Poromies-lehden ajankohtaisia julkaisuja

Uusimmat artikkelit

2.1.2025

PALISKUNTIEN NÄKEMYKSIÄ EI HUOMIOIDA ROVANIEMEN KAUPUNGIN PÄÄTÖKSISSÄ

Hirvaan loislääkintään ei riitä yksi mies avuksi eläinlääkärille.

Poikajärven paliskunta - Rovaniemen kaupunki ei halua kuunnella paliskuntien mielipiteitä, kun se suunnittelee uusia asuinalueita ja tuulivoimapuistoja. Kaupungin teettämässä tuulivoimaselvityksessä Meltaukseen sijoitettiin kolmen myllyn tuulivoimapuisto, jonka vaikutuksista poronhoitoon ei kysytty Poikajärven paliskunnalta, vaikka kyseessä on poronhoidolle merkittävä alue.

--- Teksti: Timo Rehtonen. Kuvat: Sanna Hast.

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 3/2024.

Poronhoidolla oli vaikutuksensa siihen, että Rovaniemestä tuli 1900-luvun alkupuolella Lapin kaupankäynnin keskus. Erilaisia porotuotteita kuljetettiin tuolloin merkittäviä määriä rautateitse Rovaniemeltä Keski-Eurooppaan. Ympäri Lappia pororaidoilla tuoduista liha-, nahka- ja luutuotteista sekä taljoista myytiin iso osa jo Rovaniemen markkinoilla.

Rovaniemi hyödyntää poroa matkailumarkkinoinnissaan, ja miksipä ei hyödyntäisi, sillä matkailijoille on tarjolla monenlaisia poroon liittyviä matkailutuotteita. Monelle turistille jo pelkkä poron näkeminen on elämys.

Poronhoito on siis edesauttanut Rovaniemen kehittymistä kaupungiksi ja porolla on rakennettu kaupungin imagoa. Siihen nähden Rovaniemen suhtautuminen käytännön poronhoitoon on yllättävän välinpitämätöntä.
– Kaupunki ei huomioi kaavoituksessa eikä missään keskusteluissa poronhoitoa, toteaa Poikajärven paliskunnan poroisäntä Janne Mustonen.

Kaupunki suunnittelee uusia asuin­alueita poronhoitajilta kyselemättä. Se ei myöskään kerro uusille alueille muuttaville asukkaille alueiden historiasta tontteja myydessään. Muutosta eivät ymmärrä porot eivätkä entisille porojen laidunmaille muuttavat asukkaat, mistä aiheutuu molemminpuolista hämmennystä.

Muutama vuosi sitten Rovaniemen kaupunki teetätti konsulttiyhtiöllä tuulivoimaselvityksen. Rovaniemen paliskunnille selvityksen tekemisestä ei kerrottu. Selvityksen mukaan Auttissa ja Meltauksessa sijaitsevilla alueilla ei ole rajoitteita tuulivoimalle, vaikka tosiasiassa molemmat alueet ovat tärkeitä poronhoidon toiminta- ja laidunalueita.

Meltaukseen suunniteltu kolmen tuulimyllyn teollisuusalue sijaitsee Poikajärven paliskunnassa. Kaupunginvaltuusto äänesti suunnitelman hyväksymisestä tänä keväänä.
– Yritimme vaikuttaa kaupungin päättäjiin, ja äänestyksestä tulikin tiukka, sillä Meltauksen tuulivoimasuunnitelma sai kaupunginvaltuustolta kannatuksen vain yhdellä äänellä, Mustonen sanoo.

Tällä hetkellä on epäselvää, vaaditaanko suhteellisen pienen tuulivoimateollisuusalueen toteuttamiseen ympäristövaikutusten arviointia (YVA-menettelyä), jolloin paliskunta pääsisi kertomaan näkemyksensä teollisuusalueen vaikutuksista poronhoitoon.
– Emme vielä tiedä, miten etenemme, mutta joka tapauksessa kaupunki joutuu nyt ottamaan huomioon myös meidän mielipiteemme, jos aluetta aletaan kaavoittaa.

Asia on Mustosen mukaan hankala, koska hanke sijoittuu yksityisten maille. Jos paliskunta onnistuu torppaaman tuulivoiman, on mahdollista, että poronhoitajien ja maanomistajien välit tulehtuvat.

Poronhoidolla on pitkät perinteet

Poikajärven paliskunta on laaja ja monivivahteinen. Sen alueella sijaitsevat Rovaniemeltä länteen, pohjoiseen ja itään suuntautuvat isot maantiet, lentokenttä, varuskunta-alue ja suuri osa Rovaniemen taajamaa. Poronhoito on ollut monelle suvulle elinkeino ja elämäntapa useiden sukupolvien ajan.

Mustosen mukaan poronhoito elää tällä hetkellä kannattavuuskriisin keskellä.
– Meidän palkisessa on ollut aina suhteellisen paljon ammattiporomiehiä, joiden tulojen pääosa on tullut poronhoidosta. Heidän määränsä on kuitenkin vähentynyt, koska kulut ovat nousseet jyrkästi vuosi vuodelta, ja tuloja on pakko hankkia perusporonhoidon ulkopuolelta.

Toisaalta paliskunnassa uskotaan tulevaisuuteen, sillä vaikka paliskunnan porot kuuluvat pääasiassa vanhemmille ikäryhmille, myös nuoria osakkaita on huomattava määrä. Tuottoa on pyritty parantamaan nostamalla lihan jalostusastetta.
– Monet leikkaavat ja myyvät poronlihansa itse. Puolet palkisen teuraista myydään suoraan yksityisasiakkaille, puolet menee ostoliikkeille. Suhdeluku vaihtelee liikkeen hinnan mukaan, Mustonen sanoo ja harmittelee teurastamon puutetta.
– Palkisella ei ole osuutta mihinkään teurastamoon. Jos täällä olisi enemmän hyväksyttyjä laitoksia, niistä menisi varmasti lihaa nykyistä enemmän muun muassa matkailun tarpeisiin.

Monet paliskunnan osakkaat ovat mukana poromatkailussa joko työntekijöinä tai yrittäjinä.
– Sillä tavalla voi hommata lisätuloa. Poronhoito sopeutuu monenlaiseen tilanteeseen, tämä on sellainen laji, Mustonen sanoo.

Pohjoiset ja itäiset alueet tuotannollisesti parhaita

Rovaniemen ympäristö on ollut sotien jälkeen merkittävää puunhankinta-aluetta, minkä seurauksena Poikajärven paliskunnassa ei enää vanhoja honkia humise. Poronhoidon kannalta parhaita seutuja on paliskunnan pohjois- ja itäosa, jossa lähes ainoana maankäyttäjänä toimii metsätalous.
– Se onkin sitten tosi vahva maankäyttäjä, joka on vienyt laitumia paljon. Tehokas metsätalous on yksi suurimmista syistä ruokinnan tarpeen kasvulle, Mustonen sanoo.

Pohjois- ja itäosat palkisesta ovat pääosin valtion maita, yksityisten maita sijaitsee jokivarressa ja kaupungin ja kylien lähellä.

Porotyöt hoidetaan neljällä työporukalla. Talvella käytännössä kaikki porot ruokitaan tarhoissa. Vasat merkitään kesällä perinteiseen tapaan, mikäli mahdollista.
– Joillakin alueilla se ei onnistu, koska porot eivät enää kokoonnu yhteen samalla tavalla kuin ennen, mutta syksyllä pyrimme käyttämään poroja edelleen mahdollisimman paljon erotuksissa.

Jos porot eivät kokoonnu enää entiseen tapaan, eivät sitä tee myöskään poromiehet.
– Tarhaus on aiheuttanut sen, että eri omistajien porot eivät ole samalla tavalla isoissa tokissa niin kuin aikaisemmin. Tällöin poromiesten välinen vuorovaikutus vähenee ja yhteisöllisyys katoaa, kun jokainen huolehtii vain omista poroistaan. Enää ei tehdä yhdessä töitä yhtä paljon kuin ennen.

Liikenne verottaa ja lennoston alue kasvaa

Poikajärven paliskunnassa on kaksi suurta valtaväylää, Valtatie 4 ja Kantatie 79 Rovaniemeltä Kittilän kautta Muonioon. Vuonna 2023 poroja jäi auton alle eniten Muonion paliskunnassa (382), seuraavina vahinkotilastoissa olivat Poikajärvi (221) ja Oivanki (217).

