Poromies-lehden ajankohtaisia julkaisuja

10.10.2019

SUURPEDOT PORONHOITOALUEELLA

Vasaprosentit ovat viime vuosina olleet matalampia kuin 1990-luvulla lähes kaikissa neljän eteläisimmän merkkipiirin paliskunnassa. Yksi keskeinen syy muutokseen on suurpetokantojen runsastuminen. Pohjoisimmissa paliskunnissa ei vastaavaa trendiä esiintynyt. Useimmissa tunturialueen paliskunnissa havaittiin tästä huolimatta merkitsevä yhteys ahman tappamien porojen määrän ja vasaprosentin välillä.
--- Teksti ja kuva: Ilpo Kojola --

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 4/2019.
Voit ostaa lehden https://www.lehtiluukku.fi/lehdet/poromies/04-2019/222677.html

Ilveksen tappama hirvas

Petojen paluu

Suurten nisäkäspetojen lukumäärät ja esiintymisalueiden pinta-alat ovat moninkertaistuneet Euroopassa 1960-luvun jälkeen. Kehitys koskee myös Pohjois-Eurooppaa, ja suurpetojen aiheuttamista vahingoista on viimeksi kuluneen neljännesvuosisadan aikana muodostunut merkittävä rasite poronhoidolle. Suomen poronhoitoalueen suurpetokantojen muutoksia voidaan tarkastella paitsi vahinkokehityksen valossa, myös seuraamalla suurpetokanta-arvioita kuitenkin muistaen, että käytettävissä olevan aineiston määrässä ja arviointikriteereissä on tapahtunut ajan oloon muutoksia. Esimerkiksi arvioitu karhukannan vähimmäismäärä oli vuonna 2015 noin 40 % suurempi kuin vuonna 1995. Ahmakanta-arviossa muutos oli 43 % ja ilveskanta-arviossa 44 %. Harvan havainnoitsijaverkoston takia on kuitenkin ilmeistä, että parhaan kuvan petojen esiintymisestä ja kantojen muutoksesta saa niiden aiheuttamien vahinkojen määrää seuraamalla.

Maasuurpetojen tappamina löydettyjen porojen lukumäärä on kasvanut moninkertaiseksi 1990-luvun alkupuolelta lähtien (kuva 1). Suhteellisesti ottaen muutos on suurin ilveksen aiheuttamien vahinkojen määrässä. Suden ja karhun tappamiksi kirjattujen porojen määrä on 2010-luvulla ollut karkeasti samaa suuruusluokkaa sillä huomattavalla petolajien välisellä erolla, että susien tappamien porojen määrässä vuosien väliset erot ovat hieman suuremmat. Ahman tappamiksi kirjattujen porojen vuotuinen määrä oli jo 1990-luvulla tavallisesti yli 1 000 poroa, ja on 2010-luvulla ollut joka vuosi yli 2 000 poroa.

Kuva 1. Eri suurpetojen tappamiksi kirjattujen suurpetojen määrä vuosina 1978-2015 (Tiedot: Harri Norberg, Suomen riistakeskus).
Paliskuntakohtaisesti tarkasteltuna petojen tappamiksi kirjattujen porojen osuus nousi tilastollisesti merkitsevästi vuosina 1991–2015 vähintään yhden petolajin osalta valtaosassa (87 %) paliskuntia. Karhun tappamina löydettyjen osuus kasvoi merkitsevästi 16 paliskunnassa. Osuudet nousivat pahimmillaan viiden prosentin tasolle Hallan ja Oivangin paliskunnissa ja olivat jakson loppupuolella korkealla myös Alakitkassa, Hossa-Irnissä, Kallioluomassa ja Paatsjoella. Merkitsevä kasvava trendi suden tappamiksi kirjattujen porojen osuudessa koski 17 paliskuntaa. Vahinkojen määrä oli korkeimmillaan 5–10 %:n tasolla Hallan ja Kallioluoman paliskunnissa ja lähes samaa suuruusluokkaa Hossa-Irnissä ja Näljängässä. Ahman tappamien porojen osuudessa oli puolestaan kasvava trendi 22 paliskunnassa. Suurimmillaan vahingot olivat yhtäältä Ylä-Kainuussa (Halla, Hossa-Irni) ja Pohjois-Lapissa (Hammastunturi, Kyrö, Käsivarsi, Muotkatunturi, Näkkälä ja Paistunturi). Mainituissa paliskunnissa osuus oli useana vuonna 3–8 % eloporoista. Samantasoiset huomattavat vahingot kirjattiin myös Pohjois-Sallassa. Ilveksen tappamina löydettyjen porojen osuus nousi merkitsevästi peräti 38 paliskunnassa. Osuus nousi 3–6 %:n tasolle Kainuussa (Halla, Näljänkä, Hossa-Irni) sekä Alakitkan ja Pohjois-Sallan paliskunnissa, mutta jäi muissa paliskunnissa mainittua tasoa pienemmäksi.

