Poromies-lehden ajankohtaisia julkaisuja

8.8.2019

HAASKAKUVAUSPAIKKOJEN VAIKUTUKSET POROELINKEINOLLE PITÄISI SELVITTÄÄ TUTKIMUKSELLA

Oivangin paliskunnan poroisäntänä kesäkuun alussa aloittanut Juha Kujala toivoo, että haaskakuvauspaikkojen pito kiellettäisiin kokonaan poronhoitoalueella. Hän uskoo, että tieteellinen tutkimus voisi todistaa sen, minkä poromiehet ovat huomanneet jo tapahtuneen: haaskanpito on haitallista poronhoidolle ja vaaraksi ihmisille.
---Teksti: Timo Rehtonen. Kuva: Pertti Torvinen ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 3/2019.
Voit ostaa lehden https://www.lehtiluukku.fi/pub?id=199000




Kujala toivottaa petotutkijat tervetulleiksi Kuusamoon.

– On kuin huuto tuuleen, kun poroelinkeinon harjoittaja yrittää saada näkemyksensä julki. Jokainen osapuoli voi kertoa mielipiteitä ja tarinoita, mutta niiden painoarvo on hyvin vähäinen verrattuna siihen, että asiaan perehdyttäisiin tosiasioiden ja tutkimuksen kautta. Tutkimusta tarvitaan ja pikaisesti. Poroelinkeino elää täällä tukalia aikoja.

Haaskanpito on lisännyt petovahinkoja

Petovahinkojen määrä on ollut nousujohteista Oivangin paliskunnan alueella 2000-luvulla. Vuosi 2017 oli pahin miesmuistiin. Alueella tehdyn tutkimuksen mukaan suurin vasahävikin aiheuttaja pedoista on karhu.

– Ammattimaista haaskakuvaustoimintaa täällä on harjoitettu vuodesta 2007 lähtien. Nykyään Kuusamon itäosien alueella tiedossa olevia haaskakuvausta harjoittavia yrityksiä on ainakin viisi, joista meidän paliskunnan alueella neljä. Niiden vuoksi paliskunnan itäosaan on muodostunut valtava petokeskittymä, jonne porolla ei ole asiaa. Sinne jos se menee, syödyksi se tulee, Kujala toteaa.

Petoja pelätessään poro pakenee itäisiltä, sinänsä muuten erinomaisilta laidunmailta kohti länttä, asutuksen piiriin.

– Tästä aiheutuu haittaa maanviljelylle ja kylien asukkaille sekä lisätöitä meille, kun joudumme siirtämään poroja pois asuinalueelta. Poro ei pysty nyt palkimaan niillä alueilla, joilla se on tottunut liikkumaan luontaisesti vuosisatojen ajan.

Myös poron käytös on muuttunut

– Porot hakeutuvat aukeille ja pysyvät tokassa, ja aina jos jossakin rasahtaa, silloin lähdetään. Ja kun tokka joutuu olemaan jatkuvassa laukassa, vasat eivät kasva samalla tavalla kuin rauhallisemmissa olosuhteissa.

Jatkuvassa liikkeessä olevissa tokissa vasat myös joutuvat helposti erilleen emistään.

– Sitä kautta vasoja häviää paljon. Petojen pyytämiä aikuisia poroja kyllä löydetään, mutta vasoista ei petojen jäljiltä jää jäljelle välttämättä yhtään mitään, Juha Kujala sanoo.

Ihminen kohtaa karhun aikaisempaa useammin

Kujalan mukaan kohtaamiset ihmisen ja karhun välillä ovat lisääntyneet viime vuosina. Sosiaalisessa mediassa on nähtävänä kuvia karhuista mökkien terasseilla ja pihojen roskapöntöillä. Kerrotaan tapauksista, joissa karhu on saapunut paikalle kuultuaan mönkijän äänen.

– Mönkijän saapuminen tarkoittaa näille karhuille ruoka-aikaa. Ennen karhut eivät tulleet näkösälle, mutta haaskaruokinnan tuloksena ne istuskelevat nyt teiden varsilla odottaen ateriaa. Ihmisen haju ei enää karhua pelota. Mutta mitä tapahtuu sitten, kun ihmisellä ei olekaan mukanaan ruokaa? Kauhulla odotan sitä päivää, kun jotakin vakavaa tapahtuu. Kuka silloin on vastuussa? Kujala kysyy.

