PETOJEN LISÄRUOKINTA LISÄÄ PETOJA

Metsäpeurahirvas

Haaskakuvauspaikoilla käytetään vuosittain kymmeniä tuhansia kiloja maatalouden sivutuotteita. Tutkijan mukaan tämä ei voi olla vaikuttamatta petokannan kehitykseen. Poroja paremmin petoja sietävän metsäpeuran kanta on romahtanut perinteisellä asuinalueellaan itärajan tuntumassa.

--- Teksti: Timo Rehtonen. Kuva: Milla Niemi.

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 2/2020.

– On aika iso todistustaakka sillä, joka väittää, että nykyisellä, massiivisella lisäruokinnalla ei olisi vaikutusta. Ihan ekologisten perussääntöjen mukaan voidaan ajatella, että lisäruokinta kasvattaa suurpetokantaa. Kysymys ei ole pienestä asiasta, sanoo tutkija Antti Paasivaara, jonka asiantuntemusalueena Lukessa on metsäpeuran kannanseuranta ja sitä tukeva tutkimus.

Metsäpeuran kantaa seuratessa on havaittu, että haaskanpitopaikkojen keskittymässä, itärajan tuntumassa, alueen alkuperäinen metsäpeurakanta on romahtanut.
– Metsäpeuroille perustetuilla luonnonsuojelualueilla ei juurikaan enää ole metsäpeuroja. Tämä kehitys on tapahtunut viimeisen parinkymmen vuoden aikana samaan aikaan kun haaskaruokintapaikkoja on ollut suojelualueiden ympärillä.

Muut metsäpeuran kantaan vaikuttavat tekijät eivät ole muuttuneet kymmenen vuoden aikana. Esimerkiksi metsätaloutta ei voi pitää välittömänä syynä kannan romahtamiseen.

– Suojelualueillahan ei tehdä metsänhoidollisia toimenpiteitä. Ja jos metsätaloudella olisi jotakin vaikutusta metsäpeurakantaan, silloin itärajan metsätaloustoimien olisi pitänyt olla paljon massiivisempia kuin lännempänä, mutta näin ei ole.

Metsäpeura on muuttanut pois alkukodistaan

Metsäpeuraa on seurattu tehostetusti MetsäpeuraLife -hankkeessa. Pantapeuroihin, lentolaskentaan ja vasatuotosta kertovaan laumarakennelaskentaan pohjautuva tutkimushanke on kesken, mutta jo tässä vaiheessa voidaan olla varmoja siitä, että metsäpeuraa ei enää ole siellä, missä sille löytyisi parhaiten sopivia elinympäristöjä.
– Olemme mallintaneet metsäpeuran elinympäristövalintaa pantapeura-aineiston perusteella. Sen mukaan Kainuussa, itärajan tuntumassa on Suomessa eniten metsäpeuralle sopivia elinympäristöjä. Jos predaatio (petojen vaikutus) olisi alhaisempaa, voisi olettaa, että näillä alueilla olisi enemmän metsäpeuroja. Tähän mennessä tehtyjen analyysien perusteella voidaan sanoa, että itärajan tuntumassa vasoja tuhoutuu suuremmalla riskillä kuin lännempänä, Paasivaara sanoo.

Olennaista on selvittää, millaisella haaskojen määrällä on vaikutusta petokantaan ja kuinka laajalle alueelle haaskanpito vaikuttaa.
 – Ensinnäkin haaskat voivat kerätä petoja pienelle alueelle, toisaalta ne saattavat kasvattaa petojen poikastuottoa. Käytännössä haaskaruokinta voi kasvattaa suurpetokannan suuremmaksi kuin mitä paikallinen peura- ja hirvikanta pystyy elättämään.

Antti Paasivaara on kiinnittänyt huomiota myös haaskanpitoalueiden vakaaseen susikantaan.
– On hankalaa erottaa haaskavaikutusta ja itärajan vaikutusta toisistaan muuten kuin esimerkiksi vertailemalla Kainuun ja Pohjois-Karjalan susireviirien määriä ja pysyvyyttä, eli vakautta. Kainuun itäraja näyttäisi olevan susikannalle silmiinpistävän vakaa ja yksi tekijä voi olla se, että ne saavat ravintoa haaskoista ja pysyvät näillä haaska-alueilla.

Metsäpeura sietää petoja poroa paremmin

Paasivaaran mukaan metsäpeura sietää petoja paremmin kuin poro.
– Yksittäinen suurpeto ei saa läheskään sellaista vaikutusta aikaiseksi peurakarjassa kuin porokarjassa. Peurat vaihtavat paikkaa herkemmin kuin porot ja ne vasovat hajallaan laajalla alueella.

Silloin kun metsäpeurakannan vaihtelut eivät enää vaikuta suurpetokantaan, voidaan puhua perinteisen peto-saalis -suhteen loppumisesta.
– Siellä missä predaatio on ylitse saaliseläimen kestokyvyn, saaliseläimen kanta romahtaa. Ja näin on ilmeisesti käynyt itärajalla ja erityisesti metsäpeuran suojelualueilla. Metsäpeura elää ja lisääntyy nyt siellä, missä suurpetokanta on luonnonmukaisempi kuin itärajan tuntumassa.

Voidaan todeta, että Kainuun metsäpeuralla on käynyt huono tuuri.
– On onneton yhteensattuma, että suurpetojen katseluturismi sattui sijoittumaan metsäpeurojen alkukotiin. Tavallaan on huonoa onnea, että kävi näin, koska olisihan turismi voinut syntyä vaihtoehtoisesti Pohjois-Karjalaan, jossa peurakanta on ollut perinteisesti paljon pienempi ja liikkuvaisempi.

Tutkimusta tulossa

Paasivaara on virittelemässä riistaeläinten ruokintaan liittyvää tutkimushanketta, jossa on tarkoitus tutkia myös haaskojen vaikutuksia suurpetoihin ja niiden saaliseläimiin.
– Se on kuitenkin vasta kehittelyasteella. Tämän nykyisen MetsäpeuraLife -hankkeen tuloksia aiomme julkaista lähivuosina. Tuloksista tulee esille, mitkä tekijät vaikuttavat metsäpeurakantaan. Haaskan vaikutus on siellä yhtenä tekijänä.

Lue lisää

JUHA KUJALA: 'HAASKAKUVAUKSEN VOISI KIELTÄÄ KOKONAAN’

Oivangin paliskunnan poroisäntä Juha Kujala suhtautuu hyvin kriittisesti haaskakuvaustoimintaan.
– On selvää, että se tulisi kieltää poronhoitoalueella, mutta lähtisin jopa siitä, että sen voisi kieltää koko maassa, hän sanoo.

--- Teksti: Timo Rehtonen. Kuva: Jenni Kujala. Kaavio: Paliskuntain yhdistys ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 2/2020.

Kujala toteaa, että porotalous ja luonnottoman suuret petokeskittymät eivät kerta kaikkiaan sovi samalle alueelle. Kuusamon alueella ilmoitettiin viime vuonna olevan 31 haaskaruokintapaikkaa.
– Petokeskittymien vuoksi on menetetty isoja laidunalueita itärajan pinnasta. Ja niilläkin alueilla mitä on jäänyt, menetetään ensin vasat ja sitten aikuiset porot pedoille. Poronhoidossa yritetään elää lihantuotannolla, joten jos palkka häviää petojen suihin, ei se paljon naurata, Juha Kujala sanoo

Väsymys, tulojen väheneminen ja syyllistäminen ovat poronhoitajien arkipäivää

Kujala kertoo esimerkin vääristyneestä tilanteesta.
– Kun poro pakenee petoa, se hakeutuu aukioille. Vaikka koirien kanssa ajetaan porot takaisin metsiin, parin tunnin päästä ne palaavat. Porojen oleilu pelloilla katsotaan helposti poronhoitajien syyksi, vaikka syyt ovat syvemmällä.

