Poromies-lehden ajankohtaisia julkaisuja

Uusimmat artikkelit

24.5.2024

LOHIJÄRVI - YHTEISTYÖTÄ YLI RAJOJEN

Poroisäntä Matti Holster summaa poronhoitovuoden alkupuoliskoa:
– Meillä on mennyt mukavasti. Kesän vasanleikkuu sujui hyvin ja syksylläkin porot saatiin käsiteltyä ripeästi, ne olivat tarhattuina jo marraskuun alkuun mennessä. Vuodet tietysti vaihtelevat, tänä vuonna meni tällä tavalla, mutta jonakin toisena vuotena ei välttämättä ihan näin hyvin.


--- Teksti: Timo Rehtonen. Kuvat: Marja Holster ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 1/2024.

Ihan kaikki ei ole sujunut kuitenkaan täysin siloisesti: Ruotsin porot ovat työllistäneet lohijärveläisiä tänä talvena hieman tavallista enemmän.

– Niitä on tullut yli pitkin jokivartta, aivan Tornioon asti. Ja kun perinteenä on, että tämä paliskunta hoitaa Ruotsin porot, niin tännehän ne tulevat puhelut sitten, Holster kertoo, mutta toteaa samalla, että yhteistyö toimii länsinaapureiden kanssa hyvin.
– Meillä ovat pitkät perinteet yhteistyöstä, käytännöt ovat pysyneet samanlaisina vuosikymmeniä. Tänäkin vuonna ruotsalaiset ovat hakeneet kelkoilla porojaan omalle puolelleen. Heillä on myös pyyntiaitoja tuossa välillä.

Lohijärven paliskunnan erityispiirteenä on, että lännessä rajana on valtakunnanraja, etelässä paliskunnan raja on sama kuin poronhoitoalueen eteläinen raja. Poronhoito-rajan oikaisua ja esteaidan rakentamista etelärajalle esitettiin 1980-luvulla, mutta Tornion kaupunki ei hyväksynyt tuolloin rajan oikaisua.
– Etelärajasta koituu hieman lisätöitä, mutta tilanteen kanssa pärjätään, Holster sanoo.

Orajärvi ja Palojärvi yhteistyökumppaneina

Paliskunnan alueen vanhat metsät on hakattu, vanhoja lupikoita ei ole enää jäljellä. Niinpä porot ruokitaan talvisin tarhoissa.

Kesämerkityksissä ja syysetossa Lohijärven paliskunta tekee yhteistyötä Orajärven ja Palojärven paliskuntien kanssa.
– Meillä on yksi kiinteä kesämerkintäpaikka, muuten käytämme paljolti siirtoaitoja naapureiden kanssa toimittaessa, Holster sanoo.

Isokankaan syyserotus 2023

Pienen palkisen osakkaissa on tällä hetkellä kaksi kokopäivätoimista poronhoitajaa.
– Meillä on yksi ettoporukka, joka on toiminut vuosia samalla kokoonpanolla. Erotuksiin tulee sitten kaveriksi mukaan muita poronomistajia.

Yksityisten mailla

Lohijärven paliskunta sijoittuu lähes täysin yksityisille maille. Joskus viljelysvahinkoihin liittyvä keskustelu maanomistajien kanssa on äitynyt niin kovaksi, että ratkaisua on selvitelty käräjillä asti. Viime vuodet on eletty Holsterin mukaan kuitenkin rauhallisempaa aikaa. Monella poronomistajilla on myös itsellään maatila.

Lohijärvelläkin joudutaan ruokkimaan poroja talviaikaan. Porojen ruokintaa Vähä-Lohijärvellä.

Junat ja pedot aiheuttavat porovahinkoja

Tornion ja Kolarin välinen, Tornionjokea seuraileva rautatie on vuosittain 20–30 poron päätepiste Lohijärven paliskunnan alueella.
– Nytkin on kahtena päivänä peräkkäin jäänyt poro junan alle. Karungista tuli tuorein ilmoitus, sanoo Holster, jonka työnkuvaan kuuluu käynti vahinkopaikalla. Nämä matkat tietysti vievät aikaa ja tuovat kuluja, esimerkiksi Karunkiin on Lohijärveltä matkaa noin 70 kilometriä.

Myös pedot tappavat poroja paliskunnassa joka vuosi. Petokannat ovat levinneet paliskunnan alueelle Ruotsista.
– Viime vuonna nähtiin palkisen eteläpuolella karhu, jota eräs hirvimies pääsi myös kuvaamaan. Sieltä sitten löytyikin karhun tappama vaadin, jolla oli kaulassa GPS-panta. Ilman pantaa emme olisi sitä varmaan löytäneetkään. Lisäksi vuosien aikana on ollut havaintoja muun muassa ilveksistä.

Tuulivoiman rakentaminen vastatuulessa

Paliskunnan alueelle on suunnitteilla noin 1000 hehtaarin kokoinen Reväsvaaran tuulivoima-alue, joka sijoittuu viitisen kilometriä kaakkoon Ylitornion kuntakeskuksesta. Kymmenkunta vuotta sitten kunnan hyväksymä ja kaavoittama hanke ei ole kuitenkaan edennyt viime aikoina.
– Siitä ei ole kuulunut nyt mitään. Puolustusvoimathan otti kielteisen kannan Länsi-Lappiin suunniteltuja tuulivoima-alueita kohtaan, mutta se ei koske tätä hanketta, koska tämä on jo aikaisemmin hyväksytty. Vaikuttaisi kuitenkin siltä, että tuulivoimarakentaminen on tällä hetkellä vastatuulessa samalla tavalla kuin muukin rakentaminen. Paliskuntamme on siis todennäköisesti ainakin toistaiseksi suojassa tuulivoimalta, poroisäntä Matti Holster arvioi.

17.5.2024

PORONUORET-DOKUMENTTISARJA ALKOI HELMIKUUSSA YLELLÄ

Kahdeksanosaisessa tv-sarjassa seurataan vuoden ajan neljän nuoren poronhoitajan arkea ja juhlaa. Poronuoret Yle TV2:ssa 12.2.–1.4. klo 21. Kaikki jaksot ovat katsottavissa Yle Areenassa.

--- Teksti: Timo Rehtonen. Kuvat: Jani Kärppä, Kota Collective ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 1/2024.

Sarjan ohjaaja Laura Satimus kertoo, että ajatuksen poronhoitajista kertovasta sarjasta heitti ilmoille rovaniemeläinen kuvaaja Teemu Lahtinen. Ideaa kehitettäessä huomattiin, että poronhoitajissa on paljon nuoria ja nuoria aikuisia.

– Alkuperäistä ajatusta hiottiinkin sitten kertomaan juuri heistä: heidän valinnoistaan, haasteistaan, iloistaan ja suruistaan. Useat parikymppisten elämään liittyvät asiat ovat universaaleja, ja näitä nuoria aikuisia yhdistää tietysti myös poronhoidon mukana tuoma identiteetti ja elämäntapa, Satimus sanoo.

Poronuoret-dokumenttisarjan päähenkilöinä ovat Aleksi Ulkuniemi, Sunna Siilasjoki, Viola Ukkola ja Eero Morottaja.

Samaistuttava vaikutus

Sodankyläläinen Viola Ukkola, 21, päätyi sarjaan luettuaan lehdestä, että nuoria poronhoitajia haettiin Lapissa kuvattavaan tv-dokumenttisarjaan.
– Ajattelin, että mitäpä se haittaa hakea. Olin jo aikaisemmin miettinyt, kuinka vähän Suomessa on kuvattu pohjoisen ihmisten elämää toisin kuin esimerkiksi Norjan televisiossa. Ajattelin, että on tosi hienoa, kun tehdään tällainen ohjelma, jolla voi olla samaistuttava vaikutus nuorille poronhoitajille ja lapsille, jotka kasvavat poroperheissä, sanoo Viola, joka opiskelee kolmatta vuotta Northern Studies -koulutusohjelmassa Pohjois-Norjassa, Altassa.

