Poromies-lehden ajankohtaisia julkaisuja

Uusimmat artikkelit

18.9.2019

KESÄLAIDUNNUS EI OLE YLILAIDUNNUSTA

"Ratkaisuksi ei voi vakavissaan edes ehdottaa pohjoisimman Lapin porolukujen alentamista sellaiselle tasolle, joka takaisi tunturien jäkälikköjen ja pajukkojen elpymisen ja tunturikoivikkojen palautumisen 1960-luvun alussa vallinneelle tasolle nykyisen laidunmaiden käytön puitteissa."

--- Teksti: Lauri Oksanen. Kuva: Henni Ylänne ---

Lauri Oksanen on UiT – Norjan arktisen yliopiston, Campus Altan emeritus-professori.


Mediassa käytävässä porolaidunkeskustelussa näyttää sekoittuvan kaksi erillistä asiaa: poronlaidunnuksen voimakkuus ja sen ajoitus. Lisäksi kaikkia poron vaikutuksia kasvillisuuteen näytetään usein kutsuttavan ylilaidunnukseksi, vaikuttivatpa ne laidunten tuottavuuteen tai eivät. Klassisen esimerkin muodostaa Norjan raja Enontekiön-Koutakeinon alueella. Satelliittikuvasta näkee helposti, miten jäkälän valkoinen väri dominoi Norjan puolella – Suomen puolella taas jäkälättömät kankaat näkyvät tummina. Tätä on jopa Helsingin Sanomien pääkirjoituspalstalla tulkittu osoitukseksi Suomen tunturien ylilaidunnuksesta, kun taas Norjan puolella poroluvut on tiedepäätoimittaja Jukka Ruukin mukaan sopeutettu laidunten kantokykyyn [1]. Myös pajujen vähenemistä [2] ja mittariperhosen toukkien tappamien tunturikoivikkojen muuttumista avoimiksi ’koivusavanneiksi’ on pidetty merkkinä laidunmaitten kannalta kestämättömän suurista porotiheyksistä [3]. Vastaavaa kritiikkiä on esitetty myös Siperian tundran kesälaitumilta [4].

Jotta asiaan saataisi selkeyttä, on ensin selvitettävä käsitteet. Ylilaidunnus tarkoittaa sellaista laidunnuksen intensiteettiä, joka jatkuessaan heikentää alueen tuottavuutta laitumena. Ylilaidunnuksesta ei siis ole mielekästä keskustella määrittelemättä ensin kyseisen alueen käyttötarkoitusta. Suomen vähäisiä tunturialueita on nykytilanteessa mielekkäintä käyttää kesälaitumina. Jäkälikkö ei kestä kesäistä tallomista, vaan korvautuu kesälaitumilla heinillä ja saroilla, toisinaan myös varvuilla. Näin tapahtuu myös Norjan kesälaitumilla [5,6] (kuva vier. sivu). Suomen ja Norjan rajalla näkyvän kasvillisuuseron tulkitseminen Norjan oletusti alemmista porotiheyksistä johtuvaksi1 onkin selvä virhe; itse asiassa porotiheydet ovat korkeammat Norjan puolella [7]. Kyseessä on talvi- ja kesälaitumen välinen ero. Poro ei tarvitse jäkälää kesällä, vaan suosii ruohoja, heiniä ja saroja, joten tämä kesälaidunnuksen aiheuttama kasvillisuusmuutos on poron kannalta suotuisa.

Poron kesälaidunnus vähentää kiistatta pajukkoja [2,4,8,9], herkistää tunturikoivikoita mittariperhosten tuhoille ja vaikeuttaa niiden toipumista [10]. Pajukkojen sijalle muodostuva niittykasvillisuus voi kuitenkin olla kesälaitumena aivan pajukon veroista, jos ei parempaakin. Tunturikoivu, jonka enimmät lehdet ovat poron ulottumattomissa, on suhteellisen vähäarvoinen kesäisenä laidunkasvina. Se tosin ruokkii tatteja sienijuurillaan, mutta niin tekee vaivaiskoivukin. Koivikon harveneminen lisää kenttäkerroksen tuottavuutta parantamalla valaistusoloja, mikä on poron kannalta edullista. Jos kyse olisi todellisesta ylilaidunnuksesta, pitäisi tämän näkyä vasapainojen laskuna varsinkin Kaldoaivin ja Paistunturin paliskunnissa. Tällaista ei ole käsittääkseni tapahtunut.

Suomen tilanne poikkeaa naapurimaiden tilanteesta siinä suhteessa, että naapurimaissa muutokset ovat yleensä paikallisia, liittyen maatalouden muutoksiin, koska kesälaitumien rajat ovat pysyneet vuosisatojen ajan suunnilleen ennallaan. Pohjoisimmassa Suomen Lapissa – varsinkin Utsjoella – tunturikoivikot ovat taas pitkään olleet taantumassa laajoilla alueilla. Retkeillessäni 1960-luvun lopulla Paistunturin-Erttegvárrin aluella, havaitsin omituisia mättäitä lähes puuttomalla ylängöllä. Niiden sisältä löytyi koivun tuohta. Lisäksi alueella oli siellä täällä todella järeitä tunturikoivuja. Päättelin, että alueella oli kasvanut tunturikoivikkoa ja voisi ilmaston puolesta kasvaa edelleen. Tunturimittari oli kuitenkin tappanut lähes kaikki koivut joskus 1900-luvun alkupuolella ja poron kesälaidunnus oli estänyt koivikon toipumisen tyvivesoista. Henkiin olivat jääneet vain ne koivut, joilla oli säilynyt eläviä oksia poron riipimärajan yläpuolella. Vastaavaa koivikkojen ’savannisoitumista’ tapahtuu koko ajan pienessä mittakaavassa Norjassakin, kun porot pääsevät alueille, joita ne eivät aiemmin olleet maatalouden vuoksi saaneet laiduntaa.

Tämä ei kuitenkaan selitä prosessin laaja-alaisuutta pohjoisimmassa Suomen Lapissa. Se selittyy kun vertaa ennen vuoden 1852 rajasulkua vallinnutta laidunmaan käyttöä nykyiseen.


Perinteisessä laidunkierrossa porot olivat talvella sisämaassa; pääosin havumetsässä, keväällä ja syksyllä sisämaan tunturiylängöillä ja tunturikoivikoissa, kesällä suurtuntureilla tai rannikon niemissä ja saarissa. Rajasulun jälkeen Suomen puolelle jääneillä porosaamelaisilla oli käytössään vain niukasti tunturia, joten aiemmin kevät- ja syyslaitumina käytetyt matalat tunturinselänteet ja niitä reunustavat tunturikoivikot olivat parasta käytettävissä olevaa kesälaidunta, varsinkin Utsjoen-Inarin alueella ja Enontekiön itäosissa. Vain Käsivarressa oli sen verran suurtunturiluontoa, että matalampia selänteitä oli edelleen luonnollista käyttää ensisijaisesti syys- ja kevätlaitumina. Ruotsissa ja Norjassa taas perinteiset rajat talvi- kevät/syys- ja kesälaidunten välillä ovat pääsääntöisesti edelleen voimassa. Ympärivuotinen laidunnus on sallittua vain siellä, missä eri vuodenaikoina optimaaliset laitumet ovat pieninä kuvioina toistensa lomissa (yläkuva).

Suomen ja länsinaapuriemme välisen eron ymmärtämiseksi on syytä kerrata historiaa [12]. Kun Ruotsin ja Tanskan rajasta sovittiin 1751, huomattiin sen kulkevan läpi tunturisaamelaisten laidunmaitten. Ongelma ratkaistiin Lappcodicil-nimisellä lisäpöytäkirjalla, joka antoi porosaamelaisille oikeuden valita kumman tahansa maan kansalaisuuden, mutta silti hyödyntää rajan molemmilla puolilla olevia laitumia, vallitsipa maitten välillä rauha tai sotatila. Utsjoen saamelaisten perinteisiä merikalastusoikeuksia ei sen sijaan huomattu taata. 1800-luvun alun myllerryksissä Norja siirtyi itsehallinnollisena alueena Ruotsin osaksi. Ruotsi taas menetti Suomen Venäjälle, ja näin syntyneeseen Suomen Suurruhtinaskuntaan liitettiin myös alkuaan ydin-Ruotsiin kuuluneita alueita: Tornionlaakson itäpuoli sekä Enontekiön, Utsjoen, Inarin, Kittilän ja Sodankylän lapinmaat. Tanskan kansalaiset muuttuivat tällöin automaattisesti norjalalaisiksi, Ruotsin kansalaisilla ei taas ollut vastaavaa tarvetta muuttaa kansalaisuuttaan, elleivät he omistaneet kiinteää omaisuutta Suomen Suurruhtinaskunnassa. Tämän vuoksi Pohjoiskalotilla jutaavat tunturisaamelaiset olivat 1800-luvun alkupuoliskolla lähes järkiään joko Ruotsin tai Norjan kansalaisia.

Jutaavien tunturisaamelaisten ja paikoillaan pysyvien, pienimuotoista poronhoitoa harjoittavien saamelaisryhmien välillä oli kaikkialla konflikteja, joissa tunturisaamelaiset olivat yleensä ’niskan päällä’. Ruotsissa altavastaajina olivat Norrbottenin ja Västerbottenin metsäsaamelaiset, Norjassa rannikon merisaamelaiset, Suomessa taas ennen kaikkea Inarin saamelaiset. Suomessa tilanteeseen liittyi kuitenkin myös kansainvälinen ulottuvuus, koska tunturisaamelaiset olivat muodollisesti ulkomaalaisia. Suomen Suurruhtinaskunnan virkamiehet pitivät omiensa puolta ja odottivat samaa norjalaisilta. Kriisi syveni kun norjalaiset alkoivat rajoittaa utsjokisten merikalastusoikeuksia. Suomi vastasi uhkaamalla sanoa irti Lappcodicilin laidunoikeuksia takaavat osat. Koska norjalaisilla oli paljon enemmän menetettävää, niin alkuperäinen tarkoitus lienee ollut utsjokisten merikalastusoikeuksien turvaaminen. Norjassa tehtiin kuitenkin selvä ero saamelaisten ja ’aitojen norjalaisten’ välillä, eivätkä saamelaisten laidunnusoikeudet kiinnostaneet norjalaisia. Utsjokisten merikalastusoikeuksien varmentaminen hahmotettiin taas Suomen tai mahdollisesti Venäjän laajentumispyrkimysten verhoksi. Seurauksena oli rajan sulkeutuminen porosaamelaisilta, jotka joutuivat nyt valitsemaan maitten välillä. Tämä käynnisti Suomen puolella muutosprosessin, jossa kevät- ja syyslaitumille tyypillinen kasvillisuus – tiheähköt tunturikoivikot, runsaat pajukot ja jäkäläiset tunturikankaat – alkoivat muuttua kesälaitumille tyypilliseksi kasvillisuudeksi.

Jos jäkälien häviäminen ja pajukkojen väheneminen Suomen tuntureilta ja niitä ympäröivien tunturikoivikkojen ’savannistuminen’ koetaan ongelmaksi, niin siihen on vain yksi hyväksyttävissä oleva ratkaisu: laidunkierron palauttaminen ennen vuotta 1852 vallinneen mallin mukaiseksi. Tämä on kuitenkin laaja kysymys, jota ei hetkessä ratkaista. Ratkaisuksi ei voi vakavissaan edes ehdottaa pohjoisimman Lapin porolukujen alentamista sellaiselle tasolle, joka takaisi tunturien jäkälikköjen ja pajukkojen elpymisen ja tunturikoivikkojen palautumisen 1960-luvun alussa vallinneelle tasolle nykyisen laidunmaiden käytön puitteissa. Tämä olisi kuolinisku Suomen saamelaisalueen poronhoidolle.

Omasta mielestäni asian pitäisi olla päivänselvä. Jokaisen on otettava vastuu omista päätöksistään; tämä koskee myös valtiovaltaa. Suomen Lapin tunturien jäkäläkato, pajukkojen väheneminen ja tunturikoivikkojen ’savannistuminen’ ovat loogisia seurauksia Suomen valtiovallan päätöksistä, joiden seurauksina aiemmat syys- ja kevätlaitumet muuttuivat kesälaitumiksi. Näiden päätösten seurauksia ei voi maksattaa saamelaisilla vaatimalla porolukujen radikaalia alentamista pohjoisimmassa Suomen Lapissa.