Suuri petomäärä on Kujalan mukaan poronhoitajille myös merkittävä työturvallisuusriski.
– Esimerkiksi viime kesänä karhujen kanssa kohtaamisia tapahtui todella paljon. Kun karhut seuraavat mönkijää ja tulevat katsomaan aidanpystytystä vasanmerkkuutöissä, on harkittava sitäkin, että alamme kantaa asetta mukana jatkuvasti.

Yleiset vaaratilanteet uhkana

Luken erikoistutkija Jouko Kumpula arvioi, että kun karhunmetsästystä on harjoitettu Pohjois-Euroopassa vuosituhansia, karhusta on tullut pitkällä aikavälillä ihmisarka. Haaskaruokinta voi kuitenkin muuttaa karhuyksilön käyttäytymistä jo lyhyellä aikavälillä.

Oivangin paliskunnan poroisäntä Juha Kujala on nähnyt nämä merkit Kuusamon alueella.
– Karhujen on nähty kaivelevan roskiksia piha-alueilla. Viime kesänä karhu pahoinpiteli auton Kuntivaaran alueella, jossa syksyllä kaadettiin 11 karhua.

Myös huolestuneet kansalaiset ovat ottaneet yhteyttä Kujalaan.
– Kauhunsekaisia tunteita olivat kuulemma kokeneet ne telttailijat, jotka olivat Karhunkierroksella yöpyessään heränneet karhun liikkumiseen telttansa ulkopuolella. Onneksi siinä tilanteessa ei tapahtunut sen kummempaa, mutta viimeistään nyt kaikkien pitäisi tajuta, että nämä ihmisiin tottuneet karhut voivat aiheuttaa henkilövahinkojakin.

Pentueet isontuneet

Oivangin paliskunnassa on arvioitu karhukannan kokoa.
– Keräsimme viime kesänä ja syksynä pentuehavaintoja. Luken laskentakaavan mukaan täällä liikkui silloin parisataa karhuyksilöä. Tähän tietoon perustuen haimme lisää karhunkaatolupia, mutta niitä ei saatu, koska ministeriö ei ehtinyt enää samana syksynä niitä käsittelemään.

Havaintojen mukaan Kuusamon karhukanta voi paksusti.
– Nykyään on enemmän sääntö kuin poikkeus, että karhupentueeseen kuuluu kolmesta neljään pentua aikaisemman yhden tai kahden sijaan. Ruokinnan ollessa kunnossa karhu myös lisääntyy tehokkaasti, Kujala sanoo.

Pikaisia toimia ja vastuunkantoa kaivataan

Juha Kujala pitää siitä, että haaskaruokinnan kielteisistä vaikutuksista on alettu puhua viime vuosina yhä enemmän, mutta toteaa samalla toimenpiteiden tilanteen parantamiseksi olleen olemattomia.
– Esimerkiksi aiheeseen perehtyvät tutkimukset ovat tietysti tärkeitä, mutta niiden tulokset ovat selvillä vasta useiden vuosien kuluttua. Tässä tilanteessa tarvittaisiin ripeitä toimia. Haaskakuvaukset tulisi kieltää ainakin poronhoitoalueella, ellei jopa kokonaan. Myös kuvausyrittäjien toivoisin miettivän, voisivatko he tehdä jotakin tilanteen parantamiseksi.

Lue lisää

HAASKAKUVAUS VAIKUTTAA LÄHIYMPÄRISTÖÖNSÄ MONELLA TAVALLA

Erävalvoja Jani Suua arvioi, että Ruokavirastolle ilmoitetuista haaskanpitopaikoista on edelleen noin puolet käytössä. Haaskakuvauspaikat ovat keskittyneet itärajalle, kun taas sisämaassa sijaitsevat haaskat on perustettu pääosin pienpetojen pyyntiä varten.
– Arvioisin, että kun noista on ehkä puolet käytössä, vastapainoksi haaskoja pidetään paikoissa, joita ei ole ilmoitettu. Näin ollen haaskapaikkoja saattaa olla jopa enemmän kuin kartassa näkyy. Kyläkuntien ketunpyytäjillä on melkein kaikilla jonkinlainen pieni haaska. Ne eivät kuitenkaan vedä karhuja puoleensa, varsinkaan sisämaassa, missä karhukanta ei ole niin tiheä kuin rajan pinnassa. Niitä viritelläänkin vasta loka-marraskuussa, lumien alla, joten en näkisi niillä olevan vaikutusta poronhoitoon tai karhujen houkutteluun. (Kartassa ovat ne ruokintapaikat, jotka ovat aineistotiedon irrotushetkellä olleet aktiivisia vuonna 2019. On mahdollista, että joku ruokintapaikka on suljettu loppukesällä 2019. Haaskakuvauspaikkojen käyttötarkoitus ei ilmennyt aineistosta.)

Petokannat vahvistuvat, porot välttelevät perinteisiä laidunalueitaan, ihmisiin tottuneet karhut aiheuttavat vaaratilanteita… Väitteitä, joiden vahvistamiseksi tai kaatamiseksi tarvittaisiin tutkittua tietoa. Sitäkin on tulossa, mutta ei aivan heti.

--- Teksti: Timo Rehtonen. Kartta: Paliskuntain yhdistys ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 2/2020.

Paliskuntain yhdistys on esittänyt maa- ja metsätalousministeriölle jo vuonna 2001, että suurpetohaaskat tulisi kieltää poronhoitoalueella. Paliskuntain yhdistyksen mukaan kuvaustoiminnasta aiheutuu merkittäviä taloudellisia tappioita porotaloudelle petokantojen kasvaessa ja keskittyessä tietyille alueille. Näillä alueilla poronhoidosta on tullut myös vaarallisempaa, koska ruokinnan yhteydessä ihmiseen tottuneet karhut eivät enää käyttäydy aikaisemmin totutulla tavalla. Karhujen tiedetään juosseen mönkijöiden perässä, runnelleen autoja ja vierailleen asutusalueilla.

Haaskakuvausten vaikutuksesta petojen käyttäytymiseen ja poronhoitoon on vain vähän tutkittua tietoa. Kun tutkimustietoa ei juuri ole, kokonaisuutta voi yrittää ymmärtää vain havaintojen perusteella.
– Tutkimustiedon toistaiseksi puuttuessa myös eri tahoilla asiasta kertyneet kokemukset, havainnot ja näkemykset on hyvä ottaa huomioon arvioitaessa haaskakuvauksen todennäköisiä vaikutuksia, toteaa Luken erikoistutkija Jouko Kumpula.

Haaskakuvauksen vaikutuksista puhutaan aikaisempaa enemmän

Kumpulan mukaan on selvää, että haaskaruokintapaikat vaikuttavat petojen liikkumiseen ja kerääntymiseen niiden ympäristöön.
– Porojen vasonta-aikana karhu saalistaa myös poronvasoja ravinnokseen ja haaskaruokintapaikan läheisyydessä vasojen joutuminen saaliiksi todennäköisesti kasvaa, koska karhuja liikkuu silloin paljon pienellä alueella. Tästä syystä porot myös alkavat välttää haaskaruokintapaikkojen ympäristöä.

Hän arvioi myös, että karhuista voi tietyissä tilanteissa olla todellista vaaraa ihmiselle.
– En kummastele lainkaan sitä, että karhujen väitetään huomanneen ihmisen läsnäolon ja ruoansaannin välisen yhteyden. Karhujen ihmisarkuuden vähentyessä myös vaaratilanteita voi syntyä.

Keskustelu haaskakuvauspaikkojen vaikutuksesta ympäristöönsä on lisääntynyt viime aikoina eri viranomaisten keskuudessa ja välillä. Juuri Kumpulankin mainitsemiin kuvauskarhujen vaikutuksiin liittyen julkaisi Tukes viime syksynä tiedotteen otsikolla ’Suurpetojen haaskakuvauspalveluista voi aiheutua vaaraa lähiympäristöön’. Tukesista todetaan, että ’suurpetojen haaskakuvauspalveluista aiheutuvat riskit kohdistuvat etupäässä alueen asukkaisiin, mökkiläisiin tai retkeilijöihin ja muihin luonnossa liikkuviin. Riski kasvaa, kun petotiheys lisääntyy ja pedot tottuvat ihmisiin. Sen sijaan haaskakuvauspalvelun asiakkaille toiminnasta aiheutuu melko vähän riskejä’.

