KÄDENTAITOJEN JÄLJILLÄ

Poron talja, muokattu nahka sekä sarvet ja luut ovat olleet pohjoisten seutujen ihmisille tärkeitä materiaaleja kautta aikojen. Niistä on valmistettu vaatteita ja jalkineita, arkisia tarve-esineitä ja koruja. Karuissa arktisissa oloissa porosta ja riistaeläimistä saatavat materiaalit ovat olleet konkreettinen elämisen ehto.

--- Teksti ja kuvat: Anne Ollila ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 3/2023.

Me muovi- ja metallikauden halpa- ja kertakäyttökulttuurissa eläjät emme enää ole riippuvaisia sen enempää perinteisten materiaalien hyödyntämisestä kuin käsityöstäkään. Olemme korvanneet ne meille helposti ja halvalla tarjoiltavalla tehtaiden massatuotannolla. Luun ja sarvien sijaan koristamme itsemme, kotimme ja elinympäristömme muovilla ja metalleilla. Taljan ja nahan sijaan pukeudumme tekstiiliteollisuuden massamateriaaleihin ja halpatuotantoon.

Näkyväksi nousseen luontokadon äärellä olemme kuitenkin hitaasti heräilemässä todellisuuteen, jossa alamme oivaltaa maapallon luonnonvarojen rajallisuuden. Helpon ja halvan kuluttamisen seuraus on väistämättä ylikulutus. Ehkä pelottavin esimerkki luonnonvarojen ylikulutuksesta on puhtaan, makean veden hupeneminen. Vesipulasta kärsivät jo nyt raskaasti esimerkiksi suurten teollisuuslaitosten lähiympäristöjen kylät.

Vesipula tuntuu meillä vetisessä Suomessa asiana etäiseltä. Ei kuitenkaan pitäisi. Suomen ympäristökeskuksen mukaan 95 % suomalaisten vesienkäytöstä syntyy tuotteiden ja palveluiden valmistuksessa. Esimerkiksi yksien farkkujen valmistamiseen kuluu 10 000 litraa vettä. Juomavetenä se riittäisi yhdelle ihmiselle 17 vuodeksi juuri siellä, missä farkut valmistetaan ja puhtaasta juomavedestä on akuutisti pulaa.

Olemme siis väistämättä osa maailmanlaajuista vesipulaa. Siitä huolimatta, että syyssade rummuttaa paraikaa kattoon ja kotimaisemia halkovat vielä suhteellisen puhtaat vesistöt. Sijaitsemme vesien ravintoketjun huipulla maassa, jossa puhdasta vettä on opittu pitämään ilmaisena itsestäänselvyytenä.

Teollisuuden pilaamat vesistöt ovat kuitenkin surullista arkea myös meillä. Talvivaara – nykyinen Terrafame – on yksi konkreettinen esimerkki ympäristönsä vesistöt laajasti pilanneesta kotimaisesta teollisesta maankäytöstä. Se on surullinen esimerkki myös osaamattomasta viranomaistoiminnasta ja suomalaisesta piilokorruptiosta suurteollisuuden lupaprosesseissa.

Perinteisten materiaalien paluu

Yksi vastareaktio halpatuotantoon ja ylikulutukseen on perinteisten uusiutuvien luonnonmateriaalien ja käsityön arvostuksen nousu. Se on saanut havahtumaan myös katkenneeseen perinnetietojen ja taitojen ketjuun. Vaikka porotilalla perinteisiä raaka-aineita on saatavilla, vaatii niiden hyödyntäminen osaamista.

Käsityöosaaminen ei enää siirry itsestään selvästi perheen sisällä sukupolvelta seuraavalle. Nuorta aihe ei ehkä kiinnosta. Onnekkailla on kiinnostuksen virittyä yhä saatavilla lähipiirin ihmisiä, joilla on perinteisiä käsityötaitoja ja intoa opettaa niitä. Huono-onnisen tilaisuus voi mennä sivusuun. Tällöin apua on etsittävä etäämpää.

Matkani perinnekäsitöiden saloihin

Liian nuorena edesmennyt äitini oli todellinen käsityömestari. Samoin isoäitini. Itse innostuin käsitöistä kuitenkin vasta aikuisena. Kuulun siis niihin huono-onnisiin, joilla lähipiirin varsinaiset käsityötaiturit olivat jo poissa, kun oppimisen into roihahti. Niinpä olen joutunut etsimään oppini toisaalta.

Aloitin opintomatkani porontaljojen ja -nahan parissa, klassisella kantapään kautta -menetelmällä. Kantava ajatus oli: tee-se-itse, äläkä tyhjää kysele. Tällä menetelmällä kehittelin oman mallini poronvaljaista ja pannoista sekä joistakin hevosten ja koirien varusteista. Vaikka olinkin lopulta tulokseen tyytyväinen, oli menetelmä hidas ja taival tuskainen. Lisäksi opin, että kantapää on opettajista se hintavin. Etenkin kun materiaalina on arvokas nahka. Viisaampi kysyisi neuvoa, kun sellaista tarvitsee.

