POROTILAMATKAILUYHDISTYKSEN HENKI LUOTIIN KUUSAMOSSA

Pasi Karinkangas toimi Porotilamatkailuhankkeiden projektipäällikkönä.

Kuusamon pikkukylissä alkanut porotilamatkailuhanke laajeni myöhemmin koko poronhoitoalueelle. Porotilamatkailuyhdistys perustettiin jatkamaan hankkeissa kehitettyjä toimintamuotoja.

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 6/2019.

Vuoden 1998 vierailu rovaniemeläisen Matti Konttaniemen Napapiirin Porofarmilla synnytti Pasi Karinkankaan mielessä kipinän. Palattuaan kotiseudulleen Kuusamon Kallioluoman paliskuntaan hän esitteli kyläyhdistyksen kokouksessa suunnitelmansa, jolla porotilalliset saattaisivat ansaita lisätuloja.
– Tienesteille oli tarvetta, koska EU:n myötä maatalouden merkitys poronhoidon lisätulona oli kuihtunut. Tarvittiin uusia tulonlähteitä, Karinkangas sanoo.

Hieman aikaisemmin hän oli osallistunut koulutukseen, jossa oli kerrottu, miten voidaan hakea niin sanottua Leader-rahoitusta. Se on Euroopan Unionin hankerahoitusmuoto, jossa hyödynnetään paikallisten asukkaiden asiantuntemusta oman alueensa kehittämisessä.
– Asia herätti paljon kiinnostusta, koska siihen aikaan kahdella entisellä koululla oli tarjolla majoituspalveluja, joiden yhteyteen poromatkailun ajateltiin hyvin sopivan. Meitä oli parikymmentä henkeä hakemassa rahoitusta hankkeeseen, jonka päämääränä oli kouluttaa ihmisiä ja poroja matkailualalle.

Varoja haettiin myös alueen lihan- ja kalanjalostuksen kehittämiseen.
– Ajatukset olivat sikäli avoimia, että emme keskittyneet hakemuksessa pelkkään matkailuun. Kaikenlaista kaupankäyntiä oli mukana suunnitelmissa. Esimerkiksi monet hotellit ja ravintolat halusivat käsiteltyä kalaa ja lihaa lähialueelta. Paikallista jalostustoimintaa ei vaan juuri ollut olemassa, Karinkangas muistelee.

Rahoitus järjestyi ja kouluttautuminen alkoi

EU suhtautui suopeasti kuusamolaisten rahoitustoiveisiin ja porotilamatkailusta kiinnostuneita alettiin kouluttaa hankkeen voimin. Hankkeen vetäjäksi valittiin idean isä, Pasi Karinkangas.
– Koulutimme poroja ja ihmisiä, teimme harjoitusreitistöjä ja vierailimme jo olemassa olevissa poromatkailuyrityksissä Suomessa ja Ruotsissa.

Siinä vaiheessa kun porot ja porotilamatkailuyrittäjät alkoivat olla valmiita vastaanottamaan matkailuvirtoja, loppui entisiin kouluihin keskittynyt majoitustoiminta.
– Se vaikutti meidän tulevaisuuteemme merkittävästi. Kun enää ei ollut majoitusta, poromatkailuun liittyvät työt alkoivat keskittyä Rukan alueelle. Saimme kuitenkin perustettua osuuskunnan, joka on vieläkin toiminnassa. Hiipuneena, mutta toiminnassa kuitenkin.

Tarina ei kuitenkaan pääty tähän.

Paliskuntain yhdistys kiinnostui

Kuusamolainen, Paliskuntain yhdistyksen hallitukseen kuulunut Osmo Säkkinen kertoi muulle hallitukselle kuusamolaisten hankkeesta. Itsekin pienimuotoista porotilamatkailuyritystä pyörittänyt Säkkinen innosti hallitusta tutkimaan mahdollisuuksia laajentaa hanketta laajemmalti poronhoitoalueelle. Erityisen innostunut uusista ajatuksista oli nykyisinkin Paliskuntain yhdistyksessä toimistopäällikkönä työskentelevä Matti Särkelä.

Särkelä ja Karinkangas marssivat Lapin yliopiston hankevastaavien puheille.
– Yritimme saada yliopiston hakemaan hanketta, mutta se olisi halunnut neljänneksen koko rahoituksesta itselleen. Sanoin yliopiston pihalla Matille, että jotenkin muuten pitää asiassa edetä. Lopulta hän onnistui vakuuttamaan Paliskuntain yhdistyksen hallituksen asian tärkeydestä, jolloin hankkeen hakijaksi tuli Paliskuntain yhdistys, Karinkangas kertoo.

Rahoitus saatiin, ja ensimmäisessä hankkeessa oli mukana Itä-Lapin kuntia ja Kuusamo. Hyvin menneen kauden jälkeen haettiin rahoitusta jatkohankkeelle, joka kattoi koko poronhoitoalueen.
– Jokaisesta kunnasta oli mukana vähintään yksi halukas. Mukaan tulijoita olisi ollut enemmän kuin pystyimme ottamaan.

Loppujen lopuksi hankkeessa oli 82 osallistujaa.
– Oli hienoa, että kaikista kunnista tuli hankkeelle rahoitusta. Siihen edesauttoi muun muassa median myönteinen suhtautuminen toimintaamme.

Porotilamatkailuhanke 2:ssa toteutettiin poromatkailuyrittäjien kanssa yhteisesite markkinoinnin tueksi.

Monella silloisella osallistujalla on nykyään toimiva porotilamatkailuyritys. Osa yrityksistä tekee merkittävää taloudellista tulosta.
– Yrittäjäkoulutus olikin tärkeä osa hanketta, jotta alalle aikovat olisivat perillä kaikista yrityksen toimintaan liittyvistä asioista.

