahka sekä sarvet ja luut ovat olleet pohjoisten seutujen ihmisille tärkeitä materiaaleja kautta aikojen. Niistä on valmistettu vaatteita ja jalkineita, arkisia tarve-esineitä ja koruja. Karuissa arktisissa oloissa porosta ja riistaeläimistä saatavat materiaalit ovat olleet konkreettinen elämisen ehto.

--- Teksti ja kuvat: Anne Ollila ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 3/2023.

Me muovi- ja metallikauden halpa- ja kertakäyttökulttuurissa eläjät emme enää ole riippuvaisia sen enempää perinteisten materiaalien hyödyntämisestä kuin käsityöstäkään. Olemme korvanneet ne meille helposti ja halvalla tarjoiltavalla tehtaiden massatuotannolla. Luun ja sarvien sijaan koristamme itsemme, kotimme ja elinympäristömme muovilla ja metalleilla. Taljan ja nahan sijaan pukeudumme tekstiiliteollisuuden massamateriaaleihin ja halpatuotantoon.

Näkyväksi nousseen luontokadon äärellä olemme kuitenkin hitaasti heräilemässä todellisuuteen, jossa alamme oivaltaa maapallon luonnonvarojen rajallisuuden. Helpon ja halvan kuluttamisen seuraus on väistämättä ylikulutus. Ehkä pelottavin esimerkki luonnonvarojen ylikulutuksesta on puhtaan, makean veden hupeneminen. Vesipulasta kärsivät jo nyt raskaasti esimerkiksi suurten teollisuuslaitosten lähiympäristöjen kylät.

Vesipula tuntuu meillä vetisessä Suomessa asiana etäiseltä. Ei kuitenkaan pitäisi. Suomen ympäristökeskuksen mukaan 95 % suomalaisten vesienkäytöstä syntyy tuotteiden ja palveluiden valmistuksessa. Esimerkiksi yksien farkkujen valmistamiseen kuluu 10 000 litraa vettä. Juomavetenä se riittäisi yhdelle ihmiselle 17 vuodeksi juuri siellä, missä farkut valmistetaan ja puhtaasta juomavedestä on akuutisti pulaa.

Olemme siis väistämättä osa maailmanlaajuista vesipulaa. Siitä huolimatta, että syyssade rummuttaa paraikaa kattoon ja kotimaisemia halkovat vielä suhteellisen puhtaat vesistöt. Sijaitsemme vesien ravintoketjun huipulla maassa, jossa puhdasta vettä on opittu pitämään ilmaisena itsestäänselvyytenä.

Teollisuuden pilaamat vesistöt ovat kuitenkin surullista arkea myös meillä. Talvivaara – nykyinen Terrafame – on yksi konkreettinen esimerkki ympäristönsä vesistöt laajasti pilanneesta kotimaisesta teollisesta maankäytöstä. Se on surullinen esimerkki myös osaamattomasta viranomaistoiminnasta ja suomalaisesta piilokorruptiosta suurteollisuuden lupaprosesseissa.

Perinteisten materiaalien paluu

Yksi vastareaktio halpatuotantoon ja ylikulutukseen on perinteisten uusiutuvien luonnonmateriaalien ja käsityön arvostuksen nousu. Se on saanut havahtumaan myös katkenneeseen perinnetietojen ja taitojen ketjuun. Vaikka porotilalla perinteisiä raaka-aineita on saatavilla, vaatii niiden hyödyntäminen osaamista.

Käsityöosaaminen ei enää siirry itsestään selvästi perheen sisällä sukupolvelta seuraavalle. Nuorta aihe ei ehkä kiinnosta. Onnekkailla on kiinnostuksen virittyä yhä saatavilla lähipiirin ihmisiä, joilla on perinteisiä käsityötaitoja ja intoa opettaa niitä. Huono-onnisen tilaisuus voi mennä sivusuun. Tällöin apua on etsittävä etäämpää.

Matkani perinnekäsitöiden saloihin

Liian nuorena edesmennyt äitini oli todellinen käsityömestari. Samoin isoäitini. Itse innostuin käsitöistä kuitenkin vasta aikuisena. Kuulun siis niihin huono-onnisiin, joilla lähipiirin varsinaiset käsityötaiturit olivat jo poissa, kun oppimisen into roihahti. Niinpä olen joutunut etsimään oppini toisaalta.

Aloitin opintomatkani porontaljojen ja -nahan parissa, klassisella kantapään kautta -menetelmällä. Kantava ajatus oli: tee-se-itse, äläkä tyhjää kysele. Tällä menetelmällä kehittelin oman mallini poronvaljaista ja pannoista sekä joistakin hevosten ja koirien varusteista. Vaikka olinkin lopulta tulokseen tyytyväinen, oli menetelmä hidas ja taival tuskainen. Lisäksi opin, että kantapää on opettajista se hintavin. Etenkin kun materiaalina on arvokas nahka. Viisaampi kysyisi neuvoa, kun sellaista tarvitsee.

