POROMIESTEN MOOTTORIKELKAT

Vuonna 1964 Poromies-lehdessä julkaistu artikkeli kuvastaa moottorikelkan käyttöönoton aikaansaamaa mullistusta poronhoidossa. Tuolloin todettiin, että korkeintaan kuusi moottorikelkkaa olisi sopivin määrä paliskuntaa kohti. Julkaisemme verkkoversiossa vanhojen artikkelien uusintapainoksia (kuvaa ei ole käytetty aikanaan lehdessä).

Teksti: Yrjö Alaruikka

Moottorikelkat tulivat poromiesten käyttöön vuoden 1962 lopulla. Ensimmäiset niistä otettiin yleisempään käyttöön pohjois-Inarin ja Utsjoen paliskunnissa. Näiden puuttomissa tunturiseuduissa moottorikelkoista saatiin hyvin myönteisiä tuloksia porojen kokoamisessa ja aita-alueelle ajamisessa. Saatujen lyhytaikaisten kokemusten perusteella kerrottiin, että yksi moottorikelkka olisi vastannut 15–20 hiihtomiestä päivittäisiä työsuoritustuloksia verrattaessa. Tämä kuitenkin edellytyksellä, että moottorikelkkoja oli kolme yhteistoiminnassa siten, että yksi ajoi koottavan lauman jälessä ja toiset kummallakin sivulla ohjaten laumaa kulkusuuntaan sekä estäen ryöstökkäiden pääsemästä karkuun laumasta ja hajoittamasta sitä. Tuloksien saavuttamiseksi tulee moottorikelkkojen ajajien yhteistyö olla järkevää ja saumatonta, ja lisäksi näkyvyyden pitää olla hyvä. Sumussa ja tuiskussa työ ei onnistu. Kokemusta on saatu jo siitäkin, että moottorikelkoilla kootut suuret laumat ovat sumun ja pyryn saavuttaessa hajonneet jälleen.

Tarkkaa laskelmaa uusien koneiden käytön taloudellisuudesta emme vielä rohkene tehdä liian lyhyen kokemus- ja käyttöajan perusteella. Joka tapauksessa tämän puolentoista talviajan käytön perustella voimme sanoa, että moottorikelkkojen käytöllä saadaan porot nopeammin ja varmemmin kokoon kuin yksinomaan hiihtäen. Tämä on luettava ansioksi moottorikelkoille. Toinen seikka, joka puoltaa moottorikelkkojen käytön kehittämistä porojen etsintä- ja kokoamistyössä, on työn helpottuminen ja miellyttävyys. Poromiespolven nuorentumista ajatellen tämä on tärkeä tekijä, koska nuoriso ei mielellään antaudu yksinomaan ruumiilliseen raadantaan, vaan työhön tarvitaan konetta sen helpottamiseksi ja miellyttävämmäksi tekemiseksi.

Meidän on jo tässä vaiheessa otettava tarkastuksen alaiseksi myös se, kuinka monta moottorikelkkaa tarvitaan suurissa paliskunnissa porojen etsintä- ja kokoamistyötä varten. Olemme tällä kertaa sitä mieltä, että korkeintaan kuusi olisi se määrä, jolla pitäisi päästä tyydyttävään tulokseen käyttäen koneita järkevästi, säännöllisesti ja tehokkaasti. Tähän puoleen olemme kiinnittäneet huomiota sen vuoksi, että moottorikelkkavillitys ei saisi valtaan poronomistajia, koska kelkat maksavat nykyään vielä yli 3000 mk. Ja lisäksi tämä raha menee nyt ulkomaille, sillä kotimaisen koneteollisuuden sormet eivät vielä ylety näiden koneitten valmistamiseen, niin yksinkertaisia kuin ne ovatkin.

Nykyiset maahan tuodut Kanadassa kehitetyt moottorikelkat ovat toistaiseksi osoittautuneet poromiesten käsissä eräiltä osin kestämättömiksi. Etupäässä kiilahihna, joka toimii moottorista kytkevänä voimansiirtäjänä ja nopeusvaihteena, kuluu nopeasti ja katkeaa. Tämä johtunee maaston vaikeudesta ja usein tapahtuvasta nopeuden vaihtumisesta. Hankikelillä tasaisella vauhdilla ajettaessa on hihna kestänyt hyvinkin pitkän käyttämisen. Poromiesten käyttöä varten olisi tämä heikkous koneessa saatava korjatuksi sopivalla parannuksella. Tuntuu myös siltä, että moottorikelkan painoa on vähennetty kestävyyden kustannuksella ehkä liikaakin. Etenkin Itävallassa valmistetut kelkat tuntuvat alkuperäisiä kanadalaisia kelkkoja löyhemmiltä. Moottorikelkkojen teloissa on myös esiintynyt murtumisia. Suuret yht'äkkiset ilman lämpötilojen vaihtelut aiheuttavat näitä. Telat olisikin saatava kestävimmiksi Lapin ilman suuria lämpötilanvaihteluja vastaan.

Nämä ovat henkilökohtaisten kokemusteni antamia vaikutteita, jotka olen saanut kolmesta erilaisissa maastoissa tekemistäni erämaamatkoista. Joka tapauksessa toivon myönteistä kehitystä moottorikelkkojen käytössä porojen etsintä- ja kokoamistyössä.

Y. A.