Poromies-lehden ajankohtaisia julkaisuja

17.2.2023

LAIHA SOPU ON PAREMPI KUIN LIHAVA RIITA


Poropoliisi Jarmo Ahonen on valmis sovittelevaksi osapuoleksi aina silloin kun sovittelua kaivataan. 

--- Teksti: Timo Rehtonen ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 4/2022.

Huhtikuussa poronhoitoalueen pohjoisten kuntien poropoliisina työnsä aloittanut Ahonen on työskennellyt poliisina yli 30 vuotta eteläisemmissä Suomen osissa. Muualta Suomesta tulleena hänellä ei ole jääviysongelmia laajalla alueella toimiessaan.
– Mielenkiintoinen alahan tämä on. Työ on monella tapaa erilaista kuin eteläisemmässä Suomessa, hän sanoo.

Erilaisuutta perinteiseen poliisintyöhön verrattuna edustaa muun muassa se, että työn pohjana on poronhoitolaki. Työnkuvaan kuuluvat esimerkiksi poronhoitoon liittyvien rikkomus-, varkaus- ja petosepäilyjen tutkiminen.
– Tässä vaiheessa on käyty vanhoja juttuja läpi, mutta pääasiassa tämä on ollut vielä paljolti opettelua ja tutustumista poronhoitoon.

Ahonen on vieraillut jo muutaman kerran poroerotuksissa.
– Olin juuri kolme päivää erotuksissa katsomassa, mitä siellä tapahtuu. Olen oppinut, että poronhoito on hieno, perinteinen elinkeino, jossa tehdään kovasti töitä.

Mikä on poropoliisin viesti poronhoitajille?

– Toivon kaikille voimia työhönsä tämmöisenä aikana, kun poronhoidolla on haasteita. Laiha sopu on parempi kuin lihava riita, sillä ajatuksella olen liikkeellä. Yritän olla apuna sovittelussa aina silloin kun sitä kaivataan ja tarvitaan.

Poropoliisi

  • Toiminta-alueena koko Lapin poliisilaitoksen alue
  • Asemapaikkana Kittilän poliisiasema

0 comments:

Lähetä kommentti

Suositut julkaisut

Poroista muualla

Lapland above ordinary.
Poroaiheisia artikkeleita


Poro-aiheisia blogipostauksia
Poropostauksia Blogit.fi


Blogi: Mikko Jokinen
Lapissa tarvitaan kulttuurisensitiivisyyttä


Blogi: Deliporo.fi
Deliporon blogipostit


Blogi: Kujalan porotila
Son moro sano poro


Paloma-projektin blogit - Kuusamo
Paloma-projekti


Tapio Nykänen - Antroblogi 2016.
Poro syntipukkina


Suurpetojen vaikutus poronhoitoon. I. Kojola, S. Heikkinen & S. Kaartinen. Luonnonvarakeskus 2018. PDF-tutkimusjulkaisu 57/2018

Blogi-arkisto