Janne Mustosen mukaan liikennevahingot ovat pääasiassa sesonkiluontoisia. Kesällä porot hakeutuvat maanteille, koska avoimen tien päällä tuuli vähentää poroja kiusaavien paarmojen, sääskien ja mäkärien lukumäärää. Syksyllä tulee lunta, pimeää ja liukasta samaan aikaan kun etelän ihmiset alkavat kulkeutua Lapin matkailukeskuksiin.
– Arviomiehet saattavat olla välillä hyvinkin kiireisiä. Vaikka meillä on satakunta poronomistajaa, heistä on kuitenkin vain kolmisenkymmentä aktiiveja. Liikennevahinkojen arviointi työllistää heitä aika paljon.

Lennosto on laajentamassa aluettaan. Mustonen uskoo, että laajennus ei aiheuta isompia ongelmia.
– Jos alue aidataan kunnolla, sinne ei pääse poroja. Keskustelemme Puolustusvoimien kanssa säännöllisesti, kävimme viimeksi keväällä kiertämässä uudet rakennustyömaat.

Poikajärven paliskunta

Kotikunta: Rovaniemi
Pinta-ala: 2 536 neliökilometriä
Suurin sallittu eloporomäärä: 4 600
Poronomistajia: 96

Ohjeet on kirjattu, mutta ovatko ne tiedossa?

Kun kirjoittaa Rovaniemen kaupungin sivujen hakuruutuun 'porot ja vakituinen asutus' saa hakutulokseksi tiedoston, jossa annetaan ohjeita rakentajalle Rovaniemellä.

Tekstissä kerrotaan, että 'porolla on poronhoitoalueella maanomistussuhteista riippumaton vapaa laidunnusoikeus. Tämä on poronhoidon tarkoituksenmukaisen toiminnan kannalta välttämätöntä. Poron vapaa laidunnusoikeus perustuu poronhoitoalueen historiaan nautintaoikeuksineen ja se on poronhoitoa koskevassa lainsäädännössä tarkoitettu pysyväksi oikeudeksi'. Rovaniemen kerrotaan sijaitsevan poronhoitoalueella.

Ohjeessa mainitaan myös, että 'porot tulevat uusille asuinalueille, koska ne ovat voineet vapaasti laiduntaa alueella ennen rakentamista, ja että porojen pihoille tuleminen on tavallisinta parin ensimmäisen vuoden aikana ja sitten se vähenee'.

Tekstistä saa käsityksen, että Rovaniemen kaupungin kantana on, että poro kuuluu Rovaniemelle.

On sitten eri asia, tiedetäänkö ohjeen olemassaolosta ja kuinka aktiivisesti sen sisällöstä tiedotetaan rakentamista suunnitteleville ja muille rovaniemeläisille. Markkinoimaton tiedostohan on vain ison internetin pieni osa, jonka voi löytää ainoastaan silloin kun sitä osaa etsiä.

19.12.2024

ELÄMÄÄ POHJOISELLA ITÄRAJALLA

--- Teksti: Anne Ollila ---

Kirja-arvostelu on julkaistu Poromies-lehdessä 4/2024.

Vuonna 1918 syntyi eteläiseen Kuusamoon, Kurvisen kylään, Polojärven poroperheen kuopus Matti. Hän teki työuransa Rajavartiolaitoksessa, eläköityen vartiopäällikön tehtävästä vuonna 1968 ja siirtyen tuonpuoleisiin vuonna 1985. Sittemmin Ulla Parviainen sai käsiinsä kummisetänsä Matin viimeistelemättömän, tosielämään pohjautuvan romaanikäsikirjoituksen, viimeisteli sen ja julkaisi teoksena "Elämää rajamailla".

Kirjan kertomukset paikantuvat itärajalle Kuusamoon, Matti Polojärven kotikylään Kurviseen, ja sijoittuvat ajallisesti 1920-luvun rajaseudun elämään. Luonnonantimet, eräelämä ja työt, pedot, Venäjän raja, ihmisten kohtaamiset, puute ja pärjääminen ovat kerronnan keskeistä materiaalia. Näin suomalaisten eräseutujen historiallisissa tarinoissa vääjäämättä on, jos ainekset elämän tarinoille kumpuavat koetusta, eletystä, nähdystä ja kuullusta arjesta. Itselleni aivan erityisesti kirjan monet eränokkelat tarinat nostivat hymyn huulille ja toivat mieleen lämpimät muistot omasta, Matin kanssa samaa ikäluokkaa edustaneesta isoisästä. Pohjoisen erämaan eläjä ja tarinankertoja hänkin, joskin läntisen Lapin tuntureilta. Yhdistävänä tekijänä näissä eränokkeliksi nimittämissäni juonenkäänteissä on tavallisen erämaan eläjän jännitteinen kohtaaminen virkaatekevän valvojan kanssa. Hauskuus tarinaan syntyy, kun eränkävijä nokittaa, Matin sanoin, "intomielisen virkamiehen" nokkeluudessa ja pääsee livahtamaan tekemisineen valvonnan ulottumattomiin. Virkamies jää nuolemaan näppejään, kuin Naltion pahaa unta näkevä riistapoliisi ikään.

Mainiota antia on myös teoksen kieli. Henkilöiden eläväinen ja vahva murre kuljettaa lukijan pitävällä otteellaan eteläiseen Kuusamoon, itärajan maisemiin. Vienankarjalankieliset repliikit rajaseudun ihmisten kohtaamisissa tarjoavat vielä herkullisen lisämausteen teoksen rikkaaseen kieleen. Tarinat rakentavat maisemaksi sadan vuoden takaisen karun pohjolan rajaseudun, jonka kieli sitoo vahvalla otteella tarkempaan kulttuurimaantieteelliseen osoitteeseen, Kuusamon Kurviseen.

Nykyajan poroihmisen näkökulmasta varsin moni kirjan puheenparsi kuulostaa edelleen ajankohtaiselta ja tutulta. "Voi saatanan, saatana, oli Aatun ensimmäiset sanat nähtyään poron jälkien menevän yli rajan…Tuossa oisivat käen ulottuvilla, vaan menepä ota, jahkaili Aatu". Rajaseudun elämää on porojen kanssa eletty tuolloin ja eletään edelleen. "Vajaa kilometri ennen aitaa jouduttiin Hossan talojen kohdalla menemään rantaa myöten. Porot kulkivat rauhallisesti, kunnes yhtäkkiä talon rannan puoleisella kaistalla olevat porot lähtivät laukkaamaan poispäin. Kuului huutoa poromiesten joukosta: - Saatana, se vanhanpiian koira!"

Niinpä.

Kaikkinensa Elämää rajamailla on ehdottomasti sykähdyttävä lukukokemus. Tarinoiden samanaikainen poroelämään ja erätarinointiin kytkeytyvä tuttuus sekä itärajan kielestä ja kulttuurisista erityispiirteistä kumpuava vieraus haastavat ainakin länsilappilaisen poroihmisen katsomaan elettyä elämää ilahduttavasti uusista suunnista. Monipuolisuudessaan teos tarjoaa takuulla eri lukijoille erilaisen aika- ja kulttuurimatkan Kuusamon Kurvisenkylän värikkääseen kulttuurihistoriaan ja sadan vuoden takaiseen poroelämään.

Suosittelen lämpimästi.

13.12.2024

PEDOT PORONOMISTAJIEN KUKKAROLLA

Ahman tappama poro Kemin-Sompion paliskunnassa. Kuvassa mukana Mika Kavakka.

Suurpedot kuuluvat pohjoiseen luontoon. Samalla ne kuitenkin aiheuttavat merkittäviä eläintappioita ja haittoja poronhoidolle. Petoeläimille menetetyt porot pienentävät porokarjojen tuottavuutta ja heijastuvat elinkeinon kannattavuuteen. Petojen porotaloudelle aiheuttamat menetykset ja taloudelliset tappiot ovat sekä poroelinkeinon sisällä että julkisessa keskustelussa usein toistuva sekä myös kiistelty aihe.

--- Teksti: Antti-Juhani Pekkarinen ja Jouko Kumpula. Kuva: Jouko Kumpula ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 3/2024.

Jotta keskustelun ja erityisesti päätöksenteon tueksi olisi käytettävissä mahdollisimman laaja tietopohja, petoeläinten vaikutuksista poronhoitoon tarvitaan tieteellistä tutkimusta vahinkotilastojen ja elinkeinonharjoittajien kokemusten lisäksi. Tutkimustietoa petoeläinten aiheuttamien taloudellisten haittojen ja menetysten suuruudesta porotaloudelle on kuitenkin saatavilla varsin vähän.

Aikaisemmat tieteelliset analyysit petojen aiheuttamista taloudellisista haitoista eivät ole pystyneet arvioimaan riittävän monipuolisesti petoeläimistä aiheutuvien taloudellisten menetysten ja haittojen suuruutta porotaloudelle. Monissa ulkomaisissa tutkimuksissa tutkimusasetelma myös poikkeaa käytännön poronhoidosta Suomessa, joten niiden tuloksia ei voida sellaisenaan soveltaa Suomeen. Esimerkiksi norjalaisten tutkijoiden vuonna 2017 saama mallintamistulos (Skonhoft ym. 2017) viittasi siihen, että ylilaidunnustilanteessa poronhoidon tuottavuus voisi jopa parantua petojen saalistuksen vuoksi. Kyseinen analyysi pohjaa kuitenkin oletuksiin, jotka eivät päde Suomessa.

