POROTUTKIMUSTA VAI PORON HUTKIMISTA? OSA 3: Peltoporo-politiikkaa eteläisellä poronhoitoalueella

Poronhoidon oikeutusta on eteläisellä poronhoitoalueella räikeästi pyritty tänäkin syystalvena kyseenalaistamaan, paikoin varsin mielikuvitukselliseen sävyyn. Poronhoidon ikiaikaista ja lakisääteistä perustaa, vapaata laidunoikeutta, on kritisoitu, milloin puutarha- tai peltoporojen tai liikennevahinkojen vuoksi, milloin jopa eläinten heitteillejätön tai ihmisoikeuksien nimissä.

--- Teksti: Sanna Hast ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 1/2018.

Poroja on vaadittu ympärivuotisesti tarhattavaksi ja poronhoitoalueen etelärajaa nostettavaksi. Porovihamielisyydestä kertoo karua tarinaa se, että joka vuosi poroista löytyy teurastusten yhteydessä ilmakiväärin osumia tai hauleja. Poroja myös tapetaan tai raanautetaan tahallaan autoilla, mikä on paitsi ilmeinen eläinsuojelurikos, niin liikennevahinkokorvausjärjestelmän vääristämistä ja väärinkäyttöä.

Nyt oikaistaan pari sitkeästi viljeltyä, mutta siitäkin huolimatta hataralla faktapohjalla olevaa uskomusta:

1. Poron ympärivuotinen tarhaaminen ratkaisee poronhoidon ja muun maankäytön väliset riidat

Ympärivuotinen tarhaaminen on paitsi elinkeinotoimintana kannattamatonta, niin se on myös vahingollista poroille niiden biologian ja fysiologian kannalta. Porot sairastuvat ja niiden luontainen käyttäytyminen häiriintyy. Myös lihan laadullisessa koostumuksessa ja maussa tapahtuu muutoksia [1].

Jos poro jalostetaan ympärivuotista tarhaamista kestäväksi eläimeksi, ei se enää ole poro, eikä sen ympärille rakentuva elinkeino ja kulttuuri ole poronhoitoa. Ympärivuotisen tarhaamisen vaatiminen ei ole maankäytön ristiriitojen yhteensovittamista, se on elinkeinon lopettamisen vaatimista.

Metsätalous on sodanjälkeisten vuosikymmenten kuluessa muuttanut metsäalueilla porojen talvilaidunmaat porolaidunmaista metsätalousmaiksi. Pitkälti tästä syystä poroja joudutaan lisäruokkimaan talvikuukaudet. Metsätalous ja muu maankäyttö (mm. tiestö, maatalous, turvetuotanto, energiantuotanto, kaivokset, asutus, matkailu, vapaa-ajan asutus) on vienyt ja pirstonut porojen luontaiset laidunalueet, pakottaen porot kulkemaan myös paikoissa, missä niistä aiheutuu toisinaan harmia. Myös petokanta on kasvanut ja painaa erityisesti idässä poroja ihmisasutusten läheisyyteen. Porolaidunten paikoin paineistunut tilanne ja siitä kumpuavat ristiriidat muiden maankäyttäjin kanssa eivät ole yksin porojen tai poromiesten syytä. Kuitenkin, porotalous on se elinkeino, jota vaaditaan tilanteessa rangaistavaksi. Uusia keinoja ristiriitojen lieventämiseksi ja ratkaisemiseksi tarvitaan ja niitä on etsittävä yhteistyössä eri tahojen kesken.

2. Vapaa laidunoikeus oikeuttaa hyväksikäyttämään tai aiheuttamaan vahinkoa toisten omaisuudelle

Jos porot aiheuttavat omaisuudelle vahinkoa (esim. pihapiirit tai viljelykset) on asianosaisella velvollisuus ilmoittaa siitä paliskunnalle ja myös oikeus hakea vahingonkorvauksia. Kun vahinkojen syy on selkeästi tutkittu, arvioitu ja todettu, on paliskunta velvollinen korvaamaan poroista aiheutuvan vahingon (PHL 1990/848, 31§, 34§). Riitatilanteita voi viedä kunnan porovahinkojen arvioimislautakunnalle tai viimekädessä oikeuteen, aivan samalla tavalla kuin mitä hyvänsä omaisuusvahinkoihin liittyviä riitatilanteita. Vapaata laidunoikeutta sen sijaan ei voi riistää vedoten vahinkoihin.