Hän painottaa, että kysymys ei ole petovihasta.

– Pedot kuuluvat Suomen luontoon ja saalistavat sen ruuan mitä tarvitsevat, mutta petokannan kuuluu olla sopusoinnussa muun luonnon kanssa. Järjetön ruokkiminen ja petokannan vahvistaminen vääristää tilannetta merkittävästi

Haaskanpitoa on puolusteltu sillä, että kun karhuja ruokitaan, ne eivät syö muuta. Kujala ei pidä selitystä uskottavana.

– Valtakunnan raja-aidan takaa eivät karhut lopu. Sieltä ne käyvät haaskojen houkuttelemana vierailemassa täällä ja samalla pääsevät poronmakuun.

Pedoille on tehty suojavyöhyke

Oivangin paliskunnassa on kohdattu ongelmia vahinkoja aiheuttavan pedon metsästyksessä. Vaikka poistolupa on saatu, eläintä ei saa seurata haaskakuvaustoiminta-alueelle.

– Tämä rajaa isoja alueita pois pyynnin piiristä, mikä on ihan käsittämätöntä. Pedoille on tehty eräänlainen turvapaikka, joka hankaloittaa luvallista pyyntiä. Samasta syystä aiheutuu haittaa myös metsästysseurojen toiminnalle, kun niillä ei ole tietyillä alueilla enää metsästysoikeutta, Kujala sanoo.

Ikiaikaista elinkeinoa ajetaan alas

Juha Kujala ihmettelee haaskakuvauksen saamaa painoarvoa olemassa olevien elinkeinojen joukossa.

– Se on aika vapaata toimintaa. Siihen pystyy melkein kuka vaan alkamaan, kunhan omistaa jonkinlaisen läntin maata. Haittoja puolestaan vähätellään, niitä ei haluta noteerata. Haaskakuvaustoiminta pitäisi ehdottomasti kieltää poronhoitoalueella, koska se haittaa merkittävästi poroelinkeinoa. Eikä edes sen liiketaloudellinen merkitys alueelle ole kummoinen, sen voi jokainen nähdä tutkimalla yritysten liikevaihtoja.

Kujala kertoo poroelinkeinon harjoittajien tuntevan tulevansa uhatuiksi monesta suunnasta samaan aikaan. Poikkeuksellisen suurista porovahingoista kärsineille paliskunnille maksettu Lex Halla -korvausjärjestelmä lakkautettiin samaan aikaan kun petovahingot alkoivat lisääntyä.

– Hävikkikorvauksia ei enää makseta samassa suhteessa kuin aikaisemmin. Petotilanteen vuoksi porot siirtyvät yhä enemmän asutuksen piiriin, missä ne aiheuttavat haittaa viljelyksille ja asutukselle. Tuntuu, että poro ei ole missään oikeassa paikassa. Tämä on erikoinen asetelma, koska kyseessä on ikiaikainen elinkeino, jota on harjoitettu täällä vuosisatoja. Vaikuttaa siltä, että meitä yritetään ajaa väsyksiin, ja sitten kun ihminen väsyy, ainoaksi vaihtoehdoksi jää ammatin lopettaminen.

Oivangissa ei kuitenkaan aiota antaa periksi haasteiden edessä. Poroisäntänä Kujala pyrkii viemään vahvaa viestiä päättäjien korviin haaskakuvauspaikkojen merkityksestä petovahinkojen syntyyn. Tavoitteena on, että haaskanpito kiellettäisiin poronhoitoalueella.

– Me olemme kasvaneet poroperheissä, osaamme tämän homman ja teemme sitä ylpeydellä. Haluamme jalostaa erittäin laadukasta lihatuotetta, ja nykyisin myös matkailussa poro on suuri vetovoimatekijä. Viesti haaskanpitopaikkojen vahingollisuudesta päättäjien suuntaan on ollut aivan liian vaisu. Tilanteen vakavuuteen pitää viimeistään nyt herätä, Juha Kujala toteaa.