Aiheen merkittävyyden sekä vähäisen aikaisemman tutkimuksen vuoksi osana vuonna 2017 päättynyttä Pettu-hanketta (Kumpula ym. 2017) Luken ja Helsingin yliopiston kehittämää bioekonomista porotalousmallia jatkokehitettiin, jotta sen avulla voitiin arvioida myös petoeläinten aiheuttaman porokuolleisuuden ja ylimääräisen työn vaikutuksia porotalouden tuottavuuteen ja kustannuksiin. Mallin tuloksista julkaistiin tutkimusartikkeli (Pekkarinen ym. 2020), jonka tuloksia tässä kirjoituksessa esitellään.

petoeläinten aiheuttaman porokuolleisuuden arviointi

Jotta eri petoeläinten aiheuttamia kokonaiskustannuksia voidaan analysoida, täytyy pystyä arvioimaan eri petoeläinlajien keskimääräisiä tappotahteja porojen eri ikä- ja sukupuoliluokissa. Taulukossa 1 esitetään aikaisempaan tutkimukseen perustuvat arviot eri petoyksilöiden tappamista keskimääräisistä kausittaisista ja vuosittaisista poromääristä. Vaikka pohjoismaissa on tehty tutkimusta eri petoeläinten aiheuttamasta porokuolleisuudesta verrattain paljon, esitettyihin arvioihin liittyy paljon epävarmuuksia ja vaihtelua. Joissain tapauksissa petojen aiheuttama todellinen kuolleisuus voi ylittää selvästi taulukossa 1 esitetyt luvut ja toisaalta joissain tapauksissa kuolleisuus voi alittua. 

Taulukko 1. Aikaisemman tutkimuskirjallisuuden pohjalta yhteen vedetyt arviot eri petojen aiheuttamista keskimääräisistä vuosittaisista kuolleisuuksista. Taulukon lukuarvot kuvaavat kuolleiden porojen yksilömääriä tyypillisessä porokannan rakenteessa, jossa eloporoista valtaosa on vaatimia.

Petoeläinten tappamien porojen todellista määrää eri alueilla, olosuhteissa ja tilanteissa on vaikea arvioida tarkasti, sillä vapaana luonnonlaitumilla elävien porojen (erityisesti vasojen) kuolemia on usein mahdotonta dokumentoida. Lisäksi poroihin kohdistuva saalistuspaine vaihtelee voimakkaasti vuosien, alueiden ja maiden välillä johtuen mm. eri kokoisista petokannoista, erilaisista poronhoitotavoista sekä eroista muissa luonnonoloissa.

Kuolleisuuden vaikutukset porotokan rakenteeseen ja teurastusstrategiaan

Taulukosta 1 käy ilmi, että eri pedot kohdistavat saalistustaan eri tavoin eri-ikäisiin poroihin. Lisäksi kuolleisuudet poikkeavat eri vuodenaikoina. Porotalouden tuottavuuteen sekä taloudellisesti optimaalisiin teurasmääriin vaikuttaa merkittävästi, minkä ikäisiä poroja petoeläinlaji tyypillisesti saalistaa. Poronhoidossa muutama vuosikymmen sitten omaksuttu vasateurastus on bioekonomisella mallin tulosten perusteella yleensä taloudellisesti kannattavin teurastusstrategia. Vasateurastus säilyy optimaalisena strategiana, vaikka pedot aiheuttaisivat suurtakin kuolleisuutta poropopulaatiossa. Petoeläinten aiheuttama porokuolleisuus vaikuttaa kuitenkin erityisesti teurastettavien vasojen määrään. Kuolleisuuden noustessa entistä suurempi osa vasoista on jätettävä eloon porokarjojen koon, lisääntymiskyvyn ja tuottavuuden ylläpitämiseksi.

'Petojen tappaessa aikuisia poroja, on taloudellisestikin kannattavaa jättää vasoja enemmän eloon verrattuna tilanteeseen, jossa petoja ei ole.'

Mikäli pedot tappavat pääosin vasoja, taloudellisten menetysten arviointi on suhteellisen helppoa. Tällöin on taloudellisesti kannattavaa jättää kutakuinkin sama määrä vasoja eloon, kuin mitä jätettäisiin ilman petoja. Petojen aiheuttama kustannus (taloudellinen menetys) aiheutuu silloin pääosin pienentyneestä teurasvasojen määrästä. Tilanteessa, jossa pedot kohdistavat merkittävää saalistusta myös aikuisiin poroihin, on sekä kustannusten että taloudellisesti optimaalisen teurastusstrategian arviointi vaikeampaa. Petojen tappaessa merkittävästi myös aikuisia poroja, on kannattavaa jättää vasoja enemmän eloon verrattuna tilanteeseen, jossa petoja ei ole.

Taulukko 2. Esimerkki bioekonomisella mallilla lasketuista taloudellisesti optimaalisista teurastuspäätöksistä ilman petoeläinten aiheuttamia menetyksiä ja tilanteessa, jossa alueella on 4 sutta.

Taulukko 2 näyttää esimerkin bioekonomisen mallin tuloksista. Tuloksista havaitaan, että petojen aiheuttamat menetykset näkyvät ensinnäkin pienempänä lukuvasojen määränä. Lukuvasojen määrä putoaa toisaalta koska pedot tappavat kesän aikana vasoja ja toisaalta koska siitosporojen määrän vähenemisen takia vasoja syntyy alkujaankin vähemmän. Teurasvasojen määrä putoaa vieläkin voimakkaammin, koska siitosporokannan koon ja tuottavuuden ylläpitämiseksi on jätettävä enemmän vasoja eloon.

Taulukkoon 2 lasketussa ratkaisussa, jossa 'paliskunnassa' on normaalisti 3100 eloporoa, jätetään pedottomassa tilanteessa vuosittain 251 vasaa enemmän eloon, kuin tilanteessa, jossa neljä sutta aiheuttaa jatkuvasti porojen menetyksiä. Vaikka eloon jätetyistä poroista kuoleekin neljän suden mallilaskelmassa raavaina vuosittain vain noin 5 %, on tämä menetys kertautunut lopulta voimakkaasti tultaessa vanhempiin ikäluokkiin. Eloon jätettyjen vasojen saavuttaessa optimaalisen teurasiän on niistä lopulta ehditty menettää pedoille jo yli 40 %. Vaikka esimerkkilaskemassa sudet tappavat 'vain' 264 poroa, putoaa teurastettujen porojen määrä 438 porolla, mikä vastaa 20 prosenttia teurasporojen kokonaismäärästä. Kun poronhoidon kustannukset eivät kuitenkaan pienene petojen tappamien porojen myötä, on tämä noin 20 % pudotus lihanmyyntituloissa, suoraan pois poronhoidon tuottavuudesta. Itseasiassa kustannukset jopa kasvavat, sillä suurempi eloporomäärä tarkoittaa myös suurempaa työmäärää. Lisäksi kuolleiden porojen etsinnästä aiheutuu kustannuksia, joita käsitellään enemmän seuraavassa kappaleessa. Kokonaisuudessaan näin voimakas pudotus tuottavuudessa tarkoittaa taloudellisesti kannattavan poronhoidon loppumista. Mallin tulosten mukaan jo yksi susilauma (4 yksilöä) riittää romahduttamaan poronhoidon taloudellisen kannattavuuden, vaikka laitumet olisivat erinomaisessa kunnossa, eikä muihin petoihin tai liikenteeseen kuolisi ollenkaan poroja.

'Jo yksi susilauma riittää romahduttamaan poronhoidon taloudellisen kannattavuuden.'

Lopuksi taulukosta 2 on hyvä huomata, että bioekonomisen mallin ratkaisuissa optimaalinen sopeutuminen kasvaneeseen petojen määrään tarkoittaa eloporomäärän voimakasta nostoa 3100 eloporosta noin 3500 eloporoon. Mikäli poromäärä on jo alun perin ollut suurimmassa sallitussa eloporomäärässä, ei optimaalinen sopeutuminen ole itse asiassa mahdollista ilman suurimman sallitun poromäärän ylitystä.

