PETOKANNAT JA VAHINGOT

Suden tappama poronvasa. Kuva: Ilpo Kojola

Suurpetojen tiliin kirjatut vahingot porotaloudelle ovat nousseet selvästi 2000-luvulla. Ahmojen aiheuttamia vahinkoja on kirjattu joka vuosi eniten. Susien aiheuttamia vahinkoja on ollut kolmen viimeksi kuluneiden kolmen vuoden aikana olennaisesti aiempaa enemmän.

--- Teksti: Tutkimusprofessori Ilpo Kojola ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 3/2024.

Kannat runsastuneet Euroopassa

Euroopan suurpetokannoissa on tapahtunut olennainen runsastuminen 1960-lukuun verrattuna. Kun tarkastellaan aluetta, jossa eivät ole mukana Euroopan puolella oleva osa Venäjää, Ukraina ja Valkovenäjä, karhujen (noin 16 000) ja susien yksilömäärä (noin 21 000) on suunnilleen nelinkertaistunut. Ilvesten lukumäärä (noin 10 000) on peräti kahdeksan kertaa suurempi kuin 60 vuotta sitten. Ahmoja on noin 1 400–1 500 siinä, missä niitä on arvioitu olleen 1960-luvulla vain noin 400.

Tutkimusprofessori Ilpo Kojola Luonnonvarakeskus. Kuva: Vilma Sanaksenaho

Edellä kuvattujen populaatioiden maantieteellisessä painottumisessa on selvät lajikohtaiset erot. Ahmaa esiintyy vain Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa. Euroopan karhuista jopa noin 8 000:n arvioidaan elelevän Romaniassa. Susikannat ovat runsaimmat Etelä- ja Keski-Euroopassa. Esimerkiksi Italiassa, Espanjassa ja Puolassa ja Saksassa kansalliset populaatiokoot ovat parintuhannen yksilön luokkaa. Pohjois-Euroopassa elää merkittävä osa ilveksistä, vaikka ilveksen on perinteisesti arvoitu menestyvän parhaiten eteläisemmillä leveyspiireillä. Yksin Suomen ilveskanta muodostaa jopa kolmasosan Euroopan ilvespopulaatiosta.

Kuva 1. Suurpetokantojen kehitys Suomessa vuosina 1991–2023.  Vuonna 2023 ilveskannassa oli 2 390–2 575 vuotta vanhempaa yksilöä, karhujen kokonaismäärä ennen metsästyskautta oli 2 100–2 250, ahmoja helmikuussa todennäköisimmin 447 ja susia maaliskuussa todennäköisimmin 310. 

Myös Suomessa kaikkien neljän suurpedon kannat ovat vahvistuneet olennaisesti (kuva 1). Runsaslukuisin suurpeto on ilves, jonka kannassa arvioitiin vuonna 2023 olleen yli vuodenikäisiä yksilöitä noin 2 500. Metsästyskautta edeltävän karhukannan koon arvioitiin olleen 2 100–2 250 yksilöä. Susia ja ahmoja on olennaisesti vähemmän. Suomen susikanta-arvio, noin 300 eläintä, koskee maaliskuuta, jolloin kanta on pienimmillään ennen pentueiden syntymistä. Syksyn yksilömäärä on noin 400 suden tasoa. Ahmoja arvioitiin olleen helmikuussa 2023 todennäköisimmin noin 450.

Myös poronhoitoalueen petokannat runsastuneet

Suurpetojen määrä on ollut kasvussa myös poronhoitoalueella. Kannanmuutoksia kuvaavaa aineistoa on olemassa sudesta ja ahmasta. Suden osalta muutosta ilmaisevana aineistona on vuosittain kaadettujen susien lukumäärä. Ahman suhteen tarkastelu pohjaa ahmanjälkien esiintymiseen riistakolmioilla, täydennettynä Metsähallituksen ja paliskuntien Ylä-Lapissa suorittamien erillislaskentojen tuloksilla.

Kuva 2. Susi- ja ahmakannan kehitystrendit poronhoitoalueella. Suden osalta aineistona kaadetut sudet, ahman osalta yhdistelmä riistakolmiolaskentojen ja erillislaskentojen tuloksista. 

Poronhoitoalueella vuosittain kaadettujen susien määrä on vuoteen 2022 asti tavallisesti ollut 10–20 yksilöä, mutta metsästysvuosien 2022/23 ja 2023/24 summaksi kertyi puolensataa sutta. Poronhoitoalueen ahmakanta noussut noin 3–4-kertaa suuremmaksi verrattuna 1990-luvun alun yksilömäärään (kuva 2) ja arvioitiin olleen vuonna 2023 helmikuussa todennäköisimmin 186 yksilöä. Karhujen lukumääräksi Luonnonvarakeskus arvioi 270–410 ja ilvesten määräksi 50–70 yksilöä. Näiden kahden kanta-arvio perustuu petoyhdyshenkilöiden kirjaamiin pentuehavaintoihin ja voi jäädä etenkin karhun osalta todellisuutta pienemmäksi syystä, että aktiivisten petoyhdyshenkilöiden määrä on poronhoitoalueella sangen pieni alueen kokoon suhteutettuna.

Sudet saapuvat idästä ja etelästä

Susien määrä itäisen valtakunnanrajan tuntumassa poronhoitoalueella on ollut kahden edeltävän syksyn ja talven aikana olennaisesti suurempi kuin aiemmin 2000-luvulla. Loppusyksystä 2022 susilaumoja oli viisi, samoin kuin loppusyksystä 2023. Ruotsissa laajaan tutkimusaineistoon pohjautuvan tuloksen mukaan loppusyksyn kokonaisyksilömäärä saadaan kertomalla laumojen määrä luvulla kymmenen. Sattumaa tai ei, mutta tämä osuu paikalleen poronhoitoalueen susikannan suhteen. Kaikissa laumoissa ei ole kymmentä sutta, mutta kerroin ottaa huomioon myös pareina tai yksinään elelevät sudet. Kaksikkoja tai pareja oli syksyllä 2022 ainakin yksi ja syksyllä 2023 kolme.

Susien määrä kasvaa keväästä alkaen, kun susia saapuu etenkin itärajan takaa. Geneettiset analyysit ovat antaneet vahvan viitteen siitä, että merkittävä valtaosa itäisellä poronhoitoalueella liikkuvista susista on peräisin Venäjän puolelta. Vain noin viidesosalla poronhoitoalueella kaadetuista susista on niiden syntymäreviiri sijainnut Suomessa. Yksi syy muutokseen itärajan tilanteessa voisi olla sudenmetsästyksen väheneminen Venäjän puolella.

Vahingot keskittyvät pohjoiseen, itään ja etelään

Ahman aiheuttamiksi kirjatut vahingot hyppäsivät selvästi aiempaa tasoa ylemmäs kymmenkunta vuotta sitten, mutta karhun tappamiksi kirjattujen porojen määrä nousi osapuilleen nykytasolleen jo aiemmin, eritoten vuosijaksolla 2005–2010 (kuva 3). Ahman tappamiksi kirjattujen porojen määrässä on viime vuosina ollut sangen voimakkaita vuosien välisiä eroja, joiden taustalla olevia syitä ei tunneta. Suden aiheuttamissa vahingoissa huomioita herättävin piirre on vuosijakson 2021–2023 selvästi aiempia vuosia suurempi vahinkokertymä. Ilveksen aiheuttamien vahinkojen määrässä on sen sijaan vain hyvin lieviä muutoksia vuoden 2010 jälkeen.

Kuva 3. Suurpetojen tappamiksi kirjatut porot vuosina 1991–2023. Aineisto Harri Norberg/Suomen riistakeskus.

Kuvan 2 esittämän runsaan 30 vuoden mittaisen aikasarjan tarkastelussa on syytä ottaa huomioon se, että vahingot tulevat porovaatimille asennettujen GPS-lähettimien avulla esille paremmin kuin aiempina vuosina. Petojen aiheuttaman vasahävikin määrä jää tosin edelleen arvioitavaksi lähinnä syyserotusten yhteydessä.

Kuva 4. Suurpetojen tappamiksi kirjatut porot vuosina 2021–2023. Aineistona Riistavahinkorekisteri.

Sekä suden että ahman tappamiksi vuosittain kirjattujen porojen määrä on tilastollisesti erittäin merkitsevästi yhteydessä arvioituihin suden ja ahman yksilömääriin. Suurpetojen aiheuttamissa vahingoissa vuosilta 2021–2023 näkyy kaikkien neljän petolajin osalta painottumista kaakkoiselle poronhoitoalueelle ja sieltä pohjoiseen, vyöhykkeenä itärajan tuntumaan sijoittuville alueille (kuva 4). Ahmavahinkoja kirjattiin eniten Tunturi-Lapissa. Viime vuosina ahmat ovat runsastuneet ja aiheuttaneet aiempaa enemmän vahinkoja poronhoitoalueen kaakkoisosan paliskunnissa. Sillä suunnalla uusi tilanne koskee myös paliskuntia, jotka eivät rajoitu itäiseen valtakunnanrajaan.