Hankkeesta yhdistykseksi

Viimeisen Pasin vetämän porotilamatkailuhankkeen loppusuoralla, marraskuussa 2005, perustettiin Porotilamatkailu ry.
– Yhdistyksen olemassaolo katsottiin niin tärkeäksi, että ministeriökin lupasi antaa avustusta. Se jäi kuitenkin lopulta pelkäksi lupaukseksi, joten toimintaa pyöritetään pääasiassa jäsenmaksuilla ja paliskuntien antamilla avustuksilla.

Pasi Karinkangas käy edelleen yhdistyksen kokouksissa asiantuntijan ominaisuudessa.
– Ikää on tullut jo sen verran, että en ole aktiivitoiminnassa mukana, mutta neuvoja annan, jos sellaisia halutaan. Ja kun kyse on sellaisesta asiasta, jossa osaan neuvoa, Karinkangas toteaa.

Hän on iloinen siitä, että porotilamatkailulla menee hyvin.
– Ympäri poronhoitoaluetta on useita menestyviä yrityksiä. Olen iloinen myös siitä, että hankkeissa vallinnut yhdessä tekemisen perinne on siirtynyt nykypäivään. Yritykset ovat yhteydessä toisiinsa ja tekevät esimerkiksi kiireisinä aikoina yhteistyötä.

Lue lisää

POROMATKAILULLA PYYHKII HYVIN OULUN SEUDULLA

Porokarnevaaleilla ajetaan jokamiesluokan porokisaa Oulun torilla.

Ulkomaalaiset matkailijat ovat äärimmäisen kiinnostuneita, oma-aloitteisia ja valmiita matkustamaan päästäkseen tutustumaan poroihin ja poronhoitoon. Kielitaidolla on suuri merkitys, jotta turisti saa vierailustaan tilalla kaiken irti.
--- Teksti: Olga Oinas-Panuma. Kuva: Heino Kuha --

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 6/2019.

Oulu on kasvava, kehittyvä, kansainvälinen ja nuori kaupunki, joka säteilee positiivista energiaa ympärilleen ja matkailutoimintaan. Matkailijamäärät Oulun ympärillä kasvavat ja poromatkailun kysyntä pysyy hyvänä. Poromatkailun tulevaisuuden uskon olevan Oulun seudulla valoisa. Hyvään tilanteeseen ei saa kuitenkaan tuudittautua. Uudistuminen on tärkeää ja myös poromatkailussa avain onneen.

Pudasjärvellä, kotitilallani Poro-Panumalla on haluttu palvella asiakasta niin kuin hän olisi meillä kotona kylässä ja tämä tapa on purrut matkailijoihin. He eivät hae ihmeitä eivätkä kaipaa esittämistä, vaan haluavat ennen kaikkea aitoja kokemuksia ja henkilökohtaisesti räätälöityjä palveluita.

Matkailu ei menesty, jos se on pelkkää rahan nyhtämistä. On tärkeää, että matkailija saa koko rahalleen vastinetta ja työtä tehdään sydämestä. Matkailubisnes kannattaa tehdä hyvin. Hyvinvoiva eläin on paras eläin. Poro on parhaimmillaan korvaamaton valttikortti ja elämys.

Kotitilallamme vieraat otetaan mukaan ruokkimaan poroja. Kuva Olga Oinas-Panuma.

Vaikka ulkomaanmatkaajat ovat tärkeitä, ehdottomasti yhtä tärkeää on kohdata tavallisia suomalaisia ihmisiä, joille poro on usein yllättävän vieras eläin. Oulun seudulla se tapahtuu parhaiten jalkautumalla tapahtumiin, joissa kulkee ihmisiä. Usein myös paikallisia ihmisiä kiinnostavat porot ja porotalous, mutta tiedon saanti on yllättävän haastavaa. Tapahtumiin jalkautuminen on paras tapa saada kontaktia myös sellaisiin ihmisiin, joilla poro ei varsinaisesti kiinnosta.

Nykyisin kaikenlainen vastakkainasettelu on kiivaimmillaan ja siksi on erityisen tärkeää tuoda julkisuuteen positiivisia puolia porosta. On kerrottava ihmisille millainen eläin poro on, miksi se toimii niin kuin toimii ja millaista poromiehen elämä oikeastaan on. Porotiedon jakaminen ja keskustelu matkailun kautta on yksi parhaita tapoja torjua poromiesten ja porottomien ihmisten välisiä konflikteja. Olemalla esillä saamme pinttyneet mielikuvat parhaiten haihtumaan.

On äärimmäisen tärkeää, että matkailutoiminnan rinnalla on myös tavallista poronhoitoa. Kuka muu osaa kertoa poronhoidosta paremmin kuin poromies itse? Matkailijat kaipaavat aitoja kokemuksia ja siinä totuudenmukainen tieto porotaloudesta on tarpeen.

Lue lisää

POROJA KUUDENNESSA - POROMATKAILUA TOISESSA SUKUPOLVESSA

Yrittäjäpariskunta Sami ja Hanna Riskilän omistama Sirmakko Reindeer Farm ja Kota-ravintola sijaitsevat Rovaniemellä kauniin Perunkajärven rannalla, Samin kotikylässä, suvun vanhalla tilalla. Porot siirtyvät perinteen mukaan sukupolvelta toiselle. Sami ja Hanna ovat jo kuudennen polven poronomistajia.

--- Teksti: Hanna Riskilä. Kuvat: Annika Riskilä ja Timo Tapaninen ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 6/2019.

Hannan suvussa poronomistajia on ollut kirkonkirjojen mukaan jo 1700-luvulta asti. Hänen isoisovanhempien myötä syntyi 1800-luvulla Suikin paliskunta, joka yhdistyi osaksi Poikajärven paliskuntaa 1900-luvun alussa. Tarina kertoo, että isoisovanhemmat jutasivat Ounasjoenkylään 1000 poron kanssa.

Hannan pappa, Kustaa Arvid Riskilä vuonna 1929 vanhassa Ounasjokikylässä, Kuva kotiarkisto.