Petojen aiheuttamiin kustannuksiin vaikuttavia tekijöitä

Tutkimuksessa tarkasteltiin myös, miten petotuhojen ennakoimattomuus, ennakointi sekä ylimääräinen työ vaikuttavat eri petojen aiheuttamiin kustannuksiin. Taulukossa 3 on vedetty yhteen näiden tekijöiden suhteellisia vaikutuksia (ratkaisujen tarkemmat kuvaukset löytyvät Pekkarinen ym. 2020 artikkelista). Tulokset perustuvat käytetyn mallin rakenteeseen ja oletuksiin, taulukon 1 vuosittaisiin kuolleisuuksiin sekä vuoden 2016 hinta- ja kustannustasoon.

Taulukko 3. Yhteenveto petotuhoihin ennakoimattoman vs. ennakoivan teurastusstrategian sekä kuolleiden porojen etsintätyön vaikutuksista porotaloudelle aiheutuviin kustannuksiin eri petoeläinten tappamien porojen osalta. Ratkaisuissa etsintäkustannus (420 €) koskee vain eloporoja, ei vasoja.

Taulukon 3 tulokset osoittavat, että petojen tappamien porojen kustannuksia porotaloudelle ei voida arvioida pelkästään kuolleiden porojen lihanmyyntiarvon (teurastusarvo) pohjalta. Taloudellinen kustannus on useimmiten selvästi suurempi kuin teurastusarvo, sillä eloporoilla on teurastusarvon lisäksi myös siitosarvo. Teurastusarvon menetys ja petojen aiheuttama taloudellinen kustannus ovat lähellä toisiaan ainoastaan tapauksissa, joissa peto tappaa pääosin vasoja (vertaa taulukot 1 ja 3: kotka ja karhu). Sen sijaan tapauksessa, jossa peto saalistaa suurelta osin myös aikuisia tai nuoria siitosporoja (taulukot 1 ja 3: ahma ja susi) on poronhoidolle aiheutuva taloudellinen kustannus selvästi porojen teurastusarvoa suurempi.

'Mikäli poromäärä on suurimmassa sallitussa eloporomäärässä, ei optimaalinen sopeutuminen ole mahdollista.'

Kustannuksia pienentäisi merkittävästi, mikäli poronhoidolla olisi mahdollisuus etukäteen sopeutua petojen aiheuttamiin menetyksiin. Teoreettisessa tilanteessa, jossa petojen aiheuttama kuolleisuus pystyttäisiin luotettavasti arvioimaan vuosiksi eteenpäin, voitaisiin etukäteen suunnatulla teurasvalinnalla pienentää kustannuksia verrattuna tilanteeseen, jossa petojen aiheuttamaa kuolleisuutta ja sen kohdistumista eri ikäluokkiin ei pystytä ennakoimaan. Todellisuudessa kuolleisuuden tarkka arviointi etukäteen on erittäin vaikeaa ja käytännössä se vaatisi vakaan ja tarkasti seuratun petokannan.

'Petojen tappamien porojen kustannuksia porotaloudelle ei voida arvioida pelkästään kuolleiden porojen lihanmyyntiarvon pohjalta.'

Porojen teuras- ja siitosarvon sekä teurastusstrategian lisäksi merkittävä kustannuksiin vaikuttava tekijä on kuolleiden porojen etsinnästä aiheutuvat kustannukset. Etsintäkustannukset vaihtelevat kuitenkin eri tilanteissa voimakkaasti. Taulukon 3 analyyseissä on käytetty Järvenpään (2014) tutkimuksessa määritettyjen etsintäkustannusten (280–420 €) ylärajaa, mutta Pettu-hankkeessa tehdyt aika-arviot etsintätöiden kestosta löydettyä petojen tappamaa poroa kohti viittaavat myös siihen, että kustannukset saattavat olla joissain tilanteissa selvästi suuremmat (Kumpula ym. 2017).

'Petojen tappamista poroista poronhoidolle aiheutunut taloudellinen kokonaiskustannus voi olla yli kaksinkertainen suhteessa kuolleiden porojen teurastusarvoon.'

Taulukossa 3 yhteen vedetyt bioekonomisen mallin analyysit viittaavat siihen, että petojen tappamista poroista poronhoidolle aiheutunut taloudellinen kokonaiskustannus voi olla yli kaksinkertainen suhteessa kuolleiden porojen teurastusarvoon. Tulos poikkeaa erittäin voimakkaasti aikaisemmasta norjalaisten tutkijoiden (Skonhoft ym. 2017) saamasta tuloksesta, jonka perusteella poronhoidon tuottavuus voisi jopa parantua petojen saalistuksen seurauksena. Heidän saamansa tulos pohjasi oletukseen, että ilman petoja poronhoitosysteemi on voimakkaassa ylilaidunnuksen tilassa, jolloin petojen aiheuttama kuolleisuus pienentää poromäärää ja parantaa laidunten tilaa lisäten siten myös poronhoidon tuottavuutta. Suomen poronhoidossa tämä oletus ei kuitenkaan päde, sillä laitumien väheneminen ja heikkeneminen johtuu useista syistä. Poronhoito onkin meillä sopeutunut laidunten kunnon muutoksiin mm. talviaikaisella lisäruokinnalla.

Kokonaisuudessaan tutkimuksemme vahvistaa tietoa siitä, että nykytilanteessa petoeläimet aiheuttavat Suomessa poronhoidolle merkittäviä taloudellisia menetyksiä ja rasitteita, joiden suuruus riippuu erityisesti alueellisista petomääristä ja -lajeista sekä petotilanteen ennakoitavuudesta ja pedoista aiheutuneesta lisätyön määrästä.

Viitteet:

Järvenpää, J. (2014). Maasuurpetojen vaikutukset, seuranta ja vahinkojen ennaltaehkäisy -hankkeen loppuraportti.
Saatavilla: Maasuurpedot loppuraportti 28052014

Kumpula, J., Pekkarinen, A.-J., Tahvonen, O., Siitari, J. & Törmänen, H. (2017). Petoeläinten vaikutukset porotalouden tuottavuuteen, tuloihin ja taloudelliseen kestävyyteen. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 12/2017. Luonnonvarakeskus. Helsinki. 51 s.

Pekkarinen, A.-J., Kumpula, J., & Tahvonen, O. (2020). Predation costs and compensations in reindeer husbandry. Wildlife Biology, 2020(3), 1–14.

Skonhoft, A., Johannesen, A. B., & Olaussen, J. O. (2017). On the tragedy of the commons: When predation and livestock loss may improve the economic lot of herders. Ambio, 46, 644–654.

28.11.2024

VAPEPA – 60 VUOTTA

Kuva Vapepan 60-vuotisjuhlavuoden harjoituksesta, jossa harjoitus käynnistettiin tismalleen samoilta rappusilta, kuin 61 vuotta sitten paikallisen nimismiehen avatessa Anja Kumpurinteen etsinnät. 

60-vuotiaan Vapepan riveissä toimii nykyisellään 15 paliskuntaa ja useita poronhoitajia eri alueilta - mukaan mahtuisi vielä lisää.

--- Teksti: Vilma Sanaksenaho. Kuvat: Petri Hietala ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 3/2024.

Vapaaehtoinen pelastuspalvelu on saanut alkunsa Lapista. Valtakunnallisen koordinoidun toiminnan alkusysäyksenä toimi laajasti ympäri Suomea koskettaneen Anja Kumpurinteen etsinnät. Muonion Kerässiepin kylässä toukokuussa 1963 viisivuotias Anja katosi kotinsa pihapiiristä ja käynnisti Suomen ensimmäisen suuretsinnän. Etsintään osallistui enimmillään jopa tuhat ihmistä lähialueilta ja kauempaa. Laajasta etsinnästä huolimatta Anja löytyi liian myöhään ja etsintä päättyi suureen suruun.

Seuraavana vuonna 1964 viranomaisen tueksi perustettiin Vapaaehtoinen pelastuspalvelu, Vapepa. Jo ennen Anjan etsintää oli todettu, että viranomaisten voimavarat eivät olleet riittävät etsintöihin. Etsintöihin tarvittaisiin vapaaehtoisia viranomaisten tueksi. Ihmisillä oli halu auttaa ja vapaaehtoisia oli ilmoittautunut Anjankin etsintöihin runsaasti. Vapaaehtoisten kouluttamiseen ja johtamiseen tarvittiin kuitenkin koordinoitua toimintaa.

Tänä päivänä Vapepasta on kasvanut merkittävä verkosto, joka koostuu yli 50 järjestöstä ja yhteistyötahosta ja joka kouluttaa vapaaehtoisia toimintaan. Vapepan hälytysryhmät toimivat viranomaisten tukena nykyään ympäri Suomen ja sen toiminnassa on mukana yhteensä yli 13 000 vapaaehtoista yli 1000 hälytysryhmässä maalla.