Sitten kävi niin, että näin Rovaniemen porokisoissa tutun ihmisen jalassa huippuhienot käsintehdyt pieksut. Niitä puhutellessa kuulin, että Rovaniemen kansalaisopistossa on tarjolla iltakurssi pieksujen tekoon. Kipinä jäi kytemään. Seuraavana syksynä ilmoittauduin Tommi Mantilan vetämälle kurssille ja sille tielle jäin. Useiden vuosien ja kymmenen omakätisen kenkäparin jälkeen rakkaus lajiin on vakaalla pohjalla ja käsityöpajassani on kai pysyvästi tekeillä kengät tai kahdet.

Löydettyäni tieni Rovaniemen kansalaisopistoon, havahduin tutkimaan muidenkin kansalaisopistojen kurssitarjontaa. Seuraava osoitteeni oli Kittilän, Sodankylän ja Enontekiön kuntien alueella toimiva Revontuli-opisto, jonka kurssitarjonnasta löytyy ilahduttavan monipuolisesti perinnekäsitöitä. Joitakin kursseja on tarjolla jopa etäyhteyksin. Näistä olen hyödyntänyt Tuija-Noora Autton pitämät Facebook-kurssit, joilla on päässyt kotoa käsin, omaan tahtiin ja viikonloppuiltaisin, opiskelemaan muun muassa taljan parkitusta sekä erilaisia nahka- ja verkatöitä. Tällaiset ajasta ja paikasta vapaat kurssit ovat loistavia oppimisen mahdollistajia tiiviin työelämän rinnalla.

Poronnahan kanssa sinuiksi tultuani virisi kiinnostus kokeilla kovempia aineksia. Niinpä päädyin viettämään kevättalvista viikonloppua poronsarvitöiden alkeiskurssille Revontuli-opistoon Ari Järvenpään oppiin. Homma vaati jokseenkin sinnikästä yritystä, sillä poronsarvikurssit ovat niin suosittuja, että paikat ehtivät mennä useamman kerran sivu suun. Tuon viikonlopun aikana ehdin kuitenkin saada kipinän tähänkin lajiin. Kipinöinnistä huolimatta sarvitöiden opettelu on edelleen alkumetreillä, sillä muuhun elämään sovitettavia kursseja ei ole tullut vastaan. Sopivia poronsarvitöiden kursseja odotellessa loivensin kovien ainesten opintomatkaani sarvista puuhun. Päätin kokeilla, oppisinko tekemään länget. Mikäpä mukavampaa, kuin tehdä tarpeellista. Hakeuduin jälleen Rovaniemen kansalaisopistoon, Juha Seppälän oppiin. Aloittelijan etanavauhdilla, yhtenä iltana viikossa tehden, sain kuin sainkin valmiiksi kahdet, porojen omilla mitoilla sovitetut länget. Toiset niistä ehtivät talvella käyttöönkin.

Perinnekäsityömestari Hanna Nore perehdytti Sallan kurssilaiset porontaljan perinneparkitukseen.

Menneenä kesänä varsinaista luksusta kädentaitojen opintomatkalle järjesti Sallan kansalaisopisto, jonne perinnekäsityömestari Hanna Nore Kemiönsaarelta tuli opettamaan porontaljan perinneparkitusta kahdeksi viikonlopuksi. Kurssi oli mainio. Varsinaisena työnä rasvaparkitsimme porontaljoja poron aivoilla. Lisäksi kurssin antina käsityöpakistani löytyy kasviparkittu hauennahka, kananmunilla rasvaparkittu lohennahka sekä kasvivärjättyjä hauensuomupaljetteja kolmessa eri sävyssä. Aarteita kerrakseen! Bonuksena kaikessa tekemisessä käytettiin vain kotimaisia orgaanisia raaka-aineita, eikä esimerkiksi Alunaa tarvittu.

Lisäväriä perinnekäsitöiden matkalle on tuonut kattava kielitaidottomuuteni, vaikka hommaa on tehty armaalla äidinkielellä. Työvälineiden nimet ja tekemisen sanasto ovatkin tarjonneet sivutuotteena yllättävän paljon äidinkielen sanavarastoa kasvattavia kieliopintoja. Varsin monipuolista aivojumppaa siis. Lisäksi perinnekäsityöt käyvät toisinaan kuntosaliohjelmasta. Esimerkiksi porontaljan käsittelyn eri vaiheet tai kenkien lestille vetäminen saavat lihakset kivistämään.

Kooten voisin kiteyttää, että reilun vuosikymmenen harrastusluonteinen matkani perinnekäsitöiden ihmemaahan on tuonut elämään mukanaan valtavasti oppimisen iloa ja uusia tuttavuuksia. Olen myös päässyt näkemään, kuinka rohkea ja tarmokas ihminen voi kansalaisopistojen kursseilta alkuun ponnistaen tehdä perinnekäsitöistä itselleen jopa ammatin ja työn.

