INTO PAADAR - POROTILAMATKAILUN PIONEERI

Yritys perustettiin, koska sille oli tilausta. Saamelaiset, poro ja luonto. Näiden hakusanojen kanssa matkailijat tulivat Into Paadarin puheille 1980-luvun Inarissa. Paadar päätti alkaa antaa hakuihin tuloksia.
--- Teksti: Timo Rehtonen. Kuvat Paadarin kotiarkisto ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 6/2019.

Pohjoislappilaiseen tapaan Into Paadar oli tottunut tekemään kahta työtä. Poronhoitajan ammattiin hän oli kasvanut jo lapsena, työ Inarin Riistan rautaosastolla alkoi myöhemmin.
– Kaupalle tuli usein turisteja kyselemään, että missä he voisivat nähdä saamelaisia. Sanoin, että tässä on yksi, Paadar muistelee nauraen.

Turistien toiveet eivät kuitenkaan toteutuneet täydellisesti pelkällä rautakaupassa käynnillä.
– Lapinpukuisia saamelaisiahan he halusivat nähdä. Siihen aikaan vanhemmat ihmiset käyttivät lapinpukua käydessään kylällä, joten kerroin, että hyvällä tuurilla he saattaisivat saamelaisen nähdä.

Toinen kysymys koski poroa.
– Neuvoin, että maantien laidassa saattaa sellaisen nähdä. Mutta siihenkin tarvitaan hyvää tuuria.

Pienestä se alkoi

Paadarin mielessä alkoi kyteä ajatus matkailuyrityksestä, jossa esiteltäisiin saamelaisuutta, pohjoista elämää ja poronhoitoa.
– 1980-luvun puolivälissä minulle myönnettiin porotila, jolloin jäin pois vakinaisesta virasta kaupalla. Silloin aloimme pyörittämään erilaisia ohjelmia porotilan pihapiirissä.

Matkailutuotteen sisällön suhteen ei voinut kysyä keneltäkään opastusta, koska muita vastaavia yrityksiä ei ollut.
– Kun ei ollut mistä ottaa mallia, piti kokeilla kaikenlaista. Se oli vähän niin kuin heikoille jäille menemistä: Kun jää alkoi rapista, täytyi kääntyä takaisin ja lähteä eri suuntaan, Paadar toteaa.

Inarin Solojärven porotilalla kokeiltiin erilaisten poronhoitoon liittyvien toimintojen sorvaamista matkailutuotteiksi.
– Pienimuotoinen erotus ei ollut loppujen lopuksi kummoinen myyntiartikkeli. Poroajoa oli monenlaista, sai ajaa suksilla ja pulkalla, mutta käytäntö osoitti, että ainoa toimiva muoto oli rekiajo. Huomattiin, että sellaisten, jotka eivät ole koskaan porolla ajaneet, ei kannata käyttää suksia tai pulkkaa.

Alkuvuosina matkailutoimintaa harjoitettiin Paadarin porotilalla vain talvisin.
– Silloin täällä ei juuri ollut kesämatkailua, kun taas nykyään asiakkaita on samalla lailla kesällä ja talvella.

Markkinointikeinoina matkamessut ja viidakkorumpu

Paadar alkoi käydä esittelemässä yritystään matkamessuilla.
– Sieltä löytyi jonkin verran yhteyksiä matkanjärjestäjiin. Asiakkaita tuli paljolti myös ihan siten, että joku kuuli joltakin toiselta, että me järjestämme tämmöistä toimintaa, Into Paadar kertoo asiakashankinnan alkuvaiheista.

Asiakkaat olivat jo silloin etupäässä ulkomailta. Myös verkostoitumista muiden lähialueen matkailuyritysten kanssa viriteltiin.
– Karigasniementien varressa olevan Kiella-tuvan kanssa tehtiin ensimmäisenä yhteistyötä. Mutta kyllä toiminta oli silloin hyvin pienimuotoista, että jos leipä olisi ollut siitä kiinni, olisi jäänyt tekemättä. Piti tehdä elääkseen muutakin.

Kokeilujen jälkeen porotilan matkailutuotteiksi jäivät pihaohjelma ja porosafarit. Yhdeksän vuotta sitten yrityksessä tehtiin sukupolvenvaihdos, jolloin Inarin Porofarmia alkoi johtaa Inton poika, Jan-Eerik yhdessä vaimonsa Hannelen kanssa.

Nykyään farmin asiakkaat, alkuperäistä ajatusta kunnioittaen, saavat tietoutta saamelaisista ja poronhoidosta. Samalla he voivat muun muassa ruokkia poroja, heittää suopunkia ja kahvistella kodassa.
– Sen verran olen itse vielä mukana toiminnassa, että koulutan matkailuporoja.

Matkailuporon pilttauksesta muodostui Porotilamatkailu ry:n virkatehtävä

Into Paadar on kuulunut Porotilamatkailuyhdistykseen sen toiminnan alusta lähtien. Muutaman toimintavuoden jälkeen yhdistyksessä asetettiin tavoitteeksi, että matkailussa käytettävät porot luokiteltaisiin vakuutusyhtiöissä perusporoja arvokkaammiksi.
– Ajatuksena oli, että matkailuporon korvaus tulisi olla korkeampi, koska kyseessä on koulutettu ajoporo. Kun vakuutusyhtiöiltä sitten saatiin sellaiset lausunnot, että se on mahdollista, yhdistyksen tehtäväksi tuli matkailuporojen pilttaus eli merkintä. Matkailuporon arviointitapahtumassa on siis aina mukana yhdistyksen hallituksen jäsen.

Paadar katsoo, että yhdistystoiminnassa mukana olevat yrittäjät voivat ottaa opikseen toisiltaan, vaikkakin jokainen toteuttaa toimintaansa omalla tavallaan.
– Kahta ihan samalla lailla toimivaa poromatkailuyritystä tuskin on, hän sanoo.

