MITÄ JOS SIIRTOMAAPOLITIIKKAA EI OLISI KOSKAAN HARJOITETTU PORONHOITOALUEELLA?

--- Teksti: Sanna Hast. Kuva: Anne Ollila ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 1/2022.

Vastine artikkeliin ”Mitä jos poronhoito keksittäisiin vasta nyt?” (Lapin Kansa, Kaleva 5.2.22)

Kuvitellaanpa, että satoja vuosia pohjoisessa elämää mahdollistanut kulttuuri ja elinkeino olisi saanut elää porojen luontaista laidunkiertoa noudattaen, ilman valtioiden hallinnollisia väliintuloja, valtakunnan rajasulkuja ja paliskuntajärjestelmää 1800-luvulla.

Kuvitellaanpa, että teollinen maankäyttö, metsätalouden ja vesien valjastamisen muodossa ei olisi levittynyt porolaitumille. Pohjoisen ilmaston ja kasvillisuusvyöhykkeen hitaasti uudistuvia vanhoja luonnontilaisia metsiä ei olisi hakattu ja maita myllätty maailmansotien jälkeen kiihtyvällä vauhdilla Suomen valtion jälleenrakennustyöhön. Suuria jokia ei olisi valjastettu, mittavia alueita ei olisi hukutettu tekoaltaiden alle. Jokiekosysteemejä ei olisi sekoitettu eikä vaelluskalojen kutuvaelluksia pysäytetty sähköntuotannon nimissä.

Tutkijat kertovat, miten luonnon monimuotoisuus on huvennut sitä mukaa, kun metsät on ”hoidettu”. Jäkälämaiden vähenemisestä metsätalousmailla on turha syyttää yksin poroa. Valtavalla soiden ojitusprojektilla on ollut kova hinta vesien rehevöittäjänä, eikä toivottuja hyötyjä ole koitunut edes tukkipuun kasvattamisen tarkoituksessa. Yksipuolistuneet metsät ja vesiekosysteemit ovat alttiita ilmastonmuutoksen mukanaan tuomille taudeille ja vieraslajeille.

Kuvitellaanpa, että alueiden käyttöä olisi suunniteltu yhteistyössä alueella ensin olleen elinkeinon kanssa. Metsiä hyödynnettäisiin porolaitumina ja jatkuvaan kasvuun perustuvilla hakkuumenetelmillä. Tuotto olisi pidemmässä juoksussa selkeästi kannattavampaa, tasaisempaa ja kestävämpää. Erätalous, luonnontuotteiden keruu ja matkailu mahtuisivat kuvaan ongelmitta.

Kuvitellaan, mikä hyöty luontomatkailulle olisi, jos kaikki virtavedet eivät olisi valjastettuja, maat talousmetsiä, kaivos- tai tuulivoima-alueita. Tiedostetaan, mikä valtava kysyntä maailmalla on kokea puhdasta luontoa, erämaisuutta, hiljaisuutta, revontulia ja poroja. Yritetään käsittää, miten ainutlaatuinen tämä hupeneva puhdas luonto elinympäristönä maailman mittakaavassa on.

Pohjoisen luonnon voimaperäinen muutos – joku voisi sanoa: ryöstö ja mullistus – on edennyt verrattain lyhyessä ajassa, pitkälti poronhoitajilta kyselemättä, heidän sitä kehitystä jarruttamatta. Vastakkainasettelujen sijaan hedelmällisempää olisi varmasti tasavertaiseen yhteistyöhön ja sovitteluun perustuva alueiden kehittäminen.

Mutta kaikille lienee tässä vaiheessa selvää, että nyt ei puhuta tasavertaisesta maailmasta.

Sanna Hast
YTT, Erityisasiantuntija
Paliskuntain yhdistys