Kohtaaminen suolla

Myös poromies Jarmo Aikkila on huomannut petokantojen kasvaneen Oivangin paliskunnan alueella.

– Karhukantojen kasvuun on vaikuttanut omalta osaltaan karhun kevätpyynnin kieltäminen, mutta mielestäni suurempi merkitys on ollut haaskanpitopaikkojen määrän kasvamisella, Aikkila sanoo ja kertoo kuulleensa yhä enemmän karhujen vierailuista mökkien ja talojen pihoilla.

– Onhan selvää, että kun ihminen ruokkii petoeläintä, se oppii yhdistämään toisiinsa ihmisen ja ruuan. Sen luontainen pelko katoaa. Sitten kun tällaisessa ympäristössä kasvaneet karhunpennut aikanaan tekevät omia pentuja, haaskaruokinnan vaikutus karhujen kesyyntymiseen kertaantuu.

Aikkila kertoo esimerkkitapauksen karhun kesyyntymisestä.

– Viime marraskuussa olimme Juha Aikkilan kanssa menossa mönkijöillä tarkastamaan paliskunnan itärajan aitaa. Aidan eteläpäässä, pian ohitettuamme yhden näistä haaskanpitopaikoista, Juha huomasi, että hänellä oli pudonnut vasara mönkijän tarakalta. Hän lähti ajamaan takaisin päin omia jälkiään. Ollessaan muutaman sadan metrin päässä, hän soitti minulle ja kertoi, että jängällä on mönkijän jäljen päällä vastassa karhu, joka ei liiku mihinkään. Päinvastoin se tuntui vain odottelevan. Todettiin siinä, että eiköhän sitä päivä pärjätä yhdelläkin vasaralla. Jälkeenpäin tulkitsimme tilanteen niin, että mönkijän äänen kuultuaan karhu oli arvellut ruokakuljetuksen saapuneen.

Tämän vuoden alussa Sipilän hallitus muutti riistavahinkolakia. Lakia valmistelleen maa- ja metsävaliokunnan mietintöön sisältyi seuraava virke: ’Lisäksi haaskanpitoon on vaikutettava siten, että sen petovahinkoja lisäävät kielteiset vaikutukset voidaan estää sääntelyllä.’

– Onhan se hyvä, että asiasta on päättävällä tasolla lausuttu edes jotain, mutta tarkemmin tekstiä miettiessä huomaa, että eihän se tarkoita kyllä käytännössä yhtään mitään, Jarmo Aikkila toteaa.

Eikä mietinnön ajatus näy itse laissakaan millään tavalla. Nähtäväksi jää, tuleeko riistavahinkolakiin haaskaanpitoa rajoittavia määräyksiä nykyisen hallituskauden aikana.

Tutkimusta ei ole tehty

Petotutkija, tutkimusprofessori Ilpo Kojola Luonnonvarakeskuksesta toteaa, että varsinaista tutkimusta haaskanpidon vaikutuksista petovahinkojen määrään ei ole tehty.

– Tutkimusta asiasta ei ole, mutta Luken viime vuonna julkaisemasta Suurpetojen vaikutus poronhoitoon -raportista ilmenee, että karhuvahingot ovat kasvaneet Oivangissa voimakkaasti noin vuoden 2005 jälkeen.

Luken erikoistutkija Jouko Kumpula puolestaan sanoo, että ’poromiesten näkemys ja huoli ongelmasta on hyvin perusteltu ja varmasti aiheellinen’.

– On siis harmi, ettei aiheesta ole saatu aikaan tutkimusta, vaikka siihen olisi tarve. Mikäli tällaiseen tutkimukseen löytyisi rahoitus jotain kautta, hanke voitaisiin suunnitella ja aloittaa aika piankin. Minulla itselläni ei ole kuitenkaan vielä tiedossa tällaista rahoitusta.

Myös Suomen riistakeskuksessa erikoissuunnittelijana työskentelevä, aikaisemmin RKTL:n porotutkimuksissa mukana ollut Harri Norberg katsoo, että selvitystä asiaan tarvittaisiin.