WWW-sivut: Inarin porofarmi

Lue lisää

KYSYNTÄÄ ENEMMÄN KUIN TARJONTAA

Arctic Reindeer on vuonna 2006 perustettu porotila lähellä Joulupukin pajakylää ja Porotilamatkailu ry:n jäsen. Kuva: Juha Järvenpää.

Porotilamatkailun kasvu on ollut viime vuosina huimaa. Vaikka porotilamatkailun liikevaihto on noussut lähelle porotalouden tasoa, poromatkailuyrittäjät tietävät, että ilman toimivaa porotaloutta ei olisi porotilamatkailuakaan.
--- Teksti: Timo Rehtonen. Kuvaajat mainittu kuvateksteissä ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 6/2019.

Porotilamatkailuyhdistyksen puheenjohtajan mukaan viimeisen viiden vuoden kasvu on ollut vahvasti nousujohteista.
– Tarkkoja lukuja ei ole, mutta on laskettu, että tällä hetkellä porotilamatkailun vuosiliikevaihto olisi noin 10 miljoonaa euroa. Asiaa ollaan kartoittamassa ja tarkempia tietoja saadaan lähitulevaisuudessa, Uule-Niiles Sara kertoo.

Laadun pitää olla kunnossa

Sara sanoo, että palvelun laatuun, turvallisuuteen ja eläinten hyvinvointiin kiinnitetään yhä enemmän huomiota.
– Myös matkanjärjestäjät ovat alkaneet seurata tarkasti näitä asioita. On koko porotilamatkailuväen yhteinen tehtävä huolehtia siitä, että kaikki toimii asianmukaisesti.

Porotilamatkailun vahvuutena on se, että ala on ammattilaisten käsissä.
– Tätä työtä tekevät ihmiset, jotka ovat kasvaneet poronhoitoon. Mukana ei ole niin sanottuja villejä yrittäjiä, joilla vilkkuvat vain euronkuvat silmissä, Uula-Niiles Sara toteaa ja muistuttaa, että Porotilamatkailuyhdistyksen jäseneksi pääsee vain paliskunnan jäsen.

Yhdistyksellä on noin 120 henkilö- ja yritysjäsentä. Porotilamatkailua harjoittavia yrityksiä on hänen arvionsa mukaan Suomessa reilu 100.

Porotilamatkailu ponnistaa porotaloudesta

Porotilamatkailuyhdistys on perustettu tämän vuosituhannen alkupuolella. Viimeiset kymmenkunta vuotta puheenjohtajana toiminut Sara puhuu nykyisin mieluummin poromatkailusta kuin porotilamatkailusta.
– Tilanne on sikäli muuttunut alkuajoista, että kun ennen matkailijat vietiin perinteisille porotiloille, on suurin osa nykyisistä matkailuporotiloista suunniteltu nimenomaan matkailijoiden tarpeisiin. Tilat myös sijaitsevat pääasiassa suurten matkailukeskusten lähistöllä.

Saran mukaan poromatkailun perustana on edelleen porotalous.
– Poromatkailu tarvitsee rinnalleen porotalouden ja sen historian. Kaikki matkailijoille kerrottavat tarinat ovat vahvasti sidoksissa poroelinkeinon historiaan. Matkailu ja elinkeino kulkevat käsi kädessä – siitä kertoo sekin, että matkailuporot ovat mukana paliskuntien tokissa, hän sanoo.

Moni poronhoitoon liittyvä asia, esine ja toimenpide olisi voinut jäädä unholaan ilman poromatkailua.
– Perinteiset tavat kouluttaa poroja ovat heränneet henkiin. Myös vanhoja esineitä on otettu jälleen käyttöön. Minullakin on paljon näitä esineitä, jotka olisivat ilman matkailutoimintaa varmaankin jo tuhottu tai lahonneet.
Poromatkailun kautta poronhoidosta ja Pohjois-Suomesta kerrotaan vuosittain sadoilletuhansille matkailijoille. – Poromatkailulla on oma osansa porotalouden hienon imagokuvan viemisessä maailman tietoisuuteen, Sara toteaa.

Suurin osa poromatkailun asiakkaista on ulkomaalaisia. Saran omassa yrityksessä Saariselällä suomalaisten matkailijoiden osuus on vain muutamia promilleja.
– Tällä hetkellä kysyntää on enemmän kuin tarjontaa. Hyvin monet yrittäjät, minä mukaan lukien, joutuvat myymään ei-oota aika paljon.

Yhdistys yhdistää matkailutoimijoita

Uule-Niiles Sara lähti itse mukaan porotilamatkailuyhdistyksen toimintaan, koska halusi kehittyä yrittäjänä.
– Aloittelevana yrittäjänä oli valaisevaa tutustua muiden saman alan yrittäjien toimintaan. Samalla on päässyt tekemisiin matkailun eri sidosryhmien kanssa. Yhdistyksessä mukana olo on auttanut paljon oman liiketoiminnan kehittämisessä.

Porotilamatkailu ry:n puheenjohtaja Uule-Niiles Sara. Kuva: Hanna Nuorgam.

Puheenjohtajuus tuli Saralle täytenä yllätyksenä.
– Se oli kymmenisen vuotta sitten, kun Levin vuosikokouksessa joku ehdotti minua puheenjohtajaksi. En ollut siihen millään tavalla varautunut, mutta otin homman vastaan ja tässä sitä edelleen ollaan, hän naurahtaa.

– Työ on ollut mielenkiintoista ja antanut paljon. Meillä on ollut hyviä hankkeita, jotka ovat liittyneet muun muassa toiminnan laatuun ja turvallisuuteen. On ollut erilaisia koulutuksia ja ollaan päästy näkemään oman alan ja muun matkailualan yrityksiä, Sara summaa yhdistyksen toimintaa. Kun yhdistyksessä on jäseniä ympäri poronhoitoaluetta, alueelliset erot tulevat myös esille.

– Matkailijoille suunnatut perustuotteet ovat pääpiirteissään samanlaisia kaikkialla, mutta jokaisella yrityksellä on hieman oma tapansa tehdä asioita. Kun yhdistyksen eteläisin yrittäjä toimii Suomussalmella ja pohjoisimmat Utsjoella, on selvää, että toiminnassa on kulttuurisia ja alueellisia eroja.

