KOIRA POROTÖISSÄ - MONIKÄYTTÖINEN TYÖKOIRA

Nuori koiranohjaaja Eino ja koira Rihti tekevät saumatonta yhteistyötä porojen siirtämisessä.

’Hyvä koira tekee kymmenen poromiehen työt.’ ’Porot eivät venkoile kuljetettaessa, kun näkevät koiran olevan matkassa.’ ’En ymmärrä, miten näitä poroja saisi mihinkään, jos ei olisi koiraa.’ ’Yksin mie voin olla tokassa, ajan kelkalla edellä ja koira tuo poroja niiden takana.’

Peltoporokoiran käytön tehostaminen (PEPOKO) -hanke.

--- Teksti Kirsi Muuttoranta, Niina Mattila ja Sanna Vinblad. Kuvat PEPOKO-hanke ja Niina Mattila ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 1/2020.

Nämä sitaatit eri puolilta poronhoitoaluetta kuvaavat koiran merkitystä porotöissä. Poromiehen parhaan kaverin rooli on muuttunut poronhoidon muutoksen myötä. On paliskuntia, joissa koiria ei juurikaan käytetä, ja koiran käytön perinne on katkennut. Ylä-Lapissa koiran rooli on edelleen vahva. Työkoirien määrä on entisaikaan verrattuna vähentynyt, mutta kiinnostus ja tarve koiran työkäyttöön on edelleen olemassa.

Alueiden erityispiirteet ja olosuhteet ohjaavat myös koiran käyttötarvetta ja työtehtäviä. Esimerkiksi petoalueilla on tarvetta raatokoirille, eteläisellä poronhoitoalueella peltoporokoirille ja pohjoisten paliskuntien paimennuskäyttö luo tarpeen kestäville, paimentaville koirille.

Porotöissä käytettävät koirat ovat usein lapinporokoiria, suomenlapinkoiria tai rekisteröimättömiä porokoiria. Niiden lisäksi esimerkiksi bordercolliet paimentavat poroja. Raato- ja peltoporokoirina käytetään useita eri rotuja. Termi ’porokoira’ viittaa porotöissä käytettävään koiraan, vaikka se voi olla myös lapinporokoiran rotunimen lyhyt muoto.

Porotöihin sopiva koira on itsenäinen, kestävä ja pohjoisen sääoloihin soveltuva. Se ei saa olla liian suuri, jos sen pitää mahtua mönkijän ja kelkan kyytiin. Koiran haukkuminen käskystä on toivottava ominaisuus. Perinteisillä porojen paimennukseen käytettävillä roduilla haukkutaipumus onkin vahva.

Koirasta on moneksi porotöissä

Se auttaa porojen paimentamisessa, kuljettamisessa, tokan jakamisessa osiin sekä porojen ruokintaan liittyvissä töissä. Pelto- ja pihaporojen siirtämisessä koira on korvaamaton apu. Lisäksi koiraa voi käyttää paliskunnan töissä raatojen tai loukkaantuneiden liikennevahinkoporojen etsintään. Työn ohella koira on erinomainen kumppani seurakoirana sekä erilaisissa harrastuksissa ja muissa tehtävissä.

Porotöissä käytettävä koira ei saa olla liian suuri, jos sen pitää mahtua mönkijän ja kelkan kyytiin.

Porojen kuljettamisessa koira on usein laitamiehen apurina. Laidoilla joutuu liikkumaan eniten. Koira näkee tokan paremmin laidalta kuin aivan perältä. Koira helpottaa ihmisen työtä haukkumalla mönkijän tai kelkan kyydissä. Juokseva koira pääsee hankaliinkin paikkoihin ja on helppo ohjata aina sopivaan paikaan. Koira on avuksi myös erotusaidassa: kun poroja siirretään koiran avulla kokoamisaidasta käsittelyaitaukseen, menee siirtoon vähemmän aikaa ja työtä.

Ruokinnassa koiran tehtävänä on helpottaa rehun jakoa sekä vahtia avonaisia portteja. Talvella porojen siirroissa ja ruokinnassa käytetään pääosin moottorikelkkaa. Koirat pysyvät myös kelkan kyydissä ja voivat sieltä haukkumalla auttaa porojen siirtämisessä. Koira on halpa apuri. Se voi korvata ihmistyötä. Paikoin ettomiehistä on pulaa. Koirat helpottavat porojen kuljettamista, jolloin ketjuun tarvitaan vähemmän ihmisiä ja mönkijöitä. Työn kustannus pienenee.

