Poromies-lehden ajankohtaisia julkaisuja

Uusimmat artikkelit

6.11.2019

PORO TUO ESILLE SUOMALAISUUTTA, RESTAURANT ATRIO, BRYSSEL

Ravintola Atrion liikeidea, italialaisen ja suomalaisen keittiön yhdistäminen, on maailmanlaajuisestikin ajateltuna ainutlaatuinen. Atrion toimintaperiaatteen voi ajatella kulminoituvan annokseen, joka sisältää risottoa, suomalaisia metsäsieniä ja kylmäsavuporoa.
– Koska konseptimme on suomalais-italialainen yhdistelykeittiö, poro on elementti, joka tuo erinomaisesti esille suomalaisuutta, sanoo Atriossa kokkina työskentelevä Jouni Koskinen.
--- Teksti: Timo Rehtonen, Kuvat: ravintola Atrio ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 4/2019.
Voit ostaa lehden
https://www.lehtiluukku.fi/lehdet/poromies/04-2019/222677.html

Atrion on perustanut vuonna 2017 italialaiskokki Pino yhdessä suomalaisten Samin ja Henrin kanssa. Kolmikkoon viittaa ravintolan nimikin, A Trio. Perusajatuksena on, että ’täysi vatsa täynnä hyvää ruokaa johtaa parempiin päätöksiin, parempaan ystävyyteen ja parempaan ihmisyyteen’. Taustalla on siis ripaus maailmanparantamista, joka on ihan paikallaan – sijaitseehan ravintola Brysselin keskustassa, aivan Euroopan komission naapurissa.

Restaurant Atrio sijaitsee Brysselin keskustassa, aivan Euroopan komission naapurissa.
Jouni Koskinen tuli alun perin Atrioon sen avajaisten aikaan kokkiharjoittelijaksi, mutta tätä nykyä hän on kokkipestinsä lisäksi myös yksi ravintolan omistajista. Atrion terassilla Koskinen valmistaa muun muassa suomalaisittain lämminsavulohta, joka on ravintolan kärkituote. Muita merkittäviä Suomesta tuotavia raaka-aineita ovat muun muassa poronliha, sienet ja marjat.
– Kun Pino valmistaa ruokapöytään Napolin seudun herkkuja, minun vastaukseni on perinteinen, suomalainen mustikkapiirakka, Koskinen naurahtaa.

Suomalaiset raaka-aineet lentävät ilmojen halki Helsingistä Brysseliin säännöllisesti.
– Suomessa meille poronlihaa toimittavat muun muassa Kuusamon lihatuote ja Rönkä. Lihan saatavuudessa ei ole ollut missään vaiheessa ongelmia.

Suomalainen poronfilee maistui erinomaiselle Brysselissäkin, Kuva Anne Ollila.
Ravintola Atrion poroannoksiin käytetään tällä hetkellä ulkofileetä ja kylmäsavupaistia.
– Ulkofileetä tarjotaan varsin perinteisesti paahdettujen juureksien ja punaviinikastikkeen kanssa. Kastike on tehty Pinon veljen tuottamasta italialaisesta punaviinistä. Kylmäsavupaistia meillä on tarjolla cocktail-paloissa ja juuri tuossa sienirisotossa, jossa se on yhtenä tärkeänä osana. Risotto on yksi suosituimmista ruokalajeistamme.


Ruokalistaan tehdään päivityksiä useita kertoja vuodessa, jotta vakioasiakkaat voivat kokea uusia makuja. Mutta hyväähän ei kannata vaihtaa, joten ulkofilee ja sienirisotto pysyvät näillä näkymin listalla tulevaisuudessakin. – Totta kai kehittelemme ja testaamme uusia ideoita, mutta ainakin toistaiseksi listalla ovat juuri nämä kaksi poronlihatuotetta.

Koskinen kertoo, että hän on kuullut asiakkailta porosta pelkkää hyvää.
– Sitä pidetään herkullisena, laadukkaana ja puhtaana ruokana. Ja ne, jotka eivät ole sitä ennen maistaneet, kokevat sen myös eksoottiseksi.

Linkki: Restaurant Atrio

1.11.2019

HULLUNA KOKKAAMISEEN

Löysin taannoin lapsuuden kodin varastosta kaverikirjan, jonka kansien väliin moni kouluaikainen ystävä oli tallentanut ihania muistoja ja hauskaa täsmätietoa itsestään. Lähes kaikki poromiesperheen lapset, itseni mukaan lukien, olivat listanneet lempiruuakseen joko selkäkeiton tai poronkielet.

--- Teksti ja ruokakuvat: Anu Magga. Henkilökuva: Terhi Tuovinen, House of Lapland ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 4/2019.
Voit ostaa lehden
https://www.lehtiluukku.fi/lehdet/poromies/04-2019/222677.html


Kolmannen sijan jakoivat käristys ja pizza, joista jälkimmäinen oli saanut kirjaan mitä hauskempia kirjoitusmuotoja. Poronkieli maistui hyvältä kotonakin, mutta erityisen maukkailta ne maistuivat Vuomaselän isojen erotusten kahvitauoilla. Siellä niitä sai ostaa jo vuonna 1958 erotuskokin hommat aloittaneilta ja sittemmin yli viisikymmentä vuotta erotuskanttiinia hoitaneilta Bertta ja Lenne Pehkoselta. Jos kirnussa oli paljon vedettävää, vatsaan päätyi jo ensimmäisellä kahvitauolla helposti kaksi vasankieltä ja jälkiruokamahaan yksi munkki. Illalla erotusaidalta kotiin palatessa isä laittoi vastateurastetun, hyväpintaisen pailakan selkälihat kattilaan ja heitti perään kourallisen suolaa. Toisinaan selkäkeiton valmistumista odotellessa kyllästin tuoreen ruisleivän paksulla voikerroksella ja nostin kattilasta kyytipojaksi kahvikupillisen höyryävää lientä. Voi pojat, mikä makuelämys!

Uuninvaloilla paistetut mokkaruudut

Lapsuuskodin keittiötä halkoi saareke, joka sytytti minussa kokkauskipinän. Saarekkeen äärellä tunsin kuoritutuvani Jaakko Kolmosen vertaiseksi tv-kokiksi, joka loihti mitä maukkaimpia, toisinaan näkymättömiä aterioita isän mettäkiikareilla kuvattuun kokkiohjelmaan. Ensimmäisen tuotantokauden alussa, ollessani noin kymmenvuotias, muistan leiponeeni koulupäivän päätteeksi omenaisia mokkaruutuja, joiden ohjeen olin löytänyt edellisenä päivänä äitin reseptivihkosesta. Kun piirakkataikina oli maannut pellillä uunin keskitasossa toista tuntia muuttamatta muotoaan, raotin uuninluukkua ja nolostuin, kun tajusin paistaneeni piirakkaa pelkillä valoilla. Lopulta sain uunin lämpimäksi ja puolen tunnin perästä saarekkeen päällä komeili näkkileipääkin rapsakampi, latteahko piirakkapohja, johon ei olisi pystynyt vahvimmatkaan leuat. Olipa siinä sitten katsojille selittämistä.