Tutkimusta suunnitellaan

Haaskakuvauksen vaikutuksista sen lähiympäristöön on tarkoitus lähitulevaisuudessa lopultakin tutkia. Luken tutkimusprofessori, petotutkija Ilpo Kojola kertoo, että tutkimushankkeesta keskustellaan Suomussalmen ja Kuusamon paliskuntien kanssa.
– Tarvitsemme vastauksia siihen, miten karhujen ruokintapaikat vaikuttavat porojen kuolleisuuteen ja laidunten käyttöön. Jos porot välttelevät haaskapaikkoja, osa niiden aiemmin käyttämistä laitumista jää poroilta hyödyntämättä. Kyseessä voi olla tärkeä kesälaidun.

Haaskojen mahdollinen yhteys porojen vasatuottoon ja muuhun kuolleisuuteen sekä laidunalueiden käyttöön on Kojolan mukaan mahdollista selvittää yhdistämällä tekniikkaa ja jo olemassa olevia valmiita aineistoja.
– Hankkeen tulee selvittää myös poronhoitajien kokemusperäistä näkökulmaa suurpetojen ruokinnan vaikutuksista. Tutkimussuunnitelma on hahmottunut ja tuntuu selkeältä, mutta sen yksityiskohdat vaativat vielä hienosäätöä ja hiomista, Kojola sanoo.

Karhut ovat tottuneet ihmisiin

Jani Suua on toiminut viisi vuotta Metsähallituksen erätarkastajana Posio-Kuusamo-Taivalkoski-Pudasjärvi -alueella. Aikaisemmin Poliisin palveluksessa eräasioita hoitanut Suua on itsekin harrastanut metsästämistä 40 vuoden ajan.
– Metsästäjiltä olen kuullut, että karhut ovat alkaneet käyttäytyä metsästystilanteessa aikaisempaa pelottomammin. Normaalistihan karhu pakenee, kun se tekee havainnon ihmisestä, mutta näissä kuulemissani tapauksissa ei ole niin käynyt.

Karhunmetsästys haaskaa hyväksi käyttäen on kielletty laissa. Suua sanoo, että vaikka karhu on pyydetty kuvauspaikan ulkopuolelta eikä metsästykseen ole käytetty hyväksi ravintoon perustuvaa houkutinta, voidaan sen katsoa olleen kaatohetkelläkin haaskaruokinnan vaikutuspiirissä.
– Meillä on sellainen ajatus, että karhut ovat tottuneet ruokintapaikkojen lähellä siihen, että ihmistä ei tarvitse enää pelätä niin kuin aikaisemmin.

Karhun käytös muuttunut, mutta niin on metsästäjänkin

Suua on keskustellut karhujen käyttäytymisen muutoksista myös kuvausyrittäjien kanssa. Heidän mukaansa viimeisenä parina vuotena kaikki karhut eivät ole lähteneetkään haaskaruokintakauden jälkeen Venäjälle kuten aikaisemmin.
- Kun vuosittaista ruokintaa on ensin vähennetty ja sitten lopetettu kokonaan ennen karhunmetsästyskautta, karhut ovat lähteneet aika nopeasti ruokintapaikan ympäristöstä kohti Venäjän korpia. Jäljistä on ollut myös nähtävissä, että keväällä ne palaavat haaskapaikoille. Viime syksynä kuitenkin havaitsimme Rajavartioston viranomaisten kanssa, että näin ei enää tapahtunut kaikkien karhujen osalta.

Viranomaisilla on syntynyt johtopäätös, että metsästäjät itse ovat jatkaneet karhujen ruokintaa juuri ennen metsästyskautta ja jopa sen aikana. – Olemme löytäneet ruokanöttösiä, joilla karhuja on houkuteltu pysymään alueella. Niissä on ollut pieniä määriä kalansilppua tai koiranruokaa, eli sellaista ravintoa, joka maistuu karhuille, mutta mistä esimerkiksi korpit tai varikset eivät välitä eivätkä siten ilmaise niiden sijaintia, Suua sanoo.

Esimerkiksi Kuusamon Kuntivaaran alueella, jossa on muutama haaskakuvauspaikka, kaadettiin viime syksynä 11 karhua.
– Meidän käsityksemme mukaan karhukanta oli siellä vahva kuvaustoiminnan seurauksena, ja sitten kun pientä ylläpitoruokintaa jatkettiin, saalismäärätkin nousivat poikkeuksellisen suuriksi. Normaalitilanteessa ei pitäisi noin useita karhuja kaatua niin pienelle alueelle.

Poikastuotto kasvaa

Jani Suua arvioi, että karhukanta vahvistuu haaskaruokinnalla.
– Sen lisäksi, että karhuja on joillakin alueilla luonnottoman paljon, ne hyväkuntoisina myös lisääntyvät aikaisempaa tehokkaammin. Ruokinnalla voi olla siis tällaisiakin kerrannaisvaikutuksia. Yhteiskunnan päättäjien ja lainsäätäjien olisi hyvä tiedostaa tämä tilanne.

Suuakin, monen muun ohella, kaipaa aiheesta tutkimustuloksia.
– On ymmärrettävää, että karhujen ajatellaan napsivan poronvasoja haaskapaikkojen karhukeskittymiä ympäröiviltä alueilta. Toisaalta Kainuun puolelta kuuluu, että Juntusrannan alueella, jossa on muutamia kaupallisia haaskakuvauspaikkoja, hirvien vasatuotto on parempi kuin muualla Suomussalmella. Siihenkin ilmiöön olisi hyvä saada tieteellinen selitys.

MITÄ PITÄISI TEHDÄ?

Jani Suua, erävalvoja, Metsähallitus: Mielestäni kaikki muut, paitsi kaupallisten kuvauspaikkojen haaskapaikat pitäisi kieltää sulan maan aikana. Ne voitaisiin sallia esimerkiksi marraskuun alusta lähtien, kun karhunpyynti on loppunut. Kaupallisia kuvauspaikkoja on kohtuullisen vähän, ja nekin ovat pääasiassa erämaisilla alueilla itärajalla. Ne voisivat mielestäni jatkaa toimintaansa nykyisillä säännöillä.

Jaakko Leinonen, ylitarkastaja, Tukes:
Petoja ruokkivien pitää huomioida toimintansa vaikutukset muuhun alueiden käyttöön ja toimintaan. Ruokinta-alueet tulisi selkeästi merkitä maastoon eikä kuvaustoiminnalla saa aiheuttaa turvallisuusriskiä muille luonnon käyttäjille tai heidän omaisuudelleen.

Vaikuttaa siltä, että on tarvetta tarkemmalle haaskoja koskevalle sääntelylle, jossa huomioidaan kaikki haaskojen pitoon liittyvät näkökulmat. Tutkimuksilla tulisi selvittää, millaisia riskejä aiheuttavat keinoravinnosta johtuva eläinten käyttäytymisen muutos, runsastuneet lajien väliset kohtaamiset ja lisääntynyt ihmisen vaikutus villieläinten elämään.

Lue lisää

KAIVOSLAIN UUDISTUS ON KÄYNNISSÄ

Poronhoito perustuu poronhoito-oikeuteen, joka on ylimuistoinen nautintaoikeus ja poronhoitolailla suojattu erityinen oikeus. Se on voimassa koko poronhoitoalueella. Poronhoitajat ovat siis poronhoitoalueella oikeudenhaltijoita, eivät mikä tahansa sidosryhmä. Tämä lähtökohta on huomioitava lainvalmistelutöissä.

--- Teksti: Marja Anttonen. Kuva: Seppo Leinonen ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 2/2020.