Porojen viljelyksille aiheuttamien vahinkojen estämisessä tulisi säädöksiä muuttaa siten, että ne mahdollistaisivat aitaamisavustusten ohjaamisen suoraan maanomistajille tai vuokraviljelijälle. Tällöin aitaamistarpeen arvioiminen olisi viljelijän asiantuntemuksen varassa ja hän voisi rakentaa juuri sellaisen aidan ja veräjäratkaisut kuin itse haluaa, ilman minkäänlaisia viivytyksiä. Motivaatio ja herkkyys aidan kunnossapitoon olisi kunnossa, kun aita olisi viljelijän omaa omaisuutta.

Toisten viljelysmaat eivät kuulu vapaan laidunoikeuden piiriin ja paliskunnat ovat velvollisia estämään viljelyksille aiheutuvia vahinkoja. Viljelysten ja pihapiirien aitaaminen on tehokkain ratkaisu tähän.

Aitaamistarve punnitaan kuitenkin tapauskohtaisesti. Rakentamiskustannusten on oltava kohtuulliset aitaamisesta saatavaan hyötyyn nähden. (PHL 1990/848, 31§, 32§) Aidat ovat viljelysten suojelemista ja vahinkojen ehkäisyä varten, eivät niinkään elinkeinon harjoittamista. Poronhoidon omat aitarakenteet ovat asia erikseen. Suoja-aitoja on poronhoitoalueella satoja, ellei tuhansia kilometrejä.  Aina maanomistaja ei anna aidata maitaan. Maaston piirteet, järvet tai naapuritilojen sijoittuminen voivat myös hankaloittaa toimivien aitarakennelmien keksimistä. Jatkuvasti aitoja lisäksi kaatuu tai rikkoutuu esimerkiksi hirvien ja viljelystyökoneiden alle.

Porojen aiheuttama (mahdollinen) viljelysvahinko on monen asian summa. Yksittäiset, satunnaisesti vierailevat porot eivät yleensä vahinkoa aiheuta. Pellon maanmuoto vaikuttaa siihen, miten herkästi vesi jää pellolle makaamaan ja altistaa mahdollisille home- tai jäätymisvaurioille. Kesän ja syksyn märkyys ja alkutalven lämpötilojen sahaaminen vaikuttavat omalta osaltaan. Selvää on, että uusilla nurmipelloilla ja erityisesti kesällä, porotokat on pidettävä pois viljelyksiltä. Syksyllä osa viljelijöistä kuitenkin toivottaa poron tervetulleeksi pellolleen. Poro kaivaa ja syö liian pitkäksi jääneen heinän ja mahdollistaa sillä tavalla paremmat lähdöt uudelle kasvulle seuraavana keväänä. Porolle tämä on kuitenkin helposti haitaksi, sillä pellolle pidemmäksi ajaksi asettuvat porot alkavat yllättävän nopeasti laihtua. Pelto ei tarjoa porolle riittävän monipuolista ravintoa, mutta voi olla maistuvaa ja helposti saatavilla, joten porot voivat viipyä siellä oman hyvinvoinnin kustannuksella. Tehoviljelyssä oleva pelto aiheuttaa poroille myös suoranaisen hengenvaaran myrkytysriskin muodossa. Siksi porot on viisasta pitää pelloilta poissa niissäkin tapauksissa, joissa viljelijä toivoo tokkaa huoltamaan ja ilmaamaan syys- tai talvipeltojaan, ellei ole tarkasti tiedossa millaisista ja millä tavalla käsitellyistä pelloista on kyse. Porolle tarkoitetun ravinnon viljelyyn käytettäviä peltoja ei lannoiteta tai myrkytetä voimaperäisesti, joten ne eivät myöskään aiheuta vastaavia riskejä porolle ja ympäristölle.

Poro pellolla kaivamassa ei automaattisesti ole a) rikos, eikä edes b) vahinko viljelykselle.

3. Poromiehet eivät hoida porojaan

Valtion petopolitiikka on syönyt – kirjaimellisesti – erityisesti itäiseltä poronhoitoalueelta mahdollisuuksia kestävään poronhoidon harjoittamiseen. Itärajan tuntumaan muodostuu laajoja alueita, joita porot välttävät ja rauhallisia laidunmaita menetetään siten petokannan vuoksi. Toinen valitettava seuraus on, että porot hakevat turvaa ihmisasutusten läheisyydestä ja samalla kulkeutuvat alueille, joille niitä ei kaivata.