Salamarakastumisesta porotilan emännäksi

Pari vuosikymmentä ja monta piirakkapohjaa myöhemmin, päädyin Luoston kupeessa sijaitsevalle porotilalle emännäksi salamarakastumisen myötä. En ehtinyt seurustella isänsä jalanjäljissä poromatkailuyritystä pyörittävän Janin kanssa kahta viikkoakaan, kun pääsimme jo testaamaan toistemme paineensietokykyä ja kokkaustaitoja parille sadalle häävieraalle. Muutaman viikon perästä tarjoilimme huoleton hymy huulilla lihavelliä ruskamatkailijoille, mutta talven ensimmäiset isot illallisporukat useine ruokalajeineen ja ruokarajoitteineen vetivät naaman vähän totisemmaksi. Asiakkaiden lähdettyä käperryimme rättiväsyneinä sohvan nurkkaan katsomaan kokki-ohjelmia ja lukemaan keittokirjoja, joista oppia uutta ja ammentaa uusia ideoita.

Kokkikouluja ja poronuudelia

Yhdentoista yhdessä eletyn vuoden jälkeen ruokaryhmien hoitaminen käy jo rutiinilla, eikä intohimo ruuanlaittoon ole kadonnut. Illallisten aikaan häärimme Janin kanssa itse kotakeittiön patojen äärellä, mutta sesonkina päivällä tarjottavan ruuan valmistamisesta vastaa pääosin erillinen keittiötyöntekijä, joka saa tarvittaessa tarjoilu- ja tiskausapua reippailta safarioppailta.

Jaakkolan porotilalla tarjotaan vieraille sen seitsemää sorttia herkkuja. Kuvassa herkkulankku.
60-paikkaisen tilausravintolamme lyömätön illallissuosikki on vuodesta toiseen poronkäristys. Toisinaan joku kokeilunhaluinen, yleensä suomalainen seurue, uskaltautuu maistamaan vaikkapa vasanmaksaa tai veriruokia. Aasialaiset saavat halutessaan valkosipulilla, chilillä ja inkiväärillä ryyditettyä poro-kasvisnuudelia, mutta suurin osa heistäkin haluaa tutustua perinteisempiin makuihin. Pyrimme valmistamaan kaiken alusta asti itse. Arvostamme laadukkaita tuoreita raaka-aineita, aitoja makuja sekä rohkeaa, harmonista maustamista.

Sisäfile korvasienikastikkeella
Kotakokkikouluja olemme toteuttaneet muutaman vuoden ajan. Niiden aikana valmistamme asiakkaiden kanssa kolmen–neljän ruoka-lajin illallisen, joka nautitaan illan päätteeksi elämänmakuisia tarinoita ja joikua kuunnellen. Asiakkaat kuuntelevat ihastuneina, kun kerromme, kuinka jälkiruuassa komeilevat hillat on kerätty läheiseltä jängältä, villivatut Jaakkolan jo edesmenneen, vanhan emännän vuosikymmeniä sitten istuttamista pensaista tai, että alkukeiton maukkaat sienet on tappavan myrkkynsä taltuttamiseksi useampaan kertaan ryöpätty. Jokaisen kokkikoulun aikana opetamme ryhmälle poropihvien paistamisen, lakritsi-punaviinikastikkeen salat ja maistatamme, kuinka sienikeiton maku kehittyy, kun kattilaan lisää sopivassa suhteessa jotakin tiettyä perusmakua, vähän erikoiseltakin kuulostavan ainesosan muodossa.

Säkillinen säynäviä

Vuosien varrelle mahtuu myös monenlaisia sattumuksia. Muutama vuosi sitten eräs pieni, vähän vaatimattoman keittiökokemuksen omaava sveitsiläisseurue saapui varaamaansa kokkikouluun olalla iloisesti keikkuvan eräsäkin kanssa. Säkki oli täynnä hetkeä aiemmin, opastetulla kalastusreissulla nostettuja säynäviä, joista osa oli vielä suolistamatta. En ollut itse aiemmin maistanut tai valmistanut säynävää, mutta kaikkitietävä hakukone Google osasi kertoa, että ruotoisuudestaan huolimatta säyne on ihan kelpo kala - etenkin savustettuna. Niinpä sovittiin, että perkaamisen jälkeen heitämme kalat tunniksi savustuspönttöön ja keskitymme alkuperäisen suunnitelman mukaisesti pororuokien valmistamiseen. Epäonnekseni talon ainoa savustuspönttö oli kuitenkin teillä tietämättömillä, ja pöntön liikkeistä yleensä paremmin perillä oleva mieskin mettäreissulla, joten pöntön etsimiseen hukkui kalliita minuutteja ihan turhaan. Lopulta päädyin asiakkaiden toiveesta opettamaan kalan fileerausta ja avotulella loimuttamista. Koska viiniä siemailevat vieraani keskittyivät kokkaamisen sijasta voitelemaan ja kuvaamaan kohta jo karrelle palavia säynäviä, minun tehtäväkseni jäi taikoa lähes itsekseni kaikki muut ruokalajit. Sen koommin en ole pieniä säynäviä fileerannut tai loimutellut.

Tarinankerrontaa ja ahkeraa somettamista

Kun aloitin restonomiopinnot Rovaniemen ammattikorkeakoulussa vuosituhannen alussa, matkailu- ja ravintola-alan megatrendi oli elämyksellisyys, ja paria vuotta myöhemmin alalla ruvettiin puhumaan tarinallistamisesta. Tarinallistamisoppia restomiksi valmistumisen jälkeen hain myös Lapin Yliopiston järjestämästä, Tarinamestari-nimisestä, ammatillisesta täydennyskoulutuksesta. Näistä opinnoista onkin ollut suuri apu oman kertojanäänen vahvistamisessa sekä oman ydintarinan jalkauttamisessa osaksi yrityksemme palveluympäristöä, tuotteita ja markkinointiviestintää.

Kun uudet työntekijät aloittavat työssään marraskuun lopulla, olivatpa he sitten poromiesperheen kasvatteja tai pääkaupungin sykkeestä tulevia matkailu- ja ravintola-alan ammattilaisia, rakennamme heille yhdessä totuudenmukaisen tarinaidentiteetin, jonka avulla heidät kirjoitetaan tarinaamme sisään. Ei mene kauaakaan, kun he ovat jo löytäneet oman tyylinsä tarinoida ja ottaneet vastuun myös markkinoinnin sisällöntuottamisesta. Talvisin kuljemme koko remmi kamerat valmiina tallentamaan kiinnostavia kohtaamisia, tarinoita ja hetkiä niin kotaruokailuista kuin poroajeluista tykkylumen vuoraamissa maisemissa.

