POROTAUSTAISIA TYÖNTEKIJÖITÄ ON VAIKEA LÖYTÄÄ

Tyypillinen Sieriporon sesonkityöntekijä on nuori, eläinten kanssa toimeentuleva, uusia tilanteita pelkäämätön ja ulkoilmasta sekä fyysisestä työstä pitävä henkilö. Matkailutoimintaa ja perinteistä porotaloutta harjoittava porotila palkkaisi mielellään enemmänkin poroperheiden nuoria, mutta heitä ei juurikaan tunnu olevan saatavilla.

--- Teksti: Timo Rehtonen. Kuva: Sieriporo Safaris ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 4/2023.

Sieriporo Safariksen toinen yrittäjä Ari Maununiemi kertoo, että tänä talvisesonkina yrityksessä työskentelee muutama porotaustainen nuori.
– Mitä porotaustaisempi uusi työntekijä on, sitä helpompaa se on tietysti meille, koska he osaavat lukea poron käyttäytymistä ja tuntevat poron eläimenä jo ennen tänne tuloa.

Porojen kanssa toimeentulevia työntekijöitä on toki löytynyt riittävästi. Maununiemen mukaan heidän yritykseensä töihin hakeutuvia henkilöitä yhdistää oma-aloitteisuus ja reipas asenne.
– Nuorten kanssa on kiva tehdä töitä. He ovat vastaanottavaisia uudelle informaatiolle, eivätkä ole kaavoihin kangistuneita. Kun haluaa nähdä ja kokea uusia asioita, tämmöinen paikka on varmasti siihen erittäin hyvä.

Poroperheistä lähtöisin olevat, porotöitä tekemään haluavat nuoret todennäköisesti työllistyvät hyvin kotiympäristössään.
– Meillä on ollut vuosien varrella sesonkityöntekijöinä kaupunkiin opiskelemaan tulleita tai muuten muuttaneita poroihmisiä. Näitä töitä voi tehdä siis myös opiskelujen ohessa, pyrimme joustavuuteen molemmin puolin, Maununiemi sanoo ja kehuu samalla myös hevosihmisiä.
– Poro ja hevonen ovat molemmat isoja eläimiä, jotka käyttäytyvät osittain samalla tavoin. Tarvitsemme juuri sellaisia työntekijöitä, jotka tietävät, miten eläimet käyttäytyvät.

Kaikki tekevät kaikkea

Sieriporo Safariksen porotilalla työskennellään monissa eri tehtävissä, koska porotilalla harjoitetaan perinteisen poronhoidon lisäksi matkailutoimintaa ja lihanjalostusta.
– Tämä on perhetila, jossa toteutetaan erilaisia aktiviteetteja poroon liittyen. On perinteistä poronhoitoa, joka on juotettu yhteen nykymaailman kanssa. Myös poronlihan suoramyynti on iso osa toimintaa, Ari Maununiemi kiteyttää elämyksistä ja arkipäivästä koostuvan porotilan liikeidean.

Työntekijöiden laajaan tehtäväkenttään kuuluu muun muassa siivoamista, ruoanlaittoa, porojen ruokkimista, porosafarin ajoa, pilkkimistä, kunnostustöitä, ajoporojen koulutusta ja matkailijoiden opastamista.

Jokapäiväisessä aamupalaverissa kello 8 sovitaan, mitä kukin päivän aikana tekee.
– Meillä on semmoinen perusajatus, että kaikki tekevät kaikkea. Tietenkin vahvuudet otetaan huomioon, eli esimerkiksi jos jollakin ei ole englanti ihan hallinnassa, hän kertoo vähemmän asiakkaille tarinoita porotaloudesta ja keskittyy enemmän muihin hommiin.

Sesonkiaika kestää marraskuusta huhtikuuhun. Muuna aikana vuodesta porotilalla työskentelee kahden yrittäjän lisäksi yksi vakituinen työntekijä.
– Haaveena olisi saada toinenkin vakituinen työntekijä, koska meidän pitää tehdä paljon valmistelevaa työtä sesongin ulkopuolella. On ajohärkien koulutusta, peltotöitä, paikkojen kunnostusta ja huoltoa sekä kesäasiakkaita, Ari Maununiemi kertoo.

Niko innostui porotöistä ja hankki poromerkin sekä poroja

Niko Tervo, 19, sai kolme vuotta sitten Rovaniemen kaupungilta kesätyösetelin, jonka kanssa hän käveli kysymään töitä kotitalonsa naapurissa sijaitsevalta Sieriporon porotilalta. Aikaisemmin hän oli tehnyt porotöitä jonkin verran pappansa veljelle, joka on osakkaana Poikajärven paliskunnassa.
– Olin ensin kesällä pari viikkoa tekemässä aitoja ja joulukuussa olinkin sitten jo virallisena työntekijänä asiakastöissä. Siitä se sitten pikkuhiljaa toimenkuva laajeni. Tilanne eskaloitui lopulta siihen, että minäkin hommasin poromerkin ja muutaman poron, kun Allu (Ari) ja Sampo siihen koko ajan yllyttivät, Tervo naurahtaa.

Vuosi sitten hän oli ensimmäistä kertaa mukana ettotöissä ja erotuksissa. Tämä syksy on mennyt kokonaisuudessaan poronhoitotöissä.
– Tykkään eläinten kanssa touhuamisesta, luonnossa liikkumisesta ja fyysisestä työstä, ja tässä työssä yhdistyvät ne kaikki, hän sanoo ja kertoo aikovansa jatkaa Sieriporossa työskentelyä myös ensi tammikuussa alkavan varusmiespalveluksen jälkeen.

Hänen omat poronsa ovat tänä aikana Sieriporon aidassa, kuten tähänkin saakka.
– On hyvä, kun työpaikka ja omat porot ovat samassa paikassa. Näkee samalla, miten ne voivat, kun ruokkii muiden poroja, hän toteaa.

Niko Tervon tulevaisuuden suunnitelmat ovat vielä avoimina.
– Haen ehkä ammattikorkeakouluun jossakin vaiheessa opiskelemaan joko metsätalouspuolta tai jotakin muuta. Toivottavasti armeijassa ehtii miettiä sitä tarkemmin.

Sieriporo Safaris

Rovaniemen kaupungin keskustasta 15 kilometriä sijaitsevalla SieriPoron porotilalla on harjoitettu porotaloutta jo 1800-luvulta lähtien. 1900-luvun lopulla toimintaan mukaan tullutta matkailua on kehitetty määrätietoisesti, ja nykyään porotilalla järjestetään ympärivuotisesti matkailijoille muun muassa porotilavierailuja, porosafareita ja ravintolatilaisuuksia. Porotilalla on myös oma lihanleikkaamo. Porotilan yrittäjinä toimivat Ari Maununiemi ja Sampo Pasma.

Lue lisää

ELÄINTEN HYVINVOINTILAKI JA POROT

Vuoden 2024 alussa astuu voimaan Eläinten hyvinvointilaki (693/2023). Se tarkoittaa muutoksia myös poronhoidon käytäntöihin.

--- Teksti: Anne Ollila. Kuva: Helena Rännäli ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 4/2023.

Tarpeettoman kivun aiheuttaminen eläimille on aina lähtökohtaisesti kielletty. Tämä tarkoittaa porojen osalta muun muassa sitä, että teurasvasojen korvia ei saa enää erotusvaiheessa loveta ja porojen kuohinta edellyttää aina kipulääkitystä. Myös muutoin poroja on käsiteltävä turhaa kipua aiheuttamatta. Lisäksi ihmisen hoitoonsa ottamilla poroilla on oltava pysyvässä pitopaikassaan jatkuva mahdollisuus janontunteen tyydyttämiseen. Tämä tarkoittaa puhtaan veden tai polkeentumattoman lumen jatkuvaa saatavilla oloa.

