HKS-PILOTOINTIHANKE PÄÄTTYI – MITÄ SUOSITUKSIA JATKOTYÖHÖN?

Porolaidunten hoito- ja käyttösuunnitelmien (HKS) pilotointi -hanke päättyi maaliskuun lopussa. Hanke esitti suosituksia laidunten HKS:iin liittyvään jatkotyöhön.

--- Teksti ja kuva: Vilma Sanaksenaho ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 2/2024.

Laidunten hoidon ja käytön suunnittelun tueksi tarvitaan edelleen lisää tutkimusta ja tietoa. Lisätutkimusta tarvittaisiin muun muassa porolaidunnuksen hyödyistä eri laiduntyypeillä. Paliskuntien tulee voida räätälöidä toimenpiteet omaan tilanteeseen ja olosuhteisiin nähden tarkoituksenmukaisiksi. Erilaisia indikaattoreita tulisi kehittää seurantaan, paliskuntien tilanteet ja suunnitelman tavoitteet huomioiden. Kymmenessä vuodessa ei vielä tapahdu suurta muutosta laidunten osalta. Laiduninventointeja tulisi tehdä ensimmäisen HKS-kierroksen jälkeen ja niitä tulisi jatkaa myös tulevaisuudessa, jotta saadaan riittävästi ajantasaista tietoa laidunten tilasta. Paliskunnat voivat hyödyntää laiduninventointien tuottamaa tietoa suunnitelmien tekemisessä. Seurattavan ja mitattavan tiedon rinnalla kokemusperäinen perinteinen tieto tulee huomioida laidunten HKS:issa ja toteutumisen raportoinnissa.

Jäkälälaidunten määrä ja merkitys talvilaidunalueina vaihtelee paliskunnittain. Jäkälä- ja luppolaidunten häviämiseen tai heikkenemiseen on vaikuttanut porolaidunnuksen ohella voimakkaasti erityisesti metsätalous ja muu maankäyttö, joten ei ole relevanttia tarkastella poromääriä ja laidunten kestävää käyttöä pelkästään suhteessa jäkälälaidunten tilaan, vaan tarvitaan muitakin arviointiperusteita. Alueet eroavat laiduntyypeiltään, poronhoitotavoiltaan ja maankäyttömuodoiltaan, jolloin myös laidunten tilaan vaikuttavat useat erilaiset tekijät, mikä tulee huomioida laidunresurssien määrän, laadun ja käytettävyyden arvioinnissa sekä niiden muutosten selvittämisessä. Poronhoitajien keskuudessa riittävien porolaitumien säilyminen tuleville sukupolville ja laidunten kestävä käyttö on koettu aina tärkeäksi. Laidunten HKS:ien kautta paliskunnat ja poronhoitajat osoittavat oman vastuunsa laidunten kestävästä käytöstä. Parhaiden tulosten saamiseksi paliskunnat itse määrittävät tavat toteuttaa toimenpiteitä ja valitsevat sopivimmat vaihtoehdot pohjautuen kunkin paliskunnan erityisominaisuuksiin, historiaan, kulttuuriin ja laitumiin. Suurimpien sallittujen porolukujen määrittäminen tulisikin tulevaisuudessa tehdä paliskuntakohtaisemmin pohjaten laidunten hoito- ja käyttösuunnitelmiin. Ilmastonmuutos vaikuttaa jo nyt porolaitumiin ja poronhoitoon. Tulevaisuudessa nämä vaikutukset tulevat näkymään entistä voimakkaammin. Tämän vuoksi on ensiarvoisen tärkeää miettiä toimia ilmastonmuutokseen sopeutumiseksi. Toimenpiteet auttavat osaltaan paliskuntia vahvistamaan sopeutumiskykyään vaikeissa luonnonoloissa muun muassa kestävällä laidunten käytöllä, toimivalla laidunkierrolla ja aikaisella teurastuksella. Poroelinkeinon omalle ilmastostrategialle, ilmastonmuutokseen sopeutumisen suunnitelmalle tai ilmastotiekartalle nähdään tarvetta, sillä laidunten HKS:t eivät yksin riitä porotalouden ilmastonmuutokseen sopeutumisen työkaluksi. (Rasmus ym., 2023.)

Hankkeessa tehtiin tietojärjestelmäselvitystä liittyen muun muassa erilaisten paikkatietoon ja karttajulkaisuun liittyvien tekniikoiden käyttöön sekä ominaisuuksiin. Nykyisten paikkatietojärjestelmien sopivuutta kartoitettiin myös laidunten hoidon ja käytön suunnittelun tueksi. Paliskunnat voivat hyödyntää suunnittelutyössä Suomen ympäristökeskuksen (Syke) Liiteri-paikkatietojärjestelmää, joka sisältää laajasti eri tietosisältöjä (Sanaksenaho, Kumpula & Oinonen, 2023). Vuoden 2023 lopussa käytöstä poistui PoroHarava-ohjelmisto, joka tarjosi paliskunnille työkalun oman alueensa paikkatiedon keräämiseen ja hallintaan. Ajantasaisen paikkatiedon saatavuus on kriittinen osa maankäytön suunnittelun ja yhteensovittamisen onnistumista sekä myös porolaidunten hoito- ja käyttösuunnitelmien laadintaa. Hankkeen yksi merkittävä tulos olikin, että paliskunnat tarvitsevat käyttöönsä uuden paikkatietojärjestelmän, joka tulevaisuudessa tukisi myös HKS-työtä.

Neuvotteluvoimaa maankäyttöön ja muun maankäytön vaikutusten huomiointi

Muu maankäyttö ja maankäytön suunnittelu vaikuttaa merkittävästi poronhoidon ilmastonmuutokseen sopeutumiseen sekä laidunten HKS:ien toteutukseen. Luonnonvarakeskuksen laiduninventoinnin (Kumpula ym., 2019) mukaan suurimmassa osassa poronhoitoaluetta poronhoidon ohella myös eri maankäyttömuodot ja metsätalous vaikuttavat merkittävästi laidunten tilaan ja käytettävyyteen. Enenevissä määrin myös ilmastonmuutoksen aiheuttamat muutokset näkyvät laitumien tilassa. Poronhoidolla on merkitys laitumien kestävään käyttöön porojen laidunnuksen voimakkuuden ja ajoittumisen suunnittelulla. Laidunten HKS:illa ja paliskuntien toiminnalla on merkitystä laitumien kuntoon, mutta ne eivät yksin ratkaise laitumien kestävää käyttöä tai tiettyjen laidunalueiden elpymistä.

Olennaisena osana laidunten hoidon ja käytön suunnittelua on myös paliskuntien aktiivinen vaikuttaminen muuhun maankäyttöön ja osallistuminen suunnittelu- ja neuvotteluprosesseihin (esimerkiksi tuulivoima, kaivokset, reitit ja muu kaavoitus sekä metsästys). Tämä vaikuttamistyö on paliskunnan keskeinen työkalu laitumien säilyttämiseksi ja parantamiseksi. Porotalouden tulevaisuustyöryhmän (2023) näkemyksen mukaan myös muussa maankäytössä tulee turvata poronhoidon toiminta- ja kehittämisedellytykset sekä löytää keinoja laidunten ennallistamiseksi. Paliskuntien toimien lisäksi on välttämätöntä huomioida poronhoidon toiminta- ja kehittämisedellytykset muussa maankäytössä, jotta laidunten hoidon ja käytön suunnittelua voidaan toteuttaa parhaalla mahdollisella tavalla ja tarpeeksi vaikuttavasti. Muun maankäytön suunnittelussa tulee huomioita laidunten HKS:t, jotta laidunten eteen tehty työ ei valu hukkaan tulevaisuudessa erinäisten maankäyttöhankkeiden myötä. Eri maankäyttömuotojen kumuloituvia yhteisvaikutuksia tulisi tarkastella kokonaisuutena suhteessa porolaidunten tilaan. Osaksi tätä työtä tulisi ottaa mukaan muita toimijoita, kuten Metsähallitus, viranomaiset ja maankäytön suunnittelun tahot.

Osaksi laidunten HKS:ia sekä laidunkierron ja laidunten tilan parantamisen toimenpiteiden toteuttamista tulisi ottaa erilaiset laitumien ennallistamisen ja elvyttämisen toimet. Esimerkiksi pilottipaliskuntien laidunten HKS:issa on kirjattu ennallistamisen ja elvyttämisen toimien edistäminen osana kesälaidunkierron kehittämistä paliskunnan omien laidunten kestävää käyttöä tukevien toimien rinnalla. Metsähallitus on keskeisessä roolissa näiden toimien suunnittelussa ja toteuttamisessa yhteistyössä paliskuntien kanssa. Tätä yhteistyötä on tehty jo eri puolilla poronhoitoaluetta ja tulevaisuudessa sitä on tärkeää jatkaa ja kehittää edelleen.

HKS:n edellyttämät lainsäädännön muutostarpeet

HKS:n osalta on tunnistettu lainsäädännön muutostarpeita ja puuttuvia säännöksiä. Laidunten HKS:t on merkittävä muutos paliskunnille ja tulevassa lainsäädäntötyössä onkin erityisen tärkeä arvioida vaikutuksia mahdollisimman huolellisesti. Ennen velvoittavaa lainsäädäntöä HKS:ien vaikuttavuutta ja soveltuvuutta on arvioitu Porotalouden tulevaisuustyöryhmässä, pilotoinnilla sekä informaatio- ja keskustelutilaisuuksien kautta. Poromies-lehdessä 1/2024 päästiin lukemaan Päivi Lundvallin (Reflek Oy) tekemästä laajasta selvityksestä, johon haastateltiin lähes kaikkien paliskuntien edustajia. Myös pilotointihankkeessa selvitettiin laajemmin HKS-prosessin jatkokehittämisessä huomioitavia asioita. HKS-pilotointihankkeen loppuraportti on poronhoitajien luettavissa Poronetissä.

Hankkeiden päättymisen jälkeen työskentely etenee seuraavaksi lainsäädäntövaiheeseen. Maa- ja metsätalousministeriö on asettanut lainsäädäntöhankkeen (1.4.–31.12.2025), jonka tarkoituksena on laatia porolaidunten hoito- ja käyttösuunnitelmien toteuttamisen edellyttämät lainsäädäntöehdotukset. Hankkeen tarkoituksena on muun muassa arvioida poronhoitolain (848/1990) säännösten tarkistamistarpeet porojen vähentämistä ja vähentämisen valvontaa koskevien säännösten toimivuuden parantamiseksi. Osana hanketta maa- ja metsätalousministeriö on asettanut työryhmän poronhoitolain tarkistamistarpeiden arviointia varten. Työryhmän toimikausi on 1.4.–31.12.2024. Työryhmään on nimetty Paliskuntain yhdistyksestä toiminnanjohtaja Anne Ollila ja porotalousneuvoja Vilma Sanaksenaho. Säädösvalmisteluhankkeelle on perustettu hankesivut Valtioneuvoston hankeikkunaan: mmm.fi/hanke2?tunnus=MMM027:00/2024.

Lopuksi kiitokset kaikille yhteistyötahoille sekä erityiskiitokset pilottipaliskunnille osallistumisesta ja panoksesta tähän työskentelyyn!

Lähteet:

Kumpula, J., Siitari, J., Siitari, S., Kurkilahti, M., Heikkinen, J., Oinonen, K. (2019). Poronhoitoalueen talvilaitumet vuosien 2016–2018 laiduninventoinnissa: Talvilaidunten tilan muutokset ja muutosten syyt. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus. 33/2019.

Porotalouden tulevaisuustyöryhmän loppuraportti (2023). 'Kohti kannattavaa, kestävää ja kulttuurisesti merkittävää porotaloutta. Esitys laidunten hoito- ja käyttösuunnitelmista sekä suositukset muista porotalouden kehittämistarpeista.' Rasmus, S., Landauer, M., Lehtonen, I., Mettiäinen, I., Sorvali, J., Kumpula, J. & Turunen, M. (2023). Porotalouden sopeutuminen ilmastonmuutokseen: miten ilmastonmuutoksen haitalliset vaikutukset voidaan minimoida? CLIMINI-99 hankkeen loppuraportti. Arktisen keskuksen tiedotteita, 64.

Hankkeessa tuotetut artikkelit:

Sanaksenaho, V., Kumpula, J. & Oinonen, K. (2023) Liiteri- porolaidunten hoidon ja käytön suunnittelun tukena. Poromies, 4/2023.

Sanaksenaho, V., (2023). Paliskuntien näkemyksiä porotaloussuunnittelusta, paikkatiedoista ja laidunten hoito- ja käyttösuunnitelmista. Poromies, 2/2023.

HKS-pilotointi

Porolaidunten hoito- ja käyttösuunnitelman pilotointi -hanke sai rahoitusta maa- ja metsätalousministeriöltä. Hanke toteutettiin aikavälillä 1.12.2022–31.3.2024.

Hankkeen vastuullinen johtaja/hankkeen tietojärjestelmäselvitys:
Aarre Jortikka (aarre.jortikka (et) paliskunnat.fi, 040 484 5683)

Projektipäällikkö/hankkeen käytännön toteutus:
Vilma Sanaksenaho (vilma.sanaksenaho (et) paliskunnat.fi, 040 159 5592).