Sitten kävi niin, että näin Rovaniemen porokisoissa tutun ihmisen jalassa huippuhienot käsintehdyt pieksut. Niitä puhutellessa kuulin, että Rovaniemen kansalaisopistossa on tarjolla iltakurssi pieksujen tekoon. Kipinä jäi kytemään. Seuraavana syksynä ilmoittauduin Tommi Mantilan vetämälle kurssille ja sille tielle jäin. Useiden vuosien ja kymmenen omakätisen kenkäparin jälkeen rakkaus lajiin on vakaalla pohjalla ja käsityöpajassani on kai pysyvästi tekeillä kengät tai kahdet.

Löydettyäni tieni Rovaniemen kansalaisopistoon, havahduin tutkimaan muidenkin kansalaisopistojen kurssitarjontaa. Seuraava osoitteeni oli Kittilän, Sodankylän ja Enontekiön kuntien alueella toimiva Revontuli-opisto, jonka kurssitarjonnasta löytyy ilahduttavan monipuolisesti perinnekäsitöitä. Joitakin kursseja on tarjolla jopa etäyhteyksin. Näistä olen hyödyntänyt Tuija-Noora Autton pitämät Facebook-kurssit, joilla on päässyt kotoa käsin, omaan tahtiin ja viikonloppuiltaisin, opiskelemaan muun muassa taljan parkitusta sekä erilaisia nahka- ja verkatöitä. Tällaiset ajasta ja paikasta vapaat kurssit ovat loistavia oppimisen mahdollistajia tiiviin työelämän rinnalla.

Poronnahan kanssa sinuiksi tultuani virisi kiinnostus kokeilla kovempia aineksia. Niinpä päädyin viettämään kevättalvista viikonloppua poronsarvitöiden alkeiskurssille Revontuli-opistoon Ari Järvenpään oppiin. Homma vaati jokseenkin sinnikästä yritystä, sillä poronsarvikurssit ovat niin suosittuja, että paikat ehtivät mennä useamman kerran sivu suun. Tuon viikonlopun aikana ehdin kuitenkin saada kipinän tähänkin lajiin. Kipinöinnistä huolimatta sarvitöiden opettelu on edelleen alkumetreillä, sillä muuhun elämään sovitettavia kursseja ei ole tullut vastaan. Sopivia poronsarvitöiden kursseja odotellessa loivensin kovien ainesten opintomatkaani sarvista puuhun. Päätin kokeilla, oppisinko tekemään länget. Mikäpä mukavampaa, kuin tehdä tarpeellista. Hakeuduin jälleen Rovaniemen kansalaisopistoon, Juha Seppälän oppiin. Aloittelijan etanavauhdilla, yhtenä iltana viikossa tehden, sain kuin sainkin valmiiksi kahdet, porojen omilla mitoilla sovitetut länget. Toiset niistä ehtivät talvella käyttöönkin.

Perinnekäsityömestari Hanna Nore perehdytti Sallan kurssilaiset porontaljan perinneparkitukseen.

Menneenä kesänä varsinaista luksusta kädentaitojen opintomatkalle järjesti Sallan kansalaisopisto, jonne perinnekäsityömestari Hanna Nore Kemiönsaarelta tuli opettamaan porontaljan perinneparkitusta kahdeksi viikonlopuksi. Kurssi oli mainio. Varsinaisena työnä rasvaparkitsimme porontaljoja poron aivoilla. Lisäksi kurssin antina käsityöpakistani löytyy kasviparkittu hauennahka, kananmunilla rasvaparkittu lohennahka sekä kasvivärjättyjä hauensuomupaljetteja kolmessa eri sävyssä. Aarteita kerrakseen! Bonuksena kaikessa tekemisessä käytettiin vain kotimaisia orgaanisia raaka-aineita, eikä esimerkiksi Alunaa tarvittu.

Lisäväriä perinnekäsitöiden matkalle on tuonut kattava kielitaidottomuuteni, vaikka hommaa on tehty armaalla äidinkielellä. Työvälineiden nimet ja tekemisen sanasto ovatkin tarjonneet sivutuotteena yllättävän paljon äidinkielen sanavarastoa kasvattavia kieliopintoja. Varsin monipuolista aivojumppaa siis. Lisäksi perinnekäsityöt käyvät toisinaan kuntosaliohjelmasta. Esimerkiksi porontaljan käsittelyn eri vaiheet tai kenkien lestille vetäminen saavat lihakset kivistämään.

Kooten voisin kiteyttää, että reilun vuosikymmenen harrastusluonteinen matkani perinnekäsitöiden ihmemaahan on tuonut elämään mukanaan valtavasti oppimisen iloa ja uusia tuttavuuksia. Olen myös päässyt näkemään, kuinka rohkea ja tarmokas ihminen voi kansalaisopistojen kursseilta alkuun ponnistaen tehdä perinnekäsitöistä itselleen jopa ammatin ja työn.

Oodi kansalaisopistoille

Kansalaisopistot ovat korvaamattoman tärkeitä toimijoita osana suomalaista koulutuskenttää. Ne toimivat kulttuurisesti arvokkaiden perinteisten tietojen ja taitojen ylläpitäjinä ja kehittäjinä. Kurssit tarjoavat mahdollisuuksia kokeilla ja etsiä omaa innostuksen kohdetta. Jopa alaa, josta tulee ammatti. Kurssit ovat kaikille avoimia ja mukaan voi mennä, vaikka ei ennakkoon osaisi yhtään mitään. Oppiminen ja taitojen kehittyminen on voimaannuttava kokemus, oppimisen iloa puhtaimmillaan.

