MITÄ JOS…?

Viime aikoina on tullut selväksi, että maailmanlaajuinen kriisi voi syntyä nopeastikin. Poikkeustilanteen seurauksena monien tuotteiden kuluttajahinnat voivat nousta merkittävästi ja esimerkiksi polttoaineen saannissa tai sähkönjakelussa voi ilmetä ongelmia. Kuinka poronhoitaja valmistautuu poikkeustilanteisiin?

--- Teksti: Timo Rehtonen ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 2/2023.

Erkka Pitkänen, Oivangin paliskunta. Kuva: Sarai-Natalia Kela.

Oivangin paliskunnan poromies Erkka Pitkänen, 40, arvioi, että poronhoidon huoltovarmuuden takaaminen ei ollut monellakaan mielessä päällimmäisenä ajatuksena ennen koronapandemiaa ja Ukrainan sotaa.
– On huomattu, että muutoksia saattaa tapahtua nopeassakin syklissä. Nyt poikkeustilanteet ovat näkyneet kustannusten nousuna. Polttoaineen, sähkön, lannoitteiden ja rehun hinnannousut ovat heijastuneet suoraan alkutuotantoon ja perinteiseen poronhoitoon. Myös porotilamatkailussa elettiin synkkiä vuosia, kun ulkomaalaisia matkailijoita ei enää saapunut Suomeen. Kriisitilanteessa joudutaan miettimään, miten toimintaa voidaan jatkaa mahdollisimman kustannustehokkaasti, Pitkänen kiteyttää poikkeustilanteen olemuksen.

Jos polttoaineen saantia säännösteltäisiin tai se loppuisi kokonaan…

– Ei kai se auttaisi, kun kaivaa ladosta Peltoset esiin, koska pakko olisi päästä liikkeelle. En ole kylläkään hiihtänyt moneen vuoteen, mutta jos on pakko, niin onnistuuhan se, siinähän sitä vetreytyy, sanoo Johán-Ánde Valle, 21-vuotias poromies Kaldoaivin paliskunnasta.

Johán-Ánde Valle, poromies Kaldoaivin paliskunnasta. Kuva: Mihkku Laiti.

Vallen mukaan paliskunnasta löytyy jonkin verran ajohärkiä, joten ihan 'mies ja reppu' -periaatteella tavaroita ja eväitä ei tarvitsisi laidunalueille kuljettaa.

Vallea noin 70 vuotta iäkkäämpi naapuripaliskunnan, Paistunturin, poromies Hans Niittyvuopio muistaa, millaista poronhoito oli ennen kuin liikuttiin konevoimalla.
– Kun lähdin syyskuun puolivälissä ensin poroja kokoamaan ja sitten vuodenkierron mukaisiin toimiin, niin palasin kotiin vasta seuraavan vuoden elokuun alussa. Laavussa asuttiin ja oli kovat pakkaset, mutta ei tuntunut kylmältä. Nyt ei onnistuisi, ilmeisesti sitä tottui kylmään muun luonnon mukana. Meitä nuoria miehiä oli paljon, mutta ei sinne montaa jäänyt, jyvät erottuivat akanoista.

Hans Niittyvuopio, Paistunturin paliskunta. Kuva: Leena Hyvönen.

Laavussa asuminen voisi olla Vallellakin edessä, jos kelkan moottori yskähtäisi bensan loputtua.
– Jos kelkkoja ei voisi käyttää, reissuun pitäisi lähteä pitemmäksi aikaa, ainakin viikoksi. Peskit ja muut kunnon vaatteet pitäisi olla päällä, että pärjää jos tulee kylmiä ilmoja. Laavulla yöpyminen onnistuu kyllä samalla tavalla kuin ennenkin, sehän ei ole muuttunut miksikään. Sen olen huomannut, että kylmään tottuu, kun on koko ajan ulkona. Kun syksyllä tulevat ensimmäiset pakkaset, tuntuu kylmältä, mutta keskitalvella sama lämpötila ei tunnukaan enää niin pahalta.

– Olisi rajua palata vanhoihin aikoihin, toteaa Timisjärven paliskunnasta Jorma Oikarainen, 78.
– Monesti on jälkeenpäin mietitty, että miten on tultu toimeen ilman kelkkoja ja mönkijöitä, mutta kun on ollut pakko, hän sanoo.

Jorma Oikarainen, Timisjärven paliskunta. Kuva: Maija Oikarainen.

Poronhoitoalueen eteläisten paliskuntien poronhoitotapa on muuttunut viime vuosikymmeninä tarhauksen yleistyessä.
– Nyt ei olla enää yhtä paljon polttoaineen varassa, koska porot ovat oppineet tulemaan tarhapaikkoihin omatoimisesti, kunhan veräjä on auki ja aidassa odottaa heinäpaali. Esimerkiksi minun 30 poron karjasta täytyy erikseen metsästä hakea vain kaksi tai kolme poroa.

Koillismaalla harjoitetaan paljon kilpaporotoimintaa ja alueella on lukuisia poromatkailuyrityksiä, joten koulutettuja ajoporoja löytyy alueelta tarvittaessa hyvinkin paljon.
– Paliskunnan osakkaiden keski-ikä alkaa tosin olla aika korkea, suuri osa poromiehistä on yli 60-vuotiaita. Jos metsään pitäisi lähteä suksilla, kyllä se kävisi useammalla hengen päälle, Oikarainen toteaa.

