POROTUTKIMUSTA VAI PORON HUTKIMISTA? OSA 2: Poro ja muuttuva ilmasto

Ilmastonmuutos on vähiten julkisesti esillä, kun porolaitumien tilasta käydään keskustelua. Vaikka sen vaikutusten ymmärtäminen ja estäminen on merkittävin ja kiperin kansainvälistä yhteisöä kohtaava haaste.

--- Teksti: Sanna Hast ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 6/2017.

Poromäärät aiheuttavat kuumia tunteita ympäri poronhoitoaluetta. Kun julkisessa keskustelussa kaasu pohjassa oiotaan mutkia, unohtuu, että asia on yksinkertaisesti sanoen vähintäänkin monimutkainen. Tämä juttusarja nostaa esiin tutkimustietoa ja näkökulmia, joita porolaidunkeskusteluun liittyy.

Ilmastonmuutoksen vaikutukset luonnon monimuotoisuuteen huolettavat ja aiheuttavat päänvaivaa niin arktisen luonnon tutkijayhteisölle kuin poronhoitajillekin. Ilmaston lämpenemisen vaikutukset näkyvät jo nyt arjessa: lämpenevät ja epävakaammat talvet, sekä hyönteisten ja muiden loisten leviäminen tuovat jatkuvasti uusia haasteita poronhoitoon.

Ilmaston lämpenemisen havaittuja tai ennakoituja yleisiä vaikutuksia tundralla ja tunturiylängöillä ovat:
* Talvet alkavat myöhemmin ja loppuvat aiemmin
* Talviin sisältyy enemmän sääntönä kuin poikkeuksena leutoja jaksoja, mistä seuraa maanpinnan jäätäminen keskellä talvea
* Loisten, tautien ja tuhohyönteisten leviäminen
* Pusikoitumisen/pensittymisen yleistyminen ja monimuotoisuuden väheneminen kasvien välisen kilpailun lisääntyessä
* Puurajan nouseminen ylemmäs

Hiljattain julkaistujen tutkimusten1 mukaan, porot ja muut kasvinsyöjänisäkkäät auttavat arktisen monimuotoisuuden suojelussa lämpenevässä ilmastossa estämällä pienten ja hitaasti kasvavien lajien katoamista. Vuorinen kollegoineen (2017) tutkivat tuoreessa artikkelissaan ilmaston lämpenemisen pitkäaikaisvaikutuksia eritoten arktisella tundralla. Tutkimus tehtiin alueella, joka ulottuu Suomen käsivarteen Skandinavian vuoristoalueelta (Darjun ylänkö). Alue on karua tunturiylänköä (450 m–730 m mpy) ja siellä vallitsee kuiva, mantereinen ilmasto. Se ulottuu osittain myös Käsivarren paliskuntaan. Alue oli aiemmin pääsääntöisesti porojen talvilaidunta, nykyisin se on kuitenkin jonkin verran myös kesälaitumena käytössä (sporadically grazed). Enimmäkseen se on edelleen syys-talven laidun. Kaarlejärven ja kollegoiden (2017) tutkimus toteutettiin kokonaisuudessaan Kilpisjärvellä. Tutkimuksessa testattiin koeolosuhteissa laiduntavien eläinten, lämpenemisen ja ravinteiden saatavuuden merkitystä lajien esiintymiseen.

Vuorisen ja kollegoiden tutkimuksessa on joitain poikkeuksia ja joitain seikkoja, mitkä vahvistavat yllä mainittuja ilmastonmuutoksen toteutuneita tai ennakoituja yleisiä vaikutuksia. Yksi poikkeama näyttäisi olevan, että puurajan nouseminen ylemmäs ei tutkimusalueella ole toteutunut. Selkeä vaikutus on pienten, huonon kilpailukyvyn omaavien arktisten lajien väheneminen, samoin jäkälikköjen. Uusi ilmasto suosii kilpailukykyisiä kloonautuvia lajeja, sekä lajeja jotka menestyvät suljetussa kasvillisuudessa [2]. Tämä luo epäsuotuisan ympäristön siementämällä lisääntyville lajeille, mutta myös monille arktisiin olosuhteisiin erikoistuneille lajeille.

Ilmaston lämpenemisen odotetaan suosivan alppilajeja ja edesauttavan pensittymistä, sekä kiihdyttävän lajien välistä kilpailua. Kilpailussa arktisen alueen olosuhteisiin erikoistuneet lajit häviävät ja monimuotoisuus kärsii. Tutkimukset antavat viitteitä siihen, että porojen laidunnus auttaa suojelemaan arktista monimuotoisuutta, pitämällä pensittymistä aisoissa. Kasvinsyöjälajit toimivat hidastavana tai ehkäisevänä muuttujana.

Syömällä korkeita ja leveälehtisiä kasveja, porot vähentävät varjostumista ja lisäävät valon määrää, mikä mahdollistaa useampien kasvien esiintymisen ja hyötymisen lämpimämmistä oloista.

Pitkäaikaisseurannassa ilmaston lämpeneminen on ilmeistä: vuoden keskilämpötilat ovat nousseet, samoin ovat yleistyneet ja lisääntyneet sellaiset päivät talven aikana, jolloin tapahtuu sulamista. 2000-luvulla on vahvistunut enemmänkin säännöksi, että kesken talven ilmenee plussan puolella olevia päiviä (20 tai useampi päivä talven aikana) [3].