Porotilamatkailuyhdistys pilttaa matkailuporot

Niin sanotun matkailuporon tulee olla vähintään kolmevuotias uros, joka on opetettu toimimaan ihmisten kanssa. Sen pitää pystyä käyttämään valjaita ja vetämään rekeä. Porotilamatkailuyhdistyksen tehtävänä on arvioida, onko porosta matkailuporoksi. Arviointi- eli pilttaustilanteessa on paikalla kyseisen paliskunnan edustaja ja yhdistyksen hallituksen jäsen.
– Ammattilainen näkee aika pikaisesti, että onko porolla matkailuporon ominaisuuksia, Sara toteaa.

Matkailuporot pyritään pilttaamaan keväällä. Pilttaamassa hallituksen jäsen Miia Merkku sekä paliskunnan edustajat Matti ja Jarno Konttaniemi. Kuva: Veikko Maijala.

Matkailuporoksi ei pääse mikä tahansa pihalemmikki, koska matkailuporon tulee tuottaa taloudellista hyötyä omistajalleen. Sitä ei ole tosin määritelty, kuinka paljon poron pitää euroja vuodessa tuottaa.
– Matkailuporo säilyttää asemansa elämänsä loppuun saakka, mutta kyllähän sen tehtävät vuosien saatossa muuttuvat kevyemmiksi. Silloin se tekee harvemmin keikkoja ja on mukana vähemmän voimaa vaativissa töissä, kuten esityksissä tai valokuvattavana. Poroissa on isoja yksilöllisiä eroja siinä, kuinka kauan ne jaksavat olla työelämässä. Toki omistajallakin on vaikutusta siihen, miten poro jaksaa. Sillä pitää olla uransa aikana sopivassa suhteessa työtä ja lepoa.
Tällä hetkellä Paliskuntain yhdistyksen ylläpitämässä matkailupororekisterissä on 1236 poroa.

Asenteet poromatkailua kohtaan muuttuneet

Uule-Niiles Sara muistaa ajat, kun poromatkailua pidettiin joidenkin muiden poroelinkeinon harjoittajien keskuudessa paljolti harrastuksena.
– Matkailuhommiin ei suhtauduttu alussa vakavasti. Ajateltiin, että siellä ne vaan matkailukeskuksissa taajovat ja värkkäävät. Nykyään poromatkailuyritykset tekevät hyvää tulosta samalla kun tiedotusvälineet ympäri maailman kertovat poromatkailujutuissaan myös porotaloudesta. Poromatkailusta on tullut elinkeino, johon suhtaudutaan vakavasti.

– Nämä kaksi tarvitsevat toisiaan. Poromatkailua ei olisi olemassa ilman toimivaa porotaloutta. Poromatkailu on puolestaan merkittävä informaatioväline, kun porotaloudesta viedään tietoutta maailmalle, Sara kiteyttää.

Lue lisää

TALVILAIDUNTEN TILA, MUUTOKSET JA MUUTOSTEN SYYT

Kuva 5. Paliskunnittaiset ja alueelliset jäkäläbiomassat (kg/ha) interpoloituna kolmessa eri laiduninventoinnissa tutkittujen jäkäliköiden koealojen perusteella.

Poronhoitoalue kattaa kolmanneksen Suomen pinta-alasta. Sen eri alueet eroavat mm. laiduntyypeiltään, poronhoitotavoiltaan ja maankäyttö-muodoiltaan, jolloin myös poronhoitoympäristöjen ja laidunten tilaan vaikuttavat useat erilaiset tekijät. Tämä asettaa haasteita laidunresurssien määrän, laadun ja käytettävyyden arvioimiselle sekä niissä tapahtuneiden muutosten selvittämiselle. Näihin haasteisiin pyrittiin kolmannen kerran vuosina 2016–2018 toteutetussa porojen talvilaiduninventoinnissa vastaamaan.
--- Teksti Jouko Kumpula, Jukka Siitari, Sari Siitari, Mika Kurkilahti, Juha Heikkinen & Kari Oinonen. Kuvat Jouko Kumpula ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 5/2019.
Voit ostaa lehden www.lehtiluukku.fi/lehdet/poromies/05-2019/226274.html 

Inventoinnin menetelmät

Erityyppisten talvilaitumet kartoitettiin paliskunnista satelliittikuvatulkintojen avulla (kuva 1). Myös eri maankäyttömuotojen ja infrastruktuurin peitto- ja häiriöalueet kartoitettiin kaikista paliskunnissa hyödyntämällä Maanmittauslaitoksen ja muiden lähteiden paikkatietoaineistoja sekä saatavilla olevaa tutkimustietoa eri maankäyttömuotojen vaikutuksista porojen laidunten käyttöön. Laidunmetsien rakennetta ja luppolaidunten määrien muutoksia poronhoitoalueella selvitettiin vertailemalla vuosien 1995–1996 ja 2016–2018 laidunluokituksia.

Kuva 1. Poronhoitoalueen kasvillisuus- ja laidunluokitus

Poronhoitoalueen pohjoisosan 20 paliskunnassa jäkälälaidunten kuntoa ja kunnon muutoksia selvitettiin vertailemalla vuosina 2005–2008 ja 2016–2018 inventoitujen jäkälälaidunten pysyvien koealojen (618 kpl) kasvillisuusmittauksia. Myös eri tekijöiden vaikutuksia jäkälälaidunten kuntoon ja kunnon muutoksiin analysoitiin tilastomenetelmillä. Laidunluokitusten luotettavuutta ja jäkäliköiden koealojen edustavuutta testattiin. Luokitukset todettiin verraten yhteneviksi VMI:n koeala-aineiston kanssa ja koealoilta saatujen paliskuntakohtaisten jäkäläestimaattien luotettavuuden havaittiin olevan hyvä.