Koiran käyttö voi herättää myös vastustusta paliskunnassa. Huonoja kokemuksia on voinut syntyä irtokoirien lisäksi työkoirista. Joskus työkoira on joutunut paliskunnan töihin keskeneräisenä ja se on voinut aiheuttaa jopa vaaratilanteita porojen kuljetuksessa. Tämä voi leimata kaikki työkoirat pitkäksi aikaa eikä koiran käyttöä haluta aloittaa. Jos koiran käytön perinne on katkennut, koiran tuominen porotöihin voi olla vaikeaa. Koiraa on helppo syyttää, jos kaikki ei mene niin kuin on suunniteltu. Porotöiden ulkopuolella lappalaiskoirat ovat suosittuja erilaisissa harrastuksissa. Usein poroperheen lapset kiinnostuvat koiran treenaamisesta ja harrastavat sen kanssa porotöiden ulkopuolisena aikana. Lappalaiskoirat ovat moniottelijoita, jotka soveltuvat lähes kaikkeen. Ne ovat menestyksekkäästi mukana näyttelyissä, agilityssä, koiratanssissa, metsästyskoirien jäljestyskokeissa, paimennuksessa, palveluskoirakokeissa, rally-tokossa, tokossa ja jopa vesipelastuskokeissa.

Lappalaiskoirat ovat myös kunnostautuneet porotöiden lisäksi muissa työtehtävissä, kuten pienriistan metsästyksessä, lutikkakoirina, terapiakoirina sekä pelastuskoirina. Lapinporokoira on toiseksi suosituin rotu pelastuskoirakokeissa. Pelastuskoirat ovat viranomaisten apuna toimivia koiria, joita käytetään kadonneiden ihmisten etsimisessä. Poromiesten ja porokoirien apu vapaaehtoisessa pelastuspalvelussa on erittäin tärkeää.

Koulutettu kirsu löytää loukkaantuneet ja kuolleet porot

Poronhoitoalueella sattuu vuosittain tuhansia porokolareita. Vaikka marras-joulukuu on porokolareiden osalta vuoden synkintä aikaa, ajoittuu suuri osa poroliikennevahingoista myös lumettomalle ajalle. Esimerkiksi Sallan paliskunnassa porokolareissa menehtyneiden porojen määrä on noin sata poroa vuodessa. Kuitenkin paliskuntaan tulee autoilijoilta ilmoituksia huomattavasti suuremmasta määrästä liikennevahinkoja, joissa ajoneuvo on osunut poroon, ja poro jatkanut matkaansa metsään. Näistä ilmoitetuista poroista jää vuosittain löytymättä kymmeniä.

Vanhallakin raadolla voi harjoitella raatojen etsintää.

Erityisesti sulanmaan aikana loukkaantuneiden, onnettomuuspaikalta paenneiden porojen löytyminen on haastavaa. Porokoiran voi kouluttaa liikennevahinkoarviomiehelle avuksi loukkaantuneiden porojen etsintään. Koiran avulla loukkaantunut poro löytyy paremmin ja nopeammin, jolloin poro voidaan lopettaa liikennevahinkoarviomiehen toimesta ilman turhaa kärsimystä. Loukkaantuneiden porojen löytämisellä on myös taloudellista merkitystä paliskunnalle ja sen osakkaille.

Jälkityöskentelyyn soveltuu porokoirien lisäksi esimerkiksi useat metsästyskoirat. Verijäljen harjoittelu aloitetaan koiran kanssa rauhallisella alueella, jonne vedetään naruun sidotun, poronverellä kostutetun sienen avulla jälki. Jäljen päähän laitetaan koiralle palkinnoksi esimerkiksi kopara. Jälki olisi hyvä tehdä jonkun muun kuin koiran ohjaajan, jolloin koiran huomio kiinnittyy oikeaan hajuun, eikä omistajansa jälkien seuraamiseen. Koiran kanssa ei lähdetä jäljelle heti, vaan jäljen annetaan ’tasaantua’ puolisen tuntia ennen harjoittelun aloittamista.

Koira on jäljestettäessä kytkettynä pitkään liinaan tai vaikka muovisuopunkiin. Jälkiharjoittelu aloitetaan lyhyellä, muutaman kymmenen metrin pituisella suoralla jäljellä. Koiran (ja ohjaajan) taitojen kasvaessa lisätään jälkiharjoitusten vaativuutta lisäämällä harjoituksiin pituutta, mutkia ja haasteellisia maastoja. Harjoittelun edetessä taitoja kartutetaan myös erilaisissa sääoloissa, sillä työtehtäviin on tarvittaessa lähdettävä säässä kuin säässä.