Porojen kuohinta

Porot tulee kuohinnan yhteydessä kipulääkitä. Lääkinnän voi tehdä suun kautta annettavalla lääkkeellä, johon saa reseptin eläinlääkäriltä. Kipulääkinnän voi siis tehdä itse. Poroja ei pidä kuohita rykimäaikana, ellei se ole ehdottoman välttämätöntä. Kuohinnan saa tehdä ainoastaan kuohintapihdeillä. Kuohitsijan pitää osata tehtävänsä. Kaikki muut kuohintamenetelmät ovat laittomia. Esimerkiksi kumilenkein tehdyn kuohinnan tunnistaa poron loppuelämän ajan sen kuolioituneista kiveksistä.

Teurasvasojen merkintä

Teuraspiltta riittää merkintäkeinoksi. Tarvittaessa voi käyttää kivuttomia ja kuljetuksessa turvallisia lisämerkkejä. Maaleja käytettäessä niiden tulee olla eläimille hyväksyttyjä.

Tarhaus

Eläinten hyvinvointilain tavoitteena on ottaa entistä paremmin huomioon eläimen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistäminen ja hyvä kohtelu. Eläinten hyvinvointiin vaikuttaa merkittävästi eläimen mahdollisuus toteuttaa sille lajityypillistä käyttäytymistä. Niinpä lakiin on sisällytetty vaatimus siitä, että ihmisen hoidossa olevan eläimen tulee voida toteuttaa olennaisia käyttäytymistarpeitaan.

Etenkin pienehköjen poromäärien talvitarhaus on vakiintunutta käytäntöä koko poronhoitoalueella. Myös kokonaisten porokarjojen talvitarhausta tehdään varsin yleisesti. Olipa sitten kyseessä pieni tai suuri määrä tarhattavia poroja, pätevät tarhaukseen samat hyvinvointivaatimukset.

"Tarpeettoman kivun aiheuttaminen eläimille
on aina lähtökohtaisesti kielletty"

Poro on puolivilli laumaeläin, joka tarvitsee aina riittävästi lajitovereita seurakseen, suhteellisen laajoja alueita lajityypillisen käyttäytymisen toteuttamiseen sekä monipuolista ravintoa voidakseen hyvin. Luonnossa poro kohtaa monenlaisia vaaroja ja koettelemuksia, mutta ihmisen hoidossa vastuu porojen hyvinvoinnista ja lajityypillisen käyttäytymisen mahdollisuuksien tarjoamisesta tiivistyy ihmisen sanelemiin elämisen puitteisiin.

Eläinten hyvinvointilain 21 §:n mukaan hoidossa olevien eläinten tulee saada sopivassa määrin hyvälaatuista, eläimen fysiologiset tarpeet ja olennaiset käyttäytymistarpeet täyttävää ravintoa ja vettä tai muuta juotavaa. Porotarhassa on oltava jatkuvasti saatavilla rajoituksetta puhdasta vettä tai puhdasta polkeentumatonta lunta. Voimakas ruokinta lisää poron nesteen tarvetta jopa nelinkertaiseksi.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että mikäli porotarhaan ei ole mahdollista järjestää sääolosuhteiden vuoksi saataville puhdasta sulaa juomavettä, on porotarhassa oltava aina esimerkiksi runsaasti sellaista aluetta, jossa lumi ei ole polkeentunut ja sotkeentunut porojen tallaamana. Sileäksi tantereeksi tallaantunut luminenkaan aitaus ei riitä täyttämään lain edellyttämää puhtaan lumen rajoittamatonta saatavuutta. Myöskään esimerkiksi kerran päivässä tarjottava juomavesi ei täytä jatkuvan veden tai lumensaannin vaatimusta yksinään, mutta on hyvä lisä rajoittamattoman puhtaan lumen rinnalle. Eläinten hyvinvointilain 20 §:n mukaan eläimillä, myös poroilla, tulee olla tarhassa mahdollisuus toteuttaa liikkumiseen, leikkiin, lepoon, kehonhuoltoon, syömiseen, ravinnon etsintään ja ympäristön tutkimiseen sekä sosiaalisiin suhteisiin liittyviä olennaisia käyttäytymistarpeitaan. Porojen osalta tämä tarkoittaa, että tarhan on oltava kooltaan riittävän suuri ja sen on tarjottava rauhallisia lepoalueita ja suojaa säältä esimerkiksi metsän muodossa.

Porojen tulee voida kaivaa myös tarhaolosuhteissa. Kaivaminen on keskeinen osa poron lajityypillistä käyttäytymistä ja sen estyminen on vääjäämättä hyvinvointiongelma. Lisäksi poro on laumaeläin, jolla on oltava riittävästi lajitovereita seuranaan.

Eläinten hyvinvointilain 35 §:n mukaan eläinten pitopaikassa ei saa esiintyä jatkuvaa eläintä häiritsevää tai sille haittaa aiheuttavaa melua. Tämä on hyvä huomioida porotarhan paikkaa pohdittaessa. Jatkuva häiriö aiheuttaa poroille pitkäkestoista stressiä, joka on merkittävä hyvinvointiongelma.

Porotarhoissa pitää olla eläinten käsittelyn mahdollistavat tilat ja välineet sekä tilat sairaiden ja vahingoittuneiden eläinten hoitoon ja eristämiseen. Esimerkiksi erotusaitaa mukaileva tarharakenne mahdollistaa eläinten asianmukaisen käsittelyn ja hoidon. Sairaiden porojen eristäminen terveistä vaatii oman tilansa.

Kytkettynä pitäminen

Eläinten hyvinvointilain 37 §:n mukaan eläintä ei saa pitää jatkuvasti paikalleen kytkettynä. Tämä tarkoittaa, että esimerkiksi porojen hihnavasotus on kielletty. Myöskään matkailu- tai kilpaporoja ei saa pitää jatkuvasti kytkettynä pysyvässä pitopaikassaan, vaan niillä on oltava mahdollisuus liikkua. Pysyvä pitopaikka on paikka, jossa eläin viettää pääosan vuorokaudestaan. Tällaisia ovat esimerkiksi matkailu- ja kilpaporojen tarhat. Sen sijaan kytkettynä pitäminen on sallittua tilapäisillä matkoilla kilpailupaikoille tai asiakastyöhön tarhan ulkopuolelle. Porotarhat ovat pysyviä pitopaikkoja, vaikka tarhaus ei ole ympärivuotista.

Teurastus ja valvonta

Eläinten hyvinvointilain 65 §:n mukaan eläin on asianmukaisesti tainnutettava tai lopetettava siihen soveltuvalla menetelmällä ennen verenlaskun aloittamista, eikä eläimelle saa suorittaa muita teurastukseen liittyviä toimenpiteitä ennen kuin se on kuollut. Poikkeuksena, ainoastaan teurastamossa tarkastuseläinlääkärin läsnä ollessa, on sallittu sellainen uskonnollinen teurastustapa, jossa verenlasku aloitetaan samanaikaisesti eläimen tainnuttamisen kanssa.

Elintarvikelaissa tarkoitetuissa poroteurastamoissa ja niiden yhteydessä olevissa laitoksissa eläinten hyvinvoinnin valvontaan liittyvistä tehtävistä huolehtii koko maan alueella Lapin aluehallintovirasto (Eläinten hyvinvointilaki 72 §). Valvontaviranomainen voi käyttää tallentavaa kameravalvontaa tiloissa, joissa eläimiä puretaan kuormasta, pidetään, käsitellään, siirretään, tainnutetaan tai jossa verenlasku tapahtuu.