Kansalaisopistossa opiskelu ei edellytä muuttoa toiselle paikkakunnalle, eikä sitoutumista pitkäkestoiseen kokopäiväiseen opiskeluun. Se voi kuitenkin antaa riittävän sytykkeen hakeutua myöhemmin tutkintoon johtavaan koulutukseen kipinän herättäneelle alalle.

Kansalaisopistot eivät valikoi opiskelijoitaan, vaan tarjoavat mahdollisuuksia kaikille. Ne tuovat yhteen samanhenkisiä ihmisiä mielekkään harrastustoiminnan äärelle. Ne taklaavat yksinäisyyden ja sosiaaliseen eristyneisyyden ongelmia, joita voi syntyä esimerkiksi työelämästä ulos jäämisen tai vieraalle paikkakunnalle muuttamisen seurauksena. Ne ylläpitävät ihmisten toimintakykyä ja tukevat näin elämässä pärjäämistä ylipäätään. Kansalaisopistojen työ on keskeistä kansanterveystyötä. Sen soisi jatkuvan vahvana myös tulevaisuudessa.

Kurssivinkkejä

Revontuli-opisto tarjoaa kursseja eri kylissä Kittilässä, Sodankylässä ja Enontekiöllä. Se erottuu edukseen erittäin kattavalla ja luovalla verkkokurssien valikoimalla. Etänä voi opiskella esimerkiksi poronkoipien nylkyä, säilöntää ja parkitusta, nahan valmistusta tai nahkatöiden ompelua käsin. Opintovuoden kurssitarjonnasta löytyy kaikkineen peräti 85 verkkokurssia. Lisäksi perinteisten kerran viikossa arki-iltaisin tapahtuvien kurssitoteutusten rinnalla on varsin laaja valikoima kiinnostavia viikonloppukursseja, joilla tehdään esimerkiksi nutukkaita tai suosittuja poronsarvitöitä.

Katso lisää: https://www.revontuliopisto.fi/

Rovaniemen kansalaisopistossa Lapikas- ja parkkinahkakurssilla tehdään pieksuja ja muita nahkatöitä. Vikajärvellä voi opiskella koipinahkojen nylkemistä ja nutukkaiden tekoa. Myös Lapinvyö-kursseja sekä käsin ommeltujen nahka- ja turkistöiden kursseja on tarjolla.

Tutustu tarkemmin: https://rovala.fi/rovaniemen-kansalaisopisto/

Sallan kansalaisopiston ohjelmassa on monenlaisia Lapin käsitöitä. Kauempaa tuleville löytyy tarjontaa viikonloppukurssien muodossa: Vyö poronnahasta, Koruja poron sarvi- ja sääriluista sekä Lapikaskurssi ja Nutukaskurssi. Myös Hanna Nore tulee jälleen kesän kynnyksellä Sallaan opettamaan perinneparkitusta. Tällä erää käsittelyssä pienriista ja kalat.

Kurkkaapa lisää: https://uusi.opistopalvelut.fi/salla/fi/

Myös muut poronhoitoalueen kansalaisopistot tarjoavat erilaisia perinnekäsitöiden kursseja laajasti alueen kylissä ja keskuksissa. Tutustu tarjontaan ja mene ennakkoluulottomasti mukaan. Kansalaisopistoille voi myös esittää ideoita ja toiveita kurssisisällöistä. Mahdollisista opettajistakin voi tehdä esityksiä. Hyvässä lykyssä samasta aiheesta kiinnostuneita löytyy sopiva joukko ja kurssitarjonta kehittyy entisestään.

Jos kurssille ei ole ilmoitettu erikseen edellytyksiä ennakko-osaamisen suhteen, ei edellytyksiä ole. Mukaan voi mennä, vaikka ei edes puhuisi alan kieltä. Täysin vieraan aiheen opiskelu voi osoittautua kaikkein palkitsevimmaksi. Elinikäinen oppiminen tukee aivoterveyttä, parantaa hyvinvointia ja rakentaa sisältöä elämään. Suosittelen!

Lue lisää

PYHÄ-KALLION PALISKUNTA: AMPUMA-ALUEEN KÄYTTÖ LISÄÄNTYNEE

Räjähteistä syntyneitä metsäpaloja. Kuva Kyösti Uutela.

Paliskunnan alueella sijaitsevan Rovajärven ampuma-alueen käyttömäärä todennäköisesti kasvaa Suomen liityttyä Natoon.

--- Teksti: Timo Rehtonen ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 3/2023.

Viime harjoituksessa oli jo 8000 sotilasta ja toistatuhatta ajoneuvoa.
– Ääntä riittää ja maata kääntyy rajusti tuollaisilla määrillä, sanoo Pyhä-Kallion poroisäntä Kyösti Uutela.

Hänen arviointinsa ampuma-alueen käyttömäärän kasvusta ei perustu pelkkään mututuntumaan, sillä paliskunta ja armeija palaveeraavat keskenään pari kertaa vuodessa. Kokouksissa paliskunta voi kertoa näkemyksensä Puolustusvoimien suunnitelmista.

