TALVILAIDUNTEN TILA, MUUTOKSET JA MUUTOSTEN SYYT

Kuva 5. Paliskunnittaiset ja alueelliset jäkäläbiomassat (kg/ha) interpoloituna kolmessa eri laiduninventoinnissa tutkittujen jäkäliköiden koealojen perusteella.

Poronhoitoalue kattaa kolmanneksen Suomen pinta-alasta. Sen eri alueet eroavat mm. laiduntyypeiltään, poronhoitotavoiltaan ja maankäyttö-muodoiltaan, jolloin myös poronhoitoympäristöjen ja laidunten tilaan vaikuttavat useat erilaiset tekijät. Tämä asettaa haasteita laidunresurssien määrän, laadun ja käytettävyyden arvioimiselle sekä niissä tapahtuneiden muutosten selvittämiselle. Näihin haasteisiin pyrittiin kolmannen kerran vuosina 2016–2018 toteutetussa porojen talvilaiduninventoinnissa vastaamaan.

--- Teksti Jouko Kumpula, Jukka Siitari, Sari Siitari, Mika Kurkilahti, Juha Heikkinen ja Kari Oinonen. Kuvat Jouko Kumpula ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 5/2019.

Inventoinnin menetelmät

Erityyppisten talvilaitumet kartoitettiin paliskunnista satelliittikuvatulkintojen avulla (kuva 1). Myös eri maankäyttömuotojen ja infrastruktuurin peitto- ja häiriöalueet kartoitettiin kaikista paliskunnissa hyödyntämällä Maanmittauslaitoksen ja muiden lähteiden paikkatietoaineistoja sekä saatavilla olevaa tutkimustietoa eri maankäyttömuotojen vaikutuksista porojen laidunten käyttöön. Laidunmetsien rakennetta ja luppolaidunten määrien muutoksia poronhoitoalueella selvitettiin vertailemalla vuosien 1995–1996 ja 2016–2018 laidunluokituksia.

Kuva 1. Poronhoitoalueen kasvillisuus- ja laidunluokitus

Poronhoitoalueen pohjoisosan 20 paliskunnassa jäkälälaidunten kuntoa ja kunnon muutoksia selvitettiin vertailemalla vuosina 2005–2008 ja 2016–2018 inventoitujen jäkälälaidunten pysyvien koealojen (618 kpl) kasvillisuusmittauksia. Myös eri tekijöiden vaikutuksia jäkälälaidunten kuntoon ja kunnon muutoksiin analysoitiin tilastomenetelmillä. Laidunluokitusten luotettavuutta ja jäkäliköiden koealojen edustavuutta testattiin. Luokitukset todettiin verraten yhteneviksi VMI:n koeala-aineiston kanssa ja koealoilta saatujen paliskuntakohtaisten jäkäläestimaattien luotettavuuden havaittiin olevan hyvä.

Metsätalous ja maankäyttö heikentäneet laitumia

Laiduninventointi osoitti, että havumetsäalueella yhtenäisimmät ja laadultaan parhaat varttuneiden ja vanhojen metsien jäkälä- ja luppolaitumet sijaitsevat Metsä-Lapin laajoilla suojelualueilla (mm. Lemmenjoki, UKK-puisto, Pallas-Yllästunturin kansallispuisto ja laajat lakisääteiset erämaa-alueet). Noin kahdella kolmanneksella poronhoitoalueen pinta-alasta metsätalous on kuitenkin vähentänyt ja pirstonut vanhojen metsien laidunalueita sekä samalla heikentänyt talousmetsien rakennetta ja laatua talvilaitumina (kuva 2).

Kuva 2. Kangasmaiden metsämaan jakaantuminen eri ikäluokkiin vuosien 2016–2018 inventoinnissa tehdyn laidunluokituksen perusteella (satelliittikuvien saatavuuden vuoksi tilanne 2010-luvun alussa).