Sirmakko Ky perustettiin vuonna 2002 Hannan vanhempien kanssa ja se oli alusta alkaen porotilamatkailuyritys. Vanhempien jäätyä eläkkeelle, oli Samin ja Hannan luontaista jatkaa yrityksessä.
- Poronhoito ja ravintolatoiminta kulkevat käsikädessä. Nyt toiminnassa on mukana myös vanhin tyttäremme Annika Riskilä, joka vastaa uuden tilan markkinoinnista ja myynnistä.

Perheyritys on panostanut alkumetreistä asti vahvasti paikallisuuteen, eettisyyteen ja aitouteen. Tarinankerronta oli vahvasti mukana toiminnassa jo aikaisemmalla Sirmakon porotilalla, joka myytiin vuonna 2014. Viime talvena rakennettiin uusi paikka Perunkajärvelle, kauas massaturismista ja hässäkästä.
- Sirmakon porotilalla ja Kota-ravintolalla huokuu hiljaisuus ja luonnonrauha. Pihapiirissä käyskentelevät omat porot. Halusimme tuoda esiin sitä Lappia ja lappilaisuutta, jonka itse koemme metsän rauhassa, porojen palkiessa ja lintujen laulaessa.

Porot ovat meille elämä. Olemme aina olleet niiden kanssa. Tämän vuoksi kerromme mielellämme tarinoita poroperheen ja porojen elämästä. Meillä käy vieraita ympäri maailman ja he pääsevät kurkistamaan poronhoitajan arkeen osallistumalla mm. porojen ruokintaan ja tilan askareisiin. Tilallamme voi talvisin lumikenkäillä, pilkkiä ja hiihtää. Kesäisin kalastaa, soutaa tai uida. Talvisin poroajo on se kysytyin elämys, jota tullaan kokemaan läheltä ja kaukaa. Lapin lumisen metsän läpi mentäessä ihmiset kertovat kokevansa jotain ainutlaatuista ja uutta aistien avautuessa: pimeyden voi nähdä ja hiljaisuuden kuulla.

Uudelta Perunkajärven tilalta löytyy poroaitausten lisäksi vasta rakennettu 50-paikkainen elämyskota, tilavat saunarakennukset, lämmin Hot Spring -ulkoporeallas sekä talvisin virkistävä avanto ja kesäisin laituri.

Myös ruokakokemukseen on panostettu. Perunkajärveltä ei nälkäisinä lähdetä!
- Poronliha tulee oman tilan poroista. Tarjoiltava ruoka on 100 % paikallista ja eettisesti tuotettua. Myös muut raaka-aineet, kuten kalat, marjat, sienet ja yrtit tulevat läheltä. Eettisyys ja paikallisuus ovat poroperheemme liiketoiminnan tärkeimpiä arvoja.

Haluamme olla yritys, joka tunnetaan laadusta ja kestävästä matkailusta. Panostamme koko ajan enemmän kestävään kehitykseen sekä luontoystävällisiin tuotteisiin ja pyrimme olemaan hyvänä esimerkkinä.

Porotilamatkailuyrittäjänä parasta on vapaus toteuttaa omaa elämäntyyliä - poronhoito ja työ kulkevat yhdessä. Työssä saa käyttää luovuutta ja suunnitella asiakkaiden kanssa heille täydelliset ohjelmat sekä toteuttaa heidän arktisimmat unelmansa. On upeaa oppia uusista kulttuureista ja tavata uusia ihmisiä ympäri maailman. Matkailun kehittäminen sekä sen kasvun ja kehityksen näkeminen kannustavat jatkamaan.

Meillä on Lapissa tilaa olla. Meitä ympäröi ihana luonto ja mahtavat ihmiset. Lapissa puitteet ovat hulppeat ja nähtävää on niin paljon, meille lappilaisillekin. Kunnioitetaan luontoa ja tehdään järkeviä ratkaisuja kaikkien tulevaisuuden kannalta. Meillä jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa siihen.
‘If everyone made a small change, it would make a huge difference.’

Lue lisää

INTO PAADAR - POROTILAMATKAILUN PIONEERI

Yritys perustettiin, koska sille oli tilausta. Saamelaiset, poro ja luonto. Näiden hakusanojen kanssa matkailijat tulivat Into Paadarin puheille 1980-luvun Inarissa. Paadar päätti alkaa antaa hakuihin tuloksia.
--- Teksti: Timo Rehtonen. Kuvat Paadarin kotiarkisto ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 6/2019.

Pohjoislappilaiseen tapaan Into Paadar oli tottunut tekemään kahta työtä. Poronhoitajan ammattiin hän oli kasvanut jo lapsena, työ Inarin Riistan rautaosastolla alkoi myöhemmin.
– Kaupalle tuli usein turisteja kyselemään, että missä he voisivat nähdä saamelaisia. Sanoin, että tässä on yksi, Paadar muistelee nauraen.

Turistien toiveet eivät kuitenkaan toteutuneet täydellisesti pelkällä rautakaupassa käynnillä.
– Lapinpukuisia saamelaisiahan he halusivat nähdä. Siihen aikaan vanhemmat ihmiset käyttivät lapinpukua käydessään kylällä, joten kerroin, että hyvällä tuurilla he saattaisivat saamelaisen nähdä.

Toinen kysymys koski poroa.
– Neuvoin, että maantien laidassa saattaa sellaisen nähdä. Mutta siihenkin tarvitaan hyvää tuuria.

Pienestä se alkoi

Paadarin mielessä alkoi kyteä ajatus matkailuyrityksestä, jossa esiteltäisiin saamelaisuutta, pohjoista elämää ja poronhoitoa.
– 1980-luvun puolivälissä minulle myönnettiin porotila, jolloin jäin pois vakinaisesta virasta kaupalla. Silloin aloimme pyörittämään erilaisia ohjelmia porotilan pihapiirissä.