Ilmoitusvelvollisuus

EHL 88 §:ssä luetellaan tahot, jotka on roolinsa vuoksi lain nojalla velvoitettuja tekemään ilmoitus havaitsemastaan eläinten hyvinvointilain vastaisesta eläintenpidosta. Poronhoidon osalta ilmoitusvelvollisia ovat paliskuntien vastuuhenkilöiden lisäksi kaikki sijaisapuna poronhoitotöitä tekevät.

Lue lisää

HAKKUUTÄHTEIDEN KERUUTA TALVILAIDUNALUEILTA

Luonnonvarakeskus, Kemin- Sompion paliskunta ja Metsähallitus ovat yhdessä käynnistäneet pitkäaikaisen koeasetelman hakkuutähteiden vaikutusten tutkimiseksi.

--- Teksti: Antti-Juhani Pekkarinen, Juha Laitila, Jukka Siitari, Jouko Kumpula, Ville Hallikainen ja Pasi Rautio ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 4/2023. Artikkelin tilastograafia on korjattu Poromies-lehden julkaisun jälkeen.

Kesällä 2022 käynnistyneessä HAKEMA-hankkeessa (Hakkuutähteiden keruun mahdollisuudet poro- ja metsätalouden yhteensovittamisessa ja ilmastonmuutokseensopeutumisessa) on pilotoitu hakkuutähteiden keräämistä jäkäläkankailta, selvitetty keräämisen kustannuksia sekä perustettu koealat, joilla tullaan seuraamaan hakkuutähteiden ja jatkuvapeitteisen metsänhoidon vaikutuksia mm. porojen tärkeimmille ravintokasveille sekä metsän uudistumiselle poronhoitoalueella. Hankkeen tavoitteena on edistää poro- ja metsätalouden yhteensovittamista sekä perinteisen porotalouden sopeutumiskykyä muuttuvassa ympäristössä. Hankkeelle on myönnetty Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) tukea vuosille 2022 ja 2023. Metsänkäsittelymenetelmät, joiden vaikutuksia hankkeessa ja koealoilla tutkitaan ovat poimintahakkuu, pienalakasvatus ja hakkuutähteiden keruu molempien hakkuutapojen yhteydessä. Hakkuut suoritettiin tammikuussa 2023 yhteensä kahdenkymmenen hehtaarin koealueelle, josta puolelta hakkuualoista kerättiin samassa yhteydessä hakkuutähteet. Koealat inventointiin sekä ennen että jälkeen hakkuiden, jotta hakkuiden ja hakkuutähteiden vaikutuksia laidunten kasvillisuuteen ja metsän uudistumiseen pystytään tutkimaan.

Hakkuutähteiden keruun onnistuminen

Tutkimusasetelmassa hakkuutähteiden keruu pyrittiin tekemään niin, että se olisi käytännön metsänhoidon kannalta mahdollisimman toteuttamiskelpoinen. Hakkuukone pui hakkuutähteet kasoihin ja ajokone keräsi ne kuormalavalle. Hakkuutähteitä ei pyritty keräämään viimeistä oksaa myöten, jotta keruun kustannukset eivät nousisi tarpeettoman suuriksi. Hakkuutähteiden keruun onnistumista tarkasteltiin vertailemalle hakkuutähteiden peittävyyttä alueilla, joilta hakkuutähteet poistettiin, niihin alueisiin, joille hakkutähteet oli jätetty.

Kuva 1. Hakkutähteiden keskimääräiset peittävyydet metsänkäsittelytoimien jälkeen. Tätä tilastograafia on korjattu lehden julkaisun jälkeen.

Kuva 1 esittää alustavan tarkastelun siitä, miten hakkuutähteiden keskimääräiset peittävyydet vaihtelivat eri metsänkäsittelytoimenpiteiden välillä. Pienalakasvatushakkuissa hakkuumäärät olivat suuremmat kuin poimintahakkuissa ja se heijastui suoraan myös hakkuutähteiden määriin. Hakkuutähteiden kerääminen pienensi hakkuutähteiden peittävyyksiä sekä poiminta- että pienalakasvatushakkuissa. Hakkuutähteiden kokonaispeittävyys pieneni kuitenkin yllättävän vähän keruun seurauksena. Tämä selittyy luultavasti sillä, ettei puunkorjuun yhteydessä ollut mahdollista kerätä kustannustehokkaasti kaikkia pienempiä oksia ja risuja. Männyn hakkuutähde on myös haurasta, erityisesti pakkasella, jolloin se helposti hajoaa kaadon ja keräämisen yhteydessä. Yksittäisten pienten oksien pitkäaikainen vaikutus laitumiin on kuitenkin todennäköisesti pienempi kuin korkeiden hakkuutähdekasojen. Isompiin hakkuutähdekasoihin keruu vaikuttikin erittäin selvästi ja yli 20 cm korkeita kasoja ei keruualueilla käytännössä juuri ollut.

Hakkuutähteiden keruun kustannukset

Hakkuutähteiden keruun kustannuksia arvioitiin olemassa olevilla korjuukustannusmalleilla hyödyntäen hakkuiden yhteydessä kerättyjä tietoja hakkuutähteiden ja ainespuun kertymistä. Hankkeen alustavat tulokset viittaavat siihen, että tutkimusalueen kaltaisilla männiköillä hakkuutähteiden korjuun kustannukset ovat keskimäärin noin 200 €/ha. Tämä vastaa arviolta noin 20–30 prosentin lisäkustannusta suhteessa puunkorjuun kustannuksiin ilman hakkuutähteiden keruuta. Käytännössä kustannukset voivat vaihdella paljonkin, riippuen mm. korjuuolosuhteista, käytettävissä olevasta kalustosta ja hakkuutähteiden metsäkuljetusmatkasta. Yksinkertaisin tapa pienentää keruun kustannuksia olisi todennäköisesti metsäkuljetusmatkan minimoiminen. Siinä tapauksessa hakkuutähteet tulisi kasata hakkuualueelle tai sen välittömään läheisyyteen.

Yhdessä keskustellen

Alkujaan paliskunnan ideasta lähtenyt ja sittemmin Luonnonvarakeskuksen vetämä HAKEMA-hanke on toteutettu tiiviissä yhteistyössä elinkeinojen (Kemin-Sompion paliskunta ja Metsähallitus) ja tutkimuksen välillä. Vaikka hankkeen kuluessa poro- ja metsätalouden välillä on ilmennyt useista asioista selkeitä näkemyseroja, ovat kaikki pitäneet tärkeänä löytää toimintatapoja, joiden avulla elinkeinojen tavoitteita voisi yhteensovittaa. Hankkeessa kertyneet kokemukset herättävät toiveita siitä, että jatkuvapeitteiset metsänkäsittelymenetelmät sekä hakkuutähteiden keruu porojen talvilaidunalueilla voisivat osaltaan olla tukemassa tätä yhteensovittamista. Eri näkemysten esilletuomiseksi hankkeen aikana järjestettiin useampi yhteinen maastokäynti, joissa keskusteltiin eri metsänkäsittelymenetelmien vaikutuksista poro- ja metsätalouteen. Viimeisin yhteinen keskustelu- ja tutustumistilaisuus järjestettiin hankkeen koealoilla syyskuun 2023 alussa, jossa päästiin konkreettisesti tutustumaan hakkuiden ja hakkuutähteiden keruun jälkeisiin hakkuualoihin.