Siinä missä käsityöläinen jakaa somekanaville kuvia kättensä tuotoksista, minä jaan kuvia loihtimistani ruoka-annoksista. Samasta syystä käykin usein niin, että kun muu seurue jo pyyhkii suupieliään noustakseen ruokapöydästä, minä pyörin kameroineni oman annokseni äärellä. Usein vitsailen, että intohimoni ei näy ainoastaan somekanavilla, vaan valitettavasti myös vyötäröllä. Uskon, että jos jonain päivänä työ ajohärkien parissa jostain syystä tulee tiensä päähän, minun tieni vie keittiöön. Tulevaisuuden haaveissa olisi myös oma, pororuokiin keskittyvä ruokablogi, mutta senpä aika näyttää.

28.10.2019

PORO ON TÄRKEIN RAAKA-AINEEMME, RAVINTOLA LASIPALATSI, HELSINKI

Poronvasan paahtopaistin annetaan kypsennyksen jälkeen levätä ennen tarjoilua. Sen tulee olla sisältä punainen. Kesäversiossa on lisäkkeinä puikulaperunapyreetä, savustettua punasipulia, puffattua tattaria ja paahdetusta sipulista keitettyä kastiketta. Myös kaaleja eri muodoissaan käytetään annoksissa. Tässä annoksessa on mukana paahdettua lehti- ja ruusukaalia.

Keittiöpäällikkö Petri Simonen ei pitkään pohdiskele vastaustaan, kun kysytään poron merkityksestä Ravintola Lasipalatsille.
– Se on selkeästi ykköstuotteemme ja tärkein raaka-aineemme. Esimerkiksi viime vuoden poroviikoilla poronlihaa meni kuukausittain 700 kiloa. Pääasiassa valmistimme paahtopaistia ja fileetä.

--- Teksti: Timo Rehtonen. Kuvat: ravintola Lasipalatsi ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 4/2019.
Voit ostaa lehden
https://www.lehtiluukku.fi/lehdet/poromies/04-2019/222677.html


Pääkaupunkilaiseen makuun vaaditaan vasaa.
– Tumma, vanhempi liha on liian vahvaa täkäläisille, joten käytämme pelkästään vasaa.

Tästä johtuen poronlihan riittävä saatavuus ei ole aina selviö.
– Poro tulee meille pohjoisesta useilta eri toimittajilta. Tänä vuonna olemme saaneet lihaa tähän mennessä aika hyvin, mutta esimerkiksi viime vuonna oli vaikeampaa. Silloin jouduimme osan vuodesta myymään ei-oota, koska pidämme mieluummin tason korkealla kuin lipsumme laadusta.

Simonen seuraa pohjoisen porotilannetta jatkuvasti.
– Olen ollut kymmenen vuotta tässä työssä ja koko tämän ajan olen ollut yhteydessä jalostajiin aktiivisesti ympäri vuoden, jotta osaamme ennakoida tulevan tilanteen. On tärkeää tietää, mitä ruhonosia on saatavana ja minkälaisia kilomääriä. Tarkkoja lukujahan ei voi tietää ennen erotuksia, mutta esimerkiksi tästä vuodesta on minun saamieni arvioiden mukaan tulossa hyvä.

Ravintola Lasipalatsi sijaitsee Helsingin Kampissa Mannerheimintien varrella. Lasipalatsi valmistui vuonna 1936, ja se on Helsingin huomattavimpia funktionalistisia rakennuksia.
Ravintola Lasipalatsissa käytetään kaikenlaisia poron ruhonosia. Potkaa, kieltä, paistia, fileetä, kylkeä, niskaa ja poronveriruokia löytyy listalta silloin kun niitä on saatavana. Leikkopaloista saatetaan valmistaa esimerkiksi Wallenbergin pihvejä lounasruoaksi.
– Kaikkea käytetään mitä saadaan. Viime poroviikoilla hittituotteeksi nousivat kieli ja sydämestä valmistettu kuivaliha, jota raastetaan keittoihin.

Lasipalatsin poroviikot kestävät nimensä mukaisesti viikkoja. Yleensä lokakuun alussa alkava jakso jatkuu vuoden loppuun. Alkuvuodesta teemana ovat blinit ja keväällä parsa. Alkusyksystä pääosassa ovat puolestaan kala, sienet ja juurekset.


Helsingin keskustassa sijaitseva, vuonna 1936 valmistunut funkkistyylinen Lasipalatsi on maamerkki, jonka useimmat suomalaiset tunnistanevat ainakin ulkonäöltä. Alkuperäisen ilmeensä säilyttänyttä ravintolaa Simonen kuvailee mauiltaan skandinaaviseksi. Tähän konseptiin poro sopii hyvin.
– Lihoista käytämme vain poroa ja Ahvenanmaan karitsaa. Poronliha on suosiossa, sillä on positiivinen maine. Ja kun tarjoamme hyvin leikattua, laadukasta poronlihaa, siitä tykkäävät kaikki. Ihan kaikki, Petri Simonen toteaa.

24.10.2019

PANOSTAMME PAIKALLISUUTEEN - RAVINTOLA AANAAR, INARI

Yksi Ravintola Aanaarin kuuluisimmista, monia vuosia ruokalistalla olleista annoksista on nimeltään Poro ja sen laidunmaat. Siinä on poroa sekä sitä mitä poro syö. Paahtopaisti kypsennetään nopeasti, jolloin liha jää sisältä punaiseksi. Lihan savustamiseen käytetään kuivaa männyn oksaa. Toinen annokseen sisältyvä porotuote on poronverestä ja -rasvasta sekä ruisjauhoista valmistettava saamelainen perinneruoka, kumpus. Annoksen lisukkeina tarjoillaan mustikalla maustettua jäkälää, sieniä, koivunlehtiä, puikulaperunaa ja kastiketta.

Kun sisarukset Heikki ja Kaisu Nikula palasivat kahdeksantoista vuotta sitten synnyinseudulleen Inariin hotellia ja ravintolaa pitämään, mielessä ei välkkynyt pitsa eikä purilainen.

- Alusta saakka oli selvää, että panostamme paikallisiin raaka-aineisiin ja aitouteen. Halusimme inarilaisuuden näkyvän niin majoitus- kuin ravintolapuolella, sanoo Hotelli Kultahovin Aanaar-ravintolan keittiöpäällikkö Heikki Nikula.
--- Teksti: Timo Rehtonen. Kuvat ravintola Aanaar ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 4/2019.
Voit ostaa lehden
https://www.lehtiluukku.fi/lehdet/poromies/04-2019/222677.html

Aitouteen liittyy myös poron eri osien hyödyntäminen ruoanvalmistuksessa. Kesäkauden ruokalistan annoksissa käytetään itse lihan lisäksi esimerkiksi maksaa, verta ja savuporopulveria.
– Talvilistalle otamme mukaan todennäköisesti muun muassa kieltä. Listan hahmottelu on juuri menossa, Nikula toteaa ja kertoo aikaisen suunnittelun olevan tärkeää, jotta annoksiin vaadittavia raaka-aineita on saatavilla ympäri vuoden.
– Tilaamme lihaa Inarin ja Utsjoen kuntien alueelta muutamista eri paikoista. Yhteistyö lihantoimittajien kanssa on sujunut hyvin.