Kesäkuun puolivälistä heinäkuun loppuun ja syyskuun puolivälistä lokakuun loppuun välisinä aikoina ei suoriteta kovapanosammuntoja. Tosin noinakin aikoina voidaan harjoitella paukkupatruunoilla joillakin tietyillä alueilla.
– Kovapanosammunnat pyritään suorittamaan niin, että maalialueella ei ole poroja. Ongelmana on kuitenkin ammunnoista syntyvä ääni, Uutela toteaa.

Poroisäntä Kyösti Uutela. Kuva: Sari Uutela.

Kun vaatimella on vasonta-aika, se haluaa olla rauhassa.
– Kaikista hulluinta aikaa on kesä, koska pommitukset alkavat juuri silloin kun porot päästetään tarhoista. Tästä syystä vasaprosentti on paliskunnan keskialueella pienempi kuin muualla paliskunnassa.

Panssarivaunujen uria. Kuva: Kyösti Uutela.

Toiminnassa on mukana paljon nuoria

Raudanjoen merkkipiiriin kuuluva Pyhä-Kallion paliskunta on pinta-alaltaan laaja. Neljän eri työporukan voimavaroja on yhdistetty viime vuosina, koska aktiivisten paliskunnan osakkaiden määrä on vähentynyt vuosi vuodelta.

Toisaalta muutos on tapahtumassa, tulevaisuus näyttää hyvinkin valoisalta.
– Ikärakenne on melko hyvä, meille on tullut uusia nuoria miehiä ja naisia aika paljon ja paliskunnan hallituksenkin keski-ikä on vain neljänkymmenen hujakoilla. Minä se vanhin olen siellä, naurahtaa Uutela, 55.

Myös hänen oma tyttärensä on aloittanut porotalouden opinnot Inarissa tänä syksynä.

Matkailu on tuonut myös paljon hyvää

Vasoja merkittiin tänä kesänä toistatuhatta, mikä tarkoittaa hyvää vasaprosenttia. Syksyllä käsitellään ensimmäiseksi palkisen keskikaira, koska siellä sijaitsevalla ampuma-alueella alkaa rytistä marraskuun alussa.

Pyhä-Kallion paliskunnan täytyy tulla toimeen monien toimijoiden kanssa.
– Vaikka tämä on laaja palkinen, jossa on paljon asutusalueita, järvenrantoja ja Pyhä-Luosto -matkailukeskus, niin kyllä meillä suhteet ovat kunnossa joka suuntaan, poroisäntä sanoo.

Matkailusta koituu toisinaan ongelmia, mutta turismi tuo paljon myös hyvää. Pyhä-Luosto -alueen ravintolat käyttävät paljon poronlihaa ja matkailuyritysten kanssa voidaan tehdä yhteistyötä. Paliskunnan osakkailla on myös omia matkailuyrityksiä.

Poroisäntä Kyösti Uutela arvioi, että paliskunnan tuottamasta poronlihasta myydään yli 70 prosenttia suoraan ravintoloille ja yksittäisille asiakkaille. Lihanmyynnin kannattavuutta lisää se, että Pyhä-Kallion ja Hirvasniemen paliskunnat jalostavat poronlihansa omassa PoroLappi Oy:n jalostamossaan.

Liikenne on suurin porovahinkojen aiheuttaja

Pyhä-Kallion paliskunnassa ei ole tuulivoimaa eikä kaivoksia. Petojen määrä on jonkin verran lisääntynyt viime vuosina, mutta pedoista ei ole ollut tähän mennessä merkittävää haittaa. Suurin porovahinkojen aiheuttaja on liikenne.
– Poroja jää autojen ja junien alle vuosittain valtava määrä. Esimerkiksi pelkästään tämän vuoden heinäkuun aikana liikenteessä kuoli 40 poroa. Voi sanoa, että melkeinpä joka päivä meistä joutuu joku lähtemään selvittämään porovahinkoa jonnekin päin paliskuntaa, poroisäntä Kyösti Uutela sanoo.

Pyhä-Kallio

Kotikunta: Kemijärvi

Pinta-ala: 3 976,7 km²

Suurin sallittu eloporomäärä: 6 500

Poronomistajia: 139

Lue lisää

IKOSEN PALISKUNTA: PIENI, MUTTA VIREÄ

Senni ja Raimo Hepola sekä Matkalainen Äkäslompolon kisoissa. Kuva: Emmi Ilvo-Hepola.

--- Teksti: Timo Rehtonen ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 3/2023.

Litokairan soidensuojelualueella ei pyöri tuulimyllyn lapa eikä jauha kaivosyhtiön pora. Ikosen paliskunnan pinta-alasta on yli puolet suometsäerämaata, jossa laiduntaa kesäisin myös naapuripalkisten poroja.

Ikosen paliskunnassa kesä meni melko totutulla tavalla.
– Vasat on leikattu, ja vasaprosentti vaikuttaa ihan kohtalaiselta. Jonkin verran vasoja jäi leikkaamatta, kun kaikkia tokkia ei löytynyt, poroisäntä Ari Hepola kertoo.

Tavoittamattomat tokat liikkuivat kesällä kaikella todennäköisyydellä Litokairassa, suurikokoisessa ja vaikeakulkuisessa suometsäerämaassa, joka on myös luonnonsuojelualue.
– Käytämme paljon porojen kokoamisessa apuna GPS-pantoja, mutta tällä kertaa kaikki pannat löytyivät samoista tokista.