Suurpetojen ruokintapaikkojen vaikutuksia on tutkittu

Poronhoitoalueen kaakkoiskulmilla on olemassa matkailua palvelevia petojen ruokintapaikkoja, joissa vierailee merkittävä määrä karhuja kesään mittaan. Tällaiset kaupalliset ruokintapaikat sijaitsevat itärajan pinnassa Suomussalmella ja Kuusamossa. Vuosina 2021–2023 selvitettiin toiminnan vaikutuksia porotalouteen Luonnonvarakeskuksen ja Lapin yliopiston yhteisessä hankkeessa. Tutkimuksen yhteydessä saatiin suurelta osin DNA-analyyseihin pohjautuen mm. tulokseksi, että matkailijoita palvelevilla ruokintapaikoilla vieraili vuonna 2021 noin 75–80 eri karhuyksilöä. Hankkeen loppuraportti löytyy linkistä
https://jukuri.luke.fi/handle/10024/555019.

Lue lisää

IVALON PALISKUNTA - MONENLAISTEN OLOSUHTEIDEN PALKINEN

Ivalon paliskunnan alueella sijaitsee tunturialueita, isoja vesistöjä, useita kyliä, UKK-puistoa sekä Saariselän matkailukeskus erilaisine matkailureitteineen. Myös paliskunnan halkaiseva valtatie 4 asettaa omat haasteensa poronhoidolle.

--- Teksti: Timo Rehtonen. Kuvat: Suvi Kustula ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 2/2024.

Poroisäntä Niko Kustulan mukaan poronhoitovuotena 2023–2024 on saatu toimia sellaisissa olosuhteissa, joita ennen muutamaa viime vuotta pidettiin normaaleina.
– Kesä oli kohtalaisen hyvä, kun ei ollut liian lämpimiä pitkiä jaksoja, ja syksyllä oli paljon sieniä, joten porot lähtivät kohti talvea hyvässä kunnossa. Nyt ei ollut samanlaisia ongelmia ison lumimäärän kanssa kuin esimerkiksi muutama vuosi sitten, jolloin maapohjat jäätyivät ja homehtuivat monin paikoin.

Poroisäntä Niko Kustula (kesk.), Arvi Kustula ja Nea Nuorgam.

Ihan kaikki ei kuitenkaan mennyt normaalisti: Koska lumi jäi viime syksynä pysyvästi maahan jo marraskuussa, porot lähtivät kulkemaan tavallista aikaisemmin kesä- ja syyslaitumiltaan pohjoisen talvilaitumille, niin sanotulle rantapuolelle.

Ivalon ja hammastunturin välisen raja-aidan peruskorjaus meneillään. Kuvassa Niko Kustula (selin) ja Tommi Kustula.

Rantapuoli tarkoittaa Inarijärven rantoja ja saaria.
– Siellä oli vain vähän lunta, varvikko näkyi vielä tammikuun puolessa välissä. Ja maaliskuun loppupuolella lumi oli sulanut jo paljolti pois.

Ivalon paliskunnan vasoma- ja kesälaidunalue sijaitsee palkisen eteläosassa tunturiseudulla, joka kuuluu osittain Urho Kekkosen kansallispuistoon. Lumen tullessa porot lähtevät luontaisesti siirtymään tunturialueelta alemmaksi kohti pohjoista. Valtatie 4:n ylitys sisältyy laidunkiertoaidan kautta kuljettavaan matkaan.

Etto meneillään Kuutuan tiellä olevassa kujassa Moitakuruun.

Kymmenen viime vuoden aikana liikenteessä on kuollut Ivalon paliskunnassa keskimäärin 110 poroa vuosittain, mikä on huomattavasti enemmän kuin naapuripaliskunnissa, joissa on tiestöä vähemmän.

Maastoruokintaa kevättalvella

Virve Kumpulan opinnäytetyössä (Lapin ammattikorkeakoulu 2012) kerrotaan, että Ivalon paliskunnan talvilaidunalueilla tapahtuva maastoruokinta oli epäsäännöllistä vielä ennen vuotta 1982. Maastoruokinta aloitettiin, jotta poroja pystyttiin tarkkailemaan entistä paremmin. Ruokinnan katsottiin olevan tarpeellista myös porojen selviytymisen kannalta, koska lumiset talvet ja pitkät hankijaksot tekivät porojen luontaisen ravinnon hankinnan vaikeaksi.

Vasanmerkitys Moitakurussa.

Maastoruokintaa harjoitetaan kahdeksassa tokkakunnassa pääasiassa helmikuusta huhtikuuhun.
– Kukin tokkakunta hoitaa porojansa päivittäin. Suurin osa poroista on metsässä ruokinnassa, tarhausta on aika vähän, Kustula kertoo.

Matkailulla on puolensa

Saariselän retkeilyalue on vetänyt matkailijoita puoleensa jo monia vuosikymmeniä, joten poronhoito on tottunut toimimaan matkailun kanssa rinnakkain. Näistä kahdesta elinkeinosta kuitenkin vain toinen pyrkii koko ajan laajentumaan.
– Paliskunnalle tulee lausuntopyyntöjä esimerkiksi uusiin reitteihin liittyen. Tällä hetkellä halutaan rakentaa uusia kelkkareittejä, joilla halutaan lisätä elämyksiä matkailijoille, Kustula toteaa.

Matkailusta on myös hyötyä poronhoidolle. Iso osa paliskunnan oman, Tolosen kylässä sijaitsevan lihaleikkaamon tuotteista matkaa lähialueiden isojen hotellien keittiöihin.
– Se on matkailun hyvä puoli, mikä ei kuitenkaan koske kaikkia paliskunnan osakkaita samalla tavalla, Kustula muistuttaa.

Paliskunnan tuottamasta lihasta myydään suurin osa suoramyyntinä lähialueille, mutta kylmäkuljetusten ansiosta lihaa liikkuu myös Etelä-Suomeen.

Petokanta nousussa, kullankaivu kasvussa

Ivalon paliskunnassa on vietetty viime vuosiin saakka petojen suhteen hiljaiseloa, mutta nyt pedoista tehdään havaintoja enenevissä määrin.
– Useampi susi teki tuhoja kesämaasta tammikuuhun asti paliskunnan itäpuolella, Venäjän rajan pinnassa. Karhuistakin tehtiin kesän aikana useampia havaintoja, mutta viime syksynä niitä ei saatu kaadettua. Yleensä niitä on kaadettu meidän palkisen alueella vuosittain useampia, esimerkiksi vuonna 2022 peräti viisi.

Kun kultaa kaivaneet koneet hiljenivät lakimääräyksen seurauksena Lemmenjoella, niitä alettiin käynnistää entistä enemmän Kutturantien pohjoispuolella.
– Kullankaivu kuuluu entistä enemmän poronhoidon kannalta haasteellisiin asioihin, koska koneellinen kaivu on lisääntynyt selkeästi viime aikoina tällä alueella, jossa sijaitsevat myös meidän palkisen vasoma-alueet.

Ivalon paliskunta

Kotikunta: Inari
Pinta-ala: 2 826 neliökilometriä
Suurin sallittu eloporomäärä: 6 000
Poronomistajia: 87

Lue lisää

HALLAN PALISKUNTA: PIENTÄ PALUUTA ENTISEEN

Viime vuosina rajusti nousseiden kustannusten vuoksi paliskunnan poroja ruokitaan nyt myös metsäruokintapaikoissa. Kahden talven kokeilu on koettu onnistuneeksi: rahaa säästyy ja porot saavat olla enemmän metsässä.

--- Teksti: Timo Rehtonen ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 2/2024.

Talvella tapahtuvaa porojen täysimittaista tarharuokintaa on harjoitettu Hallan paliskunnassa yli kaksikymmentä vuotta.
– Nykyiset poronhoitajat ovat ehtineet tietysti tähän tapaan jo tottua, mutta kun rehujen hinnat ja muut kustannukset alkoivat nousta, oli keksittävä jotain muuta, poroisäntä Ensio Keränen kertoo.

Edellisenä talvena paliskunnalla oli kolme, tänä poronhoitovuonna kaksi talviruokintapaikkaa, joiden kustannukset jyvitetään sen mukaan, kuinka paljon kullakin osakkaalla on niissä poroja. Metsäruokinta on noin puolet halvempaa kuin tarharuokinta. Poroisäntä tekee työvuorolistat, joiden mukaan joku osakkaista käy ruokintapaikoilla vähintään joka toinen päivä.

Poroisäntä Ensio Keränen

Kustannukset laskevat ja porot pysyvät hyvässä kunnossa, koska ne saavat olla metsässä, jossa niiden on mahdollista saada muutakin ravintoa kuin annettua ruokaa. Suurin osa porokarjasta, noin 80 prosenttia, pidetään kuitenkin edelleen kotitarhoissa.
– Pikkuhiljaa ja kokeilemalla tähän on siirrytty, ja enemmänkin menisimme siihen, jos uskaltaisimme. Kun vain petojen kanssa pärjättäisiin, Keränen sanoo.

