Poromies-lehden ajankohtaisia julkaisuja

15.9.2020

TOIMITAAN KORONATURVALLISESTI MYÖS SYKSYLLÄ

Pidetään kaikki yhdessä pohjoinen koronavapaana. Tällä hetkellä tautitilanne on kohtalaisen hyvä poronhoitoalueella, mutta tilanne voi muuttua. Jokainen meistä voi omalta osaltaan varmistaa, että koronatartunnat eivät meillä leviä. 

Lähteet: LSHP ja THL

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 3/2020.

Meillä on takana hyvin poikkeuksellinen kevät ja kesä rajoitustoimenpiteiden vuoksi. Koronatilanne elää koko ajan ja siksi on tärkeää toimia niin vapaa-ajalla kuin töissä koronaturvallisesti muut kanssaihmiset huomioiden. Olemme koonneet tähän muutamia yleisiä toimintaohjeita sairaanhoitopiirien suosituksista.

Tärkeimmät vinkit koronaturvalliseen syksyyn

1. Jos sairastut lievästikin, mene koronatestiin ja pysyttele eristäytyneenä, kunnes vastaus tulee. Näin havaitaan yksittäisetkin tartunnat ja epidemia pystytään estämään. Testeihin pääsee helposti – katso tarkemmat tiedot oman kuntasi verkkosivuilta.
2. Pidä turvaväliä toisiin ihmisiin. Älä kättele. Vältä joukkotapaamisia.
3. Yski tai aivasta kertakäyttöiseen nenäliinaan tai omaan hihaan.
4. Suu-nenäsuojainta suositellaan käytettäväksi ainakin seuraavissa tilanteissa:
  • Ruuhkaisissa paikoissa esimerkiksi julkisissa liikennevälineissä, odotustiloissa ja muissa paikossa, joissa turvaväliä ei voi pitää. 
  • Kun tiedät kohtaavasi lähietäisyydeltä riskiryhmään kuuluvia, käytä suu-nenäsuojaa suojataksesi heitä. Tähän soveltuu kertakäyttöinen tai kankainen maski. 
  • Jos kuulut itse riskiryhmään, käytä suu-nenäsuojainta muiden varotoimien lisäksi esimerkiksi kaupoissa, julkisissa sisätiloissa ja joukkoliikennevälineissä suojataksesi itseäsi. Itsensä suojaamisessa tulisi käyttää suodattavia puolinaamareita, jotka on merkitty joko tunnuksella FFP1, FFP2 tai FFP3. Näistä viimeisimmän suoja on kaikista tehokkain. On tärkeää, että edellä mainituissa suojaimissa on CE-merkintä, jonka perässä on neljä numeroa. 
5. Huolehdi käsien pesusta useasti päivässä. Pieni käsidesipullo kulkee kätevästi taskussa niiden tilanteiden varalle, joissa käsien peseminen saippualla ja lämpimällä vedellä ei ole mahdollista. 
6. Pidetään huolta toisistamme: älä jää yksin, älä jätä läheistäsi yksin! Huolehditaan, että kaikki saavat apua tarvittaessa, piämmä huolta toisistamme! 
7. Seuraa koronavirustiedotusta, eli ns. koronasäätiedotusta. Koronatilanne ei ole vielä ohi, ja sen vuoksi on edelleen seurattava tilanteen kehittymistä, noudatettava ohjeistuksia ja toimittava vastuullisesti. Huomioi myös mahdolliset alueelliset maskisuositukset.

Porotöissä huomioitavaa

Koska emme ole porotöissä yksin, tulee meidän huomioida koronan aiheuttama uhka myös omassa toiminnassamme.

Jos sinulla on flunssaoireita, hakeudu testiin viipymättä. Älä riskeeraa muita. Toisten ihmisten kanssa kontakteja sisältäviin töihin ei pidä osallistua sairaana. Tämä koskee kaikkea työtä mm. erotuspaikoilla ja teurastamoissa.