Lähteet

1 Ruukki J. 2016. Porojen tehotuotanto on ympäristöriski. - Helsingin Sanomat 19.09.2016. https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000002921486.html
2 den Herder M. ym. 2008 Reindeer herbivory reduces willow growth and grouse forage in a forest–tundra ecotone. - Basic and Applied Ecology, 9, 324–331.
3 Järvinen A. 2018. Antero Järvinen vaatii kuriin ”luonnotonta poromäärää”... – Lapin Kansa 25.11.2018
4 Golovatin M.G. ym. 2012. Effect of reindeer overgrazing on vegetation and animals of tundra ecosystems of the Yamal peninsula. CZECH POLAR REPORTS 2: 80–91.
5 Oksanen L. 1978. Lichen grounds of Finnmarksvidda, northern Norway, in relation to summer and winter grazing by reindeer. - Rep. Kevo Subarctic Res. Stat. 14: 64–71.
6 Ylänne H. ym. 2018. Consequences of grazer-induced vegetation transitions on ecosystem carbon storage in the tundra. – Functional Ecology 2018: 1–12.
7 Bernes C. 1995. Arktisk miljö i Norden. Nordiska Rådet, Tukholma
8 Olofsson, J. ym. 2001. Effects of summer grazing by reindeer on vegetation structure, productivity and nutrient cycling in the North Fennoscandian tundra. – Ecography 24:13–24
9 Bråthen K.A. ym. 2007. Induced Shift in Ecosystem Productivity? Extensive Scale Effects of Abundant Large Herbivores. - Eco-systems 10: 773–789.
10 Jepsen J. ym. 2013. Ecosystem impacts of a range expanding forest defoliator at the forest-tundra ecotone. - Ecosystems 16: 561–575.
11 Virtanen R. ym. 2016. Where do the treeless tundra areas of northern highlands fit in the global biome system: toward an ecologically natural subdivision of the tundra biome. – Ecology and Evolution 6: 143–158.
12 Riseth J-Å & Oksanen, L. 2007. Resursøkonomiske og økologiske perspektiver på grenseoverskridende reindrift. kirjassa: E. Niemi, I. Sommerseth & E. G. Broderstad, eds. Grenseoverskridende reindrift før og etter 1905. Skriftserie for samiske studier, Univ. Tromsø; ss. 143–163.

5.9.2019

MUUTTUVAT POROLAITUMET

Poronhoidon laidunympäristössä on tapahtunut vuosikymmenten saatossa monia muutoksia, jotka vaikuttavat laidunten määriin, kuntoon ja käytettävyyteen sekä samalla myös poronhoitoon. Ne tekijät, joka vaikuttivat aikaisemmin selvemmin poronhoitoon, eivät välttämättä vaikuta enää samalla tavalla, koska myös poronhoito on muuttunut. Toisaalta joillakin tekijöillä, mm. ilmastonmuutos, on entistä enemmän vaikutusta niin laitumiin kuin poronhoitoon. Viime vuosina myös tutkimus on tuonut paljon sellaista lisätietietoa, jonka perusteella eri vaikutustekijöitä voidaan tarkastella ja arvioida monipuolisemmin.
---Teksti ja kuvat: Jouko Kumpula ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 3/2019.
Voit ostaa lehden https://www.lehtiluukku.fi/pub?id=220827


Talvilaitumet tärkeitä poronhoidolle

Aikaisemmissa tutkimuksissa on havaittu, että talvilaitumista erityisesti jäkälälaidunten runsaus vaikuttaa luonnonlaitumilla hoidettavien poromäärien kokoon paliskunnissa (Kumpula ym. 2000). Samalla tutkimuksissa on havaittu, että jäkälä- ja luppolaidunten runsaus ja laatu vaikuttivat niin porokannan selviytymiseen talvesta kuin myös sen vasatuottoon ja tuottavuuteen syksyllä (Kumpula & Nieminen 1992; Kumpula ym. 1998). Samalla jäkäliköillä laiduntavien poromäärien on havaittu vaikuttavan jäkälälaidunten kuntoon. (mm. Kumpula 2000).

Nykyisessä poronhoitolaissa talvilaidunten kestävä tuottokyky katsotaan edelleen yhdeksi kriteeriksi paliskuntien suurimpien sallittujen eloporomäärien määrittämisessä (Poronhoitolaki 21§). Toisaalta suurimmassa osassa poronhoitoaluetta jäkälä- ja luppolaitumet ovat viime vuosikymmeninä vähentyneet, heikentyneet ja pirstoutuneet metsätalouden ja monien eri maankäyttömuotojen vaikutuksesta. Tämä kehitys on ollut jatkuvaa ja poronhoito on joutunut sopeutumaan siihen mm. talviaikaista lisäruokintaa ja poronhoitomenetelmiä kehittämällä.

Kesä- ja syyslaidunten merkitys lisääntynyt

Talvilaitumilla ja poronhoidossa tapahtuneiden muutosten myötä kesä- ja syyslaidunten merkitys on poronhoidossa entisestään lisääntynyt. Kesälaitumilla porot kuntoutuvat ja kasvavat syksyyn mennessä. Hyvä syyskunto on myös edellytys syksyn kiima-ajan oikea-aikaiselle ajoittumiselle ja vaadinten tiinehtymiselle. Syyskunto vaikuttaa myös porojen talviaikaiseen selviytymiseen mm. siksi, että poron syksyyn mennessä keräämät varastorasvat auttavat poroa selviytymään talvesta.

Poro laiduntaakin kesä- ja syysaikana hyvin monipuolisesti ja laajakirjoisesti eri kasvilajeja ja sieniä saaden niistä tyypillisiä ominaisuuksia lihaansa. Teurasvasat, jotka muodostavat nykyisin teurasporoista 75–85 %, ovat kasvaneet kesän ja syksyn aikana pelkästään luonnonlaidunten tarjoamalla ravinnolla. Talviruokinnasta huolimatta myös teurastetut raavaat porot ovat eläneen ainakin puoli vuotta luonnonravinnolla ennen teurastustaan, minkä vuoksi talviruokinnan vaikutus poronlihan ominaisuuksiin seuraavana syksynä on todennäköisesti verrattain pieni.

Jo aikaisemmassa tutkimuksessa kesälaidunten poroporotiheyksien ja porojen ruokinnan määrän onkin havaittu vaikuttavan mm. vasojen teuraspainoihin (Kumpula ym. 2002). Kesälaidunten määrä, laatu ja saatavuus sekä hyvin suunniteltu talviaikainen lisäruokinta muodostavat siten nykyporonhoidossa keskeisiä elementtejä niin poronlihan ominaisuuksien ja laadun kuin myös poronhoidon tuottavuuden kannalta.

Talvilaitumet vähentyneet ja heikentyneet

Luonnonvarakeskuksen (Luke) vuosina 2016–2018 toteuttama porolaiduninventointi (Kumpula ym. 2019) osoittaa, että talvilaitumien väheneminen, heikkeneminen ja pirstoutuminen ovat edelleen jatkuneet. Tämä johtuu suurelta osin poronhoidon, metsätalouden ja laajenevan maankäytön erillis- ja yhteisvaikutuksista. Jäkäliköiden heikkenemiseen vaikuttaa todennäköisesti yhä enemmän myös ilmastonmuutos.

Laiduninventoinnin perusteella havumetsäalueen yhtenäisimmät ja laadultaan parhaat varttuneiden ja vanhojen metsien jäkälä- ja luppolaitumet sijaitsevat Metsä-Lapin laajoilla suojelualueilla. Laadultaan heikoimmat talvilaitumet sijaitsevat poronhoitoalueen etelä- ja keskiosissa, jossa metsien rakennetta hallitsevat hakkuualueet, taimikot ja nuoret kasvatusmetsät. Viimeksi mainitulla alueella on kuitenkin runsaasti soiden ja tuoreempien kangasmaiden kesä- ja syyslaitumia.

Poronhoitoalueen etelä- ja keskiosan 33 paliskunnassa muu maankäyttö kuten asutus, matkailu, maanviljely, kaivokset, turvetuotantoalueet ja tiestö sekä niitä ympäröivät häiriöalueet kattavat jo yli 25 prosenttia laidunten kokonaisalasta. Häiriöalueilla porojen laidunnus vaikeutuu monien syiden vuoksi, koska porot joko välttävät häiriöalueita tai toisaalta porojen laidunnus näillä alueilla aiheuttaa usein ongelmia muiden elinkeinojen, asutuksen, matkailun tai muun maankäytön kanssa.

Kahdessakymmenessä pohjoisimmassa paliskunnassa sijaitsevilla pysyvillä koealoilla jäkäläbiomassat ovat vähentyneet viimeisen kymmenen vuoden aikana keskimäärin 30 prosenttia. Samaan aikaan varpujen ja sammalten määrät ovat lisääntyneet merkittävästi.

Kuluneimmat jäkäliköt sijaitsevat Tunturi-Lapin ja Keski-Lapin paliskunnissa, joissa ei ole selvää laidunkiertoa talvi- ja kesälaidunten välillä. Jäkäläbiomassat ovat kuitenkin hieman nousseet muutamassa tunturipaliskunnassa. Suurimmat jäkäläbiomassat löytyvät edelleen Metsä-Lapin paliskuntien vain talvilaidunkäytössä olevilta laidunalueilta, jotka sijaitsevat suojelualueilla.

Tilastoanalyysien perusteella koealojen jäkäläbiomassoihin vaikuttavat selvimmin laidunnuksen vuodenaikainen ajoittuminen, porotiheydet ja metsätalouden aiheuttamat muutokset metsien rakenteessa ja vanhojen metsien määrissä. Myös maankäytön laajuus ja todennäköisesti ilmastonmuutos selittävät kasvillisuusmuutoksia. Edelliset tulokset jäkälälaidunten jäkäläbiomassoihin vaikuttavista tekijöistä ovat myös varsin yhteneväiset aikaisemmin tehdyn tutkimuksen kanssa (Kumpula ym. 2014).

Ilmastonmuutos vaikuttaa laitumiin entistä enemmän

Lämpötilamittauksista ja erilaisista aineistoista avulla tehtyjen analyysien perusteella maapallon keskilämpötilat ovat viime vuosikymmeninä nousseet merkittävästi. Voimakkainta lämpeneminen on ollut arktisilla ja pohjoisilla alueilla (IPCC 2018). Näiden alueiden on havaittu myös vihertyvän ja tätä vihertymistä selittää todennäköisesti osaltaan mm. kasvukauden pidentyminen ilmaston lämmetessä. Tähän liittyen mm. Syke on arvioinut mallintamisen perusteella (Syke 2008), että myös Suomen tunturialueella jo nyt käynnissä oleva havumetsien levittäytyminen voimistuu ja mahdollistuu pitkällä aikavälillä lähes koko nykyisellä puuttoman tunturipaljakan alueella.

On todennäköistä, että tiheiden metsien lisääntyessä ilmaston lämpenemisen seurauksena varvut ja sammalet lisääntyvät pohjakerroksessa maajäkälien määrien vähentyessä. Tähän suuntaan viittaavat myös uusimmassa laiduninventoinnissa havaitut kasvillisuusmuutokset jäkäliköillä.

Talvien lämpeneminen edistää todennäköisesti myös hyönteistuhoja. Mm. hallamittari uutena lajina tunturialueilla aiheutti vuosina 2005–2008 Kaldoaivin alueella lähes 400 km2:n alueella tunturikoivikkotuhoja (Mikkola Kari 2009, julkaisematon). Viime vuosien aikana myös Muotkatunturin alueella on ollut varsin laajoja koivikkotuhoja.

Syksyjen ja talvien lämmetessä ns. jäätalvien määrä sekä talvien välinen vaihtelu lumi- ja kaivuolosuhteissa ovat todennäköisesti myös lisääntymässä. Mm. Huippuvuorilla on jäätalvien havaittu yleistyneen viime vuosikymmeninä merkittävästi ja olleen osasyynä peurojen talviaikaisiin kuolemiin (Hansen ym. 2014). Viime vuosikymmen aika myös Suomen poronhoitoalueella on koettu lumi- ja kaivuolosuhteiltaan vaikeita talvia. Tällaisten talvia saattaa esiintyä tulevaisuudessa entisestä useammin, sillä mallintamalla tehdyt analyysit viittaavat erityisesti jäätalvien yleistyvän tulevaisuudessa (Turunen ym. 2016).

Varautuminen ja sopeutuminen muutoksiin

Vaikka poronhoidolla on edessä monia haasteita, voidaan käynnissä oleviin ja tuleviin muutoksiin sopeutua huomioimalla mm. laitumiin ja poronhoidon tuottavuuteen vaikuttavat tekijät monipuolisesti. Tutkimalla ja kehittämällä eri tilanteisiin ja ympäristöihin parhaiten soveltuvia poronhoitomenetelmiä ja sopeutumisstrategioita voidaan muutoksiin sopeutua ja varautua. Talviruokinnan ja hoitomenetelmien kehittämisen seurauksena vaadinten kunto ja vasatuotto ovatkin viime vuosikymmeninä nousseet niin Kutuharjun koetarhalla kuin myös useimmissa paliskunnissa.