Kuva 2A. Näkymiä hakkuiden jälkeisenä kesänä. Tämän kuvan koealalle hakkuutähteet on jätetty. Molemmille koealoille on suoritettu jatkuvapeitteeseen metsänhoitoon tähtäävä poimintahakkuu. Kuva: Antti-Juhani Pekkarinen.

Keskusteluissa nousi selkeästi esille, että tietyissä tilanteissa poimintahakkuu voisi olla porotalouden kannalta neutraali tai jopa myönteinen metsänhoitotoimi. Koealoilla ennen hakkuita ylitiheäksi arvioitu puusto oli poiminnan seurauksena harventunut niin, että valoisuuden lisääntymisen myötä jäkälien kasvuolot ovat todennäköisesti parantuneet. Erityisesti alue, jolta hakkuutähteet oli kerätty (kuva 2), on luultavasti porotalouden kannalta jopa arvokkaampi hakkuiden jälkeen, kuin ennen hakkuita. Pienalakasvatuksen osalta vaikutukset porotaloudelle herättivät enemmän huolta. Erityisesti aukon keskiosissa kasvuolojen pelättiin olevan liian avoimet jäkälälle ja lisäksi suurempi hakkuumäärä tarkoittaa myös suurempaa hakkuutähteiden määrää (kuva 1). Metsätalouden kannalta taas pienalakasvatuksen suurempi hakkuumäärä tietää suurempia tuloja ja pienempi lopputiheys johtaa todennäköisesti parempaan taimettumiseen ja taimien nopeampaan alkukehitykseen.

Kuva 2B. Näkymiä hakkuiden jälkeisenä kesänä. Tämän kuvan koealalla hakkutähteet on kerätty. Molemmille koealoille on suoritettu jatkuvapeitteeseen metsänhoitoon tähtäävä poimintahakkuu. Kuva: Antti-Juhani Pekkarinen.

Elinkeinojen tavoitteiden yhteensovittaminen

Yhteisten keskustelujen aikana sekä paliskunnan että Metsähallituksen edustajat korostivat, että on tärkeää löytää kompromisseja, joissa huomioidaan eri menetelmien kustannukset ja hyödyt sekä poro- että metsätaloudelle. Tietoa hakkuutähteiden ja jatkuvapeitteisen metsänhoidon vaikutuksista porolaitumiin ja metsän uudistumiseen tulee kertymään, kun nyt perustettuja koealoja seurataan tulevissa hankkeissa. Ensimmäiset tulokset kerätään kuitenkin HAKEMA-hankkeen keväällä 2024 julkaistavaan loppuraporttiin. Toiveena on, että loppuraportti sekä hankkeen tulokset ja kokemukset hakkuutähteiden keruun vaikutuksia poro- ja metsätaloudelle helpottavat ratkaisujen löytämistä ja elinkeinojen tavoitteiden yhteensovittamista.

Lue lisää

PUDASJÄRVEN LIVO: HENKI ON HYVÄ, MUTTA KUINKA PITKÄLLE SE RIITTÄÄ?

Rytinginkankaan erotus. Piirtämässä Kalevi Särkelä, kiinnipitämässä Ville Särkelä ja Jenna Konttila. Kuva Pia Särkelä.

Vaikka paliskunnassa vallitsee hieno ilmapiiri, nuoriso joutuu pohtimaan, uskaltaako alkaa alalle, jossa pedot näyttäisivät vievän vasat ja tuulivoima maat.

--- Teksti: Timo Rehtonen. Kuvat: Pia Särkelä ja Miia Konttila ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 4/2023.

Alkukesästä kaikki näytti vielä hyvältä: vasoja oli paljon ja vasanmerkintä sujui hyvin. Lokakuussa tilanne on toisenlainen, kun vasoja ei ole nähty erotuksissa odotettuja määriä.

Kesä oli tavallista kuumempi ja kuivempi, millä saattaa olla osuutensa asiaan, mutta todennäköisemmin teurasporojen määrää vähentävät pääasiassa pedot. Poroisäntä Sami Konttilan arvion mukaan erityisesti ahmakanta on nousussa, mutta myös ilveksiä liikkuu paliskunnan alueella entistä enemmän. Susi on pedoista pahin, koska se tappaa enemmän kuin syö.
– On selvää, että petokanta on kasvanut, mutta petojen tekemiä tuhoja ei voida varmistaa varsinkaan sulan maan aikana. Vasa häviää usein pedon suuhun jälkiä jättämättä, hän sanoo.

Poroisäntä Sami Konttila.

Viime jouluna paliskunnan poromiehet saivat luvan kaataa suden, joka ehti tappaa kymmeniä paliskunnan poroja lyhyessä ajassa.

Näyttää siltä, että teurasmäärissä ei päästä lähellekään samaa kuin viime vuonna. Pettymys on suuri, mutta takaiskusta ei lannistuta, sillä palkisessa riittää toimintatarmoa.

Työnkuva on muuttunut viime vuosikymmenten aikana

Konttila, 48, on aloittanut poromiehen hommat suurin piirtein samoihin aikoihin kun hän oppi kävelemään.
– Naapurin kaveri otti niskasta kiinni ja heitti ojan yli. Piti päästä porotöihin, hän naurahtaa.

Ojanylitykset sujuvat Konttilalta nykyään helposti – sen sijaan haasteita aiheuttaa suuri petomäärä ja siitä koituva lisätyö. Tänä päivänä Pudasjärven Livon ja sen naapuripaliskuntien poronhoitajien työnkuvaan kuuluu isona osana petojen vähentäminen, joka vie aikaa ja tuo kustannuksia. Tilanne on täysin toinen kuin Konttilan lapsuudessa, jolloin pedoista ei ollut merkittävää haittaa poronhoidolle.
– Joudumme maksamaan petojen jahtaamiset ja raatojen etsinnät omasta pussista samalla kun rehukustannukset nousevat ja teurasmäärä pienenee. Siinäpä sitä sitten yrittää nuorisolle selittää, että kyllä tämä tästä vielä muuttuu parempaan suuntaan.

Poronhoito kiinnostaa nuoria, mutta tulevaisuus huolestuttaa

Sami Konttila kertoo, että paliskuntaan on tullut viime vuosina uusia ja innokkaita nuoria osakkaita, ja enemmänkin olisi tulossa, jos tulevaisuus näyttäisi valoisammalta.
– Olemme saaneet matkaan paljon nuoria, jotka tekevät porotöitä minkä kouluiltaan ehtivät. Porohommissa kulkee perheitä ja lapsia kavereineen, meillä on mahtava ilmapiiri. Petoasia on kuitenkin kuin musta pilvi taivaalla. Moni nuori pohtii, uskaltaako alkaa epävarmalle alalle.

Vasanleikko Susisuolla.  Vasa sylissä Julia Konttilalla (vas.), Matti Vähäkuopuksella ja Hilkka Heikkilällä. Etualalla Juha Piri. Kuva Miia Konttila.

Uusia poronomistajia mahtuisi paliskuntaan sikälikin, että suurin eloporomäärä, 2100, on tällä hetkellä kuutisensataa miinuksella. Suotuisaa on myös se, että paliskunnan kesälaidunalue on erinomaista maastoa poroille.

Pedot vartioivat luppoa

Kesälaitumet koostuvat alavista maista, joista suuri osa on suota. Syyslaitumet sijaitsevat puolestaan siellä täällä. Isoja kangasmaa-alueita kiinteine poroaitoineen on viisi: Kilsikangas, Suvannon Palovaara, Kivikangas, Siuruakangas ja Rytinginkangas, joista viimeksi mainitun keräilyaitaan kootaan myös syksyn teurasporot.