Lue lisää

PALISKUNTIEN NÄKEMYKSIÄ POROTALOUSSUUNNITTELUSTA, PAIKKATIEDOISTA JA LAIDUNTEN HOITO- JA KÄYTTÖSUUNNITELMISTA

Osana porolaidunten hoito- ja käyttösuunnitelmien (HKS) pilotointi -hanketta toteutettiin paliskunnille kysely, jolla pyrittiin hankkimaan arvokasta taustatietoa pilotointityön tueksi.

--- Teksti ja kuvat: Vilma Sanaksenaho ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 2/2023.

Kyselyssä selvitettiin näkemyksiä hoito- ja käyttösuunnitelmien toimenpiteistä ja niiden laatimisesta sekä kartoitettiin paliskuntien kokemuksia porotaloussuunnittelusta, paikkatiedoista ja niiden käytettävyydestä. Kyselyyn vastasi 54 paliskunnan poroisännistä 27. Vastanneet paliskunnat sijoittuvat tasaisesti ympäri poronhoitoaluetta. Poronhoitoalue on laaja ja paliskunnat ovat keskenään erilaisia niin laitumiltaan kuin poronhoitotavoiltaan. Kysely kertoo vain vastanneiden paliskuntien näkemyksistä ja kokemuksista. Esittelemme osana tätä juttua tiivistetysti kyselyn pääkohtia. Yksityiskohtaisemmat vastaukset on otettu talteen ja niitä hyödynnetään pilotointityössä. 

Kysyimme mitkä kaksi viidestä toimenpiteestä olisivat paliskunnan osalta toteutettavissa. Pyysimme pohtimaan toimenpiteitä, myös paliskunnan kokemiin haasteisiin nähden. Suurin osa vastaajista koki paliskunnan suurimmaksi haasteeksi erilaiset häiriötekijät. Usea vastaaja näki haasteena myös ilmastonmuutoksen ja sen vaikutukset. Osa koki haasteeksi ravinnon, laidunten tai työresurssien riittävyyden.

Kyselyssä valittavat toimenpiteet oli esitetty Suurimmat sallitut poroluvut -työryhmän esityksen pohjalta. Kyselyssä eniten valintoja kohdistui aikaisen teurastuksen toimenpiteeseen. Toiseksi eniten valintoja kohdistui jäkälälaidunten tilan parantamiseen ja kesälaidunkierron kehittämiseen. Näiden jälkeen tuli 7 % eloporomäärän lasku suhteessa suurimpaan sallittuun eloporomäärään ja muutama vastaaja valitsi paliskuntien yhdistämisen.

Kyselyn toteuttamisen jälkeen julkaistiin helmikuun lopussa Porotalouden tulevaisuustyöryhmän loppuraportti, jossa toimenpiteet esitettiin yksityiskohtaisemmin (laatikko). Vastaukset voisivat olla hieman erilaisia, jos kysely toteutettaisiin uudelleen. Erityisesti paliskuntien väliselle yhteistyölle ja sen kehittämiselle nähtiin potentiaalia. Useat vastaajat kertoivat, että toimenpiteistä ei ole käyty keskustelua laajasti paliskunnassa, koska suunnitelman laatiminen ei ole ollut vielä ajankohtaista. Toimenpiteiden valitsemisen perusteluina kerrottiin, että ne sopivat paliskuntien tilanteeseen parhaiten ja voivat olla joiltakin osin jo käytössä paliskunnissa. 

Porolaidunten hoito- ja käyttösuunnitelmien toimenpiteet:

1. Vähintään 7 % eloporomäärän lasku suhteessa suurimpaan sallittuun eloporomäärään
2. Aikainen teurastus 1.6.–15.11. välisenä aikana tai ennen erillisille talvilaitumille siirtämistä
3. Jäkälälaidunten tilan parantaminen
4. Kesälaidunkierron kehittäminen
5. Paliskuntien tai tokkakuntien yhdistäminen tai yhteistyön kehittäminen

Toimenpiteiden sisällöistä tarkemmin voi lukea Porotalouden tulevaisuustyöryhmän loppuraportista, joka löytyy https://mmm.fi/hanke2?tunnus=MMM040:00/2021. Linkki löytyy myös paliskunnat.fi -sivustolta.

Poronhoitoon ja poronhoitotöiden järjestämiseen vaikuttavat luonnonolosuhteet. Vuodet eivät ole samanlaisia ja olosuhteet voivat vaihdella paljonkin. Erityisesti aikaisen teurastuksen osalta syksyn vaihtelevat sääolosuhteet nähtiin mahdollisena haasteena. Ne vaikuttavat muun muassa rykimän ajankohtaan ja porojen tokkautumiseen. Sääolosuhteiden lisäksi porolihakauppojen viivästyminen tai muutokset ostajissa nähtiin tekijöinä, joiden vuoksi erotuksia ja teurastuksia voidaan joutua siirtämään. Haasteena nähtiin ilmastonmuutos ja sen aiheuttamat arvaamattomat ja poikkeukselliset sääolosuhteet, joihin voi olla haastavaa varautua. Tämän vuoksi säästölaitumien merkitys korostuu ja tähän toivottiin erityisesti muun maankäytön osalta poronhoidon huomioimista.

Laidunkierron kehittäminen ja toimenpiteiden suunnitteleminen sekä toteuttaminen riippuu siitä, miten muu maankäyttö muuttaa laidunkiertoa ja vaikuttaa laidunten käytettävyyteen. Sen vaikutuksesta laidunpinta-ala pienenee sekä suoraan että epäsuoraan ja laidunpaine kasvaa muissa osissa. Myös vastauksissa, joissa paliskunnan laiduntilanteen kerrottiin olevan hyvä, nähtiin uhkana muun maankäytön lisääntyminen ja sen vaikutukset paliskuntien laidunten tilaan tulevaisuudessa. Vastauksissa koettiin tärkeäksi vaikuttaminen muuhun maankäyttöön paliskunnan alueella ja tätä kautta laidunten tilaan. Ennallistaminen ja porolaitumien elvyttäminen nähtiin konkreettisina tapoina vaikuttaa laidunten tilaan. Metsätalouden toimintaan kuten hakkuisiin, harvennuksiin ja maanmuokkauksiin vaikuttaminen paliskunnan alueella tuli esille monessa vastauksessa tärkeänä toimena. 

Laidunalueiden käytettävyyteen vaikuttavat myös erilaiset häiriötekijät kuten esimerkiksi pedot ja metsästyskoirat. Aikainen teurastus vaatii porojen aikaisen kokoamisen ja käsittelyn. Sen onnistumiseen voivat vaikuttaa nämä erilaiset häiriötekijät. Ne vaikuttavat laidunkierron kehittämisen toteuttamiseen ja porojen pitämiseen tietyillä määrätyillä laidunalueilla. Kritiikkiä vastauksissa esitetiin sitä kohtaan, että jäkälälaidunten parantamisen toimenpiteessä huomioidaan vain jäkälälaitumet eikä talvilaitumia kokonaisuudessaan. Paikoitellen esimerkiksi luppo nähtiin jäkälää tärkeämpänä ravinnonlähteenä talvella. Laitumilta saatavaan ravintoon on vaikuttanut merkittävästi muu maankäyttö kuten metsätalous. Myös ilmastonmuutoksen nähtiin vaikuttavan laidunten tilaan. Laitumilta saatavan ravinnon määrää tulisi lisätä ennallistamalla ja palauttamalla porolaitumia muusta käytöstä.  

Muina huomiona nousi esille muun muassa se, että porojen sopeutuminen uuteen laidunkiertoon voi viedä aikaa porosukupolvien ajan eikä laidunkiertoaitoja tai paliskuntien raja-aitoja pystytä rakentamaan kaikkialle. Se ei ole aina tarkoituksenmukaista riippuen maastosta ja paliskunnan sijainnista. Toimenpiteiden toteuttamisen ja vaikuttavuuden arvioinnissa tulisi ottaa huomioon poronhoidon erityispiirteet ja paliskuntien erilaiset tilanteet. Toimenpiteiden toteuttaminen voi vaatia paliskunnilta investointeja toimenpiteestä ja tarpeista riippuen aitarakenteisiin tai erilaisiin työ- ja seurantavälineisiin. Toimenpiteet voivat vaatia myös työresurssien uudelleenjärjestämistä. Parhaimmillaan valitut toimenpiteet tukevat toisiaan ja muodostavat kokonaisuuden, jolla on vaikutusta niin laidunten kestävään käyttöön kuin paliskunnan toiminnan optimoimiseen.

Toimenpiteiden suunnittelemisessa voitaisiin hyödyntää esimerkiksi porotaloussuunnitelmassa olevan paliskunnan laidunkierron ja sen toteutumisen kuvausta. Sen pohjalta voitaisiin pohtia, miten porojen luontaista käyttäytymistä voidaan tukea tai miten laidunkiertoa voitaisiin kehittää. Porotaloussuunnittelun pohjalta voitaisiin pohtia myös sitä, miten erilaisin toimin poroja saadaan koottua ja käsiteltyä tehokkaammin. Toimenpiteiden toteuttamisessa sekä niiden seurannassa GPS-paikkatietoaineistot nähtiin useassa vastauksessa tarpeelliseksi. Paikannustiedot auttavat porojen kokoamisessa, mutta esille tuli myös, että paikkatiedot ovat jo osa poronhoitajien kokemustietoa. Porojen käyttäytyminen sekä laidunkierto tunnetaan. Poronhoitajien kokemusperäinen tieto tulee huomioida osana toimenpiteiden toteuttamisen kuvausta. 

Hankkeen yhtenä tavoitteena on kartoittaa, minkälaista apua suunnitelmien laadintaan tarvittaisiin. Koulutus ja neuvonta koettiin tarpeelliseksi, sillä suunnitelmat ovat uusi asia paliskunnille. Suunnitelmille toivottiin hyvää ohjeistusta ja pohjaa sekä tiedotusta paliskunnille. Suunnitelman tekeminen ja vuosittainen raportointi tulisi toteuttaa siten, että se ei lisää kohtuuttomasti paliskunnan työtä, sillä paliskunnissa on jo paljon hallinnollista tehtävää. Osa ei vielä osannut sanoa avuntarpeesta, sillä laidunten hoito- ja käyttösuunnitelmat ovat uusi asia eikä sellaisia ole vielä koskaan paliskunnissa tehty. 

Porolaidunten hoito- ja käyttösuunnitelmien osalta kyselyssä kartoitettiin myös sitä, miten sen koettiin vaikuttavan porotalouden imagoon. Joissain vastauksissa nähtiin, että muut tekijät vaikuttavat enemmän porotalouden imagoon, kuten yleinen tietämättömyys porotaloudesta. Tai nähtiin, että porotalouden toimijoiden toiminta ympäröivän yhteiskunnan kanssa vaikuttaa porotalouden imagoon enemmän kuin tehtävä suunnitelma. Vastauksissa nähtiin kuitenkin myös, että porolaidunten hoito- ja käyttösuunnitelmista tai sen sisältämällä toiminnalla voisi olla imagohyötyä porotaloudelle. Laidunten kestävään käyttöön sitoutumisella voidaan osoittaa kuluttajille poron olevan puhdasta, laadukasta ja eettisesti tuotettua lihaa. Porotalouden yhteistyötahoille ja sidosryhmille se on osoitus vastuullisesta toimijuudesta. Paliskuntia nähtiin hyödyttävän se, että laidunten käytöstä on suunnitelma, jota he voivat käyttää omassa toiminnassaan, sen suunnittelussa sekä kehittämisessä tukena. 

Porolaidunten hoito- ja käyttösuunnitelmien pilotointi -hanke:
Projektipäällikkö Vilma Sanaksenaho
vilma.sanaksenaho (at) paliskunnat.fi
p. 040 159 5592

Porolaidunten hoito- ja käyttösuunnitelman pilotointi -hanke on maa- ja metsätalousministeriön rahoittama.

Lue lisää

TALVEN 2021–2022 LUMI- JA KAIVUOLOSUHTEET JA NIIDEN VAIKUTUKSET PORONHOITOON

Suurimmassa osassa mittauspisteitä todettiin lumen pohjakerroksen olevan erittäin kova ja jäinen. Kuva A-J Pekkarinen.

Luonnonvarakeskuksen (Luke) tekemän selvityksen mukaan porojen laidunolosuhteet olivat poikkeukselliset Luoteis-Lapissa sekä osissa Pohjois- ja Keski-Lappia talvella 2021–2022. Näillä alueilla alkutalvesta sulaan maahan satanut lumi jäätyi kovaksi kerrokseksi laitumille ja vaikeutti merkittävästi porojen ravinnonhankintaa lähes koko talven. Lisäksi lumen alla laidunkasvillisuudessa esiintyi terveydelle haitallisia hometoksiineja.

--- Teksti: Jouko Kumpula, Sari Rämö, Jukka Siitari, Leena Holkeri, Antti-Juhani Pekkarinen ja Jukka Tauriainen ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 4/2022.