Vasaprosentit heikkenivät etelässä

Erään kiinnostavan lähtökohdan antaa vasaprosentissa tapahtuneet muutokset. Vasaprosentti on luonnollisesti monen tekijän summa. Lumitilanteella tai kesän säällä on menneinä vuosikymmeninä voinut olla ratkaiseva merkitys porojen vasatuotolle, mutta nykyisessä poronhoidossa näiden tekijöiden rooli on aiempaa olennaisesti pienempi. Suurpetojen saalistus kohdistuu vasoihin, minkä takia on odotettavaa, että petojen runsastuminen heijastuu vasaprosenttiin.

Vasaprosentissa oli tilastollisesti merkitsevä laskeva trendi lähes kaikissa neljän eteläisimmän merkkipiirin paliskunnissa vuosina 1991–2015 (kuva 2). Pohjoisempana vastaava lineaarinen heikkeneminen havaittiin vain Pohjois-Sallassa, Ivalossa, Hammastunturissa ja Paatsjoella. Keski- ja Luoteis-Lapissa sekä Utsjoen merkkipiirissä vasaprosentin trendi oli nouseva.

Kuva 2. Vasaprosentin suunta vuosijaksolla 1991-2015.

Pohjoisessa ahma, etelässä muut

Tilastomatemaattinen malli, jossa paliskuntakohtainen vuotuinen vasaprosentti suhteutettiin tietyn suurpetolajin tappamien porojen osuuteen eloporoista, näytti kuitenkin ahman vaikuttavan vasaprosenttiin useimmissa Pohjois-Lapin paliskunnissa (kuva 3). Eteläisimmissä paliskunnissa vasaprosentti oli yleisimmin yhteydessä suden tappamina löydettyjen osuuteen. Kahdessa paliskunnassa karhun tappamiksi kirjattujen osuus oli suunnilleen samalla vahvuudella yhteydessä vasaprosenttiin kuin suden (Pintamo) ja ilveksen (Oivanki) tappamien osuus.

Kuva 3. Pedon tappamien löydettyjen porojen vuosittaisen osuuden ja vasaprosentin välinen yhteys. Symboli ilmoittaa petolajin, jonka tappamien porojen osuuteen yhteys oli vahvin.
Kuvissa 2 ja 3 esitettyjen tulosten osalta on otettava huomioon se, että aikajänne (1991–2015) on vakioitu. Aikajänteen sisällä on usein lyhyempiä vuosijaksoja, joiden mittaan tietyn paliskunnan tilanne on petovahinkojen osalta ollut tavanomaista vaikeampi esimerkiksi suden pesinnän osuessa paliskunnan alueelle tai pehmeän ja paksun lumen tehostaessa ahman saalistusta.

Vaeltavat pedot

Poronhoitoalueen ulkopuolisen susikannan muutokset heijastuvat susien aiheuttamien vahinkojen määrään. Poronhoitoalueella liikkuvat sudet ovat pääasiassa nuoria, Venäjältä tai poronhoitoalueen ulkopuolien Suomen perhelaumoista vaeltaneita yksilöitä. Vaellusikäisten, yksi- ja kaksivuotiaiden susien osuus oli poronhoitoalueella kaadettujen susien joukossa selvästi suurempi (59,2 %, n = 174 sutta) kuin vastaava osuus poronhoitoalueen ulkopuolella (34,6 %, n = 298 sutta). Tutkimuksessa tehty tarkastelu osoitti, että kun lähimmästä perhelaumasta on matkaa vähemmän kuin 150 km, voidaan arvioida, että riski Suomen susikannasta tulleen suden aiheuttamista vahingoista on keskimääräistä suurempi. Toinen suden aiheuttamia vahinkoja selittävä tekijä oli paliskunnan keskipisteen etäisyys itärajaan.