Jos uutisissa aletaan kertoa lähestyvästä polttoainepulasta, Johán-Ánde Vallen katse suuntautuu pihalla lepäävään tuhannen litran polttoainesäiliöön, josta bensa pumpataan ulos mekaanisella käsipumpulla.
– Bensapulan uhatessa täytyy tilata bensarekka tänne ja täyttää säiliö. 1000 litralla ajelee kelkkaa ja mönkijää ainakin vuoden, pihistellen kaksi.

Erkka Pitkänen arvioi, että tuskin kovinkaan monella on Vallen tapaan mahdollisuutta varastoida polttoainetta laajamittaisesti.
– Jos polttoainetta ei saisi esimerkiksi kuukausikaupalla, oltaisiin huutavassa hukassa. Erotukset pystyttäisiin hoitamaan jalkaisin, mutta ongelmaksi muodostuisi muun muassa teuraitten kuljetus, hän sanoo ja muistuttaa, että poronhoito perustuu paljolti yhteistyöhön joko pienemmissä tai isommissa yksiköissä.
– Paliskunta on se yksikkö, jonka ympärille toiminta muotoutuu. Paliskunnittain jouduttaisiin katsomaan, saadaanko liha markkinoille. Jos lihamarkkinat tyssäisivät, pitäisi miettiä, onko järkeä tuottaa lihaa muuten kuin kotitarpeisiin. Isommat erotukset ja teurastukset voitaisiin ehkä silloin jättää väliin.

Oivangin paliskunnan porot ovat ison osan talvea kotiruokinnassa, joten ruokinta-aikana ei ole tarvetta lähteä kauemmaksi, mutta paliskunnissa, joissa harjoitetaan maastoruokintaa, jouduttaisiin ehkä yrittämään muuttaa porojen luontaista käyttäytymistä.
– Poron liikkumista pitäisi yrittää vähentää, mutta koska porolla on oma luontainen laidunkiertonsa, siihen on hankala vaikuttaa ainakaan lyhyellä aikavälillä, Pitkänen sanoo.

Kun lamppu sammuu ja alkaa…

Hans Niittyvuopio muistaa elävästi sen loppuvuoden talvipäivän, kun erotusaita alkoi kylpeä ensimmäistä kertaa valossa.
– Ennen vanhaan aidoilla pystyttiin työskentelemään kaamosaikaan vain muutaman tunnin. Olen sanonut, että meillä Karigasniemessä kaamos loppui vuonna 1957, kun saimme sähköt. Radiohaastattelussa nuoret miehet voivottelivat, että nyt pitää tehdä töitä ympäri vuorokauden, kun taas vanha poromies riemuitsi lamppujen tuomasta valosta.

Nykypäivänä poronhoitoon liittyy muitakin sähkölaitteita kuin valaisimet. Porojen kaulassa roikkuu akuilla toimivia paikannuspantoja, joita seurataan puhelimilla ja tietokoneilla. Sähkön voimin lentävät dronet helpottavat porojen paimennusta. Suunnistus maastossa tapahtuu ainakin osittain GPS-toimintoa apuna käyttäen.
– GPS:n puuttuminen vaikuttaa myös omaan liikkumiseen ja turvallisuuteen. Jos paikannusta ei ole käytettävissä, palataan vuosikymmenten takaiseen tilanteeseen, jolloin pitää alkaa muistelemaan, mitä isä on kertonut alueesta ja miten pääsee kotia tarvittaessa, Johán-Ánde Valle pohtii.

Jorma Oikarainen toteaa, että poro kyllä pärjää luonnossa, mutta poromiehen pärjäämisessä voi tulla jonkin verran haasteita sähkönsaannin vaikeutuessa. Tosin maaseudulla sähkön katkeaminen todennäköisesti ei aiheuta yhtä isoja ongelmia kuin kaupungissa.
– Ainakin meidän seudullamme on taloissa uuneja, joten lämpöä sähkön katkeaminen ei moneltakaan veisi. Jos kaupasta saisi tavaraa vain rajoitetusti, poronlihaa on omasta takaa ja kellarista voi hakea perunoita.

Erkka Pitkänen on samoilla linjoilla.
– Poronhoitajat ovat tottuneet vaihteleviin olosuhteisiin, joten he eivät ehkä ole ensimmäisenä ryhmänä pahimmissa vaikeuksissa sähköttömissä olosuhteissa. Poroperheet keräävät ja käyttävät muutenkin paljon kaikenlaisia luonnonantimia. Luulen, että muu maailma olisi ensin pulassa. Voi olla jopa niin päin, että poronhoitajilta tultaisiin kriisiaikana hakemaan lihaa pitempienkin matkojen päästä, hän arvioi.

Kriisejä on ollut aikaisemminkin. Jorma Oikarainen muistaa, kuinka sodan jälkeen 1940–50-luvuilla poronverestä leivottiin niin sanottuja punasleipiä.
– Silloin oli monella elanto tiukassa. Porottomille kyläläisille annettiin poron verta, josta he pystyivät tekemään ruokaa.