Tromssan yliopiston kandiohjelmassa opiskellaan arktisia alueita monitieteellisesti, eli opiskeluun sisältyy muun muassa pohjoisten alueiden politiikkaa, kulttuuria, taloutta ja maantietoa.
– Halusin opiskella sellaista alaa, josta on hyötyä poronhoidolle. Voin käyttää saamaani oppia hyödyksi esimerkiksi silloin, kun poronhoitoa pitää puolustaa maankäyttöhankkeissa, hän sanoo.

Viola Ukkola

Viola valmistuu koulusta tänä keväänä, minkä jälkeen hän voi keskittyä enemmän poronhoitoon kotiseudullaan Sattasniemen paliskunnassa. Toki tähänkin saakka hän on poronsa hoitanut, koska koulusta on ollut mahdollista olla pois pitkiäkin ajanjaksoja ettotöiden, erotusten ja talviruokinnan aikaan. Hän arvioi, että syksystä syksyyn vuosina 2022–23 kestäneet kuvaukset yhdistettynä ulkomaassa opiskeluun ja porotöihin eivät kuitenkaan aiheuttaneet ylimääräistä työtä.
– Kuvaukset sopivat aikatauluun ihan hyvin, kuvausryhmähän kulki siinä matkassa. Välillä piti vain ilmoitella, että milloin olen missäkin ja koska on kuvattavia tapahtumia, kuten erotuksia tai vasanmerkityksiä.

Sarja on lajinsa ensimmäinen

Myös Kemijärven Luusuasta kotoisin oleva Aleksi Ulkuniemi, 28, on sitä mieltä, että sarjalle oli tilausta.
– Eihän tämmöistä sarjaa ole tehty edes vanhempien poromiesten elämästä, kun taas nyt on uskallettu lähteä näyttämään suoraan nuorten toimintaa. Monesti näissä poropiireissä tahtoo olla, että vanhempien tekijöiden sana on laki, eikä nuoria välttämättä arvosteta kovinkaan korkealle. Periaatteena on siis, että 'näin on tehtävä, kun näin on aina ennenkin tehty', naurahtaa Pyhä-Kallion paliskunnan osakas, jonka tähtäimenä on ollut koko elämänsä ajan toimia jonakin päivänä päätoimisena poromiehenä. Nyt ollaan siltä osin lähellä maalia.

Aleksi Ulkuniemi

Kuvauksia Aleksi piti Violan tapaan miellyttävänä kokemuksena.
– Tosin väsymyksen vuoksi keskittyminen ei meinannut aina riittää. Hyvä puoli oli kuitenkin se, että mentiin poronhoito edellä, eli kuvattiin sitä mitä oikeasti tapahtui, asioita ei lavastettu. Kerroin kuvausryhmälle aina etukäteen, että jos halutaan kuvata jokin isompi tapahtuma, se täytyy tehdä tiettynä aikana tai ei sitten ollenkaan.

Ohjelmasarja sopii Aleksin mielestä kaikille suomalaisille.
– Siinähän ollaan eri puolilla Lappia, joten sarja varmasti kiinnostaa pohjoisen ihmisiä. Eteläläiset puolestaan näkevät, että emme aja ihan joka päivä porolla kouluun.

Varasuunnitelmiakin piti miettiä

Sunna Siilasjoki joutui muutaman kerran kertomaan kuvausryhmälle, että kuvauksissa pitääkin noudattaa ehkä varasuunnitelmaa.
– Tulevista tapahtumista piti tietysti ajoissa kertoa kuvausryhmälle, että se pystyi tekemään omat suunnitelmansa, mutta kun on poronhoidosta kysymys, asiat eivät etene aina suunnitelman mukaan. Kuvausryhmä saapui paikalle kuitenkin Inarista asti, joten B-suunnitelmankin piti olla valmiina.

Sunna Siilasjoki

Sunna, 21, on kotoisin Karesuvannosta, jossa hän on ollut mukana Käsivarren paliskunnassa porohommissa lapsesta saakka. Tällä hetkellä hän asuu Kemissä, jossa hän opiskelee toiseen unelma-ammattiinsa, sähköinsinööriksi.
– Mutta olen poroissa aina kun kerkeän. Suunnitelmani on, että tulevaisuudessa toimin sekä poronhoitajana että sähköinsinöörinä, koska sähköalaa voi tehdä paljon myös etänä.

Hän pitää ohjelmaideaa poronuorten elämästä mielenkiintoisena ja hauskana.
– Sarja kuvaa niin Suomen kuin Lapin mittakaavassa hieman erilaista nuorten elämää. Ja sarjan henkilöt ovat myös poronhoidossa mukana hieman eri tavoin.

Kuvattavana oloon tottui nopeasti

Sunnan mielestä oli haastavaa muistaa, että on koko ajan mikitettynä. Toisaalta kuvausryhmä tietysti myös pyrki siihen, että kuvattavat eivät varoneet sanomisiaan.
– Vaatihan se opettelun, että pystyy tekemään asioita normaalisti, kun joku kuvaa koko ajan vieressä, mutta yllättävän nopeasti siihen tottui, hän sanoo.

Päähenkilöt ovat nähneet sarjan kaikki jaksot.
– Kun näkee itsensä ruudulta, tulee ensin vähän semmoinen ajatus, että hui kauhea, Sunna naurahtaa, mutta toteaa samalla sarjan kokonaisuudessaan kuvaavan hyvin poronuorten elämää.

Violan mielestä tuntui aluksi oudolta ja erikoiselta, että kameramiehet seurasivat häntä joka paikkaan, ja varsinkin silloin kun kyseessä oli jokin isompi tapahtuma, johon osallistui iso joukko muitakin ihmisiä.
– Mietin, että miltähän se tuntuu niiden muiden mielestä, kun sinne tulee joku kameraryhmän kanssa. Mutta eipä siinä mitään, koska kuvausryhmä osasi tehdä työnsä niin, että se ei häirinnyt ketään.

Hänestä oli valmista sarjaa katsoessaan jännittävää nähdä, miltä oma elämä ja työ näyttivät ulkopuolelta katsottuna.
– Ja oli myös kiinnostavaa vertailla mennyttä ja nykypäivää, eli että viime syksynä oli tuommoista ja nyt tämmöistä. Kaiken kaikkiaan sarja näyttää hyvältä, siitä ei tule tunnetta, että tarinaa olisi väritetty tai dramatisoitu liikaa, hän sanoo.

– Tietenkin aluksi näytti oudolta katsoa itseään, mutta se on kestettävä, kun siihen on lähtenyt, kiteyttää katselukokemuksensa Aleksi.
– Kun sarja tulee ulos, niin tietenkin siitä syntyy jonkunlaisia paineita antaa haastatteluja ja lausuntoja sinne tänne, mutta toivon, että kaikki menee positiivisesti ilman suurempien mediamylläköitä.

Poronuoret-ohjelmasarjan ohjaaja Laura Satimus:

'Toivon, että sarja avaisi suurelle yleisölle ymmärrystä siitä, millaisesta elämäntavasta on kysymys'

Ylen tuottaman dokumenttisarjan ohjaajalla on lämpimiä muistoja sarjan kuvausajoilta.
– Oli todella ainutlaatuista ja hienoa, miten päähenkilöt ottivat meidät mukaan elämäänsä, vaikka varmasti ei aina ollut helppoa yhdistää vaativia töitä, opiskeluja ja muuta elämää kuvauksiin.