Toisaalta talvilaidunten nykytilan ja käytettävyyden parantaminen edellyttäisi kokonaisvaltaisia ja pitkäaikaisia porolaidunten hoitosuunnitelmia. Poronhoidossa paliskuntien laidunkiertojärjestelmien kehittäminen sekä poromäärien säätelyn tarpeet ja mahdollisuudet tulisi huomioida. Metsätaloudessa suojelualueiden ulkopuolella olevien poronhoidolle tärkeiden, luonnontilaisten vanhojen metsien säästäminen tai varovainen käsittely säilyttäisi poronhoidolle tärkeitä laidunmetsiä. Metsän peitteisyyttä ja monipuolista ikärakennetta ylläpitävien jatkuvan kasvatuksen metsänkäsittelymenetelmien kehittäminen ja laajempi käyttöönotto parantaisivat laidunmetsien tilaa kattavammin. Maankäytön suunnittelussa rauhallisten laidunalueiden säilyttäminen mahdollisimman vähällä uudella maankäytöllä turvaisi poronhoidolle suotuisaa laidunympäristöä.

Kirjallisuus:

Hansen, B.B., Isaksen, K., Benestad, R.E., Kohler, J., Pedersen, Å.Ø, Loe, L.E., Stephen J., Coulson, S.J., Larsen, J.O. & Varpe, Ø 2014: Warmer and wetter winters: characteristics and implications of an extreme weather event in the High Arctic. Environmental Research Letters 9. 114021 (doi:10.1088/1748–9326/9/11/114021)
IPCC 2018: IPCC:n kokoamaa havaintosarjaa käynnissä olevasta ilmastonmuutoksesta, Allen ym. 2018 (https://www.ipcc.ch/site/assets/uploads/sites/2/2019/02/SR15_Chapter1_Low_Res.pdf)
Kumpula, J. ja Nieminen, M. 1992: Pastures, calf production and carcass weights of reindeer calves in the Oraniemi co-operative, Finnish Lapland. -Rangifer 12 (2): 93–104.
Kumpula, J., Colpaert, A. & Nieminen, M. 1998: Reproduction and productivity of semi-domesticated reindeer in northern Finland Canadi-an Journal of Zoology 76(2): 269–277
Kumpula, J., Colpaert, A. & Nieminen, M. 2000: Condition, potential recovery rate and productivity of lichen (Cladina spp.) ranges in the Finnish reindeer management area. -Arctic, 53 (2): 152–160
Kumpula, J., Colpaert, A. & Nieminen, M. 2002: Productivity factors of the Finnish semi-domesticated reindeer (Rangifer t. tarandus) stock during 1990s. –Rangifer 22(1): 3–12.
Kumpula, J., Kurkilahti, M., Helle, T. & Colpaert, A. 2014: Both reindeer management and several other land use factors explain the reduction in ground lichens (Cladonia spp.) in pastures grazed by semi-domesticated reindeer in Finland. –Regional Environmental Change 14: 541–559.
Kumpula, J., Siitari, J., Siitari, S., Kurkilahti, M., Heikkinen. J. & Oinonen, K. 2019. Poronhoitoalueen talvilaitumet vuosien 2016–2018 laiduninventoinnissa : Talvilaidunten tilan muutokset ja muutosten syyt. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 33/2019. Luonnonvarakeskus. Helsinki. 86 s.
Syke 2008: Suomen luontotyyppien uhanalaisuus – Osa 1, Tulokset ja arvioinnin perusteet, (Toim. Anne Raunio, Anna Schulman ja Tytti Kontula), Luku: Tunturit (Kirj: Norokorpi ym.). Suomen ympäristö 8 /2008
Turunen, M.T., Rasmus S., Mathias Bavay, M., Ruosteenoja, K. & Heiskanen, J. 2016: Coping with difficult weather and snow conditions: Reindeer herders’ views on climate change impacts and coping strategies. Climate Risk Management 11 (2016) 15–36.

8.8.2019

HAASKAKUVAUSPAIKKOJEN VAIKUTUKSET POROELINKEINOLLE PITÄISI SELVITTÄÄ TUTKIMUKSELLA

Oivangin paliskunnan poroisäntänä kesäkuun alussa aloittanut Juha Kujala toivoo, että haaskakuvauspaikkojen pito kiellettäisiin kokonaan poronhoitoalueella. Hän uskoo, että tieteellinen tutkimus voisi todistaa sen, minkä poromiehet ovat huomanneet jo tapahtuneen: haaskanpito on haitallista poronhoidolle ja vaaraksi ihmisille.
---Teksti: Timo Rehtonen. Kuva: Pertti Torvinen ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 3/2019.
Voit ostaa lehden https://www.lehtiluukku.fi/pub?id=220827




Kujala toivottaa petotutkijat tervetulleiksi Kuusamoon.

– On kuin huuto tuuleen, kun poroelinkeinon harjoittaja yrittää saada näkemyksensä julki. Jokainen osapuoli voi kertoa mielipiteitä ja tarinoita, mutta niiden painoarvo on hyvin vähäinen verrattuna siihen, että asiaan perehdyttäisiin tosiasioiden ja tutkimuksen kautta. Tutkimusta tarvitaan ja pikaisesti. Poroelinkeino elää täällä tukalia aikoja.

Haaskanpito on lisännyt petovahinkoja

Petovahinkojen määrä on ollut nousujohteista Oivangin paliskunnan alueella 2000-luvulla. Vuosi 2017 oli pahin miesmuistiin. Alueella tehdyn tutkimuksen mukaan suurin vasahävikin aiheuttaja pedoista on karhu.

– Ammattimaista haaskakuvaustoimintaa täällä on harjoitettu vuodesta 2007 lähtien. Nykyään Kuusamon itäosien alueella tiedossa olevia haaskakuvausta harjoittavia yrityksiä on ainakin viisi, joista meidän paliskunnan alueella neljä. Niiden vuoksi paliskunnan itäosaan on muodostunut valtava petokeskittymä, jonne porolla ei ole asiaa. Sinne jos se menee, syödyksi se tulee, Kujala toteaa.

Petoja pelätessään poro pakenee itäisiltä, sinänsä muuten erinomaisilta laidunmailta kohti länttä, asutuksen piiriin.

– Tästä aiheutuu haittaa maanviljelylle ja kylien asukkaille sekä lisätöitä meille, kun joudumme siirtämään poroja pois asuinalueelta. Poro ei pysty nyt palkimaan niillä alueilla, joilla se on tottunut liikkumaan luontaisesti vuosisatojen ajan.

Myös poron käytös on muuttunut

– Porot hakeutuvat aukeille ja pysyvät tokassa, ja aina jos jossakin rasahtaa, silloin lähdetään. Ja kun tokka joutuu olemaan jatkuvassa laukassa, vasat eivät kasva samalla tavalla kuin rauhallisemmissa olosuhteissa.

Jatkuvassa liikkeessä olevissa tokissa vasat myös joutuvat helposti erilleen emistään.

– Sitä kautta vasoja häviää paljon. Petojen pyytämiä aikuisia poroja kyllä löydetään, mutta vasoista ei petojen jäljiltä jää jäljelle välttämättä yhtään mitään, Juha Kujala sanoo.

Ihminen kohtaa karhun aikaisempaa useammin

Kujalan mukaan kohtaamiset ihmisen ja karhun välillä ovat lisääntyneet viime vuosina. Sosiaalisessa mediassa on nähtävänä kuvia karhuista mökkien terasseilla ja pihojen roskapöntöillä. Kerrotaan tapauksista, joissa karhu on saapunut paikalle kuultuaan mönkijän äänen.

– Mönkijän saapuminen tarkoittaa näille karhuille ruoka-aikaa. Ennen karhut eivät tulleet näkösälle, mutta haaskaruokinnan tuloksena ne istuskelevat nyt teiden varsilla odottaen ateriaa. Ihmisen haju ei enää karhua pelota. Mutta mitä tapahtuu sitten, kun ihmisellä ei olekaan mukanaan ruokaa? Kauhulla odotan sitä päivää, kun jotakin vakavaa tapahtuu. Kuka silloin on vastuussa? Kujala kysyy.

Hän painottaa, että kysymys ei ole petovihasta.

– Pedot kuuluvat Suomen luontoon ja saalistavat sen ruuan mitä tarvitsevat, mutta petokannan kuuluu olla sopusoinnussa muun luonnon kanssa. Järjetön ruokkiminen ja petokannan vahvistaminen vääristää tilannetta merkittävästi

Haaskanpitoa on puolusteltu sillä, että kun karhuja ruokitaan, ne eivät syö muuta. Kujala ei pidä selitystä uskottavana.

– Valtakunnan raja-aidan takaa eivät karhut lopu. Sieltä ne käyvät haaskojen houkuttelemana vierailemassa täällä ja samalla pääsevät poronmakuun.

Pedoille on tehty suojavyöhyke

Oivangin paliskunnassa on kohdattu ongelmia vahinkoja aiheuttavan pedon metsästyksessä. Vaikka poistolupa on saatu, eläintä ei saa seurata haaskakuvaustoiminta-alueelle.

– Tämä rajaa isoja alueita pois pyynnin piiristä, mikä on ihan käsittämätöntä. Pedoille on tehty eräänlainen turvapaikka, joka hankaloittaa luvallista pyyntiä. Samasta syystä aiheutuu haittaa myös metsästysseurojen toiminnalle, kun niillä ei ole tietyillä alueilla enää metsästysoikeutta, Kujala sanoo.

Ikiaikaista elinkeinoa ajetaan alas

Juha Kujala ihmettelee haaskakuvauksen saamaa painoarvoa olemassa olevien elinkeinojen joukossa.

– Se on aika vapaata toimintaa. Siihen pystyy melkein kuka vaan alkamaan, kunhan omistaa jonkinlaisen läntin maata. Haittoja puolestaan vähätellään, niitä ei haluta noteerata. Haaskakuvaustoiminta pitäisi ehdottomasti kieltää poronhoitoalueella, koska se haittaa merkittävästi poroelinkeinoa. Eikä edes sen liiketaloudellinen merkitys alueelle ole kummoinen, sen voi jokainen nähdä tutkimalla yritysten liikevaihtoja.

Kujala kertoo poroelinkeinon harjoittajien tuntevan tulevansa uhatuiksi monesta suunnasta samaan aikaan. Poikkeuksellisen suurista porovahingoista kärsineille paliskunnille maksettu Lex Halla -korvausjärjestelmä lakkautettiin samaan aikaan kun petovahingot alkoivat lisääntyä.

– Hävikkikorvauksia ei enää makseta samassa suhteessa kuin aikaisemmin. Petotilanteen vuoksi porot siirtyvät yhä enemmän asutuksen piiriin, missä ne aiheuttavat haittaa viljelyksille ja asutukselle. Tuntuu, että poro ei ole missään oikeassa paikassa. Tämä on erikoinen asetelma, koska kyseessä on ikiaikainen elinkeino, jota on harjoitettu täällä vuosisatoja. Vaikuttaa siltä, että meitä yritetään ajaa väsyksiin, ja sitten kun ihminen väsyy, ainoaksi vaihtoehdoksi jää ammatin lopettaminen.

Oivangissa ei kuitenkaan aiota antaa periksi haasteiden edessä. Poroisäntänä Kujala pyrkii viemään vahvaa viestiä päättäjien korviin haaskakuvauspaikkojen merkityksestä petovahinkojen syntyyn. Tavoitteena on, että haaskanpito kiellettäisiin poronhoitoalueella.

– Me olemme kasvaneet poroperheissä, osaamme tämän homman ja teemme sitä ylpeydellä. Haluamme jalostaa erittäin laadukasta lihatuotetta, ja nykyisin myös matkailussa poro on suuri vetovoimatekijä. Viesti haaskanpitopaikkojen vahingollisuudesta päättäjien suuntaan on ollut aivan liian vaisu. Tilanteen vakavuuteen pitää viimeistään nyt herätä, Juha Kujala toteaa.

Kohtaaminen suolla

Myös poromies Jarmo Aikkila on huomannut petokantojen kasvaneen Oivangin paliskunnan alueella.

– Karhukantojen kasvuun on vaikuttanut omalta osaltaan karhun kevätpyynnin kieltäminen, mutta mielestäni suurempi merkitys on ollut haaskanpitopaikkojen määrän kasvamisella, Aikkila sanoo ja kertoo kuulleensa yhä enemmän karhujen vierailuista mökkien ja talojen pihoilla.