Poronhoitajat aktiivisesti mukana toiminnassa

Poronhoitajat ovat aina olleet tärkeitä turvallisuuden ylläpitäjiä pohjoisen syrjäisillä seuduilla. Poronhoitajat ovat aktiivisesti mukana Vapepan toiminnassa useilla alueilla ja osallistuvat paikallisen maastotuntemuksen ammattilaisina erilaisiin pelastustoimiin alueillaan. Paliskuntain yhdistys toimii Vapepan jäsenjärjestönä. Paliskuntain yhdistys liittyi jäsenjärjestöksi vuonna 2012. Ehdotus liittymiseen tuli Enontekiöltä paikallisilta poromiehiltä, jotka olivat mukana Vapepan toiminnassa.

Suomen Punaisen Ristin (SPR) Lapin piirin valmiuspäällikkö Tanja Sälevä kertoo, että Lappi on hyvin miehitetty ja sieltä löytyy paljon vapaaehtoisia.
– Aina tarvitaan kuitenkin lisää, sillä mitä enemmän meitä on sitä suurempi voima meillä on ja sitä tehokkaammin pääsemme toimimaan. Kaikki eivät kuitenkaan aina pääse hälytyksille, joten reserviä on hyvä olla riittävästi. Sälevä lisää myös, että poronhoitajilla on valtava osaaminen maastossa liikkumiseen, paikallistuntemusta ja tarvittavaa kalustoa maastossa liikkumiseen.
– Poromiehet ovat siitä näkökulmasta erittäin tärkeä resurssi Vapaaehtoiselle pelastuspalvelulle pohjoisessa ja toivotaan, että useammat paliskunnat lähtisivät matkaan mukaan.

Suuri osa etsintätöissä käytettävästä kalustosta on vapaaehtoisten etsijöiden. Poromiehillä on tärkeän maastontuntemuksen lisäksi maastossa tarvittavaa kalustoa kuten kelkkoja ja mönkijöitä. 

Kadonneen henkilön etsintä maastosta on Vapepan yleisin tehtävä. Poronhoitajien maastontuntemus ja taito liikkua maastossa lisää etsintöjen tehokkuutta ja parhaimmillaan voi olla ratkaiseva tekijä, jotta eksynyt löydetään ajoissa.

Tällä hetkellä toiminnassa mukana Lapin alueella on Hammastunturin, Näätämön, Vätsärin, Palojärven, Pohjois-Sallan, Sallan, Kemin-Sompion, Oraniemen, Sattasniemen ja Orajärven paliskunnat, joilla on omat hälytysryhmänsä. Näiden lisäksi usealla muullakin alueella poronhoitajia on osana paikallisia hälytysryhmiä. Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueella toiminnassa on mukana Akanlahden, Alakitkan, Hossa-Irnin, Kallioluoman ja Oivangin paliskunnat. Myös Pudasjärven ja Taivalkosken alueella poronhoitajilla on paikallisia hälytysryhmiä.

Toimintaan mukaan pääsemiseksi tulee käydä koulutus, jossa perehdytetään Vapepan toiminnan perusperiaatteisiin, ryhmäläisten oikeuksiin ja velvollisuuksiin sekä etsinnän perusteisiin. Sälevä kannustaakin paliskuntia kouluttautumaan mukaan toimintaan ja mukana olevia paliskuntia kirjaamaan jäseniään hälytysjärjestelmään.
– Koulutus on vain 3–4 tuntia ja se on mahdollista pitää etänä. Meiltä voidaan tulla myös paikan päälle kouluttamaan. Pyrimme pitämään koulutuksia erityisesti paikan päällä, sillä se on aina kivempi, kun siinä tulee keskustelua ja samalla käytyä muitakin asioita läpi. Olisi myös hyvä, jos saataisiin kaikki paliskuntien toiminnassa mukana olevat jäsenet kirjautumaan hälytysjärjestelmään. Näin meillä olisi mukana olevien määrä paremmin tiedossa.

Pitkän yli 30 vuoden kokemuksen Vapepa-toiminnasta omaava Esa Huhtamella, Hammastunturin paliskunnasta, kannustaa myös paliskuntia ja poronhoitajia mukaan toimintaan. Viranomaisten resurssit eivät ole aina riittävät, etenkään pohjoisessa, ja vapaaehtoisia tarvitaan maastoetsintöihin.

Huhtamella liittyi aluksi Inarin SPR:n ensiapuryhmään ja ensiapuryhmätoiminnan kautta aika pian myös Vapepan toimintaan mukaan. Hän on vuosien varrella toiminut muun muassa valmiuskouluttajana ja Inarin Vapepan paikallisen toimikunnan sihteerinä. Huhtamella sanoo, että ei turhaan kannata pelätä mukaan lähtemistä. Joskus mukaan lähtemistä emmitään sen sitovuuden takia, mutta niin kuin kaikessa vapaaehtoistoiminnassa on hyvä muistaa, että siinä ei ole mitään pahaa, jos hälytykselle ei aina pääse lähtemään. Sälevän tapaan Huhtamella korostaa, että näissä tilanteissa on arvokasta laaja toimijajoukko, jolloin reservissä on lähtijöitä.

Hammastunturin paliskunnalla on oma hälytysryhmänsä. Kolme poronhoitajaa eri puolelta paliskuntaa toimivat hälyttäjinä. Hälytykset tulevat näille kolmelle hälyttäjälle, joilla on mahdollisuus viedä viestiä eteenpäin paliskunnassa. Viranomainen harkitsee tapauksen kiireellisyyden ja voi antaa valmiushälytyksiä, jotta mahdollisesta tulevasta hälytyksestä tiedetään.

Inarin korkeudella hälytyksiä on ollut suhteellisen vähän. Huhtamella kertoo, että joinakin vuosina hälytyksiä ei välttämättä tule ollenkaan ja joinakin vuosina niitä on noin kolmesta neljään. Vuosien varrella ne ovat kuitenkin hieman lisääntyneet, ja viranomaiset näkevät Vapepan toiminnan tärkeänä. Koulutusten ohella osaamista ylläpidetään harjoituksilla. Inarissa niitä järjestetään Huhtamellan mukaan noin 1–2 vuodessa. Niiden määrässä on kuitenkin vaihtelua eri toimikuntien välillä. Paikallisten harjoitusten lisäksi eri puolella Lappia järjestetään muutamia isompia harjoituksia vuodessa.

Poronhoitajien etsintätaitoja Huhtamella kehuu:
– Poromiehiltä löytyy taito kulkea ja havainnoida. Poromies on tottunut ammattinsa puolesta seuraamaan mitä ympärillä on ja huomaamaan jäljet. Puhutaan ihan eri luokassa etsijästä, jos sinne lähtee joku, joka ajaa hyvin vähän ja enimmäkseen reittejä pitkin.

Paikallistuntemuksen osalta nimenomaan ajantasainen tieto on etsinnöissä valtti. Huhtamella mainitsee, että on ollut tapauksia, joissa paikallisilta poromiehiltä on saatu vain parin päivän vanhaa tietoa alueelta. Paikallistuntemus ja maastossa liikkumisen taidot tulevat tärkeiksi etenkin huonoissa keliolosuhteissa. Usein etsintätehtävä saattaa tulla eteen juuri silloin, kun olosuhteet ovat huonot.
– Monesti nämä jutut tulee silloin, kun keli on oikein huono ja siinä tulee etsijän turvallisuuskin vastaan. Sinne ei voi lähteä sellaiset, jotka ei ole tottunut kulkemaan, erityisesti talvella. Kultaakin kalliimpi on silloin tämmöiset ihmiset, jotka on tottuneet siellä liikkumaan kelissä kuin kelissä. Huhtamella lisää.

Lähteet:

Martti Kähkönen (2014). Missä sie oot?, Lapin vapaaehtoinen pelastuspalvelu (Vapepa) 1964–2014, Pelastuspalveluseminaarit I–XXV.

Yle (2014). Vapaaehtoinen pelastuspalvelu etsii poromiehiä. https://yle.fi/a/3-7150129

25.10.2024

PETOKANNAT JA VAHINGOT

Suden tappama poronvasa. Kuva: Ilpo Kojola

Suurpetojen tiliin kirjatut vahingot porotaloudelle ovat nousseet selvästi 2000-luvulla. Ahmojen aiheuttamia vahinkoja on kirjattu joka vuosi eniten. Susien aiheuttamia vahinkoja on ollut kolmen viimeksi kuluneiden kolmen vuoden aikana olennaisesti aiempaa enemmän.

--- Teksti: Tutkimusprofessori Ilpo Kojola ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 3/2024.

Kannat runsastuneet Euroopassa

Euroopan suurpetokannoissa on tapahtunut olennainen runsastuminen 1960-lukuun verrattuna. Kun tarkastellaan aluetta, jossa eivät ole mukana Euroopan puolella oleva osa Venäjää, Ukraina ja Valkovenäjä, karhujen (noin 16 000) ja susien yksilömäärä (noin 21 000) on suunnilleen nelinkertaistunut. Ilvesten lukumäärä (noin 10 000) on peräti kahdeksan kertaa suurempi kuin 60 vuotta sitten. Ahmoja on noin 1 400–1 500 siinä, missä niitä on arvioitu olleen 1960-luvulla vain noin 400.