Poron verta tulee käyttää vain porojen jäljestämiseen. Metsästyskoirien verijälkiharjoittelussa käytetään jotain muuta verta, ettei koira vaan opi pitämään poroa saaliina.

Tehoa ja tukea koiran työkäyttöön

Koiran käyttöä on edistetty erilaisissa hankkeissa. Viime vuosina Savukosken suunnalla toteutettu Tehoa poro- ja lammaskoiran työkäyttöön ja Kainuun petoseutu- ja petotietohankkeet toivat tietoa koirien käytöstä raatojen etsintään. Nyt on menossa Peltoporokoiran käytön tehostaminen -hanke, jossa osoitetaan koiran ylivoimaisuus peltoporojen siirtämisessä. Lisäksi Tornion, Ylitornion ja Pellon alueella haetaan lisäoppia koirien paimennuskäyttöön Euroopasta Lähe Völhjyyn – Leader hankkeella. Koiran työkäyttöön saa oppia ja tukea myös porotöihin perehtyneiltä kouluttajilta ja paimennuskoulutuspaikoista.

Työkoirat ja lappalaiskoirat voivat osallistua Porokoirakerhon järjestämin poro-paimennuskilpailuihin ja taipumustesteihin. Kuvassa Raisa Korpela ja Majuri.

Hankkeiden ja kouluttajien lisäksi Porokoirakerho ry toimii poroa paimentavan koiran käytön edistämiseksi. Puheenjohtaja Hanna-Riikka Kuhmonen kertoo, että kerhon tärkeimpiä tehtäviä ovat poroa paimentavan koiran tuntemuksen ja käytön edistäminen, kulttuuriperinnön vaaliminen, poroa paimentavaa koiraa työkseen käyttävien ja koiraharrastajien yhteen saattaminen sekä jalostuksen tukeminen. Porokoirakerhon päätapahtuma on ollut poropaimennuskilpailu ja -taipumustestaus, mutta näitä ei järjestetä kuluvalla kaudella. Kerho järjestää erilaisia paimennusleirejä jäsenille ympäri Suomen poroilla, lampailla ja naudoilla. Näillä kerätään rahaa tulevan poropaimennustapahtuman järjestämiseen. Kerho hakee tapahtumaan soveliasta erotuspaikkaa. Ilmoita ihmeessä, jos tiedät hyvän paikan tapahtuman järjestämiseen!

Niina Mattila on poronhoitaja Sallan paliskunnasta. Kirsi Muuttoranta työskentelee Lapin ammattikorkeakoulussa lehtorina. Sanna Vinblad työskentelee Lapin ammattikorkeakoulussa projektipäällikkönä. Kaikilla on lapinporokoiria eri tehtävissä.

Hanketta ovat tukeneet Lapin ammattikorkeakoulu, Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus sekä Porokoirakerho Ry.

Lue lisää

KUINKA PUHUA KEHITYKSESTÄ PORONHOITAJAT HUOMIOIDEN?

Poronhoidon on ollut aina sopeuduttava muuttuvaan maankäyttöön etsien paikallisesti toimivia ratkaisuja. Nyt on aika arvostaa poronhoidon ratkaisuja sen arkitodellisuus huomioiden. Kuvassa poroja etsitään vasamerkityksiin teollisesti käsitellystä metsästä Muonion paliskunnassa kesällä 1999.

Poronhoitoon liittyy useita uskomuksia ja sitkeitä ajattelumalleja, jotka ovat usein ristiriidassa poronhoitajien näkemysten ja arkisen työn kanssa. Puhe poronhoidosta politiikassa, tieteessä ja julkisessa keskustelussa toisinaan arvostaa poronhoitajia, mutta joskus toistaa itsestään selvinä pidettyjä uskomuksia.

--- Teksti: Simo Sarkki, Mia Landauer, Hannu I. Heikkinen. Kuva: Hannu. I. Heikkinen ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 1/2020.

Tässä artikkelissa pohditaan neljää poronhoidon ympärillä vellovaa uskomusta. Pohdimme myös mahdollisuuksia näiden uskomusten päivittämiseksi, jotta maankäytön oikeudenmukaisuus jatkossa toteutuisi paremmin poronhoitoalueella.

Sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja uskomukset

YK:n kestävän kehityksen sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen liittyvien tavoitteiden mukaan ketään ei tulisi jättää kehityksen ulkopuolelle. Oikeudenmukaisuuden nähdään usein koostuvan reiluista päätöksentekoprosesseista ja tasapuolisesta hyötyjen ja haittojen jakautumisesta. Myös kunnioitus ja perinteisten elinkeinojen omaleimaisuuden tunnustaminen ovat tärkeitä. Kunnioitusta ja arvojen tunnustamista tapahtuu tekojen, mutta myös puheen tasolla. Puhe ja ajattelutavat ohjaavat usein toimintaa. Uskomukset puolestaan ohjaavat ajattelua, ja erityisesti sitä, mitä käytännön toimia harkitaan.

Yhteismaan tragediasta kasautuviin vaikutuksiin

Peliteoreetikko Garrett Hardin loi 1960-luvulla paljon sovelletun teorian nk. yhteismaan tragediasta. Hardinin mukaan yhteisten maiden laidunnus johtaa väistämättä ylilaidunnukseen, koska yksittäiselle karjan omistajalle on edullisempaa käyttää yhteisiä laitumia mahdollisimman paljon, jolloin hän itse kerää suurimman mahdollisen hyödyn, kun taas ylilaidunnuksen haitat maksetaan yhdessä. Hardin ehdotti ratkaisuksi yhteisten resurssien yksityistämistä tai valtion säätelyä. Nyky-yhteiskunnassa poronhoidosta puhuttaessa ylilaidunnus saatetaan nähdä itsestäänselvyytenä, mikäli yhteisten laidunten käyttöä ei säädellä ulkopuolelta.

Yhteismaan tragedian sijaan voisi pikemminkin ottaa huomioon, että porolaitumet ovat yhteisillä mailla, mutta poronhoitajat eivät ole maiden ainoita käyttäjiä. Näin ollen muu maankäyttö yhteisillä laitumilla saattaa heikentää laidunten laatua ja vähentää niiden määrää. Muun maankäytön haitalliset vaikutukset kasautuvat poronhoitajien ratkaistavaksi ongelmaksi. Tämä ei tarkoita sitä, että ylilaidunnusta ei tapahtuisi, mutta vahvistaa sitä ajatusmallia, että yhteisten laidunten kuntoon vaikuttaa muukin kuin poronhoito. Ylilaidunnuksen lisäksi olisikin rakentavaa puhua myös muun maankäytön aiheuttamista kasautuvista vaikutuksista poronhoidolle.

Enemmistön demokratiasta oikeudenhaltijoihin

Maankäytöstä päätettäessä nojataan usein ajatukseen, että sidosryhmien osallistaminen päätöksenteko- ja suunnitteluprosesseissa on paras keino ennaltaehkäistä maankäytön kiistoja. Nämä prosessit nojaavat usein enemmistödemokratian ajatukseen, jota pidetään yleisesti ihanteellisena päätöksenteon muotona. Kuitenkin jo 1850-luvulla John Stuart Mill kirjoitti siitä, että enemmistödemokratia syrjii vähemmistöjä. Myös poronhoitajat huomaavat usein olevansa vähemmistössä maankäytön suunnitteluprosesseissa. Enemmistön edut jyräävät poronhoidon huolet.

Enemmistödemokratia puolustaa paikkaansa erityisesti verrattuna eliitinvaltaan, mutta sillä on myös ilmeisiä heikkouksia oikeudenmukaisuuden näkökulmasta. Poronhoitajien näkökulmasta oikeudenmukaisuutta voisi vahvistaa puhumalla poronhoitajista oikeudenhaltijoina (engl. rights holder) sidosryhmän (engl. stakeholder) sijaan. Oikeudenhaltijan käsitettä on viime aikoina käytetty puolustettaessa alkuperäiskansojen ja perinteisten, yleensä pienimuotoisten elinkeinojen harjoittajien oikeuksia. Päätöksenteossa voitaisiinkin tunnustaa poronhoitajat perinteen jatkajina ja oikeudenhaltijoina, ja kehittää käytäntöjä suojaamaan poronhoitajia enemmistön edun mahdolliselta ylivallalta.

Koskemattoman erämaan ihanteesta kulttuuriseen moninaisuuteen

Ajatus ja ihannointi ’kirveen koskemattomasta’ erämaasta juontuu Amerikan kansallispuistojen kehittymiseen ja erottamiseen talousmaasta, ja tätä ajatusta on sovellettu laajasti ympäri maailmaa. Poronhoidon kohdalla koskemattoman erämaan ihannointi ja sen hyödykkeistäminen esim. matkailun tarpeisiin voi johtaa rajoituksiin ja jopa kieltoihin. Vähintään seurauksena ovat negatiivissävytteiset keskustelut siitä, että poronhoito ’pilaa’ koskemattoman erämaan. Viimevuosien keskustelut tieteessä ovat painottaneet luonnon monimuotoisuuden arvoa, mutta tärkeäksi on nähty myös niin kutsuttu ’biokulttuurinen’ monimuotoisuus (engl. Biocultural diversity). Poronhoito voitaisiinkin nähdä osana tätä monimuotoisuutta, ennemmin kuin sen uhkana. Luonnon- ja esimerkiksi petojen suojelu ovat toki perusteltuja, mutta niin ovat myös poronhoitajien oikeudet.