Työ- ja elinkeinoministeriön nimittämä kaivoslain uudistamisen työryhmä on aloittanut toimintansa. Työssä otetaan huomioon muun muassa Sanna Marinin hallituksen hallitusohjelman kaivostoimintaa koskevat kirjaukset, kaivoslaki Nyt -kansalaisaloitteesta eduskunnan esille nostamat muutostarpeet sekä OTT Pekka Vihervuoren arviointiraportti kaivostoimintaa ohjaavan lainsäädännön toimivuudesta vuodelta 2019.

Kaivoslain puutteet poronhoidon näkökulmasta

Kaivoslain mukainen toiminta rajoittaa merkittävästi ja paikoin estää poronhoitajien mahdollisuuksia harjoittaa elinkeinoaan.

Voimassa olevan kaivoslain suurimpia puutteita on se, että se tunnistaa ja ottaa huomioon ainoastaan erityisen poronhoitoalueen toiminnasta tiedottamisessa, vaikutusten selvittämisessä ja haittojen estämisessä. Poronhoito-oikeus on kuitenkin sama koko poronhoitoalueella ja valtion viranomaisella on poronhoitolain 53 §:n mukaan neuvotteluvelvollisuus, joka koskee koko poronhoitoaluetta. Ympäristölainsäädännön yleisten periaatteiden mukaan viranomaisen ja toiminnanharjoittajan on oltava selvillä toimintansa vaikutuksista. Senkin vuoksi niin toiminnanharjoittajan kuin viranomaisen tulee olla yhteydessä paikalliseen paliskuntaan vaikutusten selvittämiseksi. Hankkeista tiedottamisen ja vaikutusten selvittämisen lisäksi myös vaikutusten estämisen ja vähentämisen on oltava kaivostoiminnan suunnittelun lähtökohtana koko poronhoitoalueella. Asia on kirjattu myös Vihervuoren kaivoslain muutostarpeita käsittelevään raporttiin:
’Poronhoidon nimenomaista huomioonottamista ja paliskuntien osallisuutta koskevien säännösten soveltamisala olisikin paliskuntien yhdenmukaisen aseman saavuttamiseksi lupamenettelyssä laajennettava koskemaan koko poronhoitoaluetta, ei vain sitä suppeampaa erityistä poronhoitoaluetta.’

Muita tavoitteita kaivoslain uudistamiselle

Kaivoslain 1. pykälän mukaan ’Tämän lain tarkoituksena on edistää kaivostoimintaa ja järjestää sen edellyttämä alueiden käyttö ja malminetsintä niin, että ne ovat yhteiskunnallisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestäviä.’ Tämä on ongelmallista, sillä kaivoslain mukaisten lupien myöntämisessä kaivosviranomaisen edistämisvelvoite on ristiriidassa hankkeiden todellisen kestävyyden kanssa. Kaivoslain tarkoitus tulee olla lain mukaisen toiminnan sääntely ja todellinen kestävyys – kestävyyden kaikkien osa-alueiden näkökulmasta.

Kaivoslakia ja sen mukaista lupaharkintaa tulee kehittää niin, että siinä arvioidaan lain mukaisen toiminnan todelliset kokonaisvaikutukset. Nyt arviointi on sirpaleista. Kokonaisvaikutusten arviointia ei käytännössä tehdä missään vaiheessa ennen kaivoksen perustamista, sillä hankkeiden aloitus vie vuosia ja hankkeet muuttuvat suunnitelmien tarkentuessa. YVA ja kaava tehdään alkuvaiheessa suunnittelua, eikä alueen ihmisillä käytännössä ole lakisääteistä mahdollisuutta osallistua kaivoksen suunnitteluun enää sen jälkeen. Osallistuminen on kaivosyhtiön hyvän tahdon tai omien toimintaperiaatteiden varassa. Kaivoslain mukaisten kuulemisten tulee ulottua kaikkiin asianosaisiin, niin laajalla alueella kuin toiminnan vaikutukset ulottuvat. Myös erillisten hankkeiden yhteisvaikutusten arviointi vaikutusalueen vesistöille, ympäristöön, luontoarvoille ja paikallisille asukkaille ja elinkeinoille, kuten poronhoidolle tulee tehdä.

Uraanin tai muiden radioaktiivisten aineiden louhiminen ei sovellu poronhoitoalueelle sen ympäristö- ja imagoriskien mittavuuden vuoksi. Pohjoisen puhdas luonto ja tuottamamme puhdas luonnontuote eivät kestä tätä imagoriskiä. Suojelualueilla ei tule sallia malminetsintää eikä kaivostoimintaa. Myös köyhien malmioiden hyödyntäminen on ongelma – niillä aiheutetaan paljon sotkua vähällä hyödyllä. Kaivosten jälkihoito on varmistettava riittävän korkeilla vakuusmaksuilla, jotka ottavat huomioon koko toiminnan elinkaaren aikaiset haitat ja riskit. Kannatamme myös kaivosveroa, jota kohdennettaisiin sijaintipaikkakunnalle hyödyttämään paikallisyhteisöä ja toisaalta kaivosten aiheuttamien haittojen tai ympäristövahinkojen korjaamiseen. Nyt tehtävien kaivoslain muutosten tulee koskea myös toiminnassa ja tällä hetkellä suunnitteilla olevaa kaivoslain mukaista toimintaa.

Kaivoslaki Nyt -kansalaisaloite

Viime vuonna kansalaisaloite Kaivoslaki Nyt kaivoslain muuttamisesta keräsi yli 58 000 allekirjoitusta ja se otettiin eduskunnan käsittelyyn. Aloitteen lähtökohtana oli muuttaa kaivoslakia sen periaatteen mukaan, että Suomen maaperän kaivosmineraalit ovat valtion ja maanomistajien omaisuutta perustuslain kanssa yhteensopivalla tavalla. Vakuudet ympäristövahinkojen, konkurssien ja jälkitöiden varalle säädettäisiin riittäviksi. Kaivostuotannosta tulisi uuden lain myötä maksettavaksi kohtuulliset hyödyntämiskorvaukset, eli kaivosvero yhteiskunnalle. Muutenkin ympäristöasiat otettaisiin paremmin huomioon. Valiokunta on kuullut useissa kokouksissa asiantuntijoita, ja olemme myös käyneet kuultavana.

Lakialoite on tarpeellinen ja kannatettava ja sen käsittely eduskunnassa on tärkeää. Kannatimme kaivosveroa ja riittäviä vakuuksia. Lakialoitteessa on nostettu esille myös poronhoitoa koskevia muutostarpeita. Aloitteessa ei kuitenkaan käsitellä aivan kaikkia kohtia, joita itse muuttaisimme. Ehdotimme lausunnossamme myös niihin muutoksia. Poronhoitoa koskevista asioista tärkeimpänä kansalaisaloitteessa esitettiin kaivoslain mukaisten lupien myöntämisen esteeksi sitä, että se aiheuttaisi ’yksin tai yhdessä muiden vastaavien lupien tai alueiden muiden käyttömuotojen kanssa aiheuttaisi poronhoitoalueella olennaisten hankkeen arvioitujen vaikutusten alaisuuteen kuuluvien oikeudenomistajien arvion mukaan huomattavaa haittaa poronhoidolle.’ Lakialoitteessa myös esitetään kaivosluvassa määräysten antamista poronhoidolle aiheutuvien haittojen vähentämiseksi koko poronhoitoalueella. Nykyisessä kaivoslaissa luvan myöntämisen este ja määräykset haittojen vähentämiselle koskevat erityistä poronhoitoaluetta.

Talousvaliokunta antoi mietintönsä aloitteesta 16.4.2020. Se katsoi, että eduskunnan tulisi hylätä aloite, mutta piti aloitetta kuitenkin tärkeänä keskustelunavauksena ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävän kaivoslainsäädännön kehittämiseksi. Talousvaliokunta pitää aloitteentekijöiden tavoin tärkeänä uudistaa kaivoslainsäädäntöä niin, että nämä tavoitteet toteutuvat tasapainoisella tavalla ja että kaivoslainsäädännöllä on laaja yhteiskunnallinen hyväksyttävyys. Valiokunta ehdottaa, että eduskunta hyväksyy lakiehdotukseen liittyviä valiokunnan lausumia, kuten: ’Eduskunta edellyttää, että hallitus varmistaa kaivostoimintaa ohjaavalla lainsäädännöllä nykyistä selkeämmin muille elinkeinoille ja asumiselle tärkeiden tai luontoarvoiltaan korvaamattomien alueiden suojelun sekä varmistaa korvauskäytäntöjen oikeudenmukaisuuden haittojen kärsijöille.’