– Onhan selvää, että kun ihminen ruokkii petoeläintä, se oppii yhdistämään toisiinsa ihmisen ja ruuan. Sen luontainen pelko katoaa. Sitten kun tällaisessa ympäristössä kasvaneet karhunpennut aikanaan tekevät omia pentuja, haaskaruokinnan vaikutus karhujen kesyyntymiseen kertaantuu.

Aikkila kertoo esimerkkitapauksen karhun kesyyntymisestä.

– Viime marraskuussa olimme Juha Aikkilan kanssa menossa mönkijöillä tarkastamaan paliskunnan itärajan aitaa. Aidan eteläpäässä, pian ohitettuamme yhden näistä haaskanpitopaikoista, Juha huomasi, että hänellä oli pudonnut vasara mönkijän tarakalta. Hän lähti ajamaan takaisin päin omia jälkiään. Ollessaan muutaman sadan metrin päässä, hän soitti minulle ja kertoi, että jängällä on mönkijän jäljen päällä vastassa karhu, joka ei liiku mihinkään. Päinvastoin se tuntui vain odottelevan. Todettiin siinä, että eiköhän sitä päivä pärjätä yhdelläkin vasaralla. Jälkeenpäin tulkitsimme tilanteen niin, että mönkijän äänen kuultuaan karhu oli arvellut ruokakuljetuksen saapuneen.

Tämän vuoden alussa Sipilän hallitus muutti riistavahinkolakia. Lakia valmistelleen maa- ja metsävaliokunnan mietintöön sisältyi seuraava virke: ’Lisäksi haaskanpitoon on vaikutettava siten, että sen petovahinkoja lisäävät kielteiset vaikutukset voidaan estää sääntelyllä.’

– Onhan se hyvä, että asiasta on päättävällä tasolla lausuttu edes jotain, mutta tarkemmin tekstiä miettiessä huomaa, että eihän se tarkoita kyllä käytännössä yhtään mitään, Jarmo Aikkila toteaa.

Eikä mietinnön ajatus näy itse laissakaan millään tavalla. Nähtäväksi jää, tuleeko riistavahinkolakiin haaskaanpitoa rajoittavia määräyksiä nykyisen hallituskauden aikana.

Tutkimusta ei ole tehty

Petotutkija, tutkimusprofessori Ilpo Kojola Luonnonvarakeskuksesta toteaa, että varsinaista tutkimusta haaskanpidon vaikutuksista petovahinkojen määrään ei ole tehty.

– Tutkimusta asiasta ei ole, mutta Luken viime vuonna julkaisemasta Suurpetojen vaikutus poronhoitoon -raportista ilmenee, että karhuvahingot ovat kasvaneet Oivangissa voimakkaasti noin vuoden 2005 jälkeen.

Luken erikoistutkija Jouko Kumpula puolestaan sanoo, että ’poromiesten näkemys ja huoli ongelmasta on hyvin perusteltu ja varmasti aiheellinen’.

– On siis harmi, ettei aiheesta ole saatu aikaan tutkimusta, vaikka siihen olisi tarve. Mikäli tällaiseen tutkimukseen löytyisi rahoitus jotain kautta, hanke voitaisiin suunnitella ja aloittaa aika piankin. Minulla itselläni ei ole kuitenkaan vielä tiedossa tällaista rahoitusta.

Myös Suomen riistakeskuksessa erikoissuunnittelijana työskentelevä, aikaisemmin RKTL:n porotutkimuksissa mukana ollut Harri Norberg katsoo, että selvitystä asiaan tarvittaisiin.

– Tiedossani ei ole, että haaskanpidon vaikutuksista petokantoihin tai porovahinkoihin olisi tehty tutkimuksia. Vasakuolleisuustutkimukset Oivangissa vuosina 1999–2004 toivat esille, että karhun merkitys vasahävikin aiheuttajana oli joinakin vuosina suuri, toisina vuosina vasat selvisivät paremmin. Tuolloin ei vielä alueella ollut aktiivista haaskakuvaustoimintaa ja kuolevuuslähettimillä pannoitettujen vasojen selviytymiseen vaikutti pitkälti se, miten karhut liikkuivat tutkimusalueilla vasonta-aikaan. Uusille tutkimuksille olisi nykyisessä tilanteessa selkeästi tarvetta.

Eläimet oppivat ihmisen hajun tarkoittavan ruokaa

Eläintenkouluttaja Tuire Kaimio kirjoittaa kolumnissaan (Yle), että ’eläimet lisäävät sellaista käytöstä, josta on seurannut jotain kannattavaa. Ne toisaalta oppivat myös karttelemaan sellaisia tilanteita, joista seuraa jotain epämukavaa. Kumpaankin tarvitaan yleensä toistoja, kerta ei riitä. Jos susia ruokitaan haaskoilla tai vaikka muullakin ruoalla esimerkiksi kuvaus- tai turismitarkoituksiin, ne oppivat ihmisen ja joskus kotieläintenkin hajun tarkoittavan ruokaa. Jos ne ruokkivat ihmisen hajuisella ruoalla pentujaan, pennutkin oppivat saman.’

Kaimio muistuttaa susiin keskittyvässä kirjoituksessaan, että ’jos yhdet toisaalla ruokkivat ja toiset ampuvat, tilanne on susien kannalta äärimmäisen epäreilu. Mistään pelon opettamisesta kauniimmillakaan keinoilla ei ole hyötyä, jos ihmishajun lähelle hakeutumista toisaalla vahvistetaan. Voi hyvin olla, että jos ruokkiminen lopetettaisiin, muutaman susisukupolven päästä ongelma poistuisi itsekseen.’

Kaimion mukaan tarvitaan jokin tapa opettaa susille, että ihmisasumusten lähestyminen ei koskaan ole hyvä juttu. ’Jos systeemi olisi aukoton, sudet kyllä oppisivat nopeasti. Jos ihmisiin tai kotieläimiin liittyviin hajuihin tai ääniin liittyisi aina jotain epämiellyttävää, siinä olisi se erinomaisen hyvä puoli, että epämiellyttävyyden ei edes tarvitsisi olla kovin suurta.’

Tekstin lainaukset ovat Tuire Kaimion kolumnista Onko susien ampumiselle mitään vaihtoehtoa? (Yle 3.12.2016)

– On sinänsä ymmärrettävää, että poromiehet toivoisivat haaskoilla kuvaamista lopetettavaksi juuri poronhoitoalueella, Kaimio kommentoi Oivangin poromiesten näkemyksiä, mutta muistuttaa kesyyntymistä tapahtuvan poronhoitoalueen ulkopuolellakin.

– Kyllä eläimet saattavat haaskoilla vieraillessaan kesyyntyä muuallakin Suomessa ja vaeltaa sieltä sitten taas pitkiä matkoja ties minne, hän toteaa.

16.4.2019

MIHIN TUULELLE TUPA?

Tuulivoimalla tuotetaan uusiutuvalla luonnonvaralla saasteetonta energiaa. Siihen olisi mukava suhtautua myönteisesti.

Myllyt tuovat mukanaan kuitenkin myös ongelmia. Sen lisäksi, että tuulivoiman väitetään vääristävän kilpailua energiamarkkinoilla, sen vaikutukset tuntuvat, näkyvät ja kuuluvat voimaloiden lähiympäristössä.

Poroelinkeinolle tuulivoimapuistoista voi aiheutua monenlaisia haittoja.
---Teksti: Timo Rehtonen. Kuva: Sergei Serdyuk ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 2/2019.
Voit ostaa lehden https://www.lehtiluukku.fi/pub?id=209814



Palojärven paliskunnan poroisäntä Tapio Vuolo:

TUULIMYLLYT EIVÄT SOVI PORONHOITOALUEELLE

Tuulivoimapuisto olisi saattanut olla kuolinisku poronhoidolle.

Tapio Vuolo on huojentunut. Ylitornion kunnanhallitus on vähän aikaa sitten päättänyt, että se hylkää tuulivoimapuiston kaavoitusaloitteen Honkavaara-Isovaara -alueella.

– Helpotus on suuri. Päätöstä ennen elettiin kyllä tuskaista aikaa. Nyt on paljon mukavampi kulkea metsässä, kun ei tarvitse miettiä, kuinka pahalta täällä näyttäisi muutaman vuoden kuluttua.

Tuulivoimayhtiö Smart Windpowerin suunnitelmissa oli rakentaa 40–140 myllyn tuulivoimapuisto Ylitornion, Rovaniemen ja Pellon kuntien alueille. Ensimmäisenä kaavoitusaloitteen hylkäsi Rovaniemi, sitten Ylitornio. Pellon kunnanhallitus ei ehtinyt edes käsitellä asiaa, koska tuulivoimayhtiö itse lakkautti hankkeensa. Nyt yhtiö kertoo odottavansa kunnissa tehtävien ympäristö- ja energiastrategioiden linjauksia tuulivoimasta.

Porotalouden harjoittaminen olisi päättynyt laajalla alueella

Raanujärven rannoille suunniteltu tuulivoimapuisto olisi katkaissut Palojärven paliskunnan kahtia.

– Alue Raanujärveltä Ounasjokeen olisi mennyt poikki, jolloin iso osa laitumista olisi menetetty. Kaikki paliskunnan keskikairan kesälaitumet ja vasamerkintäpaikat ovat juuri sillä alueella. Se olisi ollut tässä paliskunnassa keskikairan porotalouden loppu, Vuolo sanoo.

Aluemenetysten lisäksi ongelmana olisivat olleet itse myllyt. Vuolo muistuttaa tuoreesta ruotsalaistutkimuksesta, jossa todetaan tuulimyllyjen häiritsevän poroja erityisesti vasoma-aikana.

– Vasova poro pelkää myllyjä eniten, koska se on hyvin herkkä ulkopuolisille häiriöille. Ei se halua olla paikassa, jossa ulisee ja välkkyy.

Teollisuusalueita keskellä metsää

Palojärven paliskunnalla on jo kokemusta tuulimyllyistä, sillä sen alueella Tervolan kunnan puolella pyörii kymmenen myllyä.

– Ne sijaitsevat paliskunnan laidalla, joten niistä ei ole poroille niin paljon haittaa kuin tästä isosta hankkeesta olisi ollut. Tervolassa poronhoidolle ongelmia aiheuttavat lähinnä osittain tuhoutuneet laidunmaat ja myllyille rakennetut lukuisat tiet. Vuolo on huomannut, että aikaisemmin rakennettuja tuulivoimapuistoja on alettu aidata myllyistä sinkoilevien ja putoavien jääkappaleiden takia.

– Kun puhutaan jopa sadoista myllyistä, on kyseessä jumalaton alue. Tässä hankkeessa olisi voinut mennä jopa 10 000 hehtaaria aidan sisään. Se olisi ollut melkoinen metsän keskelle rakennettu teollisuusalue, joka olisi rajoittanut metsässä liikkumista niin eläimiltä kuin ihmisiltä.

Vuolon mielestä tuulivoimaa tulisi sijoittaa jo ennestään rakennetuille alueille, paikkoihin, joissa pääosa sähkön käyttäjistäkin on.

– Tässäkin suunnitelmassa olisi pitänyt vetää 50 kilometriä voimalinjaa Petäjäskoskelle ja halkaista sen lisäksi koko paliskunta vielä etelä-pohjoissuunnassa. On aivan hullua tuoda tuulivoimaloita keskelle metsää.

Ei työllistävää vaikutusta

Palojärven paliskunnassa poroja omistaa 180 osakasta. Suurin osa poronlihasta jatkojalostetaan itse ja myydään suoramyyntinä maailmalle. Tapio Vuolo arvioi, että tuulimyllyjen myötä alueelta olisi hävinnyt yli kolmekymmentä työpaikkaa.

– Valmiit myllyt eivät paljon työllistä. On laskettu, että tässä tapauksessa suora työllistyminen olisi ollut suurimmillaankin vain kymmenen henkilön luokkaa. Jos samalla 35 työpaikkaa olisi menetetty, niin aika paljon oltaisiin oltu työpaikkojen määrän suhteen tappiolla.

Kansa lähti liikkeelle

Ensimmäiset vihjeet Raanujärven rannoille rakennettavasta massiivisesta tuulivoimapuistosta kuultiin jo pari vuotta sitten, mutta virallinen tieto suunnitelmista kerrottiin raanujärveläisille viime syksynä. Kyläläiset eivät ottaneet tietoa vastaan hiljaisesti hyväksyen.

– Joukkovoima lähti liikkeelle, kun matkailuväki ja kylän vakituiset sekä vapaa-ajan asukkaat muodostivat yhtenäisen rintaman. Kuntapäättäjiä aktiivisesti puhuttamalla tähdättiin siihen, että hanke saataisiin stopattua jo alkuvaiheessa, ettei tarvitsisi sitten roikkua seuraavia vuosia valituskierteen luomassa löysässä hirressä.

