PUOLENTOISTA KILON MÖTIKÖISTÄ MUUTAMAN SADAN GRAMMAN LAITTEISIIN

Seppo Koivisto on ollut alusta saakka mukana porojen paikannuslaitteiden kehitystyössä. Palojärven paliskunnassa paikannus tuli tarpeeseen.

--- Teksti: Timo Rehtonen  ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 2/2021.

Vuoden 2006 syksyllä Koivisto oli yhdessä muiden Palojärven paliskunnan poronhoitajien kanssa jälleen vaikean paikan edessä: poroja ei tahtonut löytyä mistään.
– Mietin illalla kämpällä, että onhan se kumma, että jos västäräkkejä osataan seurata Afrikkaan asti, niin eikö porojenkin sijainnin voisi saada selville samalla tavalla.

Palojärven paliskunta ei ole ihan Afrikan kokoinen, mutta iso se on. Se syntyi, kun Muurolan, Meltosjärven, Raanujärven ja Männyn paliskunnat yhdistyivät vuonna 1964. 4000 neliökilometrin alueella on useita taajamia, monenlaista maankäyttöä ja erilaisia maastoja.
– Meillä on ollut koko ajan lähtökohtana kehittää poronhoitoa siten, että muidenkin elinkeinojen harjoittajat otetaan huomioon. Asioista keskustellaan ja pyritään sitä kautta toimivaan rinnakkaiseloon, Koivisto sanoo.

Puolentoista kilon karhupangat olivat ensimmäisiä paikantimia

Erilaisia mahdollisuuksia porojen paikannukseen oli pohdittu paliskunnassa jo jonkin aikaa ja monelta kantilta. Riippuliitimien käyttö oli näistä lennokkain. Ajatus liitävistä poromiehistä hylättiin kuitenkin liian utopistisena ja vaarallisena.
Mahdollisuutta porojen paikantamiseen lähettimien avulla haluttiin tutkia enemmän.
– Kysyin Paliskuntain yhdistykseltä, olisiko sillä halua lähteä tukemaan tutkimusta. Vastakaikua ei kuitenkaan tullut, koska porojen virtuaalinen seuranta ei tuolloin sopinut kaikille poronhoitoalueen elinkeinonharjoittajille, Koivisto muistelee.

Tämän jälkeen hän otti yhteyttä Riista- ja kalataloustutkimuslaitoksen tutkijaan, Mauri Niemiseen. Koivisto toi esille halunsa selvittää, miten paikannusjärjestelmällä voisi vaikuttaa poronhoitotyön järkevöittämiseen ja työtehoon.
– Parin viikon kuluttua hän ilmoitti, että ministeriö/RKTL on myöntänyt Palojärven paliskunnalle tutkimusrahaa paikantimien kehitystyöhön. Pian tämän jälkeen Nieminen hommasi meille kuusi kappaletta karhujen seurannassa käytettävää lähetintä.

Ennen juhannusta 2007 ensimmäiset, 1,6 kilogrammaa painavat Trackerin karhupangat ripustettiin vaadinten kaulaan. Niiden todettiin olevan hyödyllisiä jo ensimmäisenä kesänä ja syksynä.
– Kävelymäärät vähenivät välittömästi. Nykypäivänä voidaan todeta, että paliskunnassa tehtävä työmäärä on vähentynyt paikantimien tultua 3000 työpäivästä 1500 työpäivään vuodessa, Koivisto toteaa. Mutta ennen nykypäivää ehti tapahtua kaikenlaista.

Kuolinkellon toimivuus oleellista

Seppo Koivisto on toivonut alusta paikantimien antavan tietoa sekä porojen sijainnista että niiden kuolemista.
– Palojärven paliskunnassa menetetään paljon poroja ilvekselle. Maastossa, joka on suureksi osaksi hakattu ja pensaiden vallassa ei suurpedon tappamia poroja löydy helposti. Siksi haluttiin alusta saakka, että paikannin kertoo myös poron reaaliaikaisen kuolinpaikan.

Tracker valmistikin 200 kappaleen erän niin sanottuja kuolinpantoja, mutta laitteet eivät toimineet niin kuin piti. Sen aikainen tekniikka ei ollut riittävää, vastaanottimet eivät tavoittaneet lähettimiä.
– Esitin, että asennetaan vastaanotin lentokoneeseen, joka lentää viikoittaisia palolentoja. Sitä kokeiltiin, mutta tulos ei ollut sen parempi, Koivisto kertoo.

Seuraavaksi hän otti yhteyttä Digitaan, joka omistaa Suomen radio- ja televisiomastot.
– Ajattelin, että ympäri Lappia sijaitsevien korkeiden mastojen avulla lähettimet voitaisiin saada kuulumaan joka paikassa. Hieman yllättäen Digitan ja sen ranskalaisen yhteistyökumppanin mielestä asia olikin tutkimisen arvoinen.

Porojen paikannuksessa syntyi uusi kehitysvaihe, jossa paikannuksessa käytetään Digitan Suomeen rakentamaa langatonta LoRaWAN-tiedonsiirtoverkkoa. Syntyi Ranniot-laite, jonka nimi on Koiviston keksimä (rannio = porojen polkema ura + IoT).
– Digitalla on ollut kovasti intoa panostaa tähän. Uskon, että siruja sijoitetaan tulevaisuudessa yhä enemmän tavaroihin, ja niitä voidaan käyttää myös villieläinten reittejä seuratessa. Siinä mielessä Digitan into ei ole lainkaan ihmeteltävää, hän toteaa.

Paikannuksella on roolinsa julkisuudenhallinnassa

Seppo Koiviston mielestä paikannuslaitteet voivat parantaa porotalouden mainetta.
– Paikantimien yleistyessä petojen aiheuttamia valtavia vahinkomääriä ei voida enää kyseenalaistaa. Tieto kuolleista poroista on silloin reaaliaikaista ja läpinäkyvää niin poronomistajille, vahinkotarkastajille kuin muillekin tahoille.

Porotalous kaikessa erikoisuudessaan on Koiviston mukaan herkkuaihe suomalaiselle medialle.
– Poronhoito voi olla tulevaisuudessakin hieno elinkeino, kunhan sille annetaan vain mahdollisuus. Tällä hetkellä se on kuitenkin liian suuren ulkopuolisen paineen kohteena. Esimerkiksi eteläisen poronhoitoalueen ihmisiä pidetään kohta ryöstäjinä normaali-ihmisten piirissä, vaikka siihen ei ole mitään syytä. Taustalla on yleinen tietämättömyys elinkeinosta ja petotilanteesta. Tietoa voidaan lisätä tällaisia laitteita ja järjestelmiä käyttämällä.

Seppo Koivisto

• Kipinä poronhoitoon lähti 1950-luvun lopulla Pelkosenniemellä ja Savukoskella, jossa hänellä oli pieni porokarja. 
• Jatkanut poronhoitoa Palojärven paliskunnassa vuodesta 1976 lähtien. Toimi Palojärven paliskunnan rahastonhoitajana 1980–1989. Sen jälkeen istunut paliskunnan hallituksessa. 
• Kauppasi 31 vuotta moottorikelkkoja omassa liikkeessä. 
• Vuonna 2003 myi yritystoiminnan Ilkka Korteniemelle. 
• 'Vaikka olen ollut toisessa ammatissa, olen osallistunut porotöihin silloin kun sen aika on ollut. Viimeiset 15–16 vuotta en ole juuri muita oikeita hommia tehnyt. Poronhoito on sydäntäni lähellä, toinen tärkeä asia on moottorikelkka.'