Lisäksi mietintöön on kirjattu muun muassa: ’Talousvaliokunta pitää myönteisenä sitä, että valiokunnan saaman selvityksen mukaan tulevassa lainvalmistelussa on tarkoitus nostaa paliskunnat kuulemismenettelyssä tasa-arvoiseen asemaan riippumatta siitä, sijaitseeko paliskunta erityisellä poronhoitoalueella vai ei. Lisäksi on pidetty tarpeellisena, että lakiin sisällytettäisiin mekanismit, jotka turvaisivat käytännössä kaivoslakiin vuonna 2011 säädettyjen saamelaiskulttuurin heikentämiskieltoa tarkoittavien 38 ja 50 §:ien tarkoituksen toteutumista. Tältä kannalta on tuotu esille tarve täsmentää luvan hakijoiden selvitysvastuuta saamelaiskulttuuriin kohdistuvista vaikutuksista. Talousvaliokunta pitää tärkeänä selvittää ja arvioida näitä lainsäädännön täsmentämistarpeita kaivoslain uudistamisen yhteydessä. ’

TEM:n kaivoslain uudistamista käsittelevän työryhmän on määrä ottaa työssään huomioon eduskunnan talousvaliokunnan kannanotot, jotka se antoi Kaivoslaki Nyt -kansalaisaloitteesta.

Tiedottaminen ja kuulemiset

Kaivoslain uudistamisen työryhmän aikataulu on varsin tiukka, sillä hallituksen esityksen tulisi olla valmis jo loppuvuodesta 2020. Työryhmä ei tee varsinaisia päätöksiä lainsäädännöstä, se on eduskunnan tehtävä. Työryhmä kuitenkin käsittelee hallituksen esitystä kaivoslaiksi, jonka varsinainen työstäminen tapahtuu työ- ja elinkeinoministeriössä virkatyönä.

Kaivoslakia sovelletaan erityisen paljon Pohjois- ja Itä-Suomessa. Siksi on tärkeää osallistaa erityisesti näiden alueen ihmiset kaivoslain uudistamiseen TEM:n työryhmän toiminnan aikana. Vaadimme työryhmässä, että kansalaisille järjestettäisiin Lapissa seminaari tai vähintään kuulemistilaisuus. Koronaviruspandemia kuitenkin aiheuttaa sen, että käytännössä työryhmän kuulemiset, ainakin toukokuun kuuleminen, järjestetään verkon kautta. Kuuleminen on kaksiosainen: ensin palautetta kerätään kirjallisesti Ota Kantaa -palvelun kautta ja sen jälkeen järjestetään suullinen keskustelutilaisuus. Aikatauluista ei ole vielä tietoa. Muutamia kaivosalueiden kansanliikkeitä kuultiin erikseen työryhmän huhtikuun kokouksessa. Mukana olivat pohjoisesta Pro-Ylläs, Pro-Kuusamo ja Viiankiaapa -liike.

Tiedotamme lakiuudistukseen liittyvistä asioista Poromies-lehdessä ja yhdistyksen some-kanavilla. TEM tiedottaa työryhmän edistymisestä verkkosivullaan
https://tem.fi/kaivoslakiuudistus.

Lue lisää

JÄÄKIEKKOKAUKALOSTA NAHKURIKSI

Kolmannen polven nahkuri Mikko Uusitalo pingottamassa nahkaa.

Pelattuaan kymmenisen vuotta jääkiekkoa Suomessa ja Ruotsissa Mikko Uusitalo päätti jatkaa isoisänsä ja isänsä viitoittamalla tiellä. Isoisä Yrjö vaikutti Ulvilassa Friitalan nahkatehtaalla, jossa kohosi lähetistä tekniseksi johtajaksi. Myös isä Ilkka työskenteli pitkään Friitalassa, kunnes muutti perheineen Kokkolaan 90-luvun alussa.

--- Teksti: Ahlskog ja Pia Blomström. Kuvat Kasper Dalkarl ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 1/2020.

Mikko on siis peräti kolmannen polven nahkuri. Intohimo nahan tekemiseen ja käsityöläisyys yhdistää sukua: myös äiti Marianne työskentelee poronnahkatuotteiden parissa.

Perinteikäs yritys juhlii satavuotista toimintaa

Ahlskogin nahkatehdas viettää tänä vuonna satavuotisjuhlavuottaan. Kruunupyyssä sijaitsevalla tehtaalla on erikoistuttu valmistamaan laadukasta poronnahkaa ja sitä toimitetaan ympäri maailmaa. Kaikki tärkeimmät eurooppalaiset muotitalot ovat kiinnostuneita tästä kauniista, eettisesti tuotetusta ja kestävästä nahasta.

Kolme sukupolvea nahkureita: Mikko, Yrjö ja Ilkka Uusitalo.

Ahlskogin nahkatehtaalta löytyy kokemusta poronnahan parkituksesta aina 1980-luvulta asti. Yritys on viralliselta nimeltään Arctic Origin Oy, mutta päivittäisessä toiminnassa käytetään edelleen perinteistä ja tunnettua nimeä Ahlskogin nahkatehdas/Ahlskog Tannery. Vähintään puolet vuodista tulee Suomen Lapista. Vuodesta ja hankinnoista riippuen loput tulevat Norjasta ja Ruotsista. Tehtaalla parkitaan sekä vasojen että aikuisten porojen vuotia.

Varastosta voi ostaa vaikka vain yhden nahan kerrallaan. Nahkatehtaalla valmistetaan nahkaa myös asiakkaiden omista vuodista niin sanottuna rahtityönä.

Yhteistyössä on voimaa

Toimitusjohtaja Mikko Uusitalo korostaa yhteistyön voimaa ja näkee nahkatehtaan yhtenä linkkinä ja osana tärkeää porotaloutta. Yhdessä poronhoitajien kanssa on mahdollista saavuttaa paras mahdollinen laatu tälle erityisen upealle nahkamateriaalille. Yksi esimerkki hyvästä ja toimivasta yhteistyöstä on Paliskuntain yhdistyksen kanssa alkava koulutusyhteistyö. Yhteistyössä yhdistyksen kanssa järjestetään Pohjanmaalla sarja nahkatuotteiden valmistukseen liittyviä koulutustilaisuuksia alkaen keväällä 2020.

Poronnahan parkitusprosessi

Parkitusprosessiin kuuluu noin 40 työvaihetta alkaen suolattuina tehtaalle tulevien vuotien karvanpoistosta. Työvaiheita ovat muun muassa parkitus, hionta, lajittelu, värjäys ja viimeistely.

Mestari työnsä ääressä. Ilkka Uusitalo viimeistelemässä kasviparkittua poronnahkaa.

Tehtaalla käytetään kolmea eri parkitusmenetelmää:
- Kromiparkituksen etuja ovat värjäytyvyys, lujuus ja lämmönkesto.
- Kasviparkitus on perinteisin menetelmä. Tuloksena on jäykempää, esim. laukkuihin ja kirjansidontaan, sopivaa nahkaa. Värivalikoima on suppeampi kuin kromiparkituissa nahoissa.
- Synteettinen (metallivapaa) parkitus on ekologisin vaihtoehto, mutta toistaiseksi vielä marginaalisessa asemassa tehtaan tuotannossa. Tällä menetelmällä saadaan aikaan kaikkein kirkkaimmat värisävyt.