Tutkimusprofessori Ilpo Kojola Luonnonvarakeskus. Kuva: Vilma Sanaksenaho

Edellä kuvattujen populaatioiden maantieteellisessä painottumisessa on selvät lajikohtaiset erot. Ahmaa esiintyy vain Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa. Euroopan karhuista jopa noin 8 000:n arvioidaan elelevän Romaniassa. Susikannat ovat runsaimmat Etelä- ja Keski-Euroopassa. Esimerkiksi Italiassa, Espanjassa ja Puolassa ja Saksassa kansalliset populaatiokoot ovat parintuhannen yksilön luokkaa. Pohjois-Euroopassa elää merkittävä osa ilveksistä, vaikka ilveksen on perinteisesti arvoitu menestyvän parhaiten eteläisemmillä leveyspiireillä. Yksin Suomen ilveskanta muodostaa jopa kolmasosan Euroopan ilvespopulaatiosta.

Kuva 1. Suurpetokantojen kehitys Suomessa vuosina 1991–2023.  Vuonna 2023 ilveskannassa oli 2 390–2 575 vuotta vanhempaa yksilöä, karhujen kokonaismäärä ennen metsästyskautta oli 2 100–2 250, ahmoja helmikuussa todennäköisimmin 447 ja susia maaliskuussa todennäköisimmin 310. 

Myös Suomessa kaikkien neljän suurpedon kannat ovat vahvistuneet olennaisesti (kuva 1). Runsaslukuisin suurpeto on ilves, jonka kannassa arvioitiin vuonna 2023 olleen yli vuodenikäisiä yksilöitä noin 2 500. Metsästyskautta edeltävän karhukannan koon arvioitiin olleen 2 100–2 250 yksilöä. Susia ja ahmoja on olennaisesti vähemmän. Suomen susikanta-arvio, noin 300 eläintä, koskee maaliskuuta, jolloin kanta on pienimmillään ennen pentueiden syntymistä. Syksyn yksilömäärä on noin 400 suden tasoa. Ahmoja arvioitiin olleen helmikuussa 2023 todennäköisimmin noin 450.

Myös poronhoitoalueen petokannat runsastuneet

Suurpetojen määrä on ollut kasvussa myös poronhoitoalueella. Kannanmuutoksia kuvaavaa aineistoa on olemassa sudesta ja ahmasta. Suden osalta muutosta ilmaisevana aineistona on vuosittain kaadettujen susien lukumäärä. Ahman suhteen tarkastelu pohjaa ahmanjälkien esiintymiseen riistakolmioilla, täydennettynä Metsähallituksen ja paliskuntien Ylä-Lapissa suorittamien erillislaskentojen tuloksilla.

Kuva 2. Susi- ja ahmakannan kehitystrendit poronhoitoalueella. Suden osalta aineistona kaadetut sudet, ahman osalta yhdistelmä riistakolmiolaskentojen ja erillislaskentojen tuloksista. 

Poronhoitoalueella vuosittain kaadettujen susien määrä on vuoteen 2022 asti tavallisesti ollut 10–20 yksilöä, mutta metsästysvuosien 2022/23 ja 2023/24 summaksi kertyi puolensataa sutta. Poronhoitoalueen ahmakanta noussut noin 3–4-kertaa suuremmaksi verrattuna 1990-luvun alun yksilömäärään (kuva 2) ja arvioitiin olleen vuonna 2023 helmikuussa todennäköisimmin 186 yksilöä. Karhujen lukumääräksi Luonnonvarakeskus arvioi 270–410 ja ilvesten määräksi 50–70 yksilöä. Näiden kahden kanta-arvio perustuu petoyhdyshenkilöiden kirjaamiin pentuehavaintoihin ja voi jäädä etenkin karhun osalta todellisuutta pienemmäksi syystä, että aktiivisten petoyhdyshenkilöiden määrä on poronhoitoalueella sangen pieni alueen kokoon suhteutettuna.

Sudet saapuvat idästä ja etelästä

Susien määrä itäisen valtakunnanrajan tuntumassa poronhoitoalueella on ollut kahden edeltävän syksyn ja talven aikana olennaisesti suurempi kuin aiemmin 2000-luvulla. Loppusyksystä 2022 susilaumoja oli viisi, samoin kuin loppusyksystä 2023. Ruotsissa laajaan tutkimusaineistoon pohjautuvan tuloksen mukaan loppusyksyn kokonaisyksilömäärä saadaan kertomalla laumojen määrä luvulla kymmenen. Sattumaa tai ei, mutta tämä osuu paikalleen poronhoitoalueen susikannan suhteen. Kaikissa laumoissa ei ole kymmentä sutta, mutta kerroin ottaa huomioon myös pareina tai yksinään elelevät sudet. Kaksikkoja tai pareja oli syksyllä 2022 ainakin yksi ja syksyllä 2023 kolme.

Susien määrä kasvaa keväästä alkaen, kun susia saapuu etenkin itärajan takaa. Geneettiset analyysit ovat antaneet vahvan viitteen siitä, että merkittävä valtaosa itäisellä poronhoitoalueella liikkuvista susista on peräisin Venäjän puolelta. Vain noin viidesosalla poronhoitoalueella kaadetuista susista on niiden syntymäreviiri sijainnut Suomessa. Yksi syy muutokseen itärajan tilanteessa voisi olla sudenmetsästyksen väheneminen Venäjän puolella.

Vahingot keskittyvät pohjoiseen, itään ja etelään

Ahman aiheuttamiksi kirjatut vahingot hyppäsivät selvästi aiempaa tasoa ylemmäs kymmenkunta vuotta sitten, mutta karhun tappamiksi kirjattujen porojen määrä nousi osapuilleen nykytasolleen jo aiemmin, eritoten vuosijaksolla 2005–2010 (kuva 3). Ahman tappamiksi kirjattujen porojen määrässä on viime vuosina ollut sangen voimakkaita vuosien välisiä eroja, joiden taustalla olevia syitä ei tunneta. Suden aiheuttamissa vahingoissa huomioita herättävin piirre on vuosijakson 2021–2023 selvästi aiempia vuosia suurempi vahinkokertymä. Ilveksen aiheuttamien vahinkojen määrässä on sen sijaan vain hyvin lieviä muutoksia vuoden 2010 jälkeen.

Kuva 3. Suurpetojen tappamiksi kirjatut porot vuosina 1991–2023. Aineisto Harri Norberg/Suomen riistakeskus.

Kuvan 2 esittämän runsaan 30 vuoden mittaisen aikasarjan tarkastelussa on syytä ottaa huomioon se, että vahingot tulevat porovaatimille asennettujen GPS-lähettimien avulla esille paremmin kuin aiempina vuosina. Petojen aiheuttaman vasahävikin määrä jää tosin edelleen arvioitavaksi lähinnä syyserotusten yhteydessä.

Kuva 4. Suurpetojen tappamiksi kirjatut porot vuosina 2021–2023. Aineistona Riistavahinkorekisteri.

Sekä suden että ahman tappamiksi vuosittain kirjattujen porojen määrä on tilastollisesti erittäin merkitsevästi yhteydessä arvioituihin suden ja ahman yksilömääriin. Suurpetojen aiheuttamissa vahingoissa vuosilta 2021–2023 näkyy kaikkien neljän petolajin osalta painottumista kaakkoiselle poronhoitoalueelle ja sieltä pohjoiseen, vyöhykkeenä itärajan tuntumaan sijoittuville alueille (kuva 4). Ahmavahinkoja kirjattiin eniten Tunturi-Lapissa. Viime vuosina ahmat ovat runsastuneet ja aiheuttaneet aiempaa enemmän vahinkoja poronhoitoalueen kaakkoisosan paliskunnissa. Sillä suunnalla uusi tilanne koskee myös paliskuntia, jotka eivät rajoitu itäiseen valtakunnanrajaan.

Suurpetojen ruokintapaikkojen vaikutuksia on tutkittu

Poronhoitoalueen kaakkoiskulmilla on olemassa matkailua palvelevia petojen ruokintapaikkoja, joissa vierailee merkittävä määrä karhuja kesään mittaan. Tällaiset kaupalliset ruokintapaikat sijaitsevat itärajan pinnassa Suomussalmella ja Kuusamossa. Vuosina 2021–2023 selvitettiin toiminnan vaikutuksia porotalouteen Luonnonvarakeskuksen ja Lapin yliopiston yhteisessä hankkeessa. Tutkimuksen yhteydessä saatiin suurelta osin DNA-analyyseihin pohjautuen mm. tulokseksi, että matkailijoita palvelevilla ruokintapaikoilla vieraili vuonna 2021 noin 75–80 eri karhuyksilöä. Hankkeen loppuraportti löytyy linkistä
https://jukuri.luke.fi/handle/10024/555019.