Talvi 2021–2022 alkoi poronhoidolle huolestuttavilla ennusmerkeillä, sillä jo lokakuun puolivälin jälkeen jäätymättömään maahan satoi märkä ja paksu lumipeite, joka kattoi erityisesti poronhoitoalueen pohjois- ja luoteisosat jäätyen kovaksi lumi- ja jääkerrokseksi laitumille. Heti alkutalvesta monista alueen paliskunnista alkoi kantautua huolestuttavia viestejä vaikeista laidunolosuhteista, porojen epätavallisesta liikehdinnästä ja vaeltamisesta. Maa- ja metsätalousministeriötä tiedotettiin alkutalvella tilanteesta ja se teki 1.3.2022 päätöksen porovahinkolaissa tarkoitetun selvityksen tekemisestä. Luken tehtävänä oli selvittää, ovatko lumi- ja kaivuolosuhteet olleet poikkeukselliset talvella 2021–2022, onko niiden johdosta aiheutunut olennaisia tuhoksi luettavia haittavaikutuksia poronhoidolle ja minkä paliskuntien alueilla niitä mahdollisesti on aiheutunut.

Lumi- ja kaivuolosuhteiden mittausta Talkkunapäällä Lapin paliskunnassa. Kuva A-J Pekkarinen.

Selvitysmenetelmät

Luke aloitti selvityksen laatimisen maaliskuussa 2022 tehden 11 paliskunnassa lumi- ja kaivuolosuhteiden mittauksia. Tehtyjä lumen paksuuden, kovuuden ja tiheyden mittauksia verrattiin vastaaviin mittauksiin ns. tavanomaisena kevättalvena 2008 ja olosuhteiltaan vaikeana kevättalvena 2020. Tutkituilta mittausaloilta kerättiin myös porojen ravintokasveja, joista analysoitiin Luken laboratoriossa ensimmäisen kerran Suomessa 33 eri hometoksiinin esiintymistä. Tämän lisäksi Ilmatieteen laitoksen 10 x 10 km:n hila-aineistojen avulla selvitettiin, miten talven 2021–2022 sää- ja lumiolosuhteet kehittyivät poronhoitoalueella ja poikkeavatko ne ns. talvien 2009–2019 keskimääräisistä olosuhteista. Lisäksi selvitettiin paliskuntien ALV-kirjanpidon perusteella, poikkeavatko poronhoitovuoden 2021–2022 ruokinta- ja hoitokustannukset aikaisempien viiden vuoden vastaavista kustannuksista eri alueilla.

Maastomittauksissa lumipeite erittäin kova ja jäinen

Maastomittausten perusteella lumen paksuus ja tiheys maaliskuussa 2022 eivät oleellisesti poikenneet ns. normaalin kevättalven 2008 vastaavista arvoista vertailut mahdollistavissa neljässä paliskunnassa. Myöskään Ilmatieteen laitoksen hila-aineistojen perusteella lumen syvyys laajemmin poronhoitoalueella talvella 2021–2022 ei poikennut systemaattisesti pidempiaikaisista keskiarvoista. Sen sijaan lumipeitteen keskimääräiset kovuudet olivat maastomittausten perusteella selvästi korkeampia kevättalvella 2022 kuin kevättalvella 2008. Erityisesti lumen pohjakerros oli kevättalvella 2022 mitatuissa 11 paliskunnassa erittäin kova, sillä 87 mittauspisteessä tutkitusta 165 pisteestä lumen pohjakerroksen kovuus ylitti 5000 g/cm2 (taulukko 1). Yhteensä 154 mittauspisteessä lumen pohjakerroksen havaittiin olevan ainakin osittain jäässä tai maan pinnalla oli jääkerros.

Taulukko 1. Kovien lumi- ja jääkerrosten sekä rakeisen jääkerroksen esiintyminen lumen pohjakerroksessa ja pohjassa tutkituissa mittauspisteissä.

Laidunkasveista löydettiin homemyrkkyjä

Laitumilta kerätyistä poron ravintokasvinäytteiden analyyseissä löydetiin nyt ensimmäistä kertaa ihmisille ja eläimille haitallisia homemyrkkyjä eli -toksiineja. Korkeimmat pitoisuudet havaittiin Alternaria-sienten tuottamissa alternarioli- ja alternarioli monometyylieetteri -toksiineista, joita esiintyi verrattain korkeina pitoisuuksina kaikissa näytteissä (kuvat 1–3). 

Kuva 1. Alternaria-sienen tuottaman alternarioli-hometoksiinin esiintyminen näytealoilta kerätyissä kasvinäytteissä.

Kuva 2. Alternaria-sienen tuottaman alternarioli-monometyylieetteri-hometoksiinin esiintyminen näytealoilta kerätyissä kasvinäytteissä.

Kuva 3. Fusarium-sienen tuottaman zearalenoni-hometoksiinin esiintyminen näytealoilta kerätyissä kasvinäytteissä.

Viljoissa esiintyneet Alternaria-toksiinit on aikaisemmin yhdistetty ihmisillä ruokatorven syöpiin sekä Kiinassa että Afrikassa. Lisäksi alternarioli on aiheuttanut hiirien ihoon mm. turvotusta, ihomuutoksia ja tulehduksia eri pitoisuuksilla tehdyissä kokeissa. Kolmas pienempinä pitoisuuksina puolesta näytteitä löytynyt Fusarium-sienten tuottama hometoksiini oli zearalenoni. Tämä on estrogeeninkaltainen yhdiste, joka häiritsee eläinten lisääntymistä. Löydetyt toksiinit ovat todennäköisesti syntyneet kasvillisuuteen loppusyksyllä ja alkutalvella, jolloin maanpinnalla on ollut plusasteita ja runsaasti kosteutta kasvillisuuden peittävän paksun ja märän lumipeitteen alla. Näitä toksiineja on todennäköisesti esiintynyt vastaavan kaltaisina talvina myös aikaisemmin.

Poikkeuksellisten lumi- ja laidunolosuhteiden alueet

Ilmatieteen laitoksen tuottamissa lumen syvyyden ja lämpötilojen aineistoissa loka-marraskuun 2021 ajalta havaittiin, että poikkeuksellisen aikainen runsas, märän lumipeitteen sataminen ajoittuu jo lokakuun puoliväliin lähes koko poronhoitoalueella. Tätä seurasivat pakkaset, jotka aiheuttivat lumen jäätymisen lokakuun lopussa. Aineistosta dokumentoituvat myös marraskuun alun suojasäät vesisateineen ja lumen sulamisineen sekä tämän jälkeen tapahtunut lumen uudelleenjäätyminen pakkasten seurauksena. Marraskuun suojasäiden ja pakkasten jälkeen laitumille jäi Luoteis-Lapin sekä osalle Ylä-Lapin ja pohjoisen Keski-Lapin aluetta paksuhko jäinen lumikerros.

Poikkeuksellisten laidunolosuhteiden voidaan arvioida ulottuneen 19 paliskunnan alueelle Luoteis-Lapissa sekä osassa Ylä-Lappia ja pohjoista Keski-Lappia (kuva 4). Tämä alue voidaan jakaa kahteen erilaiseen alueeseen olosuhteiden vaikeuden mukaan. Kummallakin alueella laidunten kasvillisuuteen muodostui hometoksiineja. Muulla poronhoitoalueella laidunolosuhteet vaihtelivat, mutta näitä olosuhteita ja niiden vaikutuksia ei voida kokonaisuutena pitää poikkeuksellisina.

Kuva 4. Poronhoitoalueen jakaantuminen lumi, kaivu- ja ravinto-olosuhteiden mukaan kolmeen eri alueeseen talvella 2021–2022.

Poikkeusolosuhteiden vaikutukset poronhoitoon

Vaikeat lumi- ja kaivuolosuhteet yhdessä ravintokasveissa esiintyneiden hometoksiinien kanssa todennäköisesti heikensivät nopeasti jo alkutalvella luonnonlaitumilla laiduntavien porojen kuntoa ja terveyttä. Useat paliskunnat aloittivat porojen hätäruokinnan jo marraskuun aikana. Paliskunnista selvitystä varten kerätyt ALV-kirjanpidon mukaan lasketut kustannukset, eli käytännössä ostorehukustannukset olivat kummallakin poikkeuksellisten laidunolosuhteiden alueella selvästi korkeammat poronhoitovuotena 2021/2022 kuin vertailuajanjaksona 2016/2017–2020/2021 (taulukko 2). Muualla poronhoitoalueella vastaavat menot olivat kuitenkin jopa hieman pienemmät kuin vertailujaksolla keskimäärin. Kun rehujen hintamuutosten vaikutus poistettiin, havaittiin myös samansuuntainen lisäruokintakulujen muutos kuin nimellisin hinnoin tehdyssä tarkastelussa.

Taulukko 2. Selvityksessä määritettyjen alueiden 1, 2 ja 3 (ks. kuva 4) arvonlisäverokanta 14:n mukaiset menot vuosina 2016/2017–2020/2021 ja 2021/2022. Reaaliset kustannukset on esitetty vuoden 2021/2022 rahassa (€). Aineisto Paliskunnat.

Talven 2021–2022 ylimääräiset ruokinta- ja hoitokulut rasittivat porotaloutta ja heikentävät sen kannattavuutta monissa paliskunnissa. Tehostetusta ruokinnasta huolimatta useat paliskunnat ilmoittivat porojen kunnon olevan kuitenkin heikon ja poroja menehtyneen. Porokuolemien määrää ei kuitenkaan selvitetty tässä työssä, vaan niitä arvioidaan myöhemmin Lapin ELY-keskuksen toimesta. On ilmeistä, että useissa paliskunnissa koetut siitosporojen menetykset ja vasatuoton putoaminen pudottavat poronhoidon teurasmääriä, tuloja ja kannattavuutta poronhoitovuotena 2022–2023. Näillä menetyksillä ja tappioilla on myös pidempiaikaisia vaikutuksia. Tilannetta pahentaa se, että monissa näistä paliskunnista koettiin myös talvella 2019–2020 merkittäviä menetyksiä ja tappioita.

Kiitokset

Raportin tekijät kiittävät maastomittauksiin ja aineistojen käsittelyyn osallistuneita Luken työntekijöitä. Paliskuntia kiitämme avusta maastomittausten toteuttamisessa ja ALV-raporttien kokoamisessa ja lähettämisessä. Kiitämme myös Ilmatieteen laitosta hila-aineistojensa kokoamisesta ja lähettämisestä selvitystyötä varten.

Viite: Kumpula, J., Rämö, S., Siitari, J., Holkeri, L., Pekkarinen, A.-J. ja Tauriainen, J. 2022. Talven 2021–2022 lumi- ja kaivuolosuhteet ja niiden vaikutukset poronhoitoon. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 71/2022. Luonnonvarakeskus. Helsinki. 58 s.
https://jukuri.luke.fi/handle/10024/552174

Lue lisää

TALVILAIDUNTEN TILA, MUUTOKSET JA MUUTOSTEN SYYT

Kuva 5. Paliskunnittaiset ja alueelliset jäkäläbiomassat (kg/ha) interpoloituna kolmessa eri laiduninventoinnissa tutkittujen jäkäliköiden koealojen perusteella.

Poronhoitoalue kattaa kolmanneksen Suomen pinta-alasta. Sen eri alueet eroavat mm. laiduntyypeiltään, poronhoitotavoiltaan ja maankäyttö-muodoiltaan, jolloin myös poronhoitoympäristöjen ja laidunten tilaan vaikuttavat useat erilaiset tekijät. Tämä asettaa haasteita laidunresurssien määrän, laadun ja käytettävyyden arvioimiselle sekä niissä tapahtuneiden muutosten selvittämiselle. Näihin haasteisiin pyrittiin kolmannen kerran vuosina 2016–2018 toteutetussa porojen talvilaiduninventoinnissa vastaamaan.

--- Teksti Jouko Kumpula, Jukka Siitari, Sari Siitari, Mika Kurkilahti, Juha Heikkinen ja Kari Oinonen. Kuvat Jouko Kumpula ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 5/2019.

Inventoinnin menetelmät

Erityyppisten talvilaitumet kartoitettiin paliskunnista satelliittikuvatulkintojen avulla (kuva 1). Myös eri maankäyttömuotojen ja infrastruktuurin peitto- ja häiriöalueet kartoitettiin kaikista paliskunnissa hyödyntämällä Maanmittauslaitoksen ja muiden lähteiden paikkatietoaineistoja sekä saatavilla olevaa tutkimustietoa eri maankäyttömuotojen vaikutuksista porojen laidunten käyttöön. Laidunmetsien rakennetta ja luppolaidunten määrien muutoksia poronhoitoalueella selvitettiin vertailemalla vuosien 1995–1996 ja 2016–2018 laidunluokituksia.

Kuva 1. Poronhoitoalueen kasvillisuus- ja laidunluokitus

Poronhoitoalueen pohjoisosan 20 paliskunnassa jäkälälaidunten kuntoa ja kunnon muutoksia selvitettiin vertailemalla vuosina 2005–2008 ja 2016–2018 inventoitujen jäkälälaidunten pysyvien koealojen (618 kpl) kasvillisuusmittauksia. Myös eri tekijöiden vaikutuksia jäkälälaidunten kuntoon ja kunnon muutoksiin analysoitiin tilastomenetelmillä. Laidunluokitusten luotettavuutta ja jäkäliköiden koealojen edustavuutta testattiin. Luokitukset todettiin verraten yhteneviksi VMI:n koeala-aineiston kanssa ja koealoilta saatujen paliskuntakohtaisten jäkäläestimaattien luotettavuuden havaittiin olevan hyvä.