Hotelli Kultahovi sijaitsee Inarissa, Juutuanjoen varrella.
Ravintola Aanaarin keittiössä seurataan sekä maailman ruokatrendejä että kehitellään omia innovaatioita. Joskus hyvä keksintö syntyy yllättäen.
– Kävi niin, että vahingossa kirkastimme sieniliemen poronmaksalla, ja liemestähän tuli tosi hyvä. En ole kuullut, että vastaavaa olisi muualla tehty. Mutta teemme myös ihan tarkoituksella kokeiluja, joista onnistuneimmat saattavat päätyä ruokasalin puolelle, Heikki Nikula nauraa.

Vuosien aikana hän on huomannut muutoksia asiakkaiden suhtautumisessa poronlihaan.
– Poronkäristys ei ole enää ykkönen tilausmäärissä. Toki varsinkin kotimaisissa matkailijoissa on paljon niitä, jotka haluavat Lappiin tullessaan syödä juuri käristystä, mutta monet tahtovat kokea myös jotain uutta. Käristys on hyvä ruoka, mutta sitähän on tarjolla monessa muussakin ravintolassa.

Johanna Fabritius sekä Heikki ja Kaisu Nikula toivottavat asiakkaat tervetulleiksi Ravintola Aanaariin.
Poro on tärkeä asia Nikulan ravintolalle.
– Se on mureaa ja monikäyttöistä, ekologista ja puhdasta lihaa. Meillä oli vastikään asiakkaana porukka, jossa oli mukana vannoutunut vegaani. Hän sanoi kuulleensa paljon kehuja menustamme ja päätti vuosien lihattomuuden jälkeen tilata Poro ja sen laidunmaat -annoksen. Ruokailun jälkeen hän totesi alkavansa vakavasti miettimään lihansyöjäksi ryhtymistä.

Panostaminen paikallisiin raaka-aineisiin on ollut Ravintola Aanaarille hedelmällistä. Tästä on yksi osoitus ravintolan hyvä menestys useissa kansainvälisissä ja kansallisissa ravintola-alan kilpailuissa.

10.10.2019

SUURPEDOT PORONHOITOALUEELLA

Vasaprosentit ovat viime vuosina olleet matalampia kuin 1990-luvulla lähes kaikissa neljän eteläisimmän merkkipiirin paliskunnassa. Yksi keskeinen syy muutokseen on suurpetokantojen runsastuminen. Pohjoisimmissa paliskunnissa ei vastaavaa trendiä esiintynyt. Useimmissa tunturialueen paliskunnissa havaittiin tästä huolimatta merkitsevä yhteys ahman tappamien porojen määrän ja vasaprosentin välillä.
--- Teksti ja kuva: Ilpo Kojola --

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 4/2019.
Voit ostaa lehden https://www.lehtiluukku.fi/lehdet/poromies/04-2019/222677.html

Ilveksen tappama hirvas

Petojen paluu

Suurten nisäkäspetojen lukumäärät ja esiintymisalueiden pinta-alat ovat moninkertaistuneet Euroopassa 1960-luvun jälkeen. Kehitys koskee myös Pohjois-Eurooppaa, ja suurpetojen aiheuttamista vahingoista on viimeksi kuluneen neljännesvuosisadan aikana muodostunut merkittävä rasite poronhoidolle. Suomen poronhoitoalueen suurpetokantojen muutoksia voidaan tarkastella paitsi vahinkokehityksen valossa, myös seuraamalla suurpetokanta-arvioita kuitenkin muistaen, että käytettävissä olevan aineiston määrässä ja arviointikriteereissä on tapahtunut ajan oloon muutoksia. Esimerkiksi arvioitu karhukannan vähimmäismäärä oli vuonna 2015 noin 40 % suurempi kuin vuonna 1995. Ahmakanta-arviossa muutos oli 43 % ja ilveskanta-arviossa 44 %. Harvan havainnoitsijaverkoston takia on kuitenkin ilmeistä, että parhaan kuvan petojen esiintymisestä ja kantojen muutoksesta saa niiden aiheuttamien vahinkojen määrää seuraamalla.

Maasuurpetojen tappamina löydettyjen porojen lukumäärä on kasvanut moninkertaiseksi 1990-luvun alkupuolelta lähtien (kuva 1). Suhteellisesti ottaen muutos on suurin ilveksen aiheuttamien vahinkojen määrässä. Suden ja karhun tappamiksi kirjattujen porojen määrä on 2010-luvulla ollut karkeasti samaa suuruusluokkaa sillä huomattavalla petolajien välisellä erolla, että susien tappamien porojen määrässä vuosien väliset erot ovat hieman suuremmat. Ahman tappamiksi kirjattujen porojen vuotuinen määrä oli jo 1990-luvulla tavallisesti yli 1 000 poroa, ja on 2010-luvulla ollut joka vuosi yli 2 000 poroa.

Kuva 1. Eri suurpetojen tappamiksi kirjattujen suurpetojen määrä vuosina 1978-2015 (Tiedot: Harri Norberg, Suomen riistakeskus).
Paliskuntakohtaisesti tarkasteltuna petojen tappamiksi kirjattujen porojen osuus nousi tilastollisesti merkitsevästi vuosina 1991–2015 vähintään yhden petolajin osalta valtaosassa (87 %) paliskuntia. Karhun tappamina löydettyjen osuus kasvoi merkitsevästi 16 paliskunnassa. Osuudet nousivat pahimmillaan viiden prosentin tasolle Hallan ja Oivangin paliskunnissa ja olivat jakson loppupuolella korkealla myös Alakitkassa, Hossa-Irnissä, Kallioluomassa ja Paatsjoella. Merkitsevä kasvava trendi suden tappamiksi kirjattujen porojen osuudessa koski 17 paliskuntaa. Vahinkojen määrä oli korkeimmillaan 5–10 %:n tasolla Hallan ja Kallioluoman paliskunnissa ja lähes samaa suuruusluokkaa Hossa-Irnissä ja Näljängässä. Ahman tappamien porojen osuudessa oli puolestaan kasvava trendi 22 paliskunnassa. Suurimmillaan vahingot olivat yhtäältä Ylä-Kainuussa (Halla, Hossa-Irni) ja Pohjois-Lapissa (Hammastunturi, Kyrö, Käsivarsi, Muotkatunturi, Näkkälä ja Paistunturi). Mainituissa paliskunnissa osuus oli useana vuonna 3–8 % eloporoista. Samantasoiset huomattavat vahingot kirjattiin myös Pohjois-Sallassa. Ilveksen tappamina löydettyjen porojen osuus nousi merkitsevästi peräti 38 paliskunnassa. Osuus nousi 3–6 %:n tasolle Kainuussa (Halla, Näljänkä, Hossa-Irni) sekä Alakitkan ja Pohjois-Sallan paliskunnissa, mutta jäi muissa paliskunnissa mainittua tasoa pienemmäksi.