Halla tunnetaan paliskuntana, jossa peto on porolle paha. Talviruokintapaikoilla pedot eivät ole kuitenkaan saaneet ainakaan vielä suurempia tuhoja aikaiseksi. Varuillaan pitää olla koko ajan, koska ilveksen kanta on Keräsen mukaan räjähtänyt sen jälkeen kun kannanhoidollinen metsästys lopetettiin paliskunnan rajan eteläpuolella, poronhoitoalueen ulkopuolella.
– Ahmoja liikkuu kaikkialla, sudet ovat enemmänkin itäisellä osalla paliskuntaa ja ilveksiä tulee koko ajan lisää etelästä. Ilves tappaa paljon, koska sille ei kelpaa jäinen liha.

Petojen poistolupia saadaan, kun löydetään kolme poronraatoa. Lupia on saatukin varsin hyvin, mutta petojen poistoon kuluva aika on pois varsinaisesta poronhoidosta.
– Lumen tultua ja jälkien näkyessä lähdemme petojen perään, jolloin porohommat siirtyvät. Petojen poisto vie paljon resursseja.

Nuorta karjaa

Hallan paliskunnan porokarja koostuu pääasiassa nuorista poroista, koska vaikean petotilanteen vuoksi karjaa joudutaan paljon uudistamaan. Kesämerkintää ei ole paliskunnassa suoritettu kahteenkymmeneen vuoteen, sillä nuori karja ei tokkaannu samalla tavalla kuin vanhat porot. Vasat merkitään syksyllä erotusten yhteydessä.

Lassi Heikkinen tarkkailemassa poroja apunaan ruokasaavi. Kuva Mari Parpala.

 – Viime syksy oli keleiltään hyvä, ja porot saatiin hyvin luettua ja merkittyä. Teuraitakin saatiin jonkin verran, mikä on tärkeää, jotta asiakkaat pysyvät tyytyväisinä, Keränen sanoo ja kertoo kaiken paliskunnan tuottaman lihan menevän asiakkaille suoramyyntinä.

– Yhdellä osakkaalla on Ämmänsaaressa leikkaamo, jonka kautta valtaosa lihasta kulkee vakiintuneelle asiakaskunnalle. Liha menee kyllä kaupaksi, kun vain olisi aina mitä myydä. Osakkaiden kesken katsomme, miten teuraita tulee ja sen mukaan autetaan toisiamme, jotta saamme asiakkaille luvatut lihamäärät. Asiakastyytyväisyys on tärkeää.

Aitoja idässä ja etelässä

Poronhoitoalueen eteläisimmän paliskunnan alueesta kuuluu noin puolet yksityisille maanomistajille.
– Maanomistajien kanssa pärjätään kyllä hyvin, minkäänlaisia ongelmia ei ole ollut, Keränen sanoo.

Ongelmia aiheuttaa sen sijaan toisinaan toinen hyvin iso maanomistaja. Paliskunnan itärajan toisella puolella sijaitsee nimittäin Venäjä, jonka kanssa paliskunnalla on yhteistä rajaa noin 50 kilometriä. Poroja houkuttelevat rajanylityksiin hirviä varten rakennetut hyppyveräjät ja sillat.
– Aikaisemmin olemme voineet hakea poroja takaisin Venäjän puolelta, mutta enää se ei onnistu. Nyt sinne ei pääse, ja jos sattuu, että ahma vetää poron kuolinpantoineen naapurimaahan, niin sinne jää pantakin.

Paliskunnan etelärajalla, joka on siis samalla poronhoitoalueen eteläraja, on 80 kilometriä peura-aitaa, jonka tarkoituksena on ehkäistä metsäpeuran ja poron risteytymistä. Aita ei kuitenkaan täysin pidä poroja pohjoispuolellaan, koska siinä on portteja ja veräjiä vielä enemmän kuin Venäjän aidassa. Aitaa ei ole myöskään rakennettu koko etelärajan matkalle.
– Kerroimme valtiolle toiveemme aidan jatkamisesta, mutta eipä sillä ollut antaa siihen määrärahoja. Jonkin verran meidän pitää hakea poroja takaisin poronhoitoalueen ulkopuolelta. Varsinkin syksyllä metsästäjät koirineen aiheuttavat näitä rajanylityksiä. Metsäpeuroja puolestaan tulee jonkin verran tälle puolelle, mutta niille on saatu aina poistoluvat, Keränen kertoo.

Metsästyksen suosio Hallan paliskunnan alueella on kasvanut viime vuosina. Metsästysbuumi aiheuttaa lisätöitä poromiehille erotusten aikaan.
– Meillä menee alkuviikko poroja kootessa takaisin yhteen, kun metsästäjät ovat käyneet viikonlopun aikana pelmuuttamassa ne levälleen.

Poroilla hyvät ruokamaat

Hallan paliskunnassa on paljon soita ja vesistöjä.
– Porothan tykkäävät olla järvien ja jokien rannoilla, ja soiden ansiosta hyviä ruokamaita on ihan mukavasti, Keränen sanoo.

Erotus Pölykankaalla. Porukalla seuraillaan, mitä vaatimia vasat seuraavat. Kuva Mari Parpala.

Metsissä sen sijaan ei tapahdu niin mukavia asioita, kun valtio hakkauttaa metsiään yhä enenevässä määrin. Samalla myllerretään maata isolla kädellä.
– Olen tuonut esille jokaisessa Metsähallituksen kanssa käydyssä palaverissa, että maata ei pitäisi kääntää niin ronskisti. Myös hakkuista on käyty paljon neuvotteluja, mutta eivät ne ole oikeastaan koskaan johtaneet mihinkään meidän kannaltamme suotuisaan ratkaisuun.

Tuulivoiman seuraukset on koettu

Paliskunnan alueella sijaitsee Kivivaara-Peuravaaran tuulivoima-alue, jonne on rakennettu vuosien 2016 ja 2017 aikana 30 tuulivoimalaa.
– Uusia myllyjä on tullut viime aikoina 13, ja ensi syksynä rakennetaan vielä yhdeksän. Ne kaikki sijaitsevat poronhoidollisesti merkittävillä alueilla, mikä on kyllä otettu huomioon neuvotteluissa rakentajayhtiön kanssa, Keränen kertoo.

Paliskunnassa on huomattu, että poro ei viihdy tuulimyllyjen lähistöllä. Kivivaara-Peuravaara oli aikaisemmin hyvää laidunaluetta sienimaineen, mutta muututtuaan teollisuusalueeksi porot kulkevat sen läpi vauhdikkaasti suuntanaan poronhoitoalueen eteläraja.
– Meillä on tuulivoima-alueen eteläpuolella nykyään kiintoaita. Joudumme ottamaan porot siellä kiinni, etteivät ne jatka vielä edemmäksi eli poronhoitoalueen ulkopuolelle. Niitä pitää ruokkia sitten siellä, mikä tietysti lisää työtä ja kustannuksia.

Teollisuusalueelle on rakennettu myös paljon talvella auki pidettäviä teitä. Syvän lumen aikana porot kulkevat niitä pitkin pitkiä matkoja aina päätielle saakka.

Nuoria tulijoita on

Hallan paliskunnan poronomistajien keski-ikä on reilun 40 ikävuoden paikkeilla. Poroisäntä Ensio Keränen on iloinen, kun poronhoitajiksi on hakeutunut viime vuosina myös nuorisoa ja naisia. Suuri osa heistä on tullut paliskunnan ulkopuolelta.
– Monet ovat olleet ensin sukulaisillaan töissä ja sitten innostuneet alasta. En tiedä, mikä on syynä nuorison innostumiseen, mutta näin on kuitenkin tapahtunut kymmenen viime vuoden aikana.

Peetu aloitti porohommiin tutustumisen varhain. Kuva Kati Kaartinen.

– Ketään ei sorsita, kaikki ovat tervetulleita. Kun vain saataisiin enemmän käyttöön poromerkkejä, jotka ovat olleet pitempään käyttämättöminä. Mutta se tahtoo olla, että merkistä ei haluta luopua, vaikka olisi kuinka ikääntynyt ja vieläpä ilman perillisiä.

Hallan paliskunta

Kotikunta: Suomussalmi
Pinta-ala: 3548 neliökilometriä
Suurin sallittu eloporomäärä: 2700
Poronomistajia: 65

Lue lisää

TÄLLÄ MENOLLA PORONHOITO LOPPUU TÄÄLTÄ KOKONAAN

Ahman jäljet. Kuva: Vilma Sanaksenaho.

Pedot, pääasiassa ahmat, ovat puolittaneet Nils-Matti Vasaran porokarjan kymmenen viime vuoden aikana. Hän ei ymmärrä, miksi päättäjät, virkamiehet ja luonnonsuojelijat haluavat suojella petoja, jotka aiheuttavat poronhoidolle vahinkoja vuosi vuodelta enemmän.

--- Teksti: Timo Rehtonen ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 2/2024.

Liika on liikaa, Nils-Matti Vasara sanoo. Toteamus liittyy sekä petojen määrään että vuosittain kasvavaan vasahävikkiin. Se liittyy myös näistä seuraaviin huoliin omasta toimeentulosta ja koko elinkeinon tulevaisuudesta.