Metsätalous ja maankäyttö heikentäneet laitumia

Laiduninventointi osoitti, että havumetsäalueella yhtenäisimmät ja laadultaan parhaat varttuneiden ja vanhojen metsien jäkälä- ja luppolaitumet sijaitsevat Metsä-Lapin laajoilla suojelualueilla (mm. Lemmenjoki, UKK-puisto, Pallas-Yllästunturin kansallispuisto ja laajat lakisääteiset erämaa-alueet). Noin kahdella kolmanneksella poronhoitoalueen pinta-alasta metsätalous on kuitenkin vähentänyt ja pirstonut vanhojen metsien laidunalueita sekä samalla heikentänyt talousmetsien rakennetta ja laatua talvilaitumina (kuva 2).

Kuva 2. Kangasmaiden metsämaan jakaantuminen eri ikäluokkiin vuosien 2016–2018 inventoinnissa tehdyn laidunluokituksen perusteella (satelliittikuvien saatavuuden vuoksi tilanne 2010-luvun alussa).

Poronhoitoalueen etelä- ja keskiosassa sekä osin myös pohjoisosissa laidunmetsien rakennetta hallitsevat nykyisin hakkuualueet, taimikot ja nuoret kasvatusmetsät, joiden laatu talvilaitumina on selvästi heikompi kuin aikaisempien vanhojen laidunmetsien laatu. Huolimatta siitä, että myös osa talousmetsäalueen metsistä on tutkitun reilun 20 vuoden aikana ikääntynyt ja siirtynyt varttuneisiin kasvatusmetsiin (5 945 km2), vastaavana aikana havaittu vanhojen ja varttuneiden metsien väheneminen (4 464 km2) poronhoitoalueella (kuva 3) yhdistettynä pidempiaikaisempiin, laaja-alaisiin metsien rakenteellisiin muutoksiin on kuitenkin merkinnyt laidunmetsien edelleen jatkunutta heikkenemistä.

Kuva 3. Suojelualueiden ulkopuolella tapahtuneet varttuneiden ja vanhojen metsien muutokset hakkuualueiksi ja taimikoiksi (1980-luvun lopusta 2010-luvun alkuun) eri-ikäisten laidunluokitusten perusteella. Hakkuualueiksi ja taimikoiksi muuttuneiden alueiden pinta-alat on esitetty kartassa 1,0x1,0 km:n maisemaruuduissa.

Inventointi osoitti myös, että muun maankäytön vaikutus laitumiin on vielä pieni pohjoisen erämaapaliskunnissa, mutta esim. 33 poronhoitoalueen etelä- ja keskiosan paliskunnassa maankäytön ja infrastruktuurin peittoalueet sekä niitä ympäröivät, poronhoitoa vaikeuttavat häiriöalueet kattavat ja pirstovat jo yli 25 % laidunten kokonaismaa-alasta (kuva 4).

Kuva 4. Maankäytön, asutuksen ja infrastruktuurin peitto- ja häiriöalueet poronhoitoalueella alkutalvella.

Jäkälälaidunten kunto edelleen pääosin heikentynyt

Poronhoitoalueen pohjoisosan 20 paliskunnissa inventoiduilla jäkälälaidunten koealoilla jäkäläbiomassa on vähentynyt kymmenen viime vuoden aikana keskimäärin 30 % (kuva 5), kun taas varpujen ja sammalten määrät ovat lisääntyneet.

Inventoiduista paliskunnista parhaassa kunnossa olevat jäkäliköt sijaitsevat edelleen Metsä-Lapin paliskuntien vain talvilaidunkäytössä olevilla alueilla (jäkälää yli 400 kg/ha), joilla ei ole metsätaloutta tai muuta merkittävää maankäyttöä. Myös näillä alueilla jäkäläbiomassat ovat kuitenkin vähentyneet inventointien välillä todennäköisesti porojen laidunnuksen ja paliskuntien laidunalueilla tapahtuneiden muiden epäedullisten muutosten vuoksi.

Inventoidulla alueella kuluneimmat jäkäliköt (jäkälää 70–150 kg/ha) sijaitsevat sekä Tunturi-Lapin paliskunnissa että Keski-Lapin metsätalousvaltaisissa paliskunnissa. Tunturialueilla on vähän luppolaitumia, mutta sitä vastoin runsaasti kuivia ja karuja jäkälävaltaisia tunturikoivikoita ja tunturikankaita. Mm. selväpiirteisen vuodenaikaisen laidunkierron puuttuminen ja siitä johtuva jäkäliköiden laidunnus lumettomana aikana ovat kuluttaneet jäkäliköitä myös tunturialueilla sijaitsevien suojelualueiden sisällä. Toisaalta neljässä tunturipaliskunnassa jäkälämäärät ovat inventointien välillä hieman lisääntyneet, kahdessa niistä tilastollisesti merkitsevästi. Poronhoitoalueen etelä- ja keskiosissa jäkäliköitä ja vanhojen metsien luppolaitumia on vähän ja ne ovat hajallaan. Tässä inventoinnissa ei mitattu etelä- ja keskiosien 34 paliskunnassa jäkälämääriä, mutta aikaisempien inventointien ja tutkimusten perusteella voidaan arvioida, että laidunmetsien rakenteelliset muutokset, maankäytön vaikutukset ja lumettomana aikana tapahtuva jäkäliköiden laidunnus pitävät alueen pienialaiset jäkäliköt pääosin voimakkaasti kuluneina.

Useita syitä jäkälälaidunten heikkenemiseen

Tehtyjen tilastoanalyysien perusteella jäkälälaidunten koealojen jäkäläbiomassat tutkituissa paliskunnissa pienenivät vuodenaikaisen laidunkierron puuttuessa ja pitkäaikaiset porotiheyksien kasvaessa jäkäliköillä. Metsätalouden vaikutusten osalta hakkuualueiden, taimikoiden ja nuorien metsien koealoilla oli vähemmän jäkälää kuin varttuneiden ja vanhojen metsien koealoilla. Jäkälämäärien havaittiin pienenevän koealoilla myös silloin kun varttuneiden ja vanhojen metsien määrät (luppolaitumet) vähenivät paliskunnissa (kuva 6). Aikaisempien tutkimusten perusteella myös maankäytön laajeneminen paliskunnissa ja todennäköisesti myös ilmastonmuutoksen aiheuttamat ekosysteemimuutokset heikentävät osaltaan jäkälälaidunten kuntoa ja aikaansaavat kasvilajimuutoksia jäkäliköillä. Eri alueilla eri tekijöiden vaikutus kuitenkin vaihtelee.

Kuva 6. Eri muuttujien vaikutukset koealoilla mitattuihin jäkäläbiomassan keskiarvoestimaatteihin.

Laidunympäristön turvaamisen oltava kokonaisvaltaista

Epäedulliset muutokset porojen laidunympäristössä ovat vähitellen muuttaneet poronhoitoa ja lisänneet samalla myös porojen talviaikaisen lisäruokinnan ja tarhauksen tarvetta. Laidunten vähenemisestä, heikkenemisestä ja pirstoutumisesta aiheutuu myös ristiriitoja ja ongelmia poronhoidon sekä muiden elinkeinojen ja intressiryhmien välille. On ilmeistä, että talvilaidunten nykytilan ja käytettävyyden parantamiseksi tarvittaisiin poronhoitoalueen eri osiin parhaiten soveltuvia kokonaisvaltaisia, pitkäkestoisia laidunten hoitosuunnitelmia.

Poronhoidossa paliskuntien vuodenaikaisten laidunkiertojärjestelmien kehittämisen ja poromäärien säätelyn tarpeet ja mahdollisuudet tulisi huomioida. Suojelualueiden ulkopuolella olevien poronhoidolle tärkeiden luonnontilaisten vanhojen metsien alueiden säästäminen tai varovainen käsittely säästäisi poronhoidolle tärkeitä laidunalueita. Laidunmetsiin parhaiten soveltuvien, metsän peitteisyyttä ja monipuolista ikärakennetta ylläpitävien jatkuvan kasvatuksen menetelmien kehittäminen ja laaja-alaisempi käyttöönotto todennäköisesti parantaisi vähitellen laajemmin laidunmetsien laatua talvilaitumina. Maankäytön suunnittelussa rauhallisten laidunalueiden säästäminen mahdollisimman vähällä uudella maankäytöllä turvaisi poronhoidolle suotuisan talvilaidunympäristön säilymistä.

Kiitokset

Kiitämme laiduninventoinnin vaativiin kenttätöihin sekä paikkatietoaineistojen käsittelyyn ja aineistojen tallennukseen osallistuneita lukuisia Lukessa ja Sykessä työskennelleitä henkilöitä. Inventointi on saanut maa- ja metsätalousministeriöltä osittaisen Makera-rahoituksen, josta ministeriölle kiitokset. Hankkeen ohjausryhmälle myös parhaat kiitokset.

Laiduninventoinnin julkaisu: Kumpula, J., Siitari, J., Siitari, S., Kurkilahti, M., Heikkinen, J. & Oinonen, K. 2019. Poronhoitoalueen talvilaitumet vuosien 2016–2018 laiduninventoinnissa - Talvilaidunten tilan muutokset ja muutosten syyt. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 33/2019, Luonnonvarakeskus, Helsinki 2019. 86 sivua. https://jukuri.luke.fi/handle/10024/544124

Lue lisää

POROLAITUMET NYT

Mitä yllä olevassa kuvassa näkyy? Uudistuskypsä metsä? Porolaidun? Hyvä marjastusmaa? Puolukka-variksenmarja tyypin kuivahko kangas? Näitä kaikkea?

--- Teksti: YTM, tutkija Sanna Hast, Lapin yliopisto. Kuva: Anne Ollila ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 3/2019.

> Vaatii pitkäjänteistä harjoittelua, opiskelua ja tutkimista, uudelleen ja uudelleen katsomista, että katse maisemaan muuttuu luonnontieteilijän katseeksi. Vaivalloinen ja työläs katseen harjaannuttaminen on ehkä syynä siihen, että katsoja itsekin saattaa alkaa uskoa, että avautuva näkymä on todellisin, neutraalein tai jopa objektiivinen. Kuitenkin, itselleen rehellinen katsoja voi nähdä maisemassa monta seikkaa ja toisen avaama näkökulma samaan maisemaan, saattaa avata omaankin katseeseen uutta katsantokantaa. Tämä siis, jos toisen näkökulmaan pystyy suhtautumaan avoimin mielin.

Voidaan leikitellä ajatuksella, että porolaidun on olemassa biologisena ja ekologisena todellisuutena. Mutta ei pidä unohtaa, ettei se ole sellainen koskaan puhtaasti ja pelkästään. Porolaidun ei ole olemassa ihmisestä ja inhimillisestä todellisuudesta irrallisena. Porolaidunta ei olisi olemassa ilman poronhoitoa, sen historiaa ja kulttuuria; sosiaalisia käytäntöjä. Myös muut toimijat ja laajemmat, yhteiskunnalliset toimet – eli poliittiset päätökset, lait, instituutiot, julkista vallan käyttöä ohjaavat arvot – rakentavat sitä, millaiseksi porolaitumet muotoutuvat. Porolaidun on sosiaalisesti ja kulttuurisesti rakentuva, ajansaatossa muuttuva, biososiaalinen konstruktio.

Tämä väite on ehkä helpompi ymmärtää ajattelemalla poroa itseään. Eläimenä, lihana, moninaisina porotuotteina, matkailun kuvastoina ja elämyksinä. Poroa, tai mitään näitä, ei ole olemassa ihmisestä – eritoten poromiehestä ja poronhoidosta – irrallisena. Vastavuoroisesti, poromiestä tai poronhoitoa ei ole ilman poroa. Ne rakentavat toinen toisensa.

Tutkimuksen teon mielessä voi olla järkevää erotella näitä tarkasteltuja aiheita, sillä tutkimuksen tavoite, tieteen intressi, on mahdollisimman neutraali tieto. Erotteluja tehdessä täytyy kuitenkin muistaa, ettei todellisuus ole koskaan niin yksioikoinen, omissa lokeroissaan kiltisti pysyttelevä.

Ja kun tavoitellaan oikeudenmukaista ja kestävää luonnonvarahallintoa, ei päätöksiä voi perustaa kapeasti vain jonkun tietolokeron varaan.

Poromiehen katse porojensa laitumiin on eri kuin luonnontieteilijän katse. Vaikka he katsovat samaa fysiologista ympäristöä, heidän tietonsa siitä muodostuu eri tavoin. Parhaassa tapauksessa heillä on kuitenkin paljon keskusteltavaa ja toinen toiseltaan opittavaa.

Poronhoidon kestävyys

Jäkälämääriä tarkastellaan eräänlaisena mittarina poronhoidon kestävyydestä, vaikka jäkälämääriin vaikuttavat poronhoidon lisäksi monet muutkin seikat.