Oodi kansalaisopistoille

Kansalaisopistot ovat korvaamattoman tärkeitä toimijoita osana suomalaista koulutuskenttää. Ne toimivat kulttuurisesti arvokkaiden perinteisten tietojen ja taitojen ylläpitäjinä ja kehittäjinä. Kurssit tarjoavat mahdollisuuksia kokeilla ja etsiä omaa innostuksen kohdetta. Jopa alaa, josta tulee ammatti. Kurssit ovat kaikille avoimia ja mukaan voi mennä, vaikka ei ennakkoon osaisi yhtään mitään. Oppiminen ja taitojen kehittyminen on voimaannuttava kokemus, oppimisen iloa puhtaimmillaan.

Kansalaisopistossa opiskelu ei edellytä muuttoa toiselle paikkakunnalle, eikä sitoutumista pitkäkestoiseen kokopäiväiseen opiskeluun. Se voi kuitenkin antaa riittävän sytykkeen hakeutua myöhemmin tutkintoon johtavaan koulutukseen kipinän herättäneelle alalle.

Kansalaisopistot eivät valikoi opiskelijoitaan, vaan tarjoavat mahdollisuuksia kaikille. Ne tuovat yhteen samanhenkisiä ihmisiä mielekkään harrastustoiminnan äärelle. Ne taklaavat yksinäisyyden ja sosiaaliseen eristyneisyyden ongelmia, joita voi syntyä esimerkiksi työelämästä ulos jäämisen tai vieraalle paikkakunnalle muuttamisen seurauksena. Ne ylläpitävät ihmisten toimintakykyä ja tukevat näin elämässä pärjäämistä ylipäätään. Kansalaisopistojen työ on keskeistä kansanterveystyötä. Sen soisi jatkuvan vahvana myös tulevaisuudessa.

Kurssivinkkejä

Revontuli-opisto tarjoaa kursseja eri kylissä Kittilässä, Sodankylässä ja Enontekiöllä. Se erottuu edukseen erittäin kattavalla ja luovalla verkkokurssien valikoimalla. Etänä voi opiskella esimerkiksi poronkoipien nylkyä, säilöntää ja parkitusta, nahan valmistusta tai nahkatöiden ompelua käsin. Opintovuoden kurssitarjonnasta löytyy kaikkineen peräti 85 verkkokurssia. Lisäksi perinteisten kerran viikossa arki-iltaisin tapahtuvien kurssitoteutusten rinnalla on varsin laaja valikoima kiinnostavia viikonloppukursseja, joilla tehdään esimerkiksi nutukkaita tai suosittuja poronsarvitöitä.

Katso lisää: https://www.revontuliopisto.fi/

Rovaniemen kansalaisopistossa Lapikas- ja parkkinahkakurssilla tehdään pieksuja ja muita nahkatöitä. Vikajärvellä voi opiskella koipinahkojen nylkemistä ja nutukkaiden tekoa. Myös Lapinvyö-kursseja sekä käsin ommeltujen nahka- ja turkistöiden kursseja on tarjolla.

Tutustu tarkemmin: https://rovala.fi/rovaniemen-kansalaisopisto/

Sallan kansalaisopiston ohjelmassa on monenlaisia Lapin käsitöitä. Kauempaa tuleville löytyy tarjontaa viikonloppukurssien muodossa: Vyö poronnahasta, Koruja poron sarvi- ja sääriluista sekä Lapikaskurssi ja Nutukaskurssi. Myös Hanna Nore tulee jälleen kesän kynnyksellä Sallaan opettamaan perinneparkitusta. Tällä erää käsittelyssä pienriista ja kalat.

Kurkkaapa lisää: https://uusi.opistopalvelut.fi/salla/fi/

Myös muut poronhoitoalueen kansalaisopistot tarjoavat erilaisia perinnekäsitöiden kursseja laajasti alueen kylissä ja keskuksissa. Tutustu tarjontaan ja mene ennakkoluulottomasti mukaan. Kansalaisopistoille voi myös esittää ideoita ja toiveita kurssisisällöistä. Mahdollisista opettajistakin voi tehdä esityksiä. Hyvässä lykyssä samasta aiheesta kiinnostuneita löytyy sopiva joukko ja kurssitarjonta kehittyy entisestään.

Jos kurssille ei ole ilmoitettu erikseen edellytyksiä ennakko-osaamisen suhteen, ei edellytyksiä ole. Mukaan voi mennä, vaikka ei edes puhuisi alan kieltä. Täysin vieraan aiheen opiskelu voi osoittautua kaikkein palkitsevimmaksi. Elinikäinen oppiminen tukee aivoterveyttä, parantaa hyvinvointia ja rakentaa sisältöä elämään. Suosittelen!