POROLAITUMET NYT

Mitä yllä olevassa kuvassa näkyy? Uudistuskypsä metsä? Porolaidun? Hyvä marjastusmaa? Puolukka-variksenmarja tyypin kuivahko kangas? Näitä kaikkea?

--- Teksti: YTM, tutkija Sanna Hast, Lapin yliopisto. Kuva: Anne Ollila ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 3/2019.

> Vaatii pitkäjänteistä harjoittelua, opiskelua ja tutkimista, uudelleen ja uudelleen katsomista, että katse maisemaan muuttuu luonnontieteilijän katseeksi. Vaivalloinen ja työläs katseen harjaannuttaminen on ehkä syynä siihen, että katsoja itsekin saattaa alkaa uskoa, että avautuva näkymä on todellisin, neutraalein tai jopa objektiivinen. Kuitenkin, itselleen rehellinen katsoja voi nähdä maisemassa monta seikkaa ja toisen avaama näkökulma samaan maisemaan, saattaa avata omaankin katseeseen uutta katsantokantaa. Tämä siis, jos toisen näkökulmaan pystyy suhtautumaan avoimin mielin.

Voidaan leikitellä ajatuksella, että porolaidun on olemassa biologisena ja ekologisena todellisuutena. Mutta ei pidä unohtaa, ettei se ole sellainen koskaan puhtaasti ja pelkästään. Porolaidun ei ole olemassa ihmisestä ja inhimillisestä todellisuudesta irrallisena. Porolaidunta ei olisi olemassa ilman poronhoitoa, sen historiaa ja kulttuuria; sosiaalisia käytäntöjä. Myös muut toimijat ja laajemmat, yhteiskunnalliset toimet – eli poliittiset päätökset, lait, instituutiot, julkista vallan käyttöä ohjaavat arvot – rakentavat sitä, millaiseksi porolaitumet muotoutuvat. Porolaidun on sosiaalisesti ja kulttuurisesti rakentuva, ajansaatossa muuttuva, biososiaalinen konstruktio.

Tämä väite on ehkä helpompi ymmärtää ajattelemalla poroa itseään. Eläimenä, lihana, moninaisina porotuotteina, matkailun kuvastoina ja elämyksinä. Poroa, tai mitään näitä, ei ole olemassa ihmisestä – eritoten poromiehestä ja poronhoidosta – irrallisena. Vastavuoroisesti, poromiestä tai poronhoitoa ei ole ilman poroa. Ne rakentavat toinen toisensa.

Tutkimuksen teon mielessä voi olla järkevää erotella näitä tarkasteltuja aiheita, sillä tutkimuksen tavoite, tieteen intressi, on mahdollisimman neutraali tieto. Erotteluja tehdessä täytyy kuitenkin muistaa, ettei todellisuus ole koskaan niin yksioikoinen, omissa lokeroissaan kiltisti pysyttelevä.

Ja kun tavoitellaan oikeudenmukaista ja kestävää luonnonvarahallintoa, ei päätöksiä voi perustaa kapeasti vain jonkun tietolokeron varaan.

Poromiehen katse porojensa laitumiin on eri kuin luonnontieteilijän katse. Vaikka he katsovat samaa fysiologista ympäristöä, heidän tietonsa siitä muodostuu eri tavoin. Parhaassa tapauksessa heillä on kuitenkin paljon keskusteltavaa ja toinen toiseltaan opittavaa.

Poronhoidon kestävyys

Jäkälämääriä tarkastellaan eräänlaisena mittarina poronhoidon kestävyydestä, vaikka jäkälämääriin vaikuttavat poronhoidon lisäksi monet muutkin seikat.

Luonnonvarakeskuksen vuosina 2016-2018 toteuttama porolaiduninventointi osoittaa, että talvilaitumien väheneminen, heikkeneminen ja pirstoutuminen on jatkunut edellisiin inventointeihin nähden. Laidunten muutokset johtuvat pääasiallisesti poronhoidon, metsätalouden ja laajenevan maankäytön erillis- ja yhteisvaikutuksista. Jäkäliköiden heikkenemiseen vaikuttaa todennäköisesti yhä enemmän myös ilmastonmuutos. [1]

Paliskuntien näkökulmasta jäkälä ei ole se kriittisin mittari toiminnan kestävyydestä. Jäkälälaitumet ja luppometsät ovat vuosikymmenten saatossa hiljalleen huvenneet metsätalouden ja muun maankäytön levittymisen myötä – tämä kyllä on huomattu – ja tähän on ollut pakko etsiä sopeutumisen keinot. Yksioikoinen jäkäläriippuvuus olisi muuttuvassa toimintaympäristössä ollut elinkeinon kuolinisku jo aikapäiviä sitten. Ympäri poronhoitoaluetta on opeteltu ja opittu korvaamaan ja tukemaan hupenevia talvilaidunresursseja lisäruokinnalla.

Paliskunnissa porojen hyvinvointi ja tuottavuus ovat keskeisempiä mittareita laidunten kantokyvystä ja toiminnan kestävyydestä. Laitumien hallintaan ja käytettävyyteen liittyvistä haasteista huolimatta poronhoito elää, muuttuu ja kehittyy. Koska se ei monin paikoin enää ole, eikä voi olla riippuvainen jäkälälaidunresurssista.