Käytetyt värit ja kemikaalit

Poronnahka on hyvin värjäytyvää ja tarjolla on monia kymmeniä eri värisävyjä. Tehtaalla käytetyt väriaineet ovat samoja kuin tekstiiliteollisuudessa. Käytössä on ainoastaan eurooppalaisten toimittajien värejä ja kemikaaleja, jotka täyttävät todella tarkat EU-standardit.

Vesi on tärkein parkituksessa käytettävä kemikaali ja tehtaalla käytetään vettä säästeliäästi: vedenkulutus on ainoastaan 15–20 litraa/ vuota.

Tehtaalla on käytössä oma suljettu suodatinjärjestelmä, jossa kromipitoinen vesi kerätään talteen ja kromi saostetaan. Saostettu kromi säkitetään ja toimitetaan polttojätteeksi.

Poronappa Saanaa kauniissa väreissä

Nahan laatua tutkitaan jatkuvasti prosessin aikana ja paikalliset viranomaiset seuraavat tarkkaan tehtaan ympäristövaikutuksia. Nahkatehtaan väki uskoo siihen, että poronnahan kauniin luonnollisen pinnan pitää näkyä. Tehtaan valikoimissa on siksi ainoastaan aniliini- ja semianiliininahkaa, mikä tarkoittaa että nahkaa ei ole peitevärjätty, vaan napan pinta on käsitelty useilla ohuilla väri- ja viimeistelykerroksilla. Tällöin nahan luonnollinen pintarakenne eli martio näkyy mahdollisimman selkeänä.

Lue lisää

KOIRA POROTÖISSÄ - MONIKÄYTTÖINEN TYÖKOIRA

Nuori koiranohjaaja Eino ja koira Rihti tekevät saumatonta yhteistyötä porojen siirtämisessä.

’Hyvä koira tekee kymmenen poromiehen työt.’ ’Porot eivät venkoile kuljetettaessa, kun näkevät koiran olevan matkassa.’ ’En ymmärrä, miten näitä poroja saisi mihinkään, jos ei olisi koiraa.’ ’Yksin mie voin olla tokassa, ajan kelkalla edellä ja koira tuo poroja niiden takana.’

Peltoporokoiran käytön tehostaminen (PEPOKO) -hanke.

--- Teksti Kirsi Muuttoranta, Niina Mattila ja Sanna Vinblad. Kuvat PEPOKO-hanke ja Niina Mattila.

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 1/2020.

Nämä sitaatit eri puolilta poronhoitoaluetta kuvaavat koiran merkitystä porotöissä. Poromiehen parhaan kaverin rooli on muuttunut poronhoidon muutoksen myötä. On paliskuntia, joissa koiria ei juurikaan käytetä, ja koiran käytön perinne on katkennut. Ylä-Lapissa koiran rooli on edelleen vahva. Työkoirien määrä on entisaikaan verrattuna vähentynyt, mutta kiinnostus ja tarve koiran työkäyttöön on edelleen olemassa.

Alueiden erityispiirteet ja olosuhteet ohjaavat myös koiran käyttötarvetta ja työtehtäviä. Esimerkiksi petoalueilla on tarvetta raatokoirille, eteläisellä poronhoitoalueella peltoporokoirille ja pohjoisten paliskuntien paimennuskäyttö luo tarpeen kestäville, paimentaville koirille.

Porotöissä käytettävät koirat ovat usein lapinporokoiria, suomenlapinkoiria tai rekisteröimättömiä porokoiria. Niiden lisäksi esimerkiksi bordercolliet paimentavat poroja. Raato- ja peltoporokoirina käytetään useita eri rotuja. Termi ’porokoira’ viittaa porotöissä käytettävään koiraan, vaikka se voi olla myös lapinporokoiran rotunimen lyhyt muoto.

Porotöihin sopiva koira on itsenäinen, kestävä ja pohjoisen sääoloihin soveltuva. Se ei saa olla liian suuri, jos sen pitää mahtua mönkijän ja kelkan kyytiin. Koiran haukkuminen käskystä on toivottava ominaisuus. Perinteisillä porojen paimennukseen käytettävillä roduilla haukkutaipumus onkin vahva.

Koirasta on moneksi porotöissä

Se auttaa porojen paimentamisessa, kuljettamisessa, tokan jakamisessa osiin sekä porojen ruokintaan liittyvissä töissä. Pelto- ja pihaporojen siirtämisessä koira on korvaamaton apu. Lisäksi koiraa voi käyttää paliskunnan töissä raatojen tai loukkaantuneiden liikennevahinkoporojen etsintään. Työn ohella koira on erinomainen kumppani seurakoirana sekä erilaisissa harrastuksissa ja muissa tehtävissä.

Porotöissä käytettävä koira ei saa olla liian suuri, jos sen pitää mahtua mönkijän ja kelkan kyytiin.

Porojen kuljettamisessa koira on usein laitamiehen apurina. Laidoilla joutuu liikkumaan eniten. Koira näkee tokan paremmin laidalta kuin aivan perältä. Koira helpottaa ihmisen työtä haukkumalla mönkijän tai kelkan kyydissä. Juokseva koira pääsee hankaliinkin paikkoihin ja on helppo ohjata aina sopivaan paikaan. Koira on avuksi myös erotusaidassa: kun poroja siirretään koiran avulla kokoamisaidasta käsittelyaitaukseen, menee siirtoon vähemmän aikaa ja työtä.

Ruokinnassa koiran tehtävänä on helpottaa rehun jakoa sekä vahtia avonaisia portteja. Talvella porojen siirroissa ja ruokinnassa käytetään pääosin moottorikelkkaa. Koirat pysyvät myös kelkan kyydissä ja voivat sieltä haukkumalla auttaa porojen siirtämisessä. Koira on halpa apuri. Se voi korvata ihmistyötä. Paikoin ettomiehistä on pulaa. Koirat helpottavat porojen kuljettamista, jolloin ketjuun tarvitaan vähemmän ihmisiä ja mönkijöitä. Työn kustannus pienenee.

Koiran käyttö voi herättää myös vastustusta paliskunnassa. Huonoja kokemuksia on voinut syntyä irtokoirien lisäksi työkoirista. Joskus työkoira on joutunut paliskunnan töihin keskeneräisenä ja se on voinut aiheuttaa jopa vaaratilanteita porojen kuljetuksessa. Tämä voi leimata kaikki työkoirat pitkäksi aikaa eikä koiran käyttöä haluta aloittaa. Jos koiran käytön perinne on katkennut, koiran tuominen porotöihin voi olla vaikeaa. Koiraa on helppo syyttää, jos kaikki ei mene niin kuin on suunniteltu. Porotöiden ulkopuolella lappalaiskoirat ovat suosittuja erilaisissa harrastuksissa. Usein poroperheen lapset kiinnostuvat koiran treenaamisesta ja harrastavat sen kanssa porotöiden ulkopuolisena aikana. Lappalaiskoirat ovat moniottelijoita, jotka soveltuvat lähes kaikkeen. Ne ovat menestyksekkäästi mukana näyttelyissä, agilityssä, koiratanssissa, metsästyskoirien jäljestyskokeissa, paimennuksessa, palveluskoirakokeissa, rally-tokossa, tokossa ja jopa vesipelastuskokeissa.

Lappalaiskoirat ovat myös kunnostautuneet porotöiden lisäksi muissa työtehtävissä, kuten pienriistan metsästyksessä, lutikkakoirina, terapiakoirina sekä pelastuskoirina. Lapinporokoira on toiseksi suosituin rotu pelastuskoirakokeissa. Pelastuskoirat ovat viranomaisten apuna toimivia koiria, joita käytetään kadonneiden ihmisten etsimisessä. Poromiesten ja porokoirien apu vapaaehtoisessa pelastuspalvelussa on erittäin tärkeää.