Poronhoitoalueen etelä- ja keskiosassa sekä osin myös pohjoisosissa laidunmetsien rakennetta hallitsevat nykyisin hakkuualueet, taimikot ja nuoret kasvatusmetsät, joiden laatu talvilaitumina on selvästi heikompi kuin aikaisempien vanhojen laidunmetsien laatu. Huolimatta siitä, että myös osa talousmetsäalueen metsistä on tutkitun reilun 20 vuoden aikana ikääntynyt ja siirtynyt varttuneisiin kasvatusmetsiin (5 945 km2), vastaavana aikana havaittu vanhojen ja varttuneiden metsien väheneminen (4 464 km2) poronhoitoalueella (kuva 3) yhdistettynä pidempiaikaisempiin, laaja-alaisiin metsien rakenteellisiin muutoksiin on kuitenkin merkinnyt laidunmetsien edelleen jatkunutta heikkenemistä.

Kuva 3. Suojelualueiden ulkopuolella tapahtuneet varttuneiden ja vanhojen metsien muutokset hakkuualueiksi ja taimikoiksi (1980-luvun lopusta 2010-luvun alkuun) eri-ikäisten laidunluokitusten perusteella. Hakkuualueiksi ja taimikoiksi muuttuneiden alueiden pinta-alat on esitetty kartassa 1,0x1,0 km:n maisemaruuduissa.

Inventointi osoitti myös, että muun maankäytön vaikutus laitumiin on vielä pieni pohjoisen erämaapaliskunnissa, mutta esim. 33 poronhoitoalueen etelä- ja keskiosan paliskunnassa maankäytön ja infrastruktuurin peittoalueet sekä niitä ympäröivät, poronhoitoa vaikeuttavat häiriöalueet kattavat ja pirstovat jo yli 25 % laidunten kokonaismaa-alasta (kuva 4).

Kuva 4. Maankäytön, asutuksen ja infrastruktuurin peitto- ja häiriöalueet poronhoitoalueella alkutalvella.

Jäkälälaidunten kunto edelleen pääosin heikentynyt

Poronhoitoalueen pohjoisosan 20 paliskunnissa inventoiduilla jäkälälaidunten koealoilla jäkäläbiomassa on vähentynyt kymmenen viime vuoden aikana keskimäärin 30 % (kuva 5), kun taas varpujen ja sammalten määrät ovat lisääntyneet.

Inventoiduista paliskunnista parhaassa kunnossa olevat jäkäliköt sijaitsevat edelleen Metsä-Lapin paliskuntien vain talvilaidunkäytössä olevilla alueilla (jäkälää yli 400 kg/ha), joilla ei ole metsätaloutta tai muuta merkittävää maankäyttöä. Myös näillä alueilla jäkäläbiomassat ovat kuitenkin vähentyneet inventointien välillä todennäköisesti porojen laidunnuksen ja paliskuntien laidunalueilla tapahtuneiden muiden epäedullisten muutosten vuoksi.

Inventoidulla alueella kuluneimmat jäkäliköt (jäkälää 70–150 kg/ha) sijaitsevat sekä Tunturi-Lapin paliskunnissa että Keski-Lapin metsätalousvaltaisissa paliskunnissa. Tunturialueilla on vähän luppolaitumia, mutta sitä vastoin runsaasti kuivia ja karuja jäkälävaltaisia tunturikoivikoita ja tunturikankaita. Mm. selväpiirteisen vuodenaikaisen laidunkierron puuttuminen ja siitä johtuva jäkäliköiden laidunnus lumettomana aikana ovat kuluttaneet jäkäliköitä myös tunturialueilla sijaitsevien suojelualueiden sisällä. Toisaalta neljässä tunturipaliskunnassa jäkälämäärät ovat inventointien välillä hieman lisääntyneet, kahdessa niistä tilastollisesti merkitsevästi. Poronhoitoalueen etelä- ja keskiosissa jäkäliköitä ja vanhojen metsien luppolaitumia on vähän ja ne ovat hajallaan. Tässä inventoinnissa ei mitattu etelä- ja keskiosien 34 paliskunnassa jäkälämääriä, mutta aikaisempien inventointien ja tutkimusten perusteella voidaan arvioida, että laidunmetsien rakenteelliset muutokset, maankäytön vaikutukset ja lumettomana aikana tapahtuva jäkäliköiden laidunnus pitävät alueen pienialaiset jäkäliköt pääosin voimakkaasti kuluneina.