Metsätalous ja maankäyttö heikentäneet laitumia

Laiduninventointi osoitti, että havumetsäalueella yhtenäisimmät ja laadultaan parhaat varttuneiden ja vanhojen metsien jäkälä- ja luppolaitumet sijaitsevat Metsä-Lapin laajoilla suojelualueilla (mm. Lemmenjoki, UKK-puisto, Pallas-Yllästunturin kansallispuisto ja laajat lakisääteiset erämaa-alueet). Noin kahdella kolmanneksella poronhoitoalueen pinta-alasta metsätalous on kuitenkin vähentänyt ja pirstonut vanhojen metsien laidunalueita sekä samalla heikentänyt talousmetsien rakennetta ja laatua talvilaitumina (kuva 2).

Kuva 2. Kangasmaiden metsämaan jakaantuminen eri ikäluokkiin vuosien 2016–2018 inventoinnissa tehdyn laidunluokituksen perusteella (satelliittikuvien saatavuuden vuoksi tilanne 2010-luvun alussa).

Poronhoitoalueen etelä- ja keskiosassa sekä osin myös pohjoisosissa laidunmetsien rakennetta hallitsevat nykyisin hakkuualueet, taimikot ja nuoret kasvatusmetsät, joiden laatu talvilaitumina on selvästi heikompi kuin aikaisempien vanhojen laidunmetsien laatu. Huolimatta siitä, että myös osa talousmetsäalueen metsistä on tutkitun reilun 20 vuoden aikana ikääntynyt ja siirtynyt varttuneisiin kasvatusmetsiin (5 945 km2), vastaavana aikana havaittu vanhojen ja varttuneiden metsien väheneminen (4 464 km2) poronhoitoalueella (kuva 3) yhdistettynä pidempiaikaisempiin, laaja-alaisiin metsien rakenteellisiin muutoksiin on kuitenkin merkinnyt laidunmetsien edelleen jatkunutta heikkenemistä.

Kuva 3. Suojelualueiden ulkopuolella tapahtuneet varttuneiden ja vanhojen metsien muutokset hakkuualueiksi ja taimikoiksi (1980-luvun lopusta 2010-luvun alkuun) eri-ikäisten laidunluokitusten perusteella. Hakkuualueiksi ja taimikoiksi muuttuneiden alueiden pinta-alat on esitetty kartassa 1,0x1,0 km:n maisemaruuduissa.

Inventointi osoitti myös, että muun maankäytön vaikutus laitumiin on vielä pieni pohjoisen erämaapaliskunnissa, mutta esim. 33 poronhoitoalueen etelä- ja keskiosan paliskunnassa maankäytön ja infrastruktuurin peittoalueet sekä niitä ympäröivät, poronhoitoa vaikeuttavat häiriöalueet kattavat ja pirstovat jo yli 25 % laidunten kokonaismaa-alasta (kuva 4).

Kuva 4. Maankäytön, asutuksen ja infrastruktuurin peitto- ja häiriöalueet poronhoitoalueella alkutalvella.

Jäkälälaidunten kunto edelleen pääosin heikentynyt

Poronhoitoalueen pohjoisosan 20 paliskunnissa inventoiduilla jäkälälaidunten koealoilla jäkäläbiomassa on vähentynyt kymmenen viime vuoden aikana keskimäärin 30 % (kuva 5), kun taas varpujen ja sammalten määrät ovat lisääntyneet.

Inventoiduista paliskunnista parhaassa kunnossa olevat jäkäliköt sijaitsevat edelleen Metsä-Lapin paliskuntien vain talvilaidunkäytössä olevilla alueilla (jäkälää yli 400 kg/ha), joilla ei ole metsätaloutta tai muuta merkittävää maankäyttöä. Myös näillä alueilla jäkäläbiomassat ovat kuitenkin vähentyneet inventointien välillä todennäköisesti porojen laidunnuksen ja paliskuntien laidunalueilla tapahtuneiden muiden epäedullisten muutosten vuoksi.

Inventoidulla alueella kuluneimmat jäkäliköt (jäkälää 70–150 kg/ha) sijaitsevat sekä Tunturi-Lapin paliskunnissa että Keski-Lapin metsätalousvaltaisissa paliskunnissa. Tunturialueilla on vähän luppolaitumia, mutta sitä vastoin runsaasti kuivia ja karuja jäkälävaltaisia tunturikoivikoita ja tunturikankaita. Mm. selväpiirteisen vuodenaikaisen laidunkierron puuttuminen ja siitä johtuva jäkäliköiden laidunnus lumettomana aikana ovat kuluttaneet jäkäliköitä myös tunturialueilla sijaitsevien suojelualueiden sisällä. Toisaalta neljässä tunturipaliskunnassa jäkälämäärät ovat inventointien välillä hieman lisääntyneet, kahdessa niistä tilastollisesti merkitsevästi. Poronhoitoalueen etelä- ja keskiosissa jäkäliköitä ja vanhojen metsien luppolaitumia on vähän ja ne ovat hajallaan. Tässä inventoinnissa ei mitattu etelä- ja keskiosien 34 paliskunnassa jäkälämääriä, mutta aikaisempien inventointien ja tutkimusten perusteella voidaan arvioida, että laidunmetsien rakenteelliset muutokset, maankäytön vaikutukset ja lumettomana aikana tapahtuva jäkäliköiden laidunnus pitävät alueen pienialaiset jäkäliköt pääosin voimakkaasti kuluneina.