Koulutettu kirsu löytää loukkaantuneet ja kuolleet porot

Poronhoitoalueella sattuu vuosittain tuhansia porokolareita. Vaikka marras-joulukuu on porokolareiden osalta vuoden synkintä aikaa, ajoittuu suuri osa poroliikennevahingoista myös lumettomalle ajalle. Esimerkiksi Sallan paliskunnassa porokolareissa menehtyneiden porojen määrä on noin sata poroa vuodessa. Kuitenkin paliskuntaan tulee autoilijoilta ilmoituksia huomattavasti suuremmasta määrästä liikennevahinkoja, joissa ajoneuvo on osunut poroon, ja poro jatkanut matkaansa metsään. Näistä ilmoitetuista poroista jää vuosittain löytymättä kymmeniä.

Vanhallakin raadolla voi harjoitella raatojen etsintää.

Erityisesti sulanmaan aikana loukkaantuneiden, onnettomuuspaikalta paenneiden porojen löytyminen on haastavaa. Porokoiran voi kouluttaa liikennevahinkoarviomiehelle avuksi loukkaantuneiden porojen etsintään. Koiran avulla loukkaantunut poro löytyy paremmin ja nopeammin, jolloin poro voidaan lopettaa liikennevahinkoarviomiehen toimesta ilman turhaa kärsimystä. Loukkaantuneiden porojen löytämisellä on myös taloudellista merkitystä paliskunnalle ja sen osakkaille.

Jälkityöskentelyyn soveltuu porokoirien lisäksi esimerkiksi useat metsästyskoirat. Verijäljen harjoittelu aloitetaan koiran kanssa rauhallisella alueella, jonne vedetään naruun sidotun, poronverellä kostutetun sienen avulla jälki. Jäljen päähän laitetaan koiralle palkinnoksi esimerkiksi kopara. Jälki olisi hyvä tehdä jonkun muun kuin koiran ohjaajan, jolloin koiran huomio kiinnittyy oikeaan hajuun, eikä omistajansa jälkien seuraamiseen. Koiran kanssa ei lähdetä jäljelle heti, vaan jäljen annetaan ’tasaantua’ puolisen tuntia ennen harjoittelun aloittamista.

Koira on jäljestettäessä kytkettynä pitkään liinaan tai vaikka muovisuopunkiin. Jälkiharjoittelu aloitetaan lyhyellä, muutaman kymmenen metrin pituisella suoralla jäljellä. Koiran (ja ohjaajan) taitojen kasvaessa lisätään jälkiharjoitusten vaativuutta lisäämällä harjoituksiin pituutta, mutkia ja haasteellisia maastoja. Harjoittelun edetessä taitoja kartutetaan myös erilaisissa sääoloissa, sillä työtehtäviin on tarvittaessa lähdettävä säässä kuin säässä.

Poron verta tulee käyttää vain porojen jäljestämiseen. Metsästyskoirien verijälkiharjoittelussa käytetään jotain muuta verta, ettei koira vaan opi pitämään poroa saaliina.

Tehoa ja tukea koiran työkäyttöön

Koiran käyttöä on edistetty erilaisissa hankkeissa. Viime vuosina Savukosken suunnalla toteutettu Tehoa poro- ja lammaskoiran työkäyttöön ja Kainuun petoseutu- ja petotietohankkeet toivat tietoa koirien käytöstä raatojen etsintään. Nyt on menossa Peltoporokoiran käytön tehostaminen -hanke, jossa osoitetaan koiran ylivoimaisuus peltoporojen siirtämisessä. Lisäksi Tornion, Ylitornion ja Pellon alueella haetaan lisäoppia koirien paimennuskäyttöön Euroopasta Lähe Völhjyyn – Leader hankkeella. Koiran työkäyttöön saa oppia ja tukea myös porotöihin perehtyneiltä kouluttajilta ja paimennuskoulutuspaikoista.

Työkoirat ja lappalaiskoirat voivat osallistua Porokoirakerhon järjestämin poro-paimennuskilpailuihin ja taipumustesteihin. Kuvassa Raisa Korpela ja Majuri.

Hankkeiden ja kouluttajien lisäksi Porokoirakerho ry toimii poroa paimentavan koiran käytön edistämiseksi. Puheenjohtaja Hanna-Riikka Kuhmonen kertoo, että kerhon tärkeimpiä tehtäviä ovat poroa paimentavan koiran tuntemuksen ja käytön edistäminen, kulttuuriperinnön vaaliminen, poroa paimentavaa koiraa työkseen käyttävien ja koiraharrastajien yhteen saattaminen sekä jalostuksen tukeminen. Porokoirakerhon päätapahtuma on ollut poropaimennuskilpailu ja -taipumustestaus, mutta näitä ei järjestetä kuluvalla kaudella. Kerho järjestää erilaisia paimennusleirejä jäsenille ympäri Suomen poroilla, lampailla ja naudoilla. Näillä kerätään rahaa tulevan poropaimennustapahtuman järjestämiseen. Kerho hakee tapahtumaan soveliasta erotuspaikkaa. Ilmoita ihmeessä, jos tiedät hyvän paikan tapahtuman järjestämiseen!

Niina Mattila on poronhoitaja Sallan paliskunnasta. Kirsi Muuttoranta työskentelee Lapin ammattikorkeakoulussa lehtorina. Sanna Vinblad työskentelee Lapin ammattikorkeakoulussa projektipäällikkönä. Kaikilla on lapinporokoiria eri tehtävissä.

Hanketta ovat tukeneet Lapin ammattikorkeakoulu, Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus sekä Porokoirakerho Ry.

Lue lisää

KUINKA PUHUA KEHITYKSESTÄ PORONHOITAJAT HUOMIOIDEN?

Poronhoidon on ollut aina sopeuduttava muuttuvaan maankäyttöön etsien paikallisesti toimivia ratkaisuja. Nyt on aika arvostaa poronhoidon ratkaisuja sen arkitodellisuus huomioiden. Kuvassa poroja etsitään vasamerkityksiin teollisesti käsitellystä metsästä Muonion paliskunnassa kesällä 1999.

Poronhoitoon liittyy useita uskomuksia ja sitkeitä ajattelumalleja, jotka ovat usein ristiriidassa poronhoitajien näkemysten ja arkisen työn kanssa. Puhe poronhoidosta politiikassa, tieteessä ja julkisessa keskustelussa toisinaan arvostaa poronhoitajia, mutta joskus toistaa itsestään selvinä pidettyjä uskomuksia.
--- Teksti: Simo Sarkki, Mia Landauer, Hannu I. Heikkinen. Kuva: Hannu. I. Heikkinen ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 1/2020.

Tässä artikkelissa pohditaan neljää poronhoidon ympärillä vellovaa uskomusta. Pohdimme myös mahdollisuuksia näiden uskomusten päivittämiseksi, jotta maankäytön oikeudenmukaisuus jatkossa toteutuisi paremmin poronhoitoalueella.

Sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja uskomukset

YK:n kestävän kehityksen sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen liittyvien tavoitteiden mukaan ketään ei tulisi jättää kehityksen ulkopuolelle. Oikeudenmukaisuuden nähdään usein koostuvan reiluista päätöksentekoprosesseista ja tasapuolisesta hyötyjen ja haittojen jakautumisesta. Myös kunnioitus ja perinteisten elinkeinojen omaleimaisuuden tunnustaminen ovat tärkeitä. Kunnioitusta ja arvojen tunnustamista tapahtuu tekojen, mutta myös puheen tasolla. Puhe ja ajattelutavat ohjaavat usein toimintaa. Uskomukset puolestaan ohjaavat ajattelua, ja erityisesti sitä, mitä käytännön toimia harkitaan.

Yhteismaan tragediasta kasautuviin vaikutuksiin

Peliteoreetikko Garrett Hardin loi 1960-luvulla paljon sovelletun teorian nk. yhteismaan tragediasta. Hardinin mukaan yhteisten maiden laidunnus johtaa väistämättä ylilaidunnukseen, koska yksittäiselle karjan omistajalle on edullisempaa käyttää yhteisiä laitumia mahdollisimman paljon, jolloin hän itse kerää suurimman mahdollisen hyödyn, kun taas ylilaidunnuksen haitat maksetaan yhdessä. Hardin ehdotti ratkaisuksi yhteisten resurssien yksityistämistä tai valtion säätelyä. Nyky-yhteiskunnassa poronhoidosta puhuttaessa ylilaidunnus saatetaan nähdä itsestäänselvyytenä, mikäli yhteisten laidunten käyttöä ei säädellä ulkopuolelta.