Vasaprosentit heikkenivät etelässä

Erään kiinnostavan lähtökohdan antaa vasaprosentissa tapahtuneet muutokset. Vasaprosentti on luonnollisesti monen tekijän summa. Lumitilanteella tai kesän säällä on menneinä vuosikymmeninä voinut olla ratkaiseva merkitys porojen vasatuotolle, mutta nykyisessä poronhoidossa näiden tekijöiden rooli on aiempaa olennaisesti pienempi. Suurpetojen saalistus kohdistuu vasoihin, minkä takia on odotettavaa, että petojen runsastuminen heijastuu vasaprosenttiin.

Vasaprosentissa oli tilastollisesti merkitsevä laskeva trendi lähes kaikissa neljän eteläisimmän merkkipiirin paliskunnissa vuosina 1991–2015 (kuva 2). Pohjoisempana vastaava lineaarinen heikkeneminen havaittiin vain Pohjois-Sallassa, Ivalossa, Hammastunturissa ja Paatsjoella. Keski- ja Luoteis-Lapissa sekä Utsjoen merkkipiirissä vasaprosentin trendi oli nouseva.

Kuva 2. Vasaprosentin suunta vuosijaksolla 1991-2015.

Pohjoisessa ahma, etelässä muut

Tilastomatemaattinen malli, jossa paliskuntakohtainen vuotuinen vasaprosentti suhteutettiin tietyn suurpetolajin tappamien porojen osuuteen eloporoista, näytti kuitenkin ahman vaikuttavan vasaprosenttiin useimmissa Pohjois-Lapin paliskunnissa (kuva 3). Eteläisimmissä paliskunnissa vasaprosentti oli yleisimmin yhteydessä suden tappamina löydettyjen osuuteen. Kahdessa paliskunnassa karhun tappamiksi kirjattujen osuus oli suunnilleen samalla vahvuudella yhteydessä vasaprosenttiin kuin suden (Pintamo) ja ilveksen (Oivanki) tappamien osuus.

Kuva 3. Pedon tappamien löydettyjen porojen vuosittaisen osuuden ja vasaprosentin välinen yhteys. Symboli ilmoittaa petolajin, jonka tappamien porojen osuuteen yhteys oli vahvin.
Kuvissa 2 ja 3 esitettyjen tulosten osalta on otettava huomioon se, että aikajänne (1991–2015) on vakioitu. Aikajänteen sisällä on usein lyhyempiä vuosijaksoja, joiden mittaan tietyn paliskunnan tilanne on petovahinkojen osalta ollut tavanomaista vaikeampi esimerkiksi suden pesinnän osuessa paliskunnan alueelle tai pehmeän ja paksun lumen tehostaessa ahman saalistusta.

Vaeltavat pedot

Poronhoitoalueen ulkopuolisen susikannan muutokset heijastuvat susien aiheuttamien vahinkojen määrään. Poronhoitoalueella liikkuvat sudet ovat pääasiassa nuoria, Venäjältä tai poronhoitoalueen ulkopuolien Suomen perhelaumoista vaeltaneita yksilöitä. Vaellusikäisten, yksi- ja kaksivuotiaiden susien osuus oli poronhoitoalueella kaadettujen susien joukossa selvästi suurempi (59,2 %, n = 174 sutta) kuin vastaava osuus poronhoitoalueen ulkopuolella (34,6 %, n = 298 sutta). Tutkimuksessa tehty tarkastelu osoitti, että kun lähimmästä perhelaumasta on matkaa vähemmän kuin 150 km, voidaan arvioida, että riski Suomen susikannasta tulleen suden aiheuttamista vahingoista on keskimääräistä suurempi. Toinen suden aiheuttamia vahinkoja selittävä tekijä oli paliskunnan keskipisteen etäisyys itärajaan.

Kun paliskunnan alueella tavattiin pentue, löytyi susien tappamina keskimäärin 70 poroa enemmän verrattuna samassa paliskunnassa tapahtuneiden vahinkojen pentuetta edeltävänä ja seuraavana vuonna. Pentue todettiin tutkimusjakson (1991–2015) kuluessa Hallassa vuosina 2003 ja 2006, Kallioluomassa 2008 ja 2009 sekä Kemin-Sompiossa 2011 ja 2012. Tarkastelujakson jälkeen, vuonna 2016, varmistettiin perhelauman asuvan Hossa-Irnin alueella, ja vuonna 2018 todettiin perhelauma itärajan läheisyydestä Inarissa.

Petokantojen hoito

Poronhoitoalueen suurpetokantojen hoidon tavoitteena on yhtäältä vahinkojen pitäminen kurissa, toisaalta skandinaavisten ja suomalais-venäläisen kantojen välisen yhteyden ylläpito. Yhteydet ovat tuoreiden, vielä julkaisemattomien geneettisten analyysien mukaan kohtalaisen hyvät nk. Karjalan ja Skandinavian ahmakannan välillä, mutta karhulla ja ilveksellä yksilönvaihto on vähäisempää. Tarkastelu geenivirtojen suunnasta osoittaa, että läntiselle poronhoitoalueelle on viime vuosina vaeltanut enemmän karhuja Ruotsista kuin Suomen poronhoitoalueen itäosista.

Yhteyksiä koskeva keskustelu on keskittynyt suden ympärille, sillä skandinaavisen susikannan perustana oli vuosina 1991–2006 vain kolme susiyksilöä, jotka olivat vaeltaneet itäisestä populaatiosta Ruotsiin. Sittemmin sukusiittoisuus Skandinavian susikannassa on lieventynyt muutamien idästä tulleiden susien liittyessä sikäläiseen susikantaan.

Susi- ja ilveskantojen säätely perustui aiemmin kaatomäärän rajoittaviin kiintiöihin. Nykyinen vahinkoihin pohjautuva lupamenettely on paremmin tasapainossa sen tosiseikan kanssa, että kantojen yksilömäärän arviointiin ei ole kattavaa aineistoa. Vaikeasti ennustettava on etenkin poronhoitoalueella vuosittain liikkuvien susien määrä. Osa niistä vaeltaa Suomeen Venäjältä, mistä ei ole yksityiskohtaisempaa aineistoa vaeltajia kasvattavien laumojen sijainneista.

Suurpetojen määrän rajoittaminen suhteessa vahinkoihin on toiminut verrattain hyvin suden ja ilveksen osalta. Kaadot ovat tapahtuneet siellä, missä vahinkojakin on ollut eniten (kuva 4). Karhun suhteen tilanne ei ole näin selväpiirteinen, vaan vahinkoja on tapahtunut myös siellä, missä vahinkoja on kirjattu vain vähän. Petojen aiheuttamien vahinkojen ja petojen lukumäärän paliskuntakohtainen vertailu osoitti susi- ja ilveslupia käytetyn juuri niissä paliskunnissa, missä vahinkoja oli eniten poromäärään suhteutettuna. Karhulla vastaava yhteys ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Vahinkoihin suhteutettuna karhuja kaadettiin vähiten Kuusamossa Kallioluoman ja Oivangin paliskunnissa.