Useita syitä jäkälälaidunten heikkenemiseen

Tehtyjen tilastoanalyysien perusteella jäkälälaidunten koealojen jäkäläbiomassat tutkituissa paliskunnissa pienenivät vuodenaikaisen laidunkierron puuttuessa ja pitkäaikaiset porotiheyksien kasvaessa jäkäliköillä. Metsätalouden vaikutusten osalta hakkuualueiden, taimikoiden ja nuorien metsien koealoilla oli vähemmän jäkälää kuin varttuneiden ja vanhojen metsien koealoilla. Jäkälämäärien havaittiin pienenevän koealoilla myös silloin kun varttuneiden ja vanhojen metsien määrät (luppolaitumet) vähenivät paliskunnissa (kuva 6). Aikaisempien tutkimusten perusteella myös maankäytön laajeneminen paliskunnissa ja todennäköisesti myös ilmastonmuutoksen aiheuttamat ekosysteemimuutokset heikentävät osaltaan jäkälälaidunten kuntoa ja aikaansaavat kasvilajimuutoksia jäkäliköillä. Eri alueilla eri tekijöiden vaikutus kuitenkin vaihtelee.

Kuva 6. Eri muuttujien vaikutukset koealoilla mitattuihin jäkäläbiomassan keskiarvoestimaatteihin.

Laidunympäristön turvaamisen oltava kokonaisvaltaista

Epäedulliset muutokset porojen laidunympäristössä ovat vähitellen muuttaneet poronhoitoa ja lisänneet samalla myös porojen talviaikaisen lisäruokinnan ja tarhauksen tarvetta. Laidunten vähenemisestä, heikkenemisestä ja pirstoutumisesta aiheutuu myös ristiriitoja ja ongelmia poronhoidon sekä muiden elinkeinojen ja intressiryhmien välille. On ilmeistä, että talvilaidunten nykytilan ja käytettävyyden parantamiseksi tarvittaisiin poronhoitoalueen eri osiin parhaiten soveltuvia kokonaisvaltaisia, pitkäkestoisia laidunten hoitosuunnitelmia.

Poronhoidossa paliskuntien vuodenaikaisten laidunkiertojärjestelmien kehittämisen ja poromäärien säätelyn tarpeet ja mahdollisuudet tulisi huomioida. Suojelualueiden ulkopuolella olevien poronhoidolle tärkeiden luonnontilaisten vanhojen metsien alueiden säästäminen tai varovainen käsittely säästäisi poronhoidolle tärkeitä laidunalueita. Laidunmetsiin parhaiten soveltuvien, metsän peitteisyyttä ja monipuolista ikärakennetta ylläpitävien jatkuvan kasvatuksen menetelmien kehittäminen ja laaja-alaisempi käyttöönotto todennäköisesti parantaisi vähitellen laajemmin laidunmetsien laatua talvilaitumina. Maankäytön suunnittelussa rauhallisten laidunalueiden säästäminen mahdollisimman vähällä uudella maankäytöllä turvaisi poronhoidolle suotuisan talvilaidunympäristön säilymistä.

Kiitokset

Kiitämme laiduninventoinnin vaativiin kenttätöihin sekä paikkatietoaineistojen käsittelyyn ja aineistojen tallennukseen osallistuneita lukuisia Lukessa ja Sykessä työskennelleitä henkilöitä. Inventointi on saanut maa- ja metsätalousministeriöltä osittaisen Makera-rahoituksen, josta ministeriölle kiitokset. Hankkeen ohjausryhmälle myös parhaat kiitokset.

Laiduninventoinnin julkaisu: Kumpula, J., Siitari, J., Siitari, S., Kurkilahti, M., Heikkinen, J. & Oinonen, K. 2019. Poronhoitoalueen talvilaitumet vuosien 2016–2018 laiduninventoinnissa - Talvilaidunten tilan muutokset ja muutosten syyt. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 33/2019, Luonnonvarakeskus, Helsinki 2019. 86 sivua. (https://jukuri.luke.fi/handle/10024/544124)

Lue lisää

PORONHOITOA NYT JA TULEVAISUUDESSA

Inka-Maria ja Nelli-porokoira

Inka-Marian suunnitelmissa on opiskella lähivuosina poronhoitajaksi. Tulevaisuus ei ole kuitenkaan täysin sinetöity.
– Peruskoulun jälkeen aion mennä lukioon ja sen jälkeen kenties hakea porotalouslinjalle Inariin. Tällä hetkellä innostus poronhoitoon on kova, mutta katsotaan sitten (Inka-Maria Vuolo, 14 vuotta. Ylitornion Raanujärvi, Palojärven paliskunta).

--- Teksti: Timo Rehtonen, Kuva: Porokello/Eliisa Lintula ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 5/2019.
Voit ostaa lehden www.lehtiluukku.fi/lehdet/poromies/05-2019/226274.html 

Jouni-isä muistuttaa opiskelun tärkeydestä.
– Se on selvää, että kouluja kannattaa käydä, koska porotöiden lisäksi täytyy olla jokin muukin ammatti. Kaikki munat eivät saa olla samassa korissa, koska näillä seuduilla ei pelkällä poronhoidolla pärjää, toteaa Jouni Vuolo, poromies jo useammassa sukupolvessa.

Vuolon suvun perinteisiin kuuluu, että suvun uudet tulokkaat saavat ensimmäiset poronsa varhaisessa vaiheessa. Jouni sai poromerkin kaksivuotiaana, Inka-Maria jo alle vuoden ikäisenä.

Kyykytyksestä lempeämpään vallankäyttöön

Vuonna 1963 syntynyt Jouni kuljetti jo ennen kouluikää postia Raanujärven maastoissa itse opettamallaan ajoporolla.
– Silloinhan ei vielä käytetty moottorikelkkaa, eli suksilla ja jalkaisin liikuttiin. Kauhea innostus oli porotöihin. Kaikkea muutakin tässä on tullut myöhemmin touhuttua, mutta porot ovat olleet mukana koko ajan.

Jounin lapsuudessa työnjohto poroaidalla koostui pääasiassa vanhoista miehistä.
– Asiat tehtiin perinteiden mukaisesti. Aika kovaa koulua käytiin silloin, kyllä nuoria kyykytettiin välillä tarpeettomastikin, hän muistelee ja arvioi vallankäytön olevan nykyään lempeämpää.
– Tietenkin päätöksiä tekevät edelleenkin kokeneimmat. Lapset ja nuoret ovat ensin vain mukana ja sitten pikku hiljaa pääsevät töihin käsiksi. – Kysymys on turvallisuudesta. Me nuoremmat olemme aluksi mukana vasanleikossa, jossa ei tarvita niin paljon voimaa ja taitoa kuin kirnussa, Inka-Maria toteaa.