Poroisäntä Ari Hepola. Kuva: Senni Hepola.

Innokas yhteisö, jolla on hyvät välit naapuripalkisiin

Ikosen paliskuntaan kuuluu 32 osakasta, joista parikymmentä toimii poronhoitotöissä aktiivisesti. Poroisännän arvion mukaan osakkaiden keski-ikä on 55 vuoden tietämillä.
– Me olemme pieni, mutta innostunut yhteisö. Tosi nuoria ei kylläkään ole kovin montaa, mikä tietysti huolestuttaa jonkin verran, Hepola sanoo.

Ikosta voi luonnehtia osa-aikaisten poronhoitajien palkiseksi. Suurin sallittu eloporomäärä on 500.
– Kokonaiselannon jos haluaisi saada, pitäisi yhden osakkaan omistaa melkein puolet poroista. Tämä vaatii muuta työtä rinnalle.

Paliskunnan pinta-alasta yli puolet kuuluu Litokairan soidensuojelualueeseen. Tällä alueella sijaitsevat myös Ikosen porojen kesälaidunmaat, joita Hepola kuvailee äärimmäisen hyviksi.
– Litokaira vetää puoleensa myös naapuripaliskuntien poroja. Syksyllä meidän porot liikkuvat puolestaan paljon muiden palkisten puolella.

Paliskuntien välistä yhteistyötä harjoitetaan maankäytön lisäksi muutenkin. Toimintaa täytyy tehostaa ja järkeistää, kun työporukat ikääntyvät ja pienenevät.
– Yhteistoiminta on ainakin poronhoitoalueen eteläpuolen palkisisten kesken yleistä nykyään. Meillä on tosi hyvät yhteydet naapureihin, apua annetaan tarvittaessa molemmin puolin. Erityisesti Oijärven kanssa meillä on paljon yhteistyötä, Hepola kertoo.

Kevättalvella kilpaillaan

Käytännössä kaikki Ikosen paliskunnan porot ovat talvella tarharuokinnassa.
– Onhan siinä oma hommansa, kun niitä haetaan tarhoihin marras–joulukuun aikoihin. Toisaalta osa poroista alkaa jo marraskuusta lähtien pyrkiä omatoimisesti kotiin päin.

Kun porot ovat tarhassa, käydään kilpailemassa. Porokilpailuihin perehtyneet tuntevat varmuudella sukunimet Hepola, Alatalo ja Jaakola.
– Se on hieno harrastus, jossa tapaa tuttuja ja näkee muiden palkisten samanhenkisiä ihmisiä. Meidän perheessä isäni, Raimo Hepola, on harrastanut kilpailuja yli 40 vuotta, ja nyt 17-vuotias tyttäremme, Senni, on kuskina.

Soidensuojelualue on siunaus

Kaivos- ja tuulivoimayhtiöt eivät pääse toteuttamaan suunnitelmiaan Litokairan soidensuojelualueelle, joten ne ovat alkaneet tähyillä Ikosen paliskunnan muihin osiin. Naapuripaliskunnissa tapahtuu jo.
– Maakuntakaavaan on merkitty yksi meidän paliskuntaan sijoittuva tuulivoimala-alue, mutta prosessi on vielä alkuvaiheessa. Oijärven palkisen puolelle, missä meidänkin porot kulkevat, on tulossa tuuli- ja aurinkovoimaa. Pudasjärvelle suunnitellun tuulivoimapuiston sähkönsiirtolinjat on alustavasti piirretty kaavaan meidän palkisen etulaitaan, Hepola kertoo.

Vasojen lautaan laitto Teerisuolla. Raimo (vas.) ja Ari Hepola. Kuva: Emmi Ilvo-Hepola.

Petopainetta ei Ikosessa ole samalla tavalla kuin sen itä- ja eteläpuolella.
– Me olemme vielä onneksi säästyneet, pedoista ei ole ollut sillä tavalla haittaa. Mutta kun vesiastia alkaa täyttyä alhaalta päin, niin ylihän se vesi tulee lopulta. Jos pedoilta loppuu ruoka etelässä, on odotettavissa, että ne suuntaavat tänne ja raapaisevat ronskilla kädellä.

Metsästyskoirat häiritsevät porojen kiima-aikaa

Nykyään metsästäjä seurailee koiransa kulkua puhelimen välityksellä. Hän tarttuu aseeseen vasta kun on päässyt autollaan koiran ja metsästyskohteen lähimaastoon. Ikosen paliskunnassa metsästyskoirien aiheuttamat häiriöt ja vahingot ovat lisääntyneet vuosi vuodelta.
– Koirat häiritsevät porojen kiima-aikaa ja syyserotuksia aika paljon nykyään. Oulusta ja sen lähialueilta saapuvat metsästäjät muodostavat pieniä porukoita, joihin kuuluu muutama henkilö ja koira. Nämä ryhmät sitten kisailevat keskenään saaliista, Hepola kuvailee metsästäjien toimintaa.