Poronhoito Nyt

Kun tarkastelemme porolaidunten moniulotteista biologista, ekologista ja sosiaalista/yhteiskunnallista todellisuutta, alamme ymmärtää, että pelkkä poromäärien säätely on yksinään riittämätön, toimimaton ja – sanalla sanoen huono – keino parantaa laitumien kuntoa (jäkälämääriä) tai ohjata porotalouden kehitystä. Tämä on luettavissa LUKE:n laiduninventointiraportissa ja se tiedetään paliskunnissa. Jäkäliköt eivät elvy kosmeettisilla porolukujen säätelyillä. Mutta porolukujen leikkaukset johtaisivat monissa paliskunnissa työvoiman hupenemiseen ja sitä kautta monenkirjaviin sosiaalisiin ja taloudellisiin ongelmiin. Sanomattakin lienee selvää, että näillä olisi ikäviä seurauksia poronhoidon – niin elinkeinon, kuin kulttuurin – jatkuvuuden kannalta.

Kiersin vuosien 2017-18 aikana lähes kaikki meidän 54 paliskuntaa. Minulla oli ainutlaatuinen tilaisuus keskustella ja kuulla, miten he itse näkevät ja ohjaavat toimintaansa, jotta poronhoito olisi heidän alueillaan mahdollista vielä 10, 50, 100 ja 200 vuoden päästäkin.

Poronhoitoyhteisöjen suhde laitumiin on ennen kaikkea toiminnallinen ja käytännöllinen. Ymmärrys ja tieto laitumien tilasta ja muutoksista on jatkuvaa ja toisaalta siinä on ylisukupolvinen elementti. Aiempien sukupolvien muisti, näkyy nykyhetkessä; kun parhaimman tietämyksen valossa yritetään ymmärtää muutoksia ja mietitään ratkaisuja tulevaisuuteen. Ennen muuta laitumien tilan muutoksen seuranta on kiinteässä yhteydessä eläinten hyvinvoinnin seurantaan. Sillä poron hyvinvointi on yhtä kuin tuottavuus ja elämä, ja siksi luonnollisesti kaiken keskiössä.

Useissa paliskunnissa nykyinen suurin sallittu poromäärä arvioitiin sopivaksi, monissa nähtiin hyvin perustein mahdollisuuksia suurimman sallitun korottamiseen. Leikkauksia suurimpaan sallittuun ei esittänyt kukaan. Tämä johtuu siitä, että laidunten kestävää käyttöä lähestytään paliskunnissa kokonaan toisenlaisesta vinkkelistä.

Poronhoito on kiinni näissä alueissa. Se ei voi siirtyä toisaalle, jos resurssit kulutetaan loppuun. Toiminnan on oltava mahdollista siinä, niillä resursseilla, mitä on. Nyt ja tulevaisuudessa.

Siksi -

Todellisten poromäärien säätelystä laitumilla päätetään paliskunnissa sisäisesti jo nykyiselläänkin. Laitumien käyttö on hyvin tietoista ja sitä pyritään kehittämään ja ohjailemaan laitumien kantokykyä seuraten. Sillä kantokyvyn ylittäminen ei ole poronhoidon etu, ei tuottavuuden eikä jatkuvuuden kannalta.

Paliskunnissa käydään aika ajoin tiukkaakin vääntöä laitumien käytöstä muiden maankäyttäjien kanssa. Tämä kertoo siitä, että joissain paikoin poronhoidon uudelleen järjestyminen on jo ajettu turhan ahtaalle. Kirvestä ei kuitenkaan olla heittämässä kaivoon. Yhteensovittamiseen ja muidenkin käyttömuotojen kehittämiseen (poronhoidon, metsätalouden ja muiden luonnon käyttömuotojen rinnakkaiseloon) panostetaan ja siihen pitää panostaa myös jatkossa, yhä enemmän.

Elinkeinon sisäistä pohdintaa ja kehittämistä käydään paliskunnissa ympäri poronhoitoaluetta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, miten paliskunnassa, sen sisäisten reunaehtojen puitteissa turvataan poronuorille mahdollisuudet elinkeinossa, kehitetään lihan ja muiden porotuotteiden jalostamista, kehitetään poromatkailua, kehitetään laidunten tuettua käyttöä ja laidunkiertoa (erilaiset lisäruokinnan muodot ja työkäytännöt), kehitetään paliskuntarajat ylittävää yhteistyötä, suojellaan poron hyvinvointia taudeilta, liikenne- ja petovahingoilta.

Nämä ovat ne seikat, jotka luonnehtivat nykymuotoisen poronhoidon kestävyyden ja jatkuvuuden tarkastelua. Näiden varaan myös rakentuu elinkeinon ja kulttuurin jatkuvuus näissä muuttuvissa laidun- ja ilmasto-olosuhteissa.

Lähdemateriaali

Kumpula, Jouko, Siitari, Jukka, Siitari, Sari, Kurkilahti, Mika, Heikkinen, Juha & Oinonen, Kari (2019). Poronhoitoalueen talvilaitumet vuosien 2016–2018 laiduninventoinnissa. Talvilaidunten tilan muutokset ja muutosten syyt. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 29/2019, Luke