Kun paliskunnan alueella tavattiin pentue, löytyi susien tappamina keskimäärin 70 poroa enemmän verrattuna samassa paliskunnassa tapahtuneiden vahinkojen pentuetta edeltävänä ja seuraavana vuonna. Pentue todettiin tutkimusjakson (1991–2015) kuluessa Hallassa vuosina 2003 ja 2006, Kallioluomassa 2008 ja 2009 sekä Kemin-Sompiossa 2011 ja 2012. Tarkastelujakson jälkeen, vuonna 2016, varmistettiin perhelauman asuvan Hossa-Irnin alueella, ja vuonna 2018 todettiin perhelauma itärajan läheisyydestä Inarissa.

Petokantojen hoito

Poronhoitoalueen suurpetokantojen hoidon tavoitteena on yhtäältä vahinkojen pitäminen kurissa, toisaalta skandinaavisten ja suomalais-venäläisen kantojen välisen yhteyden ylläpito. Yhteydet ovat tuoreiden, vielä julkaisemattomien geneettisten analyysien mukaan kohtalaisen hyvät nk. Karjalan ja Skandinavian ahmakannan välillä, mutta karhulla ja ilveksellä yksilönvaihto on vähäisempää. Tarkastelu geenivirtojen suunnasta osoittaa, että läntiselle poronhoitoalueelle on viime vuosina vaeltanut enemmän karhuja Ruotsista kuin Suomen poronhoitoalueen itäosista.

Yhteyksiä koskeva keskustelu on keskittynyt suden ympärille, sillä skandinaavisen susikannan perustana oli vuosina 1991–2006 vain kolme susiyksilöä, jotka olivat vaeltaneet itäisestä populaatiosta Ruotsiin. Sittemmin sukusiittoisuus Skandinavian susikannassa on lieventynyt muutamien idästä tulleiden susien liittyessä sikäläiseen susikantaan.

Susi- ja ilveskantojen säätely perustui aiemmin kaatomäärän rajoittaviin kiintiöihin. Nykyinen vahinkoihin pohjautuva lupamenettely on paremmin tasapainossa sen tosiseikan kanssa, että kantojen yksilömäärän arviointiin ei ole kattavaa aineistoa. Vaikeasti ennustettava on etenkin poronhoitoalueella vuosittain liikkuvien susien määrä. Osa niistä vaeltaa Suomeen Venäjältä, mistä ei ole yksityiskohtaisempaa aineistoa vaeltajia kasvattavien laumojen sijainneista.

Suurpetojen määrän rajoittaminen suhteessa vahinkoihin on toiminut verrattain hyvin suden ja ilveksen osalta. Kaadot ovat tapahtuneet siellä, missä vahinkojakin on ollut eniten (kuva 4). Karhun suhteen tilanne ei ole näin selväpiirteinen, vaan vahinkoja on tapahtunut myös siellä, missä vahinkoja on kirjattu vain vähän. Petojen aiheuttamien vahinkojen ja petojen lukumäärän paliskuntakohtainen vertailu osoitti susi- ja ilveslupia käytetyn juuri niissä paliskunnissa, missä vahinkoja oli eniten poromäärään suhteutettuna. Karhulla vastaava yhteys ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Vahinkoihin suhteutettuna karhuja kaadettiin vähiten Kuusamossa Kallioluoman ja Oivangin paliskunnissa.

Kuva 4. Eri petojen aiheuttamien vahinkojen alueellinen keskittyminen (lämpökartta) ja kaadetut suurpedot 2009-2015 (mustat pisteet).

Vaikutuksesta poronhoitoon

Vuonna 2015 paliskunnille suunnattuun kyselytutkimukseen vastasi 26 paliskuntaa. Paliskunnista 24 vastasi kysymykseen petojen mahdollisesta vaikutuksesta talviruokintakäytäntöihin, ja vastanneista 21 (87,5 %) ilmoitti pedoilla olevan vaikutusta. Talvilaitumista paliskunnat ilmoittivat jäävän petojen takia hyödyntämättä keskimäärin 21 % (n = 21). Vain kolme paliskuntaa (14 % vastanneista) arvioi, ettei pedoilla ole vaikutusta talvilaidunten käyttöön.

Arvio korvaamatta jääneiden vahinkojen osuudesta oli keskimäärin 60 %. Osuus oli hieman keskimääräistä suurempi niissä paliskunnissa, jotka ilmoittivat karhun pääasialliseksi vahingonaiheuttajaksi, mutta petolajin rooli ei ollut tilastollisesti merkitsevä.