Kansanliike sai aikaiseksi 300 nimen kunnallisaloitteen ja 1500 nimeä sisältäneen kansalaisadressin.

– Harvoin on tätä kylää niin yhtenäiseksi saatu, Tapio Vuolo naurahtaa, ja muistuttaa, että Raanujärven lisäksi massiivisten myllyjen läsnäolo olisi havaittu hyvin laajalla alueella.

– Myllyjen kokoa on vaikea käsittää. Romakkavaaran laki on lähes 300 metrissä, Raanujärven pinta melkein 100 metrissä. Jos mylly sijoitettaisiin järven tasolle, myllyn lapa pyörisi samalla tasolla kuin Romakkavaaran päällä olevan 120 metriä korkean maston varoitusvalo vilkkuu.

Tuulivoima ei innosta

Ylitornion kunta on ilmoittanut linjaavansa kantansa tuulivoimaan kunnan ympäristöstrategian yhteydessä. Tapio Vuolo toivoo, että linjaus ottaisi huomioon olemassa olevat rakenteet ja elinkeinot.

– Kun tämä on myös mökkipaikkakunta, täytyy muistaa, että tuulivoimapuisto romahduttaisi myös vapaa-ajan asuntojen arvon. Kukapa haluaisi mökkeillä tuulimyllyjen ulinassa ja välkkeessä.

Tuulivoimahankkeita on meneillään ympäri Lappia. Vuolo on saanut aiheeseen liittyviä yhteydenottoja ympäri Suomea.

– Ylitornion kunnanhallituksen päätöksen jälkeen ihmiset soittivat Helsingin ja Sodankylän väliltä koko sen ja seuraavan päivän ajan. Paljon oltiin kiitollisia tehdystä työstä, mutta osa puheluita koski jo tulevaisuutta. Heille kerroin, että kantani on selvä. Tuulimyllyt eivät sovi poronhoitoalueelle. Eivät vähimmässäkään määrin.

KUNNANHALLITUKSEN JÄSENET EIVÄT HALUNNEET EDISTÄÄ MAISEMAN JA ELINKEINOJEN TUHOAMISTA

Ylitornion kunnanhallitus hylkäsi helmikuun 2019 kokouksessaan Honkavaara-Isovaara -alueen tuulivoimapuiston kaavoitusaloitteen. Myös Reväsvaaran kaavoitusaloite hylättiin.

Ylitornion kunnanhallituksen tavoitetuista jäsenistä Heli Syväjärvi, Arto Salmi ja Martti Koivuranta (päätöstä mukana tekemässä ollut varajäsen) ovat varsin saman mielisiä tuulipuiston vaikutuksista luontoon ja elinkeinoihin:

– Maisemallinen tuho olisi ollut täydellinen, sillä 250 metriä korkeat myllyt järven itäpuolisen vaarajonon päällä olisi ollut toteutuessaan hirvittävä ympäristötuho. Tämä olisi mittaluokaltaan ohittanut jopa Talvivaaran ympäristörikokset. (Koivuranta)

– Olisi pilannut Suomenkin mittakaavassa tärkeän järvi- ja virkistysalueen. Myös porojen laidunalueet olisi pilattu lopullisesti. (Salmi)

– Tuulivoimapuisto oli mittaluokaltaan massiivinen. Minulle oli tärkeää kuunnella ja kuulla heidän mielipiteitä, joiden elämään hanke toteutuessaan olisi vaikuttanut; alueen asukkaita, mökkiläisiä, matkailuyrittäjiä ja poromiehiä. Kuntapäättäjänä en voinut ’myydä’ yhtä kylää. (Syväjärvi)

Myös matkailun tulevaisuus ja kiinteistöjen arvon aleneminen olivat huolena:

– Kuntamme pohjoisten alueiden matkailuelinkeinon kova kasvu olisi pysähtynyt. Kesämökkejä ja asuinkiinteistöjä on Raanujärven ja Vietosen alueella yli 400. Niiden omistajat olisivat kiinteistöjen arvon alenemisena menettäneet korvauksetta 6–8 miljoonaa euroa. Samalla ympärillä olevat yksityismaat olisivat tulleet rakennuskelvottomiksi. (Koivuranta)

Jari Angeria ei vastustanut tuulivoimahanketta. Hän olisi toivonut, että asiassa olisi edetty ympäristövaikutusten arvioimiseen asti.

– Olisin hyväksynyt YVA-selvityksen, joka olisi perusteellisesti tutkinut haitat ja vaikutteet alueista, jonne voimaloita suunniteltiin. YVA-selvitys ei ole vielä oikeutus rakentamiseen.

Ylitornion linjaus tuulivoimaa kohtaan tehdään kunnan ympäristöstrategian käsittelyn yhteydessä. Millainen tämän linjauksen tulisi mielestäsi olla?

– Sen pitää olla linjaus siitä, mihin ja minkä kokoisia tuulipuistoja kunnan alueella voidaan toteuttaa. Tuulivoimalat ovat ympäristöystävällisin energialähde. Myös Ylitornion kunnan talous tarvitsee niistä saatavat kiinteistöverotulot. (Angeria)

– Uusiutuvana energiana tuulivoima on tulevaisuudessa kannatettava vaihtoehto. Sen sijoittaminen kuitenkin tulisi tehdä niin, ettei siitä aiheudu merkittävää haittaa alueella oleville elinkeinoille. (Syväjärvi)

– Tuulimyllyt pitää tehdä sinne minne paikalliset ihmiset niitä haluavat, ja sinne missä niiden sähköenergia käytetään ja kulutetaan. Tehtaiden savupiippujen viereen ne ehkä parhaiten sopisivat, ja meren rannikoille. (Koivuranta)

Martti Koivuranta edustaa vasemmistoliittoa, muut sähköpostilla vastanneet kunnanhallituksen jäsenet ovat keskustalaisia.

Metsähallituksen Olli-Matti Tervaniemi:

TUULIVOIMAHANKKEISSA POROELINKEINO ON MERKITTÄVIN KESKUSTELUKUMPPANI

Valtion metsiä hallinnoivan Metsähallituksen tehtäviin on kirjattu, että ’Metsähallitus mahdollistaa valtion tehokkaan käytön tuulivoimassa. Taustalla on halu edistää Suomen ilmastotavoitteiden toteutumista’. Metsähallituksen mukaan ’on tärkeää, että tuulivoiman maankäyttötarpeet yhteensovitetaan muiden maankäyttömuotojen kanssa’. (www.metsa.fi/tuulivoima)

Olli-Matti Tervaniemi on toiminut ympäristöasiantuntijana Metsähallituksen Tuulitiimissä sen perustamisesta lähtien. Kymmenen vuoden aikana tiimi on etsinyt ja valmistellut tuulivoimalle sopivia kohteita valtion metsien alueilta. Silloin kun tuulivoimahanke sijoittuu poronhoitoalueelle, Tervaniemen tehtäväkenttään kuuluu keskustelu paliskuntien kanssa.

– Olipa hanke missä vaiheessa tahansa, tärkeintä on yhteydenpito. Paikalliset poromiehet ja paliskunta ovat asiantuntijoita, joiden kanssa näitä asioita täytyy ratkaista. Voidaan sanoa, että he ovat merkittävin keskustelukumppani, koska poronhoito vaikuttaa hyvin laajalla alueella, Tervaniemi sanoo.

Tiedon on kuljettava molempiin suuntiin

Kun mahdollinen tuulivoimalle sopiva alue on löytynyt ja hanketta päätetään viedä eteenpäin, Tuuli-tiimin ja paliskunnan välillä alkaa keskustelu ja alueen analysointi.

– Lähdemme kyselemään poronhoidon paikkatietoaineiston pohjalta, millaisia ajatuksia hanke herättää.

On selvää, että kaikilla tuulivoimahankkeilla on jokin vaikutus poronhoitoon. Porotalouden näkökulmasta maankäytölliset muutokset ovat aina enempi tai vähempi haitallisia, tai ainakin huomioon otettavia, Tervaniemi sanoo ja korostaa tiedon kulun merkitystä.

– Se on opittu vuosien varrella, että varhainen liikkeellelähtö on tärkeää. Toinen oppi on se, että kokoonnumme niin monta kertaa paliskunnan kanssa kuin on tarvetta. Kokoontumisia voi olla siis paljon.

Uusin hanke Sodankylässä

Tällä hetkellä Tuuli-tiimin selvittelyn kohteena on Nuttiot-alue Sattasniemen paliskunnassa, Sodankylässä.

– Tässä vaiheessa kerätään mielipiteitä ja aineistoa hankkeen peruslinjojen muotoilemiseksi.

Etsitään siis esimerkiksi voimaloille, sähkölinjoille ja teille parhaita mahdollisia sijoituspaikkoja. Seuraavan kahden vuoden aikana viisastutaan monista eri asioista puolin ja toisin.

Tarkoituksena on, että ympäristövaikutusten arviointi- ja kaavoitusprosessien kautta hanke kehitetään mahdollisimman toteuttamiskelpoiseksi kaikkien kannalta.

– Meidän tehtävänämme on muodostaa hankevaihtoehtoja, joista valitaan toimivin ratkaisu. Se kaikille osapuolille sopiva lopullinen toteutus on sitten jotain sellaista, jota ei tässä vaiheessa voi vielä edes oikein ennakoida, Olli-Matti Tervaniemi sanoo.

EIKÖ HANKETTA USKALLETA VASTUSTAA?

Jaakko Ojaniemi kysyi Lapin Kansan yleisönosastolla 12.3.2019 kirjoituksessaan ’Tuulivoimaa vai poronhoitoa?’, kuinka poroisännät ovat voineet hyväksyä tuulivoiman rakentamisen parhaille porolaitumille Sallan yhteismetsän mailla. Hän kertoo kysyneensä asiasta muutamalta poromieheltä. – He vastasivat, etteivät uskalla julkisesti vastustaa hanketta, koska Sallan yhteismetsän hoitokuntaan kuuluu vaikutusvaltaisia poroisäntiä ja vastustajille voi tulla vaikeuksia paliskunnan taholta, Ojaniemi kirjoittaa.

Sallan paliskunnan poroisäntä Pasi Oinas kiistää jyrkästi väitteet painostuksesta.

– Kaavan lausuntovaiheessa jokaisella asianosaisella on ollut mahdollisuus esittää mielipiteensä kaavaan liittyen. Kenenkään ei tarvitse pelätä painostusta paliskunnan taholta, vaan jokainen osakkaamme saa ilmaista mielipiteensä, oli se millainen tahansa.

– Näistä haastavista, käytettävissä olevista palikoista yritämme yhdessä rakentaa paliskuntamme kannalta parhaan mahdollisen lopputuloksen. Lausunnoissaan paliskunta on tuonut esiin kaavahankkeesta aiheutuvia haittoja ja porotaloudelle aiheutettujen haittojen täysimääräistä korvaamista, Oinas kommentoi Jaakko Ojaniemen yleisönosastokirjoitusta.

Tutkimukset: Porot välttelevät tuulipuistoja vasoma-aikana

Ruotsissa tehtyjen tutkimusten mukaan porot eivät halua laiduntaa tuulipuistojen lähellä vasoma-aikana. Sama ilmiö on todettu sekä tuulipuiston rakentamis- että tuotantoaikoina.

Tutkimusten mukaan porojen kulkeminen tuulipuiston läheisyydessä aikaisempia, vakiintuneita kulkureittejä väheni huomattavasti. Rakentamisalueen lähellä porojen havaittiin toisaalta pysähtelevän normaalia enemmän, toisaalta liikkuessaan ottavan normaalia pidempiä askeleita. Näiden seikkojen arvioidaan johtuvan siitä, että porot pelkäävät tuulipuiston alueen ylittämistä.

Porot myös siirtävät elinpiirinsä kauas tuulimyllyistä ja liikkuvat aikaisempaa huomattavasti vähemmän alueella, jonne on rakennettu tuulipuisto. Jopa pelkkä voimaloiden näkyminen vaikuttaa porojen laitumien valintaan: tutkimuksessa todettiin, että porot käyttävät merkittävästi vähemmän laitumia, joille tuulipuiston voimalat näkyvät.

Kattavammin Ruotsin maatalousyliopiston tutkimuksista Poromies-lehden numeroissa 1/2017 ja 6/2018.