Matkailutuotteen sisällön suhteen ei voinut kysyä keneltäkään opastusta, koska muita vastaavia yrityksiä ei ollut.
– Kun ei ollut mistä ottaa mallia, piti kokeilla kaikenlaista. Se oli vähän niin kuin heikoille jäille menemistä: Kun jää alkoi rapista, täytyi kääntyä takaisin ja lähteä eri suuntaan, Paadar toteaa.

Inarin Solojärven porotilalla kokeiltiin erilaisten poronhoitoon liittyvien toimintojen sorvaamista matkailutuotteiksi.
– Pienimuotoinen erotus ei ollut loppujen lopuksi kummoinen myyntiartikkeli. Poroajoa oli monenlaista, sai ajaa suksilla ja pulkalla, mutta käytäntö osoitti, että ainoa toimiva muoto oli rekiajo. Huomattiin, että sellaisten, jotka eivät ole koskaan porolla ajaneet, ei kannata käyttää suksia tai pulkkaa.

Alkuvuosina matkailutoimintaa harjoitettiin Paadarin porotilalla vain talvisin.
– Silloin täällä ei juuri ollut kesämatkailua, kun taas nykyään asiakkaita on samalla lailla kesällä ja talvella.

Markkinointikeinoina matkamessut ja viidakkorumpu

Paadar alkoi käydä esittelemässä yritystään matkamessuilla.
– Sieltä löytyi jonkin verran yhteyksiä matkanjärjestäjiin. Asiakkaita tuli paljolti myös ihan siten, että joku kuuli joltakin toiselta, että me järjestämme tämmöistä toimintaa, Into Paadar kertoo asiakashankinnan alkuvaiheista.

Asiakkaat olivat jo silloin etupäässä ulkomailta. Myös verkostoitumista muiden lähialueen matkailuyritysten kanssa viriteltiin.
– Karigasniementien varressa olevan Kiella-tuvan kanssa tehtiin ensimmäisenä yhteistyötä. Mutta kyllä toiminta oli silloin hyvin pienimuotoista, että jos leipä olisi ollut siitä kiinni, olisi jäänyt tekemättä. Piti tehdä elääkseen muutakin.

Kokeilujen jälkeen porotilan matkailutuotteiksi jäivät pihaohjelma ja porosafarit. Yhdeksän vuotta sitten yrityksessä tehtiin sukupolvenvaihdos, jolloin Inarin Porofarmia alkoi johtaa Inton poika, Jan-Eerik yhdessä vaimonsa Hannelen kanssa.

Nykyään farmin asiakkaat, alkuperäistä ajatusta kunnioittaen, saavat tietoutta saamelaisista ja poronhoidosta. Samalla he voivat muun muassa ruokkia poroja, heittää suopunkia ja kahvistella kodassa.
– Sen verran olen itse vielä mukana toiminnassa, että koulutan matkailuporoja.

Matkailuporon pilttauksesta muodostui Porotilamatkailu ry:n virkatehtävä

Into Paadar on kuulunut Porotilamatkailuyhdistykseen sen toiminnan alusta lähtien. Muutaman toimintavuoden jälkeen yhdistyksessä asetettiin tavoitteeksi, että matkailussa käytettävät porot luokiteltaisiin vakuutusyhtiöissä perusporoja arvokkaammiksi.
– Ajatuksena oli, että matkailuporon korvaus tulisi olla korkeampi, koska kyseessä on koulutettu ajoporo. Kun vakuutusyhtiöiltä sitten saatiin sellaiset lausunnot, että se on mahdollista, yhdistyksen tehtäväksi tuli matkailuporojen pilttaus eli merkintä. Matkailuporon arviointitapahtumassa on siis aina mukana yhdistyksen hallituksen jäsen.

Paadar katsoo, että yhdistystoiminnassa mukana olevat yrittäjät voivat ottaa opikseen toisiltaan, vaikkakin jokainen toteuttaa toimintaansa omalla tavallaan.
– Kahta ihan samalla lailla toimivaa poromatkailuyritystä tuskin on, hän sanoo.

WWW-sivut: Inarin porofarmi

Lue lisää

KYSYNTÄÄ ENEMMÄN KUIN TARJONTAA

Arctic Reindeer on vuonna 2006 perustettu porotila lähellä Joulupukin pajakylää ja Porotilamatkailu ry:n jäsen. Kuva: Juha Järvenpää.

Porotilamatkailun kasvu on ollut viime vuosina huimaa. Vaikka porotilamatkailun liikevaihto on noussut lähelle porotalouden tasoa, poromatkailuyrittäjät tietävät, että ilman toimivaa porotaloutta ei olisi porotilamatkailuakaan.
--- Teksti: Timo Rehtonen. Kuvaajat mainittu kuvateksteissä ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 6/2019.

Porotilamatkailuyhdistyksen puheenjohtajan mukaan viimeisen viiden vuoden kasvu on ollut vahvasti nousujohteista.
– Tarkkoja lukuja ei ole, mutta on laskettu, että tällä hetkellä porotilamatkailun vuosiliikevaihto olisi noin 10 miljoonaa euroa. Asiaa ollaan kartoittamassa ja tarkempia tietoja saadaan lähitulevaisuudessa, Uule-Niiles Sara kertoo.

Laadun pitää olla kunnossa

Sara sanoo, että palvelun laatuun, turvallisuuteen ja eläinten hyvinvointiin kiinnitetään yhä enemmän huomiota.
– Myös matkanjärjestäjät ovat alkaneet seurata tarkasti näitä asioita. On koko porotilamatkailuväen yhteinen tehtävä huolehtia siitä, että kaikki toimii asianmukaisesti.

Porotilamatkailun vahvuutena on se, että ala on ammattilaisten käsissä.
– Tätä työtä tekevät ihmiset, jotka ovat kasvaneet poronhoitoon. Mukana ei ole niin sanottuja villejä yrittäjiä, joilla vilkkuvat vain euronkuvat silmissä, Uula-Niiles Sara toteaa ja muistuttaa, että Porotilamatkailuyhdistyksen jäseneksi pääsee vain paliskunnan jäsen.