Toistakymmentä vuotta sitten Vasara myi teuraaksi satoja raavaita ja vasojaa, minkä jälkeen poroja jäi myytäväksi seuraavanakin vuonna. Tänä keväänä hän pystyi myymään kymmenessä vuodessa puolittuneesta porokarjastaan enää vain noin 300 vasaa. Myytävien vasojen määrä on pudonnut merkittävästi ja raavaiden myyminen ei tule enää kyseeseen.

– Myyntiporot eli vasat katoavat petojen suihin, minkä vuoksi ei ole enää mahdollista myydä yhtään naarasvasikkaa. Norjasta on jo nähty esimerkkejä vastaavanlaisesta tilanteesta, jonka seurauksena useat poronhoitajat ovat lopettaneet karjansa kokonaan ja siirtyneet muihin hommiin, sanoo Vasara, joka ei kuitenkaan aio olla Käsivarren paliskunnassa se, joka petojen takia lopettaa poronhoidon. Poromies 12. polvessa aikoo taistella nykyistä petopolitiikkaa vastaan keinolla millä hyvänsä.

– Haluan tuoda tämän vääristyneen tilanteen julkisuuteen ja olen valmis kohtaamaan nykyisestä petopolitiikasta vastaavia poliitikkoja ja virkamiehiä saman pöydän äärellä keskustellakseni asiasta heidän kanssaan. Peli on nyt aloitettu ja sitä pelataan tarvittaessa kovinkin panoksin, katsotaan kenellä kantti kestää.

Turistit ottavat kuvia ahmoista

Vasara, 58, muistelee, että 1980-luvun puolivälissä ahma oli hyvin harvinainen kulkija Kilpisjärven tunturialueella. Sen jälkiä saattoi nähdä ehkä pari kertaa talven aikana, mutta silmätysten eläintä ei kohdannut juuri kukaan. Nykyään tilanne on toisenlainen. Vasaran mukaan turistit kuvaavat kännyköillään tätä periaatteessa ihmistä visusti karttavaa eläintä niin kesäisin kuin talvisin.
– Viime elokuussa näin neljä eri ahmaa samana päivänä. En ymmärrä, mistä tulee ajatus, että se on uhanalainen laji, kun heti rajan takana Norjassa ja Ruotsissa on tutkimusten mukaan 400 pesivää ahmaa. Eivätkä ne välitä valtakunnan rajoista. Olen nähnyt päivittäin usean ahman jälkiä tunturissa ihan koko talven ajan.

Kuva: Nils-Matti Vasara

Ahma rauhoitettiin Suomessa vuonna 1982, koska tuolloin niitä oli arvioiden mukaan jäljellä vain kymmenestä kahteenkymmeneen yksilöä. Nyt niitä on Vasaran mukaan niin paljon, että ne tulevat asuttujen rakennusten lähelle, tappavat poroja aivan poromiesten viereen ja ilmestyvät pilkkirei’ille, joissa on kalastus käynnissä.
– En sano, etteikö niitä pitäisi olla, mutta nyt on menty äärimmäisyydestä toiseen, ja on musertavaa katsoa nykypäivän tilannetta poromiehen näkökulmasta. Olen sitä ikäpolvea, joka muistaa, kun ahmoja ja merikotkia ei ollut täällä vielä paljon, jolloin vasat säilyivät pedoilta 95-prosenttisesti, Vasara sanoo ja kertoo, että merikotkat saapuvat nykyisin alueelle loppukeväällä juuri ennen vasomiskauden alkua.

Kotkakanta on kasvanut viime vuosikymmenten aikana pohjoisella poronhoitoalueella, mutta kotkan aiheuttamista vahingoista poronhoidolle on vain vähän tutkimustietoa. Se tiedetään, että ne käyttävät ravinnokseen poronvasoja ja repivät puolikuoliaaksi myös raavaita poroja, mutta siitä ei ole varmuutta, kuinka paljon.

Mutta palataan ahmaan. Vasaran suvun porot ovat palkineet vuosisatojen ajan tunturialueella, jossa voi vallita varsinkin talvella täysin toisenlainen säätila kuin alavammilla mailla. Samaan aikaan kun puurajassa paistaa aurinko, tunturissa saattaa möyrytä lumimyrsky.

Tutkimuksissa on selvinnyt, että ilmastonmuutos vaikuttaa haitallisesti porotalouteen. Vasara allekirjoittaa tämän ja kertoo, että tuiskut ovat rajumpia kuin ennen. Se on ahman etu.

– Se menee nimenomaan huonolla kelillä tokkaan. Osa ahmoista tappaa raivona poroja vieri vieritysten, koska porot eivät huomaa niitä. Olemme löytäneet ahmojen jäljiltä pelkästään helmikuussa 36 poronraatoa, ja tietysti raatoja jää paljon löytämättä, sanoo Vasara, joka on yrittänyt kertoa tilanteesta poroasioita hoitaville Ely-keskuksen sekä maa- ja metsätalousministeriön virkamiehille.

– Todisteena on läjäpäin kuvia sekä ahman tappamista poroista että poroista, jotka on raadeltu puolihenkiin. Olen pyytänyt virkamiehiä tulemaan tänne paikan päälle toteamaan saman kuin mekin, mutta eipä ole heitä näkynyt. Jotkut ministeriön virkamiehet ovat sen sijaan lyöneet luurin korvaan kun ovat ensin todenneet, että tehän saatte maksun niistä raadoista.

Poronhoitoa ei harjoiteta tukien vuoksi

Menetetty siitosikäinen poro on poronhoitajalle aina suurempi menetys kuin siitä saatavat korvaukset, koska kuluu vähintään kolme vuotta, ennen kuin poronhoitaja saa kasvatettua uuden tuottavan poron menetetyn vaatimen tilalle.

Nils-Matti Vasara sanoo, että poronhoitoa harjoitetaan nykypäivänä pääelinkeinona. Pelkkänä elämäntapana se ei elätä enää ketään.
– Sitä ei tehdä korvausten vuoksi, vaan siksi, että sillä saadaan ruoka omaankin pöytään. Se on kuin muutkin työt, joita tehdään elannon vuoksi. Kyllä kaikissa työpaikoissa pitää jäädä jotain käteenkin, ei kukaan halua työskennellä ilmaiseksi.

Tarkoituksena ei ole laittaa poroille kuolinpantoja ja odottaa kotona niiden piippauksia.
– Paimennamme porotokkaa koko ajan kaikissa sääolosuhteissa, ja tarkoituksena on estää petoja tappamasta poroja. Myymme sitten sen poromäärän minkä pystymme, mutta nyt kun kohta ei ole mitään myytävää, asiaan on reagoitava.

Aikaisemmin Vasara on jättänyt tekemättä yksittäisiä vahinkoilmoituksia silloin kun petojen raatelemista poroista on löytynyt vain pieniä kappaleita. Sittemmin hän on muuttanut linjaansa.

Tänä vuonna hän on kiristänyt ajotahtiaan ja viettänyt tunturissa entistä enemmän aikaa tarkkailen ahmojen touhuja porojen lähettyvillä. Tästä huolimatta ahma on päässyt tappamaan poroja todella paljon.
– Tänä talvena ovat vallinneet erittäin vaativat sääolosuhteet, jotka ovat olleet ahmalle suotuisat, hän sanoo.

Kilpisjärvelle johtavan valtatie 21:n mutkat ja kuopat ovat tulleet tutuiksi porovahinkojen tarkastajille viime aikoina.
– Tarkastaja sanoi viimeksi, että kylläpä olemme käyneet Vasara aika tiheästi sinun tykönä, että eiköhän tämä ala riittää, kun pitäisi ehtiä käymään muissakin paikoissa. Mutta minä vaadin, että heidän on tultava tarkastamaan tilanne, jotta todisteet saadaan merkittyä ylös.

Kolmen viime vuoden aikana – kun ahmat ovat raivonneet tokassa toden teolla – Vasara on kerännyt karjansa talonsa ympäristöön. Tämän toimenpiteen taloudellinen yhtälö on kuitenkin mahdoton, koska tällöin porojen ruokinta maksaa enemmän kuin poroista saatava tuotto. Silti hän on tehnyt näin, koska poromies ei halua paimentaa porojaan pedoille.

Vasaran mukaan on erikoista, että Suomen valtion virkamiehet pakottavat poromiehet hoitamaan porojaan talojensa lähistöllä, jotta porot säilyvät hengissä.
– Asiaan on tultava muutos. Antaisivatko herrat omasta pussistaan joka vuosi kymmeniä, jopa satoja tuhansia euroja muille noin vain? Vasara kysyy.

Nykyinen petopolitiikka johtaa porotalouden alasajoon Vasara ei säästele sanojaan kuvaillessaan virkamiesten suhtautumista pahaksi äityneeseen petotilanteeseen.
– Me olemme tavalla ja toisella ympäri vuorokauden vuoden jokaisena päivänä töissä porojen kanssa, ja meiltä vaaditaan tuloksia, mutta herrat eivät omalta puoleltaan tee asialle mitään. Tehdään tutkimuksia, joilla ei ole mitään virkaa ja kerrotaan, että ahmoja ei ole, mutta mistäpä ne todellisen määrän tietäisivät, eivätkä he kai edes halua tietää sitä. Ne, jotka ovat täällä käyneet ovat kauhistuneet petojen ja niiden aiheuttamien vahinkojen määrästä.