Luonnonvarakeskuksen vuosina 2016-2018 toteuttama porolaiduninventointi osoittaa, että talvilaitumien väheneminen, heikkeneminen ja pirstoutuminen on jatkunut edellisiin inventointeihin nähden. Laidunten muutokset johtuvat pääasiallisesti poronhoidon, metsätalouden ja laajenevan maankäytön erillis- ja yhteisvaikutuksista. Jäkäliköiden heikkenemiseen vaikuttaa todennäköisesti yhä enemmän myös ilmastonmuutos. [1]

Paliskuntien näkökulmasta jäkälä ei ole se kriittisin mittari toiminnan kestävyydestä. Jäkälälaitumet ja luppometsät ovat vuosikymmenten saatossa hiljalleen huvenneet metsätalouden ja muun maankäytön levittymisen myötä – tämä kyllä on huomattu – ja tähän on ollut pakko etsiä sopeutumisen keinot. Yksioikoinen jäkäläriippuvuus olisi muuttuvassa toimintaympäristössä ollut elinkeinon kuolinisku jo aikapäiviä sitten. Ympäri poronhoitoaluetta on opeteltu ja opittu korvaamaan ja tukemaan hupenevia talvilaidunresursseja lisäruokinnalla.

Paliskunnissa porojen hyvinvointi ja tuottavuus ovat keskeisempiä mittareita laidunten kantokyvystä ja toiminnan kestävyydestä. Laitumien hallintaan ja käytettävyyteen liittyvistä haasteista huolimatta poronhoito elää, muuttuu ja kehittyy. Koska se ei monin paikoin enää ole, eikä voi olla riippuvainen jäkälälaidunresurssista.

Poronhoito Nyt

Kun tarkastelemme porolaidunten moniulotteista biologista, ekologista ja sosiaalista/yhteiskunnallista todellisuutta, alamme ymmärtää, että pelkkä poromäärien säätely on yksinään riittämätön, toimimaton ja – sanalla sanoen huono – keino parantaa laitumien kuntoa (jäkälämääriä) tai ohjata porotalouden kehitystä. Tämä on luettavissa LUKE:n laiduninventointiraportissa ja se tiedetään paliskunnissa. Jäkäliköt eivät elvy kosmeettisilla porolukujen säätelyillä. Mutta porolukujen leikkaukset johtaisivat monissa paliskunnissa työvoiman hupenemiseen ja sitä kautta monenkirjaviin sosiaalisiin ja taloudellisiin ongelmiin. Sanomattakin lienee selvää, että näillä olisi ikäviä seurauksia poronhoidon – niin elinkeinon, kuin kulttuurin – jatkuvuuden kannalta.

Kiersin vuosien 2017-18 aikana lähes kaikki meidän 54 paliskuntaa. Minulla oli ainutlaatuinen tilaisuus keskustella ja kuulla, miten he itse näkevät ja ohjaavat toimintaansa, jotta poronhoito olisi heidän alueillaan mahdollista vielä 10, 50, 100 ja 200 vuoden päästäkin.

Poronhoitoyhteisöjen suhde laitumiin on ennen kaikkea toiminnallinen ja käytännöllinen. Ymmärrys ja tieto laitumien tilasta ja muutoksista on jatkuvaa ja toisaalta siinä on ylisukupolvinen elementti. Aiempien sukupolvien muisti, näkyy nykyhetkessä; kun parhaimman tietämyksen valossa yritetään ymmärtää muutoksia ja mietitään ratkaisuja tulevaisuuteen. Ennen muuta laitumien tilan muutoksen seuranta on kiinteässä yhteydessä eläinten hyvinvoinnin seurantaan. Sillä poron hyvinvointi on yhtä kuin tuottavuus ja elämä, ja siksi luonnollisesti kaiken keskiössä.

Useissa paliskunnissa nykyinen suurin sallittu poromäärä arvioitiin sopivaksi, monissa nähtiin hyvin perustein mahdollisuuksia suurimman sallitun korottamiseen. Leikkauksia suurimpaan sallittuun ei esittänyt kukaan. Tämä johtuu siitä, että laidunten kestävää käyttöä lähestytään paliskunnissa kokonaan toisenlaisesta vinkkelistä.

Poronhoito on kiinni näissä alueissa. Se ei voi siirtyä toisaalle, jos resurssit kulutetaan loppuun. Toiminnan on oltava mahdollista siinä, niillä resursseilla, mitä on. Nyt ja tulevaisuudessa.

Siksi -

Todellisten poromäärien säätelystä laitumilla päätetään paliskunnissa sisäisesti jo nykyiselläänkin. Laitumien käyttö on hyvin tietoista ja sitä pyritään kehittämään ja ohjailemaan laitumien kantokykyä seuraten. Sillä kantokyvyn ylittäminen ei ole poronhoidon etu, ei tuottavuuden eikä jatkuvuuden kannalta.

Paliskunnissa käydään aika ajoin tiukkaakin vääntöä laitumien käytöstä muiden maankäyttäjien kanssa. Tämä kertoo siitä, että joissain paikoin poronhoidon uudelleen järjestyminen on jo ajettu turhan ahtaalle. Kirvestä ei kuitenkaan olla heittämässä kaivoon. Yhteensovittamiseen ja muidenkin käyttömuotojen kehittämiseen (poronhoidon, metsätalouden ja muiden luonnon käyttömuotojen rinnakkaiseloon) panostetaan ja siihen pitää panostaa myös jatkossa, yhä enemmän.

Elinkeinon sisäistä pohdintaa ja kehittämistä käydään paliskunnissa ympäri poronhoitoaluetta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, miten paliskunnassa, sen sisäisten reunaehtojen puitteissa turvataan poronuorille mahdollisuudet elinkeinossa, kehitetään lihan ja muiden porotuotteiden jalostamista, kehitetään poromatkailua, kehitetään laidunten tuettua käyttöä ja laidunkiertoa (erilaiset lisäruokinnan muodot ja työkäytännöt), kehitetään paliskuntarajat ylittävää yhteistyötä, suojellaan poron hyvinvointia taudeilta, liikenne- ja petovahingoilta.

Nämä ovat ne seikat, jotka luonnehtivat nykymuotoisen poronhoidon kestävyyden ja jatkuvuuden tarkastelua. Näiden varaan myös rakentuu elinkeinon ja kulttuurin jatkuvuus näissä muuttuvissa laidun- ja ilmasto-olosuhteissa.

Lähdemateriaali

Kumpula, Jouko, Siitari, Jukka, Siitari, Sari, Kurkilahti, Mika, Heikkinen, Juha & Oinonen, Kari (2019). Poronhoitoalueen talvilaitumet vuosien 2016–2018 laiduninventoinnissa. Talvilaidunten tilan muutokset ja muutosten syyt. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 29/2019, Luke

Lue lisää

TUNTURIT, LAIDUNNUS JA KUKAT: NÄKÖALOJA JOTUNHEIMILTA POHJOISKALOTILLE

--- Teksti ja kuvat Lauri Oksanen ---

Lauri Oksanen on UiT – Norjan arktisen yliopiston, Campus Altan emeritus-professori.

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 3/2019.

Elettiin heinäkuun 1960 alkupäiviä. Olin vanhimman siskoni kanssa päässyt ensimmäistä kertaa vanhempieni mukaan oikealle tunturivaellukselle. Gudbrandsdalenin reuna oli jäänyt taakse. Lännessä kohosi Lomseggin pehmeälinjainen selänne; etelässä nousivat toinen toistaan korkeammat jäätikköhuiput taivasta kohti. Ympärillämme oli satumaisen kaunis tunturiniitty, jonka lajeille vanhempanikaan eivät heti löytäneet nimiä. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä – sekä tunturiluontoon että tunturin kukkiin.

Vaeltaessame totuin kahteen ääneen, jotka tuntuivat kuuluvan erottamattomasti tunturiluontoon: purojen kohinaan ja karjan kellojen kalkatukseen. Tunturit olivat laaksojen talollisten maita, ja jokaisella talolla oli oma säteri, johon siirryttiin karjan kanssa kesäksi. Kasvava vilja ei tarvinnut paimennusta – karja tarvitsi. Eläimiä oli runsaasti. Oli lampaita, vuohia, ja pieniä, mustan ja valkean kirjavia tunturilehmiä, jotka kiipeilivät jyrkänteillä uskomattoman ketterästi.

Vaelsimme yhä korkeammalle, jäätikköjen ja rakan peittämille huipuille. Parin päivämarssin jälkeen laskeuduimme Vestlannin puoleiseen Skogadalsbøenin säteriin, joka toimi myös turistihyttana. Vanhempani lähtivät parin norjalaisen kiipeilijän kanssa valloittamaan Hurrunganien hurjia huippuja, me lapset jäimme suorittamaan Steiner-koulun kesätehtävää: piirtämään 30 kasvia niiden luonnollisissa kasvupaikoissa.

Piirrettyämme luonnokset niityillä palasimme sisätiloihin viimeistelemään piirroksia. Puuhaa katsomaan saapui vanhahko, tunturioloja ajatellen aika virallisesti pukeutunut herrasmies, joka oli ilmeisen kiinnostunut työstämme. Pian hän alkoi kertoa työn alla olevista kasveista ja muustakin tunturikasvillisuuteen liittyvästä. Kyseessä oli Reidar Jørgensen, toinen ’Fjellfloran’ kirjoittajista. Juttu siirtyi yleisestä tunturiekologiasta yhä ajankohtaisemmaksi käyvään laidunnuskysymykseen. Reidar kertoi ettei näkemämme kukkaloisto ollut syntynyt itsestään. Se oli vuosisatoja jatkuneen, voimakkaan laidunnuksen tulos. Aiemmin tuntureita olivat kyllä laiduntaneet suuret peuralaumat, mutta säteritalouden kasvu oli lisännyt laidunnuspainetta ja luonut uusia kasvupaikkoja tunturikasveille, jotka eivät pärjää häiriöttömässä kilpailussa.

Tähän botanistin paratiisiin oli kuitenkin luikerrellut käärme: kohonnut elintaso, joka vieroitti maalaisväestöä säteritaloudesta. Elämä kaukana tunturissa oli alkeellista, yksinäistä ja kovaa. Kyse ei ollut vain paimennuksesta ja lypsystä. Kivisten traktoripolkujen päässä olevilta sätereiltä ei voinut viedä maitoa kylille; se piti kirnuta voiksi tai keittää juustoksi, ja siinä piisasi työtä. Yhä usempi säteri olikin jäämässä autioksi, jolloin isokokoiset heinät ja ruohot valtasivat niitä ympäröivät niityt. Esityksen kuultuani osasin katsoa tunturia uusin silmin ja huomasin, että juuri näin oli tapahtumassa. Matalakasvuiset tunturikasvit kukkivat siellä, missä karjan kellot vielä kalkattivat. Missä ne olivat hiljenneet, kasvoi nurmilauhaa, koiranputkea ja muita korkeita ruohoja, ja oli aivan ilmeistä, että niityt olivat pikku hiljaa muuttumassa pajukoiksi.

Teini-ikään tullessani retkieni suunta muuttui pohjoiseen. Ei siksi, että olisin ollut erityisen kiinnostunut Lapista, vaan siksi että siinä iässä kaipaa ikäistensä seuraa, eikä Etelä-Norja ollut suomalaisten retkeilijöitten kartalla. Kilpisjärvellä tulin tutustuneeksi Mallan luonnonpuistoon, ja kuulin ettei sinne päästetä poroja, koska alueella kasvaa poikkeuksellisen runsaasti harvinaisia tunturikasveja. Tämän argumentin kuultuani olin ’pudota pepulleni’. Pitihän kaikkien tietää, että harvinaiset tunturikasvit viihtyvät parhaiten voimakkaasti laidunnetuilla alueilla ja että laidunnuksen vähentäminen – sen kieltämisestä puhumattakaan – jättäisi ne isompien kilpailijoitten jalkoihin. Kävin puhumassa Mallan avaamisesta poronhoidolle Luonnonsuojeluliitossakin, mutta turhaan; sielläkin vedottiin Montellin käsitykseen laidunnuksen vahingollisuudesta. Taisin suivaantuakin aika lailla. Montellin ajoista oli kulunut pitkään, ja sinä aikana tieto laidunnuksen ja tunturikasvillisuuden suhteesta oli karttunut. Miten ihmeessä luonnonsuojelijat saattoivat juuttua aikoja sitten virheellisiksi osoitettuihin käsityksiin? Siinä vaiheessa en omistanut ajatustakaan sille, oliko Malla tarpeellinen Käsivarren poroille vai ei. Ajattelin asiaa puhtaasti luonnonsuojelun kannalta.

Totesin vanhojen jäärien juuttuneen menneisyyteen ja koko kysymys jäi pitkäksi aikaa mielestäni: keskityin ravintoketjujen toimintaa koskevaan perustutkimukseen ja ajattelin Mallan kysymyksen, samoin kuin muidenkin Suomen tunturien laidunnuskäyttöä koskevien kysymysten, ratkeavan omalla painollaan, kun vanha sukupolvi korvautuu uudella. Nyt tiedämme, ettei näin ole käynyt: keskusteluun näkyvimmin osallistuvien biologien asenteet ovat entistäkin jyrkemmät.

Tilanteen selkiyttämiseksi on hyvä ottaa muutama askel taaksepäin ja kysyä onko meillä mitään periaatteellista syytä odottaa tunturikasvien olevan laidunnuksesta hyötyviä tai siitä kärsiviä, vai onko syytä odottaa, että tunturikasvit poikkeavat tässä suhteessa jyrkästikin toinen toisistaan. Oman tutkimukseni – sekä teoreettisen että empiirisen [1,2] – perussanoma on se, että jälkimmäinen vaihtoehto on oikea, mutta kokonaisuutena katsoen tunturikasvien joukossa on huomattavasti enemmän laidunnuksesta hyötyviä tai sitä suorastaan vaativia lajeja kuin laidunnuksesta kärsiviä lajeja. Teoriaa rakentaessani oletin ettei luonto noudata mitään tasapainoon pyrkivää suunnitelmaa, vaan kukin yksilö pyrkii varmistamaan resurssien saannin itselleen. Tasapaino syntyy – jos on syntyäkseen – siten, että rajoittavat resurssit painetaan niin alas, ettei populaatio enää pysty kasvamaan. Ravintoketjuissa on kuitenkin potentiaalisesti useita käyttäjä-resurssi -suhteita ja ekosysteemin tuottavuus ratkaisee sen, millä ravintoketjun portaalla tämä niukkuuden tasapaino toteutuu.