’Jaloista villeistä’ kokonaisvaltaiseen paikallistietoon

’Jalo villi’ (engl. Noble savage) käsitteellä on viitattu kansoihin, joilla on läheinen luontosuhde ja jotka ovat säästyneet kritisoidulta modernilta kehitykseltä. Vaikka poronhoitajia harvemmin kutsutaan ’jaloiksi villeiksi’, kaikuja tästä luonnonläheisyyttä ihannoivasta myytistä on nähtävissä myös poronhoidon ympärillä. Jos ’jalo villi’ -kortti otetaan käyttöön, nykyporonhoitoa vastaan saatetaan hyökätä esittämällä, että poronhoitajat ovat menettäneet alkuperäisen kulttuurinsa teknologisten välineiden myötä. Kelkat, mönkijät, droonit, helikopterit ja lisäruokinta voidaan nähdä ihannoidun ja luontoon sopineen kulttuurin tuhona.

’Jalo villi’ -logiikan sijaan, voisi korostaa poronhoitajien käytännönläheistä luontosuhdetta ja siihen perustuvaa kokonaisvaltaista paikallistietoa. Paikallistieto syntyy päivittäisissä kokemuksissa porojen kanssa luonnon keskellä muuttuvissa olosuhteissa. Tänään, ilmastonmuutoksen ja moninaisten maailmanlaajuisten muutosten aikana, myös poronhoitajien käytännöt ja paikallistieto sopeutuvat alati suhteessa muuttuvaan maailmaan. Tällä perustelulla voidaan säilyttää poronhoidon erikoisluonteen kunnioitus, mutta myös mahdollistaa kulttuurin muutos. Lisäksi voidaan perustella, että päättäjillä, tieteilijöillä ja muilla toimijoilla on poronhoidolta paljon opittavaa juuri kokonaisvaltaisen ja käytännöllisen luontoa lähellä olevan paikallistiedon kautta. Poronhoitajien paikallistieto ei ole kivettynyt menneisyyteen, vaan kehittyy vuorovaikutuksessa muuttuvien olosuhteiden kanssa.

Lopuksi

Olemme yllä tarkastelleet neljää poronhoidon ympärillä vellovaa uskomusta, jotka haastavat poronhoitajien omaleimaisuuden tunnustamisen ja elinkeinon kunnioituksen ja tätä kautta myös sosiaalisen oikeudenmukaisuuden. Sellaisen kehityksen saavuttaminen, joka ei jätä poronhoitajia kehityksen ulkopuolelle, vaatii yhteiskunnan tekoja ja hyväksyntää. Näitä tekoja voi oikeuttaa ja edistää puhumalla poronhoidosta ilman vääristävien uskomusten taakkaa. Sitkeät ja itsestään selvinä pidetyt uskomukset ovat väistämätön osa ihmisten ajattelua ja toimintaa. Siksi tulisikin olla tarkkana siitä minkälaisia oletuksia sanojen ja itsestään selvyyksien taustalle kätkeytyy. Tässä artikkelissa olemme pyrkineet evästämään puhetta, joka kunnioittaa ja arvostaa poronhoitajia heidän nykyisessä arkitodellisuudessaan.

Kiitokset

Tämä juttu on kirjoitettu NordForskin rahoittamien ReiGN (Reindeer Husbandry in a Globalizing North - resilience, adaptations and pathways for actions) ja REXSAC (Re-source Extraction and Sustainable Arctic Communities) projektien tuella. Juttu poh-jautuu Land Use Policy –tiedelehdessä julkaistuun artikkeliin:
Sarkki, S., H. I. Heikkinen, V-P Herva, & J. Saarinen. 2018. Myths on local use of natural resources and social equity of land use governance: Reindeer herding in Finland. Land Use Policy 77: 322–331. https://doi.org/10.1016/j.landusepol.2018.05.055

Simo Sarkki on dosentti ja tutkija Oulun yliopistossa, Mia Landauer tutkija Lapin yliopiston Arktisessa keskuksessa ja Hannu I. Heikkinen Kulttuuriantropologian professori Oulun yliopistossa.

Lue lisää