Asiat tärkeysjärjestykseen

Ari Hepola aloitti Ikosen paliskunnan poroisäntänä viime kesäkuussa. Hänellä on takanaan kaksi kautta kokemusta varaisännyydestä, kun Janne Alatalo toimi poroisäntänä.
– Kiireistä on tämä alku ainakin ollut, kaikenlaisia lausuntoja on pitänyt miettiä ja kirjoittaa. Mutta kyllä tässä pärjää, kun on ollut aikaisemmin varaisäntänä, tuttuja asioitahan nämä ovat.

Hepola paluumuutti perheensä kanssa Pudasjärven Ala-Siurualle muutama vuosi sitten. Poronhoitoa hän on harjoittanut koko ikänsä. Hepolan suvussa poronhoito on ollut tärkeässä asemassa vuosikymmenten ajan.
– Aikaisemmin kuljin muualta tänne tekemään porohommia. Nyt asun täällä ja käyn tekemässä muita töitä muualla, jotta tyttäremme saa mahdollisuuden harjoittaa poronhoitoa nyt ja tulevaisuudessa. Parempi näin päin, sanoo Ari Hepola, 48, poromies jo useammassa polvessa.

Ikonen

Kotikunta: Pudasjärvi

Pinta-ala: 619,1 km²

Suurin sallittu eloporomäärä: 500

Poronomistajia: 32

Lue lisää

KYRÖN PALISKUNTA: NUORTEN PORONHOITAJIEN PALKINEN

Kun Kyrön paliskunnassa pidetään erotuksia tai merkitään vasoja, on koko Raattaman kylä paikalla. Poronhoito on osa kylän lasten ja nuorten arkea.

--- Teksti: Timo Rehtonen. Kuva: Vilma Logje ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 3/2023.

Raattama on perinteinen porokylä, jonka nuorisolla tuntuu olevan uskoa jatkaa tätä hommaa. Yhteisöllisyys on vahvaa, sanoo Juuso Autto, 37, joka on toiminut poroisäntänä lähemmäs kymmenen vuotta.

Hän arvioi paliskuntansa osakkaiden keski-iän olevan 40 ikävuoden vaiheilla.
– Minun ikäisiäni on aika monta, aktiiveista muutamat ovat viidenkympin hujakoilla. Minua paljon nuorempia, 20–30-vuotiaita on puolenkymmentä. Myös nuoria naisia on nykyään alalla.

Poroisäntä Juuso Autto. Kuva: Johanna Autto.

Kaikki porot samassa tokassa

Yhteisöllisyys ja yhteistyö ilmenevät myös arjen töissä. Porot hoidetaan yhdessä tokassa ympäri vuoden, jolloin myös poronhoitajat ovat paljon tekemisissä toistensa kanssa.

Tänä vuonna vasanmerkitykset aloitettiin normaaliin tapaan juhannuksen seutuvilla.
– Pari viikkoa siinä meni ja aika hyvin saatiin vasat merkkiin, Autto sanoo.

Kyrön paliskunnan kesälaitumet sijaitsevat Ounasjoen länsipuolella, alueella, johon kuuluu Pallastunturin kansallispuistoa, metsätalousalueita ja soita. Kahteen osaan jaettu talvilaidunalue sijaitsee joen toiselle puolella.
– Tämä on aika pieni paliskunta, joten koetamme käyttää laitumia laajasti ja järkevästi, koko aluetta hyödyntäen.

Poroja pidetään sydäntalvella talvilaidunten siinä osassa, jossa on parhaiten jäkälää.
– Olemme jakaneet talvilaitumen kahteen osaan, jotta porot eivät pääse syksyllä suoraan parhaimpaan jäkälikköön. Ne lasketaan sinne vasta paksun lumen aikana.

Erotus Puksuvaarassa. Kuva: Oskari Pääkkölä.

Tuolla alueella, Puljun erämaassa, vanhojen metsien keskellä on hyvin rauhallista. Ulkopuolisia häiriöitä ei juuri ole. Mutta lunta siellä on.
– Meidän palkinen on varmasti lumisimpia seutuja koko Suomessa, joten siinä mielessä poronhoito on haastavampaa kuin monessa muussa paikassa. Mutta laitumiin voi olla tyytyväinen, Autto toteaa.

Kustannuskehitys huolena

Sydäntalvella Kyrön paliskunnan poronhoitajat lisäruokkivat porojaan metsässä. Koska polttoaineen ja rehun hinnat ovat nousseet rajusti parin viime vuoden aikana, epäsuotuisaa kustannuskehitystä on pyritty hidastamaan omin toimin.
– Teemme itse heinät poroille ja pyrimme hyödyntämään luonnonlaitumia mahdollisimman pitkään ennen ruokinnan aloittamista. Ja kun kaikki porot ovat samassa paikassa, voimme toteuttaa yhteisruokintaa. Kulurakenne ei tule silloin kenellekään henkilökohtaisesti raskaaksi, kun palkinen huolehtii ruokinnan kustannuksista, Autto kertoo.

Matkailun kanssa pärjää, kaavoitusta on seurattava

Juuso Autto sanoo, että vaikka Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa on paljon matkailua, sen kanssa tullaan toimeen. Kansallispuistosta on myös etua, koska sen alueella ei saa metsästää. Kyrön paliskunnassakin metsästyskoirat ovat aiheuttaneet enenevissä määrin ongelmia poronhoidolle, mutta juuri kansallispuiston ja paliskunnan alueella sijaitsevien suojelualueiden ansiosta haitat ovat vähäisempiä kuin monissa muissa paliskunnissa.