Kaikkein karuimmilla alueilla, kuten suurtunturien jäätikkö- ja rakkavyöhykkeessä, kasveille sopivia kasvupaikkoja on harvassa ja vuotuinen kasvu on todella vähäistä. Näille alueille laiduntavilla eläimillä ei ole asiaa, joten niukkuuden tasapaino muodostuu siten, että kasvit ottavat harvat potentiaaliset kasvupaikat haltuunsa ja estävät muiden kasvien pääsyn niihin. Meidän tuntureillamme tämän ’jään ja kiven maailman’ spesialisti on jääleinikki. Se pitää yhteytyksessä saamansa energian pääsääntöisesti liukoisessa muodossa ja pitää verson pystyssä nestejännityksen avulla. Näin se voi ottaa suuren osan kesän niukasta energiasaaliista talteen syksyn tullessa ja kasvattaa energiasaldoaan vuodesta toiseen, saavuttaen äärimmäisen karussakin kasvupaikassa parinkymmenen senttimetrin korkeuden ja peittäen kasvupaikan lehdillään. Varjostus haittaa kilpailijoiden siementen itämistä ja hidastaa siementaimien kasvua [3]. Tämä strategia toimii kuitenkin vain siellä, mistä kasveja syövät nisäkkäät puuttuvat. Liukoisessa muodossa olevat orgaaniset aineet ovat nimittäin kasvinsyöjien herkkua.

Seuraavan kategorian muodostavat ne ekosysteemit, joissa tuottavuus riittää elättämään kasvinsyöjiä, mutta ei niin korkeina tiheyksinä, että se riittäisi ruokkimaan petoja luonnon ollessa tasapainotilassa (tilapäiset huiput, joita esim. sopuleilla on, ovat tietenkin toinen juttu). Näissä ekosysteemeissä niukkuuden tasapaino muodostuu siten, että kasvinsyöjät painavat kasvimassan nälkärajalleen, joten kasvin menestys perustuu sen kykyyn kestää ajoittain kovaakin laidunnusta. Tämän ’laidunmaailman’ menestyjät kasvavat maanmyötäisinä mattoina, kuten sinirikko ja tunturikohokki tai ovat pienikokoisia ja pitävät lehtensä visusti maanpinnan tuntumassa, kuten kultakynsimö ja lapinesikko (vier. sivu). Menestyjiin kuuluu myös runsaasti heiniä, saroja ja vihvilöitä, jotka selviävät kovastakin laidunnuksesta, koska lehtien kasvusolukot ovat niiden tyvellä.

Kolmannen kategorian muodostavat ne ekosysteemit, joiden tuottavuus riittää elättämään petojen kannalta riittäviä kasvinsyöjämääriä. Näissä ’vihreän maailman’ ekosysteemeissä niukkuden tasapaino muodostuu ensisijaisesti petojen ja kasvinsyöjien välille. Koska kasvinsyöjät ovat petojen kontrolloimia, on kasvinsyöjien aiheuttama laidunnuspaine näissä ekosysteemeissä suhteellisen vähäinen, ja niukkuuden tasapaino muodostuu myös kasvien välille. Parhaiten menestyvät korkeaversoiset, leveälehtiset ruohot, kuten kullero, metsäkurjenpolvi ja sinivalvatti, jotka pystyvät ottamaan kasvupaikan haltuunsa ja jättämään pienemmän kasvit pimeyteen, sekä luonnollisesti myös pensaat ja puut. Tunturien tuottavimmat biotoopit edustavat tätä ekosysteenmikategoriaa, samoin meille tutut metsät.

Koska tunturiluonnon pääosa edustaa ’laidunmaailmaa’ on laidunnuksen ylläpito tämän päättelyketjun mukaan tärkeä osa tunturiluonnon suojelua. Voidaan tietenkin kysyä, voiko Suomen vähäisillä tuntureilla edes periaatteessa olla merkitystä Pohjolan tunturikasveille. Vastaus on kuitenkin varaukseton ’kyllä’. Pohjoismaisen tunturiluonnon harvinainen ja osin uhanalainenkin lajisto ei nimittäin ole jakautunut satunnaisesti tuntureille. Nämä lajit vaativat kalkkipitoista tai muuten emäksistä kallioperää, kun taas happamat syväkivet vallitsevat suurtunturien ydinosissa. Lisäksi tällaista kallioperää on löydyttävä riittävän korkealta. Nämä reunaehtot täyttyvät vain suhteellisen pienessä osassa tunturijaksoa, ja Käsivarren suurtunturit kuuluvat juuri tähän osaan.

Harvinaisten tunturikasvien suhteesta poron laidunnukseen on ’tarinoitu vahvasti’; erityisesti sen jälkeen, kun poroja on alkanut ilmestyä Mallan luonnonpuistoon. Selvää näyttöä on siitä, että laidunnuksen alkaminen on vähentänyt jääleinikkien ja kulleroitten populaatiota [5]. Jääleinikkiä ei kuitenkaan voi millään järkevällä kriteerillä luokitella harvinaiseksi tunturikasviksi. Se on kallioperän suhteen vaatimaton ja esiintyy valtalajina kaikilla ’jään ja kiven maailmaan’ yltävillä suurtuntureilla etelän Telemarkista pohjoisen Rástigaisalle. Tällaiset suurtunturit vaan sattuvat olemaan lähes järkiään Suomen rajojen ulkopuolella. Suomessa olevat jääleinikit edustavatkin sinänsä elinvoimaisten metapopulaatioiden reunoja. Niitä kannattaa toki suojella esim. poimimista vastaan Kilpisjärven seudun kaltaisella, suositulla retkeilyalueella, mutta valintatilanteessa pitää painottaa niitä lajeja, jotka ovat harvinaisia koko Pohjois-Euroopan mittakaavassa. Kullero ei taas ole varsinainen tunturikasvi, vaan esiintyy runsaana koko Fennoskandian pohjoisosissa, sekä metsissä että rehevimmissä tunturibiotoopeissa. Kasvupaikkavaatimuksiltaan se edustaa selkeästi ’vihreän maailman’ lajistoa.

Harvinaisisten tunturikasvien suhteesta laidunnukseen saa parhaan kuvan otostamalla niille tyypillisiä kasvupaikkoja eli dolomiittipaljastumien liepeitä eri intensiteeteillä laidunnetuilta alueilta. Suoritin tällaisen tutkimuksen yhdessä Johan Olofssonin kanssa 2000-luvun alussa [4] (tai pikemminkin suunnittelin ja rahoitin työn ja osallistuin tulosten tulkintaan; toteutus jäi Johanin vastuulle). Pyrimme standardisoimaan otannan kohteet mahdollisimman hyvin ja otostimme sitten dolomiittipaljastumien alapuolelta 10 x 2 metrin näyteloja, joka jaettiin 20:een neliömetrin kokoiseen ruutuun. Jokaiselta ruudulta laadittiin luettelo siellä tavatuista putkilokasveista; runsauksia ei arvioitu, koska se olisi ollut osin subjektiivista. Laskimme tästä aineistosta erilaisia tunnuslukuja, joista tässä yhteydessä mielenkiintoisin on punaisella listalla olevista lajeista saatujen havaintojen määrä suhteessa poronlaidunnksen intensiteettiin. Punaisen listan lajeiksi tulkittiin kaikki ne lajit, jotka oli luokiteltu uhanalaisiksi Suomessa, Ruotsissa tai Norjassa. Käytännössä kyse oli lähes yksinomaan Suomen punaisesta listasta, koska se on tunturikasvien osalta huomattavavasti naapurimaiden punaisia listoja laajempi. Laidunnuksen mittarina käytimme poron papanoiden runsauden luonnollista logaritmia; tämän indeksin luotettavuus tarkistettiin Bernesin [6] antamien porotiheyksien avulla. Tulokset näkyvät kuvassa alla; tumman punaiset pisteet edustavat Mallan luonnonpuistoa.

Kuvan sanoma on yksiselitteinen. Mitä kovempi laidunnus, sitä useammalta ruudulta löytyi punaisella listalla olevia tunturikasveja. Täysin laiduntamattomalla Pikku-Mallalla näitä havaintoja ei saatu yhtään, eikä kumma: dolomiittipaljastumien alaiset kasvupaikat olivat kulleroitten, metsäkurjenpolvien ja muitten korkeitten ruohojen hallussa. Eiväthän pienikokoiset tunturikasvit voi mitenkään menestyä sellaisissa oloissa.

Paras argumentti Mallan porottomuudelle on käsittääkseni se, että alue edustaa Pohjoiskalotilla ainutlaatuista koetilannetta. Tämän kokeen tuloksista on kuitenkin syytä myös ottaa oppia ja soveltaa niitä käytäntöön. Tulokset vahvistavat sen, minkä lapsena näin Jotunheimissa ja mistä Reidar Jørgensen tiesi kertoa. Tunturien lajirunsaus yleensäkin ja eritysesti vaativien tunturikasvien menestys perustuu voimakkaaseen laidunnukseen.

Lähteet

1 Oksanen, L. ym. P. 1981. Exploitation ecosystems in gradients of primary productivity. - American Naturalist 118: 240–261.
2 Aunapuu, M. ym. 2008. Spatial patterns and dynamic responses of arctic food webs corroborate the Exploitation Ecosystems Hypothesis (EEH). – American Naturalist, 171: 249–262.
3 Olofsson, J., Moen, J. & Oksanen, L. 1999. On the balance between positive and negative plant interactions in harsh environments. - Oikos 86: 539–543
4 Olofsson, J. & Oksanen, L. 2005. Effects of reindeer density on plant diversity in the Fennoscandian mountain chain. - kirjassa R. E. Haugerud, (toim) Proceedings of 11th Arctic Ungulate Congress, Saariselkä, Finland, 2003: 5–18.
5 Järvinen A. 2016. Jääleinikit katoavat porojen pötseihin Mallan luonnonpuistossa. HS 28.09.2016 https://www.hs.fi/tiede/art-2000002922865.html
6 Bernes C. 1995. Arktisk miljö i Norden. Nordiska Rådet, Tukholma

Lue lisää

KESÄLAIDUNNUS EI OLE YLILAIDUNNUSTA

"Ratkaisuksi ei voi vakavissaan edes ehdottaa pohjoisimman Lapin porolukujen alentamista sellaiselle tasolle, joka takaisi tunturien jäkälikköjen ja pajukkojen elpymisen ja tunturikoivikkojen palautumisen 1960-luvun alussa vallinneelle tasolle nykyisen laidunmaiden käytön puitteissa."

--- Teksti: Lauri Oksanen. Kuva: Henni Ylänne ---

Lauri Oksanen on UiT – Norjan arktisen yliopiston, Campus Altan emeritus-professori.

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 3/2019.

Mediassa käytävässä porolaidunkeskustelussa näyttää sekoittuvan kaksi erillistä asiaa: poronlaidunnuksen voimakkuus ja sen ajoitus. Lisäksi kaikkia poron vaikutuksia kasvillisuuteen näytetään usein kutsuttavan ylilaidunnukseksi, vaikuttivatpa ne laidunten tuottavuuteen tai eivät. Klassisen esimerkin muodostaa Norjan raja Enontekiön-Koutakeinon alueella. Satelliittikuvasta näkee helposti, miten jäkälän valkoinen väri dominoi Norjan puolella – Suomen puolella taas jäkälättömät kankaat näkyvät tummina. Tätä on jopa Helsingin Sanomien pääkirjoituspalstalla tulkittu osoitukseksi Suomen tunturien ylilaidunnuksesta, kun taas Norjan puolella poroluvut on tiedepäätoimittaja Jukka Ruukin mukaan sopeutettu laidunten kantokykyyn [1]. Myös pajujen vähenemistä [2] ja mittariperhosen toukkien tappamien tunturikoivikkojen muuttumista avoimiksi ’koivusavanneiksi’ on pidetty merkkinä laidunmaitten kannalta kestämättömän suurista porotiheyksistä [3]. Vastaavaa kritiikkiä on esitetty myös Siperian tundran kesälaitumilta [4].