Yhdistyksellä on noin 120 henkilö- ja yritysjäsentä. Porotilamatkailua harjoittavia yrityksiä on hänen arvionsa mukaan Suomessa reilu 100.

Porotilamatkailu ponnistaa porotaloudesta

Porotilamatkailuyhdistys on perustettu tämän vuosituhannen alkupuolella. Viimeiset kymmenkunta vuotta puheenjohtajana toiminut Sara puhuu nykyisin mieluummin poromatkailusta kuin porotilamatkailusta.
– Tilanne on sikäli muuttunut alkuajoista, että kun ennen matkailijat vietiin perinteisille porotiloille, on suurin osa nykyisistä matkailuporotiloista suunniteltu nimenomaan matkailijoiden tarpeisiin. Tilat myös sijaitsevat pääasiassa suurten matkailukeskusten lähistöllä.

Saran mukaan poromatkailun perustana on edelleen porotalous.
– Poromatkailu tarvitsee rinnalleen porotalouden ja sen historian. Kaikki matkailijoille kerrottavat tarinat ovat vahvasti sidoksissa poroelinkeinon historiaan. Matkailu ja elinkeino kulkevat käsi kädessä – siitä kertoo sekin, että matkailuporot ovat mukana paliskuntien tokissa, hän sanoo.

Moni poronhoitoon liittyvä asia, esine ja toimenpide olisi voinut jäädä unholaan ilman poromatkailua.
– Perinteiset tavat kouluttaa poroja ovat heränneet henkiin. Myös vanhoja esineitä on otettu jälleen käyttöön. Minullakin on paljon näitä esineitä, jotka olisivat ilman matkailutoimintaa varmaankin jo tuhottu tai lahonneet.
Poromatkailun kautta poronhoidosta ja Pohjois-Suomesta kerrotaan vuosittain sadoilletuhansille matkailijoille. – Poromatkailulla on oma osansa porotalouden hienon imagokuvan viemisessä maailman tietoisuuteen, Sara toteaa.

Suurin osa poromatkailun asiakkaista on ulkomaalaisia. Saran omassa yrityksessä Saariselällä suomalaisten matkailijoiden osuus on vain muutamia promilleja.
– Tällä hetkellä kysyntää on enemmän kuin tarjontaa. Hyvin monet yrittäjät, minä mukaan lukien, joutuvat myymään ei-oota aika paljon.

Yhdistys yhdistää matkailutoimijoita

Uule-Niiles Sara lähti itse mukaan porotilamatkailuyhdistyksen toimintaan, koska halusi kehittyä yrittäjänä.
– Aloittelevana yrittäjänä oli valaisevaa tutustua muiden saman alan yrittäjien toimintaan. Samalla on päässyt tekemisiin matkailun eri sidosryhmien kanssa. Yhdistyksessä mukana olo on auttanut paljon oman liiketoiminnan kehittämisessä.

Porotilamatkailu ry:n puheenjohtaja Uule-Niiles Sara. Kuva: Hanna Nuorgam.

Puheenjohtajuus tuli Saralle täytenä yllätyksenä.
– Se oli kymmenisen vuotta sitten, kun Levin vuosikokouksessa joku ehdotti minua puheenjohtajaksi. En ollut siihen millään tavalla varautunut, mutta otin homman vastaan ja tässä sitä edelleen ollaan, hän naurahtaa.

– Työ on ollut mielenkiintoista ja antanut paljon. Meillä on ollut hyviä hankkeita, jotka ovat liittyneet muun muassa toiminnan laatuun ja turvallisuuteen. On ollut erilaisia koulutuksia ja ollaan päästy näkemään oman alan ja muun matkailualan yrityksiä, Sara summaa yhdistyksen toimintaa. Kun yhdistyksessä on jäseniä ympäri poronhoitoaluetta, alueelliset erot tulevat myös esille.

– Matkailijoille suunnatut perustuotteet ovat pääpiirteissään samanlaisia kaikkialla, mutta jokaisella yrityksellä on hieman oma tapansa tehdä asioita. Kun yhdistyksen eteläisin yrittäjä toimii Suomussalmella ja pohjoisimmat Utsjoella, on selvää, että toiminnassa on kulttuurisia ja alueellisia eroja.

Porotilamatkailuyhdistys pilttaa matkailuporot

Niin sanotun matkailuporon tulee olla vähintään kolmevuotias uros, joka on opetettu toimimaan ihmisten kanssa. Sen pitää pystyä käyttämään valjaita ja vetämään rekeä. Porotilamatkailuyhdistyksen tehtävänä on arvioida, onko porosta matkailuporoksi. Arviointi- eli pilttaustilanteessa on paikalla kyseisen paliskunnan edustaja ja yhdistyksen hallituksen jäsen.
– Ammattilainen näkee aika pikaisesti, että onko porolla matkailuporon ominaisuuksia, Sara toteaa.

Matkailuporot pyritään pilttaamaan keväällä. Pilttaamassa hallituksen jäsen Miia Merkku sekä paliskunnan edustajat Matti ja Jarno Konttaniemi. Kuva: Veikko Maijala.

Matkailuporoksi ei pääse mikä tahansa pihalemmikki, koska matkailuporon tulee tuottaa taloudellista hyötyä omistajalleen. Sitä ei ole tosin määritelty, kuinka paljon poron pitää euroja vuodessa tuottaa.
– Matkailuporo säilyttää asemansa elämänsä loppuun saakka, mutta kyllähän sen tehtävät vuosien saatossa muuttuvat kevyemmiksi. Silloin se tekee harvemmin keikkoja ja on mukana vähemmän voimaa vaativissa töissä, kuten esityksissä tai valokuvattavana. Poroissa on isoja yksilöllisiä eroja siinä, kuinka kauan ne jaksavat olla työelämässä. Toki omistajallakin on vaikutusta siihen, miten poro jaksaa. Sillä pitää olla uransa aikana sopivassa suhteessa työtä ja lepoa.
Tällä hetkellä Paliskuntain yhdistyksen ylläpitämässä matkailupororekisterissä on 1236 poroa.