Kiinnitä huomiota hygieniaan. Aivan erityisesti huomioi hygienia teurastamoilla ja lihanleikkaamoissa. Tauti on maailmalla levinnyt useissa teurastamoissa. Sairaana myös kontakteja eläinten kanssa on syytä välttää. Tauti tarttuu ainakin kissaeläimiin ja minkkeihin, mahdollisesti myös koiriin. Muista eläimistä ei ole raportoitu, mutta riski on olemassa.

Mieti ja ennakoi tarvittavat toimet sairastumisen varalta. Kuka tekee välttämättömät poronhoitotyösi, jos sairastut? Hae sijaisapua, jos mahdollista.

Syyskokouksissa on hyvä pitää turvavälit ja noudattaa hyvää käsihygieniaa. Valitkaa kokoustila, joka on tarpeeksi väljä. Käsien pesumahdollisuus ja käsidesiä on hyvä olla käytettävissä. Maskin käyttäminen joukkotapaamisissa on suositeltavaa. Pakolliset tapaamiset ovat turvallisempia ulkotiloissa turvaväliä pitäen.

Vieraiden ja ulkopuolisten tuonti erotuksiin ja muihin tapahtumiin on syytä kieltää ja estää, vaarana on koronan leviäminen.

Keskustelkaa koronasta paliskunnassa ja harkitkaa eri toimenpiteitä mahdollisuuden mukaan.

Porotöissä kannattaa pohtia valmiiksi varotoimet ja mahdolliset työtehtävien jaot ja porrastukset tartuntojen välttämiseksi ja toiminnan jatkumiseksi tilanteessa, jossa useampi työntekijä sairastuu. Miettiä voi vaikkapa sitä, tarvitseeko tänä vuonna vieroerotuksiin lähteä isolla porukalla, vai riittäisikö paliskunnasta yksi edustaja? Voiko ihmisiä jakaa useampiin, pienempiin ja erillään pysyviin porukoihin, jos työvoimaa on riittävästi?

Kämpillä oleskelua ja yöpymistä isoissa porukoissa kannattaa harkita, olisiko tähän jotain muuta vaihtoehtoa tänä vuonna.

Koronavilkun eli koronatartunnasta kertovan mobiilisovelluksen käyttöönottoa suositellaan.

Seuratkaa viranomaisten viestintää ja neuvoja. Noudattakaa annettuja ohjeita. Jokainen meistä on vastuussa koronaviruksen leviämisen estämisessä.

Presidentin viesti: korona tekee toista kierrosta

Sauli Niinistö (Facebook 5.8.2020): Tunnemme pirulaisen, tieto auttaa tekemään tarvittavia päätöksiä ja hyvin toiminut terveydenhuoltomme on valmistautunut uuteen aaltoon. Mutta entä kunkin oma käyttäytyminen? Jaksammeko taas rajoittaa olemistamme ja pitää koko ajan mielissämme, mikä on itselle ja muille turvallista. Jaksamme, sillä hellittäminen tuo vain turvattomuutta.
Sauli Niinistö (Facebook 5.8.2020)

0 comments:

Lähetä kommentti

Suositut julkaisut

Poroista muualla

Lapland above ordinary.
Poroaiheisia artikkeleita


Poro-aiheisia blogipostauksia
Poropostauksia Blogit.fi


Blogi: Mikko Jokinen
Lapissa tarvitaan kulttuurisensitiivisyyttä


Blogi: Deliporo.fi
Deliporon blogipostit


Blogi: Kujalan porotila
Son moro sano poro


Paloma-projektin blogit - Kuusamo
Paloma-projekti


Tapio Nykänen - Antroblogi 2016.
Poro syntipukkina


Suurpetojen vaikutus poronhoitoon. I. Kojola, S. Heikkinen & S. Kaartinen. Luonnonvarakeskus 2018. PDF-tutkimusjulkaisu 57/2018

Blogi-arkisto