12.3.2019

PORONLUUSTA APUA LUUNMURTUMIIN JA LUUTUMISONGELMIIN

Erkki Mustakarin nilkan luudutusleikkauksessa testattiin porosta saatavaa luukorviketta ensimmäisten joukossa maailmassa. Suomalaisyhtiön kehittämä tuote voi korvata omaluusiirrehoidot ja vähentää leikkauskustannuksia.
--- Teksti: Hanna Tölli. Kuva: Lauriane Janssen ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 5/2018.
Voit ostaa lehden https://www.lehtiluukku.fi/pub?id=195954




Porojen luuproteiinit ovat samankaltaisia kuin ihmisten. Lisäksi porojen luun kiertokulku ja kasvu on todella nopeaa.

Eläkkeellä oleva Formula 1 -asiantuntija Erkki Mustakari astelee tyytyväisenä kotirannallaan Mallorcalla. Hän on tyytyväinen, koska kävely sujuu. Vielä kaksi vuotta sitten oli vaikeampaa. Aktiivisesti urheilua koko elämänsä harrastanut Mustakari oli kärsinyt jo vuosia jalkakivuista, jotka olivat jääneet jäljelle 10 vuotta sitten tehdystä, muutoin onnistuneesta oikean nilkan nivelsiteiden korjausleikkauksesta.

- Aika monta vuotta jaksoin silti mennä eteenpäin. Syksyllä 2015 päätin kuitenkin, että jotakin asialle on tehtävä. Menin jalkakirurgi Timo Sirolan vastaanotolle. Nilkkaongelmat vaikeuttivat arkeani huomattavasti, Erkki Mustakari kertoo.

Testaajaksi ensimmäisten joukossa

Vastaanotolla Timo Sirola ehdotti, että Mustakarille tehtäisiin toinen leikkaus. Siinä luudutettaisiin ylempi nilkkanivel. Leikkaus oli mahdollista toteuttaa perinteisillä luudutusmenetelmillä. Sirola kertoi Mustakarille, että tällä olisi toinenkin vaihtoehto. Mustakari voisi päästä ensimmäisten potilaiden joukossa testaamaan uutta luudutustuotetta, jota oli kehitetty yli kymmenen vuoden ajan oululaisessa BBS-Bioactive Bone Substitutes -yhtiössä.

Tuotteen kliinisiin testeihin osallistuminen arvelutti hieman Erkki Mustakaria, mutta hän totesi siitä olevan paljon etuja.
– Suostuin kokeiluun, sillä se vaikutti turvalliselta. Tunsin kirurgin ja luotin hänen taitoihinsa. Vanhin tyttäreni, joka työskentelee lääkärinä, oli myös hyvä kannustaja. Hän totesi, että ilman muuta kannattaa kokeilla luutumista edistävää ainetta.

’Olen enemmän kuin iloinen’

Kirurgin arvio toipumisajan nopeudesta osui oikeaan. Leikkaus tehtiin syyskuussa 2015, ja jo joulukuussa Erkki Mustakari pystyi kävelemään ilman tukea. Tammikuussa Erkki Mustakari lähti kohti Mallorcaa. Hän ajoi vaimonsa kanssa läpi Euroopan muuttokuorman kanssa.

Uudessa kotimaassa oli aikaa kävellä. Tammikuusta helmikuuhun Mustakari käveli päivittäin. Aiemmin vaivanneet kivut ja turvotukset hävisivät. Kävelykin palautui normaaliksi.

– Olen enemmän kuin iloinen, että suostuin luudutusleikkaukseen ja mukaan tuotetestaukseen. Minun kannaltani lopputulos on suorastaan loistava, Mustakari toteaa.

Erkki Mustakarin kokemus ei ole poikkeus. Hänen lisäkseen kliinisiin testeihin osallistui 33 potilasta, eikä yhdellekään heistä kehittynyt tuotteesta aiheutuvia reaktioita tai tulehduksia.

Poron luuproteiinit kiihdyttävät luun kasvua

Tavallisesti luutumisleikkauksissa käytetään esimerkiksi erilaisia synteettisiä luunkorvikkeita. Sairauksien hoidossa käytetään myös luusiirteitä. Molemmat menetelmät on todettu toimiviksi, mutta toipumisaika on usein pitkä.

Kokeiluluvan saaneen luukorvikkeen toiminta perustuu poron luista eristettyyn luuproteiiniseokseen ja proteiinien luun kasvua kiihdyttävään vaikutukseen.

– Poroilla luun kiertokulku ja kasvu on todella nopeaa. Ne pudottavat sarvensa kerran vuodessa, minkä jälkeen uudet sarvet kasvavat jopa senttimetrin verran päivässä. Niinpä poron luusta eristettävät, luun kasvua edistävät proteiinit ovat tehokkaampia kuin esimerkiksi ihmisen vastaavat proteiinit, korvikkeen kehittäneen BBS Oyj:n toimitusjohtaja Pekka Jalovaara kertoo.

Luonnollista ja turvallista

Porojen luuproteiinit ovat samankaltaisia kuin ihmisten. Ihmisillä on luunkasvua edistäviä proteiineja, jotka aktivoituvat luun vaurioiduttua. Aina elimistön omat mekanismit eivät kuitenkaan toimi tai ne toimivat heikommin. Toisinaan luuvaurio voi olla niin suuri, ettei elimistön oma kapasiteetti riitä sitä korjaamaan.

– Leikkauksessa kehoon tuodut luuproteiinit tehostavat kehon omien luunkasvutekijöiden toimintaa. Syntyy siis bensaa liekkeihin -efekti, Pekka Jalovaara kuvailee menetelmää.

Useat yrityksen tekemät tutkimukset ovat osoittaneet poron luista erotettavan luukorvikkeen olevan turvallinen käyttää. Sitä ei valmisteta keinotekoisesti, vaan proteiinit uutetaan suoraan luista. Lopputuloksena saadaan luonnollinen määrä luonnollisessa muodossa olevia luuproteiineja.

– Valmistuksessa hyödynnetään luonnontuotetta. Toisin kuin esimerkiksi solulinjoissa tuotettavissa luukorvikkeissa, tässä menetelmässä menetelmän aikana tapahtuvien virheiden mahdollisuus on pienempi, Jalovaara toteaa.

Luutumiseen vaikuttavia tekijöitä tutkittu yli 50 vuotta

Oululaisyrityksen kehittämä tuote ei ole syntynyt nopeasti. Sen taustalla on yli 50 vuotta jatkunut luuproteiinitutkimus. Tutkimuksen käynnisti 1960-luvulla amerikkalainen luututkija Marshall R. Urist. Hänen käynnistämiään tutkimuksia jatkettiin Tampereen yliopistossa 1980-luvulla. Yliopiston tutkijat selvittivät proteiinin eristämistä naudan luista. Oululainen ortopedian ja traumatologian professori Pekka Jalovaara, joka on myös BBS:n perustaja, keksi tutkimusryhmänsä kanssa perehtyä poronluun proteiineihin.

– Naudanluu oli edelleen tutkimuksissa mukana. Naudan proteiinien käyttö oli kuitenkin riski. Naudalla on tauteja, jotka voivat siirtyä ihmiseen. Porojen kohdalla tätä ongelmaa ei ole, joten se on turvallisempi vaihtoehto, Jalovaara kertoo.

Yksittäisen proteiinin eristäminen ja käyttäminen luunkasvun kiihdyttäjänä on tuottanut Jalovaaran mukaan erilaisia sivuvaikutuksia, kuten luun liikakasvua, syöpää tai luukasvustoa siellä, missä sitä ei pitäisi olla.

– Poron luuproteiinien kanssa näitä ongelmia ei siis ole ollut.

Pitkä tie tuotteeksi

Poronluuproteiinitutkimukset vaihtuivat tuotekehitykseen 2000-luvun alussa. BBS perustettiin vuonna 2003, minkä jälkeen yrityksessä ryhdyttiin kehittämään sopivaa menetelmää luuproteiinien tuotannollistamiseen.

– Luuproteiinit ovat hyvin kudosyhteensopivia, joten ne sulavat nopeasti elimistössä. Niinpä ne tarvitsevat tukimateriaalin toimiakseen riittävän kauan hoidettavalla alueella, Pekka Jalovaara kertoo.

Ihanteellisen tukimateriaalin valinta osoittautui haasteeksi. Testeissä kokeiltiin niin kipsiä kuin bioaktiivista lasia. Kokeilujen tuloksena parhaaksi vaihtoehdoksi osoittautui raemainen (tri)kalsiumfosfaatti, jota on luussa muutenkin. Se oli siis luontainen ainesosa luukorvikkeeseen.

– Luun hyvistä ominaisuuksista saimme yhdistettyä lopputuotteeseen kaksi. Pastamaisen muodon lisäksi tuotteen sisältämä proteiiniuute on ainutlaatuinen. Vastaavaa käyttövalmista yhdistelmää ei ole aikaisemmin nähty leikkaussaleissa. Poron luuproteiineihin pohjautuva pastamainen luukorvike on siis hyvin lähellä sitä, miten luu muutenkin toimii, Pekka Jalovaara tiivistää.

Kehitystyön aikana kysyttiin mielipiteitä ja näkemyksiä myös kirurgeilta.

– Heidän toiveenaan oli, että tuote työstettäisiin valmiiksi käytettävään muotoon. Tähän asti leikkaussaleissa on jouduttu tekemään erilaisia tuotesekoituksia ennen leikkausta.

Seuraavassa vaiheessa yrityksessä ryhdyttiin kehittämään sopivaa pakkausta tuotteelle. Sopivan ruiskun löytäminen vei sekin aikaa. Lopputulos eli lääkinnällinen laite voi näyttää yksinkertaiselta, mutta sen taustalla on vuosien työ.

– Olemme joutuneet tutkimaan, välillä erehtymään ja sitten aloittamaan alusta. Vaikka visio on ollut olemassa, tie päätepisteeseen on ollut mutkikas.

Omaluusiirrehoitojen korvaajaksi

Ensimmäinen luukorvike on valmis, mutta työtä jatketaan vielä Pekka Jalovaaran mukaan. Nykyistä tuotetta voi käyttää tällä hetkellä nilkan luuduttamisessa, mutta yhtiö hakee tuotteen käyttöoikeutta muihinkin raajoihin.

Erityisesti kirurgien toiveissa oli saada tuote omaluusiirrehoitojen korvaajaksi.

– Siirrehoidossa rikotaan potilaan oma suoliluu, ja sieltä otetaan siirteeseen tarvittava luumassa. Tämä leikkausmenetelmä on potilaan näkökulmasta epämiellyttävä. Usein suoliluu tulehtuu ja on todella kipeä, toteaa uutta luukorviketta leikkauksissa käyttänyt ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri Timo Sirola.

Lääkärin näkökulmasta uusi menetelmä näyttää erityisen kiinnostavalta, jos se vielä joskus korvaa omaluusiirteet.

– Silloin voimme hoitaa potilaan ongelman kuntoon yhden leikkauksen aikana kahden sijasta. Se säästää myös yhteiskunnan kustannuksia ja kirurgin aikaa.

Potilaalle isoin ilo

Uudet menetelmät tietävät säästöjä yhteiskunnalle. Suurin merkitys leikkauksella on kuitenkin potilaalle itselleen. Erkki Mustakarikin on tyytyväinen luudutusleikkauksen lopputulokseen, vaikka nilkka ei enää taivukaan samalla tavalla kuin ennen. Uuden kävelytekniikan oppiminen vei entiseltä huippu-urheilijalta loppujen lopuksi lyhyen ajan.

Nykyään kävelyn lisäksi aikaa löytyy myös toiseen tärkeään harrastukseen, golfin pelaamiseen.

– Tässä meni monta vuotta, etten voinut pelata itse kävellen. Minun oli käytettävä golfauton kyytiä. Nyt en enää tarvitse apua kulkemiseen. Mallorcan pelikenttiä onkin tullut testattua kiitettävästi.

Artikkeli julkaistu alunperin Niveltiedossa 2/2018. Lisätietoja www.nivel.fi

5.3.2019

KUN AJAT, AJA

Eräänä iltapäivänä hiljattain, töistä kotiin ajellessani, musiikki lakkasi kuulumasta auton soittimesta ja etupenkillä oleva kännykkä ilmoitti varoituksesta. Nappasin kännykän käteeni ja vilkaisin sitä. Sen kahden sekunnin mittaisen pikavilkaisun aikana tielle ehti hypätä hirvas.
--- Teksti ja kuva: Anne Ollila ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 5/2018.
Voit ostaa lehden https://www.lehtiluukku.fi/pub?id=195954




Paniikkijarrutuksella ja ronskilla väistöliikkeellä vältin törmäyksen täpärästi. Olosuhteet olivat tilanteessa puolellani; muuta liikennettä ei ollut. Keli oli paras mahdollinen. Tie oli kesäisen kuiva ja vauhtia vain 80. Suotuisten olosuhteiden ansiosta selvisimme poron kanssa molemmat pelkällä säikähdyksellä. Tapaus muistutti kuitenkin lähes turhan konkreettisesti asiasta, jonka kanssa kuvittelen olevani varsin säntillinen: ajaessa huomio kuuluu kokonaan auton ja liikenteen hallintaan.