Satimuksen mukaan dokumenttituotannoissa kuvausten suunnittelu on aina haastavaa, mutta tämän sarjan suunnitteluun ja toteutukseen toi oman erityiskierteensä porojen liikehdintä.
– Ne kun eivät liikkuneet meidän aikataulujen mukaan eivätkä etukäteen liikkeistään meille ilmoitelleet, hän naurahtaa ja toteaa, että kuvaukset tehtiin porojen ehdoilla.

Arktisissa olosuhteissa kuvaamisessa täytyy ottaa huomioon tiettyjä asioita.
– Onneksi kuvaajamme ja äänittäjämme olivat paikallisia, joten he tunsivat maastot ja osasivat tarvittaessa varoa esimerkiksi routaisia pikkuteitä. He tunsivat myös porovuoden kulun ja tiesivät, miten porot käyttäytyvät eri aikoina vuodesta, minkä ansiosta osasimme muun muassa erään kerran varoa kiukkuista hirvasta. Kullanarvoista oli myös se, että toimittaja-käsikirjoittaja Xia Torikka on itsekin poronhoitaja.

Satimus sanoo, että poronhoitajat kohtelivat kuvausryhmää hyvin.
– Oli hienoa, miten meidät otettiin vastaan työporukoissa, vaikka suurin apu meikäläisestä erotuksissa oli varmasti perunoiden kuorimisessa.

Esittelytekstin mukaan 'Poronuoret-sarjassa parikymppiset poronhoitajat sukkuloivat haastavan työn, opiskelun ja rakkaushuolien keskellä', joten kyseessä ei ole dokumenttisarja, jossa keskitytään pääasiallisesti poronhoitoon.
– Vaikka sarja ei kerrokaan pelkästään poronhoidosta, toivon että se avaisi suurelle yleisölle ymmärrystä siitä, millaisesta elämäntavasta on kysymys, ohjaaja Laura Satimus sanoo.

17.4.2024

POROTAUSTAISIA TYÖNTEKIJÖITÄ ON VAIKEA LÖYTÄÄ

Tyypillinen Sieriporon sesonkityöntekijä on nuori, eläinten kanssa toimeentuleva, uusia tilanteita pelkäämätön ja ulkoilmasta sekä fyysisestä työstä pitävä henkilö. Matkailutoimintaa ja perinteistä porotaloutta harjoittava porotila palkkaisi mielellään enemmänkin poroperheiden nuoria, mutta heitä ei juurikaan tunnu olevan saatavilla.

--- Teksti: Timo Rehtonen. Kuva: Sieriporo Safaris ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 4/2023.

Sieriporo Safariksen toinen yrittäjä Ari Maununiemi kertoo, että tänä talvisesonkina yrityksessä työskentelee muutama porotaustainen nuori.
– Mitä porotaustaisempi uusi työntekijä on, sitä helpompaa se on tietysti meille, koska he osaavat lukea poron käyttäytymistä ja tuntevat poron eläimenä jo ennen tänne tuloa.

Porojen kanssa toimeentulevia työntekijöitä on toki löytynyt riittävästi. Maununiemen mukaan heidän yritykseensä töihin hakeutuvia henkilöitä yhdistää oma-aloitteisuus ja reipas asenne.
– Nuorten kanssa on kiva tehdä töitä. He ovat vastaanottavaisia uudelle informaatiolle, eivätkä ole kaavoihin kangistuneita. Kun haluaa nähdä ja kokea uusia asioita, tämmöinen paikka on varmasti siihen erittäin hyvä.

Poroperheistä lähtöisin olevat, porotöitä tekemään haluavat nuoret todennäköisesti työllistyvät hyvin kotiympäristössään.
– Meillä on ollut vuosien varrella sesonkityöntekijöinä kaupunkiin opiskelemaan tulleita tai muuten muuttaneita poroihmisiä. Näitä töitä voi tehdä siis myös opiskelujen ohessa, pyrimme joustavuuteen molemmin puolin, Maununiemi sanoo ja kehuu samalla myös hevosihmisiä.
– Poro ja hevonen ovat molemmat isoja eläimiä, jotka käyttäytyvät osittain samalla tavoin. Tarvitsemme juuri sellaisia työntekijöitä, jotka tietävät, miten eläimet käyttäytyvät.

Kaikki tekevät kaikkea

Sieriporo Safariksen porotilalla työskennellään monissa eri tehtävissä, koska porotilalla harjoitetaan perinteisen poronhoidon lisäksi matkailutoimintaa ja lihanjalostusta.
– Tämä on perhetila, jossa toteutetaan erilaisia aktiviteetteja poroon liittyen. On perinteistä poronhoitoa, joka on juotettu yhteen nykymaailman kanssa. Myös poronlihan suoramyynti on iso osa toimintaa, Ari Maununiemi kiteyttää elämyksistä ja arkipäivästä koostuvan porotilan liikeidean.

Työntekijöiden laajaan tehtäväkenttään kuuluu muun muassa siivoamista, ruoanlaittoa, porojen ruokkimista, porosafarin ajoa, pilkkimistä, kunnostustöitä, ajoporojen koulutusta ja matkailijoiden opastamista.

Jokapäiväisessä aamupalaverissa kello 8 sovitaan, mitä kukin päivän aikana tekee.
– Meillä on semmoinen perusajatus, että kaikki tekevät kaikkea. Tietenkin vahvuudet otetaan huomioon, eli esimerkiksi jos jollakin ei ole englanti ihan hallinnassa, hän kertoo vähemmän asiakkaille tarinoita porotaloudesta ja keskittyy enemmän muihin hommiin.

Sesonkiaika kestää marraskuusta huhtikuuhun. Muuna aikana vuodesta porotilalla työskentelee kahden yrittäjän lisäksi yksi vakituinen työntekijä.
– Haaveena olisi saada toinenkin vakituinen työntekijä, koska meidän pitää tehdä paljon valmistelevaa työtä sesongin ulkopuolella. On ajohärkien koulutusta, peltotöitä, paikkojen kunnostusta ja huoltoa sekä kesäasiakkaita, Ari Maununiemi kertoo.

Niko innostui porotöistä ja hankki poromerkin sekä poroja

Niko Tervo, 19, sai kolme vuotta sitten Rovaniemen kaupungilta kesätyösetelin, jonka kanssa hän käveli kysymään töitä kotitalonsa naapurissa sijaitsevalta Sieriporon porotilalta. Aikaisemmin hän oli tehnyt porotöitä jonkin verran pappansa veljelle, joka on osakkaana Poikajärven paliskunnassa.
– Olin ensin kesällä pari viikkoa tekemässä aitoja ja joulukuussa olinkin sitten jo virallisena työntekijänä asiakastöissä. Siitä se sitten pikkuhiljaa toimenkuva laajeni. Tilanne eskaloitui lopulta siihen, että minäkin hommasin poromerkin ja muutaman poron, kun Allu (Ari) ja Sampo siihen koko ajan yllyttivät, Tervo naurahtaa.

Vuosi sitten hän oli ensimmäistä kertaa mukana ettotöissä ja erotuksissa. Tämä syksy on mennyt kokonaisuudessaan poronhoitotöissä.
– Tykkään eläinten kanssa touhuamisesta, luonnossa liikkumisesta ja fyysisestä työstä, ja tässä työssä yhdistyvät ne kaikki, hän sanoo ja kertoo aikovansa jatkaa Sieriporossa työskentelyä myös ensi tammikuussa alkavan varusmiespalveluksen jälkeen.

Hänen omat poronsa ovat tänä aikana Sieriporon aidassa, kuten tähänkin saakka.
– On hyvä, kun työpaikka ja omat porot ovat samassa paikassa. Näkee samalla, miten ne voivat, kun ruokkii muiden poroja, hän toteaa.