8.10.2024

IVALON PALISKUNTA - MONENLAISTEN OLOSUHTEIDEN PALKINEN

Ivalon paliskunnan alueella sijaitsee tunturialueita, isoja vesistöjä, useita kyliä, UKK-puistoa sekä Saariselän matkailukeskus erilaisine matkailureitteineen. Myös paliskunnan halkaiseva valtatie 4 asettaa omat haasteensa poronhoidolle.

--- Teksti: Timo Rehtonen. Kuvat: Suvi Kustula ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 2/2024.

Poroisäntä Niko Kustulan mukaan poronhoitovuotena 2023–2024 on saatu toimia sellaisissa olosuhteissa, joita ennen muutamaa viime vuotta pidettiin normaaleina.
– Kesä oli kohtalaisen hyvä, kun ei ollut liian lämpimiä pitkiä jaksoja, ja syksyllä oli paljon sieniä, joten porot lähtivät kohti talvea hyvässä kunnossa. Nyt ei ollut samanlaisia ongelmia ison lumimäärän kanssa kuin esimerkiksi muutama vuosi sitten, jolloin maapohjat jäätyivät ja homehtuivat monin paikoin.

Poroisäntä Niko Kustula (kesk.), Arvi Kustula ja Nea Nuorgam.

Ihan kaikki ei kuitenkaan mennyt normaalisti: Koska lumi jäi viime syksynä pysyvästi maahan jo marraskuussa, porot lähtivät kulkemaan tavallista aikaisemmin kesä- ja syyslaitumiltaan pohjoisen talvilaitumille, niin sanotulle rantapuolelle.

Ivalon ja hammastunturin välisen raja-aidan peruskorjaus meneillään. Kuvassa Niko Kustula (selin) ja Tommi Kustula.

Rantapuoli tarkoittaa Inarijärven rantoja ja saaria.
– Siellä oli vain vähän lunta, varvikko näkyi vielä tammikuun puolessa välissä. Ja maaliskuun loppupuolella lumi oli sulanut jo paljolti pois.

Ivalon paliskunnan vasoma- ja kesälaidunalue sijaitsee palkisen eteläosassa tunturiseudulla, joka kuuluu osittain Urho Kekkosen kansallispuistoon. Lumen tullessa porot lähtevät luontaisesti siirtymään tunturialueelta alemmaksi kohti pohjoista. Valtatie 4:n ylitys sisältyy laidunkiertoaidan kautta kuljettavaan matkaan.

Etto meneillään Kuutuan tiellä olevassa kujassa Moitakuruun.

Kymmenen viime vuoden aikana liikenteessä on kuollut Ivalon paliskunnassa keskimäärin 110 poroa vuosittain, mikä on huomattavasti enemmän kuin naapuripaliskunnissa, joissa on tiestöä vähemmän.

Maastoruokintaa kevättalvella

Virve Kumpulan opinnäytetyössä (Lapin ammattikorkeakoulu 2012) kerrotaan, että Ivalon paliskunnan talvilaidunalueilla tapahtuva maastoruokinta oli epäsäännöllistä vielä ennen vuotta 1982. Maastoruokinta aloitettiin, jotta poroja pystyttiin tarkkailemaan entistä paremmin. Ruokinnan katsottiin olevan tarpeellista myös porojen selviytymisen kannalta, koska lumiset talvet ja pitkät hankijaksot tekivät porojen luontaisen ravinnon hankinnan vaikeaksi.

Vasanmerkitys Moitakurussa.

Maastoruokintaa harjoitetaan kahdeksassa tokkakunnassa pääasiassa helmikuusta huhtikuuhun.
– Kukin tokkakunta hoitaa porojansa päivittäin. Suurin osa poroista on metsässä ruokinnassa, tarhausta on aika vähän, Kustula kertoo.

Matkailulla on puolensa

Saariselän retkeilyalue on vetänyt matkailijoita puoleensa jo monia vuosikymmeniä, joten poronhoito on tottunut toimimaan matkailun kanssa rinnakkain. Näistä kahdesta elinkeinosta kuitenkin vain toinen pyrkii koko ajan laajentumaan.
– Paliskunnalle tulee lausuntopyyntöjä esimerkiksi uusiin reitteihin liittyen. Tällä hetkellä halutaan rakentaa uusia kelkkareittejä, joilla halutaan lisätä elämyksiä matkailijoille, Kustula toteaa.

Matkailusta on myös hyötyä poronhoidolle. Iso osa paliskunnan oman, Tolosen kylässä sijaitsevan lihaleikkaamon tuotteista matkaa lähialueiden isojen hotellien keittiöihin.
– Se on matkailun hyvä puoli, mikä ei kuitenkaan koske kaikkia paliskunnan osakkaita samalla tavalla, Kustula muistuttaa.

Paliskunnan tuottamasta lihasta myydään suurin osa suoramyyntinä lähialueille, mutta kylmäkuljetusten ansiosta lihaa liikkuu myös Etelä-Suomeen.

Petokanta nousussa, kullankaivu kasvussa

Ivalon paliskunnassa on vietetty viime vuosiin saakka petojen suhteen hiljaiseloa, mutta nyt pedoista tehdään havaintoja enenevissä määrin.
– Useampi susi teki tuhoja kesämaasta tammikuuhun asti paliskunnan itäpuolella, Venäjän rajan pinnassa. Karhuistakin tehtiin kesän aikana useampia havaintoja, mutta viime syksynä niitä ei saatu kaadettua. Yleensä niitä on kaadettu meidän palkisen alueella vuosittain useampia, esimerkiksi vuonna 2022 peräti viisi.

Kun kultaa kaivaneet koneet hiljenivät lakimääräyksen seurauksena Lemmenjoella, niitä alettiin käynnistää entistä enemmän Kutturantien pohjoispuolella.
– Kullankaivu kuuluu entistä enemmän poronhoidon kannalta haasteellisiin asioihin, koska koneellinen kaivu on lisääntynyt selkeästi viime aikoina tällä alueella, jossa sijaitsevat myös meidän palkisen vasoma-alueet.

Ivalon paliskunta

Kotikunta: Inari
Pinta-ala: 2 826 neliökilometriä
Suurin sallittu eloporomäärä: 6 000
Poronomistajia: 87

4.10.2024

HALLAN PALISKUNTA: PIENTÄ PALUUTA ENTISEEN

Viime vuosina rajusti nousseiden kustannusten vuoksi paliskunnan poroja ruokitaan nyt myös metsäruokintapaikoissa. Kahden talven kokeilu on koettu onnistuneeksi: rahaa säästyy ja porot saavat olla enemmän metsässä.

--- Teksti: Timo Rehtonen ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 2/2024.

Talvella tapahtuvaa porojen täysimittaista tarharuokintaa on harjoitettu Hallan paliskunnassa yli kaksikymmentä vuotta.
– Nykyiset poronhoitajat ovat ehtineet tietysti tähän tapaan jo tottua, mutta kun rehujen hinnat ja muut kustannukset alkoivat nousta, oli keksittävä jotain muuta, poroisäntä Ensio Keränen kertoo.

Edellisenä talvena paliskunnalla oli kolme, tänä poronhoitovuonna kaksi talviruokintapaikkaa, joiden kustannukset jyvitetään sen mukaan, kuinka paljon kullakin osakkaalla on niissä poroja. Metsäruokinta on noin puolet halvempaa kuin tarharuokinta. Poroisäntä tekee työvuorolistat, joiden mukaan joku osakkaista käy ruokintapaikoilla vähintään joka toinen päivä.

Poroisäntä Ensio Keränen

Kustannukset laskevat ja porot pysyvät hyvässä kunnossa, koska ne saavat olla metsässä, jossa niiden on mahdollista saada muutakin ravintoa kuin annettua ruokaa. Suurin osa porokarjasta, noin 80 prosenttia, pidetään kuitenkin edelleen kotitarhoissa.
– Pikkuhiljaa ja kokeilemalla tähän on siirrytty, ja enemmänkin menisimme siihen, jos uskaltaisimme. Kun vain petojen kanssa pärjättäisiin, Keränen sanoo.