Kuva 4. Eri petojen aiheuttamien vahinkojen alueellinen keskittyminen (lämpökartta) ja kaadetut suurpedot 2009-2015 (mustat pisteet).

Vaikutuksesta poronhoitoon

Vuonna 2015 paliskunnille suunnattuun kyselytutkimukseen vastasi 26 paliskuntaa. Paliskunnista 24 vastasi kysymykseen petojen mahdollisesta vaikutuksesta talviruokintakäytäntöihin, ja vastanneista 21 (87,5 %) ilmoitti pedoilla olevan vaikutusta. Talvilaitumista paliskunnat ilmoittivat jäävän petojen takia hyödyntämättä keskimäärin 21 % (n = 21). Vain kolme paliskuntaa (14 % vastanneista) arvioi, ettei pedoilla ole vaikutusta talvilaidunten käyttöön.

Arvio korvaamatta jääneiden vahinkojen osuudesta oli keskimäärin 60 %. Osuus oli hieman keskimääräistä suurempi niissä paliskunnissa, jotka ilmoittivat karhun pääasialliseksi vahingonaiheuttajaksi, mutta petolajin rooli ei ollut tilastollisesti merkitsevä.

Seurannan ja tutkimuksen haasteet

Sekä suurpetojen lukumäärä että niiden tappamien porojen määrä ovat avoimia ja kiisteltyjä kysymyksiä. On kiistatonta, että vain osa petojen tappamista poroista löytyy. Esimerkiksi eri ikäryhmiä ja sukupuolta edustavien karhujen merkitystä vahingonaiheuttajina ei tarkemmin tunneta, mutta pienten pentujen kanssa liikkuvat emojen on havaittu välttelevän vasonta-alueita, sillä alueella voi olla pennuille riskin muodostavia aikuisia uroksia. Ruotsissa karhu tappaa kolmen viikon mittaisen vasonta-ajan kuluessa keskimäärin 11 vasaa. Suhteutettuna poronhoitoalueen arvioituun karhukantaan, karhut tappaisivat vasonnan aikana yhteensä noin 3 000 vasaa. Karhut tappavat poroja myös vasonta-ajan ulkopuolella, mutta muina ajankohtina poroihin kohdistuvan saalistuksen merkityksestä ei ole tutkimustietoa olemassa. Karhun syyskesän pääravintoa Keski-Ruotsissa ovat mustikka ja variksenmarja. Näiden marjalajien sadolla saattaisi olla vaikutusta karhujen porotaloudelle aiheuttaman vahingon määrään. Perinteinen venäläinen tietämys karhun ravinnosta korostaa liharavinnon merkityksen voimistumista kohti pohjoisia leveyspiirejä. Pasvikin laaksossa Pohjois-Norjassa tehty tutkimus karhun ravinnosta tukee tätä käsitystä, sillä vaikka marjat olivat siellä tärkein syyskesän energialähde, hirven ja poron merkitys oli noin kaksi kertaa suurempi kuin Keski-Ruotsissa. Suomen poronhoitoalueella elävien karhujen ravinnon koostumuksen ja sen mahdollisen alueellisen vaihtelun selvittäminen auttaisi nykyistä paremmin hahmottamaan karhun vahingollisuutta porotaloudelle eri alueilla.

Poronhoitoalueen karhukanta-arvio ei perustu riittävään aineistoon. Petoyhdyshenkilöitä on harvassa, mikä on ehkä suurin yksittäinen syy havaintojen kirjautumisen sattumanvaraisuuteen. Kattavaa kuvaa vaikkapa kanta-arvion kannalta tärkeistä pentueista nykyinen järjestelmä ei tuota. Seuranta on vaatimattomalla tasolla verrattuna muihin Pohjoismaihin, missä kannanseuranta pohjautuu geneettisiin analyyseihin systemaattisesti kerätyistä ulosteista. Norjan ja Ruotsin järjestelmä on kallis, mutta tuottaa samalla luotettavamman tiedon karhukannan yksilömäärästä.

Sudet, ahmat ja ilvekset kirjautuvat todennäköisesti karhua kattavammin kanta-arvioon, sillä ne ovat aktiivisia myös lumipeitteisenä aikana. Susi aiheuttaa tavallisesti niin huomattavan vahingon, että se ei jää pitemmäksi ajaksi vaille huomiota.

Aiheesta tarkemmin

Artikkeli on muokattu tiivistelmä MAKERAN rahoittamasta hankkeesta, jonka valvojakuntaan kuuluivat poroisäntä Mika Kavakka, erityisasiantuntija Jussi Laanikari (MMM) ja ylitarkastaja Tuomo Ollila (Metsähallitus). Hankkeen loppuraportti löytyy osoitteesta:
http://jukuri.luke.fi/bitstream/handle/10024/543254/luke-luobio_57_2018.pdf

4.10.2019

METSÄSTYS PORONHOITOALUEELLA - HAUKKUJA JA EROTUKSIA

Porotyot.fi -karttapalvelu näyttää ajankohtaiset poroerotukset ja -työt. Sivustosta hyötyvät sekä metsästäjät että poronhoitajat. Palvelun avulla koirametsästyksessä voidaan välttää porojen kohtaamiset.

--- Teksti Ville Viitanen. Kuva Matti Särkelä ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 4/2019.
Voit ostaa lehden https://www.lehtiluukku.fi/lehdet/poromies/04-2019/222677.html


Syksy on metsästäjien lisäksi kiireisintä aikaa poromiehille. Poroerotukset aloitetaan paliskunnasta riippuen syys-lokakuussa. Kuten aina, kaikkien luonnossa liikkujien on otettava toiset huomioon. Mikäli metsästyskoira löytää porot, menee usein pilalle sekä metsästäjän että poromiehen päivä. Apua kohtaamisten välttämiseen on jo olemassa.

Porotyot.fi auttaa metsästyspäivien suunnittelussa

Viiden eri paliskunnan alueella metsästävä Sodankyläläinen Jouko Kaihua on Suomen suurimman hirviyhteisluvan hakija.
-Hirven ja karhun pyynnissä ajantasaisista tiedoista on hyötyä. Neuvomme osakkaita palvelun käyttöön, Kaihua sanoo.

Paliskunnat merkitsevät työt kartalle. Merkinnässä on yhteystiedot, mitä tehdään ja arvioitu kesto. Merkintä poistetaan kun työt ovat päättyneet.
-Palvelun avulla on helppo suunnitella metsästysalue. Ei tarvitse miettiä onko alueella porotyöt käynnissä, kertoo innokas saksanseisojamies Markku Vierelä Rovaniemeltä.


Lapin paliskunnan poroisäntä Antti Äärelä on myös tyytyväinen palveluun.
-Metsästäjät käyttävät palvelua ja ottavat tarvittaessa yhteyttä. Metsästyskoirien ja porojen kohtaamisia on vältetty, Äärelä sanoo.