Useita syitä jäkälälaidunten heikkenemiseen

Tehtyjen tilastoanalyysien perusteella jäkälälaidunten koealojen jäkäläbiomassat tutkituissa paliskunnissa pienenivät vuodenaikaisen laidunkierron puuttuessa ja pitkäaikaiset porotiheyksien kasvaessa jäkäliköillä. Metsätalouden vaikutusten osalta hakkuualueiden, taimikoiden ja nuorien metsien koealoilla oli vähemmän jäkälää kuin varttuneiden ja vanhojen metsien koealoilla. Jäkälämäärien havaittiin pienenevän koealoilla myös silloin kun varttuneiden ja vanhojen metsien määrät (luppolaitumet) vähenivät paliskunnissa (kuva 6). Aikaisempien tutkimusten perusteella myös maankäytön laajeneminen paliskunnissa ja todennäköisesti myös ilmastonmuutoksen aiheuttamat ekosysteemimuutokset heikentävät osaltaan jäkälälaidunten kuntoa ja aikaansaavat kasvilajimuutoksia jäkäliköillä. Eri alueilla eri tekijöiden vaikutus kuitenkin vaihtelee.

Kuva 6. Eri muuttujien vaikutukset koealoilla mitattuihin jäkäläbiomassan keskiarvoestimaatteihin.

Laidunympäristön turvaamisen oltava kokonaisvaltaista

Epäedulliset muutokset porojen laidunympäristössä ovat vähitellen muuttaneet poronhoitoa ja lisänneet samalla myös porojen talviaikaisen lisäruokinnan ja tarhauksen tarvetta. Laidunten vähenemisestä, heikkenemisestä ja pirstoutumisesta aiheutuu myös ristiriitoja ja ongelmia poronhoidon sekä muiden elinkeinojen ja intressiryhmien välille. On ilmeistä, että talvilaidunten nykytilan ja käytettävyyden parantamiseksi tarvittaisiin poronhoitoalueen eri osiin parhaiten soveltuvia kokonaisvaltaisia, pitkäkestoisia laidunten hoitosuunnitelmia.

Poronhoidossa paliskuntien vuodenaikaisten laidunkiertojärjestelmien kehittämisen ja poromäärien säätelyn tarpeet ja mahdollisuudet tulisi huomioida. Suojelualueiden ulkopuolella olevien poronhoidolle tärkeiden luonnontilaisten vanhojen metsien alueiden säästäminen tai varovainen käsittely säästäisi poronhoidolle tärkeitä laidunalueita. Laidunmetsiin parhaiten soveltuvien, metsän peitteisyyttä ja monipuolista ikärakennetta ylläpitävien jatkuvan kasvatuksen menetelmien kehittäminen ja laaja-alaisempi käyttöönotto todennäköisesti parantaisi vähitellen laajemmin laidunmetsien laatua talvilaitumina. Maankäytön suunnittelussa rauhallisten laidunalueiden säästäminen mahdollisimman vähällä uudella maankäytöllä turvaisi poronhoidolle suotuisan talvilaidunympäristön säilymistä.

Kiitokset

Kiitämme laiduninventoinnin vaativiin kenttätöihin sekä paikkatietoaineistojen käsittelyyn ja aineistojen tallennukseen osallistuneita lukuisia Lukessa ja Sykessä työskennelleitä henkilöitä. Inventointi on saanut maa- ja metsätalousministeriöltä osittaisen Makera-rahoituksen, josta ministeriölle kiitokset. Hankkeen ohjausryhmälle myös parhaat kiitokset.

Laiduninventoinnin julkaisu: Kumpula, J., Siitari, J., Siitari, S., Kurkilahti, M., Heikkinen, J. & Oinonen, K. 2019. Poronhoitoalueen talvilaitumet vuosien 2016–2018 laiduninventoinnissa - Talvilaidunten tilan muutokset ja muutosten syyt. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 33/2019, Luonnonvarakeskus, Helsinki 2019. 86 sivua. https://jukuri.luke.fi/handle/10024/544124