Niko Tervon tulevaisuuden suunnitelmat ovat vielä avoimina.
– Haen ehkä ammattikorkeakouluun jossakin vaiheessa opiskelemaan joko metsätalouspuolta tai jotakin muuta. Toivottavasti armeijassa ehtii miettiä sitä tarkemmin.

Sieriporo Safaris

Rovaniemen kaupungin keskustasta 15 kilometriä sijaitsevalla SieriPoron porotilalla on harjoitettu porotaloutta jo 1800-luvulta lähtien. 1900-luvun lopulla toimintaan mukaan tullutta matkailua on kehitetty määrätietoisesti, ja nykyään porotilalla järjestetään ympärivuotisesti matkailijoille muun muassa porotilavierailuja, porosafareita ja ravintolatilaisuuksia. Porotilalla on myös oma lihanleikkaamo. Porotilan yrittäjinä toimivat Ari Maununiemi ja Sampo Pasma.

5.4.2024

ELÄINTEN HYVINVOINTILAKI JA POROT

Vuoden 2024 alussa astuu voimaan Eläinten hyvinvointilaki (693/2023). Se tarkoittaa muutoksia myös poronhoidon käytäntöihin.

--- Teksti: Anne Ollila. Kuva: Helena Rännäli ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 4/2023.

Tarpeettoman kivun aiheuttaminen eläimille on aina lähtökohtaisesti kielletty. Tämä tarkoittaa porojen osalta muun muassa sitä, että teurasvasojen korvia ei saa enää erotusvaiheessa loveta ja porojen kuohinta edellyttää aina kipulääkitystä. Myös muutoin poroja on käsiteltävä turhaa kipua aiheuttamatta. Lisäksi ihmisen hoitoonsa ottamilla poroilla on oltava pysyvässä pitopaikassaan jatkuva mahdollisuus janontunteen tyydyttämiseen. Tämä tarkoittaa puhtaan veden tai polkeentumattoman lumen jatkuvaa saatavilla oloa.

Porojen kuohinta

Porot tulee kuohinnan yhteydessä kipulääkitä. Lääkinnän voi tehdä suun kautta annettavalla lääkkeellä, johon saa reseptin eläinlääkäriltä. Kipulääkinnän voi siis tehdä itse. Poroja ei pidä kuohita rykimäaikana, ellei se ole ehdottoman välttämätöntä. Kuohinnan saa tehdä ainoastaan kuohintapihdeillä. Kuohitsijan pitää osata tehtävänsä. Kaikki muut kuohintamenetelmät ovat laittomia. Esimerkiksi kumilenkein tehdyn kuohinnan tunnistaa poron loppuelämän ajan sen kuolioituneista kiveksistä.

Teurasvasojen merkintä

Teuraspiltta riittää merkintäkeinoksi. Tarvittaessa voi käyttää kivuttomia ja kuljetuksessa turvallisia lisämerkkejä. Maaleja käytettäessä niiden tulee olla eläimille hyväksyttyjä.

Tarhaus

Eläinten hyvinvointilain tavoitteena on ottaa entistä paremmin huomioon eläimen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistäminen ja hyvä kohtelu. Eläinten hyvinvointiin vaikuttaa merkittävästi eläimen mahdollisuus toteuttaa sille lajityypillistä käyttäytymistä. Niinpä lakiin on sisällytetty vaatimus siitä, että ihmisen hoidossa olevan eläimen tulee voida toteuttaa olennaisia käyttäytymistarpeitaan.

Etenkin pienehköjen poromäärien talvitarhaus on vakiintunutta käytäntöä koko poronhoitoalueella. Myös kokonaisten porokarjojen talvitarhausta tehdään varsin yleisesti. Olipa sitten kyseessä pieni tai suuri määrä tarhattavia poroja, pätevät tarhaukseen samat hyvinvointivaatimukset.

"Tarpeettoman kivun aiheuttaminen eläimille
on aina lähtökohtaisesti kielletty"

Poro on puolivilli laumaeläin, joka tarvitsee aina riittävästi lajitovereita seurakseen, suhteellisen laajoja alueita lajityypillisen käyttäytymisen toteuttamiseen sekä monipuolista ravintoa voidakseen hyvin. Luonnossa poro kohtaa monenlaisia vaaroja ja koettelemuksia, mutta ihmisen hoidossa vastuu porojen hyvinvoinnista ja lajityypillisen käyttäytymisen mahdollisuuksien tarjoamisesta tiivistyy ihmisen sanelemiin elämisen puitteisiin.

Eläinten hyvinvointilain 21 §:n mukaan hoidossa olevien eläinten tulee saada sopivassa määrin hyvälaatuista, eläimen fysiologiset tarpeet ja olennaiset käyttäytymistarpeet täyttävää ravintoa ja vettä tai muuta juotavaa. Porotarhassa on oltava jatkuvasti saatavilla rajoituksetta puhdasta vettä tai puhdasta polkeentumatonta lunta. Voimakas ruokinta lisää poron nesteen tarvetta jopa nelinkertaiseksi.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että mikäli porotarhaan ei ole mahdollista järjestää sääolosuhteiden vuoksi saataville puhdasta sulaa juomavettä, on porotarhassa oltava aina esimerkiksi runsaasti sellaista aluetta, jossa lumi ei ole polkeentunut ja sotkeentunut porojen tallaamana. Sileäksi tantereeksi tallaantunut luminenkaan aitaus ei riitä täyttämään lain edellyttämää puhtaan lumen rajoittamatonta saatavuutta. Myöskään esimerkiksi kerran päivässä tarjottava juomavesi ei täytä jatkuvan veden tai lumensaannin vaatimusta yksinään, mutta on hyvä lisä rajoittamattoman puhtaan lumen rinnalle. Eläinten hyvinvointilain 20 §:n mukaan eläimillä, myös poroilla, tulee olla tarhassa mahdollisuus toteuttaa liikkumiseen, leikkiin, lepoon, kehonhuoltoon, syömiseen, ravinnon etsintään ja ympäristön tutkimiseen sekä sosiaalisiin suhteisiin liittyviä olennaisia käyttäytymistarpeitaan. Porojen osalta tämä tarkoittaa, että tarhan on oltava kooltaan riittävän suuri ja sen on tarjottava rauhallisia lepoalueita ja suojaa säältä esimerkiksi metsän muodossa.

Porojen tulee voida kaivaa myös tarhaolosuhteissa. Kaivaminen on keskeinen osa poron lajityypillistä käyttäytymistä ja sen estyminen on vääjäämättä hyvinvointiongelma. Lisäksi poro on laumaeläin, jolla on oltava riittävästi lajitovereita seuranaan.

Eläinten hyvinvointilain 35 §:n mukaan eläinten pitopaikassa ei saa esiintyä jatkuvaa eläintä häiritsevää tai sille haittaa aiheuttavaa melua. Tämä on hyvä huomioida porotarhan paikkaa pohdittaessa. Jatkuva häiriö aiheuttaa poroille pitkäkestoista stressiä, joka on merkittävä hyvinvointiongelma.

Porotarhoissa pitää olla eläinten käsittelyn mahdollistavat tilat ja välineet sekä tilat sairaiden ja vahingoittuneiden eläinten hoitoon ja eristämiseen. Esimerkiksi erotusaitaa mukaileva tarharakenne mahdollistaa eläinten asianmukaisen käsittelyn ja hoidon. Sairaiden porojen eristäminen terveistä vaatii oman tilansa.