Kaikki paliskunnat eivät ole porotyot.fi -palvelussa. Tällöin metsästäjän on syytä selvittää alueet poroisännältä. Poroisäntien yhteystiedot löytyvät porotyot.fi ja Paliskuntain yhdistyksen sivuilta.

Koirien aiheuttamat porovahingot

Vuonna 2018 poliisille ilmoitettiin viisitoista tapausta, joista kymmenen oli johtanut poron loukkaantumiseen tai kuolemaan. Kaikki tapaukset eivät tule ilmi. Paliskuntain yhdistys arvioi tilanteita olevan vuosittain noin sata. Suuri osa on metsästyskoirien aiheuttamia. Ulkopaikkakuntalaisten osuus vahingoissa on suhteellisen pieni.

Eettisten metsästystapojen mukaisesti suositellaan käytettävän yhtä metsästyskoiraa kerrallaan. Laumassa koirien käyttäytyminen voi muuttua ja mahdolliset porojen kohtaamiset kärjistyä.

Metsästäjävakuutus ei korvaa koiran aiheuttamia vahinkoja. Tätä varten on olemassa erilliset vastuuvakuutukset. Vahingon sattuessa otetaan aina yhteys alueen poroisäntään ja viranomaiseen.

Lain puitteissa

Metsästyslain 51 § mukaan koirien kiinnipitoaika on 1.3.–19.8. välinen aika. Kiinnipitoaika ei kuitenkaan kosketa viranomais-, palvelus- tai paimennuskoiria. Porotöissä mukana olevat koirat ovat paimennuskoiria.

Poronhoitolaki 42 § kieltää porojen pelottelemisen. Laissa asetettujen ehtojen mukaisesti poromiehellä on tarvittaessa oikeus tappaa koira, mikäli muut keinot eivät auta. Kyseessä on siis äärimmäinen keino, jota ei saa käyttää, mikäli koira voidaan saada kiinni tai vahinko estää muulla tavoin.

Pohjoisen erityispiirteet

Poronhoitoalue kattaa 36 % koko Suomen pinta-alasta. Poronhoitoalueesta on valtion maita liki 64 %. Sidosryhmätoiminta on aktiivista. Eri luonnonkäyttäjien toiminnat huomioidaan maankäytössä.

Metsästyslain 8 § alueella metsästää useita eri hirviseurueita. Turvallisuuden ja hyvien tapojen mukaisesti samalla alueella metsästävien tulee olla yhteydessä keskenään sekä alueen toimijoiden kanssa. Osallistuminen alueen kokouksiin ja koulutuksiin on suotavaa.

Metsähallituksen metsästysluvissa on ohjeet poronhoitoalueella metsästämiseen. Lupa-aluekarttoihin on merkitty erityiset poronhoitoalueet, kuten kiinteät erotusaidat.

Kuva: Kari Henttunen

Hyvällä yhteistyöllä saadaan onnistuneita jahtireissuja ja poroerotuksia!

Lisätietoja: www.porotyot.fi, paliskunnat.fi/py ja www.eraluvat.fi

26.9.2019

POROLAITUMET NYT

--- Teksti: YTM, tutkija Sanna Hast, Lapin yliopisto. Kuva: Anne Ollila ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 3/2019.
Voit ostaa lehden https://www.lehtiluukku.fi/pub?id=220827



Mitä yllä olevassa kuvassa näkyy? Uudistuskypsä metsä? Porolaidun? Hyvä marjastusmaa? Puolukka-variksenmarja tyypin kuivahko kangas? Näitä kaikkea?

Vaatii pitkäjänteistä harjoittelua, opiskelua ja tutkimista, uudelleen ja uudelleen katsomista, että katse maisemaan muuttuu luonnontieteilijän katseeksi. Vaivalloinen ja työläs katseen harjaannuttaminen on ehkä syynä siihen, että katsoja itsekin saattaa alkaa uskoa, että avautuva näkymä on todellisin, neutraalein tai jopa objektiivinen. Kuitenkin, itselleen rehellinen katsoja voi nähdä maisemassa monta seikkaa ja toisen avaama näkökulma samaan maisemaan, saattaa avata omaankin katseeseen uutta katsantokantaa. Tämä siis, jos toisen näkökulmaan pystyy suhtautumaan avoimin mielin.

Voidaan leikitellä ajatuksella, että porolaidun on olemassa biologisena ja ekologisena todellisuutena. Mutta ei pidä unohtaa, ettei se ole sellainen koskaan puhtaasti ja pelkästään. Porolaidun ei ole olemassa ihmisestä ja inhimillisestä todellisuudesta irrallisena. Porolaidunta ei olisi olemassa ilman poronhoitoa, sen historiaa ja kulttuuria; sosiaalisia käytäntöjä. Myös muut toimijat ja laajemmat, yhteiskunnalliset toimet – eli poliittiset päätökset, lait, instituutiot, julkista vallan käyttöä ohjaavat arvot – rakentavat sitä, millaiseksi porolaitumet muotoutuvat. Porolaidun on sosiaalisesti ja kulttuurisesti rakentuva, ajansaatossa muuttuva, biososiaalinen konstruktio.

Tämä väite on ehkä helpompi ymmärtää ajattelemalla poroa itseään. Eläimenä, lihana, moninaisina porotuotteina, matkailun kuvastoina ja elämyksinä. Poroa, tai mitään näitä, ei ole olemassa ihmisestä – eritoten poromiehestä ja poronhoidosta – irrallisena. Vastavuoroisesti, poromiestä tai poronhoitoa ei ole ilman poroa. Ne rakentavat toinen toisensa.

Tutkimuksen teon mielessä voi olla järkevää erotella näitä tarkasteltuja aiheita, sillä tutkimuksen tavoite, tieteen intressi, on mahdollisimman neutraali tieto. Erotteluja tehdessä täytyy kuitenkin muistaa, ettei todellisuus ole koskaan niin yksioikoinen, omissa lokeroissaan kiltisti pysyttelevä.

Ja kun tavoitellaan oikeudenmukaista ja kestävää luonnonvarahallintoa, ei päätöksiä voi perustaa kapeasti vain jonkun tietolokeron varaan.

Poromiehen katse porojensa laitumiin on eri kuin luonnontieteilijän katse. Vaikka he katsovat samaa fysiologista ympäristöä, heidän tietonsa siitä muodostuu eri tavoin. Parhaassa tapauksessa heillä on kuitenkin paljon keskusteltavaa ja toinen toiseltaan opittavaa.

Poronhoidon kestävyys

Jäkälämääriä tarkastellaan eräänlaisena mittarina poronhoidon kestävyydestä, vaikka jäkälämääriin vaikuttavat poronhoidon lisäksi monet muutkin seikat.