Jotta asiaan saataisi selkeyttä, on ensin selvitettävä käsitteet. Ylilaidunnus tarkoittaa sellaista laidunnuksen intensiteettiä, joka jatkuessaan heikentää alueen tuottavuutta laitumena. Ylilaidunnuksesta ei siis ole mielekästä keskustella määrittelemättä ensin kyseisen alueen käyttötarkoitusta. Suomen vähäisiä tunturialueita on nykytilanteessa mielekkäintä käyttää kesälaitumina. Jäkälikkö ei kestä kesäistä tallomista, vaan korvautuu kesälaitumilla heinillä ja saroilla, toisinaan myös varvuilla. Näin tapahtuu myös Norjan kesälaitumilla [5,6] (kuva vier. sivu). Suomen ja Norjan rajalla näkyvän kasvillisuuseron tulkitseminen Norjan oletusti alemmista porotiheyksistä johtuvaksi1 onkin selvä virhe; itse asiassa porotiheydet ovat korkeammat Norjan puolella [7]. Kyseessä on talvi- ja kesälaitumen välinen ero. Poro ei tarvitse jäkälää kesällä, vaan suosii ruohoja, heiniä ja saroja, joten tämä kesälaidunnuksen aiheuttama kasvillisuusmuutos on poron kannalta suotuisa.

Poron kesälaidunnus vähentää kiistatta pajukkoja [2,4,8,9], herkistää tunturikoivikoita mittariperhosten tuhoille ja vaikeuttaa niiden toipumista [10]. Pajukkojen sijalle muodostuva niittykasvillisuus voi kuitenkin olla kesälaitumena aivan pajukon veroista, jos ei parempaakin. Tunturikoivu, jonka enimmät lehdet ovat poron ulottumattomissa, on suhteellisen vähäarvoinen kesäisenä laidunkasvina. Se tosin ruokkii tatteja sienijuurillaan, mutta niin tekee vaivaiskoivukin. Koivikon harveneminen lisää kenttäkerroksen tuottavuutta parantamalla valaistusoloja, mikä on poron kannalta edullista. Jos kyse olisi todellisesta ylilaidunnuksesta, pitäisi tämän näkyä vasapainojen laskuna varsinkin Kaldoaivin ja Paistunturin paliskunnissa. Tällaista ei ole käsittääkseni tapahtunut.

Suomen tilanne poikkeaa naapurimaiden tilanteesta siinä suhteessa, että naapurimaissa muutokset ovat yleensä paikallisia, liittyen maatalouden muutoksiin, koska kesälaitumien rajat ovat pysyneet vuosisatojen ajan suunnilleen ennallaan. Pohjoisimmassa Suomen Lapissa – varsinkin Utsjoella – tunturikoivikot ovat taas pitkään olleet taantumassa laajoilla alueilla. Retkeillessäni 1960-luvun lopulla Paistunturin-Erttegvárrin aluella, havaitsin omituisia mättäitä lähes puuttomalla ylängöllä. Niiden sisältä löytyi koivun tuohta. Lisäksi alueella oli siellä täällä todella järeitä tunturikoivuja. Päättelin, että alueella oli kasvanut tunturikoivikkoa ja voisi ilmaston puolesta kasvaa edelleen. Tunturimittari oli kuitenkin tappanut lähes kaikki koivut joskus 1900-luvun alkupuolella ja poron kesälaidunnus oli estänyt koivikon toipumisen tyvivesoista. Henkiin olivat jääneet vain ne koivut, joilla oli säilynyt eläviä oksia poron riipimärajan yläpuolella. Vastaavaa koivikkojen ’savannisoitumista’ tapahtuu koko ajan pienessä mittakaavassa Norjassakin, kun porot pääsevät alueille, joita ne eivät aiemmin olleet maatalouden vuoksi saaneet laiduntaa.

Tämä ei kuitenkaan selitä prosessin laaja-alaisuutta pohjoisimmassa Suomen Lapissa. Se selittyy kun vertaa ennen vuoden 1852 rajasulkua vallinnutta laidunmaan käyttöä nykyiseen.

Kuvateksti

Perinteisessä laidunkierrossa porot olivat talvella sisämaassa; pääosin havumetsässä, keväällä ja syksyllä sisämaan tunturiylängöillä ja tunturikoivikoissa, kesällä suurtuntureilla tai rannikon niemissä ja saarissa. Rajasulun jälkeen Suomen puolelle jääneillä porosaamelaisilla oli käytössään vain niukasti tunturia, joten aiemmin kevät- ja syyslaitumina käytetyt matalat tunturinselänteet ja niitä reunustavat tunturikoivikot olivat parasta käytettävissä olevaa kesälaidunta, varsinkin Utsjoen-Inarin alueella ja Enontekiön itäosissa. Vain Käsivarressa oli sen verran suurtunturiluontoa, että matalampia selänteitä oli edelleen luonnollista käyttää ensisijaisesti syys- ja kevätlaitumina. Ruotsissa ja Norjassa taas perinteiset rajat talvi- kevät/syys- ja kesälaidunten välillä ovat pääsääntöisesti edelleen voimassa. Ympärivuotinen laidunnus on sallittua vain siellä, missä eri vuodenaikoina optimaaliset laitumet ovat pieninä kuvioina toistensa lomissa (yläkuva).

Suomen ja länsinaapuriemme välisen eron ymmärtämiseksi on syytä kerrata historiaa [12]. Kun Ruotsin ja Tanskan rajasta sovittiin 1751, huomattiin sen kulkevan läpi tunturisaamelaisten laidunmaitten. Ongelma ratkaistiin Lappcodicil-nimisellä lisäpöytäkirjalla, joka antoi porosaamelaisille oikeuden valita kumman tahansa maan kansalaisuuden, mutta silti hyödyntää rajan molemmilla puolilla olevia laitumia, vallitsipa maitten välillä rauha tai sotatila. Utsjoen saamelaisten perinteisiä merikalastusoikeuksia ei sen sijaan huomattu taata. 1800-luvun alun myllerryksissä Norja siirtyi itsehallinnollisena alueena Ruotsin osaksi. Ruotsi taas menetti Suomen Venäjälle, ja näin syntyneeseen Suomen Suurruhtinaskuntaan liitettiin myös alkuaan ydin-Ruotsiin kuuluneita alueita: Tornionlaakson itäpuoli sekä Enontekiön, Utsjoen, Inarin, Kittilän ja Sodankylän lapinmaat. Tanskan kansalaiset muuttuivat tällöin automaattisesti norjalalaisiksi, Ruotsin kansalaisilla ei taas ollut vastaavaa tarvetta muuttaa kansalaisuuttaan, elleivät he omistaneet kiinteää omaisuutta Suomen Suurruhtinaskunnassa. Tämän vuoksi Pohjoiskalotilla jutaavat tunturisaamelaiset olivat 1800-luvun alkupuoliskolla lähes järkiään joko Ruotsin tai Norjan kansalaisia.

Jutaavien tunturisaamelaisten ja paikoillaan pysyvien, pienimuotoista poronhoitoa harjoittavien saamelaisryhmien välillä oli kaikkialla konflikteja, joissa tunturisaamelaiset olivat yleensä ’niskan päällä’. Ruotsissa altavastaajina olivat Norrbottenin ja Västerbottenin metsäsaamelaiset, Norjassa rannikon merisaamelaiset, Suomessa taas ennen kaikkea Inarin saamelaiset. Suomessa tilanteeseen liittyi kuitenkin myös kansainvälinen ulottuvuus, koska tunturisaamelaiset olivat muodollisesti ulkomaalaisia. Suomen Suurruhtinaskunnan virkamiehet pitivät omiensa puolta ja odottivat samaa norjalaisilta. Kriisi syveni kun norjalaiset alkoivat rajoittaa utsjokisten merikalastusoikeuksia. Suomi vastasi uhkaamalla sanoa irti Lappcodicilin laidunoikeuksia takaavat osat. Koska norjalaisilla oli paljon enemmän menetettävää, niin alkuperäinen tarkoitus lienee ollut utsjokisten merikalastusoikeuksien turvaaminen. Norjassa tehtiin kuitenkin selvä ero saamelaisten ja ’aitojen norjalaisten’ välillä, eivätkä saamelaisten laidunnusoikeudet kiinnostaneet norjalaisia. Utsjokisten merikalastusoikeuksien varmentaminen hahmotettiin taas Suomen tai mahdollisesti Venäjän laajentumispyrkimysten verhoksi. Seurauksena oli rajan sulkeutuminen porosaamelaisilta, jotka joutuivat nyt valitsemaan maitten välillä. Tämä käynnisti Suomen puolella muutosprosessin, jossa kevät- ja syyslaitumille tyypillinen kasvillisuus – tiheähköt tunturikoivikot, runsaat pajukot ja jäkäläiset tunturikankaat – alkoivat muuttua kesälaitumille tyypilliseksi kasvillisuudeksi.

Jos jäkälien häviäminen ja pajukkojen väheneminen Suomen tuntureilta ja niitä ympäröivien tunturikoivikkojen ’savannistuminen’ koetaan ongelmaksi, niin siihen on vain yksi hyväksyttävissä oleva ratkaisu: laidunkierron palauttaminen ennen vuotta 1852 vallinneen mallin mukaiseksi. Tämä on kuitenkin laaja kysymys, jota ei hetkessä ratkaista. Ratkaisuksi ei voi vakavissaan edes ehdottaa pohjoisimman Lapin porolukujen alentamista sellaiselle tasolle, joka takaisi tunturien jäkälikköjen ja pajukkojen elpymisen ja tunturikoivikkojen palautumisen 1960-luvun alussa vallinneelle tasolle nykyisen laidunmaiden käytön puitteissa. Tämä olisi kuolinisku Suomen saamelaisalueen poronhoidolle.

Omasta mielestäni asian pitäisi olla päivänselvä. Jokaisen on otettava vastuu omista päätöksistään; tämä koskee myös valtiovaltaa. Suomen Lapin tunturien jäkäläkato, pajukkojen väheneminen ja tunturikoivikkojen ’savannistuminen’ ovat loogisia seurauksia Suomen valtiovallan päätöksistä, joiden seurauksina aiemmat syys- ja kevätlaitumet muuttuivat kesälaitumiksi. Näiden päätösten seurauksia ei voi maksattaa saamelaisilla vaatimalla porolukujen radikaalia alentamista pohjoisimmassa Suomen Lapissa.

Lähteet

1 Ruukki J. 2016. Porojen tehotuotanto on ympäristöriski. - Helsingin Sanomat 19.09.2016. https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000002921486.html
2 den Herder M. ym. 2008 Reindeer herbivory reduces willow growth and grouse forage in a forest–tundra ecotone. - Basic and Applied Ecology, 9, 324–331.
3 Järvinen A. 2018. Antero Järvinen vaatii kuriin ”luonnotonta poromäärää”... – Lapin Kansa 25.11.2018
4 Golovatin M.G. ym. 2012. Effect of reindeer overgrazing on vegetation and animals of tundra ecosystems of the Yamal peninsula. CZECH POLAR REPORTS 2: 80–91.
5 Oksanen L. 1978. Lichen grounds of Finnmarksvidda, northern Norway, in relation to summer and winter grazing by reindeer. - Rep. Kevo Subarctic Res. Stat. 14: 64–71.
6 Ylänne H. ym. 2018. Consequences of grazer-induced vegetation transitions on ecosystem carbon storage in the tundra. – Functional Ecology 2018: 1–12.
7 Bernes C. 1995. Arktisk miljö i Norden. Nordiska Rådet, Tukholma
8 Olofsson, J. ym. 2001. Effects of summer grazing by reindeer on vegetation structure, productivity and nutrient cycling in the North Fennoscandian tundra. – Ecography 24:13–24
9 Bråthen K.A. ym. 2007. Induced Shift in Ecosystem Productivity? Extensive Scale Effects of Abundant Large Herbivores. - Eco-systems 10: 773–789.
10 Jepsen J. ym. 2013. Ecosystem impacts of a range expanding forest defoliator at the forest-tundra ecotone. - Ecosystems 16: 561–575.
11 Virtanen R. ym. 2016. Where do the treeless tundra areas of northern highlands fit in the global biome system: toward an ecologically natural subdivision of the tundra biome. – Ecology and Evolution 6: 143–158.
12 Riseth J-Å & Oksanen, L. 2007. Resursøkonomiske og økologiske perspektiver på grenseoverskridende reindrift. kirjassa: E. Niemi, I. Sommerseth & E. G. Broderstad, eds. Grenseoverskridende reindrift før og etter 1905. Skriftserie for samiske studier, Univ. Tromsø; ss. 143–163.

Lue lisää

MUUTTUVAT POROLAITUMET

Poronhoidon laidunympäristössä on tapahtunut vuosikymmenten saatossa monia muutoksia, jotka vaikuttavat laidunten määriin, kuntoon ja käytettävyyteen sekä samalla myös poronhoitoon. Ne tekijät, joka vaikuttivat aikaisemmin selvemmin poronhoitoon, eivät välttämättä vaikuta enää samalla tavalla, koska myös poronhoito on muuttunut. Toisaalta joillakin tekijöillä, mm. ilmastonmuutos, on entistä enemmän vaikutusta niin laitumiin kuin poronhoitoon. Viime vuosina myös tutkimus on tuonut paljon sellaista lisätietietoa, jonka perusteella eri vaikutustekijöitä voidaan tarkastella ja arvioida monipuolisemmin.

---Teksti ja kuvat: Jouko Kumpula ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 3/2019.

Talvilaitumet tärkeitä poronhoidolle

Aikaisemmissa tutkimuksissa on havaittu, että talvilaitumista erityisesti jäkälälaidunten runsaus vaikuttaa luonnonlaitumilla hoidettavien poromäärien kokoon paliskunnissa (Kumpula ym. 2000). Samalla tutkimuksissa on havaittu, että jäkälä- ja luppolaidunten runsaus ja laatu vaikuttivat niin porokannan selviytymiseen talvesta kuin myös sen vasatuottoon ja tuottavuuteen syksyllä (Kumpula & Nieminen 1992; Kumpula ym. 1998). Samalla jäkäliköillä laiduntavien poromäärien on havaittu vaikuttavan jäkälälaidunten kuntoon. (mm. Kumpula 2000).