Kuusamossa ja Kainuussa haaskakuvauspaikat kasvattavat ja tuottavat kiihtyvällä nopeudella ihmisiin kesyyntyvää petokantaa, mikä tulee vain entisestään lisäämään pedoista ja poroista aiheutuvia ongelmia erityisesti kaakkoisella poronhoitoalueella. Kuusamossa ja Kainuussa haaskakuvauspaikat kasvattavat ja tuottavat kiihtyvällä nopeudella ihmisiin kesyyntyvää petokantaa, mikä tulee vain entisestään lisäämään pedoista ja poroista aiheutuvia ongelmia erityisesti kaakkoisella poronhoitoalueella.

Poronhoitoa tuntemattomalle saattaa syntyä käsitys, että poroja on aiempaa enemmän, vaikka tosiasiassa niitä on vähemmän kuin aikoihin. Ihmisten kokemus poromäärien kasvusta johtuu siitä, että petokanta painaa poroja enenevässä määrin kyliin ja pihapiireihin.

Porojen on myös siirryttävä laidunalueelta toiselle tiestöstä huolimatta. Teiden lisääntyvä suolaaminen alkutalvesta houkuttelee poroja teiden varsille. Ylinopeudet erityisesti syksyn ja talven keleissä, älylaitteiden räplääminen ajon aikana, alkoholin ja muiden päihteiden vaikutuksen alaisena ajaminen, ylirasittuneena tai väsyneenä ajaminen, ja niin edelleen, ovat hirvittävän yleistä arkipäivää suomalaisessa liikennekulttuurissa. Suurin vaara liikenteessä on ihminen itse.

Mitä tulee liikennevahinkoihin, liikennevakuutus korvaa peltivahingot ajoneuvolle, samalla tavalla kuin hirvikolareissa. Poromiehelle menetetty siitoseläin on moninkertaisesti isompi menetys kuin yksittäisen eläimen arvo teuraana. Korvausraha ei tee vasoja ja naarasvasan kasvattaminen siitoseläimeksi vie kolme vuotta. Poroja kuolee liikenteessä joka vuosi ehdottomasti liikaa. Paliskunnat ja Paliskuntain yhdistys kehittävät aktiivisesti uusia keinoja ehkäistä näitä menetyksiä (mm. sarvien heijastinmaalaus ja Porokello-sovellus).

Todettakoon siis, että…

Niputtamalla poroihin liittyviä ongelmatilanteita yhdeksi vyyhdiksi, johon nopeaksi ratkaisuksi ehdotetaan porojen ympärivuotista tarhaamista, rakennetaan niin hutera silta, ettei sille astu aasikaan. Ongelmatilanteiden taustat ja syyt ovat monimutkaisia. Myös ratkaisujen on oltava moninaisia, perustuttava oikeaan tietoon ja synnyttävä hyvästä, rakentavasta yhteistyöstä.

Poronhoito on sekä kulttuuri että elinkeino, jonka imagolla ratsastaa maailmalle koko Suomi. Vapaa laidunoikeus on tämän elinkeinon ja kulttuurin perusta. Laidunalueiden pirstoutumisesta ja niissä tapahtuneista muutoksista huolimatta, porot ja poronhoitajat ovat kautta historian sopeutuneet ja sitkeästi eläneet näillä Pohjolan perukoilla. Poronhoidolla on pohjoisen maaseudulla syvimmät ja lujimmat juuret, joiden varaan on kehittynyt monipuolinen ja alati kasvava maailman parhaan lihan tuotantoon ja jalostukseen, käsitöihin, nahkaan, sarveen ja matkailuun nojaava maaseutuelinkeino, porotalous.

Poronhoito pitää omalla panoksellaan maaseutua asuttuna, palvelurakennetta elävänä sekä tuottaa alati kasvavalle matkailulle aitoa sisältöä. Ilman poroa ei pohjoisessa ole elävää maaseutua.

1 Maijala, Veikko ja Nieminen, Mauri (2004) Poron ympärivuotinen ruokinta ja sen kannattavuus, Kala- ja Riistaraportteja Nro 304, Helsinki

Parkanon Palkeet (2000), loppuraportti 20.5.2000; sekä Käppi, Jyrki (2017), Parkanon Palkeet -projektipäällikkö, 3.11.2017 puhelinkeskustelu

Nurmi, Hanna, Laaksonen, Sauli, Nuorgam, Marja ja Kasvi, Jutta (2017) Onnellisen poron lihaa? Poromies 6/2017

ks. myös Oula Kustulan haastattelu sivulta 7 (Poromies-lehti).