Merkitys Pallaksella. Kuva: Vilma Logje.

Kasvavana vapaa-ajan asutusalueena Pallastunturin seudulle kaavoitetaan koko ajan lisää mökkitontteja.
– Kaavoitussuunnitelmien kanssa on jouduttu olemaan vähän varpaillaan. Esimerkiksi poronkuljetusreittien päälle on kaavailtu mökkitontteja. Meidän mielestämme kaikkea vapaata tilaa ei kuitenkaan pidä kaavoittaa tonteiksi.

Malminetsintä on lisääntynyt viime vuosina huomattavasti etenkin Ounasjoen itäpuolella, mutta kaivostoimintaa ei ole suunnitteilla alueelle. Tuulivoimayhtiötkin ovat pysyneet tyyninä Kyrön paliskunnan suhteen.

Pedot tappavat poroja huomattavia määriä Kyrön paliskunnassa niin kuin naapuripalkisissakin. Autto on jo hieman kyllästynyt spekuloimaan aihetta, koska petopolitiikka ei ole edennyt yrityksistä huolimatta poronhoitajien kannalta parempaan suuntaan.

Oman toiminnan ansiosta on tapahtunut kuitenkin pientä edistystä.
– Olemme lisänneet GPS-pantojen määrää tosi paljon. Nykyään löydämme raatoja entistä paremmin kesäaikaan, kun ennen niitä löytyi vain talvella. Pannat helpottavat tietysti myös porojen kokoamista. Arvelen, että harvassa paliskunnassa on niitä niin paljon kuin meillä.

Suurin osa suoramyyntiä

– Lihan jalostusaste on meillä korkea, emme ole kymmeniin vuosiin myyneet lihaa isoille ostajille, kertoo Autto, joka on itse osakkaana LeviFood oy -lihanjalostusyrityksessä.
– Liha on mennyt hyvin kaupaksi, markkinat vetävät.

Myös Raattaman kylällä toimiva ArctiFood Oy ostaa poronlihaa ja jalostaa siitä erilaisia poronlihatuotteita. Moni raattamalainen poronhoitaja myy lihaa myös suoraan kuluttajille.

Suurin osa paliskunnan teurasporoista käsitellään Kittilän teurastamossa, jonka Kyrön paliskunta omistaa yhdessä kuuden muun paliskunnan kanssa.

Kyrö

Kotikunta: Kittilä

Pinta-ala: 1 721,6 km²

Suurin sallittu eloporomäärä: 3 500

Poronomistajia: 87

Lue lisää

SUDET PORONHOITOALUEELLA

Susien aiheuttamat vahingot poronhoitoalueella ovat viime vuosina olleet vahvasti kasvussa, millä on yhteys susikannan runsastumiseen poronhoitoalueen ulkopuolisessa Suomessa.

--- Teksti: Ilpo Kojola ja Samuli Heikkinen. Kuva: Ilpo Kojola ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 3/2023.

Poronhoitoalueella tavatut sudet ovat yleensä olleet sulan maan aikana muualta jolkottaneita vaeltajia, mutta itärajalla on liikkunut suhteellisen säännöllisesti myös laumoja ja pareja. Viime talvena rajan pinnassa oli viisi laumaa, kaksi Sallassa, kaksi Kuusamossa ja yksi Suomussalmella. Geneettinen tutkimus ja lähettimellä varustettujen vaeltajien liikkuminen ovat antaneet tietoa poronhoitoalueen susien alkuperästä.

Valtaosa näyttäisi tulevan Venäjältä

Susien tappamia poroja löydetään tavallisesti eniten läheltä itäistä valtakunnanrajaa, minkä takia poronhoitoalueen susien on perinteisesti ajateltu olevan kotoisin pääasiassa Venäjältä. Vaikka susikanta poronhoitoalueen ulkopuolisen Suomen alueella on osapuilleen nelinkertaistunut 2000-luvulla, suurin osa poronhoitoalueella viime vuosinakin kaadetuista susista on sellaisia, joiden ei ole todettu olevan lähtöisin Suomessa asuneista perhelaumoista. Kuva täsmentyy geneettisten menetelmien kehittyessä, mutta tällä hetkellä prosenttiosuuksien tarkempi arviointi on ennenaikaista. Tehtävän yksi iso haaste on Suomen ja Venäjän Karjalan susikantojen geneettinen samankaltaisuus. Aivan kaikista Suomen lisääntyvistä pareista ei ole geneettistä profiilia olemassa, mikä osaltaan karkeistaa arviointipohjaa.