Nykyisessä poronhoitolaissa talvilaidunten kestävä tuottokyky katsotaan edelleen yhdeksi kriteeriksi paliskuntien suurimpien sallittujen eloporomäärien määrittämisessä (Poronhoitolaki 21§). Toisaalta suurimmassa osassa poronhoitoaluetta jäkälä- ja luppolaitumet ovat viime vuosikymmeninä vähentyneet, heikentyneet ja pirstoutuneet metsätalouden ja monien eri maankäyttömuotojen vaikutuksesta. Tämä kehitys on ollut jatkuvaa ja poronhoito on joutunut sopeutumaan siihen mm. talviaikaista lisäruokintaa ja poronhoitomenetelmiä kehittämällä.

Kesä- ja syyslaidunten merkitys lisääntynyt

Talvilaitumilla ja poronhoidossa tapahtuneiden muutosten myötä kesä- ja syyslaidunten merkitys on poronhoidossa entisestään lisääntynyt. Kesälaitumilla porot kuntoutuvat ja kasvavat syksyyn mennessä. Hyvä syyskunto on myös edellytys syksyn kiima-ajan oikea-aikaiselle ajoittumiselle ja vaadinten tiinehtymiselle. Syyskunto vaikuttaa myös porojen talviaikaiseen selviytymiseen mm. siksi, että poron syksyyn mennessä keräämät varastorasvat auttavat poroa selviytymään talvesta.

Poro laiduntaakin kesä- ja syysaikana hyvin monipuolisesti ja laajakirjoisesti eri kasvilajeja ja sieniä saaden niistä tyypillisiä ominaisuuksia lihaansa. Teurasvasat, jotka muodostavat nykyisin teurasporoista 75–85 %, ovat kasvaneet kesän ja syksyn aikana pelkästään luonnonlaidunten tarjoamalla ravinnolla. Talviruokinnasta huolimatta myös teurastetut raavaat porot ovat eläneen ainakin puoli vuotta luonnonravinnolla ennen teurastustaan, minkä vuoksi talviruokinnan vaikutus poronlihan ominaisuuksiin seuraavana syksynä on todennäköisesti verrattain pieni.

Jo aikaisemmassa tutkimuksessa kesälaidunten poroporotiheyksien ja porojen ruokinnan määrän onkin havaittu vaikuttavan mm. vasojen teuraspainoihin (Kumpula ym. 2002). Kesälaidunten määrä, laatu ja saatavuus sekä hyvin suunniteltu talviaikainen lisäruokinta muodostavat siten nykyporonhoidossa keskeisiä elementtejä niin poronlihan ominaisuuksien ja laadun kuin myös poronhoidon tuottavuuden kannalta.

Talvilaitumet vähentyneet ja heikentyneet

Luonnonvarakeskuksen (Luke) vuosina 2016–2018 toteuttama porolaiduninventointi (Kumpula ym. 2019) osoittaa, että talvilaitumien väheneminen, heikkeneminen ja pirstoutuminen ovat edelleen jatkuneet. Tämä johtuu suurelta osin poronhoidon, metsätalouden ja laajenevan maankäytön erillis- ja yhteisvaikutuksista. Jäkäliköiden heikkenemiseen vaikuttaa todennäköisesti yhä enemmän myös ilmastonmuutos.

Laiduninventoinnin perusteella havumetsäalueen yhtenäisimmät ja laadultaan parhaat varttuneiden ja vanhojen metsien jäkälä- ja luppolaitumet sijaitsevat Metsä-Lapin laajoilla suojelualueilla. Laadultaan heikoimmat talvilaitumet sijaitsevat poronhoitoalueen etelä- ja keskiosissa, jossa metsien rakennetta hallitsevat hakkuualueet, taimikot ja nuoret kasvatusmetsät. Viimeksi mainitulla alueella on kuitenkin runsaasti soiden ja tuoreempien kangasmaiden kesä- ja syyslaitumia.

Poronhoitoalueen etelä- ja keskiosan 33 paliskunnassa muu maankäyttö kuten asutus, matkailu, maanviljely, kaivokset, turvetuotantoalueet ja tiestö sekä niitä ympäröivät häiriöalueet kattavat jo yli 25 prosenttia laidunten kokonaisalasta. Häiriöalueilla porojen laidunnus vaikeutuu monien syiden vuoksi, koska porot joko välttävät häiriöalueita tai toisaalta porojen laidunnus näillä alueilla aiheuttaa usein ongelmia muiden elinkeinojen, asutuksen, matkailun tai muun maankäytön kanssa.

Kahdessakymmenessä pohjoisimmassa paliskunnassa sijaitsevilla pysyvillä koealoilla jäkäläbiomassat ovat vähentyneet viimeisen kymmenen vuoden aikana keskimäärin 30 prosenttia. Samaan aikaan varpujen ja sammalten määrät ovat lisääntyneet merkittävästi.

Kuluneimmat jäkäliköt sijaitsevat Tunturi-Lapin ja Keski-Lapin paliskunnissa, joissa ei ole selvää laidunkiertoa talvi- ja kesälaidunten välillä. Jäkäläbiomassat ovat kuitenkin hieman nousseet muutamassa tunturipaliskunnassa. Suurimmat jäkäläbiomassat löytyvät edelleen Metsä-Lapin paliskuntien vain talvilaidunkäytössä olevilta laidunalueilta, jotka sijaitsevat suojelualueilla.

Tilastoanalyysien perusteella koealojen jäkäläbiomassoihin vaikuttavat selvimmin laidunnuksen vuodenaikainen ajoittuminen, porotiheydet ja metsätalouden aiheuttamat muutokset metsien rakenteessa ja vanhojen metsien määrissä. Myös maankäytön laajuus ja todennäköisesti ilmastonmuutos selittävät kasvillisuusmuutoksia. Edelliset tulokset jäkälälaidunten jäkäläbiomassoihin vaikuttavista tekijöistä ovat myös varsin yhteneväiset aikaisemmin tehdyn tutkimuksen kanssa (Kumpula ym. 2014).

Ilmastonmuutos vaikuttaa laitumiin entistä enemmän

Lämpötilamittauksista ja erilaisista aineistoista avulla tehtyjen analyysien perusteella maapallon keskilämpötilat ovat viime vuosikymmeninä nousseet merkittävästi. Voimakkainta lämpeneminen on ollut arktisilla ja pohjoisilla alueilla (IPCC 2018). Näiden alueiden on havaittu myös vihertyvän ja tätä vihertymistä selittää todennäköisesti osaltaan mm. kasvukauden pidentyminen ilmaston lämmetessä. Tähän liittyen mm. Syke on arvioinut mallintamisen perusteella (Syke 2008), että myös Suomen tunturialueella jo nyt käynnissä oleva havumetsien levittäytyminen voimistuu ja mahdollistuu pitkällä aikavälillä lähes koko nykyisellä puuttoman tunturipaljakan alueella.

On todennäköistä, että tiheiden metsien lisääntyessä ilmaston lämpenemisen seurauksena varvut ja sammalet lisääntyvät pohjakerroksessa maajäkälien määrien vähentyessä. Tähän suuntaan viittaavat myös uusimmassa laiduninventoinnissa havaitut kasvillisuusmuutokset jäkäliköillä.

Talvien lämpeneminen edistää todennäköisesti myös hyönteistuhoja. Mm. hallamittari uutena lajina tunturialueilla aiheutti vuosina 2005–2008 Kaldoaivin alueella lähes 400 km2:n alueella tunturikoivikkotuhoja (Mikkola Kari 2009, julkaisematon). Viime vuosien aikana myös Muotkatunturin alueella on ollut varsin laajoja koivikkotuhoja.

Syksyjen ja talvien lämmetessä ns. jäätalvien määrä sekä talvien välinen vaihtelu lumi- ja kaivuolosuhteissa ovat todennäköisesti myös lisääntymässä. Mm. Huippuvuorilla on jäätalvien havaittu yleistyneen viime vuosikymmeninä merkittävästi ja olleen osasyynä peurojen talviaikaisiin kuolemiin (Hansen ym. 2014). Viime vuosikymmen aika myös Suomen poronhoitoalueella on koettu lumi- ja kaivuolosuhteiltaan vaikeita talvia. Tällaisten talvia saattaa esiintyä tulevaisuudessa entisestä useammin, sillä mallintamalla tehdyt analyysit viittaavat erityisesti jäätalvien yleistyvän tulevaisuudessa (Turunen ym. 2016).

Varautuminen ja sopeutuminen muutoksiin

Vaikka poronhoidolla on edessä monia haasteita, voidaan käynnissä oleviin ja tuleviin muutoksiin sopeutua huomioimalla mm. laitumiin ja poronhoidon tuottavuuteen vaikuttavat tekijät monipuolisesti. Tutkimalla ja kehittämällä eri tilanteisiin ja ympäristöihin parhaiten soveltuvia poronhoitomenetelmiä ja sopeutumisstrategioita voidaan muutoksiin sopeutua ja varautua. Talviruokinnan ja hoitomenetelmien kehittämisen seurauksena vaadinten kunto ja vasatuotto ovatkin viime vuosikymmeninä nousseet niin Kutuharjun koetarhalla kuin myös useimmissa paliskunnissa.

Toisaalta talvilaidunten nykytilan ja käytettävyyden parantaminen edellyttäisi kokonaisvaltaisia ja pitkäaikaisia porolaidunten hoitosuunnitelmia. Poronhoidossa paliskuntien laidunkiertojärjestelmien kehittäminen sekä poromäärien säätelyn tarpeet ja mahdollisuudet tulisi huomioida. Metsätaloudessa suojelualueiden ulkopuolella olevien poronhoidolle tärkeiden, luonnontilaisten vanhojen metsien säästäminen tai varovainen käsittely säilyttäisi poronhoidolle tärkeitä laidunmetsiä. Metsän peitteisyyttä ja monipuolista ikärakennetta ylläpitävien jatkuvan kasvatuksen metsänkäsittelymenetelmien kehittäminen ja laajempi käyttöönotto parantaisivat laidunmetsien tilaa kattavammin. Maankäytön suunnittelussa rauhallisten laidunalueiden säilyttäminen mahdollisimman vähällä uudella maankäytöllä turvaisi poronhoidolle suotuisaa laidunympäristöä.

Lähteet

Hansen, B.B., Isaksen, K., Benestad, R.E., Kohler, J., Pedersen, Å.Ø, Loe, L.E., Stephen J., Coulson, S.J., Larsen, J.O. & Varpe, Ø 2014: Warmer and wetter winters: characteristics and implications of an extreme weather event in the High Arctic. Environmental Research Letters 9. 114021 (doi:10.1088/1748–9326/9/11/114021)

IPCC 2018: IPCC:n kokoamaa havaintosarjaa käynnissä olevasta ilmastonmuutoksesta, Allen ym. 2018 (https://www.ipcc.ch/site/assets/uploads/sites/2/2019/02/SR15_Chapter1_Low_Res.pdf)

Kumpula, J. ja Nieminen, M. 1992: Pastures, calf production and carcass weights of reindeer calves in the Oraniemi co-operative, Finnish Lapland. -Rangifer 12 (2): 93–104.

Kumpula, J., Colpaert, A. & Nieminen, M. 1998: Reproduction and productivity of semi-domesticated reindeer in northern Finland Canadi-an Journal of Zoology 76(2): 269–277

Kumpula, J., Colpaert, A. & Nieminen, M. 2000: Condition, potential recovery rate and productivity of lichen (Cladina spp.) ranges in the Finnish reindeer management area. -Arctic, 53 (2): 152–160

Kumpula, J., Colpaert, A. & Nieminen, M. 2002: Productivity factors of the Finnish semi-domesticated reindeer (Rangifer t. tarandus) stock during 1990s. –Rangifer 22(1): 3–12.

Kumpula, J., Kurkilahti, M., Helle, T. & Colpaert, A. 2014: Both reindeer management and several other land use factors explain the reduction in ground lichens (Cladonia spp.) in pastures grazed by semi-domesticated reindeer in Finland. –Regional Environmental Change 14: 541–559.

Kumpula, J., Siitari, J., Siitari, S., Kurkilahti, M., Heikkinen. J. & Oinonen, K. 2019. Poronhoitoalueen talvilaitumet vuosien 2016–2018 laiduninventoinnissa : Talvilaidunten tilan muutokset ja muutosten syyt. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 33/2019. Luonnonvarakeskus. Helsinki. 86 s.

Syke 2008: Suomen luontotyyppien uhanalaisuus – Osa 1, Tulokset ja arvioinnin perusteet, (Toim. Anne Raunio, Anna Schulman ja Tytti Kontula), Luku: Tunturit (Kirj: Norokorpi ym.). Suomen ympäristö 8 /2008

Turunen, M.T., Rasmus S., Mathias Bavay, M., Ruosteenoja, K. & Heiskanen, J. 2016: Coping with difficult weather and snow conditions: Reindeer herders’ views on climate change impacts and coping strategies. Climate Risk Management 11 (2016) 15–36.

Lue lisää