Kytkettynä pitäminen

Eläinten hyvinvointilain 37 §:n mukaan eläintä ei saa pitää jatkuvasti paikalleen kytkettynä. Tämä tarkoittaa, että esimerkiksi porojen hihnavasotus on kielletty. Myöskään matkailu- tai kilpaporoja ei saa pitää jatkuvasti kytkettynä pysyvässä pitopaikassaan, vaan niillä on oltava mahdollisuus liikkua. Pysyvä pitopaikka on paikka, jossa eläin viettää pääosan vuorokaudestaan. Tällaisia ovat esimerkiksi matkailu- ja kilpaporojen tarhat. Sen sijaan kytkettynä pitäminen on sallittua tilapäisillä matkoilla kilpailupaikoille tai asiakastyöhön tarhan ulkopuolelle. Porotarhat ovat pysyviä pitopaikkoja, vaikka tarhaus ei ole ympärivuotista.

Teurastus ja valvonta

Eläinten hyvinvointilain 65 §:n mukaan eläin on asianmukaisesti tainnutettava tai lopetettava siihen soveltuvalla menetelmällä ennen verenlaskun aloittamista, eikä eläimelle saa suorittaa muita teurastukseen liittyviä toimenpiteitä ennen kuin se on kuollut. Poikkeuksena, ainoastaan teurastamossa tarkastuseläinlääkärin läsnä ollessa, on sallittu sellainen uskonnollinen teurastustapa, jossa verenlasku aloitetaan samanaikaisesti eläimen tainnuttamisen kanssa.

Elintarvikelaissa tarkoitetuissa poroteurastamoissa ja niiden yhteydessä olevissa laitoksissa eläinten hyvinvoinnin valvontaan liittyvistä tehtävistä huolehtii koko maan alueella Lapin aluehallintovirasto (Eläinten hyvinvointilaki 72 §). Valvontaviranomainen voi käyttää tallentavaa kameravalvontaa tiloissa, joissa eläimiä puretaan kuormasta, pidetään, käsitellään, siirretään, tainnutetaan tai jossa verenlasku tapahtuu.

Ilmoitusvelvollisuus

EHL 88 §:ssä luetellaan tahot, jotka on roolinsa vuoksi lain nojalla velvoitettuja tekemään ilmoitus havaitsemastaan eläinten hyvinvointilain vastaisesta eläintenpidosta. Poronhoidon osalta ilmoitusvelvollisia ovat paliskuntien vastuuhenkilöiden lisäksi kaikki sijaisapuna poronhoitotöitä tekevät.

25.3.2024

HAKKUUTÄHTEIDEN KERUUTA TALVILAIDUNALUEILTA

Luonnonvarakeskus, Kemin- Sompion paliskunta ja Metsähallitus ovat yhdessä käynnistäneet pitkäaikaisen koeasetelman hakkuutähteiden vaikutusten tutkimiseksi.

--- Teksti: Antti-Juhani Pekkarinen, Juha Laitila, Jukka Siitari, Jouko Kumpula, Ville Hallikainen ja Pasi Rautio ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 4/2023. Artikkelin tilastograafia on korjattu Poromies-lehden julkaisun jälkeen.

Kesällä 2022 käynnistyneessä HAKEMA-hankkeessa (Hakkuutähteiden keruun mahdollisuudet poro- ja metsätalouden yhteensovittamisessa ja ilmastonmuutokseensopeutumisessa) on pilotoitu hakkuutähteiden keräämistä jäkäläkankailta, selvitetty keräämisen kustannuksia sekä perustettu koealat, joilla tullaan seuraamaan hakkuutähteiden ja jatkuvapeitteisen metsänhoidon vaikutuksia mm. porojen tärkeimmille ravintokasveille sekä metsän uudistumiselle poronhoitoalueella. Hankkeen tavoitteena on edistää poro- ja metsätalouden yhteensovittamista sekä perinteisen porotalouden sopeutumiskykyä muuttuvassa ympäristössä. Hankkeelle on myönnetty Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) tukea vuosille 2022 ja 2023. Metsänkäsittelymenetelmät, joiden vaikutuksia hankkeessa ja koealoilla tutkitaan ovat poimintahakkuu, pienalakasvatus ja hakkuutähteiden keruu molempien hakkuutapojen yhteydessä. Hakkuut suoritettiin tammikuussa 2023 yhteensä kahdenkymmenen hehtaarin koealueelle, josta puolelta hakkuualoista kerättiin samassa yhteydessä hakkuutähteet. Koealat inventointiin sekä ennen että jälkeen hakkuiden, jotta hakkuiden ja hakkuutähteiden vaikutuksia laidunten kasvillisuuteen ja metsän uudistumiseen pystytään tutkimaan.

Hakkuutähteiden keruun onnistuminen

Tutkimusasetelmassa hakkuutähteiden keruu pyrittiin tekemään niin, että se olisi käytännön metsänhoidon kannalta mahdollisimman toteuttamiskelpoinen. Hakkuukone pui hakkuutähteet kasoihin ja ajokone keräsi ne kuormalavalle. Hakkuutähteitä ei pyritty keräämään viimeistä oksaa myöten, jotta keruun kustannukset eivät nousisi tarpeettoman suuriksi. Hakkuutähteiden keruun onnistumista tarkasteltiin vertailemalle hakkuutähteiden peittävyyttä alueilla, joilta hakkuutähteet poistettiin, niihin alueisiin, joille hakkutähteet oli jätetty.

Kuva 1. Hakkutähteiden keskimääräiset peittävyydet metsänkäsittelytoimien jälkeen. Tätä tilastograafia on korjattu lehden julkaisun jälkeen.

Kuva 1 esittää alustavan tarkastelun siitä, miten hakkuutähteiden keskimääräiset peittävyydet vaihtelivat eri metsänkäsittelytoimenpiteiden välillä. Pienalakasvatushakkuissa hakkuumäärät olivat suuremmat kuin poimintahakkuissa ja se heijastui suoraan myös hakkuutähteiden määriin. Hakkuutähteiden kerääminen pienensi hakkuutähteiden peittävyyksiä sekä poiminta- että pienalakasvatushakkuissa. Hakkuutähteiden kokonaispeittävyys pieneni kuitenkin yllättävän vähän keruun seurauksena. Tämä selittyy luultavasti sillä, ettei puunkorjuun yhteydessä ollut mahdollista kerätä kustannustehokkaasti kaikkia pienempiä oksia ja risuja. Männyn hakkuutähde on myös haurasta, erityisesti pakkasella, jolloin se helposti hajoaa kaadon ja keräämisen yhteydessä. Yksittäisten pienten oksien pitkäaikainen vaikutus laitumiin on kuitenkin todennäköisesti pienempi kuin korkeiden hakkuutähdekasojen. Isompiin hakkuutähdekasoihin keruu vaikuttikin erittäin selvästi ja yli 20 cm korkeita kasoja ei keruualueilla käytännössä juuri ollut.

Hakkuutähteiden keruun kustannukset

Hakkuutähteiden keruun kustannuksia arvioitiin olemassa olevilla korjuukustannusmalleilla hyödyntäen hakkuiden yhteydessä kerättyjä tietoja hakkuutähteiden ja ainespuun kertymistä. Hankkeen alustavat tulokset viittaavat siihen, että tutkimusalueen kaltaisilla männiköillä hakkuutähteiden korjuun kustannukset ovat keskimäärin noin 200 €/ha. Tämä vastaa arviolta noin 20–30 prosentin lisäkustannusta suhteessa puunkorjuun kustannuksiin ilman hakkuutähteiden keruuta. Käytännössä kustannukset voivat vaihdella paljonkin, riippuen mm. korjuuolosuhteista, käytettävissä olevasta kalustosta ja hakkuutähteiden metsäkuljetusmatkasta. Yksinkertaisin tapa pienentää keruun kustannuksia olisi todennäköisesti metsäkuljetusmatkan minimoiminen. Siinä tapauksessa hakkuutähteet tulisi kasata hakkuualueelle tai sen välittömään läheisyyteen.