Yhteismaan tragedian sijaan voisi pikemminkin ottaa huomioon, että porolaitumet ovat yhteisillä mailla, mutta poronhoitajat eivät ole maiden ainoita käyttäjiä. Näin ollen muu maankäyttö yhteisillä laitumilla saattaa heikentää laidunten laatua ja vähentää niiden määrää. Muun maankäytön haitalliset vaikutukset kasautuvat poronhoitajien ratkaistavaksi ongelmaksi. Tämä ei tarkoita sitä, että ylilaidunnusta ei tapahtuisi, mutta vahvistaa sitä ajatusmallia, että yhteisten laidunten kuntoon vaikuttaa muukin kuin poronhoito. Ylilaidunnuksen lisäksi olisikin rakentavaa puhua myös muun maankäytön aiheuttamista kasautuvista vaikutuksista poronhoidolle.

Enemmistön demokratiasta oikeudenhaltijoihin

Maankäytöstä päätettäessä nojataan usein ajatukseen, että sidosryhmien osallistaminen päätöksenteko- ja suunnitteluprosesseissa on paras keino ennaltaehkäistä maankäytön kiistoja. Nämä prosessit nojaavat usein enemmistödemokratian ajatukseen, jota pidetään yleisesti ihanteellisena päätöksenteon muotona. Kuitenkin jo 1850-luvulla John Stuart Mill kirjoitti siitä, että enemmistödemokratia syrjii vähemmistöjä. Myös poronhoitajat huomaavat usein olevansa vähemmistössä maankäytön suunnitteluprosesseissa. Enemmistön edut jyräävät poronhoidon huolet.

Enemmistödemokratia puolustaa paikkaansa erityisesti verrattuna eliitinvaltaan, mutta sillä on myös ilmeisiä heikkouksia oikeudenmukaisuuden näkökulmasta. Poronhoitajien näkökulmasta oikeudenmukaisuutta voisi vahvistaa puhumalla poronhoitajista oikeudenhaltijoina (engl. rights holder) sidosryhmän (engl. stakeholder) sijaan. Oikeudenhaltijan käsitettä on viime aikoina käytetty puolustettaessa alkuperäiskansojen ja perinteisten, yleensä pienimuotoisten elinkeinojen harjoittajien oikeuksia. Päätöksenteossa voitaisiinkin tunnustaa poronhoitajat perinteen jatkajina ja oikeudenhaltijoina, ja kehittää käytäntöjä suojaamaan poronhoitajia enemmistön edun mahdolliselta ylivallalta.

Koskemattoman erämaan ihanteesta kulttuuriseen moninaisuuteen

Ajatus ja ihannointi ’kirveen koskemattomasta’ erämaasta juontuu Amerikan kansallispuistojen kehittymiseen ja erottamiseen talousmaasta, ja tätä ajatusta on sovellettu laajasti ympäri maailmaa. Poronhoidon kohdalla koskemattoman erämaan ihannointi ja sen hyödykkeistäminen esim. matkailun tarpeisiin voi johtaa rajoituksiin ja jopa kieltoihin. Vähintään seurauksena ovat negatiivissävytteiset keskustelut siitä, että poronhoito ’pilaa’ koskemattoman erämaan. Viimevuosien keskustelut tieteessä ovat painottaneet luonnon monimuotoisuuden arvoa, mutta tärkeäksi on nähty myös niin kutsuttu ’biokulttuurinen’ monimuotoisuus (engl. Biocultural diversity). Poronhoito voitaisiinkin nähdä osana tätä monimuotoisuutta, ennemmin kuin sen uhkana. Luonnon- ja esimerkiksi petojen suojelu ovat toki perusteltuja, mutta niin ovat myös poronhoitajien oikeudet.

’Jaloista villeistä’ kokonaisvaltaiseen paikallistietoon

’Jalo villi’ (engl. Noble savage) käsitteellä on viitattu kansoihin, joilla on läheinen luontosuhde ja jotka ovat säästyneet kritisoidulta modernilta kehitykseltä. Vaikka poronhoitajia harvemmin kutsutaan ’jaloiksi villeiksi’, kaikuja tästä luonnonläheisyyttä ihannoivasta myytistä on nähtävissä myös poronhoidon ympärillä. Jos ’jalo villi’ -kortti otetaan käyttöön, nykyporonhoitoa vastaan saatetaan hyökätä esittämällä, että poronhoitajat ovat menettäneet alkuperäisen kulttuurinsa teknologisten välineiden myötä. Kelkat, mönkijät, droonit, helikopterit ja lisäruokinta voidaan nähdä ihannoidun ja luontoon sopineen kulttuurin tuhona.

’Jalo villi’ -logiikan sijaan, voisi korostaa poronhoitajien käytännönläheistä luontosuhdetta ja siihen perustuvaa kokonaisvaltaista paikallistietoa. Paikallistieto syntyy päivittäisissä kokemuksissa porojen kanssa luonnon keskellä muuttuvissa olosuhteissa. Tänään, ilmastonmuutoksen ja moninaisten maailmanlaajuisten muutosten aikana, myös poronhoitajien käytännöt ja paikallistieto sopeutuvat alati suhteessa muuttuvaan maailmaan. Tällä perustelulla voidaan säilyttää poronhoidon erikoisluonteen kunnioitus, mutta myös mahdollistaa kulttuurin muutos. Lisäksi voidaan perustella, että päättäjillä, tieteilijöillä ja muilla toimijoilla on poronhoidolta paljon opittavaa juuri kokonaisvaltaisen ja käytännöllisen luontoa lähellä olevan paikallistiedon kautta. Poronhoitajien paikallistieto ei ole kivettynyt menneisyyteen, vaan kehittyy vuorovaikutuksessa muuttuvien olosuhteiden kanssa.

Lopuksi

Olemme yllä tarkastelleet neljää poronhoidon ympärillä vellovaa uskomusta, jotka haastavat poronhoitajien omaleimaisuuden tunnustamisen ja elinkeinon kunnioituksen ja tätä kautta myös sosiaalisen oikeudenmukaisuuden. Sellaisen kehityksen saavuttaminen, joka ei jätä poronhoitajia kehityksen ulkopuolelle, vaatii yhteiskunnan tekoja ja hyväksyntää. Näitä tekoja voi oikeuttaa ja edistää puhumalla poronhoidosta ilman vääristävien uskomusten taakkaa. Sitkeät ja itsestään selvinä pidetyt uskomukset ovat väistämätön osa ihmisten ajattelua ja toimintaa. Siksi tulisikin olla tarkkana siitä minkälaisia oletuksia sanojen ja itsestään selvyyksien taustalle kätkeytyy. Tässä artikkelissa olemme pyrkineet evästämään puhetta, joka kunnioittaa ja arvostaa poronhoitajia heidän nykyisessä arkitodellisuudessaan.

Kiitokset

Tämä juttu on kirjoitettu NordForskin rahoittamien ReiGN (Reindeer Husbandry in a Globalizing North - resilience, adaptations and pathways for actions) ja REXSAC (Re-source Extraction and Sustainable Arctic Communities) projektien tuella. Juttu poh-jautuu Land Use Policy –tiedelehdessä julkaistuun artikkeliin:
Sarkki, S., H. I. Heikkinen, V-P Herva, & J. Saarinen. 2018. Myths on local use of natural resources and social equity of land use governance: Reindeer herding in Finland. Land Use Policy 77: 322–331. https://doi.org/10.1016/j.landusepol.2018.05.055

Simo Sarkki on dosentti ja tutkija Oulun yliopistossa, Mia Landauer tutkija Lapin yliopiston Arktisessa keskuksessa ja Hannu I. Heikkinen Kulttuuriantropologian professori Oulun yliopistossa.

Lue lisää