TURVETUOTANTOALUEITA ON MAHDOLLISTA PALAUTTAA POROLAITUMIKSI

Tupasvilla menestyi hyvin paljaalle suopohjalle siirrettynä.

Luonnontilaiset suot ovat tärkeitä porojen kesälaitumia. Eteläisellä poronhoitoalueella Pohjois-Pohjanmaalla ne ovat olleet myös hyvin turvetuotantoon soveltuvia. Pudasjärven kaupungin ja entisen Yli-Iin kunnan alueilla turvetuotanto onkin merkittävä soiden käyttömuoto. Vapo Oy:llä on ollut turvetuotannossa kaikkiaan lähes 4000 hehtaaria suota yhteensä 27 kohteessa. Turveruukki Oy:llä on tuotantoalueita kaikkiaan n. 3000 ha. Asiaa tutkittiin juuri valmistuneessa Turveporo-hankkeessa.

--- Teksti: Oili Tarvainen, Hannu Hökkä, Jouko Kumpula, Anne Tolvanen ja Mika Jokikokko. Kuvat: Olli Tarvainen  ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 1/2021.

Lähitulevaisuudessa turpeen energiakäyttö vähenee merkittävästi ilmastopoliittisista syistä, ja turvetuotanto vielä tuotannossa olevilla alueilla tulee päättymään hyvinkin nopeasti. Perinteisten jälkikäyttömuotojen lisäksi tarvitaan uusia vaihtoehtoja, joissa otetaan huomioon ympäristövaikutusten lisäksi myös aluetaloudelliset tekijät. Porotalouden näkökulmasta suonpohjien paras käyttömuoto olisi uusien laidunalueiden perustaminen istuttamalla tai palauttamalla niille sellaista suokasvillisuutta, jota poro käyttää ravinnokseen luontaisesti. Laidunalueiden lisääntyminen vähentäisi todennäköisesti myös ristiriitoja porotalouden ja muiden maankäyttömuotojen välillä.

Turveporo-hankkeessa turvetuotannosta vapautuneille suonpohjille siirrettiin koneellisesti poron ravintokasvien, tupasvillan, järvikortteen ja raatteen luontaisia kasvustoja syksyllä 2017 (ks. Poromies-lehti 6/2018). Kasvustojen menestymistä seurattiin kolmen kasvukauden ajan (2018–2020). Lisäksi seurattiin kahden erilaisen laidunseoksen menestymistä kylvökoealoilla. Siirtoistutettuja ja kylvettyjä kasvustoja verrattiin suonpohjien luontaisen kasvittumiseen. Lisäksi puolet koealueista aidattiin, jotta voitiin selvittää laidunnuksen vaikutukset kasvillisuuden palautumiseen.

Kasvustojen seurantamittauksia Latvasuon koekentällä.

Koneellisesti siirretyistä luonnonkasveista parhaiten kasvuun lähti tupasvilla. Kasvustot vahvistuivat ja kukkivat runsaasti siirron jälkeisinä vuosina, joskaan niiden leviämistä ei voitu kattavasti todentaa kolmessa vuodessa. Tupasvilla näytti kuitenkin kestävän hyvin koneellisen siirron ja menestyi sekä kuivilla että märillä alustoilla.

Järvikortteen ja raatteen siirto ei tuottanut toivottua tulosta. Erityisesti järvikorte näytti olevan altis kilpailulle muun kasvillisuuden kanssa: koneiden mukana tulleet rikkakasvit valtasivat järvikortealat jo ensimmäisenä vuonna. Toisaalta järvikorte levisi ojien varsilla, jossa sitä esiintyi luontaisesti. Myös raate juurtui ja kukki kosteissa ojanpenkoissa, joihin sitä istutettiin käsin. Kokemusten perusteella järvikortteen ja raatteen koneellista siirtoa ei ole siten kustannustehokasta toteuttaa, vaikkakin molemmat kasvilajit näyttävät leviävän nopeasti, mikäli kasvuolosuhteet ovat niille suotuisat.

Molemmat kylvökokeissa käytetyt laidunseokset kehittyivät tasaisesti kokeen aikana. Monivuotinen Etelä-Suomessa kivennäismailla käytettävä Riistalaidun Diana -laidunseos menestyi odotuksia paremmin, kun sen menestymistä verrattiin turvemaille soveltuvaan laidunseokseen. Lisäksi suhteutettuna kylvettyyn siemenmäärään molempien laidunseosten timoteilajikkeiden kuivasato oli samalla tasolla. Saatujen tulosten perusteella laidunseoksia voi suositella kuivemmille suonpohjille, joilla koneiden kantavuus on hyvä.