Vasaran näkemyksen mukaan nykyinen petopolitiikka johtaa poronhoidon alasajoon.
– Jos mitään muutosta ei tapahdu, meiltä loppuvat porot muutaman vuoden sisällä. Kaikki viittaa siihen, että porotalous – varsinkin tämä vanhakantainen, tunturissa paimentamiseen perustuva poronhoito – halutaan pelistä pois. Onko luonnonsuojelijoilla, virkamiehillä ja Suomen päättäjillä tosiaan semmoinen tahto? Vasara kysyy.

Myös Paliskuntain yhdistys saa osansa kritiikistä.
– Ei pitäisi olla rivimiehen asia lähteä tämmöisen asian kanssa liikkeelle, mutta jos ei muu auta, niin sitten lähdetään. Toivoisin, että Paliskuntain yhdistyskin ottaisi kovemman kannan, eikä hyssyttelisi asioita virkamiesten kanssa kahvipöydässä.

Omaa toimentuloa enemmän Nils-Matti Vasaraa huolestuttaa elinkeinon ja sitä harjoittavan nuoremman sukupolven tulevaisuus.
– Tilanteen on muututtava, jos halutaan, että nuoriso pystyy elämään täällä porojen kanssa tulevaisuudessa. En ymmärrä, miksi paliskunnat ja minua nuoremmat ovat hiljaa näistä asioista. Minun mittani alkaa kuitenkin olla täynnä, liika on liikaa.

Lue lisää

HKS-PILOTOINTIHANKE PÄÄTTYI – MITÄ SUOSITUKSIA JATKOTYÖHÖN?

Porolaidunten hoito- ja käyttösuunnitelmien (HKS) pilotointi -hanke päättyi maaliskuun lopussa. Hanke esitti suosituksia laidunten HKS:iin liittyvään jatkotyöhön.

--- Teksti ja kuva: Vilma Sanaksenaho ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 2/2024.

Laidunten hoidon ja käytön suunnittelun tueksi tarvitaan edelleen lisää tutkimusta ja tietoa. Lisätutkimusta tarvittaisiin muun muassa porolaidunnuksen hyödyistä eri laiduntyypeillä. Paliskuntien tulee voida räätälöidä toimenpiteet omaan tilanteeseen ja olosuhteisiin nähden tarkoituksenmukaisiksi. Erilaisia indikaattoreita tulisi kehittää seurantaan, paliskuntien tilanteet ja suunnitelman tavoitteet huomioiden. Kymmenessä vuodessa ei vielä tapahdu suurta muutosta laidunten osalta. Laiduninventointeja tulisi tehdä ensimmäisen HKS-kierroksen jälkeen ja niitä tulisi jatkaa myös tulevaisuudessa, jotta saadaan riittävästi ajantasaista tietoa laidunten tilasta. Paliskunnat voivat hyödyntää laiduninventointien tuottamaa tietoa suunnitelmien tekemisessä. Seurattavan ja mitattavan tiedon rinnalla kokemusperäinen perinteinen tieto tulee huomioida laidunten HKS:issa ja toteutumisen raportoinnissa.

Jäkälälaidunten määrä ja merkitys talvilaidunalueina vaihtelee paliskunnittain. Jäkälä- ja luppolaidunten häviämiseen tai heikkenemiseen on vaikuttanut porolaidunnuksen ohella voimakkaasti erityisesti metsätalous ja muu maankäyttö, joten ei ole relevanttia tarkastella poromääriä ja laidunten kestävää käyttöä pelkästään suhteessa jäkälälaidunten tilaan, vaan tarvitaan muitakin arviointiperusteita. Alueet eroavat laiduntyypeiltään, poronhoitotavoiltaan ja maankäyttömuodoiltaan, jolloin myös laidunten tilaan vaikuttavat useat erilaiset tekijät, mikä tulee huomioida laidunresurssien määrän, laadun ja käytettävyyden arvioinnissa sekä niiden muutosten selvittämisessä. Poronhoitajien keskuudessa riittävien porolaitumien säilyminen tuleville sukupolville ja laidunten kestävä käyttö on koettu aina tärkeäksi. Laidunten HKS:ien kautta paliskunnat ja poronhoitajat osoittavat oman vastuunsa laidunten kestävästä käytöstä. Parhaiden tulosten saamiseksi paliskunnat itse määrittävät tavat toteuttaa toimenpiteitä ja valitsevat sopivimmat vaihtoehdot pohjautuen kunkin paliskunnan erityisominaisuuksiin, historiaan, kulttuuriin ja laitumiin. Suurimpien sallittujen porolukujen määrittäminen tulisikin tulevaisuudessa tehdä paliskuntakohtaisemmin pohjaten laidunten hoito- ja käyttösuunnitelmiin. Ilmastonmuutos vaikuttaa jo nyt porolaitumiin ja poronhoitoon. Tulevaisuudessa nämä vaikutukset tulevat näkymään entistä voimakkaammin. Tämän vuoksi on ensiarvoisen tärkeää miettiä toimia ilmastonmuutokseen sopeutumiseksi. Toimenpiteet auttavat osaltaan paliskuntia vahvistamaan sopeutumiskykyään vaikeissa luonnonoloissa muun muassa kestävällä laidunten käytöllä, toimivalla laidunkierrolla ja aikaisella teurastuksella. Poroelinkeinon omalle ilmastostrategialle, ilmastonmuutokseen sopeutumisen suunnitelmalle tai ilmastotiekartalle nähdään tarvetta, sillä laidunten HKS:t eivät yksin riitä porotalouden ilmastonmuutokseen sopeutumisen työkaluksi. (Rasmus ym., 2023.)

Hankkeessa tehtiin tietojärjestelmäselvitystä liittyen muun muassa erilaisten paikkatietoon ja karttajulkaisuun liittyvien tekniikoiden käyttöön sekä ominaisuuksiin. Nykyisten paikkatietojärjestelmien sopivuutta kartoitettiin myös laidunten hoidon ja käytön suunnittelun tueksi. Paliskunnat voivat hyödyntää suunnittelutyössä Suomen ympäristökeskuksen (Syke) Liiteri-paikkatietojärjestelmää, joka sisältää laajasti eri tietosisältöjä (Sanaksenaho, Kumpula & Oinonen, 2023). Vuoden 2023 lopussa käytöstä poistui PoroHarava-ohjelmisto, joka tarjosi paliskunnille työkalun oman alueensa paikkatiedon keräämiseen ja hallintaan. Ajantasaisen paikkatiedon saatavuus on kriittinen osa maankäytön suunnittelun ja yhteensovittamisen onnistumista sekä myös porolaidunten hoito- ja käyttösuunnitelmien laadintaa. Hankkeen yksi merkittävä tulos olikin, että paliskunnat tarvitsevat käyttöönsä uuden paikkatietojärjestelmän, joka tulevaisuudessa tukisi myös HKS-työtä.

Neuvotteluvoimaa maankäyttöön ja muun maankäytön vaikutusten huomiointi

Muu maankäyttö ja maankäytön suunnittelu vaikuttaa merkittävästi poronhoidon ilmastonmuutokseen sopeutumiseen sekä laidunten HKS:ien toteutukseen. Luonnonvarakeskuksen laiduninventoinnin (Kumpula ym., 2019) mukaan suurimmassa osassa poronhoitoaluetta poronhoidon ohella myös eri maankäyttömuodot ja metsätalous vaikuttavat merkittävästi laidunten tilaan ja käytettävyyteen. Enenevissä määrin myös ilmastonmuutoksen aiheuttamat muutokset näkyvät laitumien tilassa. Poronhoidolla on merkitys laitumien kestävään käyttöön porojen laidunnuksen voimakkuuden ja ajoittumisen suunnittelulla. Laidunten HKS:illa ja paliskuntien toiminnalla on merkitystä laitumien kuntoon, mutta ne eivät yksin ratkaise laitumien kestävää käyttöä tai tiettyjen laidunalueiden elpymistä.

Olennaisena osana laidunten hoidon ja käytön suunnittelua on myös paliskuntien aktiivinen vaikuttaminen muuhun maankäyttöön ja osallistuminen suunnittelu- ja neuvotteluprosesseihin (esimerkiksi tuulivoima, kaivokset, reitit ja muu kaavoitus sekä metsästys). Tämä vaikuttamistyö on paliskunnan keskeinen työkalu laitumien säilyttämiseksi ja parantamiseksi. Porotalouden tulevaisuustyöryhmän (2023) näkemyksen mukaan myös muussa maankäytössä tulee turvata poronhoidon toiminta- ja kehittämisedellytykset sekä löytää keinoja laidunten ennallistamiseksi. Paliskuntien toimien lisäksi on välttämätöntä huomioida poronhoidon toiminta- ja kehittämisedellytykset muussa maankäytössä, jotta laidunten hoidon ja käytön suunnittelua voidaan toteuttaa parhaalla mahdollisella tavalla ja tarpeeksi vaikuttavasti. Muun maankäytön suunnittelussa tulee huomioita laidunten HKS:t, jotta laidunten eteen tehty työ ei valu hukkaan tulevaisuudessa erinäisten maankäyttöhankkeiden myötä. Eri maankäyttömuotojen kumuloituvia yhteisvaikutuksia tulisi tarkastella kokonaisuutena suhteessa porolaidunten tilaan. Osaksi tätä työtä tulisi ottaa mukaan muita toimijoita, kuten Metsähallitus, viranomaiset ja maankäytön suunnittelun tahot.