Seurannan ja tutkimuksen haasteet

Sekä suurpetojen lukumäärä että niiden tappamien porojen määrä ovat avoimia ja kiisteltyjä kysymyksiä. On kiistatonta, että vain osa petojen tappamista poroista löytyy. Esimerkiksi eri ikäryhmiä ja sukupuolta edustavien karhujen merkitystä vahingonaiheuttajina ei tarkemmin tunneta, mutta pienten pentujen kanssa liikkuvat emojen on havaittu välttelevän vasonta-alueita, sillä alueella voi olla pennuille riskin muodostavia aikuisia uroksia. Ruotsissa karhu tappaa kolmen viikon mittaisen vasonta-ajan kuluessa keskimäärin 11 vasaa. Suhteutettuna poronhoitoalueen arvioituun karhukantaan, karhut tappaisivat vasonnan aikana yhteensä noin 3 000 vasaa. Karhut tappavat poroja myös vasonta-ajan ulkopuolella, mutta muina ajankohtina poroihin kohdistuvan saalistuksen merkityksestä ei ole tutkimustietoa olemassa. Karhun syyskesän pääravintoa Keski-Ruotsissa ovat mustikka ja variksenmarja. Näiden marjalajien sadolla saattaisi olla vaikutusta karhujen porotaloudelle aiheuttaman vahingon määrään. Perinteinen venäläinen tietämys karhun ravinnosta korostaa liharavinnon merkityksen voimistumista kohti pohjoisia leveyspiirejä. Pasvikin laaksossa Pohjois-Norjassa tehty tutkimus karhun ravinnosta tukee tätä käsitystä, sillä vaikka marjat olivat siellä tärkein syyskesän energialähde, hirven ja poron merkitys oli noin kaksi kertaa suurempi kuin Keski-Ruotsissa. Suomen poronhoitoalueella elävien karhujen ravinnon koostumuksen ja sen mahdollisen alueellisen vaihtelun selvittäminen auttaisi nykyistä paremmin hahmottamaan karhun vahingollisuutta porotaloudelle eri alueilla.

Poronhoitoalueen karhukanta-arvio ei perustu riittävään aineistoon. Petoyhdyshenkilöitä on harvassa, mikä on ehkä suurin yksittäinen syy havaintojen kirjautumisen sattumanvaraisuuteen. Kattavaa kuvaa vaikkapa kanta-arvion kannalta tärkeistä pentueista nykyinen järjestelmä ei tuota. Seuranta on vaatimattomalla tasolla verrattuna muihin Pohjoismaihin, missä kannanseuranta pohjautuu geneettisiin analyyseihin systemaattisesti kerätyistä ulosteista. Norjan ja Ruotsin järjestelmä on kallis, mutta tuottaa samalla luotettavamman tiedon karhukannan yksilömäärästä.

Sudet, ahmat ja ilvekset kirjautuvat todennäköisesti karhua kattavammin kanta-arvioon, sillä ne ovat aktiivisia myös lumipeitteisenä aikana. Susi aiheuttaa tavallisesti niin huomattavan vahingon, että se ei jää pitemmäksi ajaksi vaille huomiota.

Aiheesta tarkemmin

Artikkeli on muokattu tiivistelmä MAKERAN rahoittamasta hankkeesta, jonka valvojakuntaan kuuluivat poroisäntä Mika Kavakka, erityisasiantuntija Jussi Laanikari (MMM) ja ylitarkastaja Tuomo Ollila (Metsähallitus). Hankkeen loppuraportti löytyy osoitteesta:
http://jukuri.luke.fi/bitstream/handle/10024/543254/luke-luobio_57_2018.pdf

0 comments:

Lähetä kommentti

Suositut julkaisut

Ajankohtaista muualla

Tapio Nykänen - Antroblogi 2016.
Poro syntipukkina

Suurpetojen vaikutus poronhoitoon. I. Kojola, S. Heikkinen & S. Kaarinen. Luonnonvarakeskus 2018. PDF-tutkimusjulkaisu 57/2018

Porot kiinnittävät perinteeseen - Eila Tapiola. Opettaja-lehti 1/2019

CWD - Hirvieläinten näivetystauti. Virtsahoukuttimissa voi piillä tautivaara. Artikkeli sivulla 10 Metsästäjä-lehdessä. Metsästäjä-lehti 1/2019

Blogi-arkisto