Jos kuvaamassani tilanteessa olisi käynyt toisin, olisiko kolarin aiheuttanut poro? Vastaus on tietysti ei. Ajoneuvon kuljettajan tehtävä ja vastuu on olla ajamatta muiden tiellä liikkuvien yli. Kolarin aiheuttaja olisin siis ollut minä. Porovahinkojen kohdalla ei kuitenkaan Suomessa kysytä, kuka kolarin aiheutti. Sen sijaan uutisointiin on vakiintunut puhetapa, jossa porokolarin aiheuttajaksi nimetään poro. Tämä kertoo osaltaan karua kieltä siitä, millaisessa asenneilmapiirissä ja liikennekulttuurissa suomalaista arkea eletään.

Valitettavasti en ole hutilointeineni kuskina ainutlaatuinen. Liikenneturvan ’Kun ajat, aja’ -kampanjassa kysytään, käytätkö puhelinta ajaessasi? Joka kolmas suomalainen myöntää lukevansa tekstiviestejä ja sosiaalisen median päivityksiä ajon aikana ainakin joskus. Neljä viidestä vastaa puheluihin ja kaksi kolmesta soittaa ajon aikana. Kun liikenteessä keskittyy moneen asiaan, jää asioita väistämättä huomaamatta. Aivot pystyvät keskittymään tietoisesti yhteen tehtävään kerrallaan. Liikenne on ehdottomasti väärä paikka lukea tai kirjoitella yhtään mitään.

Tänä syksynä lupaan opetella ja vakiinnuttaa arkeeni aukottoman liikenteeseen lähdön valmistelurutiinin. Autoon istuttuani asetan Porokello-hälyttimen auki niin, että sen käyttö ei vaadi ajaessa huomiotani. Tarkistan, että puhelin on kytketty auton kaiutinjärjestelmään. Säädän valmiiksi musiikin ja ilmastoinnit. Kiinnitän turvavyön. Vasta kaiken tämän tehtyäni lähden tienpäälle. Keskityn ajaessani ajamiseen. Mikäli matkan aikana tulee tarve reagoida tekstiviestiin, sähköpostiin tai muuhun vastaavaan, muistan että tienvarsilla on runsaasti levikkeitä pysähtymiseen ja asian hoitamiseen eläinten tai muiden kanssakulkijoiden henkeä vaarantamatta. Haastan siis itseni olemaan liikenteessä epäitsekäs. Haastan samaan myös sinut.

Liikennekulttuuri

Suomeen tuntuu pesiytyneen joustamattomuuden ja empatianpuutteen kulttuuri. Minulla on oikeuksia ja muilla velvollisuuksia. Mikä on minun, on minun. Muut väistykööt. Sama asenneilmapiiri heijastuu silmiinpistävästi käyttäytymiseen tieliikenteessä. Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen toteaa Helsingin Sanomien haastattelussa, että suomalaiset tienkäyttäjät tuppaavat näkemään vikoja etenkin muissa. Pyöräilijöitä ärsyttävät henkilöautot, henkilöautoilijoita linja-autot, linja-autonkuljettajia taksit ja takseja pyöräilijät.

Poliisin liikennerikostilastot kertovat hätkähdyttävää viestiä myös pohjoissuomalaisesta liikennekulttuurista. Erityisen hätkähdyttävä tämä viesti on siksi, että ymmärrettävästi liikennevalvonnan tehokkuus ja painotukset ratkaisevat liikennerikollisuuden ilmitulon. Liikkuva poliisi, eli liikennevalvontaan erikoistunut poliisin yksikkö, lakkautettiin kokonaan vuoden 2014 alusta.

Poronhoitoalue on pääosin pitkien etäisyyksien ja äärettömän vähäisen liikennevalvonnan aluetta. Rovaniemen pohjoispuolella ei ole lainkaan edes automaattista nopeusvalvontaa, eli peltipoliiseja. Poliisin liikennevalvonnan resurssit ovat niin olemattomat, että liikenteessä tapahtuvista rikoksista ja rikkomuksista pilkistää oletettavasti esiin vain jäävuoren terävin huippu.

Eniten liikennettä ja liikennevalvontaa on keskuksissa, mikä näkyy myös tilastoissa. Vuonna 2016 kaikissa kuntakeskuksissa poliisi sai haarukoitua tilastoihinsa porokolareihin suhteutettuna huomattavasti suuremman määrän liikenteessä törttöilyä. Liikennerikostilastoihin peilattuna porokolareiden lukumäärä on hämmästyttävän vähäinen.

Piittaamattoman liikennekulttuurin ja siihen liittyvien liikennerikosten lisäksi kuljettajien terveys on keskeisessä roolissa liikenneonnettomuuksissa. Liikennevakuutuskeskuksen julkaisemassa Ajoterveysraportissa vuodelta 2016 analysoitiin 1073 kuolemaan johtanutta onnettomuutta vuosilta 2009–2013. Raportin mukaan kuolemaan johtaneista onnettomuuksista peräti noin puolet oli sairausperäisiä. Lähes joka toisessa kolarissa sen välitön syy tai taustariski oli kuljettajan huono terveydentila kuten sydän- ja verisuonisairaudet, aivotoiminnan muutokset tai diabetes. Sairaudet tuovat mukanaan voimakkaat lääkitykset, joilla puolestaan on vaikutusta ajokykyyn, tarkkaavaisuuteen ja vireyteen.

Ei voi kuin suuresti hämmästellä sitä, että porokolareja tapahtuu näinkin vähän. Lähes 25 000 poliisin haaviin jääneen liikennerikkomuksen ja -rikoksen alueella poroja kuoli liikenteessä vain noin 3 300.

Vahingot ja korvaukset

Tiet ja rautatiet halkovat porojen elinympäristöjä ja laidunalueita. Luonnollisesti myös porot kulkevat teillä, joita on rakennettu niiden laidunmaiden läpi runsain mitoin. Liikennemäärät ovat vuosikymmenten saatossa kasvaneet merkittävästi. Samalla liikennevalvonta on lähestulkoon loppunut ja ajokulttuuri muuttunut entistä piittaamattomammaksi. Tästä johtuen liikennevahinkoja, kuten porokolareja, tapahtuu vuosittain sekä tie- että raideliikenteessä.

Kolarimäärät vaihtelevat vuosien välillä paljon, sillä muun muassa säät vaikuttavat ratkaisevalla tavalla porojen kulkemiseen teillä ja raiteilla. Säät ja muut luonnonolot, kuten valon määrä ja tienpinnan liukkaus, vaikuttavat myös ihmisten kykyyn havainnoida ympäristöään ja hallita kulkupelejään. Kolarialtteinta aikaa ovat marraskuu, joulukuu ja tammikuu.

Liikennevakuutuskeskuksen vahinkotilaston mukaan vuonna 2017 Suomessa tapahtui yhteensä 562 091 vakuutusyhtiöiden tietoon tullutta autovahinkoa. Näistä vahingoista 12 561  oli hirvi-, peura- ja porovahinkoja, joista noin kolmannes (4192) porovahinkoja.

Koska porokolareissa ei selvitellä kolarin syyllistä ja syytöntä osapuolta, ei vahingonaiheuttaja ole korvausvastuussa porosta. Mikäli vahingonaiheuttajalla on hirvieläinkolarit kattava kaskovakuutus, porokolari ei vaikuta vakuutuksen bonuksiin. Pakollinen liikennevakuutus, eli käytännössä Liikennevakuutuskeskus (LVK), maksaa poron omistajalle menetetyn poron korvausarvon. Jos poron omistajaa ei voida selvittää, korvauksen saa tapahtumapaikan paliskunta.

Käytännössä auton tai junan alle jääneestä porosta koituva tappio on poron omistajalle aina suurempi kuin onnettomuudessa menetetyn poron korvausarvo. Erityisesti tuottavassa iässä menetetyn siitosporon korvaaminen uudella vie vuosia. Yhden siitosvaatimen menetys tarkoittaa aikuisen poron tulevan teurasarvon menetyksen lisäksi keskimäärin neljän vuoden vasatuoton menetystä, joista ensimmäisen vuoden osalta menetetään myös tuotto siitä vasasta, joka on teurastamisen sijaan jätettävä kasvamaan menetetyn poron tilalle. Poron kuolemasta juontuvaa surua ja mielipahaa ei voi korvata.

Porokolareiden vähentäminen

Paliskuntain yhdistys, paliskunnat ja poromiehet pyrkivät aktiivisesti löytämään keinoja porokolarien vähentämiseksi. Poroja paimennetaan pois teiden välittömästä läheisyydestä. Vuosien saatossa on kokeiltu monenlaisia keinoja vahinkojen estämiseksi, mutta täydellistä läpimurtoa ei ole vielä tehty.

Eläinonnettomuuksista Helsingin yliopistossa väitellyt Milla Niemi ennakoi, että tulevaisuudessa autojen kehittyvä teknologia, muun muassa lämpösäteilyn tunnistus, tuo uusia keinoja eläinonnettomuuksien ennaltaehkäisyyn. Näin varmasti on. Sitä ennen on kuitenkin tehtävä tiiviisti töitä olemassa olevilla keinoilla.

Porojen heijastinmaalausta tehdään monissa paikoissa edelleen. Se auttaa siellä, missä porot kulkevat välittömästi erotusten jälkeen vilkasliikenteisten teiden tuntumassa. Vaikka maalin kestoaika on lyhyt, se voi estää kolareita niinä muutamina viikkoina, joina se sarvissa pysyy. Märällä säällä tai rapsakassa pakkasessa maalaaminen on turhaa, sillä maali tarttuu ainoastaan kuivaan ja jäättömään pintaan.

Porokello-sovellus kannattaa ottaa käyttöön niin varoittamiseen kuin varoitusten vastaanottoon. Järjestelmän kehittämisessä ratkaisevaa on säilyttää varoitusten luotettavuus varoittajaverkoston lisäämisestä huolimatta. Jotta varoituksia olisi ajantasaisesti saatavilla, tulee hälyttäjäjoukossa olla myös viikonloppuisin ja pääväylien ulkopuolella liikkuvia varoittajia. Kannustamme jokaista poronomistajaa ottamaan käyttöönsä varoittajasovelluksen ja käyttämään sitä aktiivisesti aina tiellä liikkuessa.

Vanha hyvä tapa liikenteessä on väläyttää valoja vastaantulijalle, jos havaitsee tiellä tai tien tuntumassa poroja. Näin on pohjoisen teillä toimittu kautta aikain ja vältetty monta kolaria. Älä siis unohda vanhoja toimivia käytäntöjä siksi, että käytät lisäksi uusia! Muista väläyttää valoja kahdesti aina, kun näet vastaantulijan lähestyvän paikkaa, jossa näit poroja tiellä.

Haasta itsesi ajamaan ajatuksella. Hyvin tyypillisen taikauskoisena lappilaisena olen arastellut kertoa ääneen, oikeastaan edes tietoisesti ajatella, että en ole koskaan ajanut porokolaria. Autolla ajoa poronhoitoalueella on mittareihini kertynyt jo lähes miljoonan kilometrin verran. Tämän jutun kirjoittamisen myötä päätin kääntää taikauskoni toiseen asentoon ja tehdä siitä käänteisesti itseään toteuttavan ennusteen. Jatkossa sanon aina reippaasti ääneen, etten ole koskaan tappanut poroa autolla, enkä aio tehdä sitä jatkossakaan. Tämä sanominen saa minut toivoakseni pysymään liikenteessä valppaana. Haastamaan itseni olemaan ajamatta sitä ensimmäistä porokolaria. Ajamaan, kun ajan.

Turvallista syksyä liikenteeseen!