Osaksi laidunten HKS:ia sekä laidunkierron ja laidunten tilan parantamisen toimenpiteiden toteuttamista tulisi ottaa erilaiset laitumien ennallistamisen ja elvyttämisen toimet. Esimerkiksi pilottipaliskuntien laidunten HKS:issa on kirjattu ennallistamisen ja elvyttämisen toimien edistäminen osana kesälaidunkierron kehittämistä paliskunnan omien laidunten kestävää käyttöä tukevien toimien rinnalla. Metsähallitus on keskeisessä roolissa näiden toimien suunnittelussa ja toteuttamisessa yhteistyössä paliskuntien kanssa. Tätä yhteistyötä on tehty jo eri puolilla poronhoitoaluetta ja tulevaisuudessa sitä on tärkeää jatkaa ja kehittää edelleen.

HKS:n edellyttämät lainsäädännön muutostarpeet

HKS:n osalta on tunnistettu lainsäädännön muutostarpeita ja puuttuvia säännöksiä. Laidunten HKS:t on merkittävä muutos paliskunnille ja tulevassa lainsäädäntötyössä onkin erityisen tärkeä arvioida vaikutuksia mahdollisimman huolellisesti. Ennen velvoittavaa lainsäädäntöä HKS:ien vaikuttavuutta ja soveltuvuutta on arvioitu Porotalouden tulevaisuustyöryhmässä, pilotoinnilla sekä informaatio- ja keskustelutilaisuuksien kautta. Poromies-lehdessä 1/2024 päästiin lukemaan Päivi Lundvallin (Reflek Oy) tekemästä laajasta selvityksestä, johon haastateltiin lähes kaikkien paliskuntien edustajia. Myös pilotointihankkeessa selvitettiin laajemmin HKS-prosessin jatkokehittämisessä huomioitavia asioita. HKS-pilotointihankkeen loppuraportti on poronhoitajien luettavissa Poronetissä.

Hankkeiden päättymisen jälkeen työskentely etenee seuraavaksi lainsäädäntövaiheeseen. Maa- ja metsätalousministeriö on asettanut lainsäädäntöhankkeen (1.4.–31.12.2025), jonka tarkoituksena on laatia porolaidunten hoito- ja käyttösuunnitelmien toteuttamisen edellyttämät lainsäädäntöehdotukset. Hankkeen tarkoituksena on muun muassa arvioida poronhoitolain (848/1990) säännösten tarkistamistarpeet porojen vähentämistä ja vähentämisen valvontaa koskevien säännösten toimivuuden parantamiseksi. Osana hanketta maa- ja metsätalousministeriö on asettanut työryhmän poronhoitolain tarkistamistarpeiden arviointia varten. Työryhmän toimikausi on 1.4.–31.12.2024. Työryhmään on nimetty Paliskuntain yhdistyksestä toiminnanjohtaja Anne Ollila ja porotalousneuvoja Vilma Sanaksenaho. Säädösvalmisteluhankkeelle on perustettu hankesivut Valtioneuvoston hankeikkunaan: mmm.fi/hanke2?tunnus=MMM027:00/2024.

Lopuksi kiitokset kaikille yhteistyötahoille sekä erityiskiitokset pilottipaliskunnille osallistumisesta ja panoksesta tähän työskentelyyn!

Lähteet:

Kumpula, J., Siitari, J., Siitari, S., Kurkilahti, M., Heikkinen, J., Oinonen, K. (2019). Poronhoitoalueen talvilaitumet vuosien 2016–2018 laiduninventoinnissa: Talvilaidunten tilan muutokset ja muutosten syyt. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus. 33/2019.

Porotalouden tulevaisuustyöryhmän loppuraportti (2023). 'Kohti kannattavaa, kestävää ja kulttuurisesti merkittävää porotaloutta. Esitys laidunten hoito- ja käyttösuunnitelmista sekä suositukset muista porotalouden kehittämistarpeista.' Rasmus, S., Landauer, M., Lehtonen, I., Mettiäinen, I., Sorvali, J., Kumpula, J. & Turunen, M. (2023). Porotalouden sopeutuminen ilmastonmuutokseen: miten ilmastonmuutoksen haitalliset vaikutukset voidaan minimoida? CLIMINI-99 hankkeen loppuraportti. Arktisen keskuksen tiedotteita, 64.

Hankkeessa tuotetut artikkelit:

Sanaksenaho, V., Kumpula, J. & Oinonen, K. (2023) Liiteri- porolaidunten hoidon ja käytön suunnittelun tukena. Poromies, 4/2023.

Sanaksenaho, V., (2023). Paliskuntien näkemyksiä porotaloussuunnittelusta, paikkatiedoista ja laidunten hoito- ja käyttösuunnitelmista. Poromies, 2/2023.

HKS-pilotointi

Porolaidunten hoito- ja käyttösuunnitelman pilotointi -hanke sai rahoitusta maa- ja metsätalousministeriöltä. Hanke toteutettiin aikavälillä 1.12.2022–31.3.2024.

Hankkeen vastuullinen johtaja/hankkeen tietojärjestelmäselvitys:
Aarre Jortikka (aarre.jortikka (et) paliskunnat.fi, 040 484 5683)

Projektipäällikkö/hankkeen käytännön toteutus:
Vilma Sanaksenaho (vilma.sanaksenaho (et) paliskunnat.fi, 040 159 5592).

Lue lisää

METSÄSTÄJÄT KAIPAAVAT ENEMMÄN TIETOA POROTÖISTÄ

Suomen riistakeskus selvitti Lapin ja Koillismaan hirviporukoiden metsästyksenjohtajilta kyselytutkimuksella mietteitä poroelinkeinon ja hirven metsästyksen yhteensovittamisesta.

--- Teksti: Pirkka Peltonen. Valokuva: Mika Tervonen ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 2/2024.

Helmikuussa 2023 lähetettiin kysely yli 1700 hirviporukan johtajalle ja vastauksia saatiin kiitettävät 1012 (vastausaste 59 %).

Kysyttäessä vastaajien tapaa selvittää metsästysalueensa porotyöt kävi ilmi, että monella hirviporukalla vaikutti olevan tuttu poromies tiedossa tai mukana porukassa. Kaksi kolmasosaa vastaajista ilmoitti hyödyntävänsä tuttuja poromiehiä porotöiden selvittämisessä. Suosittu yhteydenpitotapa paliskuntaan oli myös suora yhteydenotto poroisäntään. Porotyot.fi -sivusto vaikuttaa olevan ahkerassa käytössä niillä alueilla, joissa paliskunta on liittynyt palveluun.

Moni metsästyksenjohtajista ilmoitti olevansa itse poromies. Myös porotöistä ilmoittavat tienvarsikyltit koettiin hyödyllisinä ja osa yhteismetsistä on ottanut roolia porotöistä tiedottamisessa. Joillakin alueilla on käytössä pikaviestiryhmä, jossa poromiehet voivat tiedottaa ettotöistä suoraan metsästyksenjohtajille.

Tutut poromiehet olivat metsästyksenjohtajien yleisin keino selvittää porotyöt. Erityisesti ulkokuntalaiset porukat hyödynsivät usein muita keinoja.

Hirvenmetsästäjät ilmoittavat selvittävänsä porotyöt suhteellisen säntillisesti. Vain noin 10 % vastaajista ilmoitti, että ei selvitä porotöitä tai ole yhteydessä paliskuntaan mitenkään. Olisi erittäin tärkeää, että jokainen koiralla metsästävä selvittäisi mahdolliset porotyöt.

Kun tarkastellaan hirviporukoiden jäsenistön paikallisuutta verrattuna porotöiden selvittämiseen, käy ilmi, että paikallisilla porukoilla on useimmiten joku tuttu poromies, jolta selviää ajankohtaiset tiedot porotöistä. Ulkokuntalaiset porukat taas joutuvat luonnollisesti hyödyntämään muita tapoja selvittää porotyöt. Niistä hirviporukoista, joissa alle neljäsosa jäsenistä on paikkakuntalaisia, jättää noin 12 % porotyöt selvittämättä eli osuus on aavistuksen suurempi kuin paikallisempien porukoiden keskuudessa. Suurin osa Pohjois-Suomen hirviporukoista on ns. sekaporukoita, joissa on paikkakuntalaisia pyytäjiä 25–75 % porukan jäsenistöstä.