Yhdessä keskustellen

Alkujaan paliskunnan ideasta lähtenyt ja sittemmin Luonnonvarakeskuksen vetämä HAKEMA-hanke on toteutettu tiiviissä yhteistyössä elinkeinojen (Kemin-Sompion paliskunta ja Metsähallitus) ja tutkimuksen välillä. Vaikka hankkeen kuluessa poro- ja metsätalouden välillä on ilmennyt useista asioista selkeitä näkemyseroja, ovat kaikki pitäneet tärkeänä löytää toimintatapoja, joiden avulla elinkeinojen tavoitteita voisi yhteensovittaa. Hankkeessa kertyneet kokemukset herättävät toiveita siitä, että jatkuvapeitteiset metsänkäsittelymenetelmät sekä hakkuutähteiden keruu porojen talvilaidunalueilla voisivat osaltaan olla tukemassa tätä yhteensovittamista. Eri näkemysten esilletuomiseksi hankkeen aikana järjestettiin useampi yhteinen maastokäynti, joissa keskusteltiin eri metsänkäsittelymenetelmien vaikutuksista poro- ja metsätalouteen. Viimeisin yhteinen keskustelu- ja tutustumistilaisuus järjestettiin hankkeen koealoilla syyskuun 2023 alussa, jossa päästiin konkreettisesti tutustumaan hakkuiden ja hakkuutähteiden keruun jälkeisiin hakkuualoihin.

Kuva 2A. Näkymiä hakkuiden jälkeisenä kesänä. Tämän kuvan koealalle hakkuutähteet on jätetty. Molemmille koealoille on suoritettu jatkuvapeitteeseen metsänhoitoon tähtäävä poimintahakkuu. Kuva: Antti-Juhani Pekkarinen.

Keskusteluissa nousi selkeästi esille, että tietyissä tilanteissa poimintahakkuu voisi olla porotalouden kannalta neutraali tai jopa myönteinen metsänhoitotoimi. Koealoilla ennen hakkuita ylitiheäksi arvioitu puusto oli poiminnan seurauksena harventunut niin, että valoisuuden lisääntymisen myötä jäkälien kasvuolot ovat todennäköisesti parantuneet. Erityisesti alue, jolta hakkuutähteet oli kerätty (kuva 2), on luultavasti porotalouden kannalta jopa arvokkaampi hakkuiden jälkeen, kuin ennen hakkuita. Pienalakasvatuksen osalta vaikutukset porotaloudelle herättivät enemmän huolta. Erityisesti aukon keskiosissa kasvuolojen pelättiin olevan liian avoimet jäkälälle ja lisäksi suurempi hakkuumäärä tarkoittaa myös suurempaa hakkuutähteiden määrää (kuva 1). Metsätalouden kannalta taas pienalakasvatuksen suurempi hakkuumäärä tietää suurempia tuloja ja pienempi lopputiheys johtaa todennäköisesti parempaan taimettumiseen ja taimien nopeampaan alkukehitykseen.

Kuva 2B. Näkymiä hakkuiden jälkeisenä kesänä. Tämän kuvan koealalla hakkutähteet on kerätty. Molemmille koealoille on suoritettu jatkuvapeitteeseen metsänhoitoon tähtäävä poimintahakkuu. Kuva: Antti-Juhani Pekkarinen.

Elinkeinojen tavoitteiden yhteensovittaminen

Yhteisten keskustelujen aikana sekä paliskunnan että Metsähallituksen edustajat korostivat, että on tärkeää löytää kompromisseja, joissa huomioidaan eri menetelmien kustannukset ja hyödyt sekä poro- että metsätaloudelle. Tietoa hakkuutähteiden ja jatkuvapeitteisen metsänhoidon vaikutuksista porolaitumiin ja metsän uudistumiseen tulee kertymään, kun nyt perustettuja koealoja seurataan tulevissa hankkeissa. Ensimmäiset tulokset kerätään kuitenkin HAKEMA-hankkeen keväällä 2024 julkaistavaan loppuraporttiin. Toiveena on, että loppuraportti sekä hankkeen tulokset ja kokemukset hakkuutähteiden keruun vaikutuksia poro- ja metsätaloudelle helpottavat ratkaisujen löytämistä ja elinkeinojen tavoitteiden yhteensovittamista.

18.3.2024

PUDASJÄRVEN LIVO: HENKI ON HYVÄ, MUTTA KUINKA PITKÄLLE SE RIITTÄÄ?

Rytinginkankaan erotus. Piirtämässä Kalevi Särkelä, kiinnipitämässä Ville Särkelä ja Jenna Konttila. Kuva Pia Särkelä.

Vaikka paliskunnassa vallitsee hieno ilmapiiri, nuoriso joutuu pohtimaan, uskaltaako alkaa alalle, jossa pedot näyttäisivät vievän vasat ja tuulivoima maat.

--- Teksti: Timo Rehtonen. Kuvat: Pia Särkelä ja Miia Konttila ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 4/2023.

Alkukesästä kaikki näytti vielä hyvältä: vasoja oli paljon ja vasanmerkintä sujui hyvin. Lokakuussa tilanne on toisenlainen, kun vasoja ei ole nähty erotuksissa odotettuja määriä.

Kesä oli tavallista kuumempi ja kuivempi, millä saattaa olla osuutensa asiaan, mutta todennäköisemmin teurasporojen määrää vähentävät pääasiassa pedot. Poroisäntä Sami Konttilan arvion mukaan erityisesti ahmakanta on nousussa, mutta myös ilveksiä liikkuu paliskunnan alueella entistä enemmän. Susi on pedoista pahin, koska se tappaa enemmän kuin syö.
– On selvää, että petokanta on kasvanut, mutta petojen tekemiä tuhoja ei voida varmistaa varsinkaan sulan maan aikana. Vasa häviää usein pedon suuhun jälkiä jättämättä, hän sanoo.

Poroisäntä Sami Konttila.

Viime jouluna paliskunnan poromiehet saivat luvan kaataa suden, joka ehti tappaa kymmeniä paliskunnan poroja lyhyessä ajassa.

Näyttää siltä, että teurasmäärissä ei päästä lähellekään samaa kuin viime vuonna. Pettymys on suuri, mutta takaiskusta ei lannistuta, sillä palkisessa riittää toimintatarmoa.

Työnkuva on muuttunut viime vuosikymmenten aikana

Konttila, 48, on aloittanut poromiehen hommat suurin piirtein samoihin aikoihin kun hän oppi kävelemään.
– Naapurin kaveri otti niskasta kiinni ja heitti ojan yli. Piti päästä porotöihin, hän naurahtaa.

Ojanylitykset sujuvat Konttilalta nykyään helposti – sen sijaan haasteita aiheuttaa suuri petomäärä ja siitä koituva lisätyö. Tänä päivänä Pudasjärven Livon ja sen naapuripaliskuntien poronhoitajien työnkuvaan kuuluu isona osana petojen vähentäminen, joka vie aikaa ja tuo kustannuksia. Tilanne on täysin toinen kuin Konttilan lapsuudessa, jolloin pedoista ei ollut merkittävää haittaa poronhoidolle.
– Joudumme maksamaan petojen jahtaamiset ja raatojen etsinnät omasta pussista samalla kun rehukustannukset nousevat ja teurasmäärä pienenee. Siinäpä sitä sitten yrittää nuorisolle selittää, että kyllä tämä tästä vielä muuttuu parempaan suuntaan.