Luonnonvarakeskuksen vuosina 2016-2018 toteuttama porolaiduninventointi osoittaa, että talvilaitumien väheneminen, heikkeneminen ja pirstoutuminen on jatkunut edellisiin inventointeihin nähden. Laidunten muutokset johtuvat pääasiallisesti poronhoidon, metsätalouden ja laajenevan maankäytön erillis- ja yhteisvaikutuksista. Jäkäliköiden heikkenemiseen vaikuttaa todennäköisesti yhä enemmän myös ilmastonmuutos. [1]

Paliskuntien näkökulmasta jäkälä ei ole se kriittisin mittari toiminnan kestävyydestä. Jäkälälaitumet ja luppometsät ovat vuosikymmenten saatossa hiljalleen huvenneet metsätalouden ja muun maankäytön levittymisen myötä – tämä kyllä on huomattu – ja tähän on ollut pakko etsiä sopeutumisen keinot. Yksioikoinen jäkäläriippuvuus olisi muuttuvassa toimintaympäristössä ollut elinkeinon kuolinisku jo aikapäiviä sitten. Ympäri poronhoitoaluetta on opeteltu ja opittu korvaamaan ja tukemaan hupenevia talvilaidunresursseja lisäruokinnalla.

Paliskunnissa porojen hyvinvointi ja tuottavuus ovat keskeisempiä mittareita laidunten kantokyvystä ja toiminnan kestävyydestä. Laitumien hallintaan ja käytettävyyteen liittyvistä haasteista huolimatta poronhoito elää, muuttuu ja kehittyy. Koska se ei monin paikoin enää ole, eikä voi olla riippuvainen jäkälälaidunresurssista.

Poronhoito Nyt

Kun tarkastelemme porolaidunten moniulotteista biologista, ekologista ja sosiaalista/yhteiskunnallista todellisuutta, alamme ymmärtää, että pelkkä poromäärien säätely on yksinään riittämätön, toimimaton ja – sanalla sanoen huono – keino parantaa laitumien kuntoa (jäkälämääriä) tai ohjata porotalouden kehitystä. Tämä on luettavissa LUKE:n laiduninventointiraportissa ja se tiedetään paliskunnissa. Jäkäliköt eivät elvy kosmeettisilla porolukujen säätelyillä. Mutta porolukujen leikkaukset johtaisivat monissa paliskunnissa työvoiman hupenemiseen ja sitä kautta monenkirjaviin sosiaalisiin ja taloudellisiin ongelmiin. Sanomattakin lienee selvää, että näillä olisi ikäviä seurauksia poronhoidon – niin elinkeinon, kuin kulttuurin – jatkuvuuden kannalta.

Kiersin vuosien 2017-18 aikana lähes kaikki meidän 54 paliskuntaa. Minulla oli ainutlaatuinen tilaisuus keskustella ja kuulla, miten he itse näkevät ja ohjaavat toimintaansa, jotta poronhoito olisi heidän alueillaan mahdollista vielä 10, 50, 100 ja 200 vuoden päästäkin.

Poronhoitoyhteisöjen suhde laitumiin on ennen kaikkea toiminnallinen ja käytännöllinen. Ymmärrys ja tieto laitumien tilasta ja muutoksista on jatkuvaa ja toisaalta siinä on ylisukupolvinen elementti. Aiempien sukupolvien muisti, näkyy nykyhetkessä; kun parhaimman tietämyksen valossa yritetään ymmärtää muutoksia ja mietitään ratkaisuja tulevaisuuteen. Ennen muuta laitumien tilan muutoksen seuranta on kiinteässä yhteydessä eläinten hyvinvoinnin seurantaan. Sillä poron hyvinvointi on yhtä kuin tuottavuus ja elämä, ja siksi luonnollisesti kaiken keskiössä.

Useissa paliskunnissa nykyinen suurin sallittu poromäärä arvioitiin sopivaksi, monissa nähtiin hyvin perustein mahdollisuuksia suurimman sallitun korottamiseen. Leikkauksia suurimpaan sallittuun ei esittänyt kukaan. Tämä johtuu siitä, että laidunten kestävää käyttöä lähestytään paliskunnissa kokonaan toisenlaisesta vinkkelistä.

Poronhoito on kiinni näissä alueissa. Se ei voi siirtyä toisaalle, jos resurssit kulutetaan loppuun. Toiminnan on oltava mahdollista siinä, niillä resursseilla, mitä on. Nyt ja tulevaisuudessa.

Siksi -

Todellisten poromäärien säätelystä laitumilla päätetään paliskunnissa sisäisesti jo nykyiselläänkin. Laitumien käyttö on hyvin tietoista ja sitä pyritään kehittämään ja ohjailemaan laitumien kantokykyä seuraten. Sillä kantokyvyn ylittäminen ei ole poronhoidon etu, ei tuottavuuden eikä jatkuvuuden kannalta.

Paliskunnissa käydään aika ajoin tiukkaakin vääntöä laitumien käytöstä muiden maankäyttäjien kanssa. Tämä kertoo siitä, että joissain paikoin poronhoidon uudelleen järjestyminen on jo ajettu turhan ahtaalle. Kirvestä ei kuitenkaan olla heittämässä kaivoon. Yhteensovittamiseen ja muidenkin käyttömuotojen kehittämiseen (poronhoidon, metsätalouden ja muiden luonnon käyttömuotojen rinnakkaiseloon) panostetaan ja siihen pitää panostaa myös jatkossa, yhä enemmän.

Elinkeinon sisäistä pohdintaa ja kehittämistä käydään paliskunnissa ympäri poronhoitoaluetta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, miten paliskunnassa, sen sisäisten reunaehtojen puitteissa turvataan poronuorille mahdollisuudet elinkeinossa, kehitetään lihan ja muiden porotuotteiden jalostamista, kehitetään poromatkailua, kehitetään laidunten tuettua käyttöä ja laidunkiertoa (erilaiset lisäruokinnan muodot ja työkäytännöt), kehitetään paliskuntarajat ylittävää yhteistyötä, suojellaan poron hyvinvointia taudeilta, liikenne- ja petovahingoilta.

Nämä ovat ne seikat, jotka luonnehtivat nykymuotoisen poronhoidon kestävyyden ja jatkuvuuden tarkastelua. Näiden varaan myös rakentuu elinkeinon ja kulttuurin jatkuvuus näissä muuttuvissa laidun- ja ilmasto-olosuhteissa.

LOPPUVIITE 1
Kumpula, Jouko, Siitari, Jukka, Siitari, Sari, Kurkilahti, Mika, Heikkinen, Juha & Oinonen, Kari (2019) Poronhoitoalueen talvilaitumet vuosien 2016–2018 laiduninventoinnissa. Talvilaidunten tilan muutokset ja muutosten syyt. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 29/2019, Luke

Suositut julkaisut

Ajankohtaista muualla

Blogi: Deliporo.fi
Deliporon blogipostit


Blogi: Kujalan porotila
Son moro sano poro


Paloma-projektin blogit - Kuusamo
Paloma-projekti


Tapio Nykänen - Antroblogi 2016.
Poro syntipukkina


Suurpetojen vaikutus poronhoitoon. I. Kojola, S. Heikkinen & S. Kaarinen. Luonnonvarakeskus 2018. PDF-tutkimusjulkaisu 57/2018

Blogi-arkisto