Paliskunnan alueella sijaitsee osa Syötteen kansallispuistoa, jonka puustossa olisi poroille tärkeää ravinnonlähdettä, luppoa, mutta samoilla seuduilla viihtyvät myös pedot. Näin ollen poronhoito ei voi hyödyntää kansallispuiston aluetta parhaalla mahdollisella tavalla.

Erotusten jälkeen maastoon jääneet porot houkutellaan ravinnolla, lähinnä heinällä, pyyntiaitoihin, joista ne viedään kotitarhoihin talviruokintaan.

Yhteistyötä tehdään usean naapuripaliskunnan kanssa niin poronhoitotöissä kuin viiden paliskunnan yhdessä omistamalla Ranuan teurastamolla. Suurin osa lihasta liikkuu sieltä Veljekset Rönkä Oy:lle, mutta suoramyyntiäkin on. Sen osuus on noin 30 prosenttia kokonaismyynnistä.

Paliskunnassa työskentelee 3–4 päätoimista poronhoitajaa, loput viitisenkymmentä poronomistajaa hankkivat elantoansa myös muista lähteistä. Poronomistajien keski-ikä on 55 vuoden paikkeilla.

Tuulivoima tuo lisää mustia pilviä taivaanrantaan

Pudasjärven Livon paliskunta on säästynyt tähän mennessä tuulivoimateollisuusalueilta. Nyt kuitenkin Pudasjärven kaupunki ja Ranuan kunta ovat kiinteistöverokassaansa kartuttaakseen hyväksymässä kolmea isoa hanketta, jotka sijoittuvat paljolti paliskunnan tärkeimmille laidunalueille, joilla laiduntaa kaksi kolmasosaa palkisen poroista. Suunnitelmien mukaan myllyjä tulisi jopa toistasataa.
– Meille tämä kaikki on uutta, koska emme tiedä, miten poro alkaa käyttäytyä, kun se joutuu siirtymään pois perinteisiltä alueiltaan. Maanviljelijöiden kanssa meillä on mennyt tähän saakka hyvin, on tehty suoja-aitoja ja toimittu yhteisymmärryksessä, mutta sitten olisi totinen paikka, jos porot siirtyisivät viljelyksille ja mökkiasutuksen piiriin, Konttila toteaa.

Hankkeet ovat vielä suunnitteluasteella ja niiden toteutus tapahtuu – jos tapahtuu – vasta vuosien kuluttua. Lisäksi oma vaikutuksena hankkeiden toteutumiselle on tulevilla selvityksillä tuulivoiman vaikutuksista alueen eläimistöön ja kasveihin. Paliskunnassa tulee kuitenkin olla hereillä.
– Käymme neuvotteluja eri osapuolten kanssa nyt asiallisesti ja riitelemättä, mutta kyllä tilanne on erittäin huolestuttava, poroisäntä Sami Konttila toteaa.

Kotikunta: Pudasjärvi
Pinta-ala: 1 897,7 neliökilometriä
Suurin sallittu
eloporomäärä: 2 100
Poronomistajia: 53

Lue lisää

MERIKOTKA-POROTUTKIMUKSEN TULOKSIA

Merikotkien vaikutusta porovahinkoihin tutkittiin vuosina 2021–2022, ja tulokset julkaistiin alkuvuodesta 2023. Aihe on yhtä tärkeä kuin vaikeasti tutkittava, mutta kiteytettynä tutkimuksen tulokset osoittivat, että merikotkien syömissä poronvasojen määrissä on huomattavaa ajallista ja paikallista vaihtelua. Merikotkat eivät aiheuta poronhoidolle maakotkaan verrattavia haittoja, mutta näyttää siltä, että ne joinakin vuosina voivat aiheuttaa ongelmia ainakin paikallisesti.

--- Teksti: Camilla Ekblad. Kuvat: Olli-Pekka Karlin ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 4/2023.

Sukupuuton partaalla käyneen merikotkakannan nopea kasvu ja runsastuminen poronhoitoalueella on aiheuttanut huolta merikotkien mahdollisista vaikutuksista poronhoitoon. Merikotkanpesiltä löydetään säännöllisesti poronvasan jäänteitä, mutta on epäselvää ovatko merikotkat saalistaneet poronvasoja vai hyödyntäneet kuolleena löytämiään vasoja. Paikallisten reviirilintujen lisäksi poronhoitoalueella ja eteenkin tunturissa liikkuu kesäisin nuoria pesimättömiä merikotkia.

Lähdimme tutkimaan aihetta eri näkökulmista. Keräsimme sekä meri- että maakotkan pesiltä löytyneet koparat ja lähetimme ne tutkittaviksi Ruokavirastoon. Asensimme satelliittilähettimiä poronhoitoalueella kuoriutuneille merikotkanpoikasille, jotta voisimme seurata niiden liikkeitä, ja kävimme tunturissa ja vasomistarhoilla tarkkailemassa tilannetta paikan päällä. Varsinaisten tutkimuskysymysten lisäksi saimme uutta mielenkiintoista tietoa merikotkien käyttäytymisestä. Epäselväksi jäi valitettavasti edelleen, miten suuren osuuden syömistään vasoista merikotkat ovat itse tappaneet.

Poro merikotkan (ja maakotkan) ravinnossa

Merikotka syö pelkästään eläinperäistä ravintoa, mutta on sen puitteissa kaikkiruokainen ja saalistaa periaatteessa sitä mitä on helpoimmin saatavilla. Lempiruoka on kala, linnut tulevat hyvänä kakkosena, ja vähiten suosittuja ovat nisäkkäät. Poronvasoja merikotkat syövät tilaisuuden tullen.

Merikotkien pesältä löytyy joskus myös poronvasan koparoita.

Poronvasojen osuus merikotkan ravinnossa oli pieni, keskimäärin noin 3 %, mutta esiintyvyys saaliissa vaihteli huomattavasti vuosien ja elinympäristöjen mukaan. Keskimäärin poronvasan jäänteitä löytyi neljän seurantavuoden aikana joka viidenneltä merikotkanpesältä (0–46 %). Pystyimme tunnistamaan joitakin vasan esiintyvyyttä ennustavia ominaisuuksia. Odotetusti tärkein muuttuja oli pohjoisuus. Pohjoisessa merikotkat söivät enemmän poronvasaa kuin etelässä. Myös järvisyys ennusti poronvasan esiintyvyyttä. Merikotkat suosivat reviireillään järviä, ja reviireillä joilla oli paljon järviä, merikotkat söivät keskimäärin vähemmän vasoja kuin reviireillä, joilla oli vähemmän järviä. Reviireillä, joilla on huonot kalastusvedet merikotkien on hyödynnettävä vaihtoehtoisia saaliita, kuten poronvasoja.

Lisäksi säällä oli merkitystä: kylminä ja lumisina keväinä merikotkat söivät enemmän poronvasoja kuin lämpiminä ja vähälumisina. Tämä voi johtua sekä siitä, että kylminä keväinä on tarjolla hangelle kuolleita vasoja ja siitä, että kylminä keväinä vesien ollessa jäässä merikotkien on löydettävä muuta ravintoa kuin kalat. Eniten poronvasoja pesivien merikotkien ravinnossa on näin ollen odotettavissa kylminä keväinä, vähäjärvisissä ympäristöissä poronhoitoalueen pohjoisosissa (tunturia lukuun ottamatta, jossa ei pesi merikotkia).