Vastaajat saivat kertoa avoimeen vastauskenttään, minkälaisia kokemuksia heidän hirviporukallaan on ollut hirvenmetsästyksen ja poroelinkeinon yhteensovittamisesta. Vastaajat kertoivat yhteensä 859 erilaista kokemusta ja näistä 645 (n. 75 %) oli positiivisia kokemuksia ja 214 negatiivisia.

Yleisin myönteinen palaute oli, että yhteistyö on sujunut ongelmitta tai hyvin ja monenlaisia suurempiakin kehuja mahtui joukkoon. Vastaajat kuvailivat kuinka he väistävät ongelmitta poroja ja porotöitä ja heidän koiransa ovat porovapaita. Mainintoja sai myös hyvä keskusteluyhteys poromiesten kanssa ja molemmin puolin vallitseva kunnioitus toista kohtaan. Monet vastaajat mainitsivat tiedon porotöistä kulkevan hyvin. Negatiivisista kokemuksista yleisin oli kokemus siitä, että poroja on liikaa. Joillakin vastaajista oli kokemus poromiesten negatiivisesta asenteesta vastaajan hirviporukkaa tai metsästystä yleisesti kohtaan. Vastaajilla oli tarkemmin määrittelemättömiä huonoja tai haastavia kokemuksia poroelinkeinon kanssa toimimisesta. Kymmenen vastaajaa raportoi uhkailusta tai metsästyksen häirinnästä. Monien vastaajien negatiivinen kokemus oli se, että heidän oma koiransa ei ole porovapaa. Joitakin vastaajia taas harmitti liian isojen alueiden sulkeminen porotöiden takia metsästykseltä.

Tarkasteltaessa negatiivisten kokemusten osuutta maantieteellisesti havaitaan, että vähiten ongelmia koettiin alueilla, joissa poromäärät ovat vähäisiä (esim. Tervola ja Simo) ja myös Tunturi-Lapissa negatiivisia kokemuksia oli vastaajilla vähän. Sallassa ja Kittilässä huonoja kokemuksia oli vain harvoilla. Eniten konfliktia koettiin monin paikoin Itä- ja Länsi-Lappia sekä Koillismaata.

Yleisimpänä kehitysehdotuksena oli erilaiset porotöistä tiedottamiseen ja vuorovaikutuksen lisäämiseen liittyvät ehdotukset.

Kysyttäessä vastaajilta kehitysehdotuksia hirvenmetsästyksen ja poroelinkeinon yhteensovittamiseen nousi esiin monia hyviä ajatuksia. Ehdotuksia kertyi yhteensä 323 ja näistä noin puolet koski tiedottamisen ja yhteistyön kehittämistä. Monet vastaajat toivoivat yleisesti ottaen enemmän tiedotusta ja tietoa oman metsästysalueen porotöistä. Vastaajat pitivät porotyot.fi -palvelua tärkeänä ja onnistuneena ja monet kehitysehdotuksista koskivat palvelun käyttöä. Siellä missä palvelu ei ollut vielä käytössä, toivottiin sen käyttöönottoa. Palautetta tuli siitä, kuinka vastaajat kokivat että porotyot.fi palveluun merkityt porotyöt eivät olleet aina ajantasaisia.

Vastaajista osa esitti jonkinlaisia rajoituksia poronhoitoon tai metsästykseen. Toivottiin porojen olevan aidassa ympärivuotisesti ja porojen määrää vähennettävän. Osa esitti kehitysehdotuksena yhteiselon kehittämiseksi ulkokuntalaisten metsästyksen rajoittamista tai hirven metsästysajan lyhentämistä. Metsästyksenjohtajat korostivat koirien porovapauden tärkeyttä. Vastaajilla oli myös ajatuksia koiramäärän rajoittamisesta yhtä seuruetta tai ohjaajaa kohti. Suomen riistakeskus ja Metsähallitus ovat ottaneet käyttöön suosituksen vain yhden koiran vapaana pitämisestä ohjaajaa kohti.

Muista kehitysehdotuksista metsästyksenjohtajat toivat ilmi esimerkiksi poroaitoihin liittyviä ajatuksia. Niihin toivottiin enemmän veräjiä ja vanhoja käytöstä poistettavien aitojen jäänteitä haluttiin kerättävän maastosta pois. Vastaajat toivoivat aktiivisempaa porojen paimennusta. Monet toivat myös julki toiveensa poromiesten paremmasta asenteesta metsästäjiä kohtaan.

Kokonaisuudessaan kyselyn perusteella poroelinkeinon ja hirvenmetsästäjien välinen yhteiselo vaikuttaa olevan kohtuullisen hyvällä tasolla. Merkittävä enemmistö annetuista palautteista oli positiivisia ja vastaajat selvittivät porotyöt aktiivisesti. Annetut kehitysehdotukset koskivat suurimmaksi osaksi metsästäjien halua saada enemmän tietoa metsästysalueensa porotöistä. Käytännöt porotöistä tiedottamiseen ovat kirjavia ja näitä pohdiskelemalla olisi mahdollista löytää parhaat sekä poronhoitoa että metsästäjiä hyödyttävät ratkaisut. Paliskuntain yhdistyksen keräämien tietojen mukaan koirien aiheuttamat vahingot poroille ovat viime vuodet olleet laskussa ja tästä kehityksestä yritetään pitää kiinni.

Jokaisessa paliskunnassa olisi hyvä miettiä, minkälaisia keinoja olisi siihen, että tieto porotöistä olisi mahdollisimman helposti metsästäjien saatavilla. Vastaavasti metsästäjäkunnassa jatketaan sitkeää valistustyötä siitä, kuinka tärkeää on metsästää vastuullisesti poroelinkeino huomioiden.

Lue lisää

POROLAIDUNTEN ENNALLISTAMINEN - KESÄLAITUMET (OSA 1)

Kuvateksti: Kellosuo, Posio. Soiden ennallistamistyö on kaikkialla samanlaista riippumatta siitä tehdäänkö työtä Posion Kellosuolla vaiko Visanaavalla Rovaniemellä. Kuva: Minna Lalli.

Ennallistamisesta puhutaan paljon, mutta mitä se käytännössä tarkoittaa? Entä mitä se voisi tarkoittaa porolaidunten kannalta? Ei yhtä eikä kahta asiaa, vaan useita erilaisia toimia, erilaisissa kohteissa.

--- Teksti: Sanna Hast ja Vilma Sanaksenaho ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 2/2024.

Esittelemme tässä juttusarjassa kahden paliskunnan – Niemelän ja Kolarin – kesälaidunmaiden ennallistamishankkeita, joita on edistetty yhteistyössä Metsähallituksen metsätalouspuolen kanssa. Tässä numerossa esittelemme kohteet ja niiden eteen tehdyn yhteistyön. Poromies 3/24 numerossa palaamme kohteisiin uudelleen ja katsomme hieman tulevaan: miltä alue alkaa poronhoidon kannalta vaikuttaa.

Niemelän paliskunnan kohde on Visanaapa, Kolarin Porovuoma. Molemmat ovat olleet paliskuntien poronhoidon, erityisesti kesälaiduntamisen, kannalta keskeisiä paikkoja. Ennallistaminen nähdään keinona palauttaa nämä alueet poronhoidon käyttöön.

Soiden ennallistaminen

Jotta jotain on tarve ennallistaa, on sille ensin tapahtunut jotain, mikä on heikentänyt sen tilaa. Suomessa metsätalouden edistämiseksi tehtiin kiivaimmillaan 1960–70-luvuilla mittavaa soiden ojitustyötä, minkä tarkoituksena oli saada suot tuottavan metsätalouden piiriin. Sittemmin on huomattu, että monet suot eivät muuttuneetkaan tuottoisiksi metsämaiksi, mutta suoluonnon monimuotoisuus koki kovan kolauksen, aiheutui valtavat hiilipäästöt ilmakehään ja monet vesistöt rehevöityivät ojituksen seurauksena.

Aaporinaavan ojitettu suoalue Simossa keväällä. Kuva: Minna Lalli.

Myös porojen kesälaidunmaat muuttuivat. Poro hakeutuu kesäisin luonnostaan aukeille soille etsimään suojaa räkältä ja suokasvillisuus on sille tärkeää ravintoa. Usein kesämerkkuuaitapaikat ovat vakiintuneet tällaisten aukeiden soiden läheisyyteen. Kun porot ovat kerääntyneet suolle, on ne ollut helppo kuljettaa aitaan käsittelyä varten. Ojittaminen on kuitenkin monin paikoin muuttanut suot, tilalle on tullut metsätaloudellisesti vajaatuottoisia ja umpeen kasvaneita 'suorääseiköitä', jossa poro ei enää viihdy. Ojitukset ovat myös vaikeuttaneet maastossa liikkumista poronhoitotöissä ja vasoja on hukkunut ojiin.

Ojitettu suo. Puusto ei ole lähtenyt kasvuun. Ojien ylitys voi eläimillä olla paikoin hankalaa. Kuortisvuoma, Kittilä. Kuva: Minna Lalli.