Pitkäaikaisseuranta osoittaa, että jäkäläpeitto on vähentynyt, varsinkin korkeammilla alueilla. Varvikot sen sijaan ovat lisääntyneet ja niiden esiintyminen varsinkin tundran alaosilla. Jäkälälajikkeiden välillä on kuitenkin merkittäviä eroja: jotkin ovat vähentyneet, kun toiset pysytelleet samoina tai jopa lisääntyneet. Heinävartiset lajikkeet (forbs) lisääntyivät merkittävästi ja putkilokasvit sekä sammalet (vascular ja bryophyte), jotka aiemmin ovat esiintyneet puurajan alapuolella olivat nyt ilmestyneet. [4]

Darjun ylängöllä puurajan siirtymistä ei ole tapahtunut, mikä on ristiriidassa muualla tehtyjen tutkimusten kanssa. Tätä saattaa selittää lähinnä alueella tapahtuneet voimakkaat muutokset kasvillisuudessa. Lajit jotka sietävät tai ovat immuuneja kevään jäätyneelle maaperälle (vaivaiskoivu ja jäkälät, Eurooppalaisen arktisen tundran tyypillisiä kasveja) väistyvät varvikoiden ja sammalten edeltä (kasvillisuus, joka on tyypillisempää Skandinavian vuoriston alaosille). Variksenmarja estää tehokkaasti siementämällä lisääntyvien kasvien leviämistä. Varpujen lisääntyminen liitetään ilmaston lämpenemiseen – kun talvet ovat leudompia ja keväällä jäisen maan aika ja tähän kuuluva kuivuminen keventyy – varpukasvit menestyvät. Varpujen mukanaan tuoma lajien välinen kilpailu vaikuttaa selkeästi jäkäliköiden vähentymisenä.

Näyttää siltä, että lämpenevä tundra suosii boreaalisten lajien levittymistä. Samalla talven leudot jaksot, lämpötilojen sahaaminen – ja tähän kuuluva sulamisvesien maanpinnan jäätäminen – aiheuttavat vaikeuksia monille jäkälälajeille.

Porojen laidunnus, erityisesti lisääntynyt kesälaidunnus ja tallominen vaikuttavat jäkäliköiden vähenemiseen, mutta tämä ei tutkijoiden mukaan ole pääasiallinen syy. Boreaalisten jäkälälajien lisääntyminen ja arktisten jäkälälajien väheneminen viittaa ilmastolliseen syyhyn.

Jos porolaidunnus olisi pääsyy jäkälikköjen vähenemiseen, ei lajistollisesti havaittu erilainen vaikutus olisi näin selkeä. Porojen laiduntaminen saattaa sen sijaan vaikuttaa tunturikoivun levinneisyyden vakauteen. Varpujen levittymisen suorien ja epäsuorien vaikutusten ja porolaidunnuksesta aiheutuvasta yhteisvaikutuksesta tunturikoivun leviäminen Darjussa näyttää estyneen. [5]

Tutkijat ennustavat, että Fennoskandian alava arktinen tundra (low arctic tundra) tulee muuttumaan: varpu- ja ruohovartiset kasvit lisääntyvät (tyypillistä Skandinavian vuoriston alaosille) ja kasvillisuus saa piirteitä myös boreaalisista lajikkeista. Porolaidunnus hidastaa tunturikoivujen ja puuvartisten kasvien etenemistä. Kasvien keskinen (lajien välinen) kilpailu lisääntyy, mikä vähentää monimuotisuutta ja luo huonot olosuhteet monille arktisille lajeille.

Porolaidunnus edesauttaa tundran pysymistä avoimena maaperänä. Tämä on helpotus monille arktisiin oloihin erikoistuneille lajeille. Kun tavoitteena on arktisen flooran kokonaisvaltainen suojelu, porolaidunnuksen säilyttäminen hidastaa ilmastonlämpenemisen negatiivisia vaikutuksia. Pidemmällä tähtäimellä monimuotoisuuden suojelussa auttaa todennäköisesti vain ilmaston lämpenemisen estäminen.

Ilmasto muuttuu ja on muuttunut aina. EU-tasoinen monimuotoisuuden suojelu puolestaan on isolta osaltaan byrokratiaa. Lainsäädännölliset ohjauskeinot ilmenevät liian usein kankeana ja paperinmakuisena yksittäisiin lajeihin tuijottamisena. Paikallisesti tällainen on harvoin hedelmällistä ja toisinaan jopa haitallista kulttuurisen monimuotoisuuden kannalta. Monimuotoisuuden suojelussa pitäisi löytää tilaa kokonaisvaltaisemmalle arvokeskustelulle siitä, millaisen arktisen alueen haluamme 50 tai 100 vuoden päästä? Mikä on se ”luonnontila”, jota pyritään suojelemaan ja onko sellaista enää edes mahdollista suojella ilmaston muuttuessa? Millaista elämää ja elämäntapoja haluamme alueella nähdä?

Lähteet

1 Vuorinen KEM, Oksanen L, Oksanen T, Pyykkönen A, Olofsson J, Virtanen R. Open tundra persist, but arctic features decline – Vegetation changes in the warming Fennoscandian tundra. Glob Change Biol. 2017; 00:1-14. https://doi.org/10.1111/gcb.13710 , sekä

Kaarlejärvi, Elina, Eskelinen, Anu, Olofsson, Johan, Herbivores rescue diversity in warming tundra by modulating trait-dependent species losses and gains, Nature Communications (2017). DOI: 10.1038/s41467-017-00554-z, löytyy: https://phys.org/news/2017-09-reindeer-grazing-tundra-diversity-climate.html#jCp

2 Putkilokasvit, kanervakasvit ja pienet puuvarsiset sekä varvikot lisääntyvät

3 Vuorinen ym. (2017), s.5-6

4 Sama, s. 7

5 Sama, s. 11