Merikotkista poikkeavasti maakotkanpesiltä löytyi tasaisesti poronvasojen jäänteitä elinympäristöstä ja sääolosuhteista riippumatta. Ainoa vaikuttava tekijä oli pohjoisuus, poronvasoja syötiin enemmän pohjoisessa. Poronvasat näyttävät kuuluvan maakotkien perussaaliisiin ja niitä löydettiin vuosittain noin 40 %:ssa maakotkan pesistä. Maakotkat söivät pohjoisessa noin 3x enemmän vasoja kuin merikotkat, etelässä ero oli suurempi.

Pesimättömät merikotkat

Pesivien merikotkien saaliita voi selvittää pesiltä löytyvien saalistähteiden avulla, mutta pesimättömillä linnuilla tämä ei luonnollisesti ole mahdollista. Pesimättömät linnut eivät myöskään ole sidottuja reviiriin, ja voivat lennellä vapaasti ja laajalti, mitä nuoret merikotkat myös yleisesti tekevät. Satelliittiseuranta paljasti kiinnostavia asioita nuorten merikotkien liikkeistä. Merikotkat suosivat poronhoitoalueella vesistöjä, avosoita, kosteikkoja ja harvapuustoista metsää sekä läheisyyttä synnyinpesäänsä ja välttivät suoraa läheisyyttä asutukseen. Lisäksi ne suosivat pohjoisuutta. Erityisen suosittuja paliskuntia satelliittinuorten keskuudessa olivat Paistunturi ja Muotkatunturi. Porojen paikannuksia huomioivat mallit osoittivat, että tunturissa (mutta ei metsäpaliskunnissa) merikotkat alkukesällä suosivat alueita, missä oli paljon poroja. Paikannusten ykkössijan vie kuitenkin Lapin paliskunta, missä myös pesimäkanta on ylivoimaisesti suurin, koska tekojärvet ovat otollista elinympäristöä merikotkille.

Pesimättömien merikotkien laskennallinen määrä poronhoitoalueella eri kuukausina. Tummansiniset kuvaavat poronhoitoalueelta kotoisin olevia yksilöitä, ja vaaleansiniset muualla Suomessa kuoriutuneita merikotkia.

Yksilöiden väliset erot olivat suuret. Eri kotkayksilöt viihtyivät eri paikoissa ja niiden liikkuvuudessa oli eroja. Rannikolla kuoriutuneista kotkista osa kävi kesäisin Lapissa ja viihtyivät siellä pidempiä tai lyhyempiä aikoja, kun taas osa ei koskaan ole suunnannut poronhoitoalueelle. Kaikki poronhoitoalueelta kotoisin olevat kotkat ovat tulleet kesäksi takaisin, vaikka ovatkin viettäneet talvet rannikon kotkien lailla etelämpänä, etelärannikolla tai Ruotsissa. Keskimäärin Lapin kotkat liikkuivat vuoden ympäri pohjoisemmassa kuin rannikon kotkat. Kun pesimätön merikotka on löytänyt hyvän paikan se voi jäädä sinne pidemmäksi aikaa, päivistä kuukauteen. Sellaisia voi olla esimerkiksi ison eläimen raato, kalankasvattamo tai kaatopaikka.

Suorat havainnot

Touko-kesäkuussa kävimme tunturissa ja vasomistarhoilla havainnoimassa kotkia ja poroja, poroja häiritsemättä. Tunturissa nähtiin vasomisaikana sekä meri- että maakotkia. Kumpaakin lajia kiinnostivat jälkeiset, joita ne myös söivät, mutta vastasyntyneet vasat eivät kiinnostaneet. Merikotkia nähtiin myös haaskoilla. Se, että tilanteita ei nähty, ei kuitenkaan poissulje niiden mahdollisuutta. Alue on erittäin laaja ja tapauksen näkeminen vaatii oikeassa paikassa olemista oikeaan aikaan.

Merikotka porotarhan lähettyvillä.

Vuonna 2021 vasomistarhoilla Länsi-Lapissa sitä vastoin sattui ja tapahtui. Yhteensä 8 vasaa epäiltiin kotkien tappamiksi, joista yksi varmistettiin Ruokavirastossa ja toinen oli kuollut muista syistä. Kolmannen tutkitun vasan kohtalo jäi epäselväksi. Tarhoilla oleili enimmäkseen merikotkia, mutta myös muutama maakotka, eikä tappanutta lajia voi sanoa varmuudella. Vuonna 2022 tarhoilla oli tarkoitus havainnoida suuremmalla panoksella, mutta silloin tarhoilla ei ollutkaan kotkia.

Saimme verkkokyselyymme tiedon vielä kuudesta tapauksesta, joissa neljässä vasa oli tapettu.

Saalisnäytteitä merikotkan pesältä.

Maakotkien vaikutus poroihin on jokseenkin yksiselitteinen ja arvioitavissa. Mahdolliset merikotka-haitat ovat epämääräisempiä ja voivat vaihdella suuresti vuosittain, paikoittain ja eri olosuhteissa. Lisähaasteita aiheuttaa vaadittava pesivien ja pesimättömien merikotkien erikseen huomioiminen. Pesimäkeskittymät osuvat tekoaltaiden ympäristöön ja Kuusamon järvimaisemiin, kun taas nuoret liikkuvat ja mahdollisesti aiheuttavat suurinta haittaa tunturissa, missä ei pesi merikotkia. Tietoa on kuitenkin kertynyt jo kunnioitettavasti. Tiedämme, että merikotkat eivät aiheuta maakotkiin verrattavaa haittaa, mutta voimme varovasti ennustaa milloin ja missä haittoja mahdollisesti on odotettavissa.

Lue lisää

LIITERI - POROLAIDUNTEN HOIDON JA KÄYTÖN SUUNNITTELUN TUKENA

Liiteri-palvelu on SYKE:n omistama ja ylläpitämä sähköinen palvelu, joka tarjoaa monipuolista paikkatietoa alueiden käytöstä ja ympäristön tilasta sekä niiden muutoksista koko Suomessa.

--- Teksti: Vilma Sanaksenaho, Jouko Kumpula ja Kari Oinonen ---

Artikkeli on julkaistu Poromies-lehdessä 4/2023.

Liiterissä on kaikille kansalaisille avoin sisältö, mutta sitä voi käyttää myös kirjautuneena sopimuskäyttäjänä, jolloin saa käyttöönsä kartta-aineistoja, joita muut eivät näe eivätkä voi käyttää. Liiteri-palveluun on tuotettu poronhoidon parissa työskenteleville oma käyttöversio, joka sisältää avoimen version tietosisällön lisäksi poronhoidon palvelupakettina kaikki käytettävissä olevat poronhoitoon liittyvät paikkatietoaineistot. Paliskunnille ja niiden jäsenille annetaan erityisiä poro-roolin käyttäjätunnuksia. Näitä tunnuksia käyttämällä paliskunnat voivat käyttää poronhoidon paikkatietoja.

Poronhoitoon liittyvä Liiterin käyttöversio ja sen sisältämät tiedot on koottu ja tuotettu yhteistyössä Suomen ympäristökeskuksen, Luonnonvarakeskuksen ja Paliskuntain yhdistyksen kanssa POROT- ja TOKAT-hankkeissa. Tiedot Liiteriin tulevat suoraan monista tietolähteistä ja ovat usein ajantasaisimpia käytössä olevia tietoja. Palvelu ja sen käyttö on maksuton paliskunnille ja muun muassa Paliskuntain yhdistykselle. Paliskunnat ovat tähän asti voineet ylläpitää ja päivittää omia, laitumiin ja poronhoitoon liittyviä paikkatietojaan Poro-Harava -palvelussa yhteistyössä Paliskuntain yhdistyksen kanssa.