Asenteet poromatkailua kohtaan muuttuneet

Uule-Niiles Sara muistaa ajat, kun poromatkailua pidettiin joidenkin muiden poroelinkeinon harjoittajien keskuudessa paljolti harrastuksena.
– Matkailuhommiin ei suhtauduttu alussa vakavasti. Ajateltiin, että siellä ne vaan matkailukeskuksissa taajovat ja värkkäävät. Nykyään poromatkailuyritykset tekevät hyvää tulosta samalla kun tiedotusvälineet ympäri maailman kertovat poromatkailujutuissaan myös porotaloudesta. Poromatkailusta on tullut elinkeino, johon suhtaudutaan vakavasti.

– Nämä kaksi tarvitsevat toisiaan. Poromatkailua ei olisi olemassa ilman toimivaa porotaloutta. Poromatkailu on puolestaan merkittävä informaatioväline, kun porotaloudesta viedään tietoutta maailmalle, Sara kiteyttää.

Lue lisää

TALVILAIDUNTEN TILA, MUUTOKSET JA MUUTOSTEN SYYT

Kuva 5. Paliskunnittaiset ja alueelliset jäkäläbiomassat (kg/ha) interpoloituna kolmessa eri laiduninventoinnissa tutkittujen jäkäliköiden koealojen perusteella.

Poronhoitoalue kattaa kolmanneksen Suomen pinta-alasta. Sen eri alueet eroavat mm. laiduntyypeiltään, poronhoitotavoiltaan ja maankäyttö-muodoiltaan, jolloin myös poronhoitoympäristöjen ja laidunten tilaan vaikuttavat useat erilaiset tekijät. Tämä asettaa haasteita laidunresurssien määrän, laadun ja käytettävyyden arvioimiselle sekä niissä tapahtuneiden muutosten selvittämiselle. Näihin haasteisiin pyrittiin kolmannen kerran vuosina 2016–2018 toteutetussa porojen talvilaiduninventoinnissa vastaamaan.
--- Teksti Jouko Kumpula, Jukka Siitari, Sari Siitari, Mika Kurkilahti, Juha Heikkinen & Kari Oinonen. Kuvat Jouko Kumpula ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 5/2019.
Voit ostaa lehden www.lehtiluukku.fi/lehdet/poromies/05-2019/226274.html 

Inventoinnin menetelmät

Erityyppisten talvilaitumet kartoitettiin paliskunnista satelliittikuvatulkintojen avulla (kuva 1). Myös eri maankäyttömuotojen ja infrastruktuurin peitto- ja häiriöalueet kartoitettiin kaikista paliskunnissa hyödyntämällä Maanmittauslaitoksen ja muiden lähteiden paikkatietoaineistoja sekä saatavilla olevaa tutkimustietoa eri maankäyttömuotojen vaikutuksista porojen laidunten käyttöön. Laidunmetsien rakennetta ja luppolaidunten määrien muutoksia poronhoitoalueella selvitettiin vertailemalla vuosien 1995–1996 ja 2016–2018 laidunluokituksia.

Kuva 1. Poronhoitoalueen kasvillisuus- ja laidunluokitus

Poronhoitoalueen pohjoisosan 20 paliskunnassa jäkälälaidunten kuntoa ja kunnon muutoksia selvitettiin vertailemalla vuosina 2005–2008 ja 2016–2018 inventoitujen jäkälälaidunten pysyvien koealojen (618 kpl) kasvillisuusmittauksia. Myös eri tekijöiden vaikutuksia jäkälälaidunten kuntoon ja kunnon muutoksiin analysoitiin tilastomenetelmillä. Laidunluokitusten luotettavuutta ja jäkäliköiden koealojen edustavuutta testattiin. Luokitukset todettiin verraten yhteneviksi VMI:n koeala-aineiston kanssa ja koealoilta saatujen paliskuntakohtaisten jäkäläestimaattien luotettavuuden havaittiin olevan hyvä.

Metsätalous ja maankäyttö heikentäneet laitumia

Laiduninventointi osoitti, että havumetsäalueella yhtenäisimmät ja laadultaan parhaat varttuneiden ja vanhojen metsien jäkälä- ja luppolaitumet sijaitsevat Metsä-Lapin laajoilla suojelualueilla (mm. Lemmenjoki, UKK-puisto, Pallas-Yllästunturin kansallispuisto ja laajat lakisääteiset erämaa-alueet). Noin kahdella kolmanneksella poronhoitoalueen pinta-alasta metsätalous on kuitenkin vähentänyt ja pirstonut vanhojen metsien laidunalueita sekä samalla heikentänyt talousmetsien rakennetta ja laatua talvilaitumina (kuva 2).

Kuva 2. Kangasmaiden metsämaan jakaantuminen eri ikäluokkiin vuosien 2016–2018 inventoinnissa tehdyn laidunluokituksen perusteella (satelliittikuvien saatavuuden vuoksi tilanne 2010-luvun alussa).

Poronhoitoalueen etelä- ja keskiosassa sekä osin myös pohjoisosissa laidunmetsien rakennetta hallitsevat nykyisin hakkuualueet, taimikot ja nuoret kasvatusmetsät, joiden laatu talvilaitumina on selvästi heikompi kuin aikaisempien vanhojen laidunmetsien laatu. Huolimatta siitä, että myös osa talousmetsäalueen metsistä on tutkitun reilun 20 vuoden aikana ikääntynyt ja siirtynyt varttuneisiin kasvatusmetsiin (5 945 km2), vastaavana aikana havaittu vanhojen ja varttuneiden metsien väheneminen (4 464 km2) poronhoitoalueella (kuva 3) yhdistettynä pidempiaikaisempiin, laaja-alaisiin metsien rakenteellisiin muutoksiin on kuitenkin merkinnyt laidunmetsien edelleen jatkunutta heikkenemistä.

