VAPEPA – 60 VUOTTA

Kuva Vapepan 60-vuotisjuhlavuoden harjoituksesta, jossa harjoitus käynnistettiin tismalleen samoilta rappusilta, kuin 61 vuotta sitten paikallisen nimismiehen avatessa Anja Kumpurinteen etsinnät. 

60-vuotiaan Vapepan riveissä toimii nykyisellään 15 paliskuntaa ja useita poronhoitajia eri alueilta - mukaan mahtuisi vielä lisää.

--- Teksti: Vilma Sanaksenaho. Kuvat: Petri Hietala ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 3/2024.

Vapaaehtoinen pelastuspalvelu on saanut alkunsa Lapista. Valtakunnallisen koordinoidun toiminnan alkusysäyksenä toimi laajasti ympäri Suomea koskettaneen Anja Kumpurinteen etsinnät. Muonion Kerässiepin kylässä toukokuussa 1963 viisivuotias Anja katosi kotinsa pihapiiristä ja käynnisti Suomen ensimmäisen suuretsinnän. Etsintään osallistui enimmillään jopa tuhat ihmistä lähialueilta ja kauempaa. Laajasta etsinnästä huolimatta Anja löytyi liian myöhään ja etsintä päättyi suureen suruun.

Seuraavana vuonna 1964 viranomaisen tueksi perustettiin Vapaaehtoinen pelastuspalvelu, Vapepa. Jo ennen Anjan etsintää oli todettu, että viranomaisten voimavarat eivät olleet riittävät etsintöihin. Etsintöihin tarvittaisiin vapaaehtoisia viranomaisten tueksi. Ihmisillä oli halu auttaa ja vapaaehtoisia oli ilmoittautunut Anjankin etsintöihin runsaasti. Vapaaehtoisten kouluttamiseen ja johtamiseen tarvittiin kuitenkin koordinoitua toimintaa.

Tänä päivänä Vapepasta on kasvanut merkittävä verkosto, joka koostuu yli 50 järjestöstä ja yhteistyötahosta ja joka kouluttaa vapaaehtoisia toimintaan. Vapepan hälytysryhmät toimivat viranomaisten tukena nykyään ympäri Suomen ja sen toiminnassa on mukana yhteensä yli 13 000 vapaaehtoista yli 1000 hälytysryhmässä maalla.

Poronhoitajat aktiivisesti mukana toiminnassa

Poronhoitajat ovat aina olleet tärkeitä turvallisuuden ylläpitäjiä pohjoisen syrjäisillä seuduilla. Poronhoitajat ovat aktiivisesti mukana Vapepan toiminnassa useilla alueilla ja osallistuvat paikallisen maastotuntemuksen ammattilaisina erilaisiin pelastustoimiin alueillaan. Paliskuntain yhdistys toimii Vapepan jäsenjärjestönä. Paliskuntain yhdistys liittyi jäsenjärjestöksi vuonna 2012. Ehdotus liittymiseen tuli Enontekiöltä paikallisilta poromiehiltä, jotka olivat mukana Vapepan toiminnassa.

Suomen Punaisen Ristin (SPR) Lapin piirin valmiuspäällikkö Tanja Sälevä kertoo, että Lappi on hyvin miehitetty ja sieltä löytyy paljon vapaaehtoisia.
– Aina tarvitaan kuitenkin lisää, sillä mitä enemmän meitä on sitä suurempi voima meillä on ja sitä tehokkaammin pääsemme toimimaan. Kaikki eivät kuitenkaan aina pääse hälytyksille, joten reserviä on hyvä olla riittävästi. Sälevä lisää myös, että poronhoitajilla on valtava osaaminen maastossa liikkumiseen, paikallistuntemusta ja tarvittavaa kalustoa maastossa liikkumiseen.
– Poromiehet ovat siitä näkökulmasta erittäin tärkeä resurssi Vapaaehtoiselle pelastuspalvelulle pohjoisessa ja toivotaan, että useammat paliskunnat lähtisivät matkaan mukaan.

Suuri osa etsintätöissä käytettävästä kalustosta on vapaaehtoisten etsijöiden. Poromiehillä on tärkeän maastontuntemuksen lisäksi maastossa tarvittavaa kalustoa kuten kelkkoja ja mönkijöitä. 

Kadonneen henkilön etsintä maastosta on Vapepan yleisin tehtävä. Poronhoitajien maastontuntemus ja taito liikkua maastossa lisää etsintöjen tehokkuutta ja parhaimmillaan voi olla ratkaiseva tekijä, jotta eksynyt löydetään ajoissa.

Tällä hetkellä toiminnassa mukana Lapin alueella on Hammastunturin, Näätämön, Vätsärin, Palojärven, Pohjois-Sallan, Sallan, Kemin-Sompion, Oraniemen, Sattasniemen ja Orajärven paliskunnat, joilla on omat hälytysryhmänsä. Näiden lisäksi usealla muullakin alueella poronhoitajia on osana paikallisia hälytysryhmiä. Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueella toiminnassa on mukana Akanlahden, Alakitkan, Hossa-Irnin, Kallioluoman ja Oivangin paliskunnat. Myös Pudasjärven ja Taivalkosken alueella poronhoitajilla on paikallisia hälytysryhmiä.