1 https://www.liikenneturva.fi/fi/kampanja/tarkkaamattomuuskampanja/kun-ajat-aja
2 Asiantuntijat arvioivat HS:n liikennekyselyn perusteella, että vikojen näkeminen muissa tienkäyttäjissä on yleistä. https://www.hs.fi/autot/art-2000005809943.html
3 http://www.psyli.fi/files/2790/Ajoterveysraportti_2016_Liikennevakuutuskeskus.pdf
4  https://www.liikennevirasto.fi/tilastot/tietilastot/liikennemaarakartat
5  http://www.lvk.fi/fi/tilastot-ja-raportit/lvkn-vahinkotilastoja/
6  Niemi, Milla (2016) Animal-vehicle collisions - from knowledge to mitigation. Helsinki: Helsingin yliopisto. https://helda.helsinki.fi/handle/10138/160439

26.2.2019

POROTUTKIMUSTA VAI PORON HUTKIMISTA? Osa 4: Märehtimisen märehtiminen - poron hiilijalanjälki

Hallitusten välisen ilmastopaneelin (IPCC) raportti tänä syksynä antoi melkoisen kylmää kyytiä. Tai pitäisikö sanoa, että kyyti on kylmää, mutta ilmasto lämpenee.
--- Teksti: Sanna Hast ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 6/2018.
Voit ostaa digilehden https://www.lehtiluukku.fi/pub?id=199000




Raportissa todetaan, että ilmaston lämpeneminen on rajoitettava 1,5 asteeseen. Kansainvälisen yhteisön on raa’alla kädellä vähennettävä ilmastokuormitusta, tiukennettava päästötavoitteita ja jokaisen meistä on myös katsottava peiliin arkisten kulutustottumustemme kanssa.

On selvää, että tarvitaan suoraselkäistä ja – ainakin monen länsimaiseen hyvinvointiin ja paksuun elämään tottuneen mielestä – erittäin nihkeää poliittista päätöksentekoa, että tämä laiva saadaan kääntymään ja ilmaston lämpeneminen pysäytettyä 1,5 asteeseen. Tavoite vaatii päästöveroja ja päästöttömämpien tai päästöneutraalien vaihtoehtojen voimakkaita tukia. Hiilidioksidia on lisäksi pystyttävä poistamaan ilmakehästä muun muassa hiilinielujen sekä hiilidioksidin talteenoton keinoin.

Ilmastonmuutos on sen tyyppinen ongelma, jonka kohdalla ketään tai mitään ei voi syyttää koko hommasta, mutta suunnilleen kaikkia voi syyttää jostakin. Kun sama ajatus käännetään syyttelystä ratkaisuhakuiseksi: yksittäiset ihmiset eivät voi korjata kaikkea, mutta jokainen voi tehdä jotain. Eli mitenkäs se peiliin katsominen?

Fossiilisten polttoaineiden käyttöä tulee vähentää. Lihaa ja maitotuotteita syödä vähemmän. Energiaratkaisuja harkita ja – hetkinen.

Lihansyönti nostetaan asiantuntija-arvioissa suorastaan leimallisesti ilmastokuormitusta aiheuttavalle mustalle listalle. Tarkoittaako tämä myös poronlihaa?

Pengoin asiaa. Erilaisten ruoka-aineiden ilmastovaikutuksista löytyy monenlaisia laskureita ja hiidioksidiekvivalenttilukuja, mutta poronlihan hiilijalanjäljestä löytyy hyvin vähän selvityksiä. Jos kattavaa tutkimusta etsii, niin sitä ei ainakaan löydy. Silvenius ym. (2015[1]) tekivät suppeahkon tilastopohjaisen laskelman, ja julkaisivat sen pohjalta raportin. He laskivat Meri-Lapissa tuotetun pororouheen hiilijalanjäljen ja vertasivat sitä suomalaiseen yhdistelmätuotettuun naudanlihapihviin.

Yhteensä pororouheen tuotannon ilmastovaikutus todettiin 14 kg CO2ekv/kg. Suurimmat vaikutukset aiheutuvat polttoaineen kulutuksesta ja lisäruokinnan aikaisesta märehtimisestä. Metaanin ja dityppioksidin osuus oli 59 % (tässä isoimmassa roolissa on juuri poron talvisen lisäruokinnan aikainen märehtiminen), rehujen viljelyn ja prosessoinnin 10,5 %, poronhoitoon liittyvän polttoaineenkulutuksen 24 % ja teurastamon ja jalostuksen 6,5 %.

Rehevöittävä vaikutus pororouhekilon tuotantoketjussa puolestaan on yhteensä 10,4g PO4ekv/kg.

Vertailussa huomataan, että pororouheen tuotantoketjun ilmastovaikutus on pienempi kuin yhdistelmätuotannossa tuotetun naudanlihapihvin. Vertailussa on huomattava, että yhdistelmätuotannossa suurin osa naudanlihapihvin hiilikuormasta jyvittyy itseasiassa maidolle. Silveniuksen arvion mukaan heidän tekemässään laskelmassa on vain noin 10 % kokonaishiilikuormasta. Toisin sanoen, jos vertailussa olisi lihakarjasta tuotettu lihapihvi tai jos lihapihvissä olisi huomioitu maidontuotannon aikainen hiilikuorma, olisi se monin- tai jopa kymmenkertainen. Rehevöittävä vaikutus on pororouheella myös selvästi pienempi kuin yhdistelmätuotannossa tuotetulla naudanpihvillä.

Silveniuksen ym. raportin arvion tärkein huomio lienee siinä, että suurin osa poronlihan hiilikuormasta tulee polttoaineen kulutuksesta ja eläinten märehtimisen myötä vapautuvasta metaanista.

Metaani on hiilidioksidia lyhytikäisempi, mutta sen ilmastoa lämmittävä vaikutus lyhyellä aikavälillä on jopa monikymmenkertainen hiilidioksidiin verrattuna. [2] Nauta- ja hirvieläimet ovat märehtijöitä, joten ruoansulatuksen metaanipäästöjen osuus kokonaishiilikuormaa tuijotettaessa on keskeinen. Jos tätä asiaa tarkastellaan kapeasti lihantuotannon ja hiilijalanjäljen näkökulmasta, mitä enemmän poroja on ja mitä enemmän niitä joudutaan ruokkimaan ja motorisoidusti hoitamaan, sitä enemmän näyttäisi hiilijalanjälki kasvavan.

Mutta, asia ei ole näin yksinkertainen

Märehtimisen huomioiminen poronlihan kohdalla on monisyinen seikka. Tromssan yliopiston gradun [3] perusteella poro on märehtijänä vähemmän metaania tuottava kuin esimerkiksi lehmä. Lisäksi jäkäläravinnolla poro tuottaa vähemmän metaania kuin rehuravinnolla ja on myös energiatehokkaampi.

Luonnonlaitumilla ollessaan poro on märehtijänä rinnastettava ennemminkin riistaeläimeen, kuten hirveen, eivätkä nämä eläimet ole ensisijaisesti olemassa ruuantuotantomielessä.

Toisin kuin nykyiset lihan- ja maidontuotantoeläimet, poro on peuran seuraajana keskeinen osa pohjoista ekosysteemiä ja se on olemassa monesta syystä. Poronliha ja muut porotuotteet ovat kiistatta yksi syy, mutta eivät ainoa.

Poronhoitomallit ovat hyvin erilaisia eri puolilla poronhoitoaluetta ja lisäruokinnan tarpeellisuus vaihtelee huomattavasti. Muun maankäytön ja metsätalouden muuttaman metsärakenteen sekä ilmastonmuutoksen myötä vaikeutuvien talviolosuhteiden vuoksi lisäruokintaan joudutaan turvautumaan eripuolilla poronhoitoaluetta talven vaikeina kuukausina.

Valtaosan vuodesta kaikki porot ovat luonnonravinnolla ja lihantuotto perustuu pääsääntöisesti täysin luonnonravinnolla kasvaviin vasoihin – poronlihan hiilijalanjälki pienenee tältä osin.

Poronlihan tuottamiseen ei myöskään tarvitse erikseen raivata viljelysalaa eläinten ravinnontuotantoa varten. Poro on näille leveysasteille, näiden luonnonolosuhteiden jalostama eläin. Poro hyödyntää äärimmäisen monipuolisesti erilaisia suo-, metsä- ja tunturiluontotyyppejä, siksi sen liha on myös ravintoarvoiltaan terveellisintä maailmassa.

Hiilikoparanjälki

Poronhoidon kokonaishiilijalanjälkeä arvioitaessa olisi kyettävä huomioimaan, miten porolaidunnus vaikuttaa maaperän hiilitaseeseen. Joitain tutkimuksia on, missä on huomattu, että laidunnus lisää hiilen sitoutumista maaperään4, toisissa laidunnuksen vaikutus näyttää olevan neutraali.[5] Ainakaan laidunnus ei siis vapauta maaperän hiiltä. Toisin kuin esimerkiksi metsähakkuut, pellonraivaus tai turvetuotanto.

Lisäksi, olisi kyettävä ottamaan huomioon myös vapaana laiduntavan poron ilmaston lämpenemistä hillitsevä vaikutus. Laidunnus vähentää pusikoitumista, pitää tunturit avonaisina ja sitä kautta lisää lämmön heijastumista takaisin. [6] Poro on yksi keskeinen tekijä, joka hidastaa tunturiluonnossa ilmaston lämpenemistä ja ilmastonmuutoksen lajien monimuotoisuutta kaventavia vaikutuksia.

Selvää on, että hiilikuormaa ilmoittavat laskurit eivät anna koko totuutta, kattavampaa tarkastelua kaivataan – ja, samalla pitää myös syödä.

Poron kohdalla asiaa on tarkasteltava monipuolisemmin kuin vain tuotetun lihakilon hiilijalanjälkenä, sillä porojen vapaa laiduntaminen hillitsee ilmastonlämpenemistä ja myös auttaa hiilen sitoutumista maaperään.

Poronhoito on näille leveyksille muovautunut ja sopeutunut elinkeino ja kulttuuri. Se on sosio-ekologinen järjestelmä, joka tuottaa lähiruokaa ja muita porosta saatavia tuotteita. Asiaa voi ruokakaupan hyllyrivistöjen välissä kulkiessaan miettiä siltäkin kantilta, mikä olisi yhtä energiapitoinen, ravinnerikas, terveellinen ja lähellä tuotettu vaihtoehto poronlihalle näillä leveysasteilla?

Niimpä niin. Sanoisin, että pohjoisen ihmisen arjen ilmastotekoja ovat:
1. Vähentää fossiilisten polttoaineiden kulutusta, niiden mahdollisuuksien mukaan, mitä näillä haja-asutusalueilla ylipäänsä on
2. Suosia (hieman vuodenajasta riippuen) kotimaisia kasviksia, marjoja, poroa, riistaa ja luonnon kalaa
3. Äänestää kaikissa vaaleissa tarkkaan ja harkitusti

1 Silvenius F, Kurppa S, Tauriainen J, Nousiainen J, Hietala S (2015) Lähiruoat julkisissa hankinnoissa -ympäristövaikutukset hankintakriteereinä, Case-elinkaariarviointien tulokset, Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 19/2015
2 Ks. esim. http://ilmasto.org/ilmastonmuutos/kasvihuoneilmio-ja-ilmastonmuutos/kasvihuonekaasut/metaani
3 Hansen, Kia Krarup (2012) Methane emissions from reindeer – Do reindeer fed lichens emit less methane than reindeer on a pelleted feed diet? Master of Science thesis in Biology, University of Troms
4 Esim. Väisänen M, Sjögersten S, Large D, Drage T, Stark S (2015) Long-term reindeer grazing limits warming induces increase in C release: potential role of soil C quality. Environmental Research Letters 10 No.9
ja
Ylänne H, Olofsson J, Oksanen L, Stark S (2018) Consequences of grazer-induced vegetation transitions on ecosystem carbon storage in the tundra. Functional Ecology 32:1091-1102, https://doi.org/10.1111/1365-2435.13029
5 Köster K, Berninger F, Köster E, Pumpanen J (2015), Influences of reindeer grazing on above- and below-ground biomass and soil carbon dynamics. Arctic, Antarctic and Alpine Research 47:495-503
6 Esim. Beest M, Sitters J, Ménard C, Olofsson J (2016) Reindeer grazing increases summer albedo by reducing shrub abundance in Arctic tundra. Environmental Research Letters, doi:10.1088/1748-9326/aa5128
ja
Cohen J, Pulliainen J, Ménard C B, Johansen B, Oksanen L, Luojus K ja Ikonen J (2013) Effect of reindeer grazing on snowmelt, albedo and energy balance based on satellite data analyses, Remote Sens. Environ. 135, s. 107–17

Suositut julkaisut

Ajankohtaista muualla

Tapio Nykänen - Antroblogi 2016.
Poro syntipukkina

Suurpetojen vaikutus poronhoitoon. I. Kojola, S. Heikkinen & S. Kaarinen. Luonnonvarakeskus 2018. PDF-tutkimusjulkaisu 57/2018

Porot kiinnittävät perinteeseen - Eila Tapiola. Opettaja-lehti 1/2019

CWD - Hirvieläinten näivetystauti. Virtsahoukuttimissa voi piillä tautivaara. Artikkeli sivulla 10 Metsästäjä-lehdessä. Metsästäjä-lehti 1/2019

Blogi-arkisto