Kuva 3. Suojelualueiden ulkopuolella tapahtuneet varttuneiden ja vanhojen metsien muutokset hakkuualueiksi ja taimikoiksi (1980-luvun lopusta 2010-luvun alkuun) eri-ikäisten laidunluokitusten perusteella. Hakkuualueiksi ja taimikoiksi muuttuneiden alueiden pinta-alat on esitetty kartassa 1,0x1,0 km:n maisemaruuduissa.

Inventointi osoitti myös, että muun maankäytön vaikutus laitumiin on vielä pieni pohjoisen erämaapaliskunnissa, mutta esim. 33 poronhoitoalueen etelä- ja keskiosan paliskunnassa maankäytön ja infrastruktuurin peittoalueet sekä niitä ympäröivät, poronhoitoa vaikeuttavat häiriöalueet kattavat ja pirstovat jo yli 25 % laidunten kokonaismaa-alasta (kuva 4).

Kuva 4. Maankäytön, asutuksen ja infrastruktuurin peitto- ja häiriöalueet poronhoitoalueella alkutalvella.

Jäkälälaidunten kunto edelleen pääosin heikentynyt

Poronhoitoalueen pohjoisosan 20 paliskunnissa inventoiduilla jäkälälaidunten koealoilla jäkäläbiomassa on vähentynyt kymmenen viime vuoden aikana keskimäärin 30 % (kuva 5), kun taas varpujen ja sammalten määrät ovat lisääntyneet.

Inventoiduista paliskunnista parhaassa kunnossa olevat jäkäliköt sijaitsevat edelleen Metsä-Lapin paliskuntien vain talvilaidunkäytössä olevilla alueilla (jäkälää yli 400 kg/ha), joilla ei ole metsätaloutta tai muuta merkittävää maankäyttöä. Myös näillä alueilla jäkäläbiomassat ovat kuitenkin vähentyneet inventointien välillä todennäköisesti porojen laidunnuksen ja paliskuntien laidunalueilla tapahtuneiden muiden epäedullisten muutosten vuoksi.

Inventoidulla alueella kuluneimmat jäkäliköt (jäkälää 70–150 kg/ha) sijaitsevat sekä Tunturi-Lapin paliskunnissa että Keski-Lapin metsätalousvaltaisissa paliskunnissa. Tunturialueilla on vähän luppolaitumia, mutta sitä vastoin runsaasti kuivia ja karuja jäkälävaltaisia tunturikoivikoita ja tunturikankaita. Mm. selväpiirteisen vuodenaikaisen laidunkierron puuttuminen ja siitä johtuva jäkäliköiden laidunnus lumettomana aikana ovat kuluttaneet jäkäliköitä myös tunturialueilla sijaitsevien suojelualueiden sisällä. Toisaalta neljässä tunturipaliskunnassa jäkälämäärät ovat inventointien välillä hieman lisääntyneet, kahdessa niistä tilastollisesti merkitsevästi. Poronhoitoalueen etelä- ja keskiosissa jäkäliköitä ja vanhojen metsien luppolaitumia on vähän ja ne ovat hajallaan. Tässä inventoinnissa ei mitattu etelä- ja keskiosien 34 paliskunnassa jäkälämääriä, mutta aikaisempien inventointien ja tutkimusten perusteella voidaan arvioida, että laidunmetsien rakenteelliset muutokset, maankäytön vaikutukset ja lumettomana aikana tapahtuva jäkäliköiden laidunnus pitävät alueen pienialaiset jäkäliköt pääosin voimakkaasti kuluneina.

Useita syitä jäkälälaidunten heikkenemiseen

Tehtyjen tilastoanalyysien perusteella jäkälälaidunten koealojen jäkäläbiomassat tutkituissa paliskunnissa pienenivät vuodenaikaisen laidunkierron puuttuessa ja pitkäaikaiset porotiheyksien kasvaessa jäkäliköillä. Metsätalouden vaikutusten osalta hakkuualueiden, taimikoiden ja nuorien metsien koealoilla oli vähemmän jäkälää kuin varttuneiden ja vanhojen metsien koealoilla. Jäkälämäärien havaittiin pienenevän koealoilla myös silloin kun varttuneiden ja vanhojen metsien määrät (luppolaitumet) vähenivät paliskunnissa (kuva 6). Aikaisempien tutkimusten perusteella myös maankäytön laajeneminen paliskunnissa ja todennäköisesti myös ilmastonmuutoksen aiheuttamat ekosysteemimuutokset heikentävät osaltaan jäkälälaidunten kuntoa ja aikaansaavat kasvilajimuutoksia jäkäliköillä. Eri alueilla eri tekijöiden vaikutus kuitenkin vaihtelee.

Kuva 6. Eri muuttujien vaikutukset koealoilla mitattuihin jäkäläbiomassan keskiarvoestimaatteihin.

Laidunympäristön turvaamisen oltava kokonaisvaltaista

Epäedulliset muutokset porojen laidunympäristössä ovat vähitellen muuttaneet poronhoitoa ja lisänneet samalla myös porojen talviaikaisen lisäruokinnan ja tarhauksen tarvetta. Laidunten vähenemisestä, heikkenemisestä ja pirstoutumisesta aiheutuu myös ristiriitoja ja ongelmia poronhoidon sekä muiden elinkeinojen ja intressiryhmien välille. On ilmeistä, että talvilaidunten nykytilan ja käytettävyyden parantamiseksi tarvittaisiin poronhoitoalueen eri osiin parhaiten soveltuvia kokonaisvaltaisia, pitkäkestoisia laidunten hoitosuunnitelmia.