Halla tunnetaan paliskuntana, jossa peto on porolle paha. Talviruokintapaikoilla pedot eivät ole kuitenkaan saaneet ainakaan vielä suurempia tuhoja aikaiseksi. Varuillaan pitää olla koko ajan, koska ilveksen kanta on Keräsen mukaan räjähtänyt sen jälkeen kun kannanhoidollinen metsästys lopetettiin paliskunnan rajan eteläpuolella, poronhoitoalueen ulkopuolella.
– Ahmoja liikkuu kaikkialla, sudet ovat enemmänkin itäisellä osalla paliskuntaa ja ilveksiä tulee koko ajan lisää etelästä. Ilves tappaa paljon, koska sille ei kelpaa jäinen liha.

Petojen poistolupia saadaan, kun löydetään kolme poronraatoa. Lupia on saatukin varsin hyvin, mutta petojen poistoon kuluva aika on pois varsinaisesta poronhoidosta.
– Lumen tultua ja jälkien näkyessä lähdemme petojen perään, jolloin porohommat siirtyvät. Petojen poisto vie paljon resursseja.

Nuorta karjaa

Hallan paliskunnan porokarja koostuu pääasiassa nuorista poroista, koska vaikean petotilanteen vuoksi karjaa joudutaan paljon uudistamaan. Kesämerkintää ei ole paliskunnassa suoritettu kahteenkymmeneen vuoteen, sillä nuori karja ei tokkaannu samalla tavalla kuin vanhat porot. Vasat merkitään syksyllä erotusten yhteydessä.

Lassi Heikkinen tarkkailemassa poroja apunaan ruokasaavi. Kuva Mari Parpala.
 – Viime syksy oli keleiltään hyvä, ja porot saatiin hyvin luettua ja merkittyä. Teuraitakin saatiin jonkin verran, mikä on tärkeää, jotta asiakkaat pysyvät tyytyväisinä, Keränen sanoo ja kertoo kaiken paliskunnan tuottaman lihan menevän asiakkaille suoramyyntinä.

– Yhdellä osakkaalla on Ämmänsaaressa leikkaamo, jonka kautta valtaosa lihasta kulkee vakiintuneelle asiakaskunnalle. Liha menee kyllä kaupaksi, kun vain olisi aina mitä myydä. Osakkaiden kesken katsomme, miten teuraita tulee ja sen mukaan autetaan toisiamme, jotta saamme asiakkaille luvatut lihamäärät. Asiakastyytyväisyys on tärkeää.

Aitoja idässä ja etelässä

Poronhoitoalueen eteläisimmän paliskunnan alueesta kuuluu noin puolet yksityisille maanomistajille.
– Maanomistajien kanssa pärjätään kyllä hyvin, minkäänlaisia ongelmia ei ole ollut, Keränen sanoo.

Ongelmia aiheuttaa sen sijaan toisinaan toinen hyvin iso maanomistaja. Paliskunnan itärajan toisella puolella sijaitsee nimittäin Venäjä, jonka kanssa paliskunnalla on yhteistä rajaa noin 50 kilometriä. Poroja houkuttelevat rajanylityksiin hirviä varten rakennetut hyppyveräjät ja sillat.
– Aikaisemmin olemme voineet hakea poroja takaisin Venäjän puolelta, mutta enää se ei onnistu. Nyt sinne ei pääse, ja jos sattuu, että ahma vetää poron kuolinpantoineen naapurimaahan, niin sinne jää pantakin.

Paliskunnan etelärajalla, joka on siis samalla poronhoitoalueen eteläraja, on 80 kilometriä peura-aitaa, jonka tarkoituksena on ehkäistä metsäpeuran ja poron risteytymistä. Aita ei kuitenkaan täysin pidä poroja pohjoispuolellaan, koska siinä on portteja ja veräjiä vielä enemmän kuin Venäjän aidassa. Aitaa ei ole myöskään rakennettu koko etelärajan matkalle.
– Kerroimme valtiolle toiveemme aidan jatkamisesta, mutta eipä sillä ollut antaa siihen määrärahoja. Jonkin verran meidän pitää hakea poroja takaisin poronhoitoalueen ulkopuolelta. Varsinkin syksyllä metsästäjät koirineen aiheuttavat näitä rajanylityksiä. Metsäpeuroja puolestaan tulee jonkin verran tälle puolelle, mutta niille on saatu aina poistoluvat, Keränen kertoo.

Metsästyksen suosio Hallan paliskunnan alueella on kasvanut viime vuosina. Metsästysbuumi aiheuttaa lisätöitä poromiehille erotusten aikaan.
– Meillä menee alkuviikko poroja kootessa takaisin yhteen, kun metsästäjät ovat käyneet viikonlopun aikana pelmuuttamassa ne levälleen.

Poroilla hyvät ruokamaat

Hallan paliskunnassa on paljon soita ja vesistöjä.
– Porothan tykkäävät olla järvien ja jokien rannoilla, ja soiden ansiosta hyviä ruokamaita on ihan mukavasti, Keränen sanoo.

Erotus Pölykankaalla. Porukalla seuraillaan, mitä vaatimia vasat seuraavat. Kuva Mari Parpala.

Metsissä sen sijaan ei tapahdu niin mukavia asioita, kun valtio hakkauttaa metsiään yhä enenevässä määrin. Samalla myllerretään maata isolla kädellä.
– Olen tuonut esille jokaisessa Metsähallituksen kanssa käydyssä palaverissa, että maata ei pitäisi kääntää niin ronskisti. Myös hakkuista on käyty paljon neuvotteluja, mutta eivät ne ole oikeastaan koskaan johtaneet mihinkään meidän kannaltamme suotuisaan ratkaisuun.

Tuulivoiman seuraukset on koettu

Paliskunnan alueella sijaitsee Kivivaara-Peuravaaran tuulivoima-alue, jonne on rakennettu vuosien 2016 ja 2017 aikana 30 tuulivoimalaa.
– Uusia myllyjä on tullut viime aikoina 13, ja ensi syksynä rakennetaan vielä yhdeksän. Ne kaikki sijaitsevat poronhoidollisesti merkittävillä alueilla, mikä on kyllä otettu huomioon neuvotteluissa rakentajayhtiön kanssa, Keränen kertoo.

Paliskunnassa on huomattu, että poro ei viihdy tuulimyllyjen lähistöllä. Kivivaara-Peuravaara oli aikaisemmin hyvää laidunaluetta sienimaineen, mutta muututtuaan teollisuusalueeksi porot kulkevat sen läpi vauhdikkaasti suuntanaan poronhoitoalueen eteläraja.
– Meillä on tuulivoima-alueen eteläpuolella nykyään kiintoaita. Joudumme ottamaan porot siellä kiinni, etteivät ne jatka vielä edemmäksi eli poronhoitoalueen ulkopuolelle. Niitä pitää ruokkia sitten siellä, mikä tietysti lisää työtä ja kustannuksia.

Teollisuusalueelle on rakennettu myös paljon talvella auki pidettäviä teitä. Syvän lumen aikana porot kulkevat niitä pitkin pitkiä matkoja aina päätielle saakka.

Nuoria tulijoita on

Hallan paliskunnan poronomistajien keski-ikä on reilun 40 ikävuoden paikkeilla. Poroisäntä Ensio Keränen on iloinen, kun poronhoitajiksi on hakeutunut viime vuosina myös nuorisoa ja naisia. Suuri osa heistä on tullut paliskunnan ulkopuolelta.
– Monet ovat olleet ensin sukulaisillaan töissä ja sitten innostuneet alasta. En tiedä, mikä on syynä nuorison innostumiseen, mutta näin on kuitenkin tapahtunut kymmenen viime vuoden aikana.

Peetu aloitti porohommiin tutustumisen varhain. Kuva Kati Kaartinen.

– Ketään ei sorsita, kaikki ovat tervetulleita. Kun vain saataisiin enemmän käyttöön poromerkkejä, jotka ovat olleet pitempään käyttämättöminä. Mutta se tahtoo olla, että merkistä ei haluta luopua, vaikka olisi kuinka ikääntynyt ja vieläpä ilman perillisiä.

Hallan paliskunta

Kotikunta: Suomussalmi
Pinta-ala: 3548 neliökilometriä
Suurin sallittu eloporomäärä: 2700
Poronomistajia: 65

Suositut julkaisut

Poroista muualla

Lapland above ordinary.
Poroaiheisia artikkeleita


Poro-aiheisia blogipostauksia
Poropostauksia Blogit.fi


Blogi: Mikko Jokinen
Lapissa tarvitaan kulttuurisensitiivisyyttä


Blogi: Deliporo.fi
Deliporon blogipostit


Blogi: Kujalan porotila
Son moro sano poro


Paloma-projektin blogit - Kuusamo
Paloma-projekti


Tapio Nykänen - Antroblogi 2016.
Poro syntipukkina


Suurpetojen vaikutus poronhoitoon. I. Kojola, S. Heikkinen & S. Kaartinen. Luonnonvarakeskus 2018. PDF-tutkimusjulkaisu 57/2018

Blogi-arkisto