Poro-Harava -palvelu lopetetaan vuoden 2023 lopussa ja sen korvaavan palvelun rakentamisen rahoitusta selvitetään parhaillaan. Poronhoidon tiedot ovat kuitenkin keskeytyksettä käytössä Liiterissä.

Poronhoidon paikkatietoja voidaan tarkastella ja käyttää Liiterissä yhdessä muiden palvelussa olevien paikkatietoaineistojen kanssa. Samalla eri aineistoja yhdistelemällä voidaan tuottaa erilaisia karttaversioita. Poronhoitoon liittyviä paikkatietoaineistoja Liiterissä ovat esimerkiksi paliskuntien rajat ja Luonnonvarakeskuksen tuottamat kartat erilaisista laitumista ja kasvillisuustyypeistä sekä maankäytön ja infrastruktuurin peitto- ja häiriöalueista paliskunnissa. Paliskuntien itse ylläpitämiä ja päivittämiä paikkatietoaineistoja Liiterissä ovat puolestaan:

• Porojen eri vuodenaikoina käyttämät laidunalueet ja parhaat laidunalueet
• Jäkälä- ja luppolaidunalueet
• Laidunluokitukset (tarkka, yleistetty)
• Porojen vuotuinen laidunkierto
• Kierrot (syys-, kevät-) ja kuljetusreitit
• Aitarakenteet (erotus-, siirto-, pyynti-, este-, laidun-, työ-, rautatie-este- ja valtakunnan esteaidat, veräjät, kämpät)
• Ohut- ja paksulumiset alueet
• Kokoamisalueet ja joenylityspaikat
• Porokolarialueet
• Paliskunnat ovat myös voineet itse merkitä alueelleen erilaisia häiriöalueita

Liiteriin on myös koottu paliskunnittain tietoa poronhoidosta pidemmältä ajalta. Muun muassa paliskuntien suurimmista sallituista eloporomääristä ja poronomistajien määristä sekä kunakin poronhoitovuotena luetuista elo-, teuras- ja lukuporomääristä on saatavissa taulukkotietoa. Myös eri petojen tappamista ja liikenteessä kuolleista poroista löytyy vuosittaista tilastotietoa palvelusta.

Liiteri-palvelun käytöstä

Laitumiin ja poronhoitoon liittyviä paikkatietoja voidaan yhdistellä, tarkastella ja tallentaa muiden Liiteri-palvelussa olevien tietojen kanssa. Liiterissä voi luoda itselle hyödyllisiä karttoja yhdistämällä näitä eri karttatasoja keskenään. Tällaisia poronhoidon kannalta tärkeitä tietoja voivat olla luonnonsuojelualueet, erämaa-alueet ja Natura-alueet. Liiterissä voidaan tarkastella esimerkiksi paliskuntien alueille kaivosrekisteriin merkittyjä alueita kuten kaivosalueita, kaivoslupahakemuksia, kaivospiirejä, kaivospiirihakemuksia, kullanhuuhdonta-alueita, kullanhuuhdontalupahakemuksia, malminetsintäalueita, malmin­etsintälupahakemuksia, valtauksia, valtaushakemuksia, varausilmoituksia ja varausilmoitus-hakemuksia. Liiteristä löytyy monipuolista paikkatietoa myös metsävaroista, kaavoituksesta, tiestöstä, erilaisista rakennuksista ja kiinteistöistä sekä myös asutustiheydestä. Nämä edellä listatut paikkatiedot päivittyvät säännöllisesti Liiterissä eri tiedontuottajien kautta. Liiteri-palveluun sisältyy monia toimintoja kartta-aineistojen hyödyntämiseksi. Näitä ovat matkan tai reitin pituuden mittaus tai tietyn alueen pinta-alan mittaus. Tämä alue voidaan rajata kartalle ja sen jälkeen hakea tarkemmin alueen sisältämiä tietoja. 

Karttaote Liiteri-palvelusta Kittilän alueelta. Karttakuvassa on valittuina tasoina yleistetty laidunluokitus, väestötiheys ja kaivostoiminnan alueita. 

Esim. laidunkarttojen tai maankäyttödatan sisältämiä tietoja voidaan hakea vapaavalintaiselle alueelle, jolloin voidaan arvioida kyseessä olevan alueen soveltuvuutta tietyn vuodenajan porolaitumeksi. Karttatyötilan tallentaminen mahdollistaa palaamisen aiemmin tehtyihin näkymiin ja karttakokoelmiin. Työtilan voi myös jakaa toiselle poromiehelle linkkinä. Kun poromieskollega on kirjautunut palveluun ja klikkaa linkkiä, saa hän käyttöönsä samanlaisen näkymän kuin linkin lähettäjä. Koottu karttanäkymä voidaan tulostaa paperille tai tallentaa pdf-tiedostona. Niitä voi hyödyntää esimerkiksi erilaisissa lausunnoissa. Tuomalla karttanäkymään poronhoitoon ja laitumiin liittyvien tietojen lisäksi esimerkiksi alueet, joille on haettu malminetsintään, kaivoksiin ja kullanhuuhdontaan liittyviä lupia, voidaan tarkastella ja arvioida niiden sijaintia ja vaikutuksia poronhoidon kannalta.

Liiteri-palvelun hyödyntäminen poronhoidossa

Luken ja SYKE:n toteuttamassa POMURI-hankkeessa tehtyjen paliskuntien haastatteluiden perusteella Liiteri-palvelu nähtiin tarpeelliseksi välineeksi poronhoidon operatiivisessa toiminnassa sekä tilannekuvan saamisessa maankäytön kokonaislaajuudesta paliskunnissa. Vaikka paliskunnat tuntevat oman alueensa ja toimintansa, voi erilaisten laidunten sijainnin sekä maankäytön alueiden tarkastelu ja hahmottaminen kokonaisuutena kartalla olla erittäin hyödyllistä poronhoidon suunnittelussa sekä paliskunnan edunvalvonnassa ja osallistumisessa maankäyttöprosesseihin. Samalla erilaisia poronhoitosuunnitelmia tai erilaisten maankäyttösuunnitelmien todennäköisiä vaikutuksia poronhoitoon voidaan havainnollistaa karttoina.

Karttaote Liiteri-palvelusta Taivalkosken alueelta. Karttakuvassa on valittuina tasoina yleistetty laidunluokitus, väestötiheys ja luonnonsuojelualueet.

Porolaidunten hoito- ja käyttösuunnitelman toimenpiteiden tavoitteena on varmistaa porolaidunten kestävää käyttöä muun muassa pyrkimällä vähentää laidunpainetta sekä parantaa kesä- ja talvilaidunten tilaa valittavien toimenpiteiden avulla. Porolaidunten hoito- ja käyttösuunnitelmissa kuvataan paliskunnan tilanne kokonaisvaltaisesti mukaanlukien myös niitä alueita, jotka olisivat potentiaalisia parantamiskohteita tai elvyttämisalueita paliskunnan alueella. Suunnitelmien tekemisessä apuna voidaan käyttää kartta- ja tietopalvelu Liiteriä. Kartta-aineiston avulla voidaan suunnitella mitkä valittavat toimenpiteet voisivat sopia paliskuntien tilanteeseen parhaiten sekä kartoittaa myös niitä alueita, jotka olisivat potentiaalisia parantamiskohteita tai elvyttämisalueita paliskunnan alueella.