Turvetuotannon päättymisestä kulunut aika, pohjaveden pinnan tason vaihtelut sekä alueen hoitotoimet vaikuttavat merkittävästi kasvillisuuden kehittymiseen suonpohjille. Tuhka- ja typpilannoitetut rehuseosten kasvustot peittivät paljasta maata tehokkaammin kuin luonnonkasvien kasvustot. Toisaalta koneiden tai siirrettyjen kasvustojen mukana tulleet rikkakasvit valtasivat erityisesti järvikortealat heti ensimmäisenä vuonna. Rikkakasvien kasvustot kuitenkin taantuivat nopeasti. Yhteen vetäen voidaan todeta, että sekä luonnonkasvien siirrolla että rehuseosten kylvöllä voidaan edistää porolle soveltuvien ravintokasvien leviämistä. On kuitenkin todettava, että moni poron ravintokasvi leviää myös luontaisesti suonpohjille ympäröiviltä alueilta.

Hankkeen viimeisenä vuonna toteutettiin myös sidosryhmille suunnattu kysely tuotannosta poistettujen turvesoiden jälkikäyttömuodosta. Hankkeen tuloksista on tiedotettu retkeilyissä, seminaarissa, sanomalehtiartikkeleissa ja paikallistelevision ja paikallisradion uutisissa. Lisäksi tuloksista on valmistumassa raportti Luonnonvarakeskuksen julkaisusarjaan sekä tieteellinen artikkeli.

Hanke toteutettiin Luonnonvarakeskuksen koordinoimana yhteistyössä paliskuntien, turvetuotantoyhtiöiden ja Pudasjärven kaupungin kanssa. Hanketta rahoittivat Euroopan aluekehitysrahasto (Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus), Luonnonvarakeskus, Pudasjärven kaupunki, Turveruukki sekä Kiimingin ja Kollajan paliskunnat.

HAASTATTELUILLA TIETOA SOVELLUSMAHDOLLISUUKSISTA: MENETELMÄÄ KANNATTAA KEHITTÄÄ

Turvesoiden jälkikäytön mahdollisuudet porotaloutta hyödyttävästi riippuvat paljon eri sidosryhmistä ja rahoituksesta. Maanomistajilla on keskeinen rooli, sillä he päättävät aina lopulta alueelle tulevan jälkikäyttömuodon. Kenttäkokeiden lisäksi hankkeessa tehtiin kaksi haastattelua, joilla selvitettiin maanomistajien ja eri sidosryhmien (turvetuottajien, poronhoitajien, viranomaisten, maa- ja metsätalous- sekä riistaorganisaatioiden) näkemykset turvesoiden jälkikäytöstä.

Haastatteluilla saatiin tietoa käytännön toteutusmahdollisuuksista ja yleisestä kiinnostuksesta aiheeseen sekä kehitysideoita. Ne vaikuttavat merkittävästi tulosten laajempaan sovellettavuuteen.

Poron ravintokasvien siirto ja kasvatus turvetuotannosta vapautuneilla suonpohjilla nähtiin yleisesti lupaavana ja hyödyllisenä vaihtoehtona, vaikkakin toimien rahoitukseen ja laajemman mittakaavan toteutettavuuteen liittyy epävarmuutta. Mikäli kasvien siirtoistutus tai kylvö saadaan toimimaan kustannustehokkaasti, sitä voitaisiin hyödyntää erityisesti joillakin sopivilla paikoilla kosteikkojen perustamisen yhteydessä. Valtio voisi rahoittaa turvetuotantoalueiden jälkikäyttöä porolaidunten palauttamisen lisäksi hiilinieluina ja vesilintukosteikkoina, jotka osaltaan auttavat ylläpitämään biodiversiteettiä ja vesien laatua.

Turvetuotantoalueita vapautuu tuotannosta lähitulevaisuudessa suuria määriä, ja poron ravintokasvien palauttaminen niille koettiin mahdollisuutena lisätä ja monipuolistaa porolaitumia. Vastaajat olivat sitä mieltä, että menetelmää ja sen rahoitusmuotoja kannattaa kehittää, jotta sitä voidaan tarjota maanomistajille houkuttelevana vaihtoehtona.