Poronhoidossa paliskuntien vuodenaikaisten laidunkiertojärjestelmien kehittämisen ja poromäärien säätelyn tarpeet ja mahdollisuudet tulisi huomioida. Suojelualueiden ulkopuolella olevien poronhoidolle tärkeiden luonnontilaisten vanhojen metsien alueiden säästäminen tai varovainen käsittely säästäisi poronhoidolle tärkeitä laidunalueita. Laidunmetsiin parhaiten soveltuvien, metsän peitteisyyttä ja monipuolista ikärakennetta ylläpitävien jatkuvan kasvatuksen menetelmien kehittäminen ja laaja-alaisempi käyttöönotto todennäköisesti parantaisi vähitellen laajemmin laidunmetsien laatua talvilaitumina. Maankäytön suunnittelussa rauhallisten laidunalueiden säästäminen mahdollisimman vähällä uudella maankäytöllä turvaisi poronhoidolle suotuisan talvilaidunympäristön säilymistä.

Kiitokset

Kiitämme laiduninventoinnin vaativiin kenttätöihin sekä paikkatietoaineistojen käsittelyyn ja aineistojen tallennukseen osallistuneita lukuisia Lukessa ja Sykessä työskennelleitä henkilöitä. Inventointi on saanut maa- ja metsätalousministeriöltä osittaisen Makera-rahoituksen, josta ministeriölle kiitokset. Hankkeen ohjausryhmälle myös parhaat kiitokset.

Laiduninventoinnin julkaisu: Kumpula, J., Siitari, J., Siitari, S., Kurkilahti, M., Heikkinen, J. & Oinonen, K. 2019. Poronhoitoalueen talvilaitumet vuosien 2016–2018 laiduninventoinnissa - Talvilaidunten tilan muutokset ja muutosten syyt. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 33/2019, Luonnonvarakeskus, Helsinki 2019. 86 sivua. (https://jukuri.luke.fi/handle/10024/544124)

Lue lisää

PORONHOITOA NYT JA TULEVAISUUDESSA

Inka-Maria ja Nelli-porokoira

Inka-Marian suunnitelmissa on opiskella lähivuosina poronhoitajaksi. Tulevaisuus ei ole kuitenkaan täysin sinetöity.
– Peruskoulun jälkeen aion mennä lukioon ja sen jälkeen kenties hakea porotalouslinjalle Inariin. Tällä hetkellä innostus poronhoitoon on kova, mutta katsotaan sitten (Inka-Maria Vuolo, 14 vuotta. Ylitornion Raanujärvi, Palojärven paliskunta).

--- Teksti: Timo Rehtonen, Kuva: Porokello/Eliisa Lintula ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 5/2019.
Voit ostaa lehden www.lehtiluukku.fi/lehdet/poromies/05-2019/226274.html 

Jouni-isä muistuttaa opiskelun tärkeydestä.
– Se on selvää, että kouluja kannattaa käydä, koska porotöiden lisäksi täytyy olla jokin muukin ammatti. Kaikki munat eivät saa olla samassa korissa, koska näillä seuduilla ei pelkällä poronhoidolla pärjää, toteaa Jouni Vuolo, poromies jo useammassa sukupolvessa.

Vuolon suvun perinteisiin kuuluu, että suvun uudet tulokkaat saavat ensimmäiset poronsa varhaisessa vaiheessa. Jouni sai poromerkin kaksivuotiaana, Inka-Maria jo alle vuoden ikäisenä.

Kyykytyksestä lempeämpään vallankäyttöön

Vuonna 1963 syntynyt Jouni kuljetti jo ennen kouluikää postia Raanujärven maastoissa itse opettamallaan ajoporolla.
– Silloinhan ei vielä käytetty moottorikelkkaa, eli suksilla ja jalkaisin liikuttiin. Kauhea innostus oli porotöihin. Kaikkea muutakin tässä on tullut myöhemmin touhuttua, mutta porot ovat olleet mukana koko ajan.

Jounin lapsuudessa työnjohto poroaidalla koostui pääasiassa vanhoista miehistä.
– Asiat tehtiin perinteiden mukaisesti. Aika kovaa koulua käytiin silloin, kyllä nuoria kyykytettiin välillä tarpeettomastikin, hän muistelee ja arvioi vallankäytön olevan nykyään lempeämpää.
– Tietenkin päätöksiä tekevät edelleenkin kokeneimmat. Lapset ja nuoret ovat ensin vain mukana ja sitten pikku hiljaa pääsevät töihin käsiksi. – Kysymys on turvallisuudesta. Me nuoremmat olemme aluksi mukana vasanleikossa, jossa ei tarvita niin paljon voimaa ja taitoa kuin kirnussa, Inka-Maria toteaa.

Kesäaika vasanmerkintöineen on nuorison oppiaikaa.
– Pieniä poroja käsitellessä ei synny vaaran paikkoja niin kuin kirnussa. Ja onhan se vallan hauskaa nuorisolle, kun saa yöt valvoa porukassa. Siitä kun oppii tykkäämään, niin se menee veriin. Heistä on sitä paitsi todella paljon apua, Jouni sanoo.

Poronhoito kiinnostaa kavereitakin

Inka-Maria Vuolon kotiseudulla on muitakin nuoria, jotka ovat kiinnostuneita poronhoidosta. Lisäksi kaveripiiri on kasvanut muun muassa Nuoret vieropalkisilla -tapahtumassa.
– Osallistuin kesällä siihen eka kertaa. Siellä tapasi pohjoisen nuoria ja näki muitakin, jotka suunnittelevat poronhoitajiksi alkamista. Oli myös mielenkiintoista kuulla, kuinka muualla hoidetaan poroja, Inka-Maria sanoo.

– Ja käydäänhän me vuoden mittaan useissa porokilpailuissa, joissa tapaamme muuta poroperhettä, Jouni Vuolo muistuttaa.
– Tällä hetkellä käymme vain katsomassa kisoja, mutta lähiaikojen tavoitteena on myös osallistua kisoihin, kunhan saamme koulutettua tarpeeksi hyvän kilpaporon, hän lisää.

Inka-Marian arkea voi seurata Porokellon some-kanavissa. Hän kertoo kuulumisistaan Poromiehen matkassa -sarjassa. Porokello on matkapuhelinsovellus, jolla varoitetaan tien päällä liikkuvista poroista.

Lue lisää