Toimintaan mukaan pääsemiseksi tulee käydä koulutus, jossa perehdytetään Vapepan toiminnan perusperiaatteisiin, ryhmäläisten oikeuksiin ja velvollisuuksiin sekä etsinnän perusteisiin. Sälevä kannustaakin paliskuntia kouluttautumaan mukaan toimintaan ja mukana olevia paliskuntia kirjaamaan jäseniään hälytysjärjestelmään.
– Koulutus on vain 3–4 tuntia ja se on mahdollista pitää etänä. Meiltä voidaan tulla myös paikan päälle kouluttamaan. Pyrimme pitämään koulutuksia erityisesti paikan päällä, sillä se on aina kivempi, kun siinä tulee keskustelua ja samalla käytyä muitakin asioita läpi. Olisi myös hyvä, jos saataisiin kaikki paliskuntien toiminnassa mukana olevat jäsenet kirjautumaan hälytysjärjestelmään. Näin meillä olisi mukana olevien määrä paremmin tiedossa.

Pitkän yli 30 vuoden kokemuksen Vapepa-toiminnasta omaava Esa Huhtamella, Hammastunturin paliskunnasta, kannustaa myös paliskuntia ja poronhoitajia mukaan toimintaan. Viranomaisten resurssit eivät ole aina riittävät, etenkään pohjoisessa, ja vapaaehtoisia tarvitaan maastoetsintöihin.

Huhtamella liittyi aluksi Inarin SPR:n ensiapuryhmään ja ensiapuryhmätoiminnan kautta aika pian myös Vapepan toimintaan mukaan. Hän on vuosien varrella toiminut muun muassa valmiuskouluttajana ja Inarin Vapepan paikallisen toimikunnan sihteerinä. Huhtamella sanoo, että ei turhaan kannata pelätä mukaan lähtemistä. Joskus mukaan lähtemistä emmitään sen sitovuuden takia, mutta niin kuin kaikessa vapaaehtoistoiminnassa on hyvä muistaa, että siinä ei ole mitään pahaa, jos hälytykselle ei aina pääse lähtemään. Sälevän tapaan Huhtamella korostaa, että näissä tilanteissa on arvokasta laaja toimijajoukko, jolloin reservissä on lähtijöitä.

Hammastunturin paliskunnalla on oma hälytysryhmänsä. Kolme poronhoitajaa eri puolelta paliskuntaa toimivat hälyttäjinä. Hälytykset tulevat näille kolmelle hälyttäjälle, joilla on mahdollisuus viedä viestiä eteenpäin paliskunnassa. Viranomainen harkitsee tapauksen kiireellisyyden ja voi antaa valmiushälytyksiä, jotta mahdollisesta tulevasta hälytyksestä tiedetään.

Inarin korkeudella hälytyksiä on ollut suhteellisen vähän. Huhtamella kertoo, että joinakin vuosina hälytyksiä ei välttämättä tule ollenkaan ja joinakin vuosina niitä on noin kolmesta neljään. Vuosien varrella ne ovat kuitenkin hieman lisääntyneet, ja viranomaiset näkevät Vapepan toiminnan tärkeänä. Koulutusten ohella osaamista ylläpidetään harjoituksilla. Inarissa niitä järjestetään Huhtamellan mukaan noin 1–2 vuodessa. Niiden määrässä on kuitenkin vaihtelua eri toimikuntien välillä. Paikallisten harjoitusten lisäksi eri puolella Lappia järjestetään muutamia isompia harjoituksia vuodessa.

Poronhoitajien etsintätaitoja Huhtamella kehuu:
– Poromiehiltä löytyy taito kulkea ja havainnoida. Poromies on tottunut ammattinsa puolesta seuraamaan mitä ympärillä on ja huomaamaan jäljet. Puhutaan ihan eri luokassa etsijästä, jos sinne lähtee joku, joka ajaa hyvin vähän ja enimmäkseen reittejä pitkin.

Paikallistuntemuksen osalta nimenomaan ajantasainen tieto on etsinnöissä valtti. Huhtamella mainitsee, että on ollut tapauksia, joissa paikallisilta poromiehiltä on saatu vain parin päivän vanhaa tietoa alueelta. Paikallistuntemus ja maastossa liikkumisen taidot tulevat tärkeiksi etenkin huonoissa keliolosuhteissa. Usein etsintätehtävä saattaa tulla eteen juuri silloin, kun olosuhteet ovat huonot.
– Monesti nämä jutut tulee silloin, kun keli on oikein huono ja siinä tulee etsijän turvallisuuskin vastaan. Sinne ei voi lähteä sellaiset, jotka ei ole tottunut kulkemaan, erityisesti talvella. Kultaakin kalliimpi on silloin tämmöiset ihmiset, jotka on tottuneet siellä liikkumaan kelissä kuin kelissä. Huhtamella lisää.

Lähteet:

Martti Kähkönen (2014). Missä sie oot?, Lapin vapaaehtoinen pelastuspalvelu (Vapepa) 1964–2014, Pelastuspalveluseminaarit I–XXV.

Yle (2014). Vapaaehtoinen pelastuspalvelu etsii poromiehiä. https://yle.fi/a/3-7150129