Venäjän susipopulaation koon arvioidaan olevan yli 50 000 yksilöä. Kanta vahvistui sosialistisen järjestelmän romahduksen jälkeen vuosina 1990–2010, mutta viimeksi kuluneen vuosikymmenen ajalta tietoa koko Venäjän susikannan kehityksestä ei ole ollut kootusti saatavilla. Suomen poronhoitoalueen vinkkelistä merkityksellistä on susikannan kehitys Luoteis-Venäjällä, eritoten Suomeen rajoittuvilla hallintoalueilla, Venäjän Karjalassa ja Murmansk Oblastissa. Venäjän Karjalan naapureina ovat Kainuun ja Kuusamon paliskunnat, Murmanskin hallintoalueen naapureina paliskunnat susikanta voimistui 1970-luvulla, vähentyi 1980-luvulla ja pysytteli sittemmin vuoteen 2020 suhteellisen vakaasti 400-550 yksilön suuruisena. Murmansk Oblastin susikannan yksilömääristä ei ole tietoa saatavilla, mutta suhteellinen runsauden arvioitiin olleen vakaa vuosina 1990-2010. Arvio löytyy vuonna 2015 julkaistusta englanninkielisestä yhteenvedosta (https://doi.org/10.1111/cobi.12450).

Merkittävä osa vaeltaa muualta Suomesta

Susien aiheuttamiksi kirjatut vahingot olivat vuosina 2021 ja 2022 suuremmat kuin kertaakaan aiemmin 1970-luvulla alkaneena ajanjaksona, jona todettuja vahinkoja on kattavammin kirjattu. Vuonna 2021 susien kirjattiin tappaneen 1524 poroa ja vuonna 2022 määräksi kertyi 1262 poroa. Syksyn ja talven 2021/2022 aikana kaadettiin poronhoitoalueella yhteensä 23 sutta, joista seitsemän oli vaeltanut poronhoitoalueen ulkopuolisen Suomen reviireiltä (kuva 1).

Kuva 1. Poronhoitoalueella syksyllä ja talvella 2021/2022 kaadettujen susien lähtöreviirit.

Talvella 2022/2023 kaatojen määrä oli 47, ja ne keskittyivät itärajan tuntumaan vahvemmin kuin vuotta aiemmin. Geneettiset analyysit osoittivat harvemmissa tapauksissa kuin vuotta aiemmin susien alkuperäksi jonkin poronhoitoalueen ulkopuolisessa Suomessa olleen reviirin. Lopulliset varmistukset tuloksista saadaan myöhemmin.

Susien vaellusreitit voivat olla yhtä hyvin melko suoraviivaisia kuin myös erittäin polveilevia. Kuvassa 2 näkyy muualta Suomesta poronhoitoalueelle vaeltaneiden, GPS-pannalla varustettujen susien kulkureittejä. Esimerkki suoraviivaisesta kulkijasta on vuonna 2019 (kuva 2d) Pohjoispohjanmaan rannikolta Pyhäjoelta Itä-Lappiin siirtynyt uros. Vastakkaista ääripäätä edustaa vuonna 2004 Kainuuseen vaeltanut uros, joka oli ennen poronhoitoalueelle siirtymistään ehtinyt tehdä lähes 4 000 km lenkin poronhoitoalueen eteläpuolella (kuva 2a).

Kuva 2. GPS-pannalla varustettujen susien vaellusreittejä. Pannoituksia ei ole Suomessa tehty vuoden 2019 jälkeen.

Susia myös Skandinaviasta

Susia vaeltaa Suomen poronhoitoalueelle myös Skandinaviasta. Skandinaavisen alkuperän tunnistaminen on olennaisesti helpompaa kuin venäläisen alkuperän todentaminen. Ruotsin ja Norjan yhteisen, noin 500-600 suden populaation perustajat vaelsivat 1970-luvulla suomalais-venäläisestä kannasta. Suden paluusta vastasi alun alkujaan vain muutama vaeltaja, ja skandinaaviset sudet ovat vähitellen erilaistuneet geneettisesti Suomen ja Venäjän yhteisestä populaatiosta. Skandinavian susikannan genetiikka tunnetaan yksilöntarkkana sukupuuna, ja ruotsalaisiin analyyseihin on toimitettu merkittävä määrä 2000-luvulla kaadettujen susien kudosnäytteitä myös Suomesta. Poronhoitoalueen näytteisiin pohjautuva tulos antoi tuloksen, jonka mukaan kymmenkunta prosenttia Suomen poronhoitoalueen susista oli vaeltanut Skandinaviasta. Näyteaineisto painottui itärajan tuntumaan, mistä löytyivät myös skandinaavista alkuperää olevat sudet.

Mainituista DNA-analyysistä erillisiä ovat kolme GPS-pannalla varustettua sutta, jotka ovat vaeltaneet Etelä-Norjasta itäiselle poronhoitoalueelle. Nämä olivat vuoden 2003 toukokuussa vaellukseen lähtenyt naaras, joka vaelsi Ruotsin Uumajan kautta Suomen Lappiin. Susi liikkui alkutalvesta uroksen kanssa UK-puistossa, missä parin jäljiltä löydettiin 72 niiden tappamaa Lapin paliskunnan poroa. Suora etäisyys naaraan synnyinreviiriltä oli 1 100 km, mikä on suden siirtymäetäisyyden tunnettu maailmanennätys. Vuonna 2015 vaelsi samaiselta Hedmarkin reviiriltä lähtenyt uros Länsi-Lapin kautta Sallaan, mistä kulkija siirtyi Venäjän puolelle. Seuraavana vuonna kyseinen susi liikkui Hossa-Irnin itäosissa neljän muun suden seurassa. Kolme sen seurassa ollutta sutta varmistui uroksen pennuiksi. Tuorein vaeltaja on viime talvena Kuusamoon jolkottanut uros.

Lue lisää