Paliskuntien laidunten hoito- ja käyttösuunnitelmissa on valittavina toimenpiteitä, joissa edellytetään paliskuntia toteuttamaan muun muassa sellaisia toimia, joilla voidaan estää porojen kesäaikainen laidunnus ja tallaus tärkeimmillä jäkälälaidunalueilla, ohjata porojen kesälaidunnusta parhaille kesälaidunalueille ja samalla pois maatalousalueilta tai muilta sellaisilta alueilta, joilla porot aiheuttavat ongelmia. Liiterissä olevat paikkatietoaineistot voivat auttaa paliskuntia laidunten käytön ja laidunkierron suunnittelussa mahdollistamalla erilaisten ja eri vuodenaikoina käytettävien laiduntyyppien sijoittumisen ja määrien vertailut eri osissa paliskuntaa. Samalla Liiterissä on mahdollista tarkastella maankäytön, infrastruktuurin ja asutuksen sijoittumista eri osiin paliskuntaa. Nämä tarkastelut voivat auttaa porojen ohjaamista eri vuodenaikoina soveliaimmille laidunalueille muun muassa helpottamalla porojen paimennuksen tai toimivien laidunkierto- ja työaitojen suunnittelua.

Paliskunnat voivat myös arvioida ja osoittaa aikaisempaa paremmin ja havainnollisemmin Liiteri-aineistojen ja -työkalujen avulla olemassa olevien ja uusien maankäyttöhankkeiden vaikutuksia poronhoitoon. Kartta-aineistolla voidaan osoittaa suunniteltujen maankäyttöhankkeiden sijoittumista laidunten käytön ja poronhoidon toiminnan kannalta tärkeille alueille. Myös laidunten määrää ja merkitystä suunniteltujen maankäyttöhankkeiden vaikutusalueilla voidaan arvioida. Näiden lisäksi porojen laidunkiertoa sekä porojen kokoamista erotusaitoihin voidaan kuvata ja havainnollistaa karttaesityksinä. Kaikkiaan tämä avaa paliskunnille mahdollisuudet arvioida ja osoittaa maankäyttöhankkeiden vaikutuksia laitumiin, porojen laidunten käyttöön ja laidunkiertoon sekä poronhoitotöihin.

Porolaidunten hoito- ja käyttösuunnitelman pilotointi -hanke on maa- ja metsätalousministeriön rahoittama.

Projektipäällikkönä toimii Vilma Sanaksenaho, vilma.sanaksenaho ( et ) paliskunnat.fi

Lue lisää

POROMIESTEN MOOTTORIKELKAT

Vuonna 1964 Poromies-lehdessä julkaistu artikkeli kuvastaa moottorikelkan käyttöönoton aikaansaamaa mullistusta poronhoidossa. Tuolloin todettiin, että korkeintaan kuusi moottorikelkkaa olisi sopivin määrä paliskuntaa kohti. Julkaisemme verkkoversiossa vanhojen artikkelien uusintapainoksia (kuvaa ei ole käytetty aikanaan lehdessä).

Teksti: Yrjö Alaruikka

Moottorikelkat tulivat poromiesten käyttöön vuoden 1962 lopulla. Ensimmäiset niistä otettiin yleisempään käyttöön pohjois-Inarin ja Utsjoen paliskunnissa. Näiden puuttomissa tunturiseuduissa moottorikelkoista saatiin hyvin myönteisiä tuloksia porojen kokoamisessa ja aita-alueelle ajamisessa. Saatujen lyhytaikaisten kokemusten perusteella kerrottiin, että yksi moottorikelkka olisi vastannut 15–20 hiihtomiestä päivittäisiä työsuoritustuloksia verrattaessa. Tämä kuitenkin edellytyksellä, että moottorikelkkoja oli kolme yhteistoiminnassa siten, että yksi ajoi koottavan lauman jälessä ja toiset kummallakin sivulla ohjaten laumaa kulkusuuntaan sekä estäen ryöstökkäiden pääsemästä karkuun laumasta ja hajoittamasta sitä. Tuloksien saavuttamiseksi tulee moottorikelkkojen ajajien yhteistyö olla järkevää ja saumatonta, ja lisäksi näkyvyyden pitää olla hyvä. Sumussa ja tuiskussa työ ei onnistu. Kokemusta on saatu jo siitäkin, että moottorikelkoilla kootut suuret laumat ovat sumun ja pyryn saavuttaessa hajonneet jälleen.

Tarkkaa laskelmaa uusien koneiden käytön taloudellisuudesta emme vielä rohkene tehdä liian lyhyen kokemus- ja käyttöajan perusteella. Joka tapauksessa tämän puolentoista talviajan käytön perustella voimme sanoa, että moottorikelkkojen käytöllä saadaan porot nopeammin ja varmemmin kokoon kuin yksinomaan hiihtäen. Tämä on luettava ansioksi moottorikelkoille. Toinen seikka, joka puoltaa moottorikelkkojen käytön kehittämistä porojen etsintä- ja kokoamistyössä, on työn helpottuminen ja miellyttävyys. Poromiespolven nuorentumista ajatellen tämä on tärkeä tekijä, koska nuoriso ei mielellään antaudu yksinomaan ruumiilliseen raadantaan, vaan työhön tarvitaan konetta sen helpottamiseksi ja miellyttävämmäksi tekemiseksi.

Meidän on jo tässä vaiheessa otettava tarkastuksen alaiseksi myös se, kuinka monta moottorikelkkaa tarvitaan suurissa paliskunnissa porojen etsintä- ja kokoamistyötä varten. Olemme tällä kertaa sitä mieltä, että korkeintaan kuusi olisi se määrä, jolla pitäisi päästä tyydyttävään tulokseen käyttäen koneita järkevästi, säännöllisesti ja tehokkaasti. Tähän puoleen olemme kiinnittäneet huomiota sen vuoksi, että moottorikelkkavillitys ei saisi valtaan poronomistajia, koska kelkat maksavat nykyään vielä yli 3000 mk. Ja lisäksi tämä raha menee nyt ulkomaille, sillä kotimaisen koneteollisuuden sormet eivät vielä ylety näiden koneitten valmistamiseen, niin yksinkertaisia kuin ne ovatkin.

Nykyiset maahan tuodut Kanadassa kehitetyt moottorikelkat ovat toistaiseksi osoittautuneet poromiesten käsissä eräiltä osin kestämättömiksi. Etupäässä kiilahihna, joka toimii moottorista kytkevänä voimansiirtäjänä ja nopeusvaihteena, kuluu nopeasti ja katkeaa. Tämä johtunee maaston vaikeudesta ja usein tapahtuvasta nopeuden vaihtumisesta. Hankikelillä tasaisella vauhdilla ajettaessa on hihna kestänyt hyvinkin pitkän käyttämisen. Poromiesten käyttöä varten olisi tämä heikkous koneessa saatava korjatuksi sopivalla parannuksella. Tuntuu myös siltä, että moottorikelkan painoa on vähennetty kestävyyden kustannuksella ehkä liikaakin. Etenkin Itävallassa valmistetut kelkat tuntuvat alkuperäisiä kanadalaisia kelkkoja löyhemmiltä. Moottorikelkkojen teloissa on myös esiintynyt murtumisia. Suuret yht'äkkiset ilman lämpötilojen vaihtelut aiheuttavat näitä. Telat olisikin saatava kestävimmiksi Lapin ilman suuria lämpötilanvaihteluja vastaan.

Nämä ovat henkilökohtaisten kokemusteni antamia vaikutteita, jotka olen saanut kolmesta erilaisissa maastoissa tekemistäni erämaamatkoista. Joka tapauksessa toivon myönteistä kehitystä moottorikelkkojen käytössä porojen etsintä- ja kokoamistyössä.

Y. A.

Lue lisää