Poronhoito kiinnostaa nuoria, mutta tulevaisuus huolestuttaa

Sami Konttila kertoo, että paliskuntaan on tullut viime vuosina uusia ja innokkaita nuoria osakkaita, ja enemmänkin olisi tulossa, jos tulevaisuus näyttäisi valoisammalta.
– Olemme saaneet matkaan paljon nuoria, jotka tekevät porotöitä minkä kouluiltaan ehtivät. Porohommissa kulkee perheitä ja lapsia kavereineen, meillä on mahtava ilmapiiri. Petoasia on kuitenkin kuin musta pilvi taivaalla. Moni nuori pohtii, uskaltaako alkaa epävarmalle alalle.

Vasanleikko Susisuolla.  Vasa sylissä Julia Konttilalla (vas.), Matti Vähäkuopuksella ja Hilkka Heikkilällä. Etualalla Juha Piri. Kuva Miia Konttila.

Uusia poronomistajia mahtuisi paliskuntaan sikälikin, että suurin eloporomäärä, 2100, on tällä hetkellä kuutisensataa miinuksella. Suotuisaa on myös se, että paliskunnan kesälaidunalue on erinomaista maastoa poroille.

Pedot vartioivat luppoa

Kesälaitumet koostuvat alavista maista, joista suuri osa on suota. Syyslaitumet sijaitsevat puolestaan siellä täällä. Isoja kangasmaa-alueita kiinteine poroaitoineen on viisi: Kilsikangas, Suvannon Palovaara, Kivikangas, Siuruakangas ja Rytinginkangas, joista viimeksi mainitun keräilyaitaan kootaan myös syksyn teurasporot.

Paliskunnan alueella sijaitsee osa Syötteen kansallispuistoa, jonka puustossa olisi poroille tärkeää ravinnonlähdettä, luppoa, mutta samoilla seuduilla viihtyvät myös pedot. Näin ollen poronhoito ei voi hyödyntää kansallispuiston aluetta parhaalla mahdollisella tavalla.

Erotusten jälkeen maastoon jääneet porot houkutellaan ravinnolla, lähinnä heinällä, pyyntiaitoihin, joista ne viedään kotitarhoihin talviruokintaan.

Yhteistyötä tehdään usean naapuripaliskunnan kanssa niin poronhoitotöissä kuin viiden paliskunnan yhdessä omistamalla Ranuan teurastamolla. Suurin osa lihasta liikkuu sieltä Veljekset Rönkä Oy:lle, mutta suoramyyntiäkin on. Sen osuus on noin 30 prosenttia kokonaismyynnistä.

Paliskunnassa työskentelee 3–4 päätoimista poronhoitajaa, loput viitisenkymmentä poronomistajaa hankkivat elantoansa myös muista lähteistä. Poronomistajien keski-ikä on 55 vuoden paikkeilla.

Tuulivoima tuo lisää mustia pilviä taivaanrantaan

Pudasjärven Livon paliskunta on säästynyt tähän mennessä tuulivoimateollisuusalueilta. Nyt kuitenkin Pudasjärven kaupunki ja Ranuan kunta ovat kiinteistöverokassaansa kartuttaakseen hyväksymässä kolmea isoa hanketta, jotka sijoittuvat paljolti paliskunnan tärkeimmille laidunalueille, joilla laiduntaa kaksi kolmasosaa palkisen poroista. Suunnitelmien mukaan myllyjä tulisi jopa toistasataa.
– Meille tämä kaikki on uutta, koska emme tiedä, miten poro alkaa käyttäytyä, kun se joutuu siirtymään pois perinteisiltä alueiltaan. Maanviljelijöiden kanssa meillä on mennyt tähän saakka hyvin, on tehty suoja-aitoja ja toimittu yhteisymmärryksessä, mutta sitten olisi totinen paikka, jos porot siirtyisivät viljelyksille ja mökkiasutuksen piiriin, Konttila toteaa.

Hankkeet ovat vielä suunnitteluasteella ja niiden toteutus tapahtuu – jos tapahtuu – vasta vuosien kuluttua. Lisäksi oma vaikutuksena hankkeiden toteutumiselle on tulevilla selvityksillä tuulivoiman vaikutuksista alueen eläimistöön ja kasveihin. Paliskunnassa tulee kuitenkin olla hereillä.
– Käymme neuvotteluja eri osapuolten kanssa nyt asiallisesti ja riitelemättä, mutta kyllä tilanne on erittäin huolestuttava, poroisäntä Sami Konttila toteaa.

Kotikunta: Pudasjärvi
Pinta-ala: 1 897,7 neliökilometriä
Suurin sallittu
eloporomäärä: 2 100
Poronomistajia: 53

13.3.2024

MERIKOTKA-POROTUTKIMUKSEN TULOKSIA

Merikotkien vaikutusta porovahinkoihin tutkittiin vuosina 2021–2022, ja tulokset julkaistiin alkuvuodesta 2023. Aihe on yhtä tärkeä kuin vaikeasti tutkittava, mutta kiteytettynä tutkimuksen tulokset osoittivat, että merikotkien syömissä poronvasojen määrissä on huomattavaa ajallista ja paikallista vaihtelua. Merikotkat eivät aiheuta poronhoidolle maakotkaan verrattavia haittoja, mutta näyttää siltä, että ne joinakin vuosina voivat aiheuttaa ongelmia ainakin paikallisesti.

--- Teksti: Camilla Ekblad. Kuvat: Olli-Pekka Karlin ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 4/2023.

Sukupuuton partaalla käyneen merikotkakannan nopea kasvu ja runsastuminen poronhoitoalueella on aiheuttanut huolta merikotkien mahdollisista vaikutuksista poronhoitoon. Merikotkanpesiltä löydetään säännöllisesti poronvasan jäänteitä, mutta on epäselvää ovatko merikotkat saalistaneet poronvasoja vai hyödyntäneet kuolleena löytämiään vasoja. Paikallisten reviirilintujen lisäksi poronhoitoalueella ja eteenkin tunturissa liikkuu kesäisin nuoria pesimättömiä merikotkia.

Lähdimme tutkimaan aihetta eri näkökulmista. Keräsimme sekä meri- että maakotkan pesiltä löytyneet koparat ja lähetimme ne tutkittaviksi Ruokavirastoon. Asensimme satelliittilähettimiä poronhoitoalueella kuoriutuneille merikotkanpoikasille, jotta voisimme seurata niiden liikkeitä, ja kävimme tunturissa ja vasomistarhoilla tarkkailemassa tilannetta paikan päällä. Varsinaisten tutkimuskysymysten lisäksi saimme uutta mielenkiintoista tietoa merikotkien käyttäytymisestä. Epäselväksi jäi valitettavasti edelleen, miten suuren osuuden syömistään vasoista merikotkat ovat itse tappaneet.

Poro merikotkan (ja maakotkan) ravinnossa

Merikotka syö pelkästään eläinperäistä ravintoa, mutta on sen puitteissa kaikkiruokainen ja saalistaa periaatteessa sitä mitä on helpoimmin saatavilla. Lempiruoka on kala, linnut tulevat hyvänä kakkosena, ja vähiten suosittuja ovat nisäkkäät. Poronvasoja merikotkat syövät tilaisuuden tullen.

Merikotkien pesältä löytyy joskus myös poronvasan koparoita.