– Tiedossani ei ole, että haaskanpidon vaikutuksista petokantoihin tai porovahinkoihin olisi tehty tutkimuksia. Vasakuolleisuustutkimukset Oivangissa vuosina 1999–2004 toivat esille, että karhun merkitys vasahävikin aiheuttajana oli joinakin vuosina suuri, toisina vuosina vasat selvisivät paremmin. Tuolloin ei vielä alueella ollut aktiivista haaskakuvaustoimintaa ja kuolevuuslähettimillä pannoitettujen vasojen selviytymiseen vaikutti pitkälti se, miten karhut liikkuivat tutkimusalueilla vasonta-aikaan. Uusille tutkimuksille olisi nykyisessä tilanteessa selkeästi tarvetta.

Eläimet oppivat ihmisen hajun tarkoittavan ruokaa

Eläintenkouluttaja Tuire Kaimio kirjoittaa kolumnissaan (Yle), että ’eläimet lisäävät sellaista käytöstä, josta on seurannut jotain kannattavaa. Ne toisaalta oppivat myös karttelemaan sellaisia tilanteita, joista seuraa jotain epämukavaa. Kumpaankin tarvitaan yleensä toistoja, kerta ei riitä. Jos susia ruokitaan haaskoilla tai vaikka muullakin ruoalla esimerkiksi kuvaus- tai turismitarkoituksiin, ne oppivat ihmisen ja joskus kotieläintenkin hajun tarkoittavan ruokaa. Jos ne ruokkivat ihmisen hajuisella ruoalla pentujaan, pennutkin oppivat saman.’

Kaimio muistuttaa susiin keskittyvässä kirjoituksessaan, että ’jos yhdet toisaalla ruokkivat ja toiset ampuvat, tilanne on susien kannalta äärimmäisen epäreilu. Mistään pelon opettamisesta kauniimmillakaan keinoilla ei ole hyötyä, jos ihmishajun lähelle hakeutumista toisaalla vahvistetaan. Voi hyvin olla, että jos ruokkiminen lopetettaisiin, muutaman susisukupolven päästä ongelma poistuisi itsekseen.’

Kaimion mukaan tarvitaan jokin tapa opettaa susille, että ihmisasumusten lähestyminen ei koskaan ole hyvä juttu. ’Jos systeemi olisi aukoton, sudet kyllä oppisivat nopeasti. Jos ihmisiin tai kotieläimiin liittyviin hajuihin tai ääniin liittyisi aina jotain epämiellyttävää, siinä olisi se erinomaisen hyvä puoli, että epämiellyttävyyden ei edes tarvitsisi olla kovin suurta.’

Tekstin lainaukset ovat Tuire Kaimion kolumnista Onko susien ampumiselle mitään vaihtoehtoa? (Yle 3.12.2016)

– On sinänsä ymmärrettävää, että poromiehet toivoisivat haaskoilla kuvaamista lopetettavaksi juuri poronhoitoalueella, Kaimio kommentoi Oivangin poromiesten näkemyksiä, mutta muistuttaa kesyyntymistä tapahtuvan poronhoitoalueen ulkopuolellakin.

– Kyllä eläimet saattavat haaskoilla vieraillessaan kesyyntyä muuallakin Suomessa ja vaeltaa sieltä sitten taas pitkiä matkoja ties minne, hän toteaa.

0 comments:

Lähetä kommentti

Suositut julkaisut

Ajankohtaista muualla

Tapio Nykänen - Antroblogi 2016.
Poro syntipukkina

Suurpetojen vaikutus poronhoitoon. I. Kojola, S. Heikkinen & S. Kaarinen. Luonnonvarakeskus 2018. PDF-tutkimusjulkaisu 57/2018

Porot kiinnittävät perinteeseen - Eila Tapiola. Opettaja-lehti 1/2019

CWD - Hirvieläinten näivetystauti. Virtsahoukuttimissa voi piillä tautivaara. Artikkeli sivulla 10 Metsästäjä-lehdessä. Metsästäjä-lehti 1/2019

Blogi-arkisto