Niemelän poroisäntä Matti Komulainen kertoo, että heidän alueellaan ei ole niinkään suuria aapasoita ollutkaan, pikemminkin pienialaisia suoalueita, joita on ojitettu noin neljänkymmenen vuoden aikana paljonkin.
– Hyvin paljon on semmoisia alueita, jotka on poistuneet porojen kesälaidun käytöstä kokonaan. Juuri näiden ojitusten takia. Jonkunlaista männynkäkkyrää ja vesakkoa ne kasvavat, aukeus kadonnut olemattomiin. Ennen niillä aukeilla oli kesäporoja.

Ojituksen vaikutukset ovat tuttuja myös Kolarin poroisäntä Mika Satalle.
– Täällä Länsi-Lapissa on aikoinaan tosi paljon ojitettu soita. Porovuoman reunassa meillä on iänvanha kesämerkitysaita. Kun näitä vuoman reunoja voimakkaasti ojitettiin 60-luvun lopussa, 70-luvun alussa, niin metsä alkoi nousta, ja 85-vuonna jouduimme siirtymään pois. Ei siihen enää saatu millään konstilla poroja. Mutta nyt kun tämä ennallistaminen tulee, uskon että todennäköisesti Porovuoman kesämerkitysaita otetaan uudelleen käyttöön.

Porovuoma. Kuvassa vasemmalla näkyy luonnontilaista Porovuomaa ja oikealla ennallistamiskohde. Kuva: Mika E. Satta.

Porovuoma kuuluu nykyisin soiden suojelun piiriin, mutta sen reuna-alueet ovat voimakkaasti ojitetut. Suoluonnon ennallistumisen kannalta ojitusten tukkiminen on oleellista. Molemmat poroisännät katsovat ennallistamista kokonaisuuksien kannalta. Komulainen kertoo, miten Visanaapa oli vielä 80-luvulla aktiivisessa käytössä kesälaitumena. Hän jatkaa kertomalla, että tämän ennallistamisen tarkoitus on pelastaa valtion puoli, ja harmittelee ettei yksityismaiden puolta saada työhön mukaan
– Etenkin tässä paliskunnassa, jossa ei ole hyviä luonnontilaisia suoalueita jäljellä, ennallistamisen vaikutus korostuu huomattavasti. Visan­aavan ennallistamiskohteesta saataisiin ennallistettua vielä isompi kokonaisuus kohtalaisen vähällä työllä. Venejärven ja Karjalanjärven vedenlaatu paranisi siinä samalla. Kun on tehty paljon virheitä ojittamalla metsätaloudellisesti kannattamattomia alueita, pitäisi pystyä virheet paikkaamaan mahdollisimman laajassa mittakaavassa, pohtii Komulainen.

Satta puolestaan antaa kiitosta Metsähallituksen suuntaan, sillä paliskunnan ehdotuksia on kuunneltu ja työ on edennyt ripeästi. Satta kaavailee, että muutamassa vuodessa koko Porovuoma ympäristöineen saataisiin palautumaan porotalouden käyttöön.
– Tästä loppupeleissä palautuu tosi iso alue. Itse Porovuoma on tämmönen nykyisin suojeltu rimpisuoalue ja nyt kun saadaan ne ympäristöt palautettua luonnontilaan niin kyllähän se on iso asia meille, kiittelee Satta.

Ennallistamisjälki

Eri puolilta poronhoitoaluetta on kuultu ennallistamisjäljestä, jossa maastoon jää kauheita monttuja. Nämä voivat olla vaarallisia vasoille tai poronhoitotöissä liikuttaessa. On sellaistakin kuultu, että samalla alueella on kaivinkone ensin tukkinut ojat yhdessä kohteessa, mutta viereisestä kohteesta kunnostusojittanut ojat, mikä ei oikein tahdo arkijärkeen mahtua. Näissä Kolarin ja Niemelän ennallistamiskohteissa on jälki kuitenkin ollut asiallista.

Haastattelimme aiheesta myös Luonnonhoidon asiantuntija Minna Lallia Metsähallitus Metsätalous Oy:stä.
– Olen pyrkinyt ohjeistamaan kaivinkoneyrittäjää, että ojan täyttöä varten turpeen ottaminen saroilta tapahtuisi pintaraapaisuna sieltä täältä, ettei lammikoita pääsisi syntymään. Rahkasammalten ja suokasvillisuuden palautuminen on myös todennäköisempää, kun turvetta ei ole poistettu kovin syvältä, kertoo Lalli. Kunnostusojitusten osalta hän lisää, ettei Lapissa viime vuonna Metsätalouden mailla tehty niitä yhtään.
– Kyllä se taitaa sellainen hiipuva työlaji olla, hän tuumii.

Visanaavalla tehtiin kevättalvella -23 ennallistamishakkuu ja ojien tukkiminen. Ojien tukkimisessa ilmeni kuitenkin vielä korjattavaa. Minna Lallin mukaan lyhyiden vedenohjausojien kaivuu jäi kaivinkoneyrittäjällä epähuomiossa tekemättä ja korjaavat toimenpiteet tehtiin syksyllä -23.

Visanaapa Rovaniemellä. Suoalue ojien täytön jälkeen. Suo alkaa pidättää vettä ja palautua luonnontilaisen kaltaiseksi. Kuva: Minna Lalli.

Porovuoman osalta kaksi ensimmäistä kohdetta tehtiin pari vuotta sitten, kuluneena keväänä -24 tehtiin ennallistamishakkuu ja ojien tukkiminen tullaan tekemään kesällä Palojupukan suolla. Kokonaisuuden vaikutukset alkavat näkyä vuoden–parin sisällä. Vaikka alkuun jälki saattaa näyttää karskiltakin, niin pikkuhiljaa maisema alkaa palautua luonnontilaiseksi. Lalli kuvailee ennallistamisen tyypillisesti etenevän maastotarkastelun ja toimistosuunnittelun jälkeen toteutusvaiheeseen. Toteutuksessa ojalinjoilta poistetaan puusto, jotta kaivinkone pääsee tukkimaan ojastot. Myös saroilta poistetaan ojituksen jälkeen syntynyt puusto.
– Eli käytännössä lakkapäiset männyt ja kelot jätetään pystyyn ja haihduttava lehtipuusto pyritään poistamaan kohteelta. Puuston poiston tarkoituksena on myös palauttaa alkuperäinen maisemarakenne.
– Olen yrittänyt ohjeistaa korjuuta ennallistamishakkuiden aloituksissa, että kannot mahdollisimman lyhyiksi, koska tällaisia terveisiä olen kuullut paliskunnilta. Onhan se aivan totta, että mitä siistimmäksi saadaan puuston poisto niin suoalue näyttää nopeammin paremmalta. Toki aikakin hoitaa ja kun vesi saadaan nousemaan suolle, puusto lahoaa ja kuolee, Lalli kertoo.
– Puuston poiston jälkeen kaivinkone tukkii ojastot turpeella. Puisia patorakenteita ja suodatinkangasta harvemmin enää käytetään, hän jatkaa.

Yhteistyö

Molemmilla poroisännillä on jo pitkä kokemus yhteistyöstä Metsähallituksen kanssa. Välillä asioiden edistäminen voi tuntua pitkäpiimäiseltä. Merkkipiiripalavereissa he ovat huomanneet, että viime vuosina ennallistamiseen on kuitenkin varattu lisää määrärahoja.
– Onhan näitä puhuttu jo pitkään, mutta viimeisten vuosien aikana yhteistyö on muuttunut positiiviseen suuntaan. Metsähallitukselle täytyy antaa pisteistä siitä, että ovat alkaneet ennallistamaan näitä soita ja on ennallistettukin jo, kehuu Satta.

Komulainen puolestaan näkee, että kohteiden esittämisessä pitää itse olla hyvin aktiivinen ja pitkäjänteisyyttä pitää löytyä.
– Kyllä se tällaisissa alueissa, joissa selkeästi on menetetty hyviä laitumia ojitusten vuoksi, millä ei kuitenkaan ole metsätaloudellistakaan arvoa, niin kyllä niitä kohteita kannattaa yrittää puskea eteenpäin. Koska sillä on tosiaan niin iso merkitys eläinten hyvinvointiin, toteaa Komulainen. Hän on myös aktiivisesti seurannut, miten ennallistamistyö on kohteessa onnistunut.

Satta muistuttaa, miten oikean kohteen löytäminen voi mahdollistaa isojen kokonaisuuksien parantamisen. Porovuoman suojeltu suo on aivan Aalistunturin suojelualueessa kiinni.
– Hieman vajaan tuhannen hehtaarin suojelualue tulee hyvin lähelle, missä nämä ennallistamiskohteet ovat. Kun ennallistetaan ympäriltä, niin saadaan isompi kokonaisuus.

Molemmat isännät kannustavat muitakin paliskuntia katsomaan alueitaan 'sillä silmällä' ja olemaan aktiivinen Metsähallituksen suuntaan. Ennallistamisen ollessa nyt ajankohtaista, on hyvä hetki viedä kohde-esityksiä eteenpäin.
– Pitää yrittää olla erityisen aktiivinen, kannustaa Komulainen ja Satta muistuttaa: Ne on ikään kuin uusia laitumia, net tulevat porotalouden käyttöön. Ne on olleet poissa meän käytöstä, ne tulee nyt takaisin meän käyttöön.

Lue lisää