Poronvasojen osuus merikotkan ravinnossa oli pieni, keskimäärin noin 3 %, mutta esiintyvyys saaliissa vaihteli huomattavasti vuosien ja elinympäristöjen mukaan. Keskimäärin poronvasan jäänteitä löytyi neljän seurantavuoden aikana joka viidenneltä merikotkanpesältä (0–46 %). Pystyimme tunnistamaan joitakin vasan esiintyvyyttä ennustavia ominaisuuksia. Odotetusti tärkein muuttuja oli pohjoisuus. Pohjoisessa merikotkat söivät enemmän poronvasaa kuin etelässä. Myös järvisyys ennusti poronvasan esiintyvyyttä. Merikotkat suosivat reviireillään järviä, ja reviireillä joilla oli paljon järviä, merikotkat söivät keskimäärin vähemmän vasoja kuin reviireillä, joilla oli vähemmän järviä. Reviireillä, joilla on huonot kalastusvedet merikotkien on hyödynnettävä vaihtoehtoisia saaliita, kuten poronvasoja.

Lisäksi säällä oli merkitystä: kylminä ja lumisina keväinä merikotkat söivät enemmän poronvasoja kuin lämpiminä ja vähälumisina. Tämä voi johtua sekä siitä, että kylminä keväinä on tarjolla hangelle kuolleita vasoja ja siitä, että kylminä keväinä vesien ollessa jäässä merikotkien on löydettävä muuta ravintoa kuin kalat. Eniten poronvasoja pesivien merikotkien ravinnossa on näin ollen odotettavissa kylminä keväinä, vähäjärvisissä ympäristöissä poronhoitoalueen pohjoisosissa (tunturia lukuun ottamatta, jossa ei pesi merikotkia).

Merikotkista poikkeavasti maakotkanpesiltä löytyi tasaisesti poronvasojen jäänteitä elinympäristöstä ja sääolosuhteista riippumatta. Ainoa vaikuttava tekijä oli pohjoisuus, poronvasoja syötiin enemmän pohjoisessa. Poronvasat näyttävät kuuluvan maakotkien perussaaliisiin ja niitä löydettiin vuosittain noin 40 %:ssa maakotkan pesistä. Maakotkat söivät pohjoisessa noin 3x enemmän vasoja kuin merikotkat, etelässä ero oli suurempi.

Pesimättömät merikotkat

Pesivien merikotkien saaliita voi selvittää pesiltä löytyvien saalistähteiden avulla, mutta pesimättömillä linnuilla tämä ei luonnollisesti ole mahdollista. Pesimättömät linnut eivät myöskään ole sidottuja reviiriin, ja voivat lennellä vapaasti ja laajalti, mitä nuoret merikotkat myös yleisesti tekevät. Satelliittiseuranta paljasti kiinnostavia asioita nuorten merikotkien liikkeistä. Merikotkat suosivat poronhoitoalueella vesistöjä, avosoita, kosteikkoja ja harvapuustoista metsää sekä läheisyyttä synnyinpesäänsä ja välttivät suoraa läheisyyttä asutukseen. Lisäksi ne suosivat pohjoisuutta. Erityisen suosittuja paliskuntia satelliittinuorten keskuudessa olivat Paistunturi ja Muotkatunturi. Porojen paikannuksia huomioivat mallit osoittivat, että tunturissa (mutta ei metsäpaliskunnissa) merikotkat alkukesällä suosivat alueita, missä oli paljon poroja. Paikannusten ykkössijan vie kuitenkin Lapin paliskunta, missä myös pesimäkanta on ylivoimaisesti suurin, koska tekojärvet ovat otollista elinympäristöä merikotkille.

Pesimättömien merikotkien laskennallinen määrä poronhoitoalueella eri kuukausina. Tummansiniset kuvaavat poronhoitoalueelta kotoisin olevia yksilöitä, ja vaaleansiniset muualla Suomessa kuoriutuneita merikotkia.

Yksilöiden väliset erot olivat suuret. Eri kotkayksilöt viihtyivät eri paikoissa ja niiden liikkuvuudessa oli eroja. Rannikolla kuoriutuneista kotkista osa kävi kesäisin Lapissa ja viihtyivät siellä pidempiä tai lyhyempiä aikoja, kun taas osa ei koskaan ole suunnannut poronhoitoalueelle. Kaikki poronhoitoalueelta kotoisin olevat kotkat ovat tulleet kesäksi takaisin, vaikka ovatkin viettäneet talvet rannikon kotkien lailla etelämpänä, etelärannikolla tai Ruotsissa. Keskimäärin Lapin kotkat liikkuivat vuoden ympäri pohjoisemmassa kuin rannikon kotkat. Kun pesimätön merikotka on löytänyt hyvän paikan se voi jäädä sinne pidemmäksi aikaa, päivistä kuukauteen. Sellaisia voi olla esimerkiksi ison eläimen raato, kalankasvattamo tai kaatopaikka.

Suorat havainnot

Touko-kesäkuussa kävimme tunturissa ja vasomistarhoilla havainnoimassa kotkia ja poroja, poroja häiritsemättä. Tunturissa nähtiin vasomisaikana sekä meri- että maakotkia. Kumpaakin lajia kiinnostivat jälkeiset, joita ne myös söivät, mutta vastasyntyneet vasat eivät kiinnostaneet. Merikotkia nähtiin myös haaskoilla. Se, että tilanteita ei nähty, ei kuitenkaan poissulje niiden mahdollisuutta. Alue on erittäin laaja ja tapauksen näkeminen vaatii oikeassa paikassa olemista oikeaan aikaan.

Merikotka porotarhan lähettyvillä.

Vuonna 2021 vasomistarhoilla Länsi-Lapissa sitä vastoin sattui ja tapahtui. Yhteensä 8 vasaa epäiltiin kotkien tappamiksi, joista yksi varmistettiin Ruokavirastossa ja toinen oli kuollut muista syistä. Kolmannen tutkitun vasan kohtalo jäi epäselväksi. Tarhoilla oleili enimmäkseen merikotkia, mutta myös muutama maakotka, eikä tappanutta lajia voi sanoa varmuudella. Vuonna 2022 tarhoilla oli tarkoitus havainnoida suuremmalla panoksella, mutta silloin tarhoilla ei ollutkaan kotkia.

Saimme verkkokyselyymme tiedon vielä kuudesta tapauksesta, joissa neljässä vasa oli tapettu.

Saalisnäytteitä merikotkan pesältä.

Maakotkien vaikutus poroihin on jokseenkin yksiselitteinen ja arvioitavissa. Mahdolliset merikotka-haitat ovat epämääräisempiä ja voivat vaihdella suuresti vuosittain, paikoittain ja eri olosuhteissa. Lisähaasteita aiheuttaa vaadittava pesivien ja pesimättömien merikotkien erikseen huomioiminen. Pesimäkeskittymät osuvat tekoaltaiden ympäristöön ja Kuusamon järvimaisemiin, kun taas nuoret liikkuvat ja mahdollisesti aiheuttavat suurinta haittaa tunturissa, missä ei pesi merikotkia. Tietoa on kuitenkin kertynyt jo kunnioitettavasti. Tiedämme, että merikotkat eivät aiheuta maakotkiin verrattavaa haittaa, mutta voimme varovasti ennustaa milloin ja missä haittoja mahdollisesti on odotettavissa.

Suositut julkaisut

Poroista muualla

Lapland above ordinary.
Poroaiheisia artikkeleita


Poro-aiheisia blogipostauksia
Poropostauksia Blogit.fi


Blogi: Mikko Jokinen
Lapissa tarvitaan kulttuurisensitiivisyyttä


Blogi: Deliporo.fi
Deliporon blogipostit


Blogi: Kujalan porotila
Son moro sano poro


Paloma-projektin blogit - Kuusamo
Paloma-projekti


Tapio Nykänen - Antroblogi 2016.
Poro syntipukkina


Suurpetojen vaikutus poronhoitoon. I. Kojola, S. Heikkinen & S. Kaartinen. Luonnonvarakeskus 2018. PDF-tutkimusjulkaisu 57/2018

Blogi-arkisto