Kesäaika vasanmerkintöineen on nuorison oppiaikaa.
– Pieniä poroja käsitellessä ei synny vaaran paikkoja niin kuin kirnussa. Ja onhan se vallan hauskaa nuorisolle, kun saa yöt valvoa porukassa. Siitä kun oppii tykkäämään, niin se menee veriin. Heistä on sitä paitsi todella paljon apua, Jouni sanoo.

Poronhoito kiinnostaa kavereitakin

Inka-Maria Vuolon kotiseudulla on muitakin nuoria, jotka ovat kiinnostuneita poronhoidosta. Lisäksi kaveripiiri on kasvanut muun muassa Nuoret vieropalkisilla -tapahtumassa.
– Osallistuin kesällä siihen eka kertaa. Siellä tapasi pohjoisen nuoria ja näki muitakin, jotka suunnittelevat poronhoitajiksi alkamista. Oli myös mielenkiintoista kuulla, kuinka muualla hoidetaan poroja, Inka-Maria sanoo.

– Ja käydäänhän me vuoden mittaan useissa porokilpailuissa, joissa tapaamme muuta poroperhettä, Jouni Vuolo muistuttaa.
– Tällä hetkellä käymme vain katsomassa kisoja, mutta lähiaikojen tavoitteena on myös osallistua kisoihin, kunhan saamme koulutettua tarpeeksi hyvän kilpaporon, hän lisää.

Inka-Marian arkea voi seurata Porokellon some-kanavissa. Hän kertoo kuulumisistaan Poromiehen matkassa -sarjassa. Porokello on matkapuhelinsovellus, jolla varoitetaan tien päällä liikkuvista poroista.

Lue lisää

PORONHOITOA KOKO ELÄMÄ

Pirita Riitu-koirastaan: Hankin Riitun (kennelnimeltään Suopunkitytön Vilunki) samaan aikaan kuin porot. Se on semmoinen kaveri, että jos joskus harmittaa lähteä töihin, niin sen innostus tarttuu ja huolet häviävät. Kun se näkee, että laitan työvaatteet päälle, se on saman tien ulko-ovella. Naapurustoon on tullut viime aikoina muutamia porokoiria. Toivoisin, että työssä käytettävät koirat palaisivat tähän kulttuuriin, niitä kun ei juuri ollut yhdessä vaiheessa. Ne ovat taitavia koiria ja hyviä kavereita.

Pirita Hattukangas sai ensimmäisen poronsa syntymänsä yhteydessä. Nyt, juuri kolmekymmentä vuotta täytettyään, hänellä on takanaan jo pitkä kokemus poronhoidosta (Pirita Hattukangas, 30 vuotta. Rovaniemen Meltaus, Poikajärven paliskunta).

--- Teksti: Timo Rehtonen, Kuva: Pirita Hattukankaan kotialbumi ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 5/2019.
Voit ostaa lehden www.lehtiluukku.fi/lehdet/poromies/05-2019/226274.html 

Leikistä se alkoi.
– Iskän matkaan piti päästä erotuksiin ja heinänhakureissuille ihan jo pikku penikkana. Leikkikavereina porohommissa oli sisko ja saman ikäisiä serkkuja. Kotiaidassa oli myös nimikkoporoja – ne olivat semmoisia kesykköjä, jotka tulivat syömään kädestä. Siitä se kiinnostus alaan varmaan lähti, kun sai kulkea matkassa, hän arvioi uravalintansa lähtökohtia.

Vaikka Piritalle oli jollakin tasolla alusta saakka selvää, että poronhoito tulisi olemaan hänen ammattinsa ja elämäntapansa, oli rinnalle löydettävä muitakin osaamisalueita. Peruskoulun jälkeen hän opiskeli itsensä ensin matkailutyöntekijäksi, sitten lihanleikkaajaksi. Vasta näiden koulutusten jälkeen oli vuorossa porotalouden ammattitutkinto.
– Yritin löytää muita ammatteja poronhoidon rinnalle, koska on vaikeaa saada täysi elanto poronhoidosta. Matkailu ja lihanjalostus tuntuivat sopivilta rinnakkaisammateilta, jotta pystyisin sovittamaan aikataulut yhteen eri töiden kesken.

Aikataulutus poronhoidon ehdoilla

Porotalouslinjan viimeisenä vuonna Pirita teki opinnäytetyönsä nuoren elinkeinoharjoittajan aloitustuen hakemisesta samalla hakien itsekin tukea. Porokarjansa hän osti perheen ulkopuolelta isän jatkaessa omien porojensa kanssa työskentelyä entiseen tapaan.
– Aloitustuen hakemisessa oli oma hommansa, siihen sai varata aikaa. Minulla oli sikäli hyvä tilanne, että tiesin mistä hankin porot. Iskällä on omat porot ja minulla omat, mutta edelleen työskentelemme yhdessä. Yhteistyö sujuu hyvin, vaikka välillä, ilmeisesti samantyyppisestä luonteesta johtuen, meillä on välillä pieniä mielipide-eroja, Pirita nauraa.

Muita vakinaisia työpaikkoja hän ei ole hakenutkaan, koska porotyöt vievät kalenterivuodesta oman osansa. Pätkätöitä on löytynyt matkailu- ja lihanjalostusalalla sekä postissa ja kaupassa.

Asenteet ovat muuttuneet

Vielä 15 vuotta sitten porotöitä tekevään teini-ikäiseen tyttöön saatettiin suhtautua ihmetellen.
– Silloin vanhempi väki, joka nyt on jäänyt jo pois, saattoi epäillä nuoren tytön kykyä pärjätä näissä hommissa. Mutta työhön pääsi hyvin mukaan, etenkin vasojen merkkauksessa. Erotuksissa poroja vedettiin aina kaverin kanssa. Työhön on kasvanut vuosien myötä, ja sittemmin suhtautuminen on ollut myönteistä. Voi oikeastaan sanoa, että enää sillä ei ole väliä, onko työssä nainen vai mies.

Pirita tervehtii ilolla nuoria naisia, jotka suunnittelevat poronhoitajan uraa.
– Meidänkin palkisessa on lupaavia nuoria naisia tulossa. He ovat paljon töissä matkassa ja toivottavasti myös tulevaisuudessa jatkavat tällä alalla.

Pirita tuntee myös muiden paliskuntien nuoria kollegoita. Kouluaikana hän tutustui näihin muun muassa vuosittaisessa, eri paikkakunnilla järjestettävässä Nuoret vieropalkisilla -tapahtumassa. Myös Poroparlamentissa tapaa eri paliskuntien väkeä.
– Ihan hyvin on tuttavapiiri kasvanut ympäri poronhoitoaluetta. On mielenkiintoista kuulla, miten työnkuva eroaa eri puolilla Lappia. Meillä esimerkiksi on paljon metsää ja vähän aukeita, kun taas toisella palkisella voi olla ihan päinvastainen tilanne.

Valoisin mielin tulevaisuuteen, vaikka…

Pirita Hattukangas toivoo, että poronhoitoalalle tulisi jatkossakin nuoria, jolloin elinkeino saataisiin pidettyä voimissaan.
– Siihen vaikuttaa se, kuinka vanhat ikäluokat luopuvat poronhoidosta. Eloporotuen yläikärajan poistuminen on yksi ongelmallinen asia, mutta vielä merkittävämpää on se, että jos eläkeikää nostetaan, alalta ajoissa luopuminen vähenee entisestään.

Myös ihmisten tietämättömyydelle poronhoidon arkipäivästä pitäisi tehdä jotain.
– Kun lukee ja kuulee kommentteja, huomaa, että poroelinkeinosta ei tiedetä tarpeeksi. Väitetään, että korvausten toivossa ajamme tahallaan porot tienvarsille, jotta ne jäisivät auton alle. Puhutaan, kuinka helposti saamme rahaa. Tietoutta tästä työstä pitäisi pystyä lisäämään maailmalla, Suomessa ja jopa lähipiirissä.

Hän korostaa sanaa elämäntapa.
– Elämä menee poronhoidon ehdoilla, jolloin työnteossa ei lasketa tunteja eikä päiviä. Kavereillekin olen sanonut, että minua ei luultavasti syksyllä paljon näe, koska teen silloin porojen kanssa pitkää päivää. Että tulen kahvistelemaan sitten talvella.
Poronhoitajan täytyy asua lähellä porojaan. Rovaniemen kaupungista 50 kilometrin päässä sijaitsevassa Meltauksessa eletään täyttä maaseudun elämää, johon sisältyvät oman auton omistaminen ja yleisten palvelujen jatkuva väheneminen.
– Autoilun kasvavien kustannusten ja palvelujen heikkenemisen myötä tuntuu, että elämä maaseudulla on tarkoitus hävittää. Jos halutaan pitää syrjäseudut elävinä, pitäisi miettiä mitä se vaatii, Pirita Hattukangas toteaa.
– Teen tällä hetkellä työtä josta tykkään, joten sikäli asiat ovat hienosti. Kaikesta huolimatta suhtaudun tulevaisuuteen positiivisin mielin.

Lue lisää

NUORIA NAISIA JA VANHOJA MIEHIÄ

Poronomistajien ikärakenteen kehityksessä on kaksi puolta. Poronomistajissa on yhä enemmän nuoria - etenkin nuoria naisia. Vaarana on kuitenkin uusi ukkoutuminen eläinkohtaisen tuen yläikärajan poistumisen seurauksena.
--- Teksti: Timo Rehtonen. Taulukko: Paliskuntain yhdistys --

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 5/2019.
Voit ostaa lehden www.lehtiluukku.fi/lehdet/poromies/05-2019/226274.html

Yleisesti ottaen poronomistajien määrä on tasaisesti pienentynyt viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Alalta poistujat ovat olleet pääasiassa miehiä, kun taas naisten osuus on pysynyt koko ajan suurin piirtein samana.

Tällä hetkellä poronomistajien joukossa on kaikenikäisiä, mutta näin ei ole ollut aina. Merkittävin muutos on ollut nuorten naisten mukaantulo alalle. Vielä vuosina 1995–1996 poronomistajatilastoissa ei näkynyt alle 17-vuotiaita naisia lainkaan, mutta jo vuosina 2005–2006 heitä oli lähes yhtä paljon kuin samanikäisiä miehiä. Tänä päivänä ilmiö näkyy esimerkiksi porotalouden aloitustuen hakijoiden määrässä. Paliskuntain yhdistyksen toiminnanjohtaja Anne Ollilla pitää muutosta merkittävänä.
– Kyse on isosta asiasta, jota emme ole juurikaan osanneet edes hahmottaa aikaisemmin. On nähtävissä, että tilanne on tasoittunut niin sukupolvien että sukupuolten välillä. Olisi erittäin mielenkiintoista tietää, mitkä seikat ovat muutosten takana, joten tässä olisikin jollekin taholle mielenkiintoinen tutkimusaihe tarjolla.

Ilman tutkimustietoa asiaa voidaan vain spekuloida. On selvää, että jonkinlainen kulttuurillinen muutos on tapahtunut poronhoitajien keskuudessa 2000-luvun alussa, kun yhä useampi tyttölapsi on merkitty poronomistajaksi.
– Perheiden ja sukujen välistä liikettähän porojen omistajuuden vaihtuminen pääasiassa on. Ehkä ajattelutapa on muuttunut. Voisi ajatella, että yhteiskunnallinen muutos sukupuolirooleissa heijastuu myös tässä – poronhoito ei ole muusta maailmasta irrallaan. Sukupuolien väliseen tasa-arvoon liittyvä keskustelu on yltänyt tännekin, eikä ole enää niin väliä, onko työn jatkaja tyttö vai poika, Ollila pohtii.

Paliskuntain yhdistyksellä on rekisterissään kaikki Suomen poronomistajat. Näistä tiedoista erilaisia näkökulmia ja vertailuja kaavioiksi muokkaava porotalousneuvoja Anna-Leena Jänkälä muistaa takavuosilta erään poromiehen lausuneen, että ’ei tyttärille kannata poroja antaa, kun ne lähtevät lopulta kuitenkin miehen mukana muualle’.
– Noista ajoista naisen rooli poronhoidossa on varmasti muuttunut. Aikaisempi kahvinkeittäjä on alkanut tarttumaan yhä enemmän poroa sarvista, hän kiteyttää.

Kuva: Marja Anttonen

Molemmat naiset korostavat sitä, että alueelliset erot sukupolven vaihdoksiin ja naisiin suhtautumisesta voivat olla suuriakin. Pohjoisen saamelaissukujen perinteet ja asenteet eivät varmastikaan ole täysin samanlaisia kuin esimerkiksi Kuusamon poronhoitosukujen. Näitäkin eroja voisi Ollilan peräänkuuluttama tutkimus selvittää.

Ukkoutuminen uhkaa sukupolvenvaihdosta

Eläinkohtaisen tuen yläikäraja oli vuoteen 2014 asti 65 vuotta. EU:n lainsäädännön mukaan rajoitus katsottiin kuitenkin ikäsyrjinnäksi. Ikärajasta luopumisen seurauksena eläkeikäisten, lähinnä miesten, osuus poronhoitajissa on kasvanut vuoden 2014 jälkeen 150 henkilöllä. Paliskuntain yhdistyksessä ollaan tästä kehityksestä huolestuneita.
– Vastustimme ikärajan poistoa, koska nuoremmathan eivät voi työtä jatkaa, jos vanhemmat eivät osaa työstä luopua. Viestimme onkin, että siirtäkää papat poronne nuoremmille, Anne Ollila sanoo.

Lue lisää

PORO TUO ESILLE SUOMALAISUUTTA, RESTAURANT ATRIO, BRYSSEL

Ravintola Atrion liikeidea, italialaisen ja suomalaisen keittiön yhdistäminen, on maailmanlaajuisestikin ajateltuna ainutlaatuinen. Atrion toimintaperiaatteen voi ajatella kulminoituvan annokseen, joka sisältää risottoa, suomalaisia metsäsieniä ja kylmäsavuporoa.
– Koska konseptimme on suomalais-italialainen yhdistelykeittiö, poro on elementti, joka tuo erinomaisesti esille suomalaisuutta, sanoo Atriossa kokkina työskentelevä Jouni Koskinen.
--- Teksti: Timo Rehtonen, Kuvat: ravintola Atrio ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 4/2019.
Voit ostaa lehden
https://www.lehtiluukku.fi/lehdet/poromies/04-2019/222677.html

Atrion on perustanut vuonna 2017 italialaiskokki Pino yhdessä suomalaisten Samin ja Henrin kanssa. Kolmikkoon viittaa ravintolan nimikin, A Trio. Perusajatuksena on, että ’täysi vatsa täynnä hyvää ruokaa johtaa parempiin päätöksiin, parempaan ystävyyteen ja parempaan ihmisyyteen’. Taustalla on siis ripaus maailmanparantamista, joka on ihan paikallaan – sijaitseehan ravintola Brysselin keskustassa, aivan Euroopan komission naapurissa.

Restaurant Atrio sijaitsee Brysselin keskustassa, aivan Euroopan komission naapurissa.

Jouni Koskinen tuli alun perin Atrioon sen avajaisten aikaan kokkiharjoittelijaksi, mutta tätä nykyä hän on kokkipestinsä lisäksi myös yksi ravintolan omistajista. Atrion terassilla Koskinen valmistaa muun muassa suomalaisittain lämminsavulohta, joka on ravintolan kärkituote. Muita merkittäviä Suomesta tuotavia raaka-aineita ovat muun muassa poronliha, sienet ja marjat.
– Kun Pino valmistaa ruokapöytään Napolin seudun herkkuja, minun vastaukseni on perinteinen, suomalainen mustikkapiirakka, Koskinen naurahtaa.

Suomalaiset raaka-aineet lentävät ilmojen halki Helsingistä Brysseliin säännöllisesti.
– Suomessa meille poronlihaa toimittavat muun muassa Kuusamon lihatuote ja Rönkä. Lihan saatavuudessa ei ole ollut missään vaiheessa ongelmia.

Suomalainen poronfilee maistui erinomaiselle Brysselissäkin, Kuva Anne Ollila.

Ravintola Atrion poroannoksiin käytetään tällä hetkellä ulkofileetä ja kylmäsavupaistia.
– Ulkofileetä tarjotaan varsin perinteisesti paahdettujen juureksien ja punaviinikastikkeen kanssa. Kastike on tehty Pinon veljen tuottamasta italialaisesta punaviinistä. Kylmäsavupaistia meillä on tarjolla cocktail-paloissa ja juuri tuossa sienirisotossa, jossa se on yhtenä tärkeänä osana. Risotto on yksi suosituimmista ruokalajeistamme.

Ruokalistaan tehdään päivityksiä useita kertoja vuodessa, jotta vakioasiakkaat voivat kokea uusia makuja. Mutta hyväähän ei kannata vaihtaa, joten ulkofilee ja sienirisotto pysyvät näillä näkymin listalla tulevaisuudessakin. – Totta kai kehittelemme ja testaamme uusia ideoita, mutta ainakin toistaiseksi listalla ovat juuri nämä kaksi poronlihatuotetta.

Koskinen kertoo, että hän on kuullut asiakkailta porosta pelkkää hyvää.
– Sitä pidetään herkullisena, laadukkaana ja puhtaana ruokana. Ja ne, jotka eivät ole sitä ennen maistaneet, kokevat sen myös eksoottiseksi